Miksi silmät

Totta, samma här.

Istuskelin hetki sitten meren rannalla kalliolla katsomassa kun aurinko laski tyynen meren taa. Olen nähnyt sen saman samassa paikassa monta kertaa aikaisemminkin, mutta edelleenkin näky oli mielestäni henkeäsalpaavan kaunis.

Mielestäni kaikkeen kauniiseen ei silmä totu, vaan sen näkee kerta toisensa jälkeen yhtä kauniina.

oasis79 kirjoitti:

Istuskelin hetki sitten meren rannalla kalliolla katsomassa kun aurinko laski tyynen meren taa. Olen nähnyt sen saman samassa paikassa monta kertaa aikaisemminkin, mutta edelleenkin näky oli mielestäni henkeäsalpaavan kaunis.

Mielestäni kaikkeen kauniiseen ei silmä totu, vaan sen näkee kerta toisensa jälkeen yhtä kauniina.

Lue lisää

Samaa mieltä ettei kaikkeen kauniiseen silmä totu, mutta kuten Hullu ukko totesi. Moneen upeaan näkyyn turtuu. Ei kaikkeen, vain aika moneen tulee turtuminen, ettei se enää säväytä.

Siihen ikään kuin silmä tottuu. Siksi olen suein sanonut ns. komeista miehistäkin, että niihinkin tottuu. Kun nyt miettii kumppaniakin joka on aluksi ehkä todella hemaiseva ja hurmaava ja kaikkea silmin syötävää, mutta kyllä siihenkin vaan silmä aika nopsaan tottuu niin ettei enää ahmimalla ahmi. Siitä tulee "tavallinen" ja arkinen. Ehkä edelleenkin hyvännäköinen, mutta ei enää Wau fläsh-tyyppinen näky. :)

.... kirjoitti:

Samaa mieltä ettei kaikkeen kauniiseen silmä totu, mutta kuten Hullu ukko totesi. Moneen upeaan näkyyn turtuu. Ei kaikkeen, vain aika moneen tulee turtuminen, ettei se enää säväytä.

Siihen ikään kuin silmä tottuu. Siksi olen suein sanonut ns. komeista miehistäkin, että niihinkin tottuu. Kun nyt miettii kumppaniakin joka on aluksi ehkä todella hemaiseva ja hurmaava ja kaikkea silmin syötävää, mutta kyllä siihenkin vaan silmä aika nopsaan tottuu niin ettei enää ahmimalla ahmi. Siitä tulee "tavallinen" ja arkinen. Ehkä edelleenkin hyvännäköinen, mutta ei enää Wau fläsh-tyyppinen näky. :)

Lue lisää

Jaaha usein eikä suein. :)

.... kirjoitti:

Samaa mieltä ettei kaikkeen kauniiseen silmä totu, mutta kuten Hullu ukko totesi. Moneen upeaan näkyyn turtuu. Ei kaikkeen, vain aika moneen tulee turtuminen, ettei se enää säväytä.

Siihen ikään kuin silmä tottuu. Siksi olen suein sanonut ns. komeista miehistäkin, että niihinkin tottuu. Kun nyt miettii kumppaniakin joka on aluksi ehkä todella hemaiseva ja hurmaava ja kaikkea silmin syötävää, mutta kyllä siihenkin vaan silmä aika nopsaan tottuu niin ettei enää ahmimalla ahmi. Siitä tulee "tavallinen" ja arkinen. Ehkä edelleenkin hyvännäköinen, mutta ei enää Wau fläsh-tyyppinen näky. :)

Lue lisää

Ehkä joihinkin asioihin tottuukin, mutta silti aina välillä havahdun siihen, että huomaan ihastelevani jotain ihan tuikitavallista asiaa yhä uudelleen. Mä en esimerkiksi koskaan kyllästy ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta. Miten se voikaan joka kerta olla niin lumoava... Tai kevään vihreys kun lehdet puhkeaa... Saati siiten oma lapsi, jonka hymy on kauneinta koko maailmassa, joka ikinen kerta.

Sama pätee itseasiassa mieheen :) Jos näen miehen sisäisesti kauniina, näen myös ulkokuoren viehättävyyden uudelleen ja uudelleen. Saatan esimerkiksi ihastella kulmakarvojen muotoa tai nenän kaarta vielä vuosienkin päästä... Tai vaikka miehen ääntä, mikä sekin voi olla kaunis, pehmeän matala ja ihanasti korvaa hyväilevä...

Eksyin nyt vähän aiheesta ;) mutta mulla saattaa tuohon vaikuttaa se, että olen aika visuaalinen ihminen ja mua kiehtoo muodot, värit, tunnelmat jne... Katson maailmaa vähän sellaisten lasien läpi, että miten tämän kaiken saisi vangittua, painettua mieleensä mahdollisimman tarkasti. En tiedä osasinko ollenkaan selittää ymmärrettävästi, mutta maailmassa on mulle paljon sellaista kauneutta, mille en koe koskaan voivani turtua. Tai ainakaan toivottavasti, sillä mä saan valtavasti nautintoa noista kauniina pitämistäni asioista :)

oasis79 kirjoitti:

Ehkä joihinkin asioihin tottuukin, mutta silti aina välillä havahdun siihen, että huomaan ihastelevani jotain ihan tuikitavallista asiaa yhä uudelleen. Mä en esimerkiksi koskaan kyllästy ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta. Miten se voikaan joka kerta olla niin lumoava... Tai kevään vihreys kun lehdet puhkeaa... Saati siiten oma lapsi, jonka hymy on kauneinta koko maailmassa, joka ikinen kerta.

Sama pätee itseasiassa mieheen :) Jos näen miehen sisäisesti kauniina, näen myös ulkokuoren viehättävyyden uudelleen ja uudelleen. Saatan esimerkiksi ihastella kulmakarvojen muotoa tai nenän kaarta vielä vuosienkin päästä... Tai vaikka miehen ääntä, mikä sekin voi olla kaunis, pehmeän matala ja ihanasti korvaa hyväilevä...

Eksyin nyt vähän aiheesta ;) mutta mulla saattaa tuohon vaikuttaa se, että olen aika visuaalinen ihminen ja mua kiehtoo muodot, värit, tunnelmat jne... Katson maailmaa vähän sellaisten lasien läpi, että miten tämän kaiken saisi vangittua, painettua mieleensä mahdollisimman tarkasti. En tiedä osasinko ollenkaan selittää ymmärrettävästi, mutta maailmassa on mulle paljon sellaista kauneutta, mille en koe koskaan voivani turtua. Tai ainakaan toivottavasti, sillä mä saan valtavasti nautintoa noista kauniina pitämistäni asioista :)

Lue lisää

Kuulostaa hyvältä. Kuulostaa myös aika paljon minun kauneuskäsitykseltäni. Luonto, oma lapsi kuin oma mieskin. Niistä löytyy uudelleen ja uudelleen ihasteltavaa.

Pakko silti sanoa, että se mitä joskus nuorena pidin kauniina en ehkä nykyään pidä ollenkaan kauniina. Ja mitä pidin rumana, pidänkin nykyään kauniina. :)

Henkinen kauneus on aina kaunista, siihin ei väsy ikinä.

Tuo muuten ihan totta, joskus kun käynyt asuntoja katselemassa siinä mielessä että josko vaihtaisi suurempaan niin lähestulkoon aina se mahdollisen vaihdokin ympäristö tökkäisee karuudellaan niin paljon ettei huvitakaan koko homma enää vaikka siinä asunnossa sinällään ei olisikaan mitään vikaa.

Ikisinkku M kirjoitti:

Tuo muuten ihan totta, joskus kun käynyt asuntoja katselemassa siinä mielessä että josko vaihtaisi suurempaan niin lähestulkoon aina se mahdollisen vaihdokin ympäristö tökkäisee karuudellaan niin paljon ettei huvitakaan koko homma enää vaikka siinä asunnossa sinällään ei olisikaan mitään vikaa.

Lue lisää

Uskon, että se, mitä ikkunasta näkee vaikuttaa paljon ihmisen mielialaan. Väitän myös että asunnon arkkitehtuurikin vaikuttaa. Esim. matalat betonibunkkerit, ns. itsemurhayksiöt opiskelija-asuntoina eivät ole kauhean onnellisuutta lisäävä elementti ihmisen elämänlaadussa.. Vaikkakin, aina ruma ympäristö ei haittaa liikaa, jos on muuten kivaa ja kivoja ihmisiä ympärillä.

Tää on ihan tosi. Sama ilmiö myös äänillä, jos joutuu kauan olemaan melusaasteessa tulee vihaiseksi ja levottomaksi. Itelle on tavattoman tärkeetä juuri siksi niin asuinympäristössä maisema kuin myös ihmis yms mölinän vähyys.

Rumassa ympäristössä voi pahoin, niin myös metelissäkin.

y.b. off.. kirjoitti:

Uskon, että se, mitä ikkunasta näkee vaikuttaa paljon ihmisen mielialaan. Väitän myös että asunnon arkkitehtuurikin vaikuttaa. Esim. matalat betonibunkkerit, ns. itsemurhayksiöt opiskelija-asuntoina eivät ole kauhean onnellisuutta lisäävä elementti ihmisen elämänlaadussa.. Vaikkakin, aina ruma ympäristö ei haittaa liikaa, jos on muuten kivaa ja kivoja ihmisiä ympärillä.

Lue lisää

Näinhän se on, itse jos kt:sta puhutaan tykkään 50-lukulaistyylisestä ympäristöstä jollaisessa nykyään asun, joskus oli sellainen 70-lukulainen ja asuihan sielläkin, oikeastaan viihtyisämpää kuin olisi odottanut. Pahin minusta on jotkut 90-lukulaiset lähiöt joissa on korkeita taloja torpattu vieri-viereen. Ok-taloissakin epäkäytännöllisyydestään huolimatta viehättää eniten ne 50-luvun rintsikat, jos joskus ok niin se on sitten sellainen rannan läheisyydessä kallioisella tontilla tai sitten järkiperusteilla uudenkarhea jossain mutta miljöössä menettää sitten aika paljon.

Ikisinkku M kirjoitti:

Näinhän se on, itse jos kt:sta puhutaan tykkään 50-lukulaistyylisestä ympäristöstä jollaisessa nykyään asun, joskus oli sellainen 70-lukulainen ja asuihan sielläkin, oikeastaan viihtyisämpää kuin olisi odottanut. Pahin minusta on jotkut 90-lukulaiset lähiöt joissa on korkeita taloja torpattu vieri-viereen. Ok-taloissakin epäkäytännöllisyydestään huolimatta viehättää eniten ne 50-luvun rintsikat, jos joskus ok niin se on sitten sellainen rannan läheisyydessä kallioisella tontilla tai sitten järkiperusteilla uudenkarhea jossain mutta miljöössä menettää sitten aika paljon.

Lue lisää

50-luvun kerrostalot on mystisen viihtyisiä.. Ne ovet ja rappukäytävät, kaapistot..Kuten Royhkän "50-luvun kerrostalot" biisissä kuvaillaan. Samoin rintamamies-talot.. Kompaktia ja järkeenkäyvää suunnittelua.

Itse asun nykyään talossa, jonka vanhin osa on 1700-luvulta, joten olen vanhan arkkitehtuurin ystävä :D 90-luvulla huomasin sellaisen, että huonekorkeus vaikuttaa suunnattomasti olotilaan, eli mitä korkeampi, sen parempi. Tosin hirsitalo voi olla matalakin, mutta betonissa mataluus viimeistäänkin ahdistaa. Ei saa happea.

.... kirjoitti:

Tää on ihan tosi. Sama ilmiö myös äänillä, jos joutuu kauan olemaan melusaasteessa tulee vihaiseksi ja levottomaksi. Itelle on tavattoman tärkeetä juuri siksi niin asuinympäristössä maisema kuin myös ihmis yms mölinän vähyys.

Rumassa ympäristössä voi pahoin, niin myös metelissäkin.

Lue lisää

Hiljaisuus on nykyään tärkeää. Olen aina tiistaisin pahimpaan ruuhka-aikaan Turussa, keskikaupungilla ja haukon henkeäni siinä vilinässä, pyöriä, autoja, ihmisiä, ääntä, kuhinaa, tööttäilyä, eri kansallisuuksia. Tavallaan se on piristysruiske, mutta toisaalta taas huokaisen helpotuksesta, kun pääsen kotiin. Näin maalainen musta on tullut :D Helpompi on muina päivinä kun olen liikkeellä rauhallisempaan aikaan asioilla..