Vaikea sopeutua takaisin Suomeen

Kirjoituksestasi päätellen olet ollut poissa Suomesta hyvin ratkaisevat vuodet. Juuri silloin luodaan paljon ystävyyssuhteita, kun opiskellaan. Nyt olet vähän vanhempi kuin muut, ja kasvanut ehkä jo pois tyypillisestä opiskelijaelämästä.

Onko sinulla jo oma perhe ja lapsia? Yleensä lasten kautta tutustuu myös toisiin vanhempiin, joilla on samanlaatuinen elämäntilanne.

Ulkomaille nuoren aikuisena muuttaessa on niin helppo tutustua toisiin, kun on siellä kiinnostavalla ja kiehtovalla tavalla erilainen. Saa posotiivista huomiota osakseen mitenkään yrittämättä. Luulen, että siihen tunteeseen voi jäädä koukkuun. Oikeasti kaikki ihmiset ovat vain taviksia, ja se on.... vähän tylsää....

No, jos sulla ei ole omaa perhettä, etkä ole kiinnostunut ns. opiskelijaelämästä, miten olisi harrastustoiminta?

Saat todennäköisimmin ystäviä ulkomaalaisista,, siis ei-suomalaisista. Jos opiskelupaikassasi on heitä, mene reippaasti jonkun juttusille. Siitä se lähtee. Samoin koulussasi on ehkä opiskelijajärjestön tai harrastuskerhon toimintaa. Sekaan vain! Toivotan sinulle mukavaa syksyä uusissa ympyröissä!

Kysymyksessa ei ole ihmisen ika, jolloin luodaan ihmis suhteita ja ystavyyksia, vaan suomalaisten kummallinen asenne. Itse olen karvaasti sen kokenut.

Olen ollut erittain pettynyt takalaiseen koko systeemiin, huijaukseen, perhe yhteisoon ja sellaiseen. Valitettavasti en loyda paljonkaan positiivista sanomista Suomeenmuuton jalkeen. Ja useimmathan meista ovat samaa mielta.

Yrita liittya eri ns. seuroihin, harrastuksiin, joista loytaisit samanhenkisia sieluja. Suomalaisia et voi muuttaa, taytyy vain yrittaa. Heita ei voi kritisoida, vastaan otto on huonoa, he kun kaikki tietavat ja ovat niin fiksua kansaa etta tilastoja vain luetaan kuinka hyvia Suomi on siina ja siina. Todella tulee heita jotenkin saali, etta eletaan vain niin pienissa ympyroissa.
Toivon sinulle kaikkea hyvaa ja positiivista mielta. Tule joskus Suomen Paluumuuttajien kokoukseen, sielta loydat saman sieluista seuraa ja voit purkaa sydantasi ja saada apua /neuvoa.

Minä oeln matkustellut paljon, mutta asunut aina Suomessa. Pidän suomalaisissa nimenomaan siitä, että he ovat varautuneita ja pidättyväisiä, eivätkä vastavuoroisesti myöskään tuppaa heti iholle ja ala kolmannen asteen ristikuulustelua, toki poikkeuksiakin löytyy. Monissa maissa on vastenmielistä, kun ihmiset tunkevat heti iholle, melkein tuntemattomatkin tulevat halaamaan ja kertovat kuin on "nice to meet you", vaikka se on täyttä pinnallista potaskaa, eiväthän he voi tietää, onko tähän uuteen ihmiseen tutustumine "nice" vai ei, kuten en minäkään voi tietää, tulenko pitämään hänestä.

Suomalainen on aidompi, hän ei latele turhia ja teennäisiä kohteliaisuuksia, joita ei oikeasti tarkoita, kuten monissa maissa on tapana. Valtaosa suomalaisista ei myöskään yritä väkisin tutustua kehenkään, vaan tutustuminen tapahtuu luontevaan tahtiin pikkuhiljaa ympyriöissä, joissa samat ihmiset tapaavat toistuvasti. Siinä tulee juteltua vähitellen kaikenlaista, jotkut kertovat nopeammin ajatuksiaan ja mielipiteitään sekä itsestään, toiset hitaammin, sekin on luonnekysymys. Siinä sitten vähitellen ilman yrittämistä huomaa puhuvansa jonkun kanssa jo pintaa syvemmältä, joidenkin kanssa alkaa synkkaamaan ja syntyy ystävyyssuhteita ihan luonnostaan, aletaan tapaamaan muulloinkin.

Itse olen introvertti, joka ei muutenkaan tykkää avautua koko ajan kaikllle, eikä jakaa elämäänsä tunteitaan kuin harvojen ja valittuen kanssa. Toisaalta keskustelen kyllä itseäni ja muita kiinnostavista asioista mielelläni tutun ja luotettavan ihmisen kanssa. Silti olen löytänyt hyviä ystäviä ja ihmissuhteita työpaikoilta, harrastuksista ym. kuvioista. Ajoittain olen törmännyt epätyypillisiin suomalaisiin, jotka yrittävät mielestäni liikaa, he alkavat heti avautumaan elämästään ja vastavuoroisesti kuvittelevat voivansa kuulustella minua omasta elämästäni ja mielipiteistäni, sellainen tuppautuminen ja tyrkkynä oleminen saa minut ottamaan etäisyyttä. Joku voi sanoa, että miten voi ystävystyä, jos ei kerro itsestään ja mielipiteistään, mutta hommahan on niin, ettei niistä viitsi puhua ennen kuin luottaa toiseen tarpeeksi ja luottamuksen syntyminen vie aikaa.

Vanhoja hyviä suomalaisia sananlaskuja on esim. "uteliaisuus ei kuulu sivistykseen".

Voi olla, että olet tehnyt juuri sen virheen, että olet liian tyrkky. Ystävyyssuhteiden muodostumisessa pitää unohtaa tehokkuusajattelu, ei oikeasti hyvää parisuhdekumppaniakaan löydä amerikkalaisella pikatreffimenetelmällä. Jospa olet toiminut kuten olen kuvannut joidenkin kohtaamieni ihmisten tehneen, avautunut liian äkkiä itsestäsi ja alkanut kuulustelemaan toista vastaavasti liian nopeasti. Sellainen on epäilyttävää, antaa herkästi pinnallisen, jopa epätoivoisen kuvan.

Suomalainen ei halua ystäväksi "gable guyta".

mitä sä tänne tuut ruikuttaa palaa sinne tollo missä sun taivas on jossain kehitysmaassa tää maa ei sun panostas kaipaa ruikuttaja

Niin.

Nykysuomalaiset ovat melko nuijaa porukkaa.

Ne piirteet jotka tekivät suomalaisista Suuria vielä 90-luvullakin ovat kadonneet.

Nykysuomalaiset ovat keskinkertaista huonommin koulutettua suurisuista massasieluista idioottia. Kaikesta tiedetään ja kaikki osataan. Varsinkin niistä toisista ihmisistä tiedetään.

Juuri itselle kuuluisi ne etuisuudet joita pitäisi olla lisääkin vielä vaikkei mihinkään niistä olisi rahaa. Vaikkei etuisuuksien ansaitsemiseen olisi ollutkaan osuutta.

Eiköhän Eurooppa ole puolillaan tolkullisempaa lääniä.

Minäkin muutin Suomeen n.10 ulkomailla oleskellun vuoden jälkeen ja en ole kokenut suuria vaikeuksia. Sain töitä heti (asun pääkaupunkiseudulla), töissä tapaan paljon uusia ihmisiä, joiden kanssa olen voinut viettää vapaa-aikaakin. Suurin osa vanhoista ystävistäni karisi matkan varrella, mutta olen minä ainakin onnistunut nämä vuodet pitämään yhteyttä parhaimpiin kavereihin ja kun tapaamme, pystymme edelleen puhumaan kaikista asioista. En ole itsekään kova juhlija, vietän paljon aikaa kotona koirien kanssa puuhaillen, mutta ehdotan työkaverelle joskus elokuvia tai että mentäisiin jonnekin syömään, yleensä löytyy joku halukas.

En päässyt puhumaan Suomea niin moneen vuoteen, että edelleen olen aivan fiiliksissä, kun pääsen kommunikoimaan omalla äidinkielelläni, vaikkapa kaupassa. Suomenkielen merkitys kasvoi minulle, mitä pidempään ollin sitä puhumatta. Aina tunsin ilmaisuni jotenkin vajaavaiseksi, kun en käyttänyt omaa äidinkieltäni. Nyt juttelen estottomasti paikassa kuin paikassa ja omituista kyllä, ihmiset ovat, ainakin minulle, kovinkin juttelevaisia.

Olen 30 ja todella tyytyväinen miten asiat hoituvat Suomessa, esim. virastoissa tai pankissa. Ei enää tarvitse varata kokonaista päivää asioiden hoitamiseen. Uuden parisuhteenkin löysin pian Suomeen paluun jälkeen. Mutta ero minun kohdallani taisi olla se, että HALUSIN tulla Suomeen, en tullut opiskelujen tai töiden takia.

Neuvoisin paluumuuttajia toimimaan täällä ihan samalla tavalla, kuin ulkomailla uudessa paikassa; olemalla aktiivinen. Uusien harrastusten parissa tapaa ihmisiä tai aina voi liittyä johonkin järjestöön tai ruveta vapaaehtoiseksi. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Ja kyllä minullakin meni ainakin puoli vuotta Suomessa, ennenkuin sain uusia ystäviä, ei ne itsestään tule.

No Suomi on van nyt takapajula. Olet vähän erilainen, niin jo katsotaan pitkään ja sitten luikutaan omaan koloon piiloon puhumaan ahaa selän takana. Itse oen harkinnut vahvasti muuttou ulkomaille. Siellä ei esimerkiksi ruskeista silmistä tehdä suurta numeroa, kuten täällä takapajulassa. Pitäkää tunkkinne rasistit!

Kanadasta takaisin Suomeen tultuani kummaksuin kun täällä esim. työyhteisössä ollaan ihan hiljaa. Kanadassa jauhettiin aina jostain ja tykkäsin siitä. Mukavaa lörpöttelyä työn ohella (työtahti oli muuten kovempi kuin Suomessa ja se tahti pysyi)

Haluan takaisin Kanadaan, muttakun raha. : ( Nyt säästelen "paluumuuttoa" varten.

Suomalaisiin on vaikea tutustua. Puheliaita ihmisiä ei välttämättä katota hyvällä. En itsekään pidä henkilökohtaisten asioiden puimisesta, mutta pidän muusta juttelusta. Suomalaiset tykkää ryypätä... ei kiva. Jotkut naiset puolestaan puhuvat keskenään kaikki seksikokemuksetkin... ei tulisí kuuloonkaan.

sulavasti käyttäytyviä suomalaisia saa kyllä hakea

Suomessa on se tapa, että ihmisten annetaan olla rauhassa. Jos haluaa ystäviä ja kavereita, niin kukaan ei tule kodista repimään sinua menoihin. Siksi pitää itse olla aktiivinen, jos kavereita haluaa. Sen vuoksi pitää sitten jaksaa vaivautua sinne opiskelijatapahtumiin ja illanviettoihin, jos niitä kavereita haluaa. Opiskelijajärjestöihin mukaan lähtemisen kautta, erilaiset opiskelijaristeilyt jne tuo niitä kavereita. Yleensä myös opintojen kautta tutustut esim. ryhmätöiden merkeissä muihin ja saat siten ystäviä itsellesi.

Kannattaa myös palautella niitä vanhoja ystävyyssuhteita henkiin. Nykyisin se on helppoa Facebookin ja Twitterin avulla. Myös sukulaisuussuhteita kannattaa miettiä siltä kantilta, että löytyisikö esim. serkkuja, joista saisi kivaa seuraa.

Jos on lapsia, niin sitä kautta tutustuu ihmisiin, kun vaan on aktiivinen: leikkipuistot, päiväkodit, vanhempainillat, koulun vanhempainyhdistys. Minä en edes ole kovin sosiaalinen ja silti kummankin lapsen päiväkoti-/kouluajalta on tullut 2-3 hyvää ystävää ihan vain sillä, että olen ollut läsnä ja yrittänyt edes jutella, vaikken mikään kovin sosiaalinen olekaan.

Uskoisin, että myös koiran kautta tutustuu alueen tai oman kerrostaloalueen asukkaisiin ja sitä kautta voi päästä yhteisille koiranulkoilutuslenkkeilijöihin tms.

Myös erilaiset maahanmuuttajayhdistykset ja ulkomaalaisyhdistykset ovat sellaisia, joista saa niitä sosiaalisia ihmisiä helposti. Niissä piireissä on paljon ihmisiä, joilla ei ole yhtään suomalaista kaveria.

On erilaisia yhdistyksiä, joiden kautta saa kavereita esim. seurakunta, poliittiset järjestöt, asukasillat, taloyhtiön kokoukset jne. Voisi sanoa, että ihan mikä tahansa aktiivisuus tuo tulosta ennemmin tai myöhemmin. Minusta ei voi syyttää suomalaisia siitä, että jos ei itse avaa suutaan eikä ikinä pyydä ketään minnekään ja on vain kotona, niin onko se suomalaisten vika silloin?

Täytyy myös muistaa, että moni meistä suomalaisista saa tarpeeksi ihmiskontakteja työyhteisössä eikä kaipaa enempää kontakteja välttämättä enää vapaa-aikanaan. Moni viihtyy esim. oman seurustelukumppanin kanssa kotioloissa tai mökkeillen. Jos on perhettä, niin siinä on jo aika monta sosiaalista aspektia, vaikkei sydänystäviä oltaisikaan.

Ihmettelen suomalaisia jotka eivät koskaan keskustele kuin töissä pari sanaa, ja ovat löytäneet kumppanin jo vuosia sitten. Kannattaisi heidän ottaa pää puskasta ja keskustelu avartaa maailmaa. Sinkkuja riittää joitakin sentään keskusteluun, mutta miehissä ei oikein ole hyviä vapaana. Heidän keskustelu on pelkkää seksipainotteista tai "poljin pyörällä 500 kilometriä". Naisten kanssa sentään tulee järkevää, syvempää keskustelua enemmän ja reaktioaika puheessa on nopeatahtinen. Toki ei ole kiva jos juuttuu jauhamaan samaa aihetta.

Et ole ainoa jolle takaisinmuutto on samalla paluu järjestelmätalouteen, jonka takia aikoinaan on pois lähtenyt. Sama täällä 5 vuotta poissa on pitkä aika ja siinnä ajassa hävisivät kotimaan ikävät puolet ja muisto alkoi kultaamaan joitakin asioita, jotka ikävä kyllä eivät tästä maasta mihinkään katoa. Ehkä sitä eli toivossa, että muutokset olisivat tälläkertaa todellisia, mutta näin ei ole.

Noin vuoden kuluttua paluusta oli kömmittävä lääkärin pakeille hakemaan masennuslääkkeitä, joita syön edelleenkin. Mielessä on alkanut taas elää ajatus uudelleen lähdöstä, joka ilmeisestikin on aikaisempaa helpompi jo kielenkin takia.

Takuuvarmasti en ole ainoa, jolle on näin käynyt. Jos joka päivä miettii lähtöä, niin kyllä se ilmeisesti pikapuoliin myös toteutuu, koska kaikki mitä teen tähtää minun osaltani ainoastaan asioiden uudelleenjärjestelyyn. Teen sitä aivan kuin jonkin sisäisen äänen ajamana.

Kummallinen ajatus on myös pyörinyt päässä: miksi olen syntynyt juuri Suomeen kun tämä maa ei minua tänne halua, enkä itsekään viihdy enää täällä. Kumpi on muuttunut minä vai toiset ihmiset, vai molemmat.

Hei, aloittaja!

Kuulostat aika paljon minulta. Itsekään en ollut ikäisenäsi mikään bilehile. En ole viettänyt ulkomailla läheskään yhtä pitkää aikaa kuin sinä, mutta minusta on muutenkin usein tuntunut, että en muistuta varsin ulospäinsuuntautuneena ja sosiaalisena ihan perinteistä keskivertosuomalaista. En tietenkään tarkoita olevani parempi tai huonompi, pikkuisen erilainen vain.

Ehkä sinun kannattaisi aloittaa jokin harrastus. En tiedä, mistä pidät, mutta ehkä sinulta löytyy joku kiinnostuksenkohde, vaikka lukeminen tai luova kirjoittaminen. Tavallaan "suljetuissa" harrastusporukoissa ihmiset ovat ehkä samanhenkisiä ja tutustuvat helpommin kuin satunnaisesti samoihin tiloihin osuvat ihmiset.

Välillä varmasti potuttaa ja turhauttaa, mutta jos yrität enimmäkseen jaksaa olla oma ja ystävällinen itsesi, törmäät varmasti ennen pitkää mukaviin ystäväehdokkaisiin.

Olen asunut Kanadassa yli viisikymmentä vuotta ja ne ensimmäiset kymmenen olivat vaikeimpia. Mahdollisuus ei ollut silti, vaikka halusin tulla takaisin, koska täällä aina tunsi olevansa vieras. Ihmiset olivat tosi ystävällisiä. Morjestettiin ja sanottiin, How are you, mutta se ei myöskään tarkoittanut, että alat kertoa vaikeuksistasi, vaan odottivat vastauksen olevan, Thank you, just fine.

Ensimmäisen kerran pääsin käymään Suomessa, 17 vuoden poissaolon jälkeen katsomaan äitiä, joka oli hoidettavana Meilahden sairaalassa sydänkohtauksen jälkeen.

Rautatietorillla kysyin, Mikä bussi menee Meilahteen. Luulivat hulluksi, kun uskalsin puhutella heitä. Nuoremmat ihmiset olivat kyllä, opiskelijat erilaisia. Bussissa lääkäriksi opiskeleva nuori mies oli oikein kiinnostunut kuulla Kanadasta.

Nyt olen jo päässyt käymääm kahden vuoden väliajoin siellä ja Suomi on muuttunut. Ihmiset matkustavat ja maahanmuuttajia on paljon. Lahdessa kysyttiin siskon kanssa Ostoskeskusta, niin vasta kolmas ymmärsi suomea.

Kiitos kaikille vastauksista! Kiva saada rohkaisevia kommentteja :)

Otin neuvosta vaarin vai miten sitä sanotaankaan, ja lähdin harrastustoimintaan mukaan, katsotaan miten siellä nyt sitten menee. Tuollaista luovaa porukkaa kun kaikki on, niin on ainakin avoin ilmapiiri.

Joku kysyikin onko lapsia, ei siis ole, mutta miehen kanssa ollaan nyt koiraa hankkimassa, joten siihen valmistaudutaan nyt päätä pahkaa :)

Kyllähän sitä siltikin kaipaisi tyttökavereita, eihän niitä ystävyyssuhteita luoda päivässä, mutta toivotaan että asiat senkin suhteen vielä muuttuvat.

Täytyy kai vain antaa ajan kulua, eikä ottaa kauheita paineita ja keskittyä nyt muihin asioihin, niin kuin tulevaan uuteen perheenjäseneen ja opiskeluun:)

Paras ominaisuus suomessa on se että sieltä pääsee pois.

Aika normaali tapaus. Minulla on ollut samanlainen tilanne. Olen asunut useassa maassa ja viimeinen ulkomaanpesti kesti 12 vuotta.

Kun palasin Suomeen, ystäväpiiri oli hajallaan ja KADONNUT. Avioerot olivat jyllänneet ja vieneet yli 50 % ystävistä. Kavereista osa oli kuollut, kahdella oli 4-raajahalvaus, 1 odottaa elinsiirtoa, kolmasosalla on paha alkoholiongelma jne jne.

Uuden ystäväpiirin luominen oli aloitettava alusta.

Osaatko kävellä- ja on aivot--ei sinulla!

Hei!

Löytysikö täältä kiinnostuneita paluumuuttajia ohjelmaan mukaan kertomaan tilanteestaan?

Olemme kuvaamassa kesällä 2014 ohjelmaa, jossa seuraamme perheitä erilaisissa elämän muutostilanteissa ja meitä kiinnostaisi saada mukaan yksi perhe, joka on muuttamassa/ juuri muuttanut takaisin suomeen asumaan.

Ohjelman virallinen haku on täällä: http://www.mtv.fi/erilaisetperheet/

Terveisin Salla/ ohjelman tuotantotiimi