Mikä on yleinen mielipide, onko Jeesuksen opetuksia helppo vai vaikea tulkita? Mitkä opetukset herättävät eniten kummastusta?
Jeesus mm. sanoo ettei yksikään häneen uskova kuole. Toisessa kohdassa Jeesus sanoo taivaaseen pääsevän niiden jotka tekevät hänen Taivaallisen Isänsä tahdon. Pääseekö siis pelkällä uskolla taivaaseen?
Jeesuksen opetusten tulkinnan vaikeudet?
10
135
Vastaukset
"Jeesus mm. sanoo ettei yksikään häneen uskova kuole."
Jeesus sanoi: Se joka uskoo minuun elää, vaikka olisit kuollut.
Tämä on Jumalan sanaa. Amen
Itse ymmärrän tämän, että vaikka lihassa kuolemme, niin hengessä elämme yhä. Ei se henki, jonka Jumala on lihaamme puhaltanut tarvitse välttämättä ruumista. Jeesuksella ylösnousemuksen jälkeen oli kyllä ruumis, mutta se oli jo erilainen kuin esim. opetuslasten ruumiit. Jeesus kykeni kulkemaan seinien läpi ja paikasta toisee sekunnissa. Näin itse ymmärrän tämän kohdan, vaikka tunnustan että tämä on aika vaillinaista Raamatun kohdan selittämistä ihmiselle tajuttavaan muotoon.- xyfg
Yleensä uskovat vähät välittävät Jeesuksen opetuksista kun hän käskee hylkäämään rahan ja sen pitämistä jumalana. Paavali vapautti tästä ikeestä ja sen vuoksi Paavali on yleensä uskoville ainoa johtotähti.Jeesuksen perusopeissa ei ole mitään tulkinnan vaikeutta.
"Itse ymmärrän tämän, että vaikka lihassa kuolemme, niin hengessä elämme yhä. Ei se henki, jonka Jumala on lihaamme puhaltanut tarvitse välttämättä ruumista. "
Juuri noin se menee.
"Toisessa kohdassa Jeesus sanoo taivaaseen pääsevän niiden jotka tekevät hänen Taivaallisen Isänsä tahdon. Pääseekö siis pelkällä uskolla taivaaseen?"
Ja Jumalan tahto on että kaikki pelastuu. Ja tämä pelastus tapahtuu uskosta Jeesukseen. Jumalan tahto on siis että otamme vastaan uskon Jeesukseen.- xyfg
Mikset sitten sinäkään et juuri Jeesuksen oppeja yritäkään noudattaa kun puollat näitten mellerien ja jalovaarojen luxuselämää.
- kenpäliennee
Keitä nämä ihmiset sitten ovat joista Jeesus puhuu:
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."- xyfg
Vaikea kysymys. Mutta Jeesuksen linja pääpiirteittäin on minusta konkreettinen. "Kaikki, minkä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistänne, sen te olette tehneet minulle".
- tie valmis on
Joka uskoo Jeesukseen ei ikinä kuole . Elävä usko siirtää ihmisen hengellisestä
kuolemasta elämään Jeesuksessa Kristuksessa. Siis ikuinen elämä alkaa jo täällä ajassa uudensyntymisen kautta.
Taivaan Isän tahtoa voimme tehdä Pyhän Hengen johdattamana . Uskossa Herraan Jeesukseen. Mutta meillä on raskas syntiturmelus joka ei ole Jumalan tahdolle kuuliainen .Yksi oli kuulianen kuolemaan saakka niin ristin kuolemaan asti.
Siinä on turvamme , siinä on toivomme, siinä on pelastuksemme Jeesuksessa Kristuksessa Hänen täydellisessä sovinto työssä. Suurena syntisenä uskoen sovinto veren voimaan jota pyhän hengen saaneet ihmiset todistavat täällä maan päällä Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan tarvittaessa. Armon alla kilvoitellen seuraten Herraa Jeesusta. - tv121
tie valmis on
No mitenkä sinä tulkitsen sanonnan "viimeisenä päivänä on Hän herättävä" - viipppp
Tulkitsen että kuolleet nukkuvat tiedottomina kunnes viimeisen tuomion tultua kaikki herätetään. Sitten jaetaan porukka taivaaseen tai kadotukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981