Oman kulttuurinsa säilyttäneen suomalaiset puolisot

Minulla on ollut joitakin seurustelusuhteita ulkomaisten miesten kanssa ulkomailla oleskellessa ja se on yleensä mennyt kyllä toisin päin että mies on hypettänyt suomalaista musiikkia, suomalaisia ruokia jne... Onhan lähes kaikissa kulttuureissa asioita, joista henkkoht pitää, mutta en minäkään ymmärrä että jos seurustelee jonkun vierasmaalaisen kanssa niin mukaudutaan täysin toisen kulttuuriin; se on oman persoonan unohtamista ja suhde päättynee siihen että ihminen muuttuu täysin toiseksi kuin oli tutustumisvaiheessa... Kyllä minä pitkässä suhteessa opiskelisin kumppanini äidinkielen jne mutta odottaisin häneltä samaa.

No minä, mutta me olemmekin koko ajan eron partaalla. Mieheni inhoaa suomalaista kulttuuria. Hän inhoaa kaikkea mitä olen kotiin hankkinut, koska kodin sisustuksella ei ole väliä...väliä on vaan mahan täytteellä. Voitpa lukaista mitä juuri kirjoitin tuonne monikulttuuriset suhteet palstalle tästä ruokaongelmastakin. Kun minusta ei ole tullut arabivaimoa. En tee arabiruokaa. Hän ei ruokaani koske paitsi yhteen lajiin mutta enhän minä sitä joka päivä laita. Mieheni on pettynyt ja sanoo kärsivänsä tällaisesta elämästä. Hän haluaa kotiin ja kotimaahan, missä kaikki oli niin fantastista ja elämä ihanaa. Hän ei ole koskaan elänyt yksin vaan ollut aina mamman ja siskojen paapottavana. Hän ei ymmärtääkseni ollut pahemmin keittiössäkään käynyt koko elämänsä aikana kun menimme naimisiin. Ja varmaan on kaamea katsoa naista ilman kaftaania (netissä hän on erityisesti merkannut suosikiksensa kaftaaneja myyvän yrityksen). Niin...eli olen ollut todellakin pettymys hänelle. Nainen josta ei tullutkaan arabia tai edes feikkiarabia.

Monissa tapauksissa kyse on alkuvaiheen kuherruskuukaudesta. Ihminen on sosiaalinen otus, identifioituu eri ryhmiin (vaikkapa alkuperän, kielen, uskonnon, harrastuksen mukaan) ja joskus haluaa sen ulkoisestikin osoittaa. Näen asiassa ongelman silloin, jos sokeasti ihaillaan jotakin näkemättä huonoja puolia ja toisaalta, jos nähdään "omassa" kulttuurissa vain huonoja puolia. Tämä on varmaan myös persoona- ja sukupolvikysymys: jotkut haluavat esitellä elämäänsä täysin vieraille ihmisille ja hakea sitä kautta hyväksyntää.

Meillä tehdään pääasiassa miehen kulttuurin ruokaa tai fuusioruokaa, koska se sopii parhaiten kaikille (maku ruokarajoitteet). Sisustuksesta näkyy, että meillä asuu muitakin kuin kantasuomalaisia. Tykkään kuunnella musiikkia mieheni kotimaasta, mutta yhtä lailla meillä soi Rolling Stones - musiikki se vasta monikulttuurista onkin. Pidän mieheni kotimaasta hankittuja koti- ja yöpukuja, koska ne ovat mukavia ja kauniita. Ulospäin minusta ei juuri näy, että olen naimisissa maahanmuuttajan kanssa, joku tarkkasilmäinen tosin saattaa kiinnittää huomiota kihlajaiskoruihini. Vaikka olen syntyjäni suomalainen, mieheni ei näe minua pelkästään suomalaisena. En ylipäätään ymmärrä, miksi pitäisi luokitella, että on puoliksi sitä tai tätä - miksei voisi olla sekä-että, ainakin jossain määrin? Täytyy myös muistaa, että mieheni kulttuuri on myös lastemme kulttuuriperimää.

En silti voi sanoa, että olisin "sukeltanut" vieraaseen kulttuuriin tai mieheni suomalaiseen kulttuuriin. Pikemminkin se on ollut pitkä prosessi, vertailua, arviointia, meidän omien tapojen etsimistä. Tärkeimmät asiat ja muutokset eivät kuitenkaan näy ulospäin.

Asumme mieheni kotimaassa. Meiltä löytyy paljon suomalaista desaingia. Marimekot, muumit Iittalan ja Arabian tuotteet ovat miehenikin mielestä ihan must. Jopa saunankin meille rakensi. Meillä kuunneellaan paljon suomalaista musiikkia ja syödään joskus karjalanpaistia. Lapset katsovat pääasiassa filmit suomenkielellä ja miehenikin on todella kiinnostunut perheemme toisesta äidinkielesä. Onpa pitänyt joululahjaksi saamaansa Jussipaitaakin. Mieheni ei kuitenkaan ole hylännyt omaa kulttuuriaan. Jos asuttaisi suomessa niin varmasti korostettaisiin enemmän hänen maansa "eksotiikkaa" kun se sulmalaisuus olisi niin lähellä joka tapauksessa.

Jos nyt sattuu kiinnostamaan puolison kulttuuri ja haluaa nähdä elämässään muutakin kuin ladon seinän niin eihän siinä ole mitään pahaa mutta ns fanatismia en minäkään ymmärrä, tietynlaista sokeutta mikä tulee myöhemmin todennäköisesti silmille.

Luonteeltani olen utelias ja kyllästyn saman jauhantaan kuten suomen radiokanaviin. Netissä onkin kiva kuunnella ja katsella aivan jotain muuta virikkeellistä.

En osaa tehdä mieheni maan ruokia vaan teen suomalaisia ruokia jotka on sitten tuunattu miehen makuun.

Kotona radiossa soi suomipop tai iskelmäradio.

Uskontoni ja vaatetukseni on pysynyt samana.

Harvoin hehkutan mieheni kulttuuria, koska siinä on niin hyvät kuin huonotkin puolet (ihan kuin suomalaisuudessakin)

Sisustuksesta huomaa että täällä ei ole vain suomalaisia, mutta Ikeakin kelpaa hyvin.

Toisaalta, opiskelen mieheni kieltä ja lapsille opetetaan molemmat kielet. Lasten myötä mietin myös että pitäisi sittenkin alkaa kinnostua miehen kulttuurin 'naisten jutuista', eihän niitä isä tytöille opeta...

Mieheni on Iranin kurdi. Hän on ylistänyt ystäviensä tyttöystäviä, kuinka nämä ovat opetelleet miehensä äidinkielen, kansantansseja jne. Minun mielestäni tuo on naurettavaa. Nyt ollaan Suomessa ja mielestäni mieheni tulisi opiskella suomea. Mitä hittoa minä teen hänen äidinkielellään?? Kommunikoimme englanniksi. Kotimme on sisustettu pelkistetysti. Inhoan muhkeita verhoja ja tekokukkia mitä hänen sukulaistensa kodeista löytyy. Persialainen matto meillä tosin on olohuoneessa ;) Olen tehnyt miehellä selväksi, että minä olen mikä olen ja muuksi en muutu, enkä koe tarvetta miellyttää häntä niin sairaalloisesti, että pyrkisin muuttumaan joksikin mitä en ole. Omasta mielestäni nämä "rivipetturi" naiset mukautuvat silloisen kumppaninsa mukaan ja heiltä puuttuu identiteetti. Helppoja uhreja.

Oletteko kertoneet olevanne kristittyjä?
Ettei vaan jäisi kenellekään vahingossa sellainen käsitys, että se olisi vain sivuseikka.
Tiedämme jokainen että heikäläisille uskonto on näkyvämpi asia kuin suomalaisille.
Heidän kulttuurinsa johtuu pääasiassa uskonnollisista syistä.
Samoin on myös meillä suomalaisilla, vaikka emme sitä aina tiedostakaan. Meidän Jumalamme on rakastava Jumala ja antaa pelastusvarmuuden sille, joka uskoo Hänen poikansa kuolleen syntien sovituksena. Kiitos Herralle teistä, jotka olette osoittaneet Hänen rakkauttaan näille ihmisille, jotka eivät vielä Häntä tunne.

Meilläkin kotona suhteellisen suomalainen sisustus. Mies ei ole muutenkaan arabi maasta kotoisin. En itsekään hankkisi muhkeita verhoja ja mattoja sun muuta. Tykkään valkoisesta ja violetista :D mies ei ole valittanut sisustuksesta ja uusia hankintoja tehtäessä saanut sanoa mielipiteensä. Sen verran Albaanius näkyy että meillä on esillä jotain matkamuistoja ja Albanian lippu (ei sellanen himoiso ja ei seinällä).

Kieltä haluan opetella että voin jutella miehen perheen kanssa ilman hänen tulkkaustaan :) uskontoa en ole vaihtamassa ja uskonnolla ei miehen kotimaassa ole edes merkitystä. Albanialaisesta musiikista olen tykännyt jo ennen kuin tutustuin mieheeni. Tosin nuo kansanlaulut sun muut vingutukset ei iske.

Itse en osaa tehdä albaniaisia ruokia, ei kyllä mieskään. Eli syödään mitä milloinkin mieli tekee :D lähinnä suomalaista.. ja pitsaa sun muuta.

Pukeutumista en ala muuttamaan kenenkään takia. Eikä kyllä ole mies vaatinutkaan :) kukaan hänen perheestäkään ei käytä huivia tai pukeudu eri tavalla.

Minulla on arabimies ja koti on ihan perussuomalainen koti. Matkoilta on tuotu koriste-esineitä mutta niitä on muualtakin kuin miehen kotimaasta. Mieheni puhuu lähes täydellistä suomea (asunut täällä jo vuosia) ja on muutenkin tavoiltaan lähes suomalainen. Vaikka onkin muslimi, niin juo, polttaa, käy joskus (harvoin) baarissa. Ruoka meillä on milloin mitäkin. Miehen vanhemmat asuvat myös Suomessa ja heidänkin kotinsa näyttää ihan suomalaiselta kodilta ja myös miehen vanhemmat puhuvat lähes täydellistä suomea. Mainittakoon vielä että esim. miehen äiti ei pidä huivia vaikka muslimi onkin. Arabialaisesta musiikista tykkään ja siitä olen tykännyt jo paljon ennen kuin miestä edes tapasin. Kuuntelemme miehen kanssa kuitenkin molemmat enemmänkin listahittejä ja lähinnä trance-tyylistä musiikkia. Sanoisin että ulkomaalaisuus meillä näkyy ainoastaan molempien nimissä. Ja arabiaa olen "vahingossa" oppinut jonkin verran tässä vuosien varrella. En kuitenkaan pysty arabiaksi kommunikoimaan, mutta jonkin verran pystyn keskustelua seuraamaan. Olen nyt raskaana ja lapsemme tulee olemaan kaksikielinen. Saa nähdä opinko minäkin siinä sivussa lisää arabiaa.

Fiksu kirjoitus Hanna.
Olen itsekin arabimiehen puoliso ja asumme Keski-Euroopassa. Meilla ei korosteta kummankaan kulttuuria. Pojat tosin puhuvat melko sujuvaa suomea, mutta vain pari sanaa isansa aidinkielta. Mies on lahtoisin muslimiperheesta, mutta poikiamme ei ole ymparileikattu. Islam ei nay kodissamme. Syomme yleis-eurooppalaista, tavallista kotiruokaa. Juomme punaviinia. Vietamme joulua. Pukeudumme niin kuin kaikki muutkin. Mina kayn zumbassa ja tyttojen kanssa illanvietossa. Olemme olleet onnellisesti naimisissa 12 vuotta.
Kaikkea hyvaa kaikille ketjuun osallistuneille. Jos nyt joku toinen kokee omakseen arabikulttuurin, niin sekin on ihan hyva juttu. Kaikista tarkeinta on olla onnellinen.