Vapaa-ajattelija on uskossa

Ai mää vai?

Palstalla on mollattu vapaa-ajattelijoita, ja väitetty heidän olevan Jumalan kieltäjiä eli ateisteja, mutta näin ei useinkana ole, vaan kyseessä on kaksi eri ryhmittymää.

Jumalan ja uskon kieltäjää sanotaan ateistiksi.

Vapaa-ajattelijat uskovat Jumalaan, mutta he ajavat kirkkoa ja valtiota erilleen toisistaan, jotta Suomessa toteutuisi täydellinen Uskonnonvapauslaki, eikä valtio voisi määrittää kenenkään uskoa, eikä meillä olisi kahdella kirkolla erivapauksia kirkollisveron perintään.

Rauman kirkkoherran kehotus perheongelmissa Vapaa-ajattelijoiden Liiton puoleen, on siis jollain tapaa outo, eikä ajatus kanna loppuun saakka, vaan tuo esiin kirkkoherran tietämättömyyden Vapaa-ajattelijoista.

Tässä muutama asia Vapaa-ajattelijoiden ajamista asioista:

Vapaa-ajattelijat: Antakaa kirkolle rahankeräyslupa - Lausunto sisäasiainministeriölle

Vapaa-ajattelijat kannattavat nykyisille valtiokirkoille oikeutta järjestää rahankeräyksiä, mikäli samalla suuntaudutaan näiden kirkkojen julkisoikeudellisten etuoikeuksien poistamiseen. Lähtökohtana tulee olla yhdenvertaisuus uskonnosta ja vakaumuksesta riippumatta. Samasta syystä ei pidä kieltää myöskään yksittäisiä seurakuntia keräämästä rahaa. Nykyinen laki on omiaan pikemminkin häivyttämään keräyksen toimeenpanijan, kun kirkot keräävät rahaa epäsuorasti esimerkiksi lähetysjärjestön kautta.
Luonut karisma 16.12.2013 - 23:08 Lue lisää
Vapaa-ajattelijat: Ei tukiaisia evankelis-luterilaiselle kirkolle; Tiedote 29.11.2013

Vapaa-ajattelijain liitto ei kannata työryhmän esitystä luterilaisen kirkon 120 miljoonan euron könttätuesta kirkon ns. yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi. Liitto esittää jokaisen tehtävän ja tuen tarkastelua kriittisesti omassa asiayhteydessään. Liiton mielestä väestörekisteri voi hoitaa väestökirjanpidon ja hautaustoimi tulisi kunnallistaa. Kirkollisveron kannosta verottajalle maksettavaa korvausta ei liiton mielestä ole mitään syytä alentaa.
Luonut karisma 29.11.2013 - 12:52 Lue lisää
Vapaa-ajattelijat kansanedustajille: valtionkirkon supistumiseen varauduttava: Tiedote 13.11.2013

Vapaa-ajattelijain liitto muistuttaa kansanedustajia valtionkirkon nopeasta supistumisesta. Liiton mukaan kirkkoonkuuluvuus voi laskea viisi prosenttiyksikköä seuraavan vaalikauden aikana. Tällä hetkellä kirkkoon kuuluu noin 76% suomalaisista.

Vapaa-ajattelijat perustelevat osuuden laskua useilla tilastoilla. Kirkosta eroaminen esimerkiksi painottuu nuorempiin ikäluokkiin ja eroajia on enemmän siellä, missä jo entuudestaan harvempi kuuluu kirkkoon. Tämä kertoo eroamisen olevan itseään kiihdyttävä ilmiö.
Luonut karisma 12.11.2013 - 21:42 Lue lisää

16

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hevarilta

      Ensin mainittu kannanotto jatkuu näin:
      "Nykyisen lain peruste valtionkirkkojen rahankeräysten kiellolle on näiden julkisoikeudellinen asema ja veronkanto-oikeus. Oikea tapa korjata tämä ongelma on poistaa yhdenvertaisuuden näkökulmasta kohtuuton valtiokirkollinen erityisasema, ei rajoittaa rahankeräyksiä."
      Isonia on vaikea tyylilaji. Kannanoton alkuosaa voi tavailla sitäkin taustaa vasten?

      Toisessa kannanotossa on "viitoitettu" tietä tilanteen parantamiseksi:
      "Vapaa-ajattelijain liiton mielestä yleiskäsite ”yhteiskunnalliset tehtävät” tulee tässä yhteydessä purkaa osiinsa ja luopua mainittujen tehtävien sekä mahdollisen valtion tuen yhteen niputtamisesta, koska kyseiset tehtävät ovat luonteeltaan aivan erilaisia. Jokaista mahdollista tukea tulee tarkastella erikseen asianomaisessa toiminnallisessa yhteydessään eikä uskonnolliselle instituutiolle annettavan könttätuen turvaamisen näkökulmasta."

      Kirkollisveron kantokorvauksesta todetaan seuraavaa:
      "Vapaa-ajattelijain liitto pitää kirkollisveron kannosta perittävän korvauksen vähentämistä 6 miljoonalla eurolla täysin perusteettomana, ratkaisuesitykseen ympättynä piilotukena kirkolle."

      Kolmannesssa mainitusta kirkon jäsenmäärän supistumiseen varautumisesta on paikallaan muistuttaa kansanedustajia, jotka muuten elävät kirkon ja kirkkoministeriön lobbauskoneiston pumpulissa. Se pohjustaa ottamaan jatkossa paremmin huomioon uskonnottomien oikeudet, vaikka siltä osin ollaan vielä alussa...

      • Hevarilta

        Piti sanomani, että Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnottomien ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö, ja uskonnottomista on olemassa varsin hyvä Europpan ihmisoikeustuomioistuimen määritelmä. Uskonnottomiin kuuluvt ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät

        Vaparit eivät ole pelkästään ateistien järjestö, mutta silti suurin osa mieltää olevansa ateisteja, varsinkin sikäli, että heiltä puuttuu usko jumaliin.


    • kui tää ny meni

      "Vapaa-ajattelijat uskovat Jumalaan"

      Mitä häh? Parturi-kampaajatkin uskovat Jumalaan? Lasinpuhaltajat ovat shintolaisia? Ihmiset ovat naisia?

    • tv-ohjelma joskus

      kui tää ny meni, mietippäs vähän kommenttiasi, jossa miellät vapaa-ajattelijat ammattiryhmäksi verraten heitä kampaajiin tai lasinpuhaltajiin.

      Esimerkiksi televisiossa tuli jokunen vuosi sitten ohjelma, jossa vapaa-ajattelija kertoi heidän ajamistaan asioista, ja hän kertoi myös, että suurin osa vapaa-ajattelijoista on uskossa, mutta heidän tavoitteenaan on saada valtio ja kirkko eroon toisistaan, jotta täydellinen uskonnonvapaus toteutuisi.

      • zyrt

        "Esimerkiksi televisiossa tuli jokunen vuosi sitten ohjelma, jossa vapaa-ajattelija kertoi heidän ajamistaan asioista, ja hän kertoi myös, että suurin osa vapaa-ajattelijoista on uskossa, mutta heidän tavoitteenaan on saada valtio ja kirkko eroon toisistaan, jotta täydellinen uskonnonvapaus toteutuisi."

        - Älä valehtele.


      • Monta ohjelmaa jo
        zyrt kirjoitti:

        "Esimerkiksi televisiossa tuli jokunen vuosi sitten ohjelma, jossa vapaa-ajattelija kertoi heidän ajamistaan asioista, ja hän kertoi myös, että suurin osa vapaa-ajattelijoista on uskossa, mutta heidän tavoitteenaan on saada valtio ja kirkko eroon toisistaan, jotta täydellinen uskonnonvapaus toteutuisi."

        - Älä valehtele.

        Zyrt, onko kukaan kysynyt sinulta mitään, ja taas toit oman tietämättömyytesi esille tässä asiassa. Olisit vain sivuuttanut tämän keskustelun, etkä tullut nolaamaan itseäsi tänne.

        Tässä näitä tv-ohjelmia:

        http://areena.yle.fi/tv/2113077

        http://areena.yle.fi/tv/1292203

        http://areena.yle.fi/radio/1285363

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288634314444.html

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334915459.html

        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/

        Vapaa-ajattelijat ovat olleet paljon televisiossa ja tuoneet omaa ajatteluaan esille monin eri tavoin.


      • zyrt
        Monta ohjelmaa jo kirjoitti:

        Zyrt, onko kukaan kysynyt sinulta mitään, ja taas toit oman tietämättömyytesi esille tässä asiassa. Olisit vain sivuuttanut tämän keskustelun, etkä tullut nolaamaan itseäsi tänne.

        Tässä näitä tv-ohjelmia:

        http://areena.yle.fi/tv/2113077

        http://areena.yle.fi/tv/1292203

        http://areena.yle.fi/radio/1285363

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288634314444.html

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334915459.html

        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/

        Vapaa-ajattelijat ovat olleet paljon televisiossa ja tuoneet omaa ajatteluaan esille monin eri tavoin.

        Missä ohjelmassa vapaa-ajattelija on väittänyt, että suurin osa vapaa-ajattelijoista on uskovia?


      • zyrt
        Monta ohjelmaa jo kirjoitti:

        Zyrt, onko kukaan kysynyt sinulta mitään, ja taas toit oman tietämättömyytesi esille tässä asiassa. Olisit vain sivuuttanut tämän keskustelun, etkä tullut nolaamaan itseäsi tänne.

        Tässä näitä tv-ohjelmia:

        http://areena.yle.fi/tv/2113077

        http://areena.yle.fi/tv/1292203

        http://areena.yle.fi/radio/1285363

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288634314444.html

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288334915459.html

        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/

        Vapaa-ajattelijat ovat olleet paljon televisiossa ja tuoneet omaa ajatteluaan esille monin eri tavoin.

        "Monta ohjelmaa jo"

        - Kerro nyt jo se vapaa-ajattelijan nimi, joka on väittänyt että SUURIN osa vapaa-ajattelijoista on uskovaisia. Minä en noita linkkejäsi ala kahlaamaan läpi.


      • kui tää ny meni

        Niin että nyt tuo typerä yleistys "vapaa-ajattelijat uskovat Jumalaan" lieventyikin jo muotoon "suurin osa vapaa-ajattelijoista". Kun vielä vähän tiristetään niin eiköhän kirjoitukseesi muovaudu vieläkin enemmän järkeä. Mutta kuten totuttua, omaa agendaansa ajava keskustelun aloittaja halusi missata kritiikin pointin täysin. Vähän rehellisyyttä nyt siihen toimintaan.


    • FUCKIFUU

      On mahdollista että joku vapaa-ajattelija olisi uskossa esim. Sundström tai tämä vihreiden puoluetyölle vapaa-ajattelijat kaapata yrittänyt entinen puheenjohtaja, ovat luultavasti piilokristittyjä.

      • ....

        Sundström ja Niemeläkö? No, ovathan he kumpikin hieman vinksahtaneita, että sikäli kyllä...


    • >>>Palstalla on mollattu vapaa-ajattelijoita, ja väitetty heidän olevan...ateisteja>Jumalan ja uskon kieltäjää sanotaan ateistiksi.

    • ateistix

      Kuka Vapaa-ajattelilijain liiton jäsenistä on sanonut uskovansa jumalaan tai jumaliin?

      • ....

        Ei kukaan.


      • Hki ateistit

        Sundström.


      • ateistix
        Hki ateistit kirjoitti:

        Sundström.

        Onko? Milloin ja missä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe