Tais olla Kalevassa, jossa käsiterltiin kirkon ei niin hääviä taloudellista ja henkistä tilaa, ja merkitystä.
Siinä intoiltiin että joulun ajan yhteislaulutilaisuuksien suosio kertoisi muka että kirkolla on edelleen tärkeä merkitys ihmisille.
No on se aika heikkoa jos se ei muuten näy se kirkon "tärkeä merkitys" kuin niin, että muutama satatuhatta immeistä käy joulun alla kirkossa, eikä sitten muulloin kirkossa käykään, laulamassa joululauluja. Varsinkin kun ihmiset sanovat että ei sinne mennä laulamaan niinkään/erityisesti (laulujen ja/tai muun) kristillisen sanoman takia, muuten vaan on kiva laulaa yhdessä joululauluja.
Joululaulut/kirkon merkitys
7
142
Vastaukset
- et näin
".. kristillisen sanoman takia, muuten vaan on kiva laulaa yhdessä joululauluja. "
Tuosta olen erimieltä, jos ihmiset haluaisivat vain laulaa joululauluja, niin kai se onnistuis vaikka bubissa, tai työporukan tai ystävien kesken kotonakin..
Meillä esim. harrastettiin paljonkin laulamista lapsuudenkodissani.
Uskon, että Joululauluja laulamaan kirkkoon vetää nimenomaan tarve rauhoittua ja hiljentyä miettimään Joulun oleellista merkitystä.
Itse olen ihmetellyt sitä, että eikö kirkko voisi pitää lauluiltoja myös muulloin kuin joulunaikaan, vaikka pe-la iltoina, koska monet ovat yksinäisempiä juuri noina iltoina, sinkut, perheettömät jne. tai muutkin lauluintoiset voisivat innostua tulemaan kirkkoon laulamaan, siellä on hyvä akustiikkakin.. Kannattaisi kokeilla.- a.matsoni
Kyselyjen mukaan, oli tästä telkkarissakin juttua joulukuun alkupuolella, se uskonnollisuus ja uskonnon harjoittaminen ei ollut suurelle osalle kirkkoon joululauluja laulamaan menneille, se "juttu".
Rauhoittumista ja tunnelmaa sinne kenties mennään hakemaan mutta ei sen tarvitse eikä monelle olekaan sama kuin tunnustuksellinen, tai yleisempikään, uskonnon harjoittaminen.
Kirkko järkkää käsittääkseni laulajaisia joulun aikaan muuallakin kuin omissa tiloissaan. Toki syyksi voi sanoa että muuten ei kaikki mahdu, kun kirkot täyttyy, mutta sanoisin omana käsityksenäni että se on paremminkin loogista jatkoa kirkon soluttautumisstrategialle. Pyrkimykselle viekkaudella ja vääryydellä tunteutua kaikkialle missä ihmiset muusya syystä kuin uskonnon harjoittaminen kokoontuvat joukolla yhteen. Kirkko käyttää ihmisten yhteisöllisyyttä hyväkseen, invaasiolla kaikkialle missä vaan ihmisiä on koolla.
Yhä suuremmalle osalle kansastakun on ylivoimaisen vaikea tehtävä rahdata takalistonsa kirkon penkkiin.
Onhan kirkolla muitakin tiloja kuin kirkot ja vaikka ei uskoja olisikaan niin kyllä niissäkin voisi laulutilaisuuksia järkätä, mut soluttautumien on kirkon kannalta perempi ratkaisu, silloin voi tavoittaa edes pinnallisesti sellaisiakin jotka eivät tulisi ajatelleeksikaan kirkkoon menevänsä.
Edelleen olen sitä mieltä että heikosti on kirkon asiat jos suhteellisen runsas osallistuminen sen joululaulutilaisuuksiin halutaan tulkita sen piirissä "vahvaksi osoitukseksi" siitä, että kirkolla olisi edelleen yleisesti ottaen tärkeä merkitys ihmisille.
Jos jakun se useimmilla tuohon yhteen cisiittiin kirkossa vuoden aikana jää niin eipä ole huraamista. Kun vielä tuo tilaisuus ei ole luonteeltaan ihmisten mielissä ainakaan erityisen tunnustuksellinen/uskonnon harjoittamistilaisuus.
Nytkö se sitten teidän mielestänne onkin uskonnon harjoittamista kun lauletaan jouluvirsi tavan vuoksi, mutta koulujen juhlissa laulettu virsi ei olekaan uskonnonharjoittamista, jotta sitä voisi perustella osana koulun juhlaa?
Tulkinnat ne sen kun vaihtuu, heittää härän pyllyä, kirkolla ja uskovaisilla. Aina kulloisessakin tilanteessa otetaan käyttöön se tulkinta, joka juuri sillä hetkellä ajaa parhaiten omaa asiaa!
- polarisaatio
Jännä yhtälö= kirkosta eroaa enmmän väkeä ja toisaalta kirkon tilaisuuksissa käy enemmän väkeä. Sitä voidaan kutsua polarisaatioksi.
Ei huono idea, tuokaan, että yhteisjouluiltoja olisi muutoinkin, kuin joulun alla. Kyllä niitä jonkin verran onkin, mutta ei toki samassa määrin, kuin joulun alla.
Oman seurakuntani kirkko täyttyy joulukuussa käytännössä joka ikinen ilta myös musiikin kuuntelijoista, laulajista ja soittajista. Musiikilla on suuri merkitys monille meistä.
Meillä on myös muutamia kanttoreita ja muita musikkoja, jotka ovat saaneet "herätyksen" opettaa omilla hyvillä metodeillaan ns. laulamattomat laulamaan. Lauluhan on paljon tekniikkaa, toki myös laulun taitoa ja lahjaa, kun mennään hyvin pitkälle. Kuitenkin suurin osa ihmistä oppii laulamaan, siis toisin, kuin kansakoulun opettaja väitti silloin joskus.
Tuula -pappiPolarisaatio:
"Jännä yhtälö= kirkosta eroaa enemmän väkeä ja toisaalta kirkon tilaisuuksissa käy enemmän väkeä. Sitä voidaan kutsua polarisaatioksi."
Olen pohtinut tänä jouluna samaa. Joulunajan tilaisuuksia kun katsoi, niin järjestään ihmisiä tuntui tulevan hyvin paikalle. Myös sellaisiin tilaisuuksiin, joiden ei olisi etukäteen arvannut vetävän väkeä.
Vilppu H.
pappi- mitäs sanot
Ny hyvä. Sekakansa lähtee. Todelliset uskovat aktivoituu.
Onneks olkoon. - jhklhkl
Muuten ihan hyvä mutta kirkon tilaisuuksissa ei käy enemmän väkeä kuin ennen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400003234662- 162236
- 1942089
- 1071476
- 791375
- 74982
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu57967IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka2919Martina miehensä kanssa Malediiveilla.
Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.119834Ei lumous lopu koskaan
Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu59756