Epätoivoa

risu2013

Miks elämä on niin vitun raskasta. Oon läski ja kunto on nolla. Lihakset on jumissa, ryhti huono. Juoksemista pitäisi harjoitella, jotta sitä pystyisi tekemään kipeytymättä. Loogisesti ennen pahempaa kuormitusta, pitäisi osata kävellä ja istua oikeaoppisesti. Miksei ketään voi tehdä puolesta. Lihaskuntoa pitäisi vahvistaa paljon ja venytellä. Puntari näyttää liikaa.

Oma mieli on maassa osittain varmasti masennuksen takia. Perheessä on riitelyjä, koska itse rasittuu kaikesta ja alkaa sitten huutamaan muille kaikesta turhasta. Tuntuu ettei kestä muiden kritiikkiä ympärillä. Tukea ei saa mistään. Ystävät ovat harvassa. Koulussa tekemättömien tehtävien pinkka kasvaa. Muut katsovat syyllistäen. Ei ole jaksamista, ei osaamista.

Elämä tuntuu toivottomalta. Itsemurha kiehtoo, mutta olisi helpompi, jos joku muu tekisi sen. Päivät käyvät synkemmiksi ja kulisi ja ampuisi.

4

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+8

      Itsekin jo meinaan ajautua riitoihin ahdistukseni takia jopa kaikkein läheisimpienkin ihmisten kanssa. Eivät hekään enää jaksa kuunnella minun ainaista valitustani. Tässä vuosien varrella kun mikään ei ole muuttunut. Alkaa jo kyllästyttää nämä samat ongelmat ja niiden ainainen vatvominen kun ei siitä nähtävästi tule koskaan loppua. Jos olisi rohkeutta niin varmasti olisin tehnyt itsemurhan jo monta vuotta sitten. Enpähän olisi täällä enää muiden taakkana enkä joutuisi itsekkään kärsimään.

    • sos-kriisikeskus vastaa:

      Hei,

      Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

      Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

      Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

      http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
      Käynnit eivät maksa mitään.

      Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

      Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".


      sos-kriisikeskus / pekka

      • risu2013

        Kiitos Pekka, mutten ole kokenut tuesta hyötyä. Olen useamman vuoden jo käynyt yhteensä eri paikoissa mm.psykologeilla, psykiatrisella aluepoliklinikalla, psykopterapiassa, kriisikeskuksessa, akuuttipoliklinikalla, tukinetissä, soittanut tuohon valtakunnalliseen numeroon. Tukinettiin en ole enää yli kai vuoteen päässyt sisälle edes uusilla tunnuksilla. En tiedä mikä siinä on. Ehkä kohtalo päätti näin.

        Poikaystävän kanssa asminen on raskasta. Huudan hänelle ja hän pahastuu. En vain jaksa häntä tai ketään muutakaan. Uhkaan muuttaa pois ja laitoin jo asuntovahdinkin päälle. Kaipaa omaa rauhaa ja ei tarvi elää muiden ongelmissa tai olla aiheuttamassa niitä muille. En tiedä miten kaikkea pitäisi jaksaa.


    • haluuauttaa

      Risu, onko hormonitasapainosi ja kilpirauhasarvosi tutkittu? Molemmilla ISO merkityst jaksamiseen. Voimia!! Ota yhteyttä soskriisikeskukseen. Sinulla on varmasti vaihtoehto, kun vaan otat kiinni!!!!! Tsemppiä!

      liikunnan voit aloittaa pienellä, todella pienellä.
      1) Ota vaikka puolentoista litran vesipullo vedellä täytettynä ja tee vaikka hauisliikeitä molemmille puolille.

      2) lankkuasento vähä vähältä aikaa pidentäen. joka päivä.

      3) selkä seinää vastaan kyykkyä, polvet varpaat samaan suuntaan ja painat selkää seinään, ja vain niin pitkälle alas kun tuntuu hyvältä.

      Lihaksia kiinteyttämällä, juokseminenkin sitten joskus on helpompaa!!

      Tsemppiä!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      569
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe