Kyllä on kurittomiksi mennyt tämän päivän lapset. Junassa oli 12-vuotiaat kaverukset ja ennen junan lähtöä he vaihtoivat useaan otteeseen vaunusta toiseen sekä mölysivät äänekkäästi- kukaan ei puuttunut asiaan. Koko junamatkan sama paikoiltaan hyppiminen jatkui kunnes kaiken huipuksi toinen pennuista heitteli ilmaan kännykkäänsä ja antoi sen tippua maahan ihan noin vaan- oli vielä kalleimpia malleja.
Tämän päivän lapsilla ei näytä olevan mitään käsitystä mikä rahan arvo oikein on.
Kun vanhemmat ovat lastensa kavereita, ketään eikä mitään ei tarvitse enää kunnioittaa. ja tämä sama näkyy nuorissa aikuisissakin. Vaikka lapsi oli jo 20-vuotias, siis täysikäinen, on päivän selvää että lasta kohdellaan tasa-arvoisena muiden aikuisten kanssa jos hän on sen ansainnut- vanhemman rooli muuttuu. Mutta tällöin vanhempi on lapsen tasa-arvoinen aikuinen ystävä, ei suinkaan kaveri.
Koska mielestänne kaverivanhemmuus alkoi ? Eikö se ole laman jälkeisen kilpailuyhteiskunnan tila ?
Kaverivanhemmuudesta
39
2427
Vastaukset
- Uskottava on
Tämä on aivan totta. Nykyajan kasvatusmenetelmillä kasvatetut lapset eivät kunnioita yhtään mitään. Se johtuu siitä, ettei mitään kasvatusta enää ole, lapsiaan kasvattavat vanhemmat ovat kadonneet kokonaan. Ei saa kieltää, ei saa kurittaa, ei tarvitse ottaa vastuusta mistään, ei eroteta oikeaa ja väärää, ei tunnisteta omia rajoja tai sääntöjä, heikkouksia ei ole enää olemassakaan - vain pönkitetty kieroutunut itsetunto, jolle kukaan ei saa sanoa vastaan tai sanaa "Ei".
Lapsille ei riitä enää mikään, vaikka ne saavat kaiken. Kun mikään ei riitä. Ja silti sanotaan, että nykyään lapsilla on mielenterveysongelmia enemmän kuin koskaan. Miten tämä voi olla mahdollista? Heillähän on jo kaikki, mitä ikinä lapsi voi toivoa - valmiiksi pedattuna ja lisää saa heti kun vähän inahtaakin. Koko ajan paapomisyhteiskunta pitää siitä huolta, että löytyy kaikenlaista psykiatria ja terapeuttia joka käänteeseen, missä tilanteessa vain ikinä lapsi onkin. Lapsi voi helposti saada hyvin vakavia seurauksia viattomillekin aikuisille pelkällä ilkeydellään tai valehtelemalla, nykyään on muotia että lapset syyttävät mediassakin aikuisia väkivallasta, insestistä, laiminlyömisestä jne. Tietenkin lasta uskotaan automaattisesti ja aikuinen automaattisesti syyllisestetään tapahtuneeseen.
Rahanarvo on useille lapsille tuntematon käsite. Heitä ei saa vielä yli 20 vuotiaina tajuamaan sitä, ettei raha kasva puussa ja rahaa pitää ansaita myös itse. Moni muukin asia tässä maailmassa pitää ensin ansaita, ennen kuin sen saa. Useilla lapsilla on oletusarvona se, että jos ei vanhemmat maksa heidän kulujaan ja menojaan, niin sitten yhteiskunta. Rahan on aina löydyttävä jostakin, kunhan sen eteen ei itse tarvitse mitään tehdä.
Kaverivanhemmuus on mielestäni alkanut tuossa 80-luvun loppupuolella, ehkä hieman ennen 90-luvun laman alkua. Tilanne on pahentunut koko ajan, tuosta ajasta tähän päivään on aivan mielettömän huikea ero. Kaikki liikaholhous ja lässyttäminen ja lällättäminen on kasvanut aivan sairaalloisiin mittakaavoihin. Voi vain kauhulla miettiä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun tämä asennesuuntaus jatkuu ja pahenee.- punakynä
Sama mentaliteetti näkyy myös koulutyössä opettajien toiminnassa, ns. opettamisessa. Esimerkkinä vaikka se, että läksyjä ei käydä läpi. Jos joku matematikkan tehtävä on tehty väärin, tai lapsi ei ole sitä osannut, hän ei saa myöskään opettajalta neuvoja, opetusta eikä ohjausta.
Samoin äidinkielen tunnilla lapset saavat kirjoittaa oikein sydämensä kyllyydestä. Mutta kirjoitusvirheitä ei korjata. Kehuja annetaan: kiva tarina, kaunis käsiala, yms. Mutta ei puututa kirjoitusvirheisiin (esim. jos systemaattisesti jättää kaksoiskonsonainteista toisen pois tms.) kielioppivihrheisiin tai yhdys sana virheisiin, taijoslapsikirjoittaa kaikki sanat yhteen koskaeitiedämilloinsanavaihtuutoiseksi (= tai jos lapsi kirjoittaa kaikki sanat yhteen koska ei tiedä milloin sana vaihtuu toiseksi) ja niinpä suomalaiset nuoret ja lapset ei osaa enää kirjoittaa..
Näihin asioihin ei opettaja puutu siksi, ettei lapsi pety tai ala ajattelemaan : minä tein virheitä, minä en osaa. Ja ettei siis lannistu. Ja jottei lapsi ahdistu.
Jotta lapsi edelleen innolla tekisi ja kirjoittaisi ja laskisi, ei punakynä saa näkyä, koska lapsi ahdistuu. "Tuijotetaan vaan virheisiin, näytetään mitä en osaa" voi lapsi ajatella ja kokea olevansa huono. Ja niin edelleen.
Jossain vaiheessa lapsi oivaltaa ihan itse, että missä sana vaihtuu, minne se pilkku kuuluu. Että "olipa" on yksi sana, ei "oli pa". Että jalka pallo kirjoitetaan yhteen.
Tehtäviä siis lapsi saa ihan itse tehdä, mutta vaikka ne menisi miten metsään, lasta ei kiusata sanomalla, että nyt meni pieleen. Eihän lapselle saa niin sanoa.
Ja tämä ei ole olettamus. Tämä ei ole huhu. Lapsellani oli tämmöinen opettaja. Koulussa oli kivaa ja mukavaa, kaikenlaista tehtiin, mutta mitään lapsi ei oppinut. - äiti minäkin
punakynä kirjoitti:
Sama mentaliteetti näkyy myös koulutyössä opettajien toiminnassa, ns. opettamisessa. Esimerkkinä vaikka se, että läksyjä ei käydä läpi. Jos joku matematikkan tehtävä on tehty väärin, tai lapsi ei ole sitä osannut, hän ei saa myöskään opettajalta neuvoja, opetusta eikä ohjausta.
Samoin äidinkielen tunnilla lapset saavat kirjoittaa oikein sydämensä kyllyydestä. Mutta kirjoitusvirheitä ei korjata. Kehuja annetaan: kiva tarina, kaunis käsiala, yms. Mutta ei puututa kirjoitusvirheisiin (esim. jos systemaattisesti jättää kaksoiskonsonainteista toisen pois tms.) kielioppivihrheisiin tai yhdys sana virheisiin, taijoslapsikirjoittaa kaikki sanat yhteen koskaeitiedämilloinsanavaihtuutoiseksi (= tai jos lapsi kirjoittaa kaikki sanat yhteen koska ei tiedä milloin sana vaihtuu toiseksi) ja niinpä suomalaiset nuoret ja lapset ei osaa enää kirjoittaa..
Näihin asioihin ei opettaja puutu siksi, ettei lapsi pety tai ala ajattelemaan : minä tein virheitä, minä en osaa. Ja ettei siis lannistu. Ja jottei lapsi ahdistu.
Jotta lapsi edelleen innolla tekisi ja kirjoittaisi ja laskisi, ei punakynä saa näkyä, koska lapsi ahdistuu. "Tuijotetaan vaan virheisiin, näytetään mitä en osaa" voi lapsi ajatella ja kokea olevansa huono. Ja niin edelleen.
Jossain vaiheessa lapsi oivaltaa ihan itse, että missä sana vaihtuu, minne se pilkku kuuluu. Että "olipa" on yksi sana, ei "oli pa". Että jalka pallo kirjoitetaan yhteen.
Tehtäviä siis lapsi saa ihan itse tehdä, mutta vaikka ne menisi miten metsään, lasta ei kiusata sanomalla, että nyt meni pieleen. Eihän lapselle saa niin sanoa.
Ja tämä ei ole olettamus. Tämä ei ole huhu. Lapsellani oli tämmöinen opettaja. Koulussa oli kivaa ja mukavaa, kaikenlaista tehtiin, mutta mitään lapsi ei oppinut.joka tekee väärin saamatta siitä etukäteen kerrottua rangaistusta, syyllistyy. Ja syyllisyydessä ei ole mukava elää. Paljon kivampaa olisi saada sovittaa tekonsa. Mutta tätähän ei vanhemmuus myöskään nykyään edellytä. Eihän kaveri ole eri mieltä eikä rankaise. Koulu on joutunut samaan soppaan.
Ans kattoo kuinka kauan tätä vielä jatkuu ja paljonko lasten itsemurhat vielä yleistyvät ennen kuin jotain huomataan olevan pielessä... - Anonyymi
Tiedätkö että minä en ole enää perillä miten pitäisi toimia vanhempana. Jos komennan lasta,joku tekee lasun. Jos en komenna olen lepsu äiti. Joten??
- äiti minäkin
kun vanhemmuus lakkasi olemasta auktoriteetti! Siitä tulee näin automaattisesti kaveruutta...samaan mieltä olevaa.
Vanhemmuus on myös hukassa. Kaveruus ei ole vanhemmuutta. - n40+
Eikö kenenkään junassa olevan aikuisen mieleen tullut huomauttaa pojille asiattomasta käytöksestä? Itse kyllä ko. tilanteissa käsken istumaan paikoillaan (jo turvallisuus syistä) ja varsinkin olla heittelemättä puhelimia. Jos sana ei tehoa voi jopa ärjäistä. Samoin kuin omille muksuille toivon jokun sanovan jos näkee hölmöilemässä.
Kun ei kukaan sano mitään he kokevat että se on sallittua.- punakynä
Ajattelu on:
- ei tämä minulle kuulu, eivät ole minun kakaroitani.
- jospa joku muu sanoisi. on se kumma ettei kukaan puutu tähän asiaan / lasten kätökseen.
Tai:
ei puututa siksi, että siitä saattaa tulla isokin riita / sanasota lasten kanssa eikä haluta sitä riitaa, ja kukaan muu junassa oleva ei puutu siihen, ei, vaikka nuorisojoukko kävisi päälle !
Olin itse seuraamassa tilannetta, jossa lauma 10-14 vuotiaita lapsia oli yhden 11-12-vuotiaan "kimpussa" vaatimassa häneltä vastausta.
Kielenkäyttö oli järkyttävää.
vittu huora se olit sinä!
en varmasti ollut.
älä valehtele senkin huora vittu se olit sinä vittu tunnusta pois se..
en se ollut minä, en minä tiedä kuka se oli mutta en se ollut minä..
Tilanne oli aika uhkaava, pelkäsin että menee tappeluksi tai että tähän "uhriin" = syylliseen käydään fyysisesti käsiksi.
Tilanne ei jäänyt yhdeltäkään paikallaolleelta aikuiselta huomaamatta. Minun lisäkseni tilannetta oli (lasten kielenkäytöstä) järkyttyneenä jäänyt tuijottamaan moni muukin aikuinen.
Siinä vaiheessa kun tämä suurin huorittelija ja vitun huutaja tarttui pikkutyttöä niskasta kiinni, minä astuin lasten keskelle.
Tunnunstan kaikille: kyllä minulla polvet tutisi. Tilanne oli minulle uusi.
Toivottavasti ulospäin näkyi järkkymätön rauhallisuus. Intoksiin ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että minulle on ihan sama mistä tässä on kyse, mutta teillä ei ole oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi. Asia pitää selvittää muuten.
Uhkasin jo, että haetutan vartijat paikalle. Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun intokseen toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat..
Yhtään kirosanaa en sanonut, se oli tietoinen ja harkittu toiminta.
Paitsi kerran, kun vittuhuorittelija sanoi minulle vittu jotakin, vastasin että samanlaisella vittu-lauseella..
Nuorista/lapsista on kait outoa kuulla samanlaista tekstiä aikuisen suusta..
Seisoin siinä, lapset jatkoivat inttämistään, pari poikaa intti asiasta minulle, minä heille edelleen perustelin että silti; lyödä ei saa; käsiksi ei saa käydä; asia on selvitettävä muulla tavoin!
He siirtyivät toiseen paikkaan. Jossa sitten luovuttivat ja "annetaan olla, ei toi ollut..."
Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin puuttua. Minua olisi varmasti vaivannut kauheasti, jos olisin vain seissyt ja katsonut vierestä, kun tanakka 14 vuotias tyttö ripottaa hentoa 11-vuotiasta käsissään, vaikkei siitä mitään fyysisiä vammoja jäisikään.
En tuntenut yhtäkään näistä lapsista. Ei siinä ollut edes naapurin lapsia tai tutun koulun oppilaita.
Toivon, että se pikkutyttö muistaa, että aina on olemassa aikuisia, jotka puuttuvat, jos joutuu pinteeseen.
Toivon, että ne vittuhuorittelijat tajuavat, ettei toista ihmistä voi kohdella miten vaan - aina voi tulla paikalle aikuinen, joka puuttuu siihen - ja ennenkaikkea: kiperät tilanteet pitäisi voida selvittää puhumalla (tai vaikka huutamalla) mutta fyysinen koskemattomuus on oltava!! - Katri
punakynä kirjoitti:
Ajattelu on:
- ei tämä minulle kuulu, eivät ole minun kakaroitani.
- jospa joku muu sanoisi. on se kumma ettei kukaan puutu tähän asiaan / lasten kätökseen.
Tai:
ei puututa siksi, että siitä saattaa tulla isokin riita / sanasota lasten kanssa eikä haluta sitä riitaa, ja kukaan muu junassa oleva ei puutu siihen, ei, vaikka nuorisojoukko kävisi päälle !
Olin itse seuraamassa tilannetta, jossa lauma 10-14 vuotiaita lapsia oli yhden 11-12-vuotiaan "kimpussa" vaatimassa häneltä vastausta.
Kielenkäyttö oli järkyttävää.
vittu huora se olit sinä!
en varmasti ollut.
älä valehtele senkin huora vittu se olit sinä vittu tunnusta pois se..
en se ollut minä, en minä tiedä kuka se oli mutta en se ollut minä..
Tilanne oli aika uhkaava, pelkäsin että menee tappeluksi tai että tähän "uhriin" = syylliseen käydään fyysisesti käsiksi.
Tilanne ei jäänyt yhdeltäkään paikallaolleelta aikuiselta huomaamatta. Minun lisäkseni tilannetta oli (lasten kielenkäytöstä) järkyttyneenä jäänyt tuijottamaan moni muukin aikuinen.
Siinä vaiheessa kun tämä suurin huorittelija ja vitun huutaja tarttui pikkutyttöä niskasta kiinni, minä astuin lasten keskelle.
Tunnunstan kaikille: kyllä minulla polvet tutisi. Tilanne oli minulle uusi.
Toivottavasti ulospäin näkyi järkkymätön rauhallisuus. Intoksiin ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että minulle on ihan sama mistä tässä on kyse, mutta teillä ei ole oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi. Asia pitää selvittää muuten.
Uhkasin jo, että haetutan vartijat paikalle. Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun intokseen toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat..
Yhtään kirosanaa en sanonut, se oli tietoinen ja harkittu toiminta.
Paitsi kerran, kun vittuhuorittelija sanoi minulle vittu jotakin, vastasin että samanlaisella vittu-lauseella..
Nuorista/lapsista on kait outoa kuulla samanlaista tekstiä aikuisen suusta..
Seisoin siinä, lapset jatkoivat inttämistään, pari poikaa intti asiasta minulle, minä heille edelleen perustelin että silti; lyödä ei saa; käsiksi ei saa käydä; asia on selvitettävä muulla tavoin!
He siirtyivät toiseen paikkaan. Jossa sitten luovuttivat ja "annetaan olla, ei toi ollut..."
Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin puuttua. Minua olisi varmasti vaivannut kauheasti, jos olisin vain seissyt ja katsonut vierestä, kun tanakka 14 vuotias tyttö ripottaa hentoa 11-vuotiasta käsissään, vaikkei siitä mitään fyysisiä vammoja jäisikään.
En tuntenut yhtäkään näistä lapsista. Ei siinä ollut edes naapurin lapsia tai tutun koulun oppilaita.
Toivon, että se pikkutyttö muistaa, että aina on olemassa aikuisia, jotka puuttuvat, jos joutuu pinteeseen.
Toivon, että ne vittuhuorittelijat tajuavat, ettei toista ihmistä voi kohdella miten vaan - aina voi tulla paikalle aikuinen, joka puuttuu siihen - ja ennenkaikkea: kiperät tilanteet pitäisi voida selvittää puhumalla (tai vaikka huutamalla) mutta fyysinen koskemattomuus on oltava!!Hyvä Punakynä, että olit noin rohkea ja teit mielestäni oikean teon. Vain harvoilla aikuisilla on enää "munaa" (anteeksi sanavalintani ,mutten keksinyt sopivanpaakaan) puuttua asioihin. Se mielestäni kertoo yhteiskunnan rappiosta.
- äiti minäkin
punakynä kirjoitti:
Ajattelu on:
- ei tämä minulle kuulu, eivät ole minun kakaroitani.
- jospa joku muu sanoisi. on se kumma ettei kukaan puutu tähän asiaan / lasten kätökseen.
Tai:
ei puututa siksi, että siitä saattaa tulla isokin riita / sanasota lasten kanssa eikä haluta sitä riitaa, ja kukaan muu junassa oleva ei puutu siihen, ei, vaikka nuorisojoukko kävisi päälle !
Olin itse seuraamassa tilannetta, jossa lauma 10-14 vuotiaita lapsia oli yhden 11-12-vuotiaan "kimpussa" vaatimassa häneltä vastausta.
Kielenkäyttö oli järkyttävää.
vittu huora se olit sinä!
en varmasti ollut.
älä valehtele senkin huora vittu se olit sinä vittu tunnusta pois se..
en se ollut minä, en minä tiedä kuka se oli mutta en se ollut minä..
Tilanne oli aika uhkaava, pelkäsin että menee tappeluksi tai että tähän "uhriin" = syylliseen käydään fyysisesti käsiksi.
Tilanne ei jäänyt yhdeltäkään paikallaolleelta aikuiselta huomaamatta. Minun lisäkseni tilannetta oli (lasten kielenkäytöstä) järkyttyneenä jäänyt tuijottamaan moni muukin aikuinen.
Siinä vaiheessa kun tämä suurin huorittelija ja vitun huutaja tarttui pikkutyttöä niskasta kiinni, minä astuin lasten keskelle.
Tunnunstan kaikille: kyllä minulla polvet tutisi. Tilanne oli minulle uusi.
Toivottavasti ulospäin näkyi järkkymätön rauhallisuus. Intoksiin ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että minulle on ihan sama mistä tässä on kyse, mutta teillä ei ole oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi. Asia pitää selvittää muuten.
Uhkasin jo, että haetutan vartijat paikalle. Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun intokseen toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat..
Yhtään kirosanaa en sanonut, se oli tietoinen ja harkittu toiminta.
Paitsi kerran, kun vittuhuorittelija sanoi minulle vittu jotakin, vastasin että samanlaisella vittu-lauseella..
Nuorista/lapsista on kait outoa kuulla samanlaista tekstiä aikuisen suusta..
Seisoin siinä, lapset jatkoivat inttämistään, pari poikaa intti asiasta minulle, minä heille edelleen perustelin että silti; lyödä ei saa; käsiksi ei saa käydä; asia on selvitettävä muulla tavoin!
He siirtyivät toiseen paikkaan. Jossa sitten luovuttivat ja "annetaan olla, ei toi ollut..."
Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin puuttua. Minua olisi varmasti vaivannut kauheasti, jos olisin vain seissyt ja katsonut vierestä, kun tanakka 14 vuotias tyttö ripottaa hentoa 11-vuotiasta käsissään, vaikkei siitä mitään fyysisiä vammoja jäisikään.
En tuntenut yhtäkään näistä lapsista. Ei siinä ollut edes naapurin lapsia tai tutun koulun oppilaita.
Toivon, että se pikkutyttö muistaa, että aina on olemassa aikuisia, jotka puuttuvat, jos joutuu pinteeseen.
Toivon, että ne vittuhuorittelijat tajuavat, ettei toista ihmistä voi kohdella miten vaan - aina voi tulla paikalle aikuinen, joka puuttuu siihen - ja ennenkaikkea: kiperät tilanteet pitäisi voida selvittää puhumalla (tai vaikka huutamalla) mutta fyysinen koskemattomuus on oltava!!jotka eivät ole joutuneet kunnioittamaan vanhempiaan eivät kokemuksen mukaan kunnioita yhtään mitään.
- Anssi
punakynä kirjoitti:
Ajattelu on:
- ei tämä minulle kuulu, eivät ole minun kakaroitani.
- jospa joku muu sanoisi. on se kumma ettei kukaan puutu tähän asiaan / lasten kätökseen.
Tai:
ei puututa siksi, että siitä saattaa tulla isokin riita / sanasota lasten kanssa eikä haluta sitä riitaa, ja kukaan muu junassa oleva ei puutu siihen, ei, vaikka nuorisojoukko kävisi päälle !
Olin itse seuraamassa tilannetta, jossa lauma 10-14 vuotiaita lapsia oli yhden 11-12-vuotiaan "kimpussa" vaatimassa häneltä vastausta.
Kielenkäyttö oli järkyttävää.
vittu huora se olit sinä!
en varmasti ollut.
älä valehtele senkin huora vittu se olit sinä vittu tunnusta pois se..
en se ollut minä, en minä tiedä kuka se oli mutta en se ollut minä..
Tilanne oli aika uhkaava, pelkäsin että menee tappeluksi tai että tähän "uhriin" = syylliseen käydään fyysisesti käsiksi.
Tilanne ei jäänyt yhdeltäkään paikallaolleelta aikuiselta huomaamatta. Minun lisäkseni tilannetta oli (lasten kielenkäytöstä) järkyttyneenä jäänyt tuijottamaan moni muukin aikuinen.
Siinä vaiheessa kun tämä suurin huorittelija ja vitun huutaja tarttui pikkutyttöä niskasta kiinni, minä astuin lasten keskelle.
Tunnunstan kaikille: kyllä minulla polvet tutisi. Tilanne oli minulle uusi.
Toivottavasti ulospäin näkyi järkkymätön rauhallisuus. Intoksiin ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että minulle on ihan sama mistä tässä on kyse, mutta teillä ei ole oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi. Asia pitää selvittää muuten.
Uhkasin jo, että haetutan vartijat paikalle. Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun intokseen toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat..
Yhtään kirosanaa en sanonut, se oli tietoinen ja harkittu toiminta.
Paitsi kerran, kun vittuhuorittelija sanoi minulle vittu jotakin, vastasin että samanlaisella vittu-lauseella..
Nuorista/lapsista on kait outoa kuulla samanlaista tekstiä aikuisen suusta..
Seisoin siinä, lapset jatkoivat inttämistään, pari poikaa intti asiasta minulle, minä heille edelleen perustelin että silti; lyödä ei saa; käsiksi ei saa käydä; asia on selvitettävä muulla tavoin!
He siirtyivät toiseen paikkaan. Jossa sitten luovuttivat ja "annetaan olla, ei toi ollut..."
Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin puuttua. Minua olisi varmasti vaivannut kauheasti, jos olisin vain seissyt ja katsonut vierestä, kun tanakka 14 vuotias tyttö ripottaa hentoa 11-vuotiasta käsissään, vaikkei siitä mitään fyysisiä vammoja jäisikään.
En tuntenut yhtäkään näistä lapsista. Ei siinä ollut edes naapurin lapsia tai tutun koulun oppilaita.
Toivon, että se pikkutyttö muistaa, että aina on olemassa aikuisia, jotka puuttuvat, jos joutuu pinteeseen.
Toivon, että ne vittuhuorittelijat tajuavat, ettei toista ihmistä voi kohdella miten vaan - aina voi tulla paikalle aikuinen, joka puuttuu siihen - ja ennenkaikkea: kiperät tilanteet pitäisi voida selvittää puhumalla (tai vaikka huutamalla) mutta fyysinen koskemattomuus on oltava!!Itse olen kerran puuttunut kun yksi n 10v poika antoi pienemälle lumipesua ja puolenkymentä seisoi ympärillä katsomassa.
Kanssaihmisten kunioitus tuntuu monilta kadonneen täysin. Tuntemattomia solvataan huoriksi, homoiksi ja idiooteiksi. - Uskottava on
punakynä kirjoitti:
Ajattelu on:
- ei tämä minulle kuulu, eivät ole minun kakaroitani.
- jospa joku muu sanoisi. on se kumma ettei kukaan puutu tähän asiaan / lasten kätökseen.
Tai:
ei puututa siksi, että siitä saattaa tulla isokin riita / sanasota lasten kanssa eikä haluta sitä riitaa, ja kukaan muu junassa oleva ei puutu siihen, ei, vaikka nuorisojoukko kävisi päälle !
Olin itse seuraamassa tilannetta, jossa lauma 10-14 vuotiaita lapsia oli yhden 11-12-vuotiaan "kimpussa" vaatimassa häneltä vastausta.
Kielenkäyttö oli järkyttävää.
vittu huora se olit sinä!
en varmasti ollut.
älä valehtele senkin huora vittu se olit sinä vittu tunnusta pois se..
en se ollut minä, en minä tiedä kuka se oli mutta en se ollut minä..
Tilanne oli aika uhkaava, pelkäsin että menee tappeluksi tai että tähän "uhriin" = syylliseen käydään fyysisesti käsiksi.
Tilanne ei jäänyt yhdeltäkään paikallaolleelta aikuiselta huomaamatta. Minun lisäkseni tilannetta oli (lasten kielenkäytöstä) järkyttyneenä jäänyt tuijottamaan moni muukin aikuinen.
Siinä vaiheessa kun tämä suurin huorittelija ja vitun huutaja tarttui pikkutyttöä niskasta kiinni, minä astuin lasten keskelle.
Tunnunstan kaikille: kyllä minulla polvet tutisi. Tilanne oli minulle uusi.
Toivottavasti ulospäin näkyi järkkymätön rauhallisuus. Intoksiin ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että minulle on ihan sama mistä tässä on kyse, mutta teillä ei ole oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi. Asia pitää selvittää muuten.
Uhkasin jo, että haetutan vartijat paikalle. Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun intokseen toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat..
Yhtään kirosanaa en sanonut, se oli tietoinen ja harkittu toiminta.
Paitsi kerran, kun vittuhuorittelija sanoi minulle vittu jotakin, vastasin että samanlaisella vittu-lauseella..
Nuorista/lapsista on kait outoa kuulla samanlaista tekstiä aikuisen suusta..
Seisoin siinä, lapset jatkoivat inttämistään, pari poikaa intti asiasta minulle, minä heille edelleen perustelin että silti; lyödä ei saa; käsiksi ei saa käydä; asia on selvitettävä muulla tavoin!
He siirtyivät toiseen paikkaan. Jossa sitten luovuttivat ja "annetaan olla, ei toi ollut..."
Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin puuttua. Minua olisi varmasti vaivannut kauheasti, jos olisin vain seissyt ja katsonut vierestä, kun tanakka 14 vuotias tyttö ripottaa hentoa 11-vuotiasta käsissään, vaikkei siitä mitään fyysisiä vammoja jäisikään.
En tuntenut yhtäkään näistä lapsista. Ei siinä ollut edes naapurin lapsia tai tutun koulun oppilaita.
Toivon, että se pikkutyttö muistaa, että aina on olemassa aikuisia, jotka puuttuvat, jos joutuu pinteeseen.
Toivon, että ne vittuhuorittelijat tajuavat, ettei toista ihmistä voi kohdella miten vaan - aina voi tulla paikalle aikuinen, joka puuttuu siihen - ja ennenkaikkea: kiperät tilanteet pitäisi voida selvittää puhumalla (tai vaikka huutamalla) mutta fyysinen koskemattomuus on oltava!!Punakynän kirjoittamia tapauksia tapahtuu päivittäin ja joka paikassa. Olin itsekin todistamassa yhtä tapausta kerran kaupan pihassa istuessani autossa odottaen miestäni. Kaupasta tuli perhe isä, äiti ja kaksi vaahtosammuttimen kokoista poikaa, iältään n. 6-7 vuotiaita, juuri varmaan koulunsa aloittaneita nassikoita. Saman oven avauksella kaupasta tuli myös kaksi pientä tyttöä koulureput selässä, varmaankin aivan samanikäisiä kuin nämä em. perheen pojat.
Pojat hoksasivat tytöt ja toinen huusi heistä veljelleen: "Kato noi kaks ruatsalaishuaraa! Vittu mikä perse!" Toinen veljistä myös innostui ja hihkaisi tyttöjen perään "Menkää nussii niit ruatsalaisii!!!" Tytöt eivät vastanneet pojille mitään vaan poistuivat paikalta vaan taakseen vilkuillen, koska huomasivat poikien vanhempien läsnäolon autolla. Poikien vanhemmat eivät tähän älämölöön reagoineet millään tavalla, vaan kylmänrauhallisesti lappasivat kauppakassejaan auton takakonttiin ja työnsivät pojille karkkipussit kouraan käskien heitä kyytiin istumaan takapenkille, kaikessa rauhassa. Ja he poistuivat paikalta iloisesti hymyillen, muina miehinä. Kaupan pihalla tapauksen sattuessa seisseet vanhemmat ihmiset olivat kuin sarjasta "Olisitpa nähnyt ilmeesi" ja niin olin minäkin. Voin kuvitella miltä näytin istuessani siinä suu auki kuin halvaantunut. Tilanne oli kertakaikkiaan niin kummallinen, että se veti aivan mykäksi pitkäksi aikaa. En ehtinyt puuttua tähän nopeatempoiseen tilanteeseen mitenkään, eikä kukaan mukaan paikallaolijoista, koska se laukesi niin nopeasti siihen, että vanhemmat kaasuttelivat pois kaupan pihasta kahden "rakkautensa hedelmien" kanssa hymyssä suin, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan minuutti sitten.
Kerroin miehelleni tapauksen, kun hän saapui autolle ja ihmettelimme siinä keskenämme, että minkälainen pokka tarvitsee vanhemmilla olla, että antaa omien pienten lastensa päästää suustaan jotain näin kammottavaa tekstiä, puuttumatta siihen millään lailla. Tarina ei kerro sitä, puuttuivatko vanhemmat tähän poikiensa käytökseen myöhemmin kotona vaiko eivät. Ja jos puuttuivatkin se oli periaatteessa myöhäistä tapahtuneen kannalta ja sen kannalta millaisen kuvan lasten kasvattajina he itsestään antoivat ja millaisen kuvan antoivat lapsistaan -näinkin pienessä kaupungissa, missä asumme ja ihmiset tuntevat aina jotain kautta toinen toisensa. - siis mitä?
punakynä kirjoitti:
Ajattelu on:
- ei tämä minulle kuulu, eivät ole minun kakaroitani.
- jospa joku muu sanoisi. on se kumma ettei kukaan puutu tähän asiaan / lasten kätökseen.
Tai:
ei puututa siksi, että siitä saattaa tulla isokin riita / sanasota lasten kanssa eikä haluta sitä riitaa, ja kukaan muu junassa oleva ei puutu siihen, ei, vaikka nuorisojoukko kävisi päälle !
Olin itse seuraamassa tilannetta, jossa lauma 10-14 vuotiaita lapsia oli yhden 11-12-vuotiaan "kimpussa" vaatimassa häneltä vastausta.
Kielenkäyttö oli järkyttävää.
vittu huora se olit sinä!
en varmasti ollut.
älä valehtele senkin huora vittu se olit sinä vittu tunnusta pois se..
en se ollut minä, en minä tiedä kuka se oli mutta en se ollut minä..
Tilanne oli aika uhkaava, pelkäsin että menee tappeluksi tai että tähän "uhriin" = syylliseen käydään fyysisesti käsiksi.
Tilanne ei jäänyt yhdeltäkään paikallaolleelta aikuiselta huomaamatta. Minun lisäkseni tilannetta oli (lasten kielenkäytöstä) järkyttyneenä jäänyt tuijottamaan moni muukin aikuinen.
Siinä vaiheessa kun tämä suurin huorittelija ja vitun huutaja tarttui pikkutyttöä niskasta kiinni, minä astuin lasten keskelle.
Tunnunstan kaikille: kyllä minulla polvet tutisi. Tilanne oli minulle uusi.
Toivottavasti ulospäin näkyi järkkymätön rauhallisuus. Intoksiin ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että minulle on ihan sama mistä tässä on kyse, mutta teillä ei ole oikeutta käydä toiseen fyysisesti käsiksi. Asia pitää selvittää muuten.
Uhkasin jo, että haetutan vartijat paikalle. Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun intokseen toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat..
Yhtään kirosanaa en sanonut, se oli tietoinen ja harkittu toiminta.
Paitsi kerran, kun vittuhuorittelija sanoi minulle vittu jotakin, vastasin että samanlaisella vittu-lauseella..
Nuorista/lapsista on kait outoa kuulla samanlaista tekstiä aikuisen suusta..
Seisoin siinä, lapset jatkoivat inttämistään, pari poikaa intti asiasta minulle, minä heille edelleen perustelin että silti; lyödä ei saa; käsiksi ei saa käydä; asia on selvitettävä muulla tavoin!
He siirtyivät toiseen paikkaan. Jossa sitten luovuttivat ja "annetaan olla, ei toi ollut..."
Olin tyytyväinen itseeni, että uskalsin puuttua. Minua olisi varmasti vaivannut kauheasti, jos olisin vain seissyt ja katsonut vierestä, kun tanakka 14 vuotias tyttö ripottaa hentoa 11-vuotiasta käsissään, vaikkei siitä mitään fyysisiä vammoja jäisikään.
En tuntenut yhtäkään näistä lapsista. Ei siinä ollut edes naapurin lapsia tai tutun koulun oppilaita.
Toivon, että se pikkutyttö muistaa, että aina on olemassa aikuisia, jotka puuttuvat, jos joutuu pinteeseen.
Toivon, että ne vittuhuorittelijat tajuavat, ettei toista ihmistä voi kohdella miten vaan - aina voi tulla paikalle aikuinen, joka puuttuu siihen - ja ennenkaikkea: kiperät tilanteet pitäisi voida selvittää puhumalla (tai vaikka huutamalla) mutta fyysinen koskemattomuus on oltava!!mitä nää sanat tarkottaa, voiko joku selittää? En ole koskaan ennen kuullut.
Lainaukset "punakynältä", versaalit minun:
INTOKSIIN ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että ... Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun INTOKSEEN toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat. - siis mitä?
siis mitä? kirjoitti:
mitä nää sanat tarkottaa, voiko joku selittää? En ole koskaan ennen kuullut.
Lainaukset "punakynältä", versaalit minun:
INTOKSIIN ja "mitä tää sulle kuuluu, sä et tiedä mitään tästä asiasta " -kommennteihin vastasin vain, että ... Lapset eivät tainneet tajuta mitä tarkoitan, koska kun INTOKSEEN toisin: voidaan tähän hakea virkapukuisisakin, he hetkeksi vaikenivat.en pysy kärryillä
- tätäkö
siis mitä? kirjoitti:
en pysy kärryillä
lue viesti käyttäen sen "intoksiin" tai mikä se nyt olikaan sanan tilalle sanaa: inttää tai uhota.
- Anssi
Kaverivanhemmat eivät aseta ja valvo lapsen rajoja.
Ei kai kukaan osaa sanoa että koska tuollaien on alkanut, mutta luojalle kiitos että kaikki vanhemmat eivät halua olla lastensa kavereita.
Luulisin että tuo kaveraaminen on alkanut yhtä aikaa moraalin rapistumisen kanssa. Yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä ei aina enään katsota tarpeelliseksi noudattaa, jos se haittaa omaa elämää. - Isä itsekin
Itse näkisin että asiat alkoivat mennä metsään siinä vaiheessa, kun kasvattamista ruvettiin pitämään tieteenä. Todellisuudessa kasvattaminen onnistuisi ihan hyvin vain maalaisjärkeen luottaen.
- äiti
Olen kohta viiskymppinen äiti joka itse on saanut "vanhanaikaisen" kasvatuksen. Olen soveltanut sitä myös omiin lapsiini, enkä koe että olisin kovasti epäonnistunut. Silti olen myös lasteni kaveri, meillä on jopa yhteisä harrastuksia. Meillä on ollut huomattavan vähän sellaista murrosikäisten rähinöintiä, olen siitä kiitollinen että lasten kanssa on aina voinut puhua, vaikka heillä on ollut hankala kehitysvaihe meneillään. Olen oikein liikuttunut siitä, miten avoimesti he puhuvat asioistaan äidilleen. Tiedän silti että on myös asioita joita "mutsille ei kerrota". Pitäisin kyllä ankaran puhuttelun jos minun lapseni riehuisivat yleisissä kulkuvälineissä tai marketeissa. Sanon myös tiukasti toisten lapsille jos heidän käytöksessään on huomauttamista. Yleensä ne ovat tosi hölmistyneen näköisiä, kun eivät ole moiseen tottuneet.
- niin
erottakaa nyt hyvät ihmiset kunnon vanhemmuus kaverivanhemmuudesta.
kyllä aito vanhempi voi harrastaa lastensa kanssa, voi käydä kahvilassa jäätelöllä ja kikattaa vaateostoksilla. aito vanhempi on empaattinen, luotettava uskottu ja aina viimekädessä aikuinen. se joka ottaa ja kantaa vastuun niin hyvässä kuin pahassa. se jonka luo lapsi hädässä tulee ja kertoo niin murheensa kuin ilonsa. aikuinen ja vanhempi.
kaverivanhempi yrittää mielistellä lastaan. pukeutuu teinimäisesti, ei käske, ei kiellä, hankkii juuri sitä mitä lapsi vaatii on se sitten uusin pleikkari tai jäätelötötterö, viinat viikonlopuksi tai muotikuteen kerran kuussa. ja jos tulee vaikeuksia kaverivanhempi ei ota vastuutaan vaan sanoo: se on sun asiasi. - Mamma
niin kirjoitti:
erottakaa nyt hyvät ihmiset kunnon vanhemmuus kaverivanhemmuudesta.
kyllä aito vanhempi voi harrastaa lastensa kanssa, voi käydä kahvilassa jäätelöllä ja kikattaa vaateostoksilla. aito vanhempi on empaattinen, luotettava uskottu ja aina viimekädessä aikuinen. se joka ottaa ja kantaa vastuun niin hyvässä kuin pahassa. se jonka luo lapsi hädässä tulee ja kertoo niin murheensa kuin ilonsa. aikuinen ja vanhempi.
kaverivanhempi yrittää mielistellä lastaan. pukeutuu teinimäisesti, ei käske, ei kiellä, hankkii juuri sitä mitä lapsi vaatii on se sitten uusin pleikkari tai jäätelötötterö, viinat viikonlopuksi tai muotikuteen kerran kuussa. ja jos tulee vaikeuksia kaverivanhempi ei ota vastuutaan vaan sanoo: se on sun asiasi.Kaverivanhemmista esimerkki naapuristamme:
Lapset ryyppäävät vanhempiensa kanssa viikonloppuisin (tyttö 16, poika 17), viinaa juodaan yhdessä ja saunotaan ja möykätään pihalla kännissä. Vanhemmat soittavat öisin ulkona musiikkia täysillä, että koko alue kuulee ja on hereillä. Vanhemmat pukeutuvat teinivaatteisiin ja käyttäytyvät itsekin kuin murrosikäiset muuallakin kuin kotonaan (yli 40-kymppiset). Lapsilla on kovaääniset mopot, myös auto on ostettu, vaikkei ajokorttia vielä ole kummallakaan. Vanhemmilla on vanha auto, jossa on tarkoituksella kovat ralli-äänet (tai muuten vaan pakoputki poikki vuosikausia) ja autolla kumi palaa tiellä ja pihassa kun isä tai äiti lähtee liikenteeseen. Lapsille ostetaan kaikki mihin vaan rahat riittävät, lapsilla ei ole mitään rajoja tai sääntöjä. He menevät ja tulevat miten huvittaa. Kouluun ei tarvitse myöskään lähteä, jos ei satu huvittamaan. Lapsilla ja vanhemmilla on yhteiset ystävät, lasten ystävät ovat myös vanhempien ystäviä ja päin vastoin. Lapsien äiti on hyvin kiinnostunut aina mahdollisista tyttärensä "vävy-ehdokkaista", ehkä vähän liian kiinnostunut jos normaalia mittakaavaa ajattelee.
Lapset määräävät aika paljon vanhempiaan ja asettelevat omia ehtoja. - miserable
Mamma kirjoitti:
Kaverivanhemmista esimerkki naapuristamme:
Lapset ryyppäävät vanhempiensa kanssa viikonloppuisin (tyttö 16, poika 17), viinaa juodaan yhdessä ja saunotaan ja möykätään pihalla kännissä. Vanhemmat soittavat öisin ulkona musiikkia täysillä, että koko alue kuulee ja on hereillä. Vanhemmat pukeutuvat teinivaatteisiin ja käyttäytyvät itsekin kuin murrosikäiset muuallakin kuin kotonaan (yli 40-kymppiset). Lapsilla on kovaääniset mopot, myös auto on ostettu, vaikkei ajokorttia vielä ole kummallakaan. Vanhemmilla on vanha auto, jossa on tarkoituksella kovat ralli-äänet (tai muuten vaan pakoputki poikki vuosikausia) ja autolla kumi palaa tiellä ja pihassa kun isä tai äiti lähtee liikenteeseen. Lapsille ostetaan kaikki mihin vaan rahat riittävät, lapsilla ei ole mitään rajoja tai sääntöjä. He menevät ja tulevat miten huvittaa. Kouluun ei tarvitse myöskään lähteä, jos ei satu huvittamaan. Lapsilla ja vanhemmilla on yhteiset ystävät, lasten ystävät ovat myös vanhempien ystäviä ja päin vastoin. Lapsien äiti on hyvin kiinnostunut aina mahdollisista tyttärensä "vävy-ehdokkaista", ehkä vähän liian kiinnostunut jos normaalia mittakaavaa ajattelee.
Lapset määräävät aika paljon vanhempiaan ja asettelevat omia ehtoja.mutta vaikea minun on uskoa,että viestiketjun aloittaja tarkoitti juoppoja vanhempia kaverivanhemmilla.
Toisaalta sinun viesti kertoo aika paljon sinun näkemyksestä siitä,mikä on kaveri.
Luultavasti yksikään lapsiesi kaveri ei ole tarpeeksi hieno ja hillitty sinun mielestä.
Olenko oikeassa? - Preettori
miserable kirjoitti:
mutta vaikea minun on uskoa,että viestiketjun aloittaja tarkoitti juoppoja vanhempia kaverivanhemmilla.
Toisaalta sinun viesti kertoo aika paljon sinun näkemyksestä siitä,mikä on kaveri.
Luultavasti yksikään lapsiesi kaveri ei ole tarpeeksi hieno ja hillitty sinun mielestä.
Olenko oikeassa?Ilmiselvästi olet, kun et osannut lukea viestiä niin että ymmärrät millaisia kaverivanhemmat ovat käytökseltään kokonaisuudessaan, olivat juoppoja tai eivät, sillä ei merkitystä.
- fairy
Preettori kirjoitti:
Ilmiselvästi olet, kun et osannut lukea viestiä niin että ymmärrät millaisia kaverivanhemmat ovat käytökseltään kokonaisuudessaan, olivat juoppoja tai eivät, sillä ei merkitystä.
tarkoittaa,että ykslysti ovatko vanhemmat alkoholisteja vai eivät?
Jos TUO ei ole tyhmyyttä niin mikä sitten? - Preettori
Preettori kirjoitti:
Ilmiselvästi olet, kun et osannut lukea viestiä niin että ymmärrät millaisia kaverivanhemmat ovat käytökseltään kokonaisuudessaan, olivat juoppoja tai eivät, sillä ei merkitystä.
Ja sinä et ymmärtänyt taas tätä. Tarkoitin sillä sitä, että kaverivanhempia löytyy sekä juomattomista että juovista vanhemmista, niissä ryhmissä ei siis ole eroja. Molemmissa löytyy kaverivanhempia, oli tavat kunnolliset tai kunnottomat.
- Preettori
fairy kirjoitti:
tarkoittaa,että ykslysti ovatko vanhemmat alkoholisteja vai eivät?
Jos TUO ei ole tyhmyyttä niin mikä sitten?Ja mieti mitä luet, äläkä kutsu muita heti tyhmäksi, jos et itse ymmärrä lukemaasi. SE on tyhmää.
- Suklaa
Olen itse ns. kaverivanhemman kasvattama. Meitä lapsia on viisi, ja meidät kasvatti yksinhuoltaja, joka oli lähes jatkuvasti töissä pystyäkseen elättämään meidät.
Tarkoitan tässä kaverivanhemmuudella sitä, että olemme kaikki saaneet jo ihan pienenä olla niin pitkään ulkona kuin huvittaa, meillä ei ole ollut mitään nukkumaanmenoaikoja, mitään tapoja ja moraalia ei opetettu. Jos esimerkiksi olen tuonut jälki-istuntolapun koulusta, minua ei olla toruttu. On vain sanottu: "Aijaa, mitä sitten teit?", mihin olen vastannut vähintään puolivalheellisin selityksin.
Emme todellakaan kukaan ole koskaan saanut mitään kotiarestia, tukkapöllyä tai muuta vastaavaa rangaistustoimenpidettä.
Jotain sääntöjä sentään on ollut: Olemme kaikki lapset jo pienestä pitäen kantaneet osamme kotimme siivouksesta.
Oikeastaan meitä kohtaan on oltu varsin välinpitämättömiä. Kun vanhempamme on ollut kotona, on hän ollut varsin poissaoleva. Minä esimerkiksi olen jo 5-vuotiaasta lähtien joutunut huolehtimaan itse täysin pukeutumisestani ja vaatteiteni siisteydestä. Eihän niin pieni osaa aina katsoa sopivan lämpimiä vaatteita ulos, tai laittaa likaisia vaatteita pyykkikoriin.
Hyviä ihmisiä on meistä kaikista silti kasvanut. Itse olen 18 ja muut ovat minua vanhempia. Olemme kaikki töissä ja/tai opiskelemassa. Mitään ongelmia lain kanssa ei ole tullut, emmekä ole ruvenneet minkään päihteen suurkuluttajaksi. Me kaikki kannamme vastuumme läheisistä ja omaamme toimivia läheisiä ihmissuhteita.
Kuitenkin olen havainnut itsessäni monia epäilläkseni kasvatuksesta johtuvia ongelmia. Kaipaan kovasti rajoja ja huomiota. Nyt lukiossa olen tiedostanut toistuvasti tekeväni ei-sallittuja asioita sillä toiveella, että jäisin kiinni. Toisaalta kuitenkin otan rangaistukset varsin raskaasti, pienikin moraalisaarna tuntuu todella pahalta.
Lisäksi moraalini kehitys on jäänyt jälkeen ajatteluni kehitykseen verrattuna. Omaan kyllä sinäänsä ihan vahvan moraalin. Tiedän kyllä yleensä, mikä on oikein ja mikä väärin ja poden huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä ehkä joskus liikaakin, vaikka en jäisi teoistani kiinni. Mutta en osaa toimia sisäisten moraalinormieni mukaisesti. Huomaan toistuvasti tekeväni väärin. Jotenkin se, miten milloinkin tulisi toimia, on jäänyt epäselväksi. Tiedän yleensä tekohetkellä toimivani väärin ja että tulen myöhemmin katumaan, mutten silti osaa sanoa itselleni ei ja toimia toisin.
Ps: Pahoittelen viestini sekavuutta ja tyylillistä heikkoutta, mutta väsymyksen ja kuumeen seurauksena kirjoittaminen tuntuu tänään ylitsepääsemättömän vaikealta.- toinen samanlainen
olen itse samalla tavalla kasvanut ilman mitään ns. kasvatusta. En voi vanhempieni kohdalla puhua edes kaverivanhemmuudesta, sillä äitini oli yksinhuoltaja, eikä omien ongelmiensa vuoksi jaksanut kunnolla huolehtia meistä lapsista. Opin pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, opin siivoamaan, pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa jne. Se mitä kaipasin, oli rajat ja huolenpito. Janosin välittämistä ja huomiota. Minulla oli jatkuvasti turvaton olo. Olin kateellinen kavereille, joilla oli kotiintulo- ja ruoka ajat, jotka tekivät perheensä kanssa yhdessä retkiä ja harrastivat. Meillä ei ollut sellaista. Nyt paljon paljon myöhemmin olen ymmärtänyt että lapsuuteni on jättänyt jälkiä itsetuntooni ja perusturvallisuudentunteeseeni, mutta toisaalta kovan elämän koulun käytyäni olen pakostakin joutunut miettimään asioita paljon ja tekemään päätöksiä itse omassa elämässäni. Toisaalta olen joutunut pakostakin oppimaan asioita joskus kantapäänkin kautta. Se on jännä juttu, että kaikesta huolimatta olen kasvanut ihan "normaaliksi" yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi, jolla on hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja oma perhe. Niin myös sisarukseni. Että kai lapsuudessani ja kasvattamattomuudessani on ollut jotain pienen pientä hyvääkin, vaikka sellaista "kasvatusmuotoa" en kenellekkään suosittele.
Sen olen vakaasti päättänyt, että omat lapseni saavat sen mitä minulta on puuttunut ja mitä olen itse kaivannut eli turvalliset rajat ja paljon aikaa ja rakkautta. Sen mitä oman lapsuuteni perintönä haluan lapsilleni antaa, on omatoimisuuteen ja omaan ajatteluun kannustaminen.
Tsemppiä sinulle suklaa. Huomaan kirjoituksestasi, että olet fiksu ja ajatteleva ihminen, osaat analysoida elämääsi rakentavalla tavalla. Tulet varmasti pärjäämään elämässäsi, niin kuin minäkin olen tähän asti pärjännyt:) - miserable
toinen samanlainen kirjoitti:
olen itse samalla tavalla kasvanut ilman mitään ns. kasvatusta. En voi vanhempieni kohdalla puhua edes kaverivanhemmuudesta, sillä äitini oli yksinhuoltaja, eikä omien ongelmiensa vuoksi jaksanut kunnolla huolehtia meistä lapsista. Opin pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, opin siivoamaan, pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa jne. Se mitä kaipasin, oli rajat ja huolenpito. Janosin välittämistä ja huomiota. Minulla oli jatkuvasti turvaton olo. Olin kateellinen kavereille, joilla oli kotiintulo- ja ruoka ajat, jotka tekivät perheensä kanssa yhdessä retkiä ja harrastivat. Meillä ei ollut sellaista. Nyt paljon paljon myöhemmin olen ymmärtänyt että lapsuuteni on jättänyt jälkiä itsetuntooni ja perusturvallisuudentunteeseeni, mutta toisaalta kovan elämän koulun käytyäni olen pakostakin joutunut miettimään asioita paljon ja tekemään päätöksiä itse omassa elämässäni. Toisaalta olen joutunut pakostakin oppimaan asioita joskus kantapäänkin kautta. Se on jännä juttu, että kaikesta huolimatta olen kasvanut ihan "normaaliksi" yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi, jolla on hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja oma perhe. Niin myös sisarukseni. Että kai lapsuudessani ja kasvattamattomuudessani on ollut jotain pienen pientä hyvääkin, vaikka sellaista "kasvatusmuotoa" en kenellekkään suosittele.
Sen olen vakaasti päättänyt, että omat lapseni saavat sen mitä minulta on puuttunut ja mitä olen itse kaivannut eli turvalliset rajat ja paljon aikaa ja rakkautta. Sen mitä oman lapsuuteni perintönä haluan lapsilleni antaa, on omatoimisuuteen ja omaan ajatteluun kannustaminen.
Tsemppiä sinulle suklaa. Huomaan kirjoituksestasi, että olet fiksu ja ajatteleva ihminen, osaat analysoida elämääsi rakentavalla tavalla. Tulet varmasti pärjäämään elämässäsi, niin kuin minäkin olen tähän asti pärjännyt:)Minun vanhempani eivät edes tieneet että "kaverivanhempia" sattaa olla olemassa.
No,ehkäpä jollain muulla,kaukaisella planeetalla mutta siellä sukupuuttoon kuolemassa.
Minä olin pikkuvanha mutta alistettu mukula josta kasvoi itkuinen ja itseäänvihaava nuori.
Nyt olen aikuinen,40 vuotias ja olen käyttänyt huumeita ja viinaa puolet elämästäni. - Preettori
miserable kirjoitti:
Minun vanhempani eivät edes tieneet että "kaverivanhempia" sattaa olla olemassa.
No,ehkäpä jollain muulla,kaukaisella planeetalla mutta siellä sukupuuttoon kuolemassa.
Minä olin pikkuvanha mutta alistettu mukula josta kasvoi itkuinen ja itseäänvihaava nuori.
Nyt olen aikuinen,40 vuotias ja olen käyttänyt huumeita ja viinaa puolet elämästäni.Siitä voit syyttää taas ihan itseäsi, jokainen on oman onnensa ja oman elämänsä seppä kuitenkin, itse teet loppujen lopuksi kaikki valintasi, oli niin tai näin.
- fairy
Preettori kirjoitti:
Siitä voit syyttää taas ihan itseäsi, jokainen on oman onnensa ja oman elämänsä seppä kuitenkin, itse teet loppujen lopuksi kaikki valintasi, oli niin tai näin.
Jokainen on oman onnensa seppä.
Miksi kaverivanhempia siitä huolimatta syytetään yhteiskunnan vioista? - fairy
toinen samanlainen kirjoitti:
olen itse samalla tavalla kasvanut ilman mitään ns. kasvatusta. En voi vanhempieni kohdalla puhua edes kaverivanhemmuudesta, sillä äitini oli yksinhuoltaja, eikä omien ongelmiensa vuoksi jaksanut kunnolla huolehtia meistä lapsista. Opin pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, opin siivoamaan, pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa jne. Se mitä kaipasin, oli rajat ja huolenpito. Janosin välittämistä ja huomiota. Minulla oli jatkuvasti turvaton olo. Olin kateellinen kavereille, joilla oli kotiintulo- ja ruoka ajat, jotka tekivät perheensä kanssa yhdessä retkiä ja harrastivat. Meillä ei ollut sellaista. Nyt paljon paljon myöhemmin olen ymmärtänyt että lapsuuteni on jättänyt jälkiä itsetuntooni ja perusturvallisuudentunteeseeni, mutta toisaalta kovan elämän koulun käytyäni olen pakostakin joutunut miettimään asioita paljon ja tekemään päätöksiä itse omassa elämässäni. Toisaalta olen joutunut pakostakin oppimaan asioita joskus kantapäänkin kautta. Se on jännä juttu, että kaikesta huolimatta olen kasvanut ihan "normaaliksi" yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi, jolla on hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja oma perhe. Niin myös sisarukseni. Että kai lapsuudessani ja kasvattamattomuudessani on ollut jotain pienen pientä hyvääkin, vaikka sellaista "kasvatusmuotoa" en kenellekkään suosittele.
Sen olen vakaasti päättänyt, että omat lapseni saavat sen mitä minulta on puuttunut ja mitä olen itse kaivannut eli turvalliset rajat ja paljon aikaa ja rakkautta. Sen mitä oman lapsuuteni perintönä haluan lapsilleni antaa, on omatoimisuuteen ja omaan ajatteluun kannustaminen.
Tsemppiä sinulle suklaa. Huomaan kirjoituksestasi, että olet fiksu ja ajatteleva ihminen, osaat analysoida elämääsi rakentavalla tavalla. Tulet varmasti pärjäämään elämässäsi, niin kuin minäkin olen tähän asti pärjännyt:)ikätoverisi olivat sinulle kateudesta vihreitä.
- aina ihmetellyt
toinen samanlainen kirjoitti:
olen itse samalla tavalla kasvanut ilman mitään ns. kasvatusta. En voi vanhempieni kohdalla puhua edes kaverivanhemmuudesta, sillä äitini oli yksinhuoltaja, eikä omien ongelmiensa vuoksi jaksanut kunnolla huolehtia meistä lapsista. Opin pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, opin siivoamaan, pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa jne. Se mitä kaipasin, oli rajat ja huolenpito. Janosin välittämistä ja huomiota. Minulla oli jatkuvasti turvaton olo. Olin kateellinen kavereille, joilla oli kotiintulo- ja ruoka ajat, jotka tekivät perheensä kanssa yhdessä retkiä ja harrastivat. Meillä ei ollut sellaista. Nyt paljon paljon myöhemmin olen ymmärtänyt että lapsuuteni on jättänyt jälkiä itsetuntooni ja perusturvallisuudentunteeseeni, mutta toisaalta kovan elämän koulun käytyäni olen pakostakin joutunut miettimään asioita paljon ja tekemään päätöksiä itse omassa elämässäni. Toisaalta olen joutunut pakostakin oppimaan asioita joskus kantapäänkin kautta. Se on jännä juttu, että kaikesta huolimatta olen kasvanut ihan "normaaliksi" yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi, jolla on hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja oma perhe. Niin myös sisarukseni. Että kai lapsuudessani ja kasvattamattomuudessani on ollut jotain pienen pientä hyvääkin, vaikka sellaista "kasvatusmuotoa" en kenellekkään suosittele.
Sen olen vakaasti päättänyt, että omat lapseni saavat sen mitä minulta on puuttunut ja mitä olen itse kaivannut eli turvalliset rajat ja paljon aikaa ja rakkautta. Sen mitä oman lapsuuteni perintönä haluan lapsilleni antaa, on omatoimisuuteen ja omaan ajatteluun kannustaminen.
Tsemppiä sinulle suklaa. Huomaan kirjoituksestasi, että olet fiksu ja ajatteleva ihminen, osaat analysoida elämääsi rakentavalla tavalla. Tulet varmasti pärjäämään elämässäsi, niin kuin minäkin olen tähän asti pärjännyt:)Toivottavasti nämä mielipiteet osuvat niiden vanhempien silmiin, jotka kertovat kuinka itsenäisiä heidän lapsensa ovat. Osaavat hoitaa itsensä vaikka vanhemmat ovat poissa kotoa ja lapset melkein aina keskenään.
Mottona näillä vanhemmilla on, että kun lapset jätetään omin nokkinensa selviämään, niin he oppivat luottamaan itseensä eivätkä ole aina ruinaamassa apua.
Toinen motto on, että vanhemmat LUOTTAVAT lapsiinsa ja ylpeillen kertovat, kuinka lapset pärjäävät, tekevät ruuat ja pesevät pyykit.
Kun lapset sitten jo 16-vuotiaina muuttavat pois kotoa, he vieläkin jaksavat ylpeillä aikuistuneista lapsistaan.
Monasti olen ajatellut, että ne lapset ovat joutuneet vaikeimman kautta opettelemaan elämään ihmisiksi. He ovat eläneet rakkaudettoman lapsuuden, ja murheellista on, että heidän vanhempansa eivät tiedä sitä. - Mummo
toinen samanlainen kirjoitti:
olen itse samalla tavalla kasvanut ilman mitään ns. kasvatusta. En voi vanhempieni kohdalla puhua edes kaverivanhemmuudesta, sillä äitini oli yksinhuoltaja, eikä omien ongelmiensa vuoksi jaksanut kunnolla huolehtia meistä lapsista. Opin pienestä pitäen huolehtimaan itsestäni, opin siivoamaan, pesemään pyykkiä, käymään kaupassa, laittamaan ruokaa jne. Se mitä kaipasin, oli rajat ja huolenpito. Janosin välittämistä ja huomiota. Minulla oli jatkuvasti turvaton olo. Olin kateellinen kavereille, joilla oli kotiintulo- ja ruoka ajat, jotka tekivät perheensä kanssa yhdessä retkiä ja harrastivat. Meillä ei ollut sellaista. Nyt paljon paljon myöhemmin olen ymmärtänyt että lapsuuteni on jättänyt jälkiä itsetuntooni ja perusturvallisuudentunteeseeni, mutta toisaalta kovan elämän koulun käytyäni olen pakostakin joutunut miettimään asioita paljon ja tekemään päätöksiä itse omassa elämässäni. Toisaalta olen joutunut pakostakin oppimaan asioita joskus kantapäänkin kautta. Se on jännä juttu, että kaikesta huolimatta olen kasvanut ihan "normaaliksi" yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi, jolla on hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja oma perhe. Niin myös sisarukseni. Että kai lapsuudessani ja kasvattamattomuudessani on ollut jotain pienen pientä hyvääkin, vaikka sellaista "kasvatusmuotoa" en kenellekkään suosittele.
Sen olen vakaasti päättänyt, että omat lapseni saavat sen mitä minulta on puuttunut ja mitä olen itse kaivannut eli turvalliset rajat ja paljon aikaa ja rakkautta. Sen mitä oman lapsuuteni perintönä haluan lapsilleni antaa, on omatoimisuuteen ja omaan ajatteluun kannustaminen.
Tsemppiä sinulle suklaa. Huomaan kirjoituksestasi, että olet fiksu ja ajatteleva ihminen, osaat analysoida elämääsi rakentavalla tavalla. Tulet varmasti pärjäämään elämässäsi, niin kuin minäkin olen tähän asti pärjännyt:)Tässä sinun tapauksessasi ei nyt todellakaan ole kyse kaverivanhemmuudesta, mistä tämä viestiketju on alkunsa saanut.
- Mummo
Tämäkään sinun tarinasi ei ole kaverivanhemmuutta, vaan vanhempien välinpitämättömyyttä, itsekeskeisyyttä tms. Näitä asioita ei pidä sekoittaa keskenään.
- Preettori
Mummo kirjoitti:
Tämäkään sinun tarinasi ei ole kaverivanhemmuutta, vaan vanhempien välinpitämättömyyttä, itsekeskeisyyttä tms. Näitä asioita ei pidä sekoittaa keskenään.
sinä luulet olevasi?
MINÄ tunnistan kaverivanhemmat heti kättelyssä vaikka olisivat kaatokännissä. - Preettori
Preettori kirjoitti:
sinä luulet olevasi?
MINÄ tunnistan kaverivanhemmat heti kättelyssä vaikka olisivat kaatokännissä.Kuka täällä varastaa toisten nikkejä, ääliö!
- Preettori
Preettori kirjoitti:
Kuka täällä varastaa toisten nikkejä, ääliö!
joka tuollaista kyselee:-)))
- Preettori
Preettori kirjoitti:
joka tuollaista kyselee:-)))
Ääliö oletkin ;)
- älliö
Preettori kirjoitti:
Ääliö oletkin ;)
...kaverivanhempia.
- vvaselin
älliö kirjoitti:
...kaverivanhempia.
Ei taatusti ole preettoreilla puhtaita jauhoja pussissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1202523
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi662328- 162031
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa191717"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla211648Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O131452Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak151403Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu271393Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.161367Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.61292