Voiko ihmeitä tapahtua?

Hyvin, unohda menneet, jos jo uusi kumppanikin.

jos sulla on ollut keskeneräinen juttu niin se voi jäädä mietityttään. mäkin seurustelen mut joitakin asioita ei voi vain unohtaa. välillä ajatukset ovat hänessä..ja tuntuu jopa että tunnen hänet lähelläni vaikka en ole nähnyt moneen vuoteen. välillä en ajattele juuri lainkaan. suuria tunteita on kai vaikea unohtaa. välillä on tosi pinaavaa mut toisaalta kannattee olla hyvillään siitä että on saanut kokea syviä tunteita, syvää yhteyttä toiseen ihmiseen. sellaista tunnetta mihin sanat ei riitä. tietää että toisen läsnäolo on vain niin hyvä..

Miksi teillä on suhde sitten jäänyt vaiheeseen, miksi olette ottaneet uuden kumppanin jos kerran entinenkin juttu on vielä kesken?

Joskus tuollaisiakin elokuvatarinoita tapahtuu. Suuri rakkaus on suuri rakkaus, ei sitä mikään pysty ylittämään. Saattaa koko lopun elämää pyöriä mielessä.

On täysin totta että ne suuret tunteet ei unohdu koskaan, mutta kysyisinkin että rakastutaanko me tunteeseen vai ihmiseen?
Tiedän kyllä erään tapauksen jossa mies palasi ensimmäisen vaimonsa luo yli kymmenen vuotta kestäneen toisen avioliiton kariuduttua. Ehkä aika ei ennemmin ollut kypsä heille.
JA niinhän se saattaa olla monen muunkin kohdalla.

Sukulaismies palasi nuoruuden rakkautensa kanssa yhteen 75-vuotiaana! Seurustelivat ja rakastivat alle 20 vuotiaina. Eivät siihen aikaan päätyneet naimisiin, koska perheen olivat katsoneet "sopivammat" kumppanit jo valmiiksi. He eivät vuosikymmeniin olleet missään tekemisissä keskenään. Tapasivat, molemmat leskinä, puhtaasti sattumalta, n. 75-vuotiaina. Alkoivat heti seurustella, ja viettivät yhdessä valtavan onnelliset 10 vuotta. Sitten nainen nukkui pois sydänkohtaksen takia. Mies nukkui pois 2 vuotta myöhemmin, eli 2011.

Tämä tarina on tosi. Tarua ihmeellisempää.:)

Lisättäkööt se, että kyllä he välittivät myös puolisoistaan, joiden kanssa ne vuosikymmenet elivät. Eivät siis siinä mielessä eläneet mitään kammottavaa elämää.

En ole yhteen palannut, mutta samoja mietin kuin sinä. Yhteinen lapsikin on. Molemmilla joko on tai on ollut uusi pitkä suhde.

Vaikea on kenenkään ylittää sitä, mitä meillä joskus oli... Mutta itsepähän se juttu kämmättiin. Ero oli silloin ainoa vaihtoehto, kun oltiin turhan katkeria ja epävarmoja. Rakkaus ei koskaan kuollut mihinkään. Tiedän ettei kummallakaan. Asiasta ei kuitenkaan koskaan puhuta.

Ihmetyttää nää kirjoitukset kun joku kaipaa exäänsä. Kaipaan nimittäin itsekin, ja ajattelin että olen aivan omituinen. Voihan se olla niin, että ero on joskus ihan turha. Kriisit ja pelkät riidat olis voinut varmaan monissakin parisuhteissa hoitaa pitkäjänteisemmin. Ehkä ne pärjää paremmin, joiden ongelmanratkaisutaidot on paremmat. No, anyway, exä pyörii mielessä ja en voi lakata miettimästä, voisko suhde toimia vielä. Paitsi että ex on jonkinmoisessa suhteessa tällä hetkellä, mut jos se ei sitte olis kuiten kovin vakavaa.

Aidon rakkautensa pariin kannattaa palata, jos se vain on mahdollista. Turha pilata elämäänsä ja sen toisen elämää suhteessa, josta puuttuu suuri rakkaus toista kohtaan. Jos entinen rakkaus on valmis kokeilemaan uudestaan, niin mikä sinua estää? Eri asia on tietysti, jos uusi rakkaus on jo perheellinen tai vakavassa suhteessa toisen kanssa. Siksi ei kannattaisikaan päästää suhdetta karille kovin pienestä, ettei ole myöhemmin liian myöhäistä. Turha elää suhteessa, jossa ei ole sellaista paloa mitä kaipaisi tai on kokenut toisen kanssa.

Ei kannata haaveilla vanhoja ja menneitä aikoja tai rakkauksia. Ei niitä saa takaisin ja usein aika vain kultaa muistot... Koska ei sitä yleensä eroa tule ilman syytä. Itse olen kokenut ja oppinut tämän kantapään kautta. Ja ihmiset muuttuvat. Se nuoruuden rakkauden kohde ei ole välttämättä enää sama ihminen vuosien kuluttua.

Minulle kävi niinkuin useimmille on ehkä saattanut tapahtua, eli en ehtinyt viettää sinkkuelämää. Nuori ja tyhmä olen monille sanonut. Asioista tehtiin härkä, vaikka nyt naurattaa. Hän seurustelee tahollaan, mutta en usko suhteen kestävän, toinen osapuoli on nuori ja "väärän luonteinen" ihminen minun rakkaalle. näin olen kuullut myös hänen läheisten sanovan. Hän vain tekee omat ratkaisut, koska eihän kukaan voi sanoa kenen kanssa ei voi tai voi olla. Sisimmissä koko ajan odotan hetkeä, jolloin he eroavat ja voisin kertoa omista tunteistani.

Palasin yhteen kihlattuni kanssa. Olimme olleet yhdessä 8 vuotta, asuimme eri paikkakunnilla ja tui ero. Sitten kuitenkin palasimme jotenkin yhteen ja hän muutti luokseni. Kaikki oli aluksi hyvin, mutta ei siitä kuitenkaan tullut mitään. Nyt olemme hyviä ystäviä. Paluu on täysin mahdollista.....luulen että mekin vielä joskus palaamme yhteen. Tsemppiä!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/2057838

Minä en odottaisi jotain ihmettä tapahtuvaksi. Jos tuollaista on, niin sun pitää tehdä päätös toimitko asian eteen vai jäätkö tuleen makaamaan. Itse olen tehnyt niin että katson mieluummin kuin kadun lopun elämääni. Mitä menetät jos selvität asian? Siinä voi käydä hyvin tai huonosti. Ei ole oikein myöskään nykyistä kohtaan että olet ihmisen kanssa joka ansaitsisi todellisen rakkauden eikä puolittaista mikä sun tunnetaso häntä kohtaan näyttäisi olevan...

Minulla ero 3vee sitten 25 v liitosta.eilen sitten taas aloitimme jotain..aion katsoa tämän ja nautin siitä mitä tulee jos on tullakseen.pelottaa mutta aivan sama..olen kärsinyt jo niin paljon.

Mä en aloita uutta suhdetta ennen kuin vanha on käsitelty pohjamutia myöten. Epäreilua uutta kohtaan kaataa entisen suhteen paskat uuden niskaan. Sama kuin jatkaisi uuden kanssa vanhaa suhdetta siihen mihin se jäi. Tämä syy miksi ei kannata heti hypätä suhteesta toiseen. Mulla vei 4v mutta kyllä se kannattaa. Reilua molemmille.

Tämä on tositarina. Tapasin nykyisen vaimoni jo nuoruudessa. Olimme yhdessä jonkin aikaa ja jo silloin rakastuin häneen. Kuitenkin erosimme , koska elämä oli edessä ja itsellenikään ei ollut silloisessa kaupungissa tulevaisuutta. Oli pakko lähteä eteenpäin. Aikaa on kulunut jo 20 vuotta mutta tunteeni tätä naista kohtaan eivät koskaan kadonneet minnekään. Pidimme yhteyttä koko tuon ajan. Vähintään kerran vuodessa soittelimme ja vaihdoimme kuulumisia :) Tuona aikana saimme molemmat uudet kumppanit ja lapsia näiden kanssa. Nyt sitten olemme ottaneet seuraavan askeleen sillä molemmat tiedämme että kuulumme toisillemme. Palasimme yhteen noin vuosi sitten. Tuntuu kuin aikaa ei olisi menny yhtään. Meidän entiset kumppanit eivät kyllä olleet juurikaan iloissaan asiasta mutta minkäs teet. :):):) Meidät on luotu toisillemme ja kaikki vanhat kaverimme kyllä ymmärsi tämän. He kaikki sanoivat että nyt olette oikealla tiellä. Meillä on nyt sitten uusioperhe. 3 lasta valmiina ja yhden yhteisen ajattelimme tehdä.
Näin se elämä vaan etenee :)

Hienoa , kateellisena onnittelen teitä.

Pakko tuoda hieman realismia peliin, vaikka suuri rakkauden ihmeellinen voima olisikin ihana ollakseen totta. Tämä on totta, rakastuin nuorena miehenä toiselta paikkakunnalta muuttaneeseen naiseen, totta kai aikuisopintojen tiellä tiemme kohtasivat. Tunne oli aivan valtava, sellaista tunnetta en ollut koskaan aiemmin kokenut, vaikka olimme treffailleet vasta parisen viikkoa tuntui kuin olisimme tunteneet koko ikämme, hänen kanssaan oli niin helppoa olla, suhteessa oli syvällisyyttä ja valtavaa intohimoa, himoa joka ei vaan ottanut hiipuakseen. Kuten arvata saattaa, rakkauden palo sammui tältä toiselta osapuolelta todella nopeasti, syttyi taas uudelleen ja palasi luokseni. Tätäkään onnea ei kestänyt kovinkaan pitkään kun huomasin olevani taas yksin. Sanontoja, rakkaus ei kuole koskaan, kaiken se kestää kaiken se kärsii, rakkaus vie lopulta voiton kaikesta, kaksi rakastavaista löytää aina takaisin toistensa luo...
Olin järkyttynyt, vihainen, raivoissani, pettynyt, huusin raivoani sisälläni " ei tässä näin voinut käydä, miksi , miksi "
Jatkoin kuitenkin elämääni, pakkohan se oli, tyhjyys sisälläni teki minusta selvää joka hetki, ajattelin vain häntä, toivoin että hänestä jotain kuulisin, toivoin että hän pian ilmestyisi elämääni ja kertoisi kaiken olleen ainoastaan väärinkäsitystä.
Aikaa kului, lopulta uskoin tuon kaiken itsekkin, tuon mitä olin mielessäni nämä vuodet pyöritellyt, olimme rakastuneita, ei rakkaus minnekkään katoa, lopulta se voittaa.
Nyt aikaa on kulunut reilut kolmisen kymmentä vuotta, mitä onkaan tapahtunut, voittiko se rakkaus, oliko se sisäinen tunne oikeassa.
Arvannette oikein, ei meistä enää paria tullut, ei hänestä enää mitään kuulunut.
Totuus minkä ymmärsin, totuus jonka haluan kanssanne jakaa on seuraavanlainen, rakkaus on suurta ja mahtavaa, parasta mitä minä tiedän mutta petollista, se rakkaus täytyy asua molemmissa, ei pelkästään toisessa.
Tunteet jotka rakastavan sisällä myllertää, ovat todellisia mutta eivät mitenkään riippuvaisia vastapuolen tunteista, tämän selkeämmin ei asiaa voi esille tuoda, tämä voi olla vaikea ymmärtää mutta helpompaa rakastavalle on se että kumppani kuolee kuin että se jatkaa omaa elämäänsä.
Rakkaus riuduttaa, vuosikymmenten ikävä on pahempaa kuin hirressä roikkuminen tietäen että toinen elää jossain toisaalla saaden rakkautta ja elämää osakseen, kera jonkun toisen.
Kannattaa siis uskaltaa elää, mutta olla varovainen rakastuessaan, toisen tunteista kun ei ota pirukaan aina selvää.

