Virus vai vilustuminen

Katleija

Flunssan saaminen yhdistetään vilustumiseen, siitä on jokaisella kokemuksia. Syyllinen on kuitenkin virus eikä pelkkä vilustuminen niinkuin moni ajattelee.
Olen lukenut jostain että vilustuminen heikentää vastustusta virustartuntaan. Mekanismi on sellainen, että vilustuessa veri pakenee "sisätiloihin" kehossa. Jalkoja ja käsiä kylmää ja samalla myös nielun ja nenän limakalvoissa verenkierto heikkenee. Silloin myös veren valkosolut paikallisesti vähenevät torjumaan virushyökkäystä. Siis vilustuminen heikentää vastustuskykyä.
Eikö olekin järkeenkäypää.
Siksi on ihan hyvä juoda kuumaa ja lisätä nielun verenkiertoa ja hengittää nenään lämmintä höyryä.
Monilla on varmaan monenlaisia troppeja flunssaan. Minä tuskin koskaan flunssaa saan, mutta tiedän oivan flunssajuoman, joka maistuu vaukk' ei flunssaa olisikaan.
------------------------------------------------------------------
Tässä yksi resepti monista:

Vettä ison mukillisen verran
1/2 - 1 tl murskattua / paloiteltua inkivääriä
Sitruunan mehua ~ 1 rkl
Hunajaa maun mukaan

Keitä inkivääriä vedessä n. kuusi minuuttia. Inkiväärin voimakkuuden vuoksi kokeile ensin vain pienellä määrällä... Lisää muut ainekset. Nauti.

3

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla jos flunssa pääsee yllättämään.
      Olen ottanut syksyisin tuon piikin, ei moneen vuoteen pahempaa flunssaa ole ollut, nyt pariviikkoa sitten oli pieni flunssanpoikanen. Heippa sinne Länsisuomeen täällä mukavantuntuinen päivä vielä tänään. Late Vaan.

    • merihuisku

      Kyllä ne tänäsyksynä ajattelevat keuhkokuume piikinkin antaa,luin jostain miettivät.

    • sitroen.

      Suunnilleen vuonna 1985 minulla oli oikea influenssa. Sen jälkeen ei ole ollut edes flunssaa ja syynä tähän pidän joka-aamuista kalanmaksaöljyhörppäystä. Viime keväänä tosin oli jotakin outoa: Räkää tuli pari viikkoa ja paljon, mutta ei mitään muita flunssan oireita. Mikä lienee ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      173
      1174
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      532
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      514
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe