Pitkäaikaistyöttömän työllistyminen

eve5

Asumistukilain 15§ 4 momentissa sanotaan ,että ns.pitkäaikaistyöttömän työllistyttyä tulojen noususta johtuva tuen tarkistus lykätään puolella vuodella.
Olen saanut työmarkkinatukea yli vuoden ,nyt siis sain osa-aikatyötä.Ilmoitin muuttuneet tuloni kelalle,joka pudotti välittömästi asumistukeni uusien tulojen mukaisiksi.(vuositarkastus olisi vasta 1.5.2014)
Tein tietenkin valituksen,sain kelasta kirjeen,jossa sanotaan,että asia etenee muutoksenhakulautakunnalle heidän lausuntoineen:

Asumistuen tarkistuksen lykkääminen ei mahdollista silloin,kun työttömyysturva jatkuu soviteltuna työmarkkinatukena.tässä edellytetään työllistymistä niin,ettei soviteltua työmarkkinatukeakaan makseta.

SIIS HÄH!
Eihän tossa laissa oo pienintä mainintaakaan tommosesta?Mistä toi kela ton perusteen repi,onko kellään kokemusta?
Muutoksenhakulautakunnan arkistosta löysin vastaavan vuodelta 2008,jolloin lykkäys oli 3kk,silloin kela hävisi.
Vaikka kuinka olen tota lakia tavannut,en ole tuollaiseen porsaanreikään törmänny.
En kai mä mitenkään pärjäis ilman soviteltua tmt;a,saan n.550€/ työtuloa/kk.
No,nyt kun laskee,tuosta n.550€:sta jää n. 150€ enemmän pätäkkää käteen kuin tekemättä mitään....näin meitä kannustetaan.

28

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihme hommaa

      menetit siis koko asumistuen koska tienaat nyt 550 e/ kk? olen itsekin pohtinut että miten käy jos rupee tekemään keikkatöitä kun asumistukea lasketaan niin hanakasti jos tulot nousee.

      • eve5

        En menettänyt noilla tuloilla kokonaan,puolet meni,näillä tuloilla se tuntuu.
        Nyt kun Kela siirsi asian käsittelyn sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan,asian käsittelyssä saattaa mennä yli vuosi.Johan siinä ehtii tulla vuositarkatuskin välissä,Paljon se lämmittää yli vuoden kuluttua todennäköinen lainmukainen päätös,kun vuokra pitää maksaa nyt!
        Noh,todennäköisesti jään työttömäksi taas piakkoin,joten haen tarkistusta tulojen alentumisen vuoksi.
        Ärsyttävää vaan tuo mielivalta mitä Kela harjoittaa,onko niillä oma lakikirja,jota tulkitsevat?
        Kannattaa harkita työn vastaanottamista,minullakin tulot laskettiin reilun kahden viikon ajan perusteella koko vuodeksi eteenpäin,jona kahtena viikkona työn opettelun vuoksi tein enemmän tunteja kuin työsopimuksessa on.
        Kovasti motivoivaa herätä aamuisin töihin,saadakseen 150€ enemmän rahaa kuukaudessa käyttöön,entisen n.200 euron sijaan,hah,naurettavaa.Rahan takia tätä en teekään,vaan oman nuppini takia.

      • Ikävä homma
        eve5 kirjoitti:

        Niin harvapa tietää, että asumistuen tarkastusta lykätään 6 kk jos saat palkkaa sen verran ettei tarvitse soviteltua hakea. 1200 euron bruttopalkka kuukaudessa jo olisi riittänyt siihen.

      • Moni ei tätä tiedä
        Ikävä homma kirjoitti:

        Niin harvapa tietää, että asumistuen tarkastusta lykätään 6 kk jos saat palkkaa sen verran ettei tarvitse soviteltua hakea. 1200 euron bruttopalkka kuukaudessa jo olisi riittänyt siihen.

        1200€/kk bruttotulot ei muuten sitten ole tarpeeksi isot kerryttämään ansiosidonnaisen työssäoloehtoa.. tai ylipäätään työssäoloehtoa! Jäin työttömäksi vuonna 2012 ja sillon raja oli piirun verran yli 1400€/kk ja sen alle jäävä brutto siis ei kerryttänyt työssäoloehtoa = siitä asti työmarkkinatuella, vaikka työsuhteeni kesti 2,5v.....

      • Väärää tietoa
        Moni ei tätä tiedä kirjoitti:

        No väärää tietoa. 1200 euroa riittää sekä kerryttää työssäoloehtoa että pitkäaikaistyöttömän asumistuen tarkastusta.

        http://www.kela.fi/kenelle_tyossaoloehto

      • Moni ei tätä tiedä
        Väärää tietoa kirjoitti:

        No väärää tietoa. 1200 euroa riittää sekä kerryttää työssäoloehtoa että pitkäaikaistyöttömän asumistuen tarkastusta.

        http://www.kela.fi/kenelle_tyossaoloehto

        Ei muuten riittänyt ainakaan mun kohdalla. Hiemanko watutti, kun olin paiskinut niska limassa p*skahommia reilu pari vuotta ja sitten työttömäksi jäädessä tulikin vastaan tuo.. LUULIN pääseväni ansiosidonnaiselle (näillä liksoilla olematon sekin), mutta ei, kelarahoilla vaan jatketaan.. ja ne päivät tosiaan EI nollautuneet tuon pienen palkan takia!

      • TiedoksesiVaan1213

        Palkan suuruudesta päätelleen olet ollut palkkatukityöpaikassa josta vain puolet kerryttää ansiosidonnaiseen vaadittavaa aikaa.

      • Moni ei tätä tiedä
        TiedoksesiVaan1213 kirjoitti:

        Palkan suuruudesta päätelleen olet ollut palkkatukityöpaikassa josta vain puolet kerryttää ansiosidonnaiseen vaadittavaa aikaa.

        Noup, kyseinen työnantaja ei saanut eikä hakenut palkkatukea. Kyse oli provisiopalkkaisesta työstä ja kuukausittainen palkkana maksettu provikka vaihteli suuresti. Keskimääräiset kuukausiansiot ei yltäneet siihen "työssäoloehtoa kerryttävään minimipalkkaan" ........ VINKKINÄ VAAN KAIKILLE PIENIPALKKAISILLE: LIIAN PIENELLÄ PALKALLA VUOSIKAUSIA RAATAMINENKAAN EI KERRYTÄ TEIDÄN TYÖSSÄOLOEHTOA, EI NOLLAA TYÖTTÖMYYSPÄIVIÄ, EI KERRYTÄ ANSIOSIDONNAISTA jne...

    • 1+1

      "joissa Kansaneläkelaitoksen maksamaa peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea vähintään vuoden saanut ruokakunnan jäsen työllistyy niin, että hänen tulojensa nousu johtaisi ruokakunnan asumistuen tarkistamiseen"

      Kysyjä ei sitten ilmeisesti ole työllistynyt niin että tulot olisivat nousseet sitä vaadittua määrää. Lain porkkanan tarkoitus kannustaa työllistymiseen.

    • Liian hyvää ollaksee

      Itse kuulin tästä asiasta ekaa kertaa vasta kesällä. Sen verran monta kertaa olen ollut korviani myöten nesteessä näiden asumistukikiemuiroiden kans, että epäilen erittäin suuresti tuon "6kk ylimääräistä asumistukea" -hehkutusta. Oma epäilyni on se, että jos sitä tarkistusta "siirretään 6kk", niin sitten puolen vuoden päästä todetaan liikamaksua 6kk ja siitä pätkähtää takaisinperintä... EI OLIS EKA KERTA, kun kela maksaa ensin itse liikaa (vaikka sille on toimittanut kaikki tulotiedot jne) ja seuraavassa käänteessä syyttää asiakasta vilpillisestä toiminnasta ja vaatii selontekoa miten näin on päässyt käymään! Takaisinperinnältä ei voi välttyä...

      • TässtäVaanNäin

        Et välttämättä saa 6 kk asumistukea em. tavalla jos väliin iskee asumistuen vuositarkastus. Vuositarkastuksessa kun lasketaan asumistuki uudestaan todellisten tulojen mukaan.

    • eve5

      Elikä "kannustetaan " ottamaan vastaan osa-aikaista tai lyhytkestoista työtä,josta täytyy tienata vähintään 1300e/kk---> asumistuentarkistusta lykätään 6kk...
      jos tienaat 500€ /kk:ssa se pienentää 250€ tmt:a siihen asumistuen lasku...kummallista kannustamista,pienituloista rankaistaan olan takaa.????

      Toi laki ei anna ymmärtää asian olevan noin ,mut Kelalla on vissiin oma lakikirja.

      • 1+1

        "Elikä "kannustetaan " ottamaan vastaan osa-aikaista tai lyhytkestoista työtä"

        Mistä olet kehitellyt tämmöistä? Kun lain perusteluissa sanotaan, että kannustetaan työllistymään, niin sillä käytännössä tarkoitetaan, että palkan pitää ylittää tietty määrä jolloin ei ole enää oikeutettu muihin yhteiskunnan tukiin ja elättää siis itse itsensä.
        Jos vaikka menee osa-aikatyöhön josta saa palkkaa 100 euroa kuussa, niin silloin on oikeutettu palkan lisäksi myös muuhun tukeen kuten työmarkkinatukeen ja lain tavoite ei ole kannustaa tähän.

        Käsitteiden ymmärtäminen on yleinen ongelma lain tulkinnassa, tässä tapauksessa se kompastuskivi on tämä 'työllistyy niin, että hänen tulojensa nousu johtaisi ruokakunnan asumistuen tarkistamiseen' kun joku voi sen mieltää niin että siihen riittää kun on jonkin verran työllistynyt, mutta sitä se ei tarkoita, vaan siinä on asetettu lisäehto tulojen noususta ja se määrä on kerrottu kelan sivuilla, taitaa olla 300 euroa. Ei pitäisi olla tavattoman vaikeaa arvioida osa-aika työstä johtuvaa tulojen nousua.

      • eve5
        1+1 kirjoitti:

        Mää mitään oo kehitelly.
        "Lainkohdan tarkoituksena on kannustaa työttömien henkilöiden työhön hakeutumista. Tarkoitus on, että lyhytaikaistenkin työsuhteiden vastaanottaminen olisi kannattavaa, ja sitä kautta mahdollisesti työmarkkinoille sijoittuminen pysyvämminkin. Hallituksen esityksessä (HE 135/2005) ei ole otettu kantaa työllistymisen käsitteeseen. Siinä ei ole rajattu tietyllä tavalla järjestettyjä tai palkattuja töitä asumistukilain ulkopuolelle. Sen sijaan siinä on mainittu, että lainmuutosta olisi sovellettava niihin välitarkistuksiin, joissa ruokakunnan jäsenen tulojen nousu johtaisi asumistuen tarkistamiseen. Oleellista on siten tulojen nousu, ei työllistymisen tapa." tulkitsee tätä lakia sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta ja päätti,ettei sovitellun työmarkkinatuen maksaminen ole este lain sovellukseen eli asumistuen tarkistuksen lykkäykseen.
        Luepa 1 1 tuo linkki ,se on ihan selvää tekstiä.Tais mennä vähän vellit ja puurot sekasin 1 1:llä.

        Ja jos saisi tuon mainitsemasi 100 euroo jostain duunista,ei se johtais asumistuen rarkistukseen,vaan tuo vasta tuo nerokas huomiosi tuosta yli 300 eurosta aiheuttasi tarkistuksen.Summista ei tässä ole niinkäänkyse,vaan tuosta tarkistuksen lykkäyksestä ja ketä se koskee.

        Otetaanpa alusta. Ongelma on siis, että Kela antanut aloittajalle päätöksen, jossa todetaan seuraavaa:
        "Asumistuen tarkistuksen lykkääminen ei mahdollista silloin,kun työttömyysturva jatkuu soviteltuna työmarkkinatukena.tässä edellytetään työllistymistä niin,ettei soviteltua työmarkkinatukeakaan makseta.Nähdäkseni se koskee yhtälailla sekä."

        Onko siinä sanottu mitään muuta, vai onko yo. koko päätös?

        Ja mitkä on ne päivämäärät, joista lasketaan. Seuraava vuositarkistus olisi siis ollut 1.5.2014, entä työmarkkinatuen alkamispäivä ja osa-aikatyön aloittamispäivä sekä miten paljon tulot on nousseet osa-aikatyön myötä?

        Faktat:
        Työmarkkinatukea yhtäjaksoisesti alkaen 20.8.12
        Osa-aikatyön aloitus 11.9.13.
        Palkka alle 1300€/kk (laskennallinen tienaamisen raja sovitellulle,koita vaikka laskurilla)
        ---> saan soviteltua työmarkkinatukea.

        Asumistukilain mukaan tuki tarkistetaan tulojen noustua 300€ tai laskettua 160€ /kk,poikkeuksena tuo pitkäaikaistyöttömiä koskeva momentti,joka aiemmin oli 6kk:n sijasta 3kk lykkäyksellä,tämä on väliaikainen muutos 1.1.2013-31.12.2015.

        Kelalla ei ollut muita perusteita kuin tuo sovitellun maksaminen,tuli ihan yöstä.
        Jos samasta asiasta on jo olemassa muutoksenhakulautakunnan päätös,miksi kaikki vastaavat heitetään sinne,ei ihme et käsittelyajat venyy.

        Itse asiassa olin työttömänä 3.5 vuotta,mutta sen tiedän,että tuo laki koskee vain työmarkkinatukea,ei ansiosidonnaista.Työmarkkinatuen yhtäjaksoinen 1 vuosi täyttyy.

        Tässä on nyt sen verran hämärää, että kysy siltä päätöksentekijältä, koska peruste pitäisi olla tulojen nousu, eikä sovitellun työmarkkinatuen maksaminen.

        Se vaadittu tulojen nousun tulee olla vähintään 300 euroa, ja toki se tuolla mainitsemallasi ylärajalla 1300 € ainakin täyttyy, koska perustyömarkkinatuen määrä jää alle 700 euron ja tuleehan siinä erotusta jo 600, joten silloin ei ainakaan ole lykkäykselle perusteita.

        Sinänsä väärä perustelu ei välttämättä muuta tilannetta muuksi, paitsi että joutuvat antamaan uuden päätöksen ja se kannattaa tietysti vaatia. Viranomaisen itseoikaisuna ei ehkä mene, tarkemmin on hallintolaissa.

        Kelan sivuilla puhutaan hieman vaikeaselkoisesti tulojen noususta edellisen päätöksen tuloihin verrattuna välitarkistuksen ehtoina. Lisäksi tuli mieleen mahdollisena villakerän ytimenä, että kela edellyttää muutoksista ilmoittamista tietyssä ajassa.
        http://www.kela.fi/yleinen-asumistuki_asumistuen-tarkistaminen

        Asumistukilaissa on useita eri kohtia välitarkistuksen tekemiselle, joten tsekkaa myös se 15-luku kokonaan, jos sattuisi olemaan vaikka jotain muuta lisäksi.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750408#L5

      • ...jatkoa

        "Se vaadittu tulojen nousun tulee olla vähintään 300 euroa, ja toki se tuolla mainitsemallasi ylärajalla 1300 € ainakin täyttyy, koska perustyömarkkinatuen määrä jää alle 700 euron ja tuleehan siinä erotusta jo 600, joten silloin ei ainakaan ole lykkäykselle perusteita. "

        Korjausta tuohon edelliseen, sillä siinä pitää tottakai laskea se maksettava soviteltu työmarkkinatuki lisänä tuloihin, kun verrataan tulojen nousua.

    • eve5
    • KohtuusOliLiikaa
      • Kantapään kautta

        Mitä opimme tästä? Ei kannata hakea mitään takautuvana....

    • 700euroaPerKK

      "Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta totesi, että lähtökohtaisesti aiheettomasti tai liikaa maksettu etuus peritään takaisin, vaikka etuudensaaja on toiminut asiassa vilpittömästi. Takaisinperintää voidaan kohtuullistaa esimerkiksi viranomaisen tekemän virheen perusteella, mutta Kansaneläkelaitoksen virhe yksinomaan ei yleensä ole peruste kohtuullistaa takaisinperintää. Kohtuullistamista harkittaessa otetaan erityisesti huomioon etuudensaajan taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet."

    • 2OikeataPäätöstä

      Voisi olla hyvää taktiikkaa Kelan kanssa sellainen toimenpide, että valittaa oikeastakin päätöksestä. Eli näin väärätkin päätökset kenties vahvistuisivat oikeiksi. Useinhan etuuspäätökset todetaan vääriksi vasta vuosien jälkeen. Ja näin olisi sitten tukenaan kaksinkertainen päätös.

    • hoplaatia

      Mitenkä on tuon asumistuen lykkäämisen laita jos työllistyy vakituisesti? Puhutaan vain tulojen nousemisesta ja pitkäaikaistyöttömyydestä (väh vuosi työmarkkinatuella). Työllistyin juuri itse ja jo heti Kela soitti perään että asumistuen tarkastus tehtävä välittömästi. Ja siinä sitten päätetään että voidaanko tarkastusta lykätä vai ei!

    • edward82

      Hauska sääntö on sekin että jos olet ollut työtön vaikka 5 vuotta, työkkärin kirjoilla, saanut esim. asumistukea jne. mutta karenssin vuoksi tuloton niin sinua ei katsota pitkäaikaistyöttömäksi jolla oikeus asumistuen tarkistusajan kohdan siirtoon 6kk.

      • Näitä riittää

        Saman aiheuttaa saikku, ei siis tuostakaan syystä kannata mennä ottamaan saikkua työttömänä ollessa

    • 1+1

      Työsuhdetta ei kannata aloittaa kuukauden alusta vaan vähintään 2. arkipäipäivästä. Näin saa varmasti asumistuen työnaloitus kuukaudelle eikä sitä voi periä myöhemmin takaisin. Siis työsopimukseen tulee laittaa jotain muuta kuin 1. päivä kuluvaa kuukautta.

      Siis toiselle arkipäivälle vähintään kannattaa aloittaa työsuhde - sekä myös kirjata työsopimukseen tuo aloituspäiväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe