Syksy pelottaa jo valmiiksi...

Moi!

Lohdutukseksi: vastavalmistuneena kaikki on uutta ja vaatii valtavasti energiaa; helpottaa kokemuksen myötä! Tsemppiä syksyyn!

t: vanhempi kollega

Osta voodoo-nukke. Tulet tarvitsemaan sitä.

Olen muutaman vuoden toiminut opettajana ja tiedän itsekin, että ensimmäiset vuodet ovat raskaampia. Minusta ne eivät kuitenkaan ollut mitenkään ylivoimaisen raskaita, vaikka minulla oli ylituntejakin aikamoinen määrä.

Oleellista on se, että et yritä tehdä liian täydellistä kaikesta. Ei ole mitään järkeä, että tuntitolkulla suunnittelet yhtä oppituntia kotona. Vaikka suunnitelmasi olisi kuinka täydellinen, niin usein tunti ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan. Ja toisaalta oppilaat eivät luultavasti huomaa mitään eroa, oletko suunnitellut oppituntia kolme tuntia vai puoli tuntia. En oikein jaksa uskoa, että oppimistuloksissakaan on juuri mitään eroa, vaikka suunnittelisit vähän vähemmän niitä tunteja, jos vain olet "normaalilla maalaisjärjellä" varustettu opettaja. Nyt sinulla on jo valmiina paljon materiaalia, joten käytä sitä. Se on toki totta, että oppikirjan hyvyys/huonous vaikuttaa asiaan hieman, mutta ei senkään suhteen kannata olla liian kriittinen. Itse opetan tällä hetkellä mielestäni tosi huonolla kirjasarjalla, mutta sille ei voi mitään. En minä silti kaikkea itse suunnittele, vaikka hieman lisämatehtäviä teenkin. Niihin käytän sitten apuna niitä parempia kirjasarjoja, joten ei niitäkään tarvitse tyhjästä temmata.

Omasta mielestäni suurin osa opettjien loppuun palamisesta johtuu juuri siitä, että yritetään tehdä kaikki niin suunnitelmallisesti ja täydellisesti, vaikka lopputulos on aivan sama hieman pienemmälläkin suunnittelulla. Usein vielä juuri nämä samat tyypit haalivat itselleen kauhean määrän ylimääräisiä töitä.

Toki tunteja pitää suunnitella, enkä halua antaa mitään liian helppoa kuvaa opetustyöstä. Välillä vain tuntuu, että etenkin ne entiset täydelliset kympin tytöt, jotka nyt ovat opettajia, yrittävät vähän liikaakin hioa niitä tunteja. Kun se peräpenkin Nicce saa kokeesta sen 4 1/2, niin luultavasti hän sen saisi, oli oppituntisi suunniteltu miten tahansa, eli ei siitä kannata masentua, tai sitä pidä stressata. Ei se ole opettajan vika, ainakaan 99 % tapauksissa. Toisaalta etupenkin Liisa saanee sen kiitettävän, vaikka olisit kuinka surkea opettaja.

Luota itseesi ja siihen, että oppitunnit ovat hyviä ilman turhaa stressiä ja järjetöntä suunnitteluakin. Lopputulos kaikkien kannalta on parempi, kun teet alusta asti vähän vähemmän töitä, etkä alkuun stressaa ja tee aivan älytöntä työmäärää ja sitten puolivälissä vuotta et jaksa/pysty tehdä kunnolla enää mitään.

Hei.

Jaan kyllä aloittajan tuntemukset; tai ainakin olen jakanut.

Urani alussa tein satunnaisia sijaisuuksia. Viikko tai muutama päivä.Tein oppituntimateriaaleja yötä myöten ja viikon loppua kohden olin univelassa ja aivan naatti.

Nyt ajattelen: Olisi pitänyt pitää vain selitys ja vihkomuistiinpano –tunteja. Miksi näin niin paljon vaivaa? Teinkö tunteja itselleni vai oppilaille? Kyseisessä tilanteessa oli älytöntä nähdä niin paljon vaivaa; ennemmin olisi kannattanut harjoitella sitä olennaista asiaa, miten tulee oppilaiden kanssa toimeen.

Ensimmäinen kokopäiväinen työpaikka oli 6 kuukauden sijaisuus. Siitä on tosi huonot muistot, mutta lähinnä omasta syystä. Tein taas aivan liikaa töitä. Olin jatkuvasti ahdistunut ja paniikissa. En tiennyt mitä ja miten minun pitäisi opetus toteuttaa. Ei siis ollut ymmärrystä ja itseluottamusta. Tämän 6kk. aikana en esim. liikkunut ollenkaan eikä minulla oikeastaan ollut mitään muuta elämää.

Sitten sain eri paikkakunnalta pysyvän työpaikan joka on nyt kestänyt yhden vuoden ja toinen alkaa. Täälläkin ensimmäinen vuosi meni tosi vaikeasti, mutta huomasin kuitenkin että hieman helpommin. Tietty kaaosmaisuus luonnehti myös tätä vuotta. Nyt vasta kesällä 2013 olen vihdoin viimein 1,5 vuoden jälkeen alkanut palata normaaliin entiseen elämänrytmiin, liikun ja teen kaikkea muutakin mitä ennen. Opetustöiden alku oli siis minulla melko pitkäkestoisen shokeeraava ja sekoitti koko elämän.


Pohdintaa:

Jos tekee valtavasti töitä oppituntien eteen, niin tekeekö sitä työtä itselleen, että voi kokea olevansa onnistunut? Vai tekeekö sitä oppilaille, että haluaa heidän oppivan? Miksi teet sen kaiken työn?

Mistä voi tietää, että oppitunti on onnistunut? Minulle on vaikeaa tietää meneekö opetus perille ja miltä oppilaista tuntuu. Haluan yleisesti että asiat ovat järjestyksessä ja hallinnassa ja koti siisti jne. Siksi työtilanne on minulle vaikea, koska täydellistä tietoa ja kontrollia ei voi olla.

Ei pitäisi ajatella ollenkaan itsensä ulkopuolelta. Todellisuus on oma pää. Toisten ihmisten ajatuksilla ei ole väliä. Koska ne ovat yleensä harhaa. Kun ajattelee että nyt oppilaat/toiset opettajat/vanhemmat ajattelevat niin tai näin. Pitäisi osata ajatella, että olen tehnyt kaiken tarpeeksi hyvin ja luotan itseeni. Toisaalta tämä on turhaa lässytystä, koska ei tätä siitä voi oppia, kun lukee jonkun kirjoittavan näin internetissä.

Pitäisi osata antaa itselleen aikaa kasvaa. Ja ajatella, että pikkuhiljaa työ muuttuu helpommaksi ja ennenkaikkea tajuaa mitä tekee ja miksi. Minulla on periaatteessa kestänyt 2,5 vuotta (1. sijaisuuksistani tähän päivään) ennen kuin pääsin pahasta ahdistuksesta ja kaaoksesta edes jotenkin takaisin ihmisten kirjoihin ja jonkinlaiseen rauhaan itseni kanssa. Eli se voi olla aika pitkä prosessi.

”Tarpeeksi hyvä” on mielestäni hieno käsite.

Nyt kun taas uusi lukuvuosi koittaa, olen sisäistänyt sen, että minun on turha tehdä tunneista liian koukeroisia ja vaikeita. Tänä vuonna olen päättänyt mennä lähes täysin yksi yhteen oppikirjojen kanssa. Tunneilla vaan avaan oppilaille oppikirjan juttuja puheen ja esimerkkien avulla. Kaikkein suurin saavutus tässä on henkisesti se, että olen tyytyväinen tähän tapaan hoitaa opetus. Siitä tulee ihan tarpeeksi hyvää, ja keskityn tänä vuonna lähinnä siihen että olen tyytyväinen itseeni. Aion kuitenkin joskus tehdä kunnollisen arkiston omia materiaaleja, mutta vielä ei ole sen aika.


PS. Toinen keskustelu samasta aihepiiristä:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9629566

Ihan hyviä vinkkejä ja ajatuksia siinä ylläkin. Itse melkeinpä nautin oppitunnilla olemisesta (ainakin yleensä) ja mielestäni siinä on yksi seikka, mikä tekee tunnista hyvän myös oppilaiden mielestä. Jos oppilaat huomaavat, että olet ärtynyt, stressaantunut, väsynyt ja niin edelleen, niin se heijastuu myös oppilaisiin. Ja tietysti ne luokan sählääjät vain lisäävät vettä myllyyn, jos huomaavat opettajan heikkouksia. Kannattaa vain luottaa siihen, että voit mennä hymyssä suin tunnille, vaikka et olisikaan aivan kaikkea hionut viimeistä pilkkua myöden valmiiksi. Lopputulos on tällä tavalla aivan varmasti parempi, kuin jos olet suunnitellut tuntia kolme tuntia ja pidät sen aivan väsyneenä ja kiukkuisena.

Täytyy myös muistaa, että ainakin peruskoulutasolla ne oppilaat eivät oikeasti siitä asiasisällöstä kovin hyvin huomaa, paljonko tuntia olet valmistellut. Sellainen tunti, joka aikuisen ja opettajan mielestä voi olla erinomainen, saattaa oppilaiden mielestä olla aivan p****ä.

Ihan esimerkkinä muistan, kuinka auskuvuotenani ohjaava opettajani, joka oli auskumatemaatikkojen johtava opettaja ko. koulussa ja oli opiskellut paljon vapaaehtoisesti pedagokiikkaa ja vaikka mitä muuta, piti oppituntia jossa minä olin apuna. Hän perusti lähes kaiken opetuksen todella pitkälle suunniteltuihin ja hiottuihin oppilastöihin ja työt olivatkin periaatteessa varsin asiallisia, kun asiaa ajattelin näin itse matemaatikkona, eli tiesin jo valmiiksi mikä on työn idea. Töitä avustaessani huomasin kuitenkin, että oppilaat tekivät töitä vain ohjeiden mukaan, eivätkä edes hyvät oppilaat lopulta ymmärtäneet yhtään, miten työ liittyi aiheeseen, tai mitä koko työssä edes tapahtui. Tästä huolimatta tulokset oliva toikeaita ja seisoivat hienosti rivissä taululla. Luulen että tämä kyseinen opettaja oli itse todella tyytyväinen työläästi suunnittelemiinsa tunteihin, mutta oppilaiden oppimisen kannalta tulos taisi olla täysi fiasko.

Kannattaa siis muistaa, että se paljon suunniteltu oppitunti ei välttämättä ole lopulta yhtään sen parempi, kuin oppilaiden kanssa hyvässä hengessä pidetty "tavallinen" kirjaan perustuva tunti.

Moikka ja paljon tsemppiä syksyyn! Älä missään nimessä uuvuta itteäsi, 'tarpeeksi hyvä' riittää!

Tosi hyviä neuvoja yllä, tämä ketju pitäisi tulostaa ja jakaa kaikille tuoreille opettajille! Itsekin olen huomannut, että Juhani Tammisen filosofia "keep it simple" toimii opettamisessa. Pedagogisissa ehkä vähän liikaakin sekoitetaan harjoittelijan pää monimutkaisilla tuntisuunnitelmilla ja kokeilevilla ratkaisuilla. Kannattaa ottaa aluksi vain yksi tai kaksi linjaa opettamisen tavoissa ja keskittyä ajattelemaan isoa kokonaisuutta. Suunnitelmissa on syytä pitää väljyyttä, että voi tarvittaessa joustaa, jos ryhmä tai asia osoittautuu hankalaksi - liiasta suunnittelusta siis on helposti haittaa.