oon lukenut nyt teidän muiden keskusteluja paljon, mutta nyt luon oman. oma äitini kuoli syyskuun viimeinen päivä 65 vuotiaana sairauskohtaukseen ihan yllättäen. sunnuntaina juttelin äidin kanssa normaalisti puhelimessa. äiti käski hoitaa hoitamattomat asiat ja puhuttiin normaalisti työasioista.seuraavana päivänä maanantaina iltapäivällä veljeni soitti, että äiti sai sairauskohtauksen, eikä häntä voitu enää elvyttää. tuo päivä pyörii mun mielessä. en saa rauhaa, mietin vain miksi äiti teki sitä ja tätä ennen kuolemaansa. mietin vain, että kaikki tämä täytyy olla pahaa unta, josta herään toivottavasti pian. itse olen 25 vuotias. tuntuu ettei äidin kuoleman jälkeen ole enää mitään jäljellä. minulla on veljiä,mutta tuntuu, että tämän joudun käymään läpi yksin. päivisin olo on jokseenkin ok, mutta illat on yhtä helvettiä. en saa unen päästä kiinni kun vain ajattelen äitiä ja kuolemaa. tulevaisuus pelottaa, miten pärjään ilman naispuolista roolimallia ja tukea? niin paljon jäi kesken. en tiedä kenelle puhuisin asiasta, koska perheen jäsenille on vaikea puhua. tuntuu, ettei he ymmärrä minun tuskaani, koska ovat niin paljon vanhempia. onko muita, joilla sama tuomio?
äidin kuolema
41
3109
Vastaukset
- osanottoni sinulle
Äitisi käski hoitaa hoitamattomat asiat: liekö hänellä ollut jonkinlainen aavistus, että pian lähdetään. Olin jo yli kolmekymmentä kun menetin äitini infarktiin. Nukahti yövuoteeleen.
Tyhjä paikka se jää, vaikka on asunut jo vuosia omassa kodissaan. Minulla oli päinvastoin, että jouduimme akhden siskon kanssa enemmän tukemaan äitiä kun hän oli jäänyt aiemmin noin kymmen vuotta sitten leskeksi menetettyään isämmän infartiin.
En pelkää kuolemaa, koskoa olen vakaumuksellinen kristitty, mutta onhan se ero ajallisesti. Täällä ei enää tavata.
Muistot äidistä tulevat jälleen mieleen, kun eräs tuttava mummo muutti vajaa kuukausi sitten asumaan yksiöön, jossa äitini eleli viimeiset vuotensa.
Ajan myötä sitä vain sopeutuu ja alkaa hyväksymään, että rakas läheinen on nyt poissa keskuudestamme ja huomaa että elämä kantaa. - Leon1980
äitini kuoli 2 vuotta sitten syöpään,viikkoa ennen joulua.olin kotihoitajana viime kuukaudet mitä pystyi kotona olemaan.rintasyöpä levisi maksaan jonka äiti oli tiennyt kesästä-11 alkaen.oli ilkeä nähdä äidin riutuvan ja kolevan pois,nopeasti.minulla jäi veli,joka ei piittaa kenestäkään,päihteiden liikakäyttäjä.ei ole hautajaisten jälkeen näkynyt.kovin juttu on 13v siskoni joka kasvoi äidin kanssa ja menetti sen 11 vuotiaana.hän asuu nyt isänsä luona,johon on hyvät välit(meillä on siis eri isät).sisko on luonani nyt,hän on minulle todella rakas,miten tuo pieni lapsi asiaa käsittelee..välillä poissaoleva ja naureskelee.koulu sujuu ok.mt on niinku mitään ei ois tapahtunutkaan.itselläni on ollut päihdeongelmia,hakenut niihin apua vertaistuessa ja työt auttaa pysymään kasassa.isäni ns juo itseään hengiltä koko ajan.välillä tuntuu etten jaksa.ehkä elän vain siskoni takia..että hänellä on minut.äiti kuoli ja toinen isoveli maailmalla..voimia kaikille ja kiitos jos luit tarinani
- Ikävä äitiä
Hei,
Otan osaa suureen suruusi!
Äitini kuoli pari kuukautta sitten. Hän sai äkillisen sairauskohtauksen ja mitään ei ollut tehtävissä, hän oli vasta 70 vuotias ja täsin terve. Minulle asia tuli täysin shokkina ja tuntuu etten ole vielä selvinnyt edes tästä shokista. Olen itse vasta 32v. eli ihan liian nuorena jouduin menettämään Äitini.
En usko että olen vieläkään ymmärtänyt koko asiaa.
Minun koko elämäni pysähtyi tuona päivänä. Olen asunut lapsuudenkodissanii siitä päivästä lähtien, koska en ole pystynyt jättämään Isääni yksin. Isälleni tämä on myöskin kova paikka koska he olivat monta vuosikymmentä yhdessä, kuin paita ja peppu.
Olen itse käynyt viikoittain juttelemassa diakonilla, siitä on ehkä ollut jotain apua.
Olo on tällä hetkellä täysin tyhjä ja en tiedä miten tästä pitäisi jatkaa elämää eteenpäin. Äiti on ollut se kenelle olen kertonut kaikki mitä elämässäni tapahtuu ja olemme olleet päivittäin tekemisissä.
Välillä vain tuntuu ettei tätä jaksa.. - jaksamista.
kuulin kerran sanottavan että pitäis elää niin kuin näkisi viimmeisenkerran.
että ei välillä olis ainakaan vihaa käsittelemättömiä asioita.
Raamatussa sanotaan että tyhmä ei kuuntele vanhenpien neuvoja.
siitä on paljon elämässä kysymys. ei osaa keskustella isä ja äiti antaa parhaimmat neuvot elämään.
elämä on kaikille laina ollaan täällä määrä ajan.
Jumala antaa määräajan ja terveyden sitä ei voi jatkaa ei lyhentää.
on pakko luovuttaa ja päästettävä irti .
vanhemmista luopuminen koskee kun jää tyhjäpaikka .
täytyy ajatella että lapset jatkaa elämää itseään kunnioittaen kunniaksi itselleen
seisomaan omillaan ,että ei sorru viinaan eikä muuhuun pimeyteen.
kun ihmiselle tuntuu nousevan vastaan se viimmeinen seinä että ei jaksais jatkaa.
silloin on polvistuttava rukoilemaan Jumalan puoleen.
muuta auttajaa ei ole joka antaa voimaa. sanat löytyy sydämmestä.
ja raskaan kuorman saat jättää siiheenpaikkaan.
täällä ei voida ketään omistaa muistais antaa jokaisellle ihmisarvo ja rakastaa sellaisenaan kuin olemme.- Anonyymi
💓💓💓
- yksin1
Osan ottoni. Itselleni kävi samalla tavalla. Äitini kuoli kuukausi sitten aivan yllättäin , myös sairaskohtaukseen, josta häntä ei pystytty elvyttämää.
- Äitini....
Kuihtuu pikku hiljaa pois alzhaimerin takia.
Vielä pystyy joten kuten syömään itse kun joku patistelee muttei enään muista edes isää aina.
Tiedän että 2 vuoden päästä äitiä ei enään ole.
Menetin myös vaimoni 10 vuotta sitten äkillisesti.
En tiedä onko tuo äkillinen lähtö parempi, kokemusta tulee nyt kummastakin.
- yksin ja pel...
kiitos kun kerrotte omia kokemuksia. tietää ainakin, että muilla on sama tilanne. tuntuu tällä hetkellä siltä ettei kukaan enää välitä miten mun käy. kukaan ei patista jatkamaan kaikesta huolimatta eteenpäin. jäljelle jäänyt perhe ei pidä yhteyttä hirveästi. tällä hetkellä odotan sitä, että tulee itselle se olo, nyt eteenpäin. On vähän elämän suunta hukassa. Joka yö näen unia, joissa äiti käy mulle puhumassa ja tuntuu etten halua mennä eteenpäin vielä. tuntuu että unien kautta saan uusia hyviä muistoja, vaikkakin vain mun oman pään tuotoksiahan ne on.
toisaalta olen jollain tasolla iloinen siitä, että hän lähti nopeasti, iloisena omana itsenään. Eikä esimerkiksi halvaantuneena tai muuten vajavaisena, jos olisi kohtauksesta selvinnyt. Tuntuu kyllä kamalalta ajatella, että on iloinen toisen kuolemasta, mutta on niin paljon kurjempiakin tapoja lähteä.- annsu
Minä menetin äitini kuukausi sitten hyvin äkillisesti auto-onnettomuudessa. Olen 22-vuotias ja äitini oli 43-vuotias. Äitini oli aivan liian nuori lähtemään ja minä aivan liian nuori menettämään niin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Olen yrittänyt etsiä vertaistukea, mutta sitä ei tunnu kovin helposti täältä internetin syövereistä löytyvän muuta kuin syöpään vanhempansa menettäneelle. Sekin on toki kamala asia, mutta tunnen itse, että enemmän minua ymmärtäisi ihminen, joka on menettänyt äitinsä yhtä äkillisesti, eikä ole ehtinyt hyvästellä tai muuten valmistautua hänen kuolemaansa.. - äidin pikku tyttö
annsu kirjoitti:
Minä menetin äitini kuukausi sitten hyvin äkillisesti auto-onnettomuudessa. Olen 22-vuotias ja äitini oli 43-vuotias. Äitini oli aivan liian nuori lähtemään ja minä aivan liian nuori menettämään niin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Olen yrittänyt etsiä vertaistukea, mutta sitä ei tunnu kovin helposti täältä internetin syövereistä löytyvän muuta kuin syöpään vanhempansa menettäneelle. Sekin on toki kamala asia, mutta tunnen itse, että enemmän minua ymmärtäisi ihminen, joka on menettänyt äitinsä yhtä äkillisesti, eikä ole ehtinyt hyvästellä tai muuten valmistautua hänen kuolemaansa..Minä menetin äitini 1.12.13 aivoverenvuotoon. Vuoto tapahtui 8.11 ihan tavallisena päivänä. Äiti tuli 2 koiramme kanssa kotiin iltalenkiltä ja yhtäkkiä sanoi että nyt tapahtui jotain. Soitin ambulanssin. Äitini kiidätettiin meilahden neutologiselle teho-osastolle. Siellä lääkäri sanoi että vuoto on niin massiivinen ettei leikkauksesta ole muuta kun haittaa. Se oli perjantai ilta kun tämä tapahtui ha tiistaina lääkärit sanoivat että ottavat irti hengityskoneesta ja se on tunneista kiinni. Myöhemmin äitini siirrettiin toiseen sairaalaan joka on lehämpänä meitä vuodeosastolle. Siellä äitini kävi jossain tajunnan ja tajuttomuuden rajalla ja yritti etsiä katsettamme ja puristi hennosti kättään. Sitten oltiin taas alkupisteestä eikä äiti siitä eneen takaisin tullut. Olin juuri päässyt kummitätini luo äidin kuolinpäivänä kunnes isoveljeni soitti että nyt pitää mennä sairaalaan että sieltä soitettiin. Olimme alle 5min myöhässä. Hoitajat sanoi että äitini oli koko aamun kivuttoman oloinen, eli käytännössä äiti nukkui pois. Hautajaiset olivat 21.12 ja jos jostain asiasta voi olla iloinen tässä tapauksessa niin se on se että äitini on nyt omien vanhempien vieressä. Hän jäi orvoksi 14 vuotiaana. Äitini oli kuolessaan 56v ja minä olen 23v. Asun hänen luona ja koti tuntuu jotenkin rauhoittavalta ja toisin ahdistavaltapaikalta. Onneksi on nuo 2 koiraa muuten en voisi olla täällä.
- MaKe1988_
äidin pikku tyttö kirjoitti:
Minä menetin äitini 1.12.13 aivoverenvuotoon. Vuoto tapahtui 8.11 ihan tavallisena päivänä. Äiti tuli 2 koiramme kanssa kotiin iltalenkiltä ja yhtäkkiä sanoi että nyt tapahtui jotain. Soitin ambulanssin. Äitini kiidätettiin meilahden neutologiselle teho-osastolle. Siellä lääkäri sanoi että vuoto on niin massiivinen ettei leikkauksesta ole muuta kun haittaa. Se oli perjantai ilta kun tämä tapahtui ha tiistaina lääkärit sanoivat että ottavat irti hengityskoneesta ja se on tunneista kiinni. Myöhemmin äitini siirrettiin toiseen sairaalaan joka on lehämpänä meitä vuodeosastolle. Siellä äitini kävi jossain tajunnan ja tajuttomuuden rajalla ja yritti etsiä katsettamme ja puristi hennosti kättään. Sitten oltiin taas alkupisteestä eikä äiti siitä eneen takaisin tullut. Olin juuri päässyt kummitätini luo äidin kuolinpäivänä kunnes isoveljeni soitti että nyt pitää mennä sairaalaan että sieltä soitettiin. Olimme alle 5min myöhässä. Hoitajat sanoi että äitini oli koko aamun kivuttoman oloinen, eli käytännössä äiti nukkui pois. Hautajaiset olivat 21.12 ja jos jostain asiasta voi olla iloinen tässä tapauksessa niin se on se että äitini on nyt omien vanhempien vieressä. Hän jäi orvoksi 14 vuotiaana. Äitini oli kuolessaan 56v ja minä olen 23v. Asun hänen luona ja koti tuntuu jotenkin rauhoittavalta ja toisin ahdistavaltapaikalta. Onneksi on nuo 2 koiraa muuten en voisi olla täällä.
Hei. Menetin äitini äkillisesti autokolarissa ollessani 13v,isää mulla ei ole koskaan ollutkaan... mummini kanssa asuin koko lapsuuden... Nyt olen 25v ja mummini kiidätettiin sairaalaan,kun sai tapanin päivänä aivoinfraktin.... Kaulavaltimossa tukos ja nyt antoi suostumuksen leikkaukseen.. Sielläse sairaalassa jokailta käyn häntä itku silmässä katsomassa.. En kestä jos menetän hänet nyt... Tulee mieleen äidin kuolema,vaikkakin varmaan pahempana,kun nyt mulle ei jää ketään josmummi menehtyy... Joka ilta itkettää eikä unta saa eikä ruokakaan maistu.... Tossa kaulavaltimon leikkauksessa varmaan niin suuret riskit,ettei enää siitä selviä...
- Anonyymi
äidin pikku tyttö kirjoitti:
Minä menetin äitini 1.12.13 aivoverenvuotoon. Vuoto tapahtui 8.11 ihan tavallisena päivänä. Äiti tuli 2 koiramme kanssa kotiin iltalenkiltä ja yhtäkkiä sanoi että nyt tapahtui jotain. Soitin ambulanssin. Äitini kiidätettiin meilahden neutologiselle teho-osastolle. Siellä lääkäri sanoi että vuoto on niin massiivinen ettei leikkauksesta ole muuta kun haittaa. Se oli perjantai ilta kun tämä tapahtui ha tiistaina lääkärit sanoivat että ottavat irti hengityskoneesta ja se on tunneista kiinni. Myöhemmin äitini siirrettiin toiseen sairaalaan joka on lehämpänä meitä vuodeosastolle. Siellä äitini kävi jossain tajunnan ja tajuttomuuden rajalla ja yritti etsiä katsettamme ja puristi hennosti kättään. Sitten oltiin taas alkupisteestä eikä äiti siitä eneen takaisin tullut. Olin juuri päässyt kummitätini luo äidin kuolinpäivänä kunnes isoveljeni soitti että nyt pitää mennä sairaalaan että sieltä soitettiin. Olimme alle 5min myöhässä. Hoitajat sanoi että äitini oli koko aamun kivuttoman oloinen, eli käytännössä äiti nukkui pois. Hautajaiset olivat 21.12 ja jos jostain asiasta voi olla iloinen tässä tapauksessa niin se on se että äitini on nyt omien vanhempien vieressä. Hän jäi orvoksi 14 vuotiaana. Äitini oli kuolessaan 56v ja minä olen 23v. Asun hänen luona ja koti tuntuu jotenkin rauhoittavalta ja toisin ahdistavaltapaikalta. Onneksi on nuo 2 koiraa muuten en voisi olla täällä.
Kuolema tulee jokaisen ihmisen kohdalle elämä vaan on niin arvaamatonta
- geodismus
Meltä lähti auton alle kisu ka koissu. Kuski ei välittänyt edes pysähtyän katsomaan.
Naapurin valvontakameraa ja rekkarit.
1200 sakkoja ja ajokielto uhkaukset päälle.
stn mulkku - 13 ja 19
Voimia ja jaksamista teille kaikille läheisenne menettäneille!
- Voimia
Voimia teille kovasti jotka olette menettäneet äskettäin vanhempanne. Käykää puhumassa surusta/ahdistukseta lääkärille ja jos ohjaisi teidät sitten jollekin hoitajalle jonka luona voisitte käydä puhumassa. Se varmasti helpottaisi surua kun saisi puhua ammatti-ihmisen kanssa.
Itse menetin äitin 6 vuotta sitten ja isäni 3 vuotta sitten. Yhä on suru silloin tällöin. En kumpaakaan kerennyt hyvästellä. Joskus vieläkin miettii, että olisiko pitänyt mennä puhumaan jonkun ammattiauttajan kanssa tilanteesta. - Mintselis
Mulla kuoli äiti ihan tänä jouluna.Olen nyt 10-vuotta.Toinen mummini kuoli keväällä ja setäni elokuussa.Onneksi on isä ja isän veljet ja siskot tukena.Tiestysti myös oma koirani on minun paras kaveri.
- lohduton90
Äidilläni on paha syöpä, en tiedä kauan on elinaikaa. Isovanhemmilla sama tilanne, ovat jo yli 80v molemmat. Olen 23v ja pelottaa miten tästä selviytyy. Kaikki ne paperiasiat, perinnöt ja muut... hautajaiset, surutyöt, kaikki täytyisi itse hoitaa. En tiedä miten pystyn hoitamaan jotain papaeriasioita, kun on vähän isompia ajatuksia mielessä. Mitä teen kaikille tavaroille? En voi kuljettaa niitä satojen kilometrien päähän omaan asuntooni. Äitini asuu vuokralla. Kamalaa alkaa pakkailee jotain tavaraa jo nyt, kun äitkin on vielä elossa =,(
- Leskinainen17
Voimia sinulle lohduton 90. Elät vaikeaa aikaa mutta usko vaan, kyllä sinä selviät. Jostain kummasta ihminen saa voimaa silloin kun sitä tarvitsee ja asioilla on yleensa tapana selvitä. Itse menetin mieheni muutama kuukausi takaperin ja olin joskus sitä miettinyt miten voi selvitä hautajaisista ja kaikista paperiasioista jos toinen menehtyisi ja silloin tuntui ihan mahdottomalta ajatella kun ei koskaan ole tarvinnut mitään hautajaisia eikä semmoisia hoidella. Kun sitten pahin mahdollinen tapahtui ja mieheni kuoli äkillisesti jo sairaalasta sai hieman neuvoa kun vaan rohkenee kysyä. Hautaustoimistosta sai paljon tietoa ja he hoitavat kaiken hautajaisiin liittyvän jos vaan tuntuu että itse ei osaa tai jaksa. Kuoleman tapahduttua siinä on kyllä sata asiaa hoideltavana melko nopeaan tahtiin mutta minusta ainakin tuntui että se oli toisaalta hyväkin. Oli niinpaljon tekemistä että ei toisaalta ehtinyt lysähtää siihen kamalaan suruun vaan oli kokoajan pakko ,mennä eteenpäin asiasta toiseen niin ei ehtinyt miettimään ja kun aikaa oli kulunut ja perunkirjoitukset ja kaikki jo hoidettuna, kuolemasta oli jo,kulunut senverran aikaa että ajatukseen oli jo hiukan ehtinyt tottua ja sitä voi alkaa käsitellä niin että ei aivan murtunut.leski
- Leski myös
Leskinainen17 kirjoitti:
Voimia sinulle lohduton 90. Elät vaikeaa aikaa mutta usko vaan, kyllä sinä selviät. Jostain kummasta ihminen saa voimaa silloin kun sitä tarvitsee ja asioilla on yleensa tapana selvitä. Itse menetin mieheni muutama kuukausi takaperin ja olin joskus sitä miettinyt miten voi selvitä hautajaisista ja kaikista paperiasioista jos toinen menehtyisi ja silloin tuntui ihan mahdottomalta ajatella kun ei koskaan ole tarvinnut mitään hautajaisia eikä semmoisia hoidella. Kun sitten pahin mahdollinen tapahtui ja mieheni kuoli äkillisesti jo sairaalasta sai hieman neuvoa kun vaan rohkenee kysyä. Hautaustoimistosta sai paljon tietoa ja he hoitavat kaiken hautajaisiin liittyvän jos vaan tuntuu että itse ei osaa tai jaksa. Kuoleman tapahduttua siinä on kyllä sata asiaa hoideltavana melko nopeaan tahtiin mutta minusta ainakin tuntui että se oli toisaalta hyväkin. Oli niinpaljon tekemistä että ei toisaalta ehtinyt lysähtää siihen kamalaan suruun vaan oli kokoajan pakko ,mennä eteenpäin asiasta toiseen niin ei ehtinyt miettimään ja kun aikaa oli kulunut ja perunkirjoitukset ja kaikki jo hoidettuna, kuolemasta oli jo,kulunut senverran aikaa että ajatukseen oli jo hiukan ehtinyt tottua ja sitä voi alkaa käsitellä niin että ei aivan murtunut.leski
Kaikki saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat. Takaan sen.
Meitä suojellaan.
Toivotaan kaikille kristillistä, kivutonta ja kunniallista loppua. - Anonyymi
Leski myös kirjoitti:
Kaikki saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat. Takaan sen.
Meitä suojellaan.
Toivotaan kaikille kristillistä, kivutonta ja kunniallista loppua.♥️✝️🙏
- Kuole pois
lääkäri saatana !
- Lääkäri
nopeutti kuolemaa.
- armuska
Surullista luettavaa. minun äitini sai ensimmäisen sydän-infarktin 15.5-14 josta hän selvisi ja sai 2vk toipumis aikaa. paraneminen alkoi hyvin ja kaikki vaikutti olevan kunnossa kunnes äitini kävi sydänkuvauksessa jossa lääkäri totetis sydämmen toimineen vain 15% koitti päivä 28.5 jolloin olin tulossa illalla sairaalaan katsomaan äitiäni. vaan en kerennyt enää, sain puhelun sairaalan pihalla ollessani. hoitaja joka hoiti äitiäni soitti ja kertoi äidin pois nukkuneen ihan äskettäin. klo 18.02 oli virallinen kuolin aika. menin osastolle jossa äitini oli. romahdin täysin kun näin äitini makaavan sairaalasängyllä valkoinen lakana joka peitti kaulasta alaspäin koko kehon. Se kyynelien määrä oli suunnaton eikä ole vieläkään loppunut vaikka kuolemasta on vasta 1kk.si. sain parinviikon sairasloman. jonka aikana itkin ja itkin. niin paljon asioita joita vielä hoidettavana vaikka hautajaiset oli 2viikkoa sitten. Tää tuska on ja pysyy sisimmässäni Äidin kanssa olin niin läheinen ja rakas. Isästä tullut myös enemmän läheinen kuin äidin eläessä. tätä on niin vaikea kirjoittaa välillä, kai se kaipuu häviää aikanaan.mut toivotan kaikille jotka luitte tarinaani hyvää jatkoa ja voimia.
- Aikuinen orpo.
Minun äitini kuoli yllättäen äskettäin. Suru on suuri vaikka olen jo keski-ikäinen. Pakko on vain jaksaa eteenpäin.
- Anonyymi
Sama täällä,keski ikäinen olen
- tyuiop98765
Näitä keskusteluja on todella surullista lukea. Tekee todella pahaa. Itse menetin äitini 30 vuotiaana. Hän kuoli syöpään. Oli kamala seurata sivusta sitä kaikkea mitä siihen liittyi. Kamala ikävä välillä ja tekisi mieli soittaa, mutta se ei ole enää mahdollista. En ole pystynyt vielä poistamaan hänen puhelinnumeroa kännykästä. Sekin loppujen lopuksi pieni asia tuntuu todella kipeältä.
- yksi väsynyt
Menetin äitini syöpään. Toivon itsekin pääseväni pois täältä maalliselta vaellukselta.
- 4Vertigo
Kylä se elämä voittaa kuukausien jälkeen, olet kai vielä työikäinen itse ja terve?
Elämä ei ole helppoa muillakaan, leipäjonossa oltu tässä 5-6 vuotta ja 10-euron pahviuurnan sain kappelilta äidilleni joka toissapäivänä siunattiin 4-5 henkilön läsnä ollessa. Uurnan lasku on vielä vuoden vaihteen jälkeen. Onneksi minulla on lemmikki jolle annan rakkautta ja huolenpitoa, vaikka välillä itkua parkaisenkin äiti missä olet? - Äitikulta
Oma äitini kuoli noin puoli vuotta sitten syöpään vain 50-vuotiaana. Tuska on suuri ja tuntuu, ettei elämäni voi enää koskaan palata ennalleen. En ehtinyt edes jättää kunnon jäähyväisiä äidilleni. Olin edellisenä iltana jutellut äidin kanssa normaalisti, mitä nyt äidillä oli hengenahdistusta (jonka syytä ei silloin vielä tiedetty). Seuraavana aamuna äiti olikin jo teho-osastolla ja pian saatiinkin tietää, että äidillä oli nopeasti edennyt syöpä. Samantien aloitettiinkin jo saattohoito. Hän ehti elää alle vuorokauden syöpädiagnoosin jälkeen. Tämän ajan hän eli suurissa kivuissa ja oli niin huonossa kunnossa, ettei enää kyennyt kommunikoimaan. Tuntuu niin epäreilulta. En tiennyt, että syöpään on mahdollista kuolla näin nopeasti. Ruumiinavauksessa selvisi, että kyseessä oli joka puolelle kehoa levinneestä rintasyövästä. Onkohan täällä muita, joiden äiti olisi kuollut syöpään näin nopeasti diagnoosin jälkeen?
- pknt
Minullakin äiti kuoli vuodenvaihteessa. Täällä alkoi sellainen elämäntarinaryhmä omaisen menettäneelle ja menin siihen. Seurakunnissa ja yhdistyksissä järjestetään sururyhmiä. Niissä ei mitenkään yritetä käännyttää. Itselleni on ollut apua kun saa puhua toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa ja huomata, että jollakin on asiat vielä huonommin kuin minulla.
- Pelkääjä
Isäni kuoli 3 vuotta sitten ja nyt pelkään että äitinikin kuolee mitä pitäisi tehdä? Olen 13
- Anonyymi
Pahalta on tuntunut. Äiti kuoli 11.7.2019. Päivät ovat osin helvettiä. Äiti oli elämäni tärkein ja rakkain ihminen. ;(
- Anonyymi
Äitini kuoli 75vuotiaana ja sitä edeltävänä yönä näin unen,jossa äiti itki ja aamulla hänelle laitoin watsupissa unesta,se on tallessa. Illalla sitten ihmeteltiin veljen kanssa ,kun ei äiti vastaa puhelimeen. Oli saanut sydänkohtauksen ja pallolaajennuksen jälkeen eli vielä vuorokauden ja ehti 3 tuntia ennen kuolemaa vielä soittaa ja viestiä ja viimeinen viestini oli hänelle hyvää yötä,johon hän ei kyennyt enää kirioittamaan vastausta,oli kyllä lukenut.
- Anonyymi
Minä näin hyvin voimakkaan unen, jossa naapuri soitti hätääntyneenä ovikelloa, ja koko perhe olinoven takana hätääntyneenä kysymässä, että onko meillä varmasti kaikki hyvin. Hoidin sairaan mieheni vuoteeseen usean vuoden ajan, joten uni oli tavallaan luonnollinenkin. Päivällä miehei kuoli. Mutta tilanne on ollut itselleni täydellinen yllätys, että minkä määrän välittämistä olen saanut nyt surussani kokea ihmisiltä, ystäviltä, tutuilta ja ihan kaikilta ikään kuin uni olisi sitä ennakoinut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä näin hyvin voimakkaan unen, jossa naapuri soitti hätääntyneenä ovikelloa, ja koko perhe olinoven takana hätääntyneenä kysymässä, että onko meillä varmasti kaikki hyvin. Hoidin sairaan mieheni vuoteeseen usean vuoden ajan, joten uni oli tavallaan luonnollinenkin. Päivällä miehei kuoli. Mutta tilanne on ollut itselleni täydellinen yllätys, että minkä määrän välittämistä olen saanut nyt surussani kokea ihmisiltä, ystäviltä, tutuilta ja ihan kaikilta ikään kuin uni olisi sitä ennakoinut.
Olen ihan valtavan kiitollinen heille kaikille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä näin hyvin voimakkaan unen, jossa naapuri soitti hätääntyneenä ovikelloa, ja koko perhe olinoven takana hätääntyneenä kysymässä, että onko meillä varmasti kaikki hyvin. Hoidin sairaan mieheni vuoteeseen usean vuoden ajan, joten uni oli tavallaan luonnollinenkin. Päivällä miehei kuoli. Mutta tilanne on ollut itselleni täydellinen yllätys, että minkä määrän välittämistä olen saanut nyt surussani kokea ihmisiltä, ystäviltä, tutuilta ja ihan kaikilta ikään kuin uni olisi sitä ennakoinut.
Minäkin näin edeltävän yönä unen jossa äiti itki ja minä aamulla laitoin onko kaikki ok , saman päivän iltana äiti sitten sai sydänkohtauksen ja kahden päivän päästä kuoli:(
- Anonyymi
Äitini kuoli sepelvaltimotukokseen 3kk sitten 75vuotiaana. Olen itse 47. Ennen kuolemaa äiti soitti sairaalasta ja viimeiset viestimme olivat että Olet rakas ja Niin sinäkin. Äiti sai lähteä pois rauhallisesti lääkärin kertoman mukaan. Lääkäri oli kysynyt onko kipuja,äiti vastannut ei. Jotenkin jos tässä tilanteessa voi sanoa kaikki meni kauniisti ja äiti oli jo kyllä puhunut että tietää pian lähtevänsä. Valtava ikävä iskee iltaisin,päivisin koitan touhottaa kaikkea ja töissä on oltava. Mutta mitään ei jäänyt hampaankoloon äidin kanssa.
- Anonyymi
Minulta kuoli läheinen äskettäin. Tuntuu, että elämä loppui siihen.
Itken, itken ja itken. Suruun ei auta mikään. Se on vain kärsittävä ja
toivottava, että pääsee sen läpi. Niin sanotaan. En tiedä miten sen läpi
pääsee. Olen kyllästynyt kuulemaan, että "aika auttaa".
Se ei auta nyt. Haluaisin puhua jonkun kanssa tilanteesta missä olen
nyt enkä mahdollisesta tilanteesta joskus kaukana tulevaisuudessa,
ei sellaiset jutut lohduta nyt, kun suru on pahimmillaan.
Saan jonkunlaisia "tuskaneuroosikohtauksia", jolloin kaikki tuntuu
ylivoimaiselta ja voin niin huonosti, että tuntuu tuska veisi tajun..
Vain itkeminen tuo sitä pahaa oloa vähän ulos. Ehkä itku on sitä varten ?- Anonyymi
Voisinpa ottaa surustasi edes puolet. Voisitko varata ajan esim psyk polille keskusteluun? Halauksia ja enkeleitä täältä🕊️🕊️🕊️♥️♥️♥️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisinpa ottaa surustasi edes puolet. Voisitko varata ajan esim psyk polille keskusteluun? Halauksia ja enkeleitä täältä🕊️🕊️🕊️♥️♥️♥️
Kiitos sydämestäni !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sydämestäni !
💓💓💓⭐⭐⭐🌷🌷🌷
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tollokin tajuaa että Timo Vornanen
oli joutunut äärimmäiseen tilanteeseen ampuessaa yhden laukauksen katuun. Ei poliisi tee tuollaista hetken mielijohteest6976059Istuva kansanedustaja epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta
Seiskan tietojen mukaan Timo Vornanen on epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta eikä kenellekään taatusti tul5193709Timo Vornanen kilahti
Mikähän sille kansanedustajalle polisiisi miehelle on noin pahasti mennyt hermot , että tulevaisuudensa pilasi totaalise1863550Pullonpalautusjärjestelmä muuttuu - paluu menneisyyteen
EU suuressa viisaudessaan on päättänyt, että pulloja pitää kierrättää. Jos oikein ymmärsin, nykyisen järjestelmänmme ti1722754Sininen farmari - Ford Focus- YFB-842 on poliisilta kadoksissa Kauhajärvellä
https://alibi.fi/uutiset/poliisilta-poikkeuksellinen-vihjepyynto-autossa-oleva-henkilo-on-avuntarpeessa/?shared=29255-2d102489- 2832182
Onko oikeudenmukaista? Yhdellä taholla yllättävä valta-asema Tähdet, tähdet -voittajan valinnassa!
Näinpä, onko sinusta tämä oikein? Viime jaksossakin voittaja selvisi vain yhden äänen erolla ja tänä sunnuntaina ensimm241573Persukansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut Helsingissä
Poliisi siviiliammatiltaan, luvallinen ase mukana baarissa tällä hemmetin valopääpersulla. Meni eduskunnasta suoraan baa1081480No kerros nyt nainen
Kumpi mielestäsi oli se joka väärinkäsitti kaiken? Nyt voi olla jo rehellinen kun koko tilanne on jo lähes haihtunut.1001419Nainen, mietit miten minä jaksan
En voi hyvin. Nykyään elämäni on lähinnä selviytymistä tunnista ja päivästä toiseen. Usein tulee epävarma olo, että mite891210