Rehellisyys on ongelma kouluissa

Opettajien ongelmat liittyvät kyllä lähinnä esim. rakennusten kuntoon ja koulun resursseihin. Kyseessä on siis raha. Kuntatasolla ei oikein tunnuta pitävän siitä, jos työntekijät alkavat kritoisoida julkisesti työnantajaa.

Työnantaja- tai esimiestaho eivät kyllä kiellä puuttumasta koulukiusaamiseen.

Onpa ihana lukea rehellistä ja suoraa tekstiä jostain lapsiin liittyvästä ongelmasta. Tässä taas esimerkki siitä, miten joidenkin muiden etu on tärkeämpää kuin lasten.

Kannattaisi yleisesti ottaen enemmän kuunnella, mitä vanhemmat näistä asioista puhuvat, eikä vähätellä, syytellä ja leimata kieroksi valehtelijaksi joka käänteessä, joka peittelee vain omia virheitään.

Mikä vaikutus lapseen on sillä, että hän näkee opettajien ja rehtorin valehtelevan? Entä mahdollisilla muilla aiheettomilla pakkotoimilla ja hänen vanhempiensa aiheettomalla leimaamisella?

"Ongelmat syvenevät ja lapsen oireilu tarttuu osaksi hänen persoonallisuuttaan. "

Tätä täällä on yritetty vuosia selittää, miten SYVÄLLE lapsen sisimpään ulottuvasta asiasta on kyse koulukiusaamisessa ja samoin myös aiheettomissa huostaanotoissa. Olisiko aika vihdoin ymmärtää, jos eduskunnassakin vähitellen aletaan asia myöntämään.

Kyllä tämä täällä tiedetään ja tästä on kirjoitettu paljonkin:
"Kuntatasolla ei oikein tunnuta pitävän siitä, jos työntekijät alkavat kritoisoida julkisesti työnantajaa."

Ak-nimimerkin on kuitenkin turhaa alkaa vähättelemään OAJ:n selvityksessä esiin tulleiden opettajien mielipiteitä.

"Lapsia tukeva ja kannustava opettaja osaa arvostaa kaikkinaista oikeudenmukaisuutta. Tällainen opettaja osaa ja kykenee kasvattamaan lapsia ja nuoria ihmisyyden syvimpiä arvoja kunnioittaviksi aikuisiksi."

Rehellinen opettaja myöntää ongelmat ja väärinkäytökset. Kiusaava ja epärehellinen ope vähättelee ongelmia ja kieltää niiden olemassa olon.

Tässäkö syy ?

Lasten luokittelu levisi kouluissa kuin kulovalkea
Opetushallitus on pyytänyt kuntia lopettamaan luokittelun viipymättä
15.6.2009 3:00
A A Riitta Vainio

Kirjoittaja on uutistoimituksen toimittaja.

Sähköposti Riitta Vainio
Helsingin Sanomat

Mylläkkä sai alkunsa siitä, kun tutkijat Tom Arnkil ja Esa Eriksson tekivät "välineen", jolla lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevät voisivat tunnistaa omaa huoltaan: kuinka suurta huolta lastentarhanopettaja tuntee, jos lapsi villiintyy kerta toisensa jälkeen häiritsemään muita, tai jos koululainen ahmii maanantaina muittenkin lasten ruuat.

Laadittiin huolten vyöhykkeistö: pientä huolta, suurta huolta. Huolen tunteminen on erilaista ja sen suuruus vaihtelee. Tärkeintä on toimia huolten huojentamiseksi.

Rehtorit ja opettajat ilahtuivat: kerrankin jotain kättä pidempää kasvatuskeskusteluihin ja toimintamalli lasten kanssa työskenteleville.

Jopa opetushallitus sekosi metaforaan, merkityssiirtymään, ja lähetti kouluille ohjeita lasten luokittelusta, tutkimusprofessori Tom Anrkil ja tutkija, teologian tohtori Kai Alhanen kertovat uudessa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Käytännössä huolien vyöhykkeet muuntuivat kouluissa luokittelujärjestelmäksi, johon opettajat lisäsivät nimilistan ja sijoittivat oppilaat vyöhykkeille.

Matista on paljon huolta, Jonista jonkin verran. Väline, joka oli tarkoitettu oman toiminnan ja yhteistyön apuvälineeksi, levisi kuin kulovalkea päinvastaiseen käyttöön.

Helsingin Sanomat kertoi 15. marraskuuta 2008, että tietosuojavaltuutettu ryhtyi selvittämään luokittelun laillisuutta. Sen jälkeen asian uutisoivat myös maakuntalehdet ja Yle.

Eivät rehtorit piruuttaan ottaneet huolen vyöhykkeistöä tällaiseen käyttöön, eikä se levinnyt väärään käyttöön minkään yleisen rekisteröintivimmankaan vuoksi tai siksi, että joku paradigma siihen usuttaa, Anrkil ja Alhanen arvioivat.

Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.

Opetusministeriön virkamies on kuvannut, kuinka työlästä oli yrittää kääntää opettajien ja rehtoreiden pää.

Eräässä lääninhallituksen järjestämässä koulutustilaisuudessa luennoitsija oli ladellut ohjeita lasten luokittelemiseksi huolen vyöhykkeille. Opetusministeriön virkamies oli puuttunut luentoon huomauttaen, että luokittelua ei pidä missään nimessä tehdä.

Opettajien ja rehtorien reaktio oli ollut "kuin karkki olisi otettu heiltä pois", virkamies on kertonut.

Eräs rehtori selitti Arnkilille, että huolen vyöhykkeistö tarjosi hänelle ensimmäisen kerran mahdollisuuden saada kokonaiskuva koulunsa oppilasaineksesta ja opettajien kuormittuneisuudesta.

"Tämänkö sinä haluat meiltä kieltää", rehtori kysyi.

Arnkil ja Alhanen sanovat, että rehtorin pyrkimys oli ymmärrettävä, koska kokonaiskuvan muodostamiseen ei ole ollut välineitä.

Siksi välineen, jolla saisi kuvan sekä oppilasaineksen jakautumisesta että opettajien huolikuormasta, on täytynyt maistua hunajaiselta.

Arnkil vetosi Opetushallitukseen, jotta se lähettäisi valtakunnallisen viestin varoittaen toiminnan vahingollisuudesta. Hän myös pyysi, että opetushallitus peruuttaisi oppaan, jossa vyöhykkeistön käytöstä annettiin väärä ohje.

Arnkil itse pyysi tietosuojavaltuutettua tutkimaan vyöhykkeistön luokittelu- ja rekisterikäytön laillisuuden.

Opetushallitus lähetti tämän jälkeen Arnkilin viestin kuntiin ja kehotti niitä viipymättä lopettamaan luokittelut.

Onko lasten luokittelusta ja rekisteröinnistä nyt päästy? Tuskin.

Kirjoittajat sanovat, että kehotus lopettaa luokittelu ei tarkoita vain sitä, että graafinen aineisto pannaan sivuun, vaan sitä, että työntekijöitä pyydetään muuttamaan toimintaansa perusteellisesti.

Se ei lohduta, jos vyöhykkeistön tilalle otetaan toinen samaa tarkoitusta ajava väline. Kaikki lapsiin luokiteltavina kohteina suuntautuva toiminta pitää lopettaa.
-----------------

Huostaaotot lisääntyivät, koska alan ammattilaiset ymmärsivät huolen vyöhykkeet väärin. Tessso lehti 2008.

Puheenvuoro
Vakava vetoomus:

Älkää leimatko lapsia huolten vyöhykkeistöllä!
Kouluista ja sosiaali- ja terveysalan työpaikoilta on kantautunut tyrmistyttäviä viestejä: Stakesin kehittämää huolen vyöhykkeistöä käytetään lasten ja nuorten luokittelemiseen.

Tällainen vyöhykkeistön käyttö on täysin vastoin alkuperäisiä periaatteita. Stakesin kouluttamat ihmiset tuskin kävisivät luokittelemaan. Päinvastoin, he ovat kertoneet hyvin huolestuneina havainnoistaan.

Täytyy siis olla kyse "villistä" menetelmän käytöstä, jossa käyttäjä ei tunne lähtökohtia eikä tarkoitusta. Esitämmekin nyt kaikille lasten, nuorten tai perheiden kanssa työskenteleville vakavan vetoomuksen: Älkää leimatko lapsia, nuoria tai asiakkaita huolen vyöhykkeistöllä! Huolet vaihtuvat, leimat jäävät.

Huolen vyöhykkeistö on vertauskuvallinen väline, joka tavallaan kysyy: millaisessa tilanteessa, "vyöhykkeellä", koet olevasi? Se koostuu neljästä pääsarakkeesta: ei huolta, pieni huoli, harmaa vyöhyke ja suuri huoli. Väline tähtää siihen, että työntekijät voisivat tunnistaa omat huolensa ja puuttua niihin sekä kehitellä yhdessä hyviä toimintatapoja.

Pitää puuttua omaan huoleen
Huolen vyöhykkeistön tarkoitus on kannustaa työntekijää puuttumaan omiin huoliinsa. Oikein käytettynä vyöhykkeistö tarjoaa pohjaa hyvien käytäntöjen kehittelyyn: pohditaan kokemuksia vaihtaen, mitkä käytännöt pitävät huolet loitolla, mitkä huojentavat pieniä tai suurempiakin huolia.

Tilanteita pohditaan yleistäen, missään nimessä ei puhuta henkilöistä heidän nimillään. Yksilöinti ei ole sopivaa eikä ollenkaan tarpeen. Hyvien käytäntöjen pohtimisesta on saatu erinomaisia kokemuksia paitsi työntekijöiden kesken myös yhdessä lasten ja huoltajien kanssa.

Tällaisiin tarkoituksiin me allekirjoittaneet vyöhykkeistön loimme vuosia sitten. Nyt olemme syvästi huolissamme siitä, että välinettä on alettu käyttää myös lasten luokitteluun: pienen huolen lapsi, harmaan vyöhykkeen lapsi, jne. Kaameata!

Rekisterit voivatolla laittomia
Meille on kantautunut viestejä, joiden mukaan joissakin kunnissa jopa ohjeistetaan luokittelemaan lapsia. Opetushallituskin joutuu täsmentämään ohjeitaan, joista oli saatu vääriä käsityksiä.

Jos kirjataan nimiä, syntyy rekisteri. Vyöhykkeistön irvikuvakäytöllä syntyy suorastaan laittomia rekistereitä.

Rekistereiden tulee olla toiminnan kannalta tarpeellisia. Kyllä kai omiin huoliin osataan puuttua ilman kirjoihin ja kansiin viemistäkin? Mitä hyvinvointia edistävää lapset ja nuoret saavat sillä, että heidät luokitellaan?

Kuraattorin, psykologin ja terveydenhoitajan rekisterissä olevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Niitä ei saa luovuttaa ilman asianosaisten suostumusta. Kulkevatko luettelot näkyvillä? Tehdäänkö luokitteluja yhdessä?

Sosiaalipalveluissa saa tehdä rekistereitä, jos palvelun saaminen edellyttää tietojen antamista - ja asiakkaalta saadaan suostumus. Asiakkaalle on annettava kirjallinen selitys rekisterin tarkoituksesta ja käytöstä ja vielä suullisestikin selvitettävä, mistä on kyse.

Lisäksi on tietysti täytettävä tietoturvasäännökset. Ne rekisterit, joita nyt laaditaan huolen vyöhykkeistöä väärinkäyttäen, eivät luultavasti täytä yhtäkään lain kriteereistä. Minkä palvelun saamisen ehto kirjaaminen on? Onko kysytty lupa? Miten rekisteriin vienti perustellaan? Miten rekistereitä säilytetään? Miten merkinnät saa pois?

Jos ohjeissa kehotetaan nimeämään nekin lapset, joista ei ole huolta, ollaan räikeästi ja epäilyksettä laittomuuden puolella niin koulu- kuin sosiaalitoimessakin.

Laittomat ohjeet kumottava
Lasten luokittelu ylläkuvattuun tapaan vaarantaa toiminnan perustan, vanhempien ja lasten luottamuksen. Olemme kuulleet, että jossain vanhemmat ovatkin nostaneet metakan. Mekin nostaisimme.

Onneksi on paljon työntekijöitä, jotka kieltäytyvät noudattamasta moisia ohjeita. Niiden, jotka kehottavat laittomuuksiin, tulisi ymmärtää heti kumota ohjeensa.

Ehkäisevä työ on tärkeää. Viime aikojen murheelliset tapahtumat - kaksi kauhistuttavaa joukkomurhaa kouluissa - korostavat varhaisen puuttumisen tarpeellisuutta. Mutta nekään eivät perustele käytäntöjä, jotka lyövät leimoja ja murentavat luottamusta - ja uhmaavat laillisuutta. Varhainen puuttuminen on parhaimmillaan varhaista avointa yhteistyötä. Huolen vyöhykkeistön kehittäjinä vetoamme vakavasti: älkää käyttäkö välinettä leimaamiseen!

TOM ARNKIL
Tutkimusprofessori, Stakes

ESA ERIKSSON
Kehittämispäällikkö, Stakes
-------------

"Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma vastaanotti Koulurauhaa-lehden viestin ongelmista. Koulutoimen laillisuusvalvonta koko maassa ontuu pahoin. 'Pahimmat haitat seuraavat siitä, että koulutoimen laittomuuksista ei seuraa mitään sanktiota sen enempää koulun päättäjille kuin kunnallekaan'.

Tapaamisessa Heinäluoman kanssa käsiteltin tiiviisti niitä ongelmia, joita "kunnallisettu" koulutoimen laillisuusvalvonta aiheuttaa. Auttavan puhelimen päivystäjän esittämä näkemy s eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle oli, että vuosia sitten tapahtunut koulujen laillisuusvalvonnan purkaminen on ollut vakava virhe.

Heinäluoman välitön kannanotto esimerkkitapauksin havainnollistettuihin ongelmatyyppeihin, etenkin koulutoimen laillisuusvalvonnan puutteisiin, oli jämäkkä: "Tähän on tultava muutos."

Heinäluoma esitti asian viemistä sivistysvaliokuntaan, joka voisi tutustua ongelmiin ja selvittää vaihtoehtoja tarvittavien lakimuutosten valmistelun käynistämiseksi. Heinäluoman mukaan sivistysvaliokunta voisi tarttua asiaan hyvinkin nopeasti."

" Kannattaisi yleisesti ottaen enemmän kuunnella,
mitä vanhemmat näistä asioista puhuvat, eikä vähätellä, syytellä ja leimata kieroksi valehtelijaksi joka käänteessä, joka peittelee vain omia virheitään."

Opettajat tekevät oppilaistaan kanteluja satoja vuosittain, mutta miksi me vanhemmat vaikenemme lastemme huonosta kohtelusta koulussa?.

Yksi tärkeä syy on se, että jos vanhemmat eivät vaikene, se kostetaan lapselle koulussa.

Vanhemmat ovat aina puhuneet täällä täyttä asiaa lasten surkeasta koulutilanteesta kiusaamisen suhteen. Ja niitä puheita tahallaan vääristellään ja vähätellään täällä. Sama tilanne kuin ls:n suhteen, kaikki epäkohdat ovat muka vain vanhempien valehtelua ja vääristelyä, hah hah!