Kirjat tekevät minusta paremman ihmisen?

No jaa, ainakin erään tutkimuksen mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen saattaa kehittää ainakin empatiakykyä:

.................

Reading literary fiction improves empathy, study finds

New research shows works by writers such as Charles Dickens and Téa Obreht sharpen our ability to understand others' emotions – more than thrillers or romance novels

http://www.theguardian.com/books/booksblog/2013/oct/08/literary-fiction-improves-empathy-study
................

Kyllä sinusta tulee parempi ihminen mutta sinun pitää lukea vain Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksia.

Olen vähän skeptinen sen paremmaksi tulemisen suhteen. Kunhan kerrot mitkä ne sata ovat niin palataan asiaan.

Mainio kysymys. Tuhat pointsia.! :)

Maailmanhistorian hirmutekojen tekijöissä on ollut paljon lukeneita ja sivistyneitä heppuja. Tuskin minusta olisi ollut maailmankirjallisuudesta klassikoista väittelemään jonkun Göbbelsin kanssa.

Sitä paitsi... mitä hyötyä siitä on vaikka tulisi kuinka hyväksi ihmiseksi, jos sitä "hyvää" ei pysty millään tavalla ilmentämään... kun kaikki aika menee kirjojen kanssa nyhvätessä?

Jos ihmisellä on kykyä empatiaan eli avoimuutta kanssaihmisiä kohtaan, varmasti maailmankirjallisuuden klassikkojen lukeminen sitä lisää. Jonkun kohdalla toki voi käydä päinvastoinkin, riippuen siis siitä mitä klassikkoja on luettu ja mitä elämässä on muuten tapahtunut, kuinka luettua on oman henkilöhistorian ja ambitioiden läpi tulkittu.

Jos empatiakyky on jo mennyt pilalle tai jonkin tiukasti käyttäytymistä hallitsevan ideologian ohjaama niin, että tietyt ihmisryhmät voidaan rajata empatian ulkopuolelle, tuskin siinä mikään lukeminen auttaa. Ellei elämässä (ajattelussa) samalla tapahdu jotakin ratkaisevaa.

Eipä olisi tullut mieleenikään hakea kaunokirjallisuudesta kohennusta empatiakyvyilleni!?

Käsitän tuon aloittajan muotoilun "Kirjat tekevät minusta paremman ihmisen?" lähinnä kysymyksenä siitä, mahtavatko tunnetut maailmankirjallisuuden teokset sisältää jonkinlaista vastausta siihen, mistä tässä koko kohelluksessa on kysymys. En ole lukenut promilleakaan maailmankirjallisuudesta, joten lienen oikea henkilö vastaamaan omilla näkemyksilläni. Ne merkittävät teokset, jotka olen lukenut, eivät ole vastanneet oikeastaan mihinkään kysymykseen. Ne ovat sen sijaan kysyneet samoja kysymyksiä eri näkökulmista (tai samoista!). Parhaimmillaankin kirjailijat onnistuvat kysymään jonkin sellaisen kysymyksen, jota itse ei ole tullut ajatelleeksikaan. Hyvät kirjat eivät pyrikään vastaamaan mihinkään suuriin kysymyksiin. Koska vastauksia ei ole, kysymykset voidaan vain muotoilla uudella ja virkistävällä tavalla. (Oma lukunsa ovat sitten salapoliisitarinat, joissa pyritään ratkaisemaan, kuka sen teki. Ellet halua koota palapeliä, lue dekkari.)

Harry Martinsonin kirjassa Aniara kerrotaan avaruusaluksesta, joka kiitää toivottomalla matkallaan kohti kylmää ulkoavaruutta. Aluksen väellä ei ole mitään toivoa paluusta takaisin muitten ihmisten pariin. Heidän ihmiskuntansa on avaruusaluksen väki. Niinpä he luovat itselleen ja toisilleen viihdykettä ja lohtua. Kirjallisuus kuten kaikki taide ovat tällaista viihdykettä ja lohtua. Saa siitä nauttia, mutta aluksen kurssia se ei muuta.

Hyvyys on ehkä jossain määrin määritelmäkysymys. Ja kirjojen lukeminen saattaa tehdä ihmisestä jopa huonomman ihmisen. Joillekin tieto aiheuttaa sen että kusi nousee päähän.

Muotoilisin asian niin, että hyvyys ei edellytä suurten klassikkojen lukemista. Mutta suuret klassikot saattavat tarjota jotain, joka mahdollistaa vielä suuremman hyvyyden saavuttamisen. Jos matka hyvyyteen kuvitellaan tikapuiksi, niin hyvä kirjallisuus tarjoaa sinulle yhden askelman lisää. On ihmisestä sitten kiinni jaksaako kiivetä korkeammalle.