Kiinnostaako historia?

Olisit ottanut vielä yhdeksi rymäksi me, joille jokainen mukava viesti on suuri ilo. Ne saavat unohtamaan oman, joskus hyvinkin vaikean tilanteen. Oli ne allekirjoittanut kuka vaan, tai jättänyt allekirjoittamatta.
Ei se, ettei täällä valita, ole merkki ylimaallisesta onnenmyyrästä.

Minä alan tosin saamaan tarpeekseni palstan ilkeäntuntuisesta kyräilevyydestä. Kuin joillekin kaikki muut, paitsi itse, olisivat liikaa.

Siis yleinen ilmapiiri, ei kukaan yksittäinen kirjoittaja. Kuuluuko moinen todellakin vanhuuteen.

Juuri siksi nostinkin sen vanhan --jos nyt olisi aika --minunkin katsoa nykyisyyttä sinä minä se tulee minulle itselleni olemaan -- saan itse valita , ainakin vielä --kun en ole Holhouksenalainen . -

Ja siksi olen aloittanut Hampaista -- älkäähän naurako . Minäpä kohta näyttelen niitä . ei ole madonsyömiä -- sairautta ja pasillia levittäviä "kohloja " -- moni unohtaa itsensä kun seuraa mitenkä muilla menee .
Olen huomannut vihdoinkin että minäkin olen olemassa .

Eletään tätäpäivää --huomisesta emme tiedä mitään --on joku viisas varmaankin sanonut jo ennen minua.

ne, jotka mittaavat miinuksiensa pituuden ja ovat varmoja siitä, että ne on laittanut se nikki, jolle on tullut ilkeiltyä koko viime vuosi. He, jotka menevät viemään sen miinuksensa poliisille rikosilmoituksensa liitteessä.

Minä-tyttö en ole kiinnittänyt vähäisintäkään huomiota kyseisiin pikku merkkeihin, se käy minulta ihan helposti, koska en ole täällä kun pikku hetken katselemassa. Kaikenlaista löytyykin.

Kiinnostaako muka? Totta maar! Paljon enemmän, kuin joidenkin marinat, onko saanut plus/tai miinus, kuten myös nuo joutavanpäiväiset arvailut, kuka olenkaan?

Heitinkin tuolla jo kysymyksen siitä Norjan itsenäistymisestä, että mistä se lasketaan? Onko miehitys itsenäisyyden menetys, kuten mielestäni oli Viron kohtalo?

Kun kansakoulu on loppunut jo aikoja sitten, eikä niistä ajoista tainnut mitään jäädä mieleen, niin kertailla voisi hyvinkin.

Kävinhän minä Kauppakoulun, mutta senkin loppu ajan istuskelimme Kaivopuiston kallioilla, koska inhosimme rehtoria, joka runkkaksi siinä pöydän takana. Eipä hän valittanut, vaan kaikki saimme todistuksen.

Aikuisiällä kävin sitten iltakouluna sen peruskoulun ja jatkoin hieman lukion puolelle, mutta oma vanhimpani kirjoitti silloin ja kyseenalaisti, kumpi on tärkeämpi, minun opinnot, vai hänen?

Se jäi ikuisesti harmittamaan, kun hissan kokeessa oli kysymys; Koska oli talvisota, jatkosota, rauha ja välirauha??? Miten epälooginen kysymys tyhmälle, joten väärin meni.

Typerimmän version tein kuitenkin jostain runosta, joka piti arvostella ja vastauskin oli hienosti siinä paperissa, joka piti kotona lukea. Vastaukseni oli suurinpiirtein; "ei päätä eikä häntää"!!!

Historiassa voisimme palauttaa niitä aikoja, kuka hallitsi missä ja milloin? Onhan Euroopassakin maita, jotka ovat sodassa olleet, siis heidän maansa aivan sotatanner! Siksi tuleekin joskus mieleeni tuo ylikorostus Suomalaisia kohtaa, kun oli sota, niin siksi voimme huonosti selitykset???

Sitäkin mietin, kun Itä-Suomalaisia syytetään huonoista elintavoista sydän sairauksiin, mutta olikohan heillä suurempi stressi silloin, kun sota oli ja miehet oli rintamalla?

Nythän on tilanne mukamas korjautunut, kun voi, maito ja läski kiellettiin,mutta ei ole sodastakaan sellaista uhkaa, että tavarat täytyy olla kaps-säkissä valmiina pakoon.

Historian kirjat eivät kerro siitä kauhusta jota tunsivat kotirintamalla olevat äidit ja lapset joille äidin pelko heijastui tuntemattomana pahana jota oli pakko pelätä.

Äidit , siskot ja veljet, sekä ne isät joita rintamalle ei viety, olivat velvoitettuja tekemään kaikkensa, että elämä maaseudullakin jatkui, työt tehtiin ja toivottiin rauhaa.

Historian lehdiltä ei löydy yksityisen ihmisen hätä, ei sodan, eikä rauhan ajalta.

Kullakin meillä on oma historiamme.
Joku tässä päivänä muutamana kertoi laittavansa elämänsä kansiin, eli järjestelevänsä paperit ja muut todisteet, omat matkakuvaukset ja kertomukset päiväkirjamaisesti kansioihin jälkipolville katseltavaksi ja luettavaksi.

En minä niin tarkkoja tietoja välitä itsestääni jättää. Mitä olen kertonut, sen tietäväät ja ovathan lapset eläneet rinnallani aikuisuuteensa asti. Kai he jotain mielikuvia muistoihinsa ovat kätkeneet.

Vanhempiensa arvon huomaa vasta sitten kun heitä ei enää ole.
Silloin tulee mieleen, olisi pitänyt kysyä, puhua enemmän ja keskustella heidän kanssaan.
Siitä se historia kertokoon, minäkin olisin halunnut niin monta kertaa puhua lapsilleni, mutta heillä ei ole aikaa kuunnella. Olinko itse samanlainen nuori, kiireinen ja kiinnotumaton kaikesta mikä liittyi menneeseen.
Sehän oli silloin sata vuotta sitten, sanovat, silloin kun kaikki oli aatamin ajassa.

Minullakin on historiani, muistoissa joista ei jää käsikirjoituksia.

Ei haukuta! Minäkin olen nykyisin puskis. Jos haukuin aikaisemmin, niin ilkeydet olivat pääsääntöisesti puskanikkien kirjoittamia.
Taitaa olla vieläkin, mutta itse olen sen verran rehti ja reilu, että en mene nimettömänä sanomaa pahemmin kuin silloin, jolloin entistä nimimerkkiäni ei oltu varastettu.
"Matamimimmi"sanoi minulle, että olet ovela, mutta niin olen minäkin.
Väärin, en ole kovinkaan ovela, päinvastoin suora ja rehellinen.