ahaaaa

ahaaa

Näin unessa asiakirjan.

Sivun ylälaidassa, oikealla puolella luki: tottelevaisuusasiakirjan sivu 303. Tai sittensana oli tottelevuus.

Näin tarkkaan sitä teksitä unessa paperilla. Näin miehen, joka oli asianajaja. Hänen tehtyävänsä oli selvittää jonkin miehen tai tahon entisiä oikeusjuttuja ja etsiä niistä mahdollista vihjettä johonkin asiaan. Tajusin että niin tosiaan vielä on, jumalattomat ihmiset käyvät paljon oikeustaisteluita keskenään, jos mahdollista he haastavat viisaitakin neitsyitä oikeustaisteluihin ja etsimällä yrittävät etsiä heistä syytettävää. ( Jalovaara )

Unesta olisi mutkain kerrottavaa ja siitä miksi unen saisi, syyt olisivat kiinnostavia, mutta me elämmejo muutenkinkiinnostavien asioiden keskellä, joten säästän teidät kiinnostavilta yksityiskohdilta. Sen sijaan sanon teille vielä kuin isälapsilleen vaiken sitäolekan missään suhteessa teihin,vähäisempi veljenne enemmänkin olen että varokaa eksytystä, adjektiivi kuvaamassa eksytystä on NYT suuri. NYT on HÄLYTYKSEN HETKI tarkkailla itseään pääasiassa Raamatun valossa. Kaikenlaisia opettajia on astunut esiin ja siellä on hyviä opettajia, mutta onko siellä eksyttäviäkin opettajia, siksi Raamattu on nro 1 tietolähteenä ja sen perusteella on arvioitava koko aika valppaasti hyväksikin havaitunopettajan puheen sisältöä.

1

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m66m

      Liha on voimaton synnin edessä. Henki on voimallinen synnin edessä. Vaeltakaamme Hengessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      244
      4791
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      89
      2343
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1510
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      319
      915
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      72
      884
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      839
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      112
      766
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      757
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      716
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      682
    Aihe