Rekkasimujen surkea tekoäly

Peluuuuri

Minulla on kokemusta UK Truck Simulatorista, Euro Truck Simulatorista ja German Truck Simulatorista ja olen huomannut että niiden tekoäly on aivan järkyttävän surkea. Varsinkin liikennesääntöjen kohdalla. Esimerkiksi, ne eivät ikinä väistä vaikka tulisivat kolmion takaa ja jos sitten itse rysäyttää perään tulee sakkoja kolaroinnista. Ja liikennevaloihin vaikka auto olisi täydessä vauhdissa ne saavat sen jollain ilveellä pysähtymään jos valo muuttuu keltaiseksi, vaikka silloinhan saisi vielä mennä.

Muita outouksia ja heikkouksia pelin kehityksessä:

Oma rekka ei pysähdy kovin äkkiä, mutta muut rekat pysähtyvät samoin kuin henkilöautot. Rekat kiihtyvät melko hyvin ja ovat rajoittamattomia. Välityksen vaihteistossa ovat aivan päin helvettiä. Muut rekat eivät ole ikinä menossa minnekään. Rekkaterminaaleissa ei ole koskaan muita. Kaduilla ei ole kävelijöitä. Rekasta ei pääse ulos. Pienet hyvin samanmukaiset kaupunkimallinnukset. Olisi paljon hienompaa jos kaupunkit olisivat isoja, paljon katuja ja ruuhkaa. Joutuisi todella suunnistamaan ja etsimään reittiä ahtailla kaduilla, liikenteen seassa ja liikenne valoissa. Euro ja German versioissa ei ole liikenneympyröitä missään. Pelkkiä liikennevaloja. UK versiossa taas on pelkkiä liikenneympyröitä, eikä ainoitakaan liikenne valoja.

Tälläisiin asioihin ainakin olen kiinnittänyt huomiota. Oletteko samaa mieltä? Onko lisättävää?

8

296

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vfdv

      Eipä tuohon mitään lisättävää ole.

      Tekoäly toimii tuossa sillä tavoin että maantie koostuu pätkistä tietä. Sinä voit nähdä vain tietyn matkan päähän. Ohjelma tietenkin tietää missä sinä liikut ja sitten se luo takaa ja edestäm sen rajan takaa jonne sinä et näe, noiden pätkien edestä ilmestyviä random ajoneuvoja.

      Ohjelma pitää kirjaa siitä mitä sinä näet joten voit seurata autoja halutessasi, mutta jossain vaiheessa ne katoavat esteen taakse, tai jos kartta on tehty huonosti, ne katoavat ilmaan suoraan silmiesi edestä.

      Tuo on peleissä ihan normaalia, mutta tietenkin sen voisi toteuttaa paremminkin.

      Peli on siinä mielessä hyvä että ohjelmoijat ovat paneutuneet enemmän ohjelmaan kuin ulkonäköön. Tosin, pienellä budjetilla myös ohjelmoijien rajat tulevat nopeasti näkyviin.

      Mutta se on varmaa että jos EA tekisi saman, se vain näyttäisi hyvältä.

      Kentät on siis pelkkiä toistensa kopioita tiettyine uniikkeine maamerkkeineen. Tämän voi helposti todeta kun vilkaisee karttaa modaamistilassa.

      Tuota en kyllä tajua että miksi rekasta pitäisi päästä ulos, kun pelin tarkoituksena on ajaa tavaraa pitkin mantereita. Mitä sinä siellä ulkona tekisit, paitsi ihailisit täysin turhaan rekkaa, jonka voi tehdä myös muista kuvakulmista.

    • Peluuuuri

      Kyllä varmasti olisi parempi jos EA tekisi mutta myöskin Microsoftin tekemät simulaattorit ovat olleet todella hyvä. Olisi varmaan pareminpi myös heidän tekemänä. Kun kysyit miksi pitäisi päästä ulos, niin oletko joskus nähnyt rekkakuskia joka ei ole koskaan noussut ulos rekastaan? Yleensä kuitenkin perävaunu pitäisi kiinnittää, ja luulisi kuskin joskus syövänkin jotain?

      • hhjhjhjc

        Tuolla EA heitolla tarkoitin että EA tekisi pelistä _Vain_ hyvännäköisen ja unohtaisi kaikki hauskuudet joita tuon nykyisen kehitystiimin porukka on keksinyt.

        Mikkisoftan lentosimun porukalla on saman simun kehittämisessä 20 vuotta takana, ja silti he eivät osanneet tehdä siitä oikeasti parempaa, vaan simu on aivan saatanallisen raskas jopa tehokkaille koneille vaikka grafiikka oli jo silloin pahasti vanhentunutta, ja vaikka mikkisofta on eräs suurimmista firmoista maailmassa, he eivät osanneet tehdä siihen luotettavasti toimivaa nettilentämistäkään.

        Okei, EA ei ole täysin paska (mitä nyt heille rahan tekeminen on tärkeintä) ja mikkisoftan lentosimu on hyvä simu, mutta sen olisi luullut olevan parempi sillä tietotaidolla.

        Takaisin tuohon rekkapeliin. Peli on eri asia kuin reaalitodellisuus.

        Realismi vs. hauskuus on vaikea yhtälö. Olen vääntänyt eri peleihin erilaisia modeja viisitoista vuotta. Siinä ajassa on oppinut näkemään sen mitä peleissä pitää olla ja mitkä pitää unohtaa vaikka ne kuulostaisivat todella hyvältä ja niitä toivottaisiin.

        Tehdä liikkuva hahmo joka menee ruokalaan syömään jotakin, tai hyppää ulos autosta tankkaamaan tai kiinnittämään peräkärryn/jääraudat jne jne. Kuulostaa helpolta? Todellisuudessa tuon mallintaminen HYVIN olisi äärimmäisen hankalaa.

        Kaikki vaatii erillistä koodia, eikä ainoastaan koodia vaan myös grafiikkaa ja mitä enemmän pintoja, sitä hitaampi tahti.

        Mitä saisit siitä että ajat vaunun kohdalle, kiinnität johdot, laitat sokan paikalleen, nostat jalat ylös. Et yhtään mitään. Usko pois, vaikka se näyttäisi hyvältä kuvissa, pelissa turha käveleminen ja napin painaminen sokan irrottamiseksi tai veivin kääntämiseksi alkaa nopeasti syömään hermoja koska tehtävää ei voida mallintaa niin hienoksi kuin sen pitäisi olla.

        Tottakai tuosta saataisiin myös muulla tavoin haastavaa kun rekka pitäisi ajaa nätisti suoraan ennenkuin kärryn saa irti ja irroittamiseen menisi oma aikansa, joka vaikuttaisi esmes siihen onko lasti perillä vai ei.

        Otan esimerkin tuosta realismista vs. pelattavuus. Roolipelien anti on roolin pelaamisessa, ei esimerkiksi voileipien voitelemisessa. SIksi voileivät voi ostaa valmiina paria kultarahaa vastaan ja syödä yhdellä napin painalluksella kun tulee nälkä.

        Sellaista peliä ei pelaa pirukaan jossa pitäisi ostaa voiveitsi, hiivaa, suolaa ja jauhoja ja paistaa leipä, joka pitää leipäveitsellä leikata, voidella voiveitsellä ja syödä hampaita rouskutellen.

        Rekkapelin anti ei ole siinä että käppäillään rekan ympäri ja käännellään kuvakulmaa. Pelin anti on esimerkiksi siinä että renkaat paukkuu, liukkaalla renkaat sutivat, nesteet heittelee perävaunua pitkin ja poikin tietä, poliisit jahtaavat ylinopeudesta, aikataulu painaa päälle, kettinkien asentaminen syö aikataulusta vartin, kuski saa syytteen liikennerikkeistä, kaatuneista aurausmerkeistä, tuhotuista autoista tms. Eli hauskuus tulee siitä kuinka taidokasta ja nopeaa ajaminen on. Siihen kaikkeen vaaditaan fysiikkamallinnusta.

        Kirjoitit aloituksessa että kaupunkien pitäisi olla suurempia. Eli haet itsekin rekkapelistä nimenomaan sitä että rekan ajamisen tulisi olla haastavaa. Olen täsmälleen samaa mieltä että kaupunkien tulisi olla isompia ja haastavampia, sekä monimutkaisempia niin ettei kaupungit vain toistele itseään.

        Nykyisiin peleihin saataisiin helposti toimiva tekoäly esimerkiksi siten että risteysalueille määriteltäisiin pätkät kuinka nopeasti autot ajavat niillä, eli autot hidastuisivat porrastetusti, eikä pysähtyisi kuin seinään.

        Tuo mitä edellä kuvailin, esimerkiksi renkaitten paukkuminen. ei ole vaikea tehdä, koska kaikki efektit toimisivat randomilla. Eli renkaan paukahtaessa siihen ei tarvitsisi mallintaa kuin hetkessä muuttuva modeli, savupölähdys ja tekstuuri, ja efektinä olisi se että vauhti hiipuu ja rekka vääntää johonkin päin. Sem voisi vaihtaa itse, tai sitten kutsua apua ja kaikki söisi aikaa riippuen siitä kuinka kaukana rekka on lähimmästä kaupungista.

        En halua rekkapelistä rallia, vaan sitä että rekkaa on haastava kuljettaa, ja että voitot ovat pieniä jolloin täytyy ihan oikeasti istua siellä ratintakana ja miettiä että mitä tehdä seuraavaksi, eikä vain miettiä sitä että tuolta pääsee tuonne ja sitten vaan talla pohjaan.

        En ole pelannut rekkapeliä kuin joskus Haulinin aikoihin, ja silloin se oli pelkkää rallia ja vauhtia joutui hiljentämään ainoastaan kaupungin risteyksissä ja silti mitään vahinkoa lastille ei käytännössä tullut vaikka törmäili mihin tahansa, Viestisi perusteella tekoälyt eivät ole siitä parantuneet.

      • Peluuuri
        hhjhjhjc kirjoitti:

        Ei ole parantunut ei. Juuri se toisi mielenkiintoa pelaamiseen lisää, kun kaupungit olisivat isompia, jolloin siellä olisi haasteellisempaa ajaa. Ja lisähaastetta voisi tuoda vielä vaikka liikenteen lisäyksellä ja jalankulkijoiden tuomisella kaduille. Olisi tietysti myös ihan hienoa jos joku tekisi vaihtuvat vuodenajat peliin. Ja että talvella olisi liukasta.

        Mutta ehdottomasti eniten tuolla ärsyttää kun tekoälyn ajama auto tulee kolmion takaa suoraan eteen, oma rekka ei pysähdy millään, ja sitten kolauttaa perään, niin tulee sakkoja itselle kolaroinnista.

        Myös näitä vaihteita saisi hiukan fiksata, kun automaatilla jaksa ajaa se kuuluisa erkkikään ja kun vaihtaa manuaaliseks niin kiihdytykseen tarvitaan yksi tai kaksi vaihtoa suunnilleen näin 1--->7--->14 ja silloin vauhtia on jo yli sen mitä saisi ajaa. Ja moottorin äänet ovat ihan samanlaiset (sen mitä niistä kuulee muilta ääniltä) on kyseessä sitten V8 tai R6, vaikka todellisuudessa niillä on eroa kuin yössä ja päivässä, ainakin melkein.

        Ymmärrän kyllä että kaiken tekeminen maksaa, mutta saisivat jostain taikoa sitä rahaa ja tehdä työnsä kunnolla, jolloin saavutettaisiin huomattavasti tyytyväisempi pelaajakunta.

    • juspe8

      Jep onhan tämä epäreilistinen peli tämä euro truck simulator mutta voisiko joku kertoa että miten saa rekkaan tuunatut lisävalot päälle???

    • fs 13

      saatanan surkea tekoäly todellakin !!!!

    • Kuorma juhta

      Alkovat nämä rekkapelit kiinnostamaan, kuten tämä Euro truck simulator ja tietenkin muutkin simulaattori pelit, kun eivät ole edes kovin kalliitakaan.
      Youtubesta olen erilaisia simulaattori pelejä katsellut ja rekkapelit on aika realistisia hintaansa nähden.

      Onko vika pelissä vai pelin tekoälyssä, kun joissakin videoissa rekka käyttäytyy vastoin fysiikan lakeja eli lentää ilmassa kymmenien metrien korkeudessa ja rekkaan ei tule vaurioita.
      Rekkojen mallinnuksessa ja tekoälyssä on ainakin puutteita rekan vaurio mallinnuksessa, jos rekka törmää johonkin, niin eipä näytä rekkaan tulevan lommoja tai muita peltivaurioita, kuin jos sama oikeassa liikenteessä tapahtuisi.

      No jos nuo yksityis kohdat unohdetaan, niin parastahan rekkasimulaatioissa on se, että ajetaan muun liikenteen seassa, yritetään ajaa liikennesääntöjen mukaan ja suoritetaan erilaisia vaativia kuljetus tehäviä.
      Erityisesti tieden ja maiseman mallinnus on hienoa.
      Tuskin kukaan simulaatiota pelaa kaahailumielessä, sitä vartenhan on rallipelit ja erityisesti nämä GTA:n pelit, joissa oikein yritetään kaahata ja ajaa laittomasti.
      Vielä, jos hankkisi rattin, polkimet ja muut hienoudet, niin simulaatiosta saisi paljon enemmän irti.
      Ehkä ensin kuitenkin näppäimistöllä ja hiirellä tulee pelattua ja jos peli tosissaan alkaa kiinnostamaan, niin voi sitten hankkia ratin ja polkimet.

    • hjcjvh

      Pelien fysiikka on suhteellisen hyvää kun ymmärtää kuinka fysiikka toimii oikeassa elämässä ja koodissa.

      Fysiikan lait toimivat aivan kaikkeen oikean elämän rekassa. Ilmakehä aiheuttaa vastusta ja painaa rekkaa tiehen tietyllä voimalla. Sivutuuli heittelee aivan samoin ja tuulen voima vaihtelee.

      Renkaat vyöryvät pitkin tietä ja kitka vaikuttaa jokaiseen renkaaseen erikseen. Eikä kyse ole pelkästä kitkasta tien ja kumen välillä, vaan lisäksi vaikuttaa nopeus, moottorin vääntö, tuulet, kosteus jne.

      Silmänräpäyksessä tulisi laskea tuhansittain tietoa joka ei ainoastaan vaikuta sillä hetkellä, vaan vaikuttaa myös tulevaisuuteen.

      Tekijöitä ja muuttujia on lukematon määrä.

      Mitä parempi fysiikkamallinnus sitä enemmän tehoa se vaatii tietokoneelta ja sitä yksityiskohtaisemmin se kuvaa reaalimaailmaa. Mutta se ei voi koskaan olla niin hyvä kuin reaalimaailma koska koodi on vain yksinkertaistettu malli jossa otetaan vain tärkeimmät muuttujat huomioon.

      Juuri tuosta yksinkertaistamisesta voi syyttää sitä että rekan saa lentämään kymmenien metrien korkeuteen, eikä alastulo vaikuta rekan fyysiseen malliin, tai suorituskykyyn mitenkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      45
      593
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe