Kun Usa Irakille hermokaasun käytön salli...

Muisteleva

13

110

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gideon Nenäkäs

      Pahan akseli Usa-Israel-Britannia.

    • Varmaan noi

      Uudet ei tämmöttiä muista eikä tiedä.

    • Tuolloin

      Myös Eurooppa salli saddamille kaasuleikit.

      • No tietysti

        Ranskasta ja Saksastahan se ne kaasut saikin, samoin helikopterit joilla kaasua levitettiin, USA hieman auttoi.


    • Utelias U.

      Ja tänään taas on tekopyhyys huipussaan jenkkilässä.

    • Muistan hyvin

      uutisoinnin suomessakin. "Irak iski kapinallisten asemiin". Asiasta uutisoitiin, ikään kuin asiassa ei olisi ollut mitään pahaa. He jotka yrittivät tuoda esiin faktaa siitä, että iskuissa tuhottiin myös siviiliväestöä. Vaiettiin kuoliaaksi valtamedioissa.

      Vasta KUN Saddamista piti tehdä mahdollisimman hirviö, kaivettiin esiin vanhat faktat hirmuteoista. Niitä sitten märehdittiin, vaikka aiemmin ei kiinnostanut.

      • Yritettiinhän

        Noita kaasutuksia CIA:n toimesta siirtää Iranin vastuulle, Stephen Peltiere kertoi, että Halabjan kylän kaasut tulivatkin Iranista.


    • epäilijäääää

      USA vei kemiallisia ja bioaseita Irakiin kun se oli vielä sen kaveri. Selkäänpuukotti sitten kun ei enää Irakin kaveruutta tarvinnut. Nyt sama valtio on hyvällä asialla Syyrian kansan puolesta ja väittää että Syyrian oma hallinto olisi näitä kemiallisia aseita käyttänyt..

      Kumpi on uskottavampaa? Usa huolissaan Syyrian kansan puolesta vai se että usa/mossad hankkimassa oikeutusta sotaan keinolla millä hyvänsä?

      • öljyraha/moraali/usk

        Joo, ja muitakin aseita vei USA vialä ainakin 1980 luvulla Irakin hallinnolle. Pyssykauppiaatko taas asialla?


    • ups1

      up

    • Saddamin Irak oli Usan läheinen liittolainen kunnes Kuwaitin valtaus 1991 muutti asetelman. Legendaarisessa kuvassa 80-luvun alkupuolelta Saddam ja hänen myöhempi arkkivihollisensa Donald Rumsfeld istuvat neuvottelemassa Iranin sodasta ja muista ongelmista. Amerikkalaista (republikaanista) kaksinaamaisuutta, että edes kansanmurha 1988 Irakissa ei ollut paha juttu, kun amerikkalaiset edut puolsivat hyvää pataa olemista Saddamin hallinnon kanssa.

      • Huvittunut.

        Mutta mihin onkaan hävinnyt George Bush nuorempi, jopa jenkit häpeävät historiansa surkeinta presidenttiä.


    • roistovallat

      Pelinappuloita ison likaisen pelin leulaatikossa.
      Talebanit, Al Quaida, Osama Bin Laden - ai niin, sehän jo puhallettin laudalta.
      Nyt pelataan taas "Kansanmurhaa kemiallisilla aseilla" kun "Terrorismin vastainen sota" on liian kulunut.
      Nykyajan pahimman terroristivaltion tappopelillä ei ole loppua, teemaa vain hiukan varioidaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      132
      2514
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      100
      2085
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      38
      1720
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      38
      1560
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      52
      1403
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      26
      1094
    7. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      58
      1090
    8. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      9
      1046
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      62
      1030
    10. Pelataanko sivistyslautakunnan päätöksissä reilua ja avointa peliä?

      Huomasin, että sivistyslautakunta on tehnyt viikko sitten isoja miljoona päätöksiä lastemme koulukuljetuksissa ja kaup
      Ähtäri
      30
      726
    Aihe