Introvertti ja itsensä hyväksyminen

Kiva huomata, että naisissakin on intreverttejä, itse olen miehenä ihan samanlainen, aina harrastanut yksilölajeja, aina viihtynyt pienessä kaveripiirissä, aina vihannut esiintymistä ja muutenkin tuppisuu koulujen isoissa ryhmissä josta aiheutuu aina muiden ihmettelyä miksi olen niin hiljainen ja joku tekee johtopäätöksen että viihdyn hyvin yksin..
Muistan jo ihan pienestä pitäen sellaisen ominaisuuden itsessäni, että jos olen yhtenä päivänä kaverin kanssa niin seuraavan päivän halusin olla kokonaan yksin.
Joku kaksipäiväinen sosiaalinen tapahtuma olisi varmaan aika mahdoton mulle.
Olen itsekin jo kauan sitten luovuttanut baarien/klubien suhteen, en osaa jutella siinä ympäristössä yhtään.

Turha sitä omaa perusluontoaan vastaan on taistella. Kiva, että jo noinkin nuorella iällä tuon sisäistit. Ei kaikkien tarvitsekaan olla mitään supersosiaalisia, ei missään ole sellaista vaatimusta olemassa. Olet varmasti hyvä ystävä kahdestaan tai pienemmällä porukalla :)

Sinussa ei ole mitään vikaa sellaisena kuin olet. Olet ilmeisesti jo tunnistanut itsesi enemmän introvertiksi persoonaksi. Lisäksi olet jo pitkällä tuon luonteenpiirteen hyväksymisen tiellä, kysehän on geneettisestä ominaisuudesta, jota ei voi eikä tarvitse muuttaa. Kun opit arvostamaan itseäsi sellaisena kuin olet, pääset useimmissa tilanteissa olevista pelkotiloista ja sosiaalisista paineistakin eroon. Itse olen sinua yli tuplasti vanhempi mieshenkilö ja nuorempana yritin myös olla sosiaalisempi, jopa pitää puheita ja toimita tehtävissä, joissa sosiaalisuutta tarvitaan paljon.

Pitää muistaa, että sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat kaksi täysin eri asiaa. Omat sosiaaliset taitoni ovat olleet hyvät melkein aina, toki niitä voi jokainen kehittääkin, mutta kyse on myös lahjakkuudesta. Kykenen siis ilmaisemaan itseäni ymmärrettävästi ja ymmärtämään muita sekä rationallisella/verbaalisella että tunneälyn tasolla.

Ystäväpiirissäni on myös jokunen erittäin sosiaalnen ekstrovertti, joiden sosiaaliset taidot ovat taasen erittäin heikot. Sellainen ihminen on rasittavimmasta päästä, koska hänen sosiaalisen elämän tarpeensa ovat suuret, mutta hän ilmaisee itseään sekavasti eikä kykene kuuntelemaan toisia tai ymmärtämään näiden sanatonta viestintää.

Varmasti monet extrovertit eivät missään tapauksessa haluaisi olla introvertteja, koska arvelevat sen olevan kurjaa, kun ei halua seurustella ahkerasti ja monien kanssa. Itse taas olen todella onnellinen, että olen introvertti, olen ollut nuoresta pitäen perusteellinen ajattelija, ottanut asioista selvää ja pohtinut paljon mielessäni asioita, koska me introvertit viihdymme myös yksin, se on välillä erittäin antoisaa. Lisäksi on mukavaa, kun ei ole suuri tarve olla toisten seurassa ja hakeutua isoihin ihmisjoukkoihin. Kyllä itsekin harrastan jonkin verran small talkia ja pinnallista puhetta, mutta usein olen ennemmin hiljaa, jos ei ole mitään oikeaa sanottavaa. On suuri ilo ja nautinto olla myös toisen seurassa hiljaa, itsensä tunteva introvertti ei sellaisesta ahdistu, ekstrovertille hiljaisuus on usein myrkkyä ja hän on hyvin levoton, yrittää saada melua aikaiseksi. Suurimman yhteyden toiseen ihmiseen voi kokea hiljaisuudessa. Meille introverteille sekin on helppoa, kun voimme käsitellä tunteitamme ja kokemuksiamme myös yksin. Toki tarvitsemme ystäviä, hyviä sellaisia, joiden kanssa voimme jakaa itseämme kiinnostavia asioita.

Tästä olisi kirjoitettavaa ja ajatuksia vaikka kuinka, mutta tällainen foorumie ei ole ehkä oikea paikka sille. Opi tuntemaan itsesi paremmin ja arvostamaan itseäsi sellaisena kuin olet. Tulet olemaan onnellinen luonteestasi, huomaamaan että elämäsi on syvempää kuin pintaliitäjien kohiseva maailma.


http://introvertit.net/

http://valopolku.blogspot.fi/2012/08/hiljaiset-introverttien-manifesti.html

http://www.image.fi/artikkelit/ylipirteiden-maa

Mie en käy kaupungissa kuin pakon vaatiessa. En käy missään muuallakaan mielelläni, paitsi harvinaisissa tapahtumissa, joissa on mielenkiintonen aihe. Työpaikalle täytyy raahautua... ennemmin tekisin etätöitä kotoa.
Asuin suurkaupungissa Suomen mittapuun mukaan ja voin sanoa, että se oli kamala paikka minulle asua. Nyt asun metikössä ja viihdyn.

Paljon on myös naisintrovertteja ei se suokupuolesta ole kiinni! Nykyaikaisen tutkimuksen mukaan introvertteja saattaa olla jopa enemmän kuin extroverttejä! Lukekaa kirjoja introverteista. Monet niistäkin ovat naisintroverttien kirjoittamia! Tulee sellainen olo että hyväksyy itsensä paremmin kun lukee miten yleistä se on.

Viime talven/kevään aikana muutuin ekstrovertistä introvertiksi. En tiedä minkä takia, mutta kesällä huomasin ja hyväksyin sen. Perheen kanssa asuessa ongelmia tulee usein kaikkien muiden ollessa ekstrovertteja. Olen aina se joka ei halua matkustaa minnekkään tai lähteä ulos kaupungille.
Ystäviä on yksi (Koulukavereita ei lasketa ystäviksi. Koulukavereita näkee joka päivä, ja heidän kanssa on pakko työskennellä), mutta hän on erittäin läheinen. Kavereille introverttiys on myös usein ihmetys tai ongelma. "Lähdetkö ulos?-En, soitan mieluummin."-on erittäin tuttu keskustelu tämän syksyn aikana.
Koulussa on pakko puhua, ja se uuvutttaa minut totaalisesti. Olen koulussa kavereiden kanssa vain siitä syystä, että en halua näyttää erakolta. (Meidän koulussa on paha tapa haukkua ja mollata niitä, jotka ovat välitunnit yksin)
Koulun jälkeen pitäisi lähteä harrastuksiin. Usein ei jaksa-on vain pakko. Vanhemmat pakottavat, eivätkä anna lopettaa. "Ei kipua ei hyötyä"-on lause isän suusta aina kun ehdotan harrastuksen lopettamista. Onneksi bussimatkalla voi rentoutua kuuntelemalla musiikkia.
Ensi vuonna lukioon. Olen harkinnut Sibelius-lukiota. Osa sanoo, että se sopisi minulle ja osa taas, että en todellakaan kuulu sinne. En tunne Sibelius-lukiosta ketään, joten osaisiko kukaan kertoa, miten introvertti sopisi sinne?

Itsekin olen ns.introvertti.

Olen alkanut ymmärtää että useat ongelmani ovat johtuneet siitä että olen yrittänyt olla jotain mitä en ole. Olen yrittänyt esittää ekstroverttia. Miksi? Koska kulttuurimme ja yhteiskuntamme ihailee sitä. Ollakseen hyväksytty, pitää olla ekstrovertti. Mutta en vain ole sitä. Olen introvertti ja haluan oikeasti aikaa itselleni. Mutta olen hävennyt asiaa, koska minulle on opetettu että introverttius on ongelma ja että introvertit ovat sosiaalisesti kyvyttömiä luusereita...

Viime aikoina olen alkanut vihdoin oppia hyväksymään itseni. En voi olla ekstrovertti. On myös opittava luopumaan siitä ainaisesta häpeästä. Se on vaikeaa kun maailma ympärillä näyttää vaativan päinvastaista; se vaatii että tuntisin lisää ja lisää itseinhoa, koska sitä kautta voisin muka jotenkin "muuttaa" itseni. Mutten voi. Ihminen ei voi muuttaa luonnettaan. Joten ainoa asia mitä voin tehdä saadakseni elämäni paremmaksi, on oppia arvostamaan sitä mitä olen jo nyt. Koska jos elän itseinhossa, niin silloin en koskaan saa rauhaa tai hyvää oloa.

Pääpiirre introverttiuden häpeämisessä on mielestäni siis itseinho, mikä johtuu toisten asettamista odotuksista.

Introverttiudessa on monia vahvuuksia. Introvertti pärjää itsekseenkin eikä tarvitse aina ympärilleen muita. Introvertti ei muserru heti jos joutuu olemaan vähänkin aikaa yksin. Kaikki joutuvat olemaan jossain vaiheessa elämäänsä yksin. Ja introvertti pärjää tuolloin paremmin. Sen sijaan ekstrovertti voi musertua muutamankin päivän yksinäisyydestä todella pahasti.

Introverttius voi myös johtaa siihen että ihminen lukee ja ajattelee enemmän. Kun ekstrovertti koko ajan juoksee muiden perässä, introvertti voi käyttää aikansa muuten ja todella keskittyä johonkin asiaan. Useat merkittävät tiedemiehet ja taitelijat ovatkin olleet introvertteja.

Introvertin ei myöskään tarvitse seurata muuta laumaa. Introvertti voi kieltäytyä tekemästä niin. Introvertin on helpompi mennä oman tahtonsa mukaan. Introvertti ei tarvitse ympärilleen laumaa jatkuvasti. Introvertti ymmärtää sen asian että lauman seuraamisella ei ole arvoa.