Lista joka kertoo karua kieltään esikoiskirjailijoista

Näin juuri. Minusta olisi huolestuttavaa, jos julkaisulistalla olisi pääasiassa sellaisia kirjoittajia, joilla ei ole kirjoittamisen liittyvää ammattikoulutusta tai kokemusta kirjoittamisesta ammatikseen. Silloin voisin alkaa epäillä, että kirja on julkaistu muilla ansioilla. Sellaistahan on tapahtunut maissa, joissa ei tarvinnut välittää markkinataloudesta.

Hei, hei, rauhoitutaanpas ihan ensiksi vähän!

Tein listan, joka on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja jollain lailla jopa yllättävä. Olisin kuvitellut, että esikoiskirjailijoiden joukosta olisi löytynyt enemmän ei-kirjallista työtä tekeviä ihmisiä. (Sillä kirjoittaminen voi olla koko elämän pituinen harrastus, vaikkei siitä olekaan tehnyt ammattia) Se, ettei näin ollut, yllätti. Mielestäni on aivan eri asia kirjoittaa asiatekstejä, artikkeleja, tieteellistä tekstiä, tutkimuksia jne. kuin kaunokirjallista tekstiä. No okei, oikenkirjoitus ja kielioppi voi olla hallinnassa, mutta se on romaanista vain yksi osa-alue.

Voisin kuvitella, että toimittajat työnsä puolesta tuntevat paljon ihmisiä sekä kirjamaailmasta että muualta median maailmasta ja näin ollen heidän on helppo luoda suhteita jo työnsä puolesta. Ja haluan painottaa, ettei siinä ole mitään pahaa, että luo suhteita ja menestyy sitä kautta! Niinhän menestys tässä maailmassa yleensä menee, pitkälti suhteilla. Tai ehkä kustantamot vain arvostavat toimittajia maailman ääriin. Eli kun saatekirjeessä lukee sana "toimittaja", niin se on siinä! En tiedä. Minulla ei ole vastauksia näihin juttuihin. Sitä vain niin toivoisi, että kirjamaailmassa asiat voisivat mennä niin kuin saduissa ja kenen vain olisi helppoa ikäänkuin puskista päästä kirjailijaksi jos taitoa vain olisi riittävästi. Itse olen menettänyt uskoni siihen, että se olisi mahdollista. Hienoa jos te ette ole, mutta minä olen ja piste.

Ja en ole väittänyt, etteikö toimittajissakin voisi olla lahjakkaita KAUNOkirjallisen tekstin kirjoittajia yhtä lailla kuin muissakin ammattiryhmissä. Mutta se yksityiskohta, että Suomessa suunnilleen joka toinen toimittaja (tai julkkis) sattuu omaamaan näitä lahjoja vähän pistää silmään. Tosin mistä sitä tietää, ehkä Suomen yllä leijuu jotakin maagista taikapölyä, joka on saanut tämän aikaan, kuten sanoin, en tiedä. Jokatapauksessa lista on mielenkiintoinen ja antaa ajattelemisen aihetta esikoiskirjailijuudesta haaveileville.

vertaus musiikkipuoleen oli hyvä.

vaikka asetelma ei olisikaan täysin vääristynyt, estää tuo "systeemi" sen että alan ulkopuolelta eli "oikeiden tavallisten tallaajien" ideoita käytettäisiin.

19 + 4 23 kirjoitti:

Hei, hei, rauhoitutaanpas ihan ensiksi vähän!

Tein listan, joka on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja jollain lailla jopa yllättävä. Olisin kuvitellut, että esikoiskirjailijoiden joukosta olisi löytynyt enemmän ei-kirjallista työtä tekeviä ihmisiä. (Sillä kirjoittaminen voi olla koko elämän pituinen harrastus, vaikkei siitä olekaan tehnyt ammattia) Se, ettei näin ollut, yllätti. Mielestäni on aivan eri asia kirjoittaa asiatekstejä, artikkeleja, tieteellistä tekstiä, tutkimuksia jne. kuin kaunokirjallista tekstiä. No okei, oikenkirjoitus ja kielioppi voi olla hallinnassa, mutta se on romaanista vain yksi osa-alue.

Voisin kuvitella, että toimittajat työnsä puolesta tuntevat paljon ihmisiä sekä kirjamaailmasta että muualta median maailmasta ja näin ollen heidän on helppo luoda suhteita jo työnsä puolesta. Ja haluan painottaa, ettei siinä ole mitään pahaa, että luo suhteita ja menestyy sitä kautta! Niinhän menestys tässä maailmassa yleensä menee, pitkälti suhteilla. Tai ehkä kustantamot vain arvostavat toimittajia maailman ääriin. Eli kun saatekirjeessä lukee sana "toimittaja", niin se on siinä! En tiedä. Minulla ei ole vastauksia näihin juttuihin. Sitä vain niin toivoisi, että kirjamaailmassa asiat voisivat mennä niin kuin saduissa ja kenen vain olisi helppoa ikäänkuin puskista päästä kirjailijaksi jos taitoa vain olisi riittävästi. Itse olen menettänyt uskoni siihen, että se olisi mahdollista. Hienoa jos te ette ole, mutta minä olen ja piste.

Ja en ole väittänyt, etteikö toimittajissakin voisi olla lahjakkaita KAUNOkirjallisen tekstin kirjoittajia yhtä lailla kuin muissakin ammattiryhmissä. Mutta se yksityiskohta, että Suomessa suunnilleen joka toinen toimittaja (tai julkkis) sattuu omaamaan näitä lahjoja vähän pistää silmään. Tosin mistä sitä tietää, ehkä Suomen yllä leijuu jotakin maagista taikapölyä, joka on saanut tämän aikaan, kuten sanoin, en tiedä. Jokatapauksessa lista on mielenkiintoinen ja antaa ajattelemisen aihetta esikoiskirjailijuudesta haaveileville.

Lue lisää

Glorifioit toimittajan työn. Listasi toimittajista en tiedä, mutta itse en ole luonut työssäni suhteita kustantajiin.

Ja vähättelet muun kirjoittamisen merkitystä kaunokirjalliseen tekstiin - ehkä et ole paljon kirjoittanut muuta? Muun kuin kirjallisuuden alan maisteriksi valmistuminen (itse esimerkiksi) opetti kokonaisuuksien hallintaa, töiden valmiiksisaattamista, ehkä jopa ilmiöiden haltuunottoa... sama homma tosin myös toimittajan työssä.

Saamani kustannussopimus ei ole kytköksissä asemaani tai suhteisiini toimittajana (niitä ei ole), vaan lähetin käsikirjoituksen täysin vieraalle kustantamolle, jossa pidettiin siitä.

---

Jos kiivaasti haluaa oman tekstinsä läpi, paras keino on tehdä töitä. Kirjoittaa uutterasti, olla hirttäytymättä yhteen tekstiin vaan kirjoittaa useita, lukea kirjoittamisesta, lukea kirjoja, opiskella kirjoittamista ja sun mitä muuta. Toki voi pohtia, onko ulkokirjallisilla asioilla merkitystä sopparin saamisessa, mutta itse en ole sellaiseen koskaan uhrannut aikaa. Rupesin sen sijaan yhdeksän vuotta sitten tosissani töihin. Viiden käsikirjoitus tärppäsi.

19 + 4 23 kirjoitti:

Hei, hei, rauhoitutaanpas ihan ensiksi vähän!

Tein listan, joka on mielestäni hyvin mielenkiintoinen ja jollain lailla jopa yllättävä. Olisin kuvitellut, että esikoiskirjailijoiden joukosta olisi löytynyt enemmän ei-kirjallista työtä tekeviä ihmisiä. (Sillä kirjoittaminen voi olla koko elämän pituinen harrastus, vaikkei siitä olekaan tehnyt ammattia) Se, ettei näin ollut, yllätti. Mielestäni on aivan eri asia kirjoittaa asiatekstejä, artikkeleja, tieteellistä tekstiä, tutkimuksia jne. kuin kaunokirjallista tekstiä. No okei, oikenkirjoitus ja kielioppi voi olla hallinnassa, mutta se on romaanista vain yksi osa-alue.

Voisin kuvitella, että toimittajat työnsä puolesta tuntevat paljon ihmisiä sekä kirjamaailmasta että muualta median maailmasta ja näin ollen heidän on helppo luoda suhteita jo työnsä puolesta. Ja haluan painottaa, ettei siinä ole mitään pahaa, että luo suhteita ja menestyy sitä kautta! Niinhän menestys tässä maailmassa yleensä menee, pitkälti suhteilla. Tai ehkä kustantamot vain arvostavat toimittajia maailman ääriin. Eli kun saatekirjeessä lukee sana "toimittaja", niin se on siinä! En tiedä. Minulla ei ole vastauksia näihin juttuihin. Sitä vain niin toivoisi, että kirjamaailmassa asiat voisivat mennä niin kuin saduissa ja kenen vain olisi helppoa ikäänkuin puskista päästä kirjailijaksi jos taitoa vain olisi riittävästi. Itse olen menettänyt uskoni siihen, että se olisi mahdollista. Hienoa jos te ette ole, mutta minä olen ja piste.

Ja en ole väittänyt, etteikö toimittajissakin voisi olla lahjakkaita KAUNOkirjallisen tekstin kirjoittajia yhtä lailla kuin muissakin ammattiryhmissä. Mutta se yksityiskohta, että Suomessa suunnilleen joka toinen toimittaja (tai julkkis) sattuu omaamaan näitä lahjoja vähän pistää silmään. Tosin mistä sitä tietää, ehkä Suomen yllä leijuu jotakin maagista taikapölyä, joka on saanut tämän aikaan, kuten sanoin, en tiedä. Jokatapauksessa lista on mielenkiintoinen ja antaa ajattelemisen aihetta esikoiskirjailijuudesta haaveileville.

Lue lisää

Olet oikeassa, puskista ei voi päästä kirjailijaksi, ei myöskään mihinkään muuhun ammattiin. Satumaailma ja tuhkimotarinat on syytäkin unohtaa, jos aikoo kirjailijaksi. Asiatekstien osaajilla, ammatikseen ja palkkaa kirjoittamisestaan saavilla on yksi etu, jota et edes huomaa mainita. He ovat tottuneet siihen, että tekstiä hiotaan, hylätään ja kommentoidaan olettamatta, että takana on jonkinlainen syrjintä ja salaliitto. Ammattilaiset osaavat itse korjata tekstiään paremmin kuin harrastaja, joka kuvittelee etenevänsä lahjojensa avulla. Kuten moni edellä sanoi, myös sinulla on mahdollisuus opetella ammattimaista asennetta kirjoittamisessa altistamalla teksisi kritiikille, kirjoittamalla ja lukemalla sekä hankkimalla alan koulutusta.

Mielestäni olet väärässä. Sanot, että ilman teorian tuntemusta on mahdotonta osata kirjoittaa hyvä kässäri. Asia on kuitenkin niin, että vaikka istuisi vuositolkulla luentosaleissa kuuntelemassa kirjallisuuden teoriaa, ei sinusta sillä lailla kirjailijaa tule. Sen sijaan, lähde pois sieltä luentosaleissa ja ELÄ. KOE. Ja kirjoita ja lue koko ajan. On täysin mahdollista kasvaa todella taiturimaiseksi kirjailijaksi ns. itseoppimalla, eli kirjoittamalla ja lukemalla koko ikänsä ja lukemalla itsenäisesti kirjoitusoppaita ja omaamalla tyylitajua. Tyylitaju on yksi kirjailijoiden tärkeimpiä ominaisuuksia ja sitä ei voi opiskella. Vähän sama kuin taiteilija voi olla teknisesti todella hyvä piirtämään, mutta hänen töissään on aina värit ja sommittelu päin mäntyä ja niistä näkee, ettei tyylitajusta ole tietoakaan.

Tyylitaju ja draaman taju ovat mielestäni hyvin pitkälle synnynnäisiä ominaisuuksia, joita ei luentosaleissa opi. Varmasti kirjallisuuden opinnoista on hyötyä jossain määrin, mutta kommenttisi, että sinusta tulee kirjailija kunhan vain opiskelet tarpeeksi syvällisesti kirjoittamisen teoriaa, on lähinnä vähän huvittava. Kirjailijuus vaatii aika paljon muutakin.

treeteatree kirjoitti:

Mielestäni olet väärässä. Sanot, että ilman teorian tuntemusta on mahdotonta osata kirjoittaa hyvä kässäri. Asia on kuitenkin niin, että vaikka istuisi vuositolkulla luentosaleissa kuuntelemassa kirjallisuuden teoriaa, ei sinusta sillä lailla kirjailijaa tule. Sen sijaan, lähde pois sieltä luentosaleissa ja ELÄ. KOE. Ja kirjoita ja lue koko ajan. On täysin mahdollista kasvaa todella taiturimaiseksi kirjailijaksi ns. itseoppimalla, eli kirjoittamalla ja lukemalla koko ikänsä ja lukemalla itsenäisesti kirjoitusoppaita ja omaamalla tyylitajua. Tyylitaju on yksi kirjailijoiden tärkeimpiä ominaisuuksia ja sitä ei voi opiskella. Vähän sama kuin taiteilija voi olla teknisesti todella hyvä piirtämään, mutta hänen töissään on aina värit ja sommittelu päin mäntyä ja niistä näkee, ettei tyylitajusta ole tietoakaan.

Tyylitaju ja draaman taju ovat mielestäni hyvin pitkälle synnynnäisiä ominaisuuksia, joita ei luentosaleissa opi. Varmasti kirjallisuuden opinnoista on hyötyä jossain määrin, mutta kommenttisi, että sinusta tulee kirjailija kunhan vain opiskelet tarpeeksi syvällisesti kirjoittamisen teoriaa, on lähinnä vähän huvittava. Kirjailijuus vaatii aika paljon muutakin.

Lue lisää

Tarkoitin juuri päinvastoin. Pelkät opinnot eivät tee kenestäkään kirjailijaa, mutta lahjakkuus ilman teoriaa ei myös kanna pitkälle. Etusijalla on lahjakkuus, sitten työn teko ja kolmas kirjailijan tekijä on teorian hallinta. Myös itseopiskelu on teorian opettelemista, lukihan Päätalokin Waltarin kirjalijaoppaan moneen kertaan. Siihen aikaan ei varmaan paljoa opuksia oltu tehtykään.
Ennen siis oli myös luonnonlahjakkuuksia, mutta nykyisin lähes kaikki kirjansa julkaisseet ovat koulutettuja. Koska tarjontaa on nykyisin niin paljon ja kässäreiltä odotetaan myös paljon.

treeteatree kirjoitti:

Mielestäni olet väärässä. Sanot, että ilman teorian tuntemusta on mahdotonta osata kirjoittaa hyvä kässäri. Asia on kuitenkin niin, että vaikka istuisi vuositolkulla luentosaleissa kuuntelemassa kirjallisuuden teoriaa, ei sinusta sillä lailla kirjailijaa tule. Sen sijaan, lähde pois sieltä luentosaleissa ja ELÄ. KOE. Ja kirjoita ja lue koko ajan. On täysin mahdollista kasvaa todella taiturimaiseksi kirjailijaksi ns. itseoppimalla, eli kirjoittamalla ja lukemalla koko ikänsä ja lukemalla itsenäisesti kirjoitusoppaita ja omaamalla tyylitajua. Tyylitaju on yksi kirjailijoiden tärkeimpiä ominaisuuksia ja sitä ei voi opiskella. Vähän sama kuin taiteilija voi olla teknisesti todella hyvä piirtämään, mutta hänen töissään on aina värit ja sommittelu päin mäntyä ja niistä näkee, ettei tyylitajusta ole tietoakaan.

Tyylitaju ja draaman taju ovat mielestäni hyvin pitkälle synnynnäisiä ominaisuuksia, joita ei luentosaleissa opi. Varmasti kirjallisuuden opinnoista on hyötyä jossain määrin, mutta kommenttisi, että sinusta tulee kirjailija kunhan vain opiskelet tarpeeksi syvällisesti kirjoittamisen teoriaa, on lähinnä vähän huvittava. Kirjailijuus vaatii aika paljon muutakin.

Lue lisää

"Sen sijaan, lähde pois sieltä luentosaleista ja ELÄ. KOE."

Kirjallisuudenopiskelijat eivät siis elä ja koe mitään? Tuohan on aivan järjetön ajatus. Oletko tosissasi? Eihän ihmisen koulutuksesta voi päätellä hänen elämäntarinastaan ja kokemuksistaan mitään.

Suurin osa kirjailijoista kautta aikojen ja nykyään niin ulkomailla kuin Suomessakin ovat olleet kirjallisuuden ja kirjoittamisen ammattilaisia jo ennen esikoisen julkaisemista. Syyt ovat niitä, joita tässä ketjussa on jo esitelty.

treeteatree kirjoitti:

Mielestäni olet väärässä. Sanot, että ilman teorian tuntemusta on mahdotonta osata kirjoittaa hyvä kässäri. Asia on kuitenkin niin, että vaikka istuisi vuositolkulla luentosaleissa kuuntelemassa kirjallisuuden teoriaa, ei sinusta sillä lailla kirjailijaa tule. Sen sijaan, lähde pois sieltä luentosaleissa ja ELÄ. KOE. Ja kirjoita ja lue koko ajan. On täysin mahdollista kasvaa todella taiturimaiseksi kirjailijaksi ns. itseoppimalla, eli kirjoittamalla ja lukemalla koko ikänsä ja lukemalla itsenäisesti kirjoitusoppaita ja omaamalla tyylitajua. Tyylitaju on yksi kirjailijoiden tärkeimpiä ominaisuuksia ja sitä ei voi opiskella. Vähän sama kuin taiteilija voi olla teknisesti todella hyvä piirtämään, mutta hänen töissään on aina värit ja sommittelu päin mäntyä ja niistä näkee, ettei tyylitajusta ole tietoakaan.

Tyylitaju ja draaman taju ovat mielestäni hyvin pitkälle synnynnäisiä ominaisuuksia, joita ei luentosaleissa opi. Varmasti kirjallisuuden opinnoista on hyötyä jossain määrin, mutta kommenttisi, että sinusta tulee kirjailija kunhan vain opiskelet tarpeeksi syvällisesti kirjoittamisen teoriaa, on lähinnä vähän huvittava. Kirjailijuus vaatii aika paljon muutakin.

Lue lisää

Itseopiskelu ei kirjoittamisen saralla ole kovin hyvä menetelmä, jos se on ainoa menetelmä. Kirjoittaminen ammatikseen tarkoittaa juuri sitä, että kirjoittaja osaa tarkastella tekstiään ulkopuolisen silmin, ja tekstiä ei opi tarkastelemaan ulkopuolisen silmin, ellei sitä anna alan asiantuntijoiden arvioitavaksi. Kustantamoissa voidaan todella katsoa hiukan tarkemmin niitä käsikirjoituksia, joiden kirjoittaja on kirjoittamisen tai taiteen ammattilainen. He ymmärtävät, mitä kirjoittaminen ja taide työnä tarkoittaa, ei yksinäisen neron inspiraatioita, vaan hiomista ja korjaamista. Ajan myötä monet kirjailijat toki oppivat kirjoittamaan kirjansa itsekseenkin, mutta monet silti haluavat keskustella tekstistä luottokustannustoimittajansa kanssa.

Jos tämä vanhempi herrasmies oli Harri Varpomaa, niin kyllä kirjoitti.

ne jotka kouluttautuvat alalle, ovat ehkä motivoituneempia ja uratietoisempia ja halukkaampia ottamaan riskin ja ehdottomampia - nuorina.
Jos joku vanhempana saa vastaavan herätyksen, voi hän olla myöhässä?

Väinö Linna kävi kuusi (ei viisi) luokkaa kansakoulua, ja hänen nuoruutensa katkaisi sota niin kuin kaikkien sen ikäpolven ihmisten elämän, monien opinnot jäivät kesken tai aloittamatta. Linnankin ensimmäinen teos hylättiin, joten hän julkaisi ensimmäiset juttunsa lehdissä. Lähes jokaisen kirjailijan taustalta löytyy jonkinlaista julkaisu-uraa ennen esikoisen julkaisemista, niin myös Linnan kohdalla.

3+5 kirjoitti:

ne jotka kouluttautuvat alalle, ovat ehkä motivoituneempia ja uratietoisempia ja halukkaampia ottamaan riskin ja ehdottomampia - nuorina.
Jos joku vanhempana saa vastaavan herätyksen, voi hän olla myöhässä?

Lue lisää

Mitä tarkoitat myöhässä olemisella? Suurin osa esikoisista on alle 40-vuotiaiden kirjoittamia, mutta poikkeuksiakin löytyy. Eräs suosikeistani on arkkitehtina työuransa tehnyt Arne Nevanlinna. Luulen, että tulevaisuudessa esikoisen kirjoittajat ovat entistä vanhempia, keski-ikä on jo noussut. Kirjoittamisharrastus on valtavan suosittua, hyvin moni haaveilee kirjan julkaisemisesta ja panostaa siihen kunnolla vasta vanhempana, kun työura loppuu tai katkeaa. Monien työssä myös tarvitaan kirjoittamista, tiedottaminen, mainosala, kaikenlaiset projektit vaativat osaavia kirjoittajia, ja se heijastuu tietysti myös kirjoitusharrastukseen. Siis mielestäni ei ole myöhäistä. Kirjoittamista voi oppia niin kuin kaikkia muitakin taitoja, mutta vain harvat saavat kirjansa julki kaupallisen kustantamon kautta jatkossakin. Siis omakustanteetkin tulevat lisääntymään, omakustanteethan ovat jo nyt oma markkinansa. Joskus harvoin omakustanteita jopa arvioidaan Hesarissa. Se on iso muutos, sillä kaikkia kaupallisen kustantamonkaan kirjoja ei arvioida, koska tila ei riitä.

Ilahduttava kuulla, että meitä iäkkäämpiä kirjoittajia on muitakin.

Kirjoittamista olen opiskellut muualla kuin yliopistossa, lähinnä lyhytkursseilla. Työn ohella esimerkiksi Kriittinen Korkeakoulu on mahdoton, mutta pianhan tässä eläkepäivät ovat edessä. Arvostelupalveluita olen käyttänyt myös.

Tekstin laatu kai lopulta ratkaisee, ei henkilön tausta eivätkä hänen ominaisuutensa.

On täysin turhaa kysyä tuollaisia yleistäviä kysymyksiä, ellet näytä käsikirjoitusta, siitähän kaikki riippuu.

tuskinpa yksikään kustannustoimittaja pystyy muuttamaan p*skaa kullaksi eli sillä editoinnilla on rajansa. suuriakin muutoksia voidaan tehdä ja usein tehdäänkin, esimerkiksi juonen rakenteen muuttamista, loppuratkaisu uusiksi jne. mutta kustannustoimittaja ei itse kirjoita tekstiä uusiksi vaan antaa ohjeet kirjailijalle jonka pitää itse kyetä korjaamaan tekstinsä. ja joka lausetta ei voida kirjoittaa uusiksi. uskoisin että kustantamot etsivät "hiomattomia timantteja" mutta eivät ole kiinnostuneita puristamaan niitä hiilestä. joku kynnys on ylitettävä mutta varmasti myyvä aihe voi madaltaa sitä.

No niinpä tosiaan aliarvioit. Satunnainen nettiselailu ja tiedon etsiminen wikipediasta ei ole ihan sama asia kuin koulutus yliopistossa. Samoin on eri asia kirjoittaa harrastuksekseen kuin hankkia alan koulutus ja saada kirjoitustyöstä elanto, ja se näkyy asenteessa.

Lanu-kirjailijat eivät eroa muista kirjailijoista, opettajia on ehkä hiukan enemmän.

17+13 kirjoitti:

No niinpä tosiaan aliarvioit. Satunnainen nettiselailu ja tiedon etsiminen wikipediasta ei ole ihan sama asia kuin koulutus yliopistossa. Samoin on eri asia kirjoittaa harrastuksekseen kuin hankkia alan koulutus ja saada kirjoitustyöstä elanto, ja se näkyy asenteessa.

Lanu-kirjailijat eivät eroa muista kirjailijoista, opettajia on ehkä hiukan enemmän.

Lue lisää

Riippuu varmaan vähän millaista kirjallisuutta kirjoittaa. Suurin osa maailman betseller kirjailijoista ei ole lukenut kirjallisuutta yliopistoissa. Seuraan tiiviisti amerikkalaista kirjallisuuskenttää jossa taviksia on suhteessa selvästi enemmän. Eivätkä nämä ole roskakirjailijoita vaan ihan laidasta laitaan kuten näidenkin listattujen kirjailijoiden teokset tulevat olemaan.
Tosin Suomessa nyt ylipäänsä ylikoulutetaan porukkaa kaikilla aloilla joten ei ihme, jos kirjailijan täytyy olla maisteri kun sitä vaaditaan kaupan kassallakin.

Tämä näkyy ainakin siinä, että tässä maassa julkaistaan valtavasti esikoiskirjallisuutta joka kertoo kirjallisuusalan opiskelijoista, toimittajista ja muutenkin näistä "piireistä" - tällaista "kirjailija kirjoittaa kirjoittamisesta" meininkiä pidetään ulkomailla esikoiskirjallisuuden suurimpana kliseenä, Suomessa ei olla vielä vissiin tähän pisteeseen päästy.

Oliko se tässä vai tuossa toisessa samaa aihetta käsittelevässä ketjussa kun joku huomautti, että suomalainen kirjallisuus ei menesty ulkomailla. Olemme sillä mittarilla vuosikymmeniä muita pohjoismaita jäljessä. Miksi? Eikö meillä kirjailijat opiskele tarpeeksi yliopistotasolla, pitäisikö karsia pois nuo muutamat jäljelle jääneet harrastelijat? Ehkä siitä kenkä puristaa, mutta itse sanoisin, että oikea syy on ideoiden puute, kukaan ei oikein kirjoita mitään uutta joka saisi aikaan vau-elämyksiä. Suomalainen kirjallisuus on pientä, varovaista ja suoraan sanoen aika tylsää.

Niin ja itseopiskelun vähättely pelkkänä "satunnaisena nettiselailuna ja tiedon etsimisenä wikipediasta" on aika naurettavaa. Se voi olla vuosikausien kurinalaista harjoittelua ja kirjoitusoppaiden lukemista. Jos oppaissa opetetaan teoria (käytäntö sitten eri asia) sisältäen juonen rakenteen (tässä myös käsikirjoitusoppaat oivia), rytmityksen, dialogin, hahmojen kehittelyn, teemat ym niin mitä jää uupumaan? Tietenkin yliopistossa saa paljon tietoa kirjallisuushistoriasta ja oppii analysoimaan päähenkilön kengänpohjien värin symbolistisia merkityksiä mutta väittäisin, että näillä ei ole paljoa tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin ihminen kirjoittaa. Itse näen kirjoittamisen teorian aika pienenä alueena, sen sisäistää nopeasti mutta opitun toteuttaminen omissa töissä onkin sitten aivan eri asia. Ja tässä ei auta mikään muu kuin kurinalainen harjoitteleminen.

Lanu-kirjailijat mainitsin koska olen seurannut muutamaa siihen ryhmään kuuluvaa (esikos)kirjailija blogeissa ja muistelisin, että he opiskelevat/käyvät töissä aloilla jotka eivät liity kirjallisuuteen.

743459723 kirjoitti:

Riippuu varmaan vähän millaista kirjallisuutta kirjoittaa. Suurin osa maailman betseller kirjailijoista ei ole lukenut kirjallisuutta yliopistoissa. Seuraan tiiviisti amerikkalaista kirjallisuuskenttää jossa taviksia on suhteessa selvästi enemmän. Eivätkä nämä ole roskakirjailijoita vaan ihan laidasta laitaan kuten näidenkin listattujen kirjailijoiden teokset tulevat olemaan.
Tosin Suomessa nyt ylipäänsä ylikoulutetaan porukkaa kaikilla aloilla joten ei ihme, jos kirjailijan täytyy olla maisteri kun sitä vaaditaan kaupan kassallakin.

Tämä näkyy ainakin siinä, että tässä maassa julkaistaan valtavasti esikoiskirjallisuutta joka kertoo kirjallisuusalan opiskelijoista, toimittajista ja muutenkin näistä "piireistä" - tällaista "kirjailija kirjoittaa kirjoittamisesta" meininkiä pidetään ulkomailla esikoiskirjallisuuden suurimpana kliseenä, Suomessa ei olla vielä vissiin tähän pisteeseen päästy.

Oliko se tässä vai tuossa toisessa samaa aihetta käsittelevässä ketjussa kun joku huomautti, että suomalainen kirjallisuus ei menesty ulkomailla. Olemme sillä mittarilla vuosikymmeniä muita pohjoismaita jäljessä. Miksi? Eikö meillä kirjailijat opiskele tarpeeksi yliopistotasolla, pitäisikö karsia pois nuo muutamat jäljelle jääneet harrastelijat? Ehkä siitä kenkä puristaa, mutta itse sanoisin, että oikea syy on ideoiden puute, kukaan ei oikein kirjoita mitään uutta joka saisi aikaan vau-elämyksiä. Suomalainen kirjallisuus on pientä, varovaista ja suoraan sanoen aika tylsää.

Niin ja itseopiskelun vähättely pelkkänä "satunnaisena nettiselailuna ja tiedon etsimisenä wikipediasta" on aika naurettavaa. Se voi olla vuosikausien kurinalaista harjoittelua ja kirjoitusoppaiden lukemista. Jos oppaissa opetetaan teoria (käytäntö sitten eri asia) sisältäen juonen rakenteen (tässä myös käsikirjoitusoppaat oivia), rytmityksen, dialogin, hahmojen kehittelyn, teemat ym niin mitä jää uupumaan? Tietenkin yliopistossa saa paljon tietoa kirjallisuushistoriasta ja oppii analysoimaan päähenkilön kengänpohjien värin symbolistisia merkityksiä mutta väittäisin, että näillä ei ole paljoa tekemistä sen kanssa, kuinka hyvin ihminen kirjoittaa. Itse näen kirjoittamisen teorian aika pienenä alueena, sen sisäistää nopeasti mutta opitun toteuttaminen omissa töissä onkin sitten aivan eri asia. Ja tässä ei auta mikään muu kuin kurinalainen harjoitteleminen.

Lanu-kirjailijat mainitsin koska olen seurannut muutamaa siihen ryhmään kuuluvaa (esikos)kirjailija blogeissa ja muistelisin, että he opiskelevat/käyvät töissä aloilla jotka eivät liity kirjallisuuteen.

Lue lisää

74345... jne kirjoittaa asiaa!

Itsekin jaksan hämmästellä, miten mielikuvituksettomia etenkin kotimaisten esikoiskirjailijoiden teokset nykyään ovat. Vähän samaa sarjaa kuin suomalaiset elokuvat tyyliin rakkauden rasvaprosentti, lapsia ja aikuisia, levottomat ynnä muut vastaavat. Sellaista tasaista ihmissuhde höttöä vähän eri mausteilla. Missä ovat ne oikeasti omaperäiset ideat ja TARINAT? Ei ihme, että Oksasen puhdistus menestyi, siinä oli tarinassa sentään edes jotakin omaperäistä ja erityistä.

Tekeekö liiallinen luentosaleissa istuminen ideoistakin puisevia ja tylsiä?

Totta on tietysti sekin, että Suomi on pieni maa. Onhan se ihan eri asia löytää kuuden miljoonan ihmisen joukosta loistava kirjailija kuin esimerkiksi 316 miljoonan ihmisen joukosta (usa). Sama kuin urheilussa. Toisaalta kustannustoimittajalta vaaditaan ammattitaitoa ja silmää erottaa se helmi sieltä käsikirjoitusten joukosta. Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei edes se kirjallisuuden opiskelija tai toimittaja, joka ryhtyy kirjailijaksi.

Olen myös 74345... kanssa samaa mieltä itseopiskelusta. Itse omistan kymmenittäin kirjoitusoppaita kotimaisia ja ulkomaisia, joita selailen kiinnostuneena uudelleen ja uudelleen. Yritin kerran aloittaa ihan "virallisetkin" kirjallisuuden opinnot, mutta siinä vaiheessa, kun tunneilla alettiin käymään runoista läpi tetra-, penta-, heksa-, hepta-, tai oktametrejä, poljentoja ja tavuja alettiin laskea lähes matemaattisiin kaavoihin nojaten ja annettiin erilaisia laskutehtäviä, sanoin että se on TERVE! Minä keskityn kirjoittamiseen. (No, runous ei muutenkaan ole minun juttuni, mutta tuskin olisin saanut tuosta mitään hyödyllistä irti, vaikka se olisi ollutkin.)

Toisella kirjallisuuden kurssilla puolestaan olisi pitänyt lukea aivan järjetön määrä kirjoja todella lyhyessä ajassa. Luen kyllä paljon, mutta SELLAISEN sivumäärän lukemisella, ei olisi jäänyt lainkaan aikaa itse kirjoittamiselle, joka kuitenkin on se tärkein juttu, ainakin itselleni.

Ehkä liian tieteellinen suhtautuminen kirjallisuuteen tappaa mielikuvituksen. Siksi ei välttämättä ole mitenkään hyvä juttu, että kaikki kotimaiset kirjailijat ovat kirjallisuuden opiskelijoita...

1+1: 2 kirjoitti:

74345... jne kirjoittaa asiaa!

Itsekin jaksan hämmästellä, miten mielikuvituksettomia etenkin kotimaisten esikoiskirjailijoiden teokset nykyään ovat. Vähän samaa sarjaa kuin suomalaiset elokuvat tyyliin rakkauden rasvaprosentti, lapsia ja aikuisia, levottomat ynnä muut vastaavat. Sellaista tasaista ihmissuhde höttöä vähän eri mausteilla. Missä ovat ne oikeasti omaperäiset ideat ja TARINAT? Ei ihme, että Oksasen puhdistus menestyi, siinä oli tarinassa sentään edes jotakin omaperäistä ja erityistä.

Tekeekö liiallinen luentosaleissa istuminen ideoistakin puisevia ja tylsiä?

Totta on tietysti sekin, että Suomi on pieni maa. Onhan se ihan eri asia löytää kuuden miljoonan ihmisen joukosta loistava kirjailija kuin esimerkiksi 316 miljoonan ihmisen joukosta (usa). Sama kuin urheilussa. Toisaalta kustannustoimittajalta vaaditaan ammattitaitoa ja silmää erottaa se helmi sieltä käsikirjoitusten joukosta. Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei edes se kirjallisuuden opiskelija tai toimittaja, joka ryhtyy kirjailijaksi.

Olen myös 74345... kanssa samaa mieltä itseopiskelusta. Itse omistan kymmenittäin kirjoitusoppaita kotimaisia ja ulkomaisia, joita selailen kiinnostuneena uudelleen ja uudelleen. Yritin kerran aloittaa ihan "virallisetkin" kirjallisuuden opinnot, mutta siinä vaiheessa, kun tunneilla alettiin käymään runoista läpi tetra-, penta-, heksa-, hepta-, tai oktametrejä, poljentoja ja tavuja alettiin laskea lähes matemaattisiin kaavoihin nojaten ja annettiin erilaisia laskutehtäviä, sanoin että se on TERVE! Minä keskityn kirjoittamiseen. (No, runous ei muutenkaan ole minun juttuni, mutta tuskin olisin saanut tuosta mitään hyödyllistä irti, vaikka se olisi ollutkin.)

Toisella kirjallisuuden kurssilla puolestaan olisi pitänyt lukea aivan järjetön määrä kirjoja todella lyhyessä ajassa. Luen kyllä paljon, mutta SELLAISEN sivumäärän lukemisella, ei olisi jäänyt lainkaan aikaa itse kirjoittamiselle, joka kuitenkin on se tärkein juttu, ainakin itselleni.

Ehkä liian tieteellinen suhtautuminen kirjallisuuteen tappaa mielikuvituksen. Siksi ei välttämättä ole mitenkään hyvä juttu, että kaikki kotimaiset kirjailijat ovat kirjallisuuden opiskelijoita...

Lue lisää

Sofi Oksanen on opiskellut kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa.

Kirjallisuuden opinnoissa voi olla "turhaksi" tulkittavia opintojaksoja, mutta koulutuksen lienee tarkoitus olla kattava. Sama ilmiö millä tahansa alalla, ja oikeastaan millä tahansa koulutasolla.

----Toki tajuan että ihmiset jotka ottavat kirjoittamisen tosissaan todennäköisesti hakeutuvat alalle/koulutukseen joka liittyy kirjoittamiseen. ---

Kirjoittamisen voi aloittaa myöhemminkin, jolloin ammatinvalintakysymykset eivät enää ole ajankohtaisia.

Lisäksi kirjoittaminen voi olla vastapainoa ihan toisenlaiselle työlle.

Sivumääräisesti yleisen kirjallisuustieteen opiskelu on kuulemma ainakin HY:n raskain opinto-ohjelma. Juuri sen takia, että luetaan niin paljon klassikoita ko. aikakauden kirjallisuutta käsittelevän tutkimuskirjallisuuden lisäksi. Suomen kirjallisuuden opinnoista en osaa sanoa, kun en ole sitä opiskellut.

Mutta niin kuin moni tässä jo tässä sanoikin, ei kannata tehdä opiskelusta kynnyskysymystä, ainoa kynnys on käsikirjoitus kuitenkin. Yleistä kirjallisuustiedettä menevät lukemaan ne, jotka ovat kiinnostuneita alasta, mutta ei sieltä kirjalijaksi valmistuta, vaikka moni kirjailijaksi päätyykin. Tästä voi päätellä, että opiskelusta on apua muiden asioiden ohella.

Itseopiskellen voi saada tietoa, mutta opinto-ohjelmassa opiskellen saa "isomman kokonaiskuvan" koko tieteenalasta ja kyvyn arvioida tietoa, jota vaikkapa netissä on. Kirjoitustaito kuitenkin ratkaisee kustannussopimuksen, siksi toimittajat ovat niin vahvoilla melkein missä genressä tahansa.

Hyi olkootten, en vain jaksaisi lukea tuommoista määrää tylsää kirjallisuutta! Tai yhtään mitään muutakaan.

No mutta, hyvä, että kehitystä on tapahtunut. Omat kokemukseni ovat lähes 20 vuoden takaa.

Oikein! Vain lahjakkuuden pitää ratkaista.
Aloittajan laatiman listan kirjoittajista vain harva osaa kirjoittaa lukemisen arvoista tekstiä.

Seula on vähän vääristynyt sensaatiohakuiseen suuntaan. Rauhallista kirjallisuutta ei ole eikä tueta, eikä hypetetä. Täytyy olla hyväksikäyttöä, alistamista, seksuaalista hekumaa, mielellään vielä joku historiallinen backdrop kommunismia tms. Se vain herättää kustannustoimittajat koomasta.

Mutta ei kirjallisuuden pitäisi olla "koomasta herättämistä". Ei valikointi saisi mennä sillä perustein että toimittajalla nousee karvat pystyyn. Lukijoilla ei ole sama valintaperuste kirjojen suhteen likikään aina. Lööppijulkisuus ei korreloi kirjan hyvyyden kanssa, vaikka se hetkellisesti saattaa pompauttaa myyntilukuja.

Kirjallisuuden pitäisi olla myös tuudittamista, kaunista kieltä, sellaista jonka voi ottaa mukaansa sänkyyn ilman että kerää mieleensä kauhukuvia teoksen sivuilta. Itse ainakin kaipaan sellaista, toisella tavalla pysäyttävää tekstiä ja älykkäästi vertauskuvallista.

Vanhat klassikot ovat tulvillaan erikoisesti tulkittua maisema- ja henkilökuvausta, mutta nykyajan kirjailijapiireissä sitä ehkä pidetään kuluneena - vaikka edelleen nuo kirjat myyvät ja kulkevat kädestä käteen. Nykyisellään joku kirjailija voi kielellään yllättää ja saada seisahtumaan, mutta heti seuraavassa hetkessä päähenkilö raiskataan tai hakataan tai jotain muuta aivan liian graafista. Lukijan omaan mielikuvien rakentamiskykyyn ei luoteta, vaan räjäytetään silmien eteen mahdollisimman turmeltuneet tilanteet. Aiemmin enemmän vihjailtiin henkilöiden luonteenpiirteillä ja siinä mihin tilanteet saattavat johtaa. Nykyään luonnekuvaus on minimissään ja kerrataan tapahtumia tapahtumien perään. Jos kirjassa on psykologinen ulottuvuus, se on sitten trilleri ja henkilöt ovat jossain suhteessa neuroottisia ja voi olla varma että väkivaltaa ei säästellä - sitä vain pohjustetaan vähän laajemmin.

(Otan mielelläni tähän vastalauseita, ja ilolla vastaanotan vinkkejä tulkinnanvaraisista, "vanhanaikaisista" kirjoista joissa olisi hyvää luonnekuvausta ja pidemmälle käyvää sanomaa)