Itsevarmuus, miten se saavutetaan?

Minulla oli hyvin samankaltainen tausta tuohon ikään. Vasta reilu kolmikymppisenä opin ymmärtämään, että elämä on liian fiksu asia vakavasti otettavaksi.

Relaa ja nauti että olet sinä ja saat elää tämän elämän.

Hoida hommat tyylillä, mutta muutoin heittäydy nautintoon ja hubailuun.

Mitä väliä onko sukkahousuissa reprämä. Tee niistä kamujen kanssa vielä isompi ja naura päälle.

Kyllähän tuossa iässä monella on tuollaista mutta elämän ja vuosien myötä itseluottamus ja minuus vaihvistuvat. Totta on myös että ihmisillä on erilaisa rooleja: töissä esim. tullivirkailija, pitää olla veirallinen, perheessä on oma rooli, ystäväporukoissa taas erilainen kuin tuntemattomien seurassa.
Täytyy jonkin verran mukautua ja ottaa toisetkin huomioon, se kuuluu elämään. Tietenkin kakista parasta on se, jos saa ja voi olla mahdollisimman paljon ilman rooleja ja teatteria. Siis oma itsensä.

Luulenpa että vaivasi on melko yleinen. Etenkin juuri omaan ikäluokkaasi kuuluvilla. Itse olen hiukan vanhempi ja miespuolinen mutta olen kärsinyt aika samanlaisesta asiasta.

Mutta oikeastaan kaiken avain on se, että sun täytyy olla lojaali itsellesi. Ei sulla ole mitään velvoitetta käyttäytyä sillä tavoin millä oletat muiden toivovan sinun käyttäytyvän. Joudut elämään itsesi kanssa 24/7 joten eiköhän ole melko olennaista että siinä tapauksessa "olet omalla puolellasi". Jos alat vaan toteuttamaan toisten toiveita, niin tuhoat itsesi. En nyt tarkoita että pitäisi ruveta antisosiaaliseksi tai itsekkääksi, vaan että toimi kuten itse haluat ja näet parhaaksi.

Mutta tilanne voi hyvin todennäköisesti niinkin että liioittelet mielessäsi sitä mitä luulet toisten sinusta ajattelevan. Ihmiset ei oikeasti useimmiten aseta muille kovin korkeita vaatimuksia. Noin keskimäärin ainoat ihmisten toisilleen asettamat vaatimukset on vaan ne ettei käyttäydy loukkaavasti tai häiriköi. Kyllä sitä suvaitaan aika monelaista kulkijaa vaikkei aina siltä tuntuisi.

Ja on todennäköistä että iän myötä sun ongelmasi katoaa ja opit hyväksymään itsesi juuri sellaisena kuin oletkin. Monesti kuvaamasi jutut on juuri nuoruuden epävarmuutta eikä jatku kauaa.

Joten rohkeutta vaan ja toimi kuten haluat!

Suosittelisin sinua lukemaan Rhonda Byrnen kirjan Voima tai Salaisuun.

Tarvitset nyt positiivista voimaa joka kantaa sinua elämässä eteenpäin. Kehitä ja kasvata itseäsi juuri sellaiseksi kuin haluat olla. Se on mahdollista, ja sinulla on jo sisälläsi kaikki avaimet valmiina, joilla saat onnellisen, itsevarman ja ihanan elämään! Usko itseesi, usko unelmiisi ja toteuta ne. Jos olet oikein rohkea, voit vain ruveta käyttäytymään ja elämään kaikella tapaa niin kuin itsevarma ihminen. Anna itsellesi anteeksi, erehdy, kokeile, mutta säilytä rakkaus ja intohimo tavoittelemaasi asiaan.

nojoo,itse olen lukenut kaikenlaisia kirjoja itsetuntoni kohentamiseen,aloittanut uusia harrastuksia jne....mutta aina vain hetkellisesti tunnen olevani hyvä ja riittävä ihminen.Koko elämäni olen ollut alisuoriutuja ja normielämästä olen vain voinut haaveilla,itse asiassa koko normielämä tuntuu jo kovin kaukaiselta ja jopa ahdistavalta omalla kohdalla.Mutta koko ajan jaksan vain puskea eteenpäin kaikesta huolimatta,ainakin yritän.Se mikä eniten harmittaa,että olen oikeasti fiksu ja osaava ihminen mutta en vain pysty kertakaikkiaan uskomaan itseeni.Nyt parasta aikaa mietin uskallanko mennä töitä hakemaan vai en,olisi ehkä minulle sopiva paikka tiedossa,mutta mietin jo että enhän minä kuitenkaan siihen pysty.............ahdistaa.:(Itsevarmuus varmaankin lisääntyy positiivisten kokemusten ja onnistumisien kautta,mutta minulla on niin paha epäonnistumisenpelko että tavallaan olen jo luovuttanut ennen kuin olen edes mihinkään ryhtynyt.Paskamoinen noidankehä.

alisuoriutuva!

Minulle tuli negatiivinen olo lukiessasi kirjoitustasi. Ja usko että sinulla on myös itselläsi ikävä olo. Entä jos kokeilisit keskittyä elämässäsi positiivisiin asioihin, asioihin joista pidät, joita rakastat. Ajattele niitä mahdollisimman paljon! Ajattele esim. Rakastan aurinkoa/ ukkosta, rakastan tuota hienoa autoa, rakastan koiria, rakastan hiljaisuutta rakastan terveyttä, rakastan kauneutta, rakastan tuota vaatetta. Kuulostaa hölmöltä, mutta aivojamme on helppo huijata! En valitettavasti voi kirjoittaa nyt pitempään..

Uskon että positiivinen ja elämäniloinen voima kantaa enemmän eteenpäin kuin mikään muu. Se auttaa jaksamaan epäonnistumisien yli. Se auttaa jaksamaan jatkaa.

Uskon, että tuo on normaali ikääsi kuuluva ilmiö. Erityisesti nuoret, fiksut ja analysoivat ihmiset peilaavat itseään muihin. Se ei ole huono ilmiö, kunhan ymmärtää, että sen tunteen ei saa antaa ahdistaa liikaa.

Ihmiset ovat laumaeläimiä. Kaipaamme muilta hyväksyntää ja arvostusta. Tietyllä tavalla se tarve säilyy koko loppuiän. Parhaassa tapauksessa jo lapsuudenkodista saakka saa rakkautta, arvostusta ja kunnioitusta siihen mitä teet. Itsevarmuus ja -kunnioitus tulevat juuri siitä tunteesta, että koet itsesi arvokkaaksi ja tärkeäksi.

Tietenkin tämä arvostuksen saaminen vaikuttaa yleensä ihmisen käytökseen. Jotkut (pojat) hakevat arvostusta haluamiltaan ihmisiltä esim. urheilemalla tai näyttämällä voimiaan (pahikset). Tytöt saattavat pukeutua pornomaisesti saadakseen tunnustusta ulkonäöstään jne. Vaatii rohkeutta ja päämääriä, jotta et itse lähde menemään helpointa tietä pitkin vaikkapa parisuhteen etsinnässä, jos haluat, että sinuun rakastutaan sisimpäsi eikä ulkonäkösi tähden.

Uskon, että tietyllä tavalla tuo mukautumiskyky on tehnyt ihmisestä vahvan. Jos olet sosiaalinen kameleontti, niin pärjäät erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Itsellänikin on ns. työminä, joka on hymyilevä, sosiaalinen ja välittävä. Onneksi on kuitenkin pari ystävää, joiden seurassa voin olla oma itseni, vaikka sitten olisinkin hiljaisemmalla tuulella enkä mikään vitsinkertoja. Toki jos etsin itselleni poikaystävää, niin joudun olemaan taas sosiaalisempi ja iloisempi, mitä normaalisti olen, jotta saan paikattua sillä vaatimattomampaa ulkonäköäni.

Parhaiten ongelmaasi auttaa se, että annat itsellesi virheet anteeksi. Kukaan muu kuin sinä ei edellytä sinulta täydellisyyttä. Kannattaa muistaa, että mitä enemmän teet, sitä enemmän myös tulee mokia ("Rapatessa roiskuu", "Tekevälle sattuu"). Ymmärrät itsekin, että jos et ikinä tekisi mitään, niin eihän niitä virheitäkään tulisi, eikö niin?

Kannattaa aina välillä palauttaa mieliin, että mitä kaikkea olet jo saavuttanut (peruskoulu suoritettu, olet saanut kavereita, pärjäät lukiossa, osaat vaikkapa laulaa tai juosta aika hyvin tms). Se toivottavasti asettaa asioita kohdilleen, kun tajuat, että et ole vielä edes aikuinen ja olet silti oppinut ja saavuttanut monia asioita. Opettele myös kehumaan itseäsi. Ole kiitollinen. Vaikket olisi uskonnollinen, niin nukkumaanmennessä voisi olla hyvä kerrata, että mitkä asiat tekivät sinut onnelliseksi, mistä asioista olet ylpeä ja mistä asioista olet kiitollinen (vanhemmat, terveys jne). Sillä tavalla opit huomaamattasi ajattelemaan asioista positiivisesti.

Naisten on aivan turha inistä ongelmistaan, koska heille riittää että hengittää miestä kohti niin saa sen. Toista se on miehillä, joiden on PAKKO olla täydellisiä että saavat edes luvan katsoa naista kohti.

Tiedätkö, jotkut ihmiset voivat olla kaltaisiasi läpi elämän. Itse lähentelen jo 40 ja silti mietin samoja asioita. En tarkoita sanoa tätä sillä, ettei sinulla olisi toivoa, tai että olisit välttämättä tasan samanlainen, joillekin vain tuo kuvailemasi kaltainen käytös on sisäsyntyistä.

Itseäni helpotti suunnattomasti kun kuulin viime syksynä termistä HSP (Highly Sensitive Personality) eli erittäin herkkä ihmistyyppi.

Tyypille on hyvin ominaista mm. kokea äärimmäisen herkästi ympäristönsä ja havainnoida siinä asioita, mitä muut eivät välttämättä edes huomaa (josta seuraa muuten usein väärinkäsityksiä ja kiusaantumisia, kun toiset eivät vaan näe mitä HSP näkee - kuriositeettina muuten nuo aavistukset osuvat hyvin usein oikeaan).

HSP:t myös analysoivat jatkuvasti ympäristöänsä, jopa tiedostamattaan ja ko. syystä peilaavat muiden oletettuja / todellisia mielipiteitä itseensä, muuttaen samalla myös käytöstään helposti ympäristönsä mukaan. Tämä ihmistyyppi välttelee myös konflikteja usein viimeiseen hengenvetoon ja tuntee usein olevansa ns. yksin ystävienkin keskellä.

Usein ko. persoonallisuuden omaavat ihmiset myös syyllistävät itseään omasta ajattelustaan ja siitä, että "kuvittelevat liikoja". Paradoksi tässä on se, että HSP:t huomaavat todella nopeasti muutokset ilmapiirissä ja ihmisten asenteissa itseään kohtaan ja yrittävät muuttaa itseään yhä enemmän toivotun kaltaiseksi, joka taas alkaa ruokkia ympäristön epäluuloa ko. ihmistä kohtaan - tiedän kokemuksesta mistä puhun ja siihen ei auta ainakaan se, kun sanotaan että ole vain oma itsesi. Tämä on se "oma itse" HSP:lle, koska tämä käytös on osa luonnetta ja persoonallisuutta. Opettele tuntemaan itsesi paremmin ja älä ainakaan syyllistä itseäsi siitä, ettet välttämättä ole niin sosiaalinen tai verbaalisesti lahjakas kuin moni muu ympärilläsi.

Vielä pari ystävällistä vinkkiä oman elämän varrellta, mikäli sattuu että olet HSP:

-Hanki ympärillesi muutama todellinen itsesi kaltainen ystävä sen sijaan, että tuhlaat aikaasi ja henkisiä voimavarojasi ihmisten kanssa jotka eivät tule sinua koskaan ymmärtämään
-Tämä ei tarkoita ettei kannata ystävystyä muiden kanssa, mutta ns. syvällisyydet ja maailman pohdinnat kannattaa rajata vain niille ketkä eivät tule pitämään sinua outona. Näistä ihmisistä saat voimaa ja sinun ei tarvtitse teeskennellä ainakaan niin paljon
-Ota oma aikasi ja etenkin rauhasi (ja hiljaisuutesi). Älä koe tästä huonoa omaatuntoa!
-On ok olla erilainen - hyödynnä tätä voimavaraasi ja hyväksy itsesi. Harva näkee niin paljon asioita ympärillään
-Tulet elämään elämääsi täydellä intensiteetillä ja kokemaan tunteita niin paljon vahvemmin kuin useimmat muut. Nauti siitä, mutta älä polta kynttilää molemmista päistä!

Hali ja mukavaa jatkoa ja tsemppiä sinulle! :)

Minulla on ollut myös aikoinaan kovin samanlaisia ongelmia. Osa niistä lähti iän myötä, osittain asia alkoi ratketa kun löysin ihmisiä joiden seurassa saatoin olla täysin omana itsenäni pelkäämättä muiden mielipiteistä.

Yksi käytännön vinkki: harrasta jotain. Mitä tahansa, ei väliä liittyykö se esiintymiseen vai vaikka virkkaamiseen, sählyyn tai postimerkkien keräilyyn. Harrasta jotain, mikä tuntuu siltä omalta jutulta ja mistä nautit - jos et vielä tiedä, mikä se voisi olla, ala etsiä! Itse soitin vähän aikaa instrumenttia, mutten esiintymishaluisena vaan ihan vain kiinnostuksesta musiikkiin. En ehtinyt soittaa kovin pitkään olosuhteiden muutoksen vuoksi, mutta ehdin oppia yhden vuoden aikana runsaasti ja kun eräällä tunnilla huomasin osaavani sävelmän kuin vettä vain, huomasin hymyileväni poskeni kipeiksi ja sivussaolijat kertoivat minun loistaneen kuin aurinko olisi ollut sisälläni.
Eli etsi jotain, mistä nautit ja mitä haluat tehdä. Se rentouttaa, keventää mieltä, antaa kokemuksia, sen kautta voi löytää uusia ihmisiä - mutta ennen kaikkea, se auttaa sinua itseäsi sisimmältäsi. Kun nautit jostain mitä teet ja osaat jotain hyvin, se jos mikä tuo lisää itsevarmuutta ja auttaa sinua olemaan paremmin se aito oma itsesi.

Tsemppiä ja voimia! :)

Aivan ensimmäiseksi: tunteista puhuminen on kaikille vaikeaa. Nuoremmalla iällä erityisesti, koska me tunnistamme lopulta vain sellaisia tunteita, jotka on meidän elämässämme nimettyjä ja jollakin tavalla johonkin "oloon" liitetty. Siten esimerkiksi kaikissa kulttuureissa ei välttämättä ole pelkoa tai vihaa tarkoittavia sanoja, vaan ne on korvattu jollakin toisella.

Kieli on puutteellinen ja toiseksi meidät kasvattaneet ihmiset ovat puutteellisia. Väittäisin, että jos tunteista puhutaan, niin perheissä harvemmin tuodaan aivan kaikkia tunteita julki. Osa niistä jää anomalioiksi (niille ei ole sanoja), osa tabuiksi (voisi puhua, muttei voi tai saa).

Jos olet kiinnostunut tunteista, voisit tutustua vaikka Arlie Hochschildin tai Jon Elsterin ajatuksiin niistä. Hochschild puhuu tunnetyöstä, joka tarkoittaa tunteiden säätelyä eri tilanteissa. Emme yksinkertaisesti erilaisten sosiaalisten normien vuoksi voi käyttäytyä työpaikalla samalla tavalla kuin vapaa-ajalla tai vanhempiemme kanssa samalla tavalla kuin seurustelukumppaniemme. Elster puolestaan tekee (Hochschildin tavoin) varsin perusteellista työtä kuvaillessaan eri tunteita (emootioita) ja siihen, miten ne meidän käyttäytymiseemme vaikuttavat. Mitkä niistä motivoivat toimimaan ja millä tavalla.

Melko hyvä on myös wikipedia-artikkeli emootioista. Jos haluat katsoa, millaisia kaikenlaisia emootioita nyky-ymmärryksellä ihmisillä voi olla:

http://en.wikipedia.org/wiki/Emotion

Epävarmuus liittyy osaltaan tunteisiin, niiden tunnistamiseen ja siihen, miten ymmärrämme niiden alkuperän. Esimerkiksi pelko voi olla ihan aiheellinen, mutta se voi olla myös irrationaalinen. Tarkoittaen sitä, että voimme pelätä aiheellisesti liian nopeasti onnettomuuden jälkeen tehetävän urheilusuorituksen aiheuttavan lisävammoja. Se on mahdollista. Sen sijaan pelolle ei välttämättä ole perusteita silloin, jos pelkäämme helvettiin joutumista, vaatekaapin mörköjä tai seinien kuulevan puhettamme.

Kaveripiirissä pelot voivat olla aiheellisia ja aiheuttaa epävarmuutta. Tämä siitä syystä, että sosiaaliset normit pyrkivät jollakin tavalla muokkaamaan meitä toimimaan odotetulla tavalla. Jos kaveripiirissä on tarkoitus olla iloinen, ehkä juhlia ja nauttia elämästä, on parempi unohtaa se kipuileva, epävarma sekä ahdistunut minä. Silloin sosiaaliset normit pakottavat siihen, ettei koskaan puhuta tunteista tai olla täysin oma itsensä. Ajan kuluessa yksilöt saattavat jopa erehtyä ajattelemaan, että se minuus on oikea ja itsevarma. Mutta miten olla itsevarma, jos kieltää tunteensa ja itsensä?

Hyvä neuvo on olla "oma itsensä". Haaste on tietää, kuka se itse on. Ensisijainen neuvo silloin voi vain olla, että "tunne itsesi". Tunne ahdistuksesi, ilosi, pelkosi ja rakkautesi syy. Se tarkoittaa altistumista kaikille tunteille, jopa niille epämiellyttäville. Valitettavasti vain kaikista ei ole siihen. Siksi myös neuvo "ole vahva" on hyvä, mutta kysymys kuuluu, miten itseään voi vahvistaa, jos ainoa keino siihen on heikkouden kieltäminen?

Nähdäkseni puhuessasi ahdistuksestasi ja epävarmuudestasi olet oikealla tiellä. Avoimuus on hyvä asia. Se, että kolikolla on kaksi puolta on fakta, joka ei muutu sillä, että toisen puolen pyrkii tietoisesti tai tiedostamatta unohtamaan. Olet vahva ja heikko, iloinen ja surullinen. Siitä on hyvä lähteä. Kaikkien ihmisten seurassa sellaisen kaksinaisuuteen ei pysty, eikä ole aihetta. Tärkeää on, että sellaisia ihmisiä on, joille voi näyttää molemmat puolet.

Olin myös lukiolaisena eävarma ja pelkäsin esiintyä suurelle joukolle (luokassa). Kaveriporukassa uskalsin kyllä tuoda mielipiteeni esille, mutta vähän oudommassa porukassa olin hiljaa ja vetäydyin syrjään. Ajan myötä itsevarmuuteni kasvoi ja kolmikymppisenä hakeudin oettajan työhön (en olisi osanut kuvitellakaan sellaista työtä lukiolaisena). Usko itseesi, kyllä se siitä!

Lievältä narsismilta vaikuttaisi.

yritän kyllä keskittyä elämän positiivisiin puoliin jokapäivä,minulla on paljon hyvää elämässäni tällä hetkellä,ja pahimmista ongelmista olen puskenut läpi silkalla sisulla ja raivolla.Mutta silti koen vain olevani huono ja riittämätön ihminen,käyn päivittäin keskustelua itseni kanssa,miksi ajattelen näin,kaiken pitäisi olla hyvin,kaikki on minun omissa käsissä jne.....minulla on kuulemma "vääristynyt" kuva itsestäni johtuen ehkä lapsuudestani ja muutenkin omaa surkeuden tuntoa vahvistavista negatiivisista kokemuksista elämässäni.Minä koen itseni muuksi mitä ihmiset minusta sanovat,ja minun on vaikea ymmärtää tai uskoa jos joku kehuu minua tai sanoo jotain kaunista,epäilen että se on vain kohteliaisuus.Minulla oli myös vaikeuksia uskoa naisystäväni rakkauden osoituksia todeksi,koska eihän minuun voi oikeasti niin kaunis ja ihana nainen rakastua.Eräs terapautti sanoi minulle että on ihme että olen elossa kaiken kokemani jälkeen,ehkä olen oikeasti vahva,en vain vielä tiedä sitä(tai usko siihen)?En vain tiedä kuka olen.Olisi kiva oppia elämään normielämää.Ehkä joskus vielä?

Olen yli kolmekymppinen mies ja kärsinyt samoista asioista ikäisenäsi ja kärsin edelleen ja tiedän että se ahdistuneisuus ei kehostani poistu koskaan.
Olen epävarma itsestäni ihan missä vaan kun on muita ihmisiä. Myös epävarmuuteni takia menetän kaikki parisuhteenikin koska kuvittelen että kukaan ei voi edes tykätä saati rakastaa minua.
Tiedän että se on tunne mutta mun kohdalla se vaan vahvistuu vuosi vuodelta.
Itse diaknosoin ongelmani ala asteen koulukiusaamisen takia jonka jälkeen eristäydyin aikas kokonaan. Mulla on vanhemmat, sisko ja kaksi hyvää ystävää joiden läsnä voin olla oma todellinen itseni. Kukaan muu ei saa todellista minääni näkyviin.
Tosin on yksi joka siihen auttaa mutta sitä en suosittele kenellekään.
Alkoholi. Se vapauttaa itselläni tunne lukot mutta en voi olla kokoaikaa tietenkään päissäni joten yksinäisyys on ainoa vaihtoehto.
Tsemppiä!! Tää on vaan mun tarina.

Aivan uskomattomia nämä ylläpidon kehittelemät keksityt tarinat ... jotka kulkee aina samaa kaavaa (3 vuoden kokemus)

en ole ikinä lukenut
en tiedä minne tämä kuuluu
auttakaa


Aivan uskomatonta ....
Sitten kun oikeat ihmiset tekee oikeita aloituksia - ne poistetaan.
Vain ylläpidon itsekkyyteen sairastuneet Mari Piia Rasmus ja Elina sallivat vain omat aloitukset - ne jopa poistaa toisten aloitukset ja kirjoittaa ne uudestaan hieman sanoja muutelleen.
Esim http://keskustelu.suomi24.fi/node/11587151


Siis miksi näitä kukaan ottaisi tosisssaan?

Itseltäni poistettiin kome hyvää uutta mielipidettä ja kohta ne ilmestyi uudestaan hieman muutettuina uudella nimellä ja ylävalikkoon.
= Kun valitin sain IP-bannin.


Älkää uskoko näitä aloituksia, Ylläpidon narsistit niitä duunaa.

Itse ainakin kirjoittaisin mielummin sen oikean mielipiteen esittäjän kanssa.

Kyse on nuoruudesta. Kyllä näin vanhempana tajuaa että,
ei ole niin merkittävä kuin kuvittelee toisten luulevan.
Harvemmin muut kiinnittävä niin suurta huomiota toisiin,
oma minä on nykyisin paljon tärkeämpi.
Kyllä se iän myötä helpottuu. Kasvukivuista kärsivät kaikki,
toiset vain osaavat peitellä epävarmuudensa paremmin.
Hyvää kesää ja muista ihminen on vain kerran nuori.
Nauti siis siitä. Kaarina

Antaa ihmisten olla luuloineen, mitäpä sitä välittämään. En ainakaan ite koe tarpeelliseks vaikuttaa niihin luuloihin, koska se vaatis mukautumista seuraan, tai tilanteeseen. Oon ainakin ite tyytyväisempi siihen, että pyrin oleen samanlainen kokoajan - sitä ei välttämättä ole laajat piirit sitten, mutta ystävät on läheisempiä.

Opiskele bilderberg ryhmasta. Sen jalkeen olet kiukkua taynna etka valita mita laumazombit on mielta sinusta. Toimii minulle ainakin hyvin.

Itseluottamus lähtee siitä, että tuntee itsensä. Jos ei tunne itseään niin on vaikea laittaa luottamustaan johonkin sellaiseen mikä on häilyvää, epäselvää ja hämäränpeitossa. Vaistoat herkästi rivien välistä mikä ärsyttää ja mikä miellyttää muita ihmisiä ja koitat aina olla jokaiselle miellyttävä. Siinä samalla kadotat itsesi ja vaihtelet vain eri maskeja muiden ihmisten tarpeiden mukaan. Mutta kuka piilee maskin alla? Millainen olet sisimmässäsi kun kukaan muu ei ole katsomassa? Ota siitä selvää ja ole rehellinen itsellesi. Et voi elää elämääsi muiden mukaan.

itse varmuus ei ole mitään stapiili tila se voi tila päisesti laskea oikeastaan suurin ero on vain että vanhenpana sitä osaa vähän nauraa tiselleen. kannattaa lukea vaikka tom helsteenin kirjoja tai wayne w. dyer kirjoja.

minkälaiset vanhemmat sinulla on?
Odottavatko he että sinä olisit aina täydellinn ? Tuskin, vanhempana en itse ainakaan
odota lasteni olevan täydellisiä.

Kaikille nuorille, jotka painitte ko. asian kanssa, haluaisin sanoa, että on jo jotain, että olette ymmärtäneet ongelmanne ja nostaneet kissan pöydälle!

Itsellänikin oli alle 20-vuotiaana ja vielä senkin jälkeen saman tapaisia ongelmia, mutta en halunnut myöntää niitä itselleni. Minulla oli kaveripiirissä maine, että omaan hyvän itsetunnon, en välitä muiden mielipiteestä, uskallan kertoa omat mielipiteeni jne., ja varmaan osittain myös näin olikin, mutta toisaalta podin heikkoa itsetuntoani, esitin kovempaa kuin olin, en näyttänyt aitoja tunteitani kovin usein ja välillä loukkasin muita ihmisiäkin ihan suotta. Poikaystäviäni tossutin ja alistin, en oikein uskaltanut rakastua. Sama jatkui jossain määrin myös avioliitossani aika ajoin. Vanhempana tilanne ongelmani muuttui niin, että päällisin puolin minulla oli kaikki asiat ihan älyttömän hyvin, näytti siltä, että uskalsin tehdä rohkeita valintoja elämässäni, menestyin opinnoissani ja urallani, hankin lapset nuorena, tosin kun moni muu kaveripiirissäni jne., mutta jotenkin hyvin usein tuntu, että olin tekemistäni ja valinnoistani jotenkin puolustuskannalla ja minun täytyi koko ajan vakuutella itselleni, että olen hyvä ja fiksu, ja että teen oikeita juttuja jne. Tajusin ja uskalsin myöntää ongelmani vasta silloin, parisuhteeni ajautui vaikeaan kriisiin ja olin eroamassa. Hain silloin apua terapiasta. Ensimmäisillä kerroilla minua ärsytti, kun psykologi alkoi kaivella lapsuuttani. Olin aina ajatellut (valheellisesti), että minulla on ollut onnellinen ja lähes täydellinen lapsuus, eikä se ole jättänyt mitään traumoja. Mutta sieltä lapsuudenkodin kasvatuksesta se jonkinlainen miellyttämisen ja oman itsensä kieltämisen tarve kuitenkin oli lähtöisin ja tuon terapian päättymisen jälkeen olen osannut arvostaa itseäni, olla oma itseni ja elää omanlaistani elämää aivan eritavalla. Vaikka olen koko elämäni vaikuttanut päällisin puolin onnelliselta, iloiselta, energiseltä ja reippaalta, nyt myös sisin on mukana. Kyse oli ehkä n. 3 kk kestävästä sessiosta terapeutin kanssa, joka oli todella kannattavaa. Välillä olen vähän harmitellut, miksi en aiemmin tajunnut hakea apua ongelmaani.

Jos asiat piinaavat ja vaivaavat, eikä omin avuin pääse eteenpäin, suosittelen terapeutin puoleen kääntymistä. Kadoksissa olleen oman minän löytämien on hienoa, elämä on liian lyhyt ja arvokas tuhlattavaksi muiden miellyttämiseen.

Hei!

Mulla oli sama ongelma. Johtuu siitä että sinä olet herkkä ottamaan toisten energioita omaksesi. Oma energiakenttäsi on heikko ja olet empaattinen, luulet toisten tunteita omiksesi ja käyttäydyt niiden mukaan. Vahvista omaa energiakenttääsi, näe itsesi suojaavan valkoisen valopallon sisällä, ja käske sen päästämään lävitse vain positiivisia tunteita ja blokkaamaan negatiiviset. Säännöllisellä harjoittelulla tunnet olosi vahvemmaksi ja alat huomata mitkä ovat omat tunteesi ja mitkä muiden.

teininä itsevarma on huonohko. Elämänkokemus tuo varmuutta. Jotkut ihmissuhteet menee poikki. Omaisia kuolee. Töissä saa kokea kaikenlaista. Ei jaksa välittää pinnallisista asioista.

Heippa! Minä olen 19 vuotias ja samaa asiaa minkäkin poden tässä jo viitisen vuotta. Kuvailit itseasiassa juurikin samanlaisen tunteen kun mitä minulla on...
Yritän kovasti aina ymmärtää mistä tämä ahdistus johtuu ja kadehdin ihan älyttömästi tyttöjä, jotka ovat todella itsevarmoja!

Itselläni pahin tilanne on se, ettei oma äiti edes yritä ymmärtää ahdistustani. Hän sanoo vain että koska haluan huomiota, mutta en sitä saa niin alkaa ahdistaa! Mikä idioottimainen syy.. Sanoo kans että yritä vain päästä tilanteesta irti niissä tilanteissa missä ahdistaa. Sanoo kans että on typerä syy masentua siitä.

Eikö se ole vähän sama asia kun sanoisi anorektikolle että ''Hei idioottiko sä oikeen oot ku näät ittes läskinä?''
Ei ne sille tunteelle mitään voi, se on sairaus siinä missä ahdistuskin. Se vaan että ahdistukseen ei löydy lääkettä mutta anoreksiaan löytyy.
Itse löysin liikunnan ilon, joka piristää ajatuksia ja saa itsevarmemmaksi! Kokeile sinäkin :) Ainakin itse tunnun olevani oikealla tiellä!

"Itsevarmuus, miten se saavutetaan?"

Tuo koko otsikon kysymys on täysin mielipuolinen. Ei itsevarmuutta voida saavuttaa millään muotoa. Epävarmuutta kyllä voi ja se on helppoa. Kokeaksesi itsevarmuuden tunnetta sinun pitää ymmärtää, että sitä ei voi eikä pidäkään saavuttaa. Se koetaan vasta sitten kun näistä kaikenmaailman saavutuksista ja niiden tuomasta mielihyvästä osataan jättäytyä kokonaan irti.

Meillä kaikilla on erilaisia rooleja eri ihmisten kanssa. Jos roolit ovat annettuja ja ahdistavat, silloin ei itse ole tyytyväinen tilanteeseen ja se voi ahdistaa.

Ehkä kannattaisi pohtia sitä, mitä tapahtuu jos ihminen/sinä mokaa? Tapahtuuko oikeasti jotain kauheaa ja lopullista vai onko se ihan inhimillistä? Kaikilla ihmisillä on heikkouksia ja huonoja puolia; se miten niihin asennoituu ja ne hyväksyy on riippuvainen juuri tuosta itsetunnosta ja itsetuntemuksesta.

Yksi tekijä voi myös olla ikäsi koska persoonasi kehittyy vielä paljon kokemusten myötä ja opit tuntemaan itsesi paremmin. Terveen itsetunnon perusta on itsensä hyväksyminen, jolloin esim. tietoinen kehittäminen on mahdollista.

Itsetunto rakentuu hiljalleen ja ensimmäinen askel voisi olla se, että olet itsellesi armollisempi ja vastaisit kysymykseen, miksi sinun pitäisi olla sellainen kun muut luulevat ja oletko varma, että tiedät millaisena ihmiset sinua pitävät. En usko että sinäkään tykkäisit ihmisestä joka haluaa vain miellyttää ja pyrkii olemaan sellainen kuin sinä haluaisit; etkö toivoisi, että jokainen saisi olla oma ainutlaatuinen itsensä, myös sinä? Sitä muutkin toivovat.

Sun pitää oppia kasvamaan ja olemaan röyhkee. Älä turhaan mieti muita, vaan kävele niitten yli. Ja näytä kuka määrää. Ei sun tartte miettii ett mitä muut ajattelee. Mee vaan ja oo rohkee.

Jonkinlainen epävarmuus ja kasvukivut liittyvät nuoruusikään, mutta jos ahdistus kasvaa kovin suureksi ja suurin osa ajasta on paha olla niin silloin olisi syytä mennä juttelemaan asiasta jonkun ammattilaisen luo. Valitettavasti nykyinen kulttuurimme aiheuttaa nuorille, varsinkin tytöille kovia paineita ja todella moni voi huonosti. Et todellakaan ole tuntojesi kanssa yksin. Sinun tutuistasi on takuulla monella samanlaisia ajatuksia. Hekään eivät vain uskalla puhua siitä.

Kannattaa kuitenkin ihan opetella kyseenalaistamaan asioita. Mieti mitkä asiat elämässä ovat oikeasti arvokkaita ja tavoittelemisen arvoisia. Sinulla on oikeus voida hyvin, olla ilman ahdistusta. Sinulla on myös oikeus olla oma itsesi. Itseään ei kannata lähteä muuttamaan joksikin sellaiseksi mikä on itselle vierasta. Moni ikäisesi epävarma tyttö hakee hyväksyntää tavoilla jotka aiheuttavat vain lisää ahdistusta ja haavoittavat. Tähän ei todellakaan kannata lähteä. Moni katuu vanhempana sitä että nuorena kadotti itsensä yrittäessään vain miellyttää muita.

Olet nuori ja sinulla on koko elämä edessä. Sinulla ei ole kiire mihinkään. Nuorena helposti tuntuu siltä että pitää vain suorittaa ja suorittaa ja että aika loppuu kesken mutta todellisuudessa sinulla on vaikka kuinka paljon aikaa.

Ihmiset tuntevat minut erillaisena perhe,sukulaiset,kaverit,ystävät,puolitutut ja tuntemattomat näkevät minut erillaisena koska käyttäydyn erillälailla heidän kanssa joidenkin kanssa olen puhelias,ujo,hiljainen,rauhallinen,rauhaton,iloinen,ärsyyntynyt jne ja siksi minulla onkin pieni ongelma että kuka olen kuka näistä variaatioista olen vai olenko ne kaikki joidenkin kanssa tunnen oloni mukavaksi ja turvalliseksi ja joidenkin kanssa tunnen aina olevani varuillani.
Mitä enemmän ihmisiä sitä ahdistuneemmaksi tunnen varsinkin jos ne on tuntemattomia silloin yleensä sulkeudun ja jättäydyn porukasta.
Ja se kun olen erillainen muiden kanssa niin sitten on hankala tasapainoilla jos on monta eri ihmistä joiden kanssa on tottunut käyttäytymään tietyllä tavalla niin tasapainoilla niiden ominaisuuksien kanssa joihin he ovat tottuneet.
Paras ystäväni yllättyi muutoksesta minussa kun hänen kaverinsa jota en ollut koskaan tavannut sai minulta hiljaisuus kohtelun ja kun serkku on tottunut siihen että höpötän koko ajan ku papupata.
En nyt tiedä oliko tämä vain omaa purkausta vai oliko siitä sinulle mitään hyötyä mutta tulipahan kirjotettua ja sori että tämä saattaa olla hieman epäselvä mutta niinhän minä olen muutenkin :D

Hei Xena!

Vastaat itsellesi jo omassa viestissäsi. Pelkäät! Pelko tuo pirulainen vainoaa minua vielä 40 vuoden iässä. En siis usko sen olevan ikäkysymys. Kaikki pelkäävät! Katso vaikka kaupan kassaa ja asiakasta. Katse kiertää kaikkialla, kunhan ei vaan tarvitse katsoa silmiin tai puhua jotain. Hissi on vielä parempi esimerkki.

Mitä kuvittelit? Elämä ja sinä kävelet tilanteesta tilanteeseen tuntematta epävarmuutta/ pelkoa?
Usko huviksesi. Sinua ei vaivaa mikään! Olet elävä olento. Päästä koirasi/ jonkun muun koira vapaaksi koiratarhaan. Katso miten monia tunteita, eleitä, kuinka erillainen se on kuin tuttujen koirien kanssa. Se pelkää ja uhoaa, esittää ja nuoleskelee. Ihminen on aivan samanlainen.

Mainitset vaikuttavasi iloiselta. Joku muu vastaisi luonteenpiirteeksesi iloinen. Et voi hyväksyä, pudistelisit päätäsi. Joku toinen, syrjäänvetäytyvä. Nyökkäsit hyväksyvästi. Eli jos jatkuvasti hoet: paska paska paska, Shit it is!

Lukko!?? Et ole lukossa, olet elossa!!!!! Girl! Ole siis iloinen! Ole siis itsevarma! Ole siis epävarma! Ahdistu! Mieti liikaa! Suorita! Esitä! Ole puhelian, hiljaisin. Uskalla mokata ja rentoutua. Sinut huomataan kyllä.

Ja jos haluat olla tyynimeri. Harjoittele sitä! Mielenrauhan saa ilmaiseksi, mutta kitaransoittoa joutuu treenamaan? Life is a lesson and u learn it when it´s through!

Iän myötä muutos on kovin hidasta. 20 vuoden jaksoissa huomaa pientä muutosta luonteessa.

Täältä löytyy vinkkejä siihen, miten itse opettelin ja opin varmemmaksi:
http://jaanmurtajat.blogspot.fi
http://elaparemmin.fi/blogi/vieraskyna-nain-harjoittelet-rohkeaksi-onnistujaksi/

Uskoisin että kuntosalilla käynti ja kamppailulajit piristäisivät mieltäsi ja lisäisivät itsevarmuuttasi että rohkenisit sanoa mielipiteesi ja seistä sanojesi takana.

Oikein tiukkapipoisten seurassa sinun kannattaa viljellä huumoria keventääkseen ilmapiiriä niin pääset helpommin porukkaan mukaan ja saat sitä kautta toisten hyväksynnän vaikka mielipiteesi vähän eroavaisivatkin muista.

Hyvä Xena !! tunnistin heti itseni jutustasi.ja sait vtun hyvin parilla rivillä selväx kokojutun,psykiatrit ois heittänyt hömpämpömppää ja latinaa päälle!!!
HYVIN KIRJOITIT !!!!

Elä oo moksiskaa, tässä maassa suurin osa ihmisistä on hiljaisia ja eivät luota itseensä.
Eli maan tapa ja et ole ainoa, kuulut porukkaan.

Itseluottamuksen puutteesta kärsivät vain älykkäät ihmiset.. He tietävät etteivät tiedä kaikkea. Tyhmätkään eivät tiedä kaikkea mutta he eivät tajua sitäkään etteivät tiedä.

Olin just samanlainen lukioiässä. Kaikki tuntu niin ihmeen pinnallisilta ja ketään oli mahdoton saada mukaan "järkevään" keskusteluun, eli muunlaiseen kuin muoti/seurustelu/shoppailu/seurustelu. Yritin mukautua, ja tuntu, etten ittekään tienny, kuka oon. Mun kohdalla opiskelemaan muutto muutti sitte kaiken. Yhtäkkiä omanikäiset ihmiset oli kasvanu aikuisiksi ja kaikkialla ihania ja luotettavia ystäviä :D

Huono itsetunto voi sullakin olla syynä, kuten mulla aikoinaan. Kun opiskelemaan lähdettyä huomasikin, että pystyn kaikenlaiseen itse, voin itse päättää elämästäni jne. alkoi itsetuntokin vähitellen kasvamaan. Harvalla varmaan on minäkuva vielä lukiossakaan vakaa ja valmis :)

Olen huomannut että vieläkin omassa ikäryhmässä 30 on sellaisia ihmisiä jotka elävät toisten mieliksi.Itse huomasin jossain suhteellisen aikaisessa vaiheessa että kaikista tarkein asia on olla oma itsensä ja tehdä niitä juttuja joista nauttii..Olisi raskasta vetää jotain roolia koko ajan arkielämässä.Oikeastaan kaikki jotka ovat lokeroituneet johonkin tiettyyn musiikki tyliin ovat feikkejä.Minähän en räppiä kuuntele tai minähän en iskel mää kuuntele..kuulee vieläkin vaikka jokainen jotain musiikista tietävä tajuaa että sellaista makua ei ole olemassakaan joka rajoittuu vain yhteen lajiin.Se on esittämistä ja ympäristön hyväksyntää haluavien ihmisten touhua.Itse kuuntelen ainakin ihan mitä tyyliä haluan jos se vaan miellyttää.En yritä pönkittää hevimetallilla miehisyyttäni ym.Tälläinen ympäristön painostus alkaa jo koulussa..voivoi sitäkin kaveria joka ei räppivaatteisiin pukeutunut ja tunnustautunut eminen faniksi vaikkei voisi sietää kyseistä artistia yhtään.Koulumaailmassakin ne aidoimmat persoonat ja ihmiset ovat koulukiusattuja koska eivät sovi muottiin.Lukiolaiset pitivät itseään parempina kuin muut mutta sielläkin oli ihan sama juttu jokainen tykkäsi u2 ja pistepirkko musiikeista itsepunottu nauha ranteessa.Tälle aloittajallekkin sanoisin että ole vaan rohkeasti oma itsesi äläkä välitä toisten puheista vaikka se on varmasti vaikeaa 17 vuotiaana sillä tavalla löydät itsesi ja voit elää onnellista elämää tasapainossa.Jos kaverit valittaa jostain se on heidän ongelmansa ei sinun.

Päätin itsekin kirjottaa tänne "jonon jatkoksi". Oon aika samassa tilanteessa sun kans, niin tän itsevarmuusjutun kuin iän ja opiskelunki myötä. Ois kiva jutskailla aiheesta lisää jos sua kiinostaa, lähetä sähköpostia:)

Tuossa iässä on ehkä syytäkin tuntea olevansa hieman kokematon, kun kerran koulutkin on vielä kesken. Itsevarmat teinit muuten ovat maailman typerintä väkeä monien mielestä, sitä paitsi mitä järkeä olisi tuossa iässä alkaa sitten matkimaan aikuisia ja menestyneitä. Itsevarmuus tulee vasta saavutuksien myötä ja muun menestyksen myötä. Vasta sitten, kun on ensimmäinen miljoona tienattuna niin tietää, miten tullaan miljönääriksi...

KIITOS ihmiset vastauksistanne!
Saitte silmäni auki. Olen nyt yrittänyt noudattaa ohjeitanne ja tajunnut,ettei minun tarvitse mielyttää muita. Toki muutos ei tule heti ja vanhat ajatukset palaavat mieleen mutta parempaan suuntaan olen menossa. On myös hyvä tietää, että moni muukin kamppailee tämän asian kanssa, tsemiä myös teille. Netissä tosiaan on auttavaisiakin ihmisiä, kiitos vielä :)

-Xena