Tottakai. Itse törmäsin joskus 30v sitten ikäiseeni naiseen joka kertoi välittävänsä minusta sellaisena kuin olen, mutta en vain saanut vastatuksi hänelle ja annoin pakit. Silloin ei ollut kännyköitä (tekstiviestit tai omaa henkilökohtaista numeroa), saati netti jossa olisi ollut oma sähköposti. Ne olis voineet pelastaa suhteen jos ei olisi tarvinut keskustella kaikesta naamatusten.

Mutta voiko joku kohdata hänet uudelleen? Jos 80-luvulta on joku juttu, niin häntä voi yrittää saalistaa nykyisillä systeemeillä niin kuin FB, eikä kait tarvi kuin laittaa vaikka messengerviesti, ja kysyä hautuujuutuu.... ei mitää kaveripyyntöä vaan pyytää vaan sen pienen vastauksen.

Minä en voi tehdä tätä, koska olin se arkajalka jne. EIkä hän koska tuli hylätyksi, vaikka antoi monen kuukauden mittaisen mahdollisuuden.

Ex mennyttä.
Kun jo uus sullakin niin en lähtis mitään rikkomaan. Etkö ole onnellinen uuden kanssa vai mistä moinen kaipaus?
Kun jatkoit matkaasi ja siirryit eteenpäin niin pysy sillä tiellä.
Entiset ja ex.ät aina joskus huonoina päivinä ja heikkoina hetkinä kaipaa ja haluaisivat palata takas tai yrittää uudestaan kun niillä menee huonosti. Itse en ymmärrä sellaista. Itselle henk koht entinen on automaattisesti entinen. Ehdoton ei.
Juttu ei toiminut silloin ja ero tuli.
Elämä menee eteenpäin ja unohdetaan entiset ja vanhat.

Ihmiset muuttuu. Olen huomannut saman exien "kaipuista". Yksikin tarina jossa itse muutuin, toinen ei...ei siitä sen enempää täällä. Sitä monesti luulee kaikenlaista. Kuvittelee, joka ei ole totta eikä realistista. Ehkä ne on enemmän haaveita kuin totta. Ja sitten pettyy.
Tai nuoruudessani joku jos toinenkin ollut ihastunut minuun...Niitä aina kuulee varsinkin jos on itse sinkku. Tai jos joku ex.ä on eronnut tai jos sillä menee nykyisen kans huonosti. Ne silloin kaipaa. Tai jos on otettu muutama olunen liikaa...
En palaisi takaisin entisiin ellei suhde olisi todella ollut hyvä ja toimiva, se jota molemmat haluaa ja molemmat tekis töitä sen eteen ja haluaisivat samoja asioita jne. että juttu vois toimia, hyvään parisuhteen tarvitaan kaksi, samoin riitoihin yms. Ehdottomasti tunteet pitäisi selvittää ja haluaako molemmat samaa ja samoja asioita.
Harvemmin se kyllä niin menee. Elämä vie ja tiet haarautuu. Harvemmin ne johtaa takaisin yhteen.
En kyllä olisi itse suhteessa toisen ihmisen kanssa jos haikailisin jotain toista, ex.ää. Ei sitä voisi elää niin.
Nykyään on helppoa erota ja etsiä uusi suhde kuin että jäisi "huonoon". Miksi siis palata edelleenkään entiseen ja palata takaisin siihen kun oli silloinkin helpompi lähteä ja ottaa uusi?