Eikö ketään kiinnosta tietokirjallisuus?

Juu, tulee luettua tietokirjallisuutta tai vastaavaa.

Luennassa parhaillaan eräs psykologiaa käsittelevä yleisteos.

Luennassa on myös Guardianiin kolumneja/blogia kirjoittavan Steven Poolen Unspeak.

Taannoin tuli luettua myös Vesa Heikkisen ja Tuura Hurmeen Hölynpölynimuri ja Georg Simmelin muutama essee teoksesta Suurkaupunki ja moderni elämä.

Onhan näitä - oikeastaan kirjahyllyssä taitaa olla enemmän tietokirjallisuutta kuin kaunoa.

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 1/2

(Edellisen ja seuraavan lauseen välillä iski ilkikurisuuden sontiainen ja pisti minua kärsällä peffaan.)

Kuriositeettina tosin huomautettakoon, kuten wikipedia monista puutteistaan huolimatta aivan oikein kertoo: "Kirjallisuuden jako faktaan ja fiktioon ei ole lainkaan yksiselitteinen asia. Varhainen tietokirjallisuus (Platon, Herodotos) oli hyvin mielikuvituksellista ja maalailevaa, eivätkä asiatekstit eriytyneet kaunokirjallisuudesta täysin vielä myöhemminkään. Esimerkiksi monet utopiaromaanit olivat varsin kevyesti verhottua essee- tai mielipidekirjallisuutta. Kerronnan ja vaikuttamisen keinot ovat historiassa siirtyneet asiatekstin ja kaunokirjallisen ilmaisun välillä molempiin suuntiin." (Kaunokirjallisuus, Wikipedia)

Lukeminen on sekin - minun kohdallani - varsin liukuva käsite. Sanotaan että voittopuolisesti selaan tietokirjallisuutta. Nyt se on mitä luultavimmin faktisesti sanottu. "Voittopuolinen" saattaa olla hieman värittävä ilmaus, mutta kuvaa asian eikä vie lausetta fiktion puolelle. Ja kyllä, selaaminenkin on lukemista, mutta vain osittaista, parahultaista. Mielenkiintoiselta näyttävien kohtien ääreen pysähdyn lukemaan koko lauseen, joskus virkkeen, jopa kokonaisen luvun ajatuksen kanssa, pohtien. Harvoin tulee luetuksi koko kirja.

Olen lukenut pienestä saakka. Oikeastaan siitä saakka kun opin lukemaan eli ennen kouluikää tai niillä paikkein, tokaluokkalaisena hamstrasin kirjastosta jo kasseittain kirjoja ja piilotin niitä keittiön kaappeihin, mistä vanhempani ne sitten kyllä löysivät ja moista menoa suuriäänisesti ihmettelivät. Minä kun pelkäsin, että joku muu ehtii ne sillä välin lainata. Vanhempieni ohjauksella tulin järkiini ja hamstraus päättyi sillä erää, lukuinto ei tästä kuitenkaan laantunut. Pienpainatteiden puolelta mainittakoon ehkä tietokirjallisuuden alalle kuuluva Suomen talvisota underground LP-levyn kannet, joista ahkerasti luin kappaleiden nimiä, kunnes kyseinen levy meni kirjastossa tiskin alle - ilmeisesti olin liian ahkera kuuntelija ja/tai kirjaston henkilökunta muute(kin) katsoi levyn sopimattomaksi alle kymmenvuotiaan tenavan suurkäyttöön. Waltarin teoksia kuten Turms, Sinuhe ja Karvajalka lainasin mummulasta jonkin verran yli kymmenvuotiaana ja kohta sen jälkeen tuli aloitetuksi Tuntematon sotilas (Apu- tai Seuralehden julkaisemana pokkaripainoksena, jossa valkopunainen kansi), mutta se jäi kyllä kesken. Pian tämän jälkeen ryhdyin lukemaan SAPO-sarjaa.

Ensimmäiseksi henkilökohtaisesti merkittäväksi lukuelämykseksi katson Esa Saarisen SARTRE-kirjan "Jean-Paul Sartre - Pelon, inhon ja valinnan filosofia", jonka luin lähes loppuun saakka viisitoistavuotiaana, joitain kohtia useitakin kertoja herkutellen ja pähkäillen. Saatan tosin olla väärässäkin, eli voihan olla että esimerkiksi jotkut Sapo-sarjan tai Sidney Sheldonin kirjat ovat muokanneet maailmankatsomukseni kehitystä ja tulevien valintojeni suuntaa enemmän kuin luulenkaan, minun sitä tiedostamatta. Siinä tapauksessa luuloni etten ole sitä tiedostanut, osuu tietämättäni oikeaan, mistä huolimatta olen siis tietävinäni että Saarisen Sartre-kirja oli ja edelleen menneisyydessäni on ensimmäinen merkittävä kirjallinen elämykseni. Sellaisena huomaan sitä vaalivani, joten sillä täytyy pakostakin olla merkitystä. Kyseinen kirja kuuluu eittämättä tietokirjallisuuteen, mutta on siitä huolimatta kaunokirjallisuutta, ei tosin kertomakirjallisuutta, runoutta, draamaa eikä esseekirjallisuuttakaan.

Tuosta kirjasta vähitellen alkoi keräily eli halusin säilyttää mielenkiintoiset kirjat itselläni hyllyssä, että niihin voisi tarpeen tullen palata ja lukea aina uudestaan. Myöhemmin olen syvästi oivaltanut, että myös omistamisen tunne ja identiteettikysymykseen kuuluva näyttämisen halu liittyvät asiaan. Kirja ei ole ainoastaan kirjallinen sisältönsä vaan omistettava esine, jolla on esteettisiä arvoja sekä omistajansa statukseen liittyviä arvoja. Kirjahyllyn sisältö kertoo omistajansa maailmankatsomuksesta ja asenteellisuudesta myös ja ehkä aivan erityisesti siinä tapauksessa että omistettaviksi valikoituneet kirjat ovat henkilön vakaumukselle vastakkaisia, jolloin niihin liittyy tietyntyyppinen tutkimusmerkitys sekä halu päästä perille erilaisten ihmisten ajattelusta ja syistä miksi tuollakin tavalla ylipäätään voidaan ajatella.

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 2/2

Parikymppisenä kirjahyllyni sisälsi joitain satoja niteitä, mitä tuolloin pidin (tai ainakin vaimoni piti) suurena määränä. Pääasiassa kertomakirjallisuutta (suosikkeihini lukeutuivat mm. Camus, Hubert Selby Jr., Timo K. Mukka, Philip Roth, Henry Miller, Norman Mailer ja Andre Brink) mutta myös "henkistä" kauno- ja tietokirjallisuutta (mukaan luettuna mielipidekirjallisuus) eli parapsykologian, okkultismin ja mystiikan maastoon sijoittuvia teoksia kuten Castanedan ja Krishnamurtin tuotanto. Uskoontultuani luovuin kaikista kirjoista - tai lähes kaikista. Saarisen Sartre-kirja ja muutamia muita jäi. Vuosia myöhemmin olen kirppareilta hankkinut joitain hävittämiäni kirjoja takaisin, tällä kertaa tutkimuskirjastooni, mikä tarkoittaa muutamia pahvilaatikkoja, joissa olevia kirjoja en halua pitää julkisesti esillä, ettei kukaan vieraistani innostuisi niiden vahingollisesta ja turmelevasta sanomasta.

Tultuani uskoon 21 vuotiaana luovuin ensin siis kirjoista, kohta sen jälkeen LP-levyistä. Hare Krishna -meditaatiolevyn laitoin säpäleiksi, muut noin 200 levyä myin (kuuluuko sanoa möin) divariin: Led Zeppelin, Black Sabbath, Mamas and Papas, Van Morrison, Yardbirds, Jefferson Airplane (vasta nyt, tätä kirjoittaessani oivallan, ettei bändin nimi todellakaan viitannut lentokoneeseen - miten se onkin aina jäänyt minulta huomaamatta, ja mahtoiko väärinymmärrys ratkaisevastikin vaikuttaa kuuntelukokemukseen), Lenny Brucen "huumoriäänilevy" (jonka ostin vahingossa kun luulin häntä muusikoksi enkä puutteellisen englanninkieleni vuoksi jaksanut sitten perehtyä juttuihinsa), Tasavallan presidentti, Wigwam, Pekka Streng, The Damnation of Adam Blessing, Velvet Underground, Nico, Crass, John Mayal, Fugs, Sperm, Cream, Esa Saarisen Filosofia-albumi - sekä tietysti Suomen talvisota underground-rock.

Jos musiikki olisi kirjallisuutta nuo voitaisiin pääsääntöisesti lukea kaunokirjallisuudeksi, mutta Lenny Bruce kaunokirjallisuuteen kuuluvan huumorikirjallisuuden lisäksi essee- ja mielipidekirjallisuuteen sekä Black Sabbath uskonnolliseen ja/tai mielipidekirjallisuuteen. Crass ehdottomasti poliittiseen mielipidekirjallisuuteen, kuin myös Saarisen levy siinä olleen Poikarakkaus-kappaleen seksuaalipoliittisen kantaaottavuuden vuoksi.

Tuntui hienolta kun ei ollut sitä sana- ja äänisaastetta.
Lukemiseksi riitti pitkään lähinnä vain Raamattu, sitten vähitellen alkoi kerääntyä hyvää hengellistä kirjallisuutta. Hengellistä musiikkia oli pitkään vain yksi kasetti ja sitäkin kuuntelin maltillisesti.

Keräilijäluonne kun olen... Muutaman vuoden kuluttua alkoi muodostua jonkinlainen hengellisen kirjallisuuden kirjasto... Poikkeuksena nuoruuteni kirjaharrastukseen kertomakirjallisuus puuttui nyt lähes täysin muutamia hengellisen kertomakirjallisuuden helmiä ja maailmankirjallisuuden klassikkoja (kuten Rikos ja rangaistus sekä Ehrenburgin Julio Jurenito, joista ainakin jälkimmäinen on kirjahyllyssäni edelleenkin ja joita en edelleenkään ole lukenut kokonaan) lukuun ottamatta. Pääpaino on siitä lähtien ollut opetus- ja hartauskirjallisuudessa.

Oho... Tästä tulee kolme-, ehkä jopa neliosainen rönsyily. Kenttä loppuu.

* tässä välissä käyn lenkittämässä koiran ja palaan asiaan jos edelleen koen halua aiheen synnyttämään sisäavaruudelliseen tutkailuun enkä ole saanut riittävästi miinusta edellisistä viesteistäni *

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 3/5

1990-luvun lopulla sattui ikävä moka (?). Ryhdyin antikvariaatinpitäjäksi. Tässä ominaisuudessa tutustuin mielenkiintoisiin lukutoukkiin ja keräilijätalouden edustajiin, joiden kanssa käymiäni keskusteluja yhä lämmöllä muistelen.

Eräs keräsi ainoastaan jännityskirjallisuutta mutta halusi kokoelmiinsa jokaisen Suomessa ilmestyneen jännityskirjan, yhden kappaleen kutakin, vanhimmista ja parhaimmista kaksi, kolme kappaletta. Kirjat oli hänellä kotona hyllyssä, jokaisella hyllyllä etummainen ja takimmainen rivi sekä hyllyn edessä toinen hylly, niin että jos halusi katsella/lukea perimmäisiin hyllyihin sijoitettuja kirjoja, joutui siirtämään muut hyllyt pois tieltä. Kirjoja oli keittiön pöydillä lajittelua ja listaamista odottamassa, mikä joskus aiheutti kitkaa puolison kanssa. Asiallinen, pitkän työuran tehnyt herrasmies mastodonttisesta keräilyharrastuksesta huolimatta. Eräs pariskunta keräili kaikenlaisia kirjoja, tilan loppuessa asensivat jopa kylpyhuoneeseen kirjahyllyn. Siihen laittoivat ne vieraskieliset kirjat, joita eivät osanneet lukea. Tämäkin pariskunta miellyttävä ja todellisuuteen orientoitunut.

Harrastuksia vain on niin monenlaisia ja niihin liittyvät fiksaatiot olosuhteiden vallitessa kehityskykyisiä.

Antikvariaatissani olevaan hengellisten kirjojen lukunurkkaukseen olin tuonut osan hengellistä kirjastoani. Alakerrassa oli oleskelutila jossa lehtiä ja pelejä, teestä ja kekseistä vapaaehtoinen maksu. Joskus kun kirjojen lajittelu ja hinnoittelu sekä liikkeen paperiasioiden kunnossapito oli vienyt koko yön, kävelin hyllyjen välissä etten olisi nukahtanut pystyyn, taisin joskus nukahtaakin silmät auki. Kun mielenkiintoisempiin harrastuksiin ja varsinaiseen kutsumukseen ei enää riittänyt aikaa, katsoin paremmaksi lopettaa liikkeen. Käsiin jäi noin kaksikymmentä tuhatta kirjaa. Huutokaupan ja muutaman myyntitapahtuman jälkeenkin pitkälti yli 15 000 nidettä.

Niitä olen sitten myynyt netissä ja itsepalvelukirppiksillä. Välillä kirjamäärä on ollut hienosti vähenemään päin, sitten on joku tarjonnut 20 laatikkoa laatukirjallisuutta ehdottoman edulliseen hintaan tai huutokaupassa on ollut kirjalaatikko, jossa yksi ehdottomasti haluamani kirja ja ylimääräisiäkään en ole osannut kaatopaikalle heittää. Nykyinen tilanne jokseenkin tasapeli itselle kirjastoksi kerättyjen ja ylimääräisten eli myynnissä olevien kirjojen suhteen: kumpaakin laatua lähelle kymmenen tuhatta nidettä.

Elämänhallinnasta tai edes työasioiden hoitamisesta olen jäävi sanomaan omalla kohdalla, jääköön niiden arvioitavaksi jotka tuntevat. :)

Liikkeen perustaessani jouduin kymmenen vuoden tauon jälkeen uudelleen perehtymään laaja-alaisesti muuhunkin kuin hengelliseen kirjallisuuteen. Tällöin opettelin kirjojen selailun eli lukemaan 300 sivuisen teoksen alle tunnissa (jopa kymmenessä minuutissa) niin, että saatoin muodostaa teoksesta mielipiteen tai ainakin mielikuvan, jonka pohjalta siitä oli mahdollista tehdä pienimuotoinen tutkielma, essee tai ainakin esitys tarpeen vaatiessa.

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 4/5

Kirjoja selaillessa on sattunut - jo liikettä pitäessä ja yhä useammin sen jälkeenkin - mielenkiintoisia ja avartavia yllätyksiä. Antikvariaattia perustaessa ostin useita tuhansia niteitä sisältävän alkuvaraston pääkaupunkiseudulla asuvalta henkilöltä. Tähän kuului noin kymmenen kappaletta käyttämättömiä Veikko Vennamon muistelmia. Kuka uskoisi että Vennamon muistelmissa on hengellinen sanoma?

Selasin kirjan 5 - 10 minuutissa. Pysähdyin kohtaan, jossa Vennamo selostaa ensinnäkin joutumistaan yleisön pilkan ja jopa vihan kohteeksi: televisiossa on sketsi jossa mies kulkee Helsingissä kirveen kanssa, poliisi pysäyttää ja kysyy minne matka, mies vastaa Vennamoa tapaamaan. Poliisi vetää kättä lippaan: - Siinä tapauksessa toivotan teille hyvää ja turvallista matkaa.

Sitten Vennamo kertoo mielenkiintoisen tapauksen. Hänen oven takana väijyi teräaseella varustautunut mies. Ajatteli tappaa Vennamon. Silloin oven ja miehen väliin tuli voima, joka työnsi miestä pois päin. Mies pelästyi ja juoksi kotiin. Jonkin aikaa tämän jälkeen hän tuli uskoon, sai tunnonvaivoja suunnittelemastaan surmatyöstä ja kirjoitti Vennamolle anteeksipyytävän kirjeen. Vennamo piti miehen selostusta siinä määrin mielenkiintoisena että myöhemmin tallensi sen muistelmiinsa, nyt on Vennamon muistelmissakin evankeliumin sanoma löydettävissä. Tulkitsen tapauksen niin, että Jumala varjeli sekä Vennamon että rikosta suunnittelevan miehen. Hienoa.

Pornoa, okkultismia ja rajatietoa en myynyt, jotka tuohon aikaan olivat erittäinkin kysytyt aihealueet (nykyään pornon myynti lienee vähäisempää, kun on netti). Aluksi en myöskään ns. naisten viihdekirjallisuutta. Tietyn tyyppinen "kauhukirjallisuus" (mm. Stephen King) meni suoraan roskalaatikkoon kuin myös parapsykologia ja teosofia, jotkut kirjat (mm. Blavatsky, Castaneda ja Bach) omaan tutkimuskirjastoon. Samoin adventistien pääprofeetan Ellen G. Whiten teokset, joita sittemmin olen suostunut myymään eteenpäin.

Liikkeen lopettamisen jälkeen omiin kokoelmiini jäi runsaasti myös tietokirjallisuutta eri aloilta. Suhde lienee nykyisellään sellainen että jos kotikirjastoni sisältää 9000 kirjaa näistä 1000 kappaletta on muuta kuin hengellistä kirjallisuutta. Niistä tuhannesta kappaleesta ehkä 80 prosenttia eli 800 nidettä tietokirjallisuutta. Näiden 9000 kirjan lisäksi sitten pari sataa piilossa olevaa okkulttista tutkimuskohdetta vakaiden kristittyjen, jotka haluavat perehtyä vastapuolen juoniin ja metkuihin, syynättäväksi tai tietopuolisen käsityksen ja empatian lisääntymiseksi...

Ovatko muistelmat tieto- vai kaunokirjallisuutta? Ehkä kumpaakin tapauksesta riippuen...

Tietokirjallisuuden kokoelmaani kuuluu mm. pari Dingo-kirjaa (ei koira, vaan yhtye ja kultti). Erityisesti toinen kirjoista, esitellen nuorison palvontaa idoliaan kohtaan ja Neumannin eli Niemisen saamia rakkauskirjeitä, on sävyltään uskonnollinen. Onpa kirjeiden joukossa Isä meidän -rukouksen mukaelmakin, nuoren tytön sankarilleen lähettämä: "Nipa meidän joka olet Dingossa" (muistinvarainen sitaatti). Musiikkiaiheiseen tietokirjallisuuteen kuuluvat myös Dannyn eli Ilkka Lipsasen ja Jyrki "Jyräys" Hämäläisen muistelmat. Niitä en ole vielä ehtinyt selata kuin pintapuolisesti, mutta ehkä jonain leppoisana talvi-iltana.

Homeroksen Odysseia on kaunokirjallisuutta, mutta minulle se on tietokirja siinä mielessä että kuuluu kirjastooni nimenomaan tiedollisen sivistyksen vuoksi, ollakseni selvillä kuinka ja miten asiat siinä ilmaistaan.

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 5/6

Kunniapaikalla vanhan vitriinin päällä on kaksiosainen tietosanakirja 1920-luvulta. Kauniit nahkakannet. Erittäin siisti kuvitettu tietoteos. Sen päällä vanha ranskalainen tietosanakirja jossa mielettömän kauniit punaiset kannet. Tekstiä en osaa lukea, mutta kirjaa selailee mielellään sen miellyttävän ulkoasun ja kauniin piirroskuvituksen vuoksi.

Vanha telinevoimistelun opas myös kuuluu suosikkeihini. Sivujen reunoissa on mustavalkoiset valokuvat niin että kuvat kirjaa plaratessa eli plärätessä luovat illuusion liikesarjasta. Huumeita harrastava ystäväni haluaisi ostaa kirjan, kait selatakseen paukkupäissä, mutta minä en suostu myymään. Se on hieno tietokirja.

Viimeksi selailemiani mielenkiintoisia tietokirjoja, joiden selaaminen on ollut elämys ja myös sivistävää vaikutusta sisältävä tapahtuma, ovat muun muassa

Tapio Puolimatka USKO, TIEDE JA RAAMATTU (2007). Selasin ja luin muutamia sivuja. On siinä määrin mielenkiintoinen että haluan lukea ajatuksen kanssa kunhan aikaa löytyy. Tämän ostin uutena kristillisestä kirjakaupasta. Kuuluu kotikirjastoon.

Kivirikko KOULUN KASVIOPPI (kolmas, muuttamaton painos, 1913). Kirja kuului ennen huutokaupan alkua meklarilta ostamaani laatikkoon, johon olin valikoinut parikymmentä huutokaupassa olevista noin tuhannesta kirjasta.
http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1383606301196_1_large.jpg

METALLITEOLLISUUS (metallien muotoilu, kellot, lukot ja aseet, WSOY 1936). Kirjassa 750 sivua liitekuvasivut. Sisältää 1361 tekstikuvaa ja 30 liitekuvaa. Kellojen, lukkojen ja aseiden kaavioita katselee kyllä mielellään, mutta enempi minua kiinnosti tiedot suomalaisesta metalliteollisuudesta, pienemmistä ja suuremmista pajoista. Joskus jostain ostamani kirja kuuluu nyt ylimääräisiin eli myytäviin.

Ekeland ENNAKOIMATTOMAN MATEMATIIKKA (kolmas painos, 2001). Mielenkiintoisesti matematiikkaa alana selostava ja värittävä tietoteos. Pääasiassa selailin, joitain sivuja pysähdyin lukemaan. Kuuluu myytäviin.

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1380467653723_1_large.jpg

Osmo Pekonen toimittanut: SYMBOLIEN METSÄSSÄ. Matemaattisia esseitä. Art House 1992. "Teos sisältää sekä maailman johtavien että merkittävien suomalaisten matemaatikoiden käsityksiä alansa kauneuden piirteistä. Samalla he esittävät laajan katsauksen matematiikan nykyiseen tilaan ja sen viimeaikaiseen kehitykseen, matemaattiseen filosofiaan sekä puhtaan ja soveltavan matematiikan välisiin eroihin ja ristiriitoihin." 14 esseetä, mm. Armand Borel: Matematiikka tieteenä ja taiteena, Olli Lehto: Funktioteorian perinne Suomessa, Robert Meyerhoff: Hyberbolinen geometria topologian työkaluna, Juri I. Manin: Jousiteoria ja avaruusajan näkymättömät ulottuvuudet, Alain Connes: Epäkommutatiivinen geometria, Eugene P. Wigner: Matematiikan käsittämätön tehokkuus luonnontieteissä.

Mielenkiintoisesti nykypäivän matematiikkaa esittävä ja kommentoiva tietoteos tuokin. Jotkut esseet tai ainakin osia niistä luin kokonaisuudessaan.

Lagus AMURINMAAN RETKI. Suomalainen kommunismin koe. Tositapausten mukaan kertonut F.H.B. Lagus. Wsoy 1925. Valokuvakuvituksen lisäksi karttaliite. Kirja ollut Yrjö Karilaan lahja Vilho Santavirralle, esilehdelle kirjoitettu "Opettaja Vilho Santavirralle Pikku Jättiläisen Kerhoa kohtaan osoittamasta myötätunnosta kiitollisena 22. I. 1938. Yrjö Karilas." Kuului samaan laatikkoon Kivirikon Koulun kasviopin kanssa. Nopea, pintapuolinen selailu.

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 6/7

Muutaman viime kuukauden aikana lukemiini - eli tarkemmin sanottuna selailemiini - tietokirjoihin kuuluvat myös:

Jahvetti SUOMI NEUVOSTOLIITON RADIOSSA (1942). Mielenkiintoista sotahistoriaa. Tietoa ja propagandaa sisältävä tietoteos ja mielipidekirja. Neuvostoliiton suoltamaa radiopropagandaa selostaessaan Jahvetti itse paitsi välittää tietoa myös luo propagandaa. Kuului samaan laatikkoon Kivirikon Koulun kasviopin kanssa. Nopeasti selattu. Muutamia virkkeitä, pari sivua luettu kokonaisuudessaan. Kuuluu myyntikirjoihin.

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1381137281508_1_large.jpg

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1381137354820_1_large.jpg

Jahvetti oli kansanedustaja, toimittaja ja pakinoitsija Yrjö Kilpeläisen tunnetuin nimimerkki. Erityisen suosittuja olivat radiossa pidetyt pakinat. Kilpeläinen tuli tunnetuksi yhtä hyvin kommunisteja kuin porvareita arvostelevana sosiaalidemokraattisen puolueen agitaattorina, joka rehevässä kielenkäytössään usein sortui yksipuolisuuteen ja ylilyönteihin. Värikkäitä kannanottoja kuuntelivat ja lukivat monesti nekin jotka poliittisesti olivat toisella kannalla. 47-vuotiaana vaikeaan sairauteen kuolleen Kilpeläisen kerrotaan viimeisinä vuosina katuneen jyrkkää kielenkäyttöään.

Kommunistiseen mielipiteenmuokkaukseen Wuolijoen johdolla ajautuneen Suomen Yleisradion tila aiheutti hallituksessa huolta sodan jälkeisinä vuosina. Tällöin Kilpeläinen teki aloitteen Yleisradion siirtämisestä eduskunnan valvontaan. Kilpeläisen aloitteesta syntynyt laki, jolla Yleisradion hallintoneuvoston valitseminen siirrettiin kulkulaitosministeriltä eduskunnalle, sai nimen Lex Jahvetti. Kun uusi hallintoneuvosto erotti Wuolijoen kesäkuussa 1949, huomioitiin tapahtuma myös Neuvostoliitossa - kommunistisen puolueen päälehti Pravda uutisoi "edistyksellisen toimihenkilön" joutuneen vainon kohteeksi (Pravda 24.7.1949).

Kun radiolaki takasi valtiolle radiotoiminnan monopolin, seurauksena oli kekkoslainen ohjelmatoiminta. Jos Neuvostoliittoa ja sen oloja ei aina suoraan ihannoitu, niitä ei ainakaan kyseenalaistettu. Radion mahdista vakuuttunut Kekkonen oli hankkiutunut Yleisradion ohjelmalautakuntaan jo 1930-luvulla. 1940-50 -luvuilla hän oli vakiokeskustelija poliittisessa ohjelmassa Pienoisparlamentti.

Yrjö Kilpeläisen nimi kuuluu Yleisradion historiaan vaiheessa jossa luotiin edellytykset "hellaradion" muuttumisesta "reporadioksi": Eino S. Revon kaudella (YLE:n pääjohtaja 1965-69 ja radiojohtaja 1969-74) Yleisradioon pesiytynyt vasemmistoradikalismi pyrki luomaan mustavalkoista kuvaa vasemmiston edistyksellisyydestä ja porvarien, oikeiston ja kapitalismin taantumuksellisuudesta.

Tshernavin PUHUN ÄÄNETTÖMIEN PUOLESTA. Kokemuksia Neuvosto-Venäjältä. Karisto 1936. Ostettu kirpputorilta ja luettu selaillen. Kuuluu myyntikirjoihin.

http://kotisivukone.fi/files/kultaomena.kotisivukone.com/.album/1382412899517_1_orig.jpg

Kersten HIMMLERIN HENKILÄÄKÄRINÄ (1947). Sain lahjaksi tuttavaltani syyskuussa 2013. Luettu selaillen loka-marraskuussa 2013. Kuuluu kotikirjastoon.

Annikki Kariniemen romaanit VEREN IKÄVÄ ja VEREN KUVA. Ostettu joskus kirpputorilta. Luettu selaillen läpi muutama vuosi sitten ja uudelleen joulukuussa 2013. Kuuluvat myyntikirjoihin.

Samuli Paulaharju HÄRMÄN AUKEILTA (1933). Paikallishistoriaa ja kansantiedettä sisältävä hieno runsaasti kuvitettu tietoteos, tuli minulle eräältä kirpputorilta jossa satuin asioimaan juuri kun olivat kaatopaikalle kärräämässä isoa kuormaa lahjoitukseksi saamiaan kirjoja, joita eivät tilan eivätkä ajan puutteessa kyenneet käymään läpi; olisin saanut kirjat heiltä ilmaiseksikin, mutta valikoin pari sataa mielenkiintoisinta nidettä ja maksoin koko läjästä pari euroa. Myöhemmin kävin kiitokseksi auttamassa kirjojen ja hyllyjen järjestelyissä. Paulaharjun lisäksi satsissa oli muun muassa Waltarin Suomi Neuvostovakoilun varjossa, joka kuuluu kirjakaupoista ja kirjastoista 1940-luvulla poistettuihin kirjoihin kuten myös Suomi Neuvostoliiton radiossa ja Puhun äänettömien puolesta.

Paulaharjun teokset löytyy muuten netistä
http://www.doria.fi/handle/10024/59674

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 7/9

Täällä napapiirillä, varhain aamulla.
Aurinko on juuri noussut.
Rakas Josef, nyt minun on pakko kirjoittaa sinulle.
Vaikka en tiedä elätkö. Jotenkin kuitenkin ajattelen että sinä elät. Minulla ei muuten olisi tätä tunnetta.
Se on minussa sillä tavalla kuin hengittäisin sinussa, tai sinä hengittäisit minussa. Olisit ihan minun ihollani.
Veressä, suonissa, sielussani.
Ja lihassa, syvällä vatsassani.
Nämä, nyt alkaneet päivät kun on tullut rauha ovat olleet kauheita. Jokainen askel, äänensävy, kaikki, koko elämä on muuttunut. Nyt elämme vasta täällä surun ja murheen päivää. Monet sanovat että on kuin suuret hautajaiset olisivat alkaneet. Toinen päivä syyskuuta olemme saaneet kuulla että kaikki ystävyys ja veljeys on päättynyt maittemme välillä. Lopullinen toivo menetetty sodan voittamisesta. SUHTEET SAKSAAN KATKAISTU, ASEVELJEYS MURTUNUT. Näin se siis kävi, tapahtui, päättyi.
Vaikka emme vielä oikein tajua mitään niin sen ainakin että rauhanehdot tuntuvat käsittämättömiltä. Olen kuullut jo monien sanovan toisilleen:
- Tämä ei voi olla totta, tässä on nyt tapahtunut jokin erehdys, juuri nyt kun näytti että kaikki kirkastuu. Tämä ei voi olla muuta kuin saatanalta riivattua, huutavat toiset. - Synkkääkin