Sanoinkuvaamaton

Miksi? Kerro, miksi kuvaaminen on sinusta vastenmielistä.

Kysyy kymmeniä tuhansia kuvia ottanut ja. koko ikänsä aina välillä kuvattavanakin esiintynyt.

Kuvannut paljon.

En esiinnyt itse mieluusti kuvissa, niinkuin ollenkaan. Aika vähän kuvia meitsistä edes olemassa. En ole mikään tärkeä, tai historiallinen persoona, enkä mitenkään valokouvauksellinenkaan. Viihdyn kyllä kameran takana, en edessä.

Sadan vuoden lulutta sae ja sama, kuka katselee merkityksettömien rivikansalaisten kuvia, ihmisten, joita kukaan ikinä tuntenutkaan. Mä ite niinkuin suhtaudun kuvaamiseen dokumentointina ja taiteena, en muistikuvina tai muuna haahuiluna.

Parhaat kuvathan on ne, joita ikinä ei ole otettu.

Tossaviimeisessä lauseessa ois monelle linssiluteelle miettimistä. Jos musta jotain historiaan jää, kuvana kai jokin yhteiskoulun luokkakuvasta teininä irroitettu potretti. Omat kuvani tuskin jäävät kummemmin historiaan, riippuu ihmisistä, miten niillä elämä mennyt kuvan ottamisen jälkeen. Mun henkilökuvat dokumentoivat aikaa ja aikakautta, myös kuvauksellisilla asioilla osansa. Mutta ne ei ole mitään fanitusta, tai taidetta, ne on vaan taltiointeja jostain aikakaudesta ja joistain ihmisistä siihen aikaan.

=DW=

Kyllä vetää jäykäksi kun joku kaivaa kameran esiin kuvia ottaakseen. Tulee mieleen onko tukka hyvin tai kasvoissa likaa tai näppylöitä. :/ Yleensä ihmisillä on tietty valokuvailme, sen näkee kun heitä katsoo kuvissa tai luonnossa. Niin on minulla itsellänikin tiedostan sen hyvin, ilme vaan iskee esiin, kun kameran näen edessäni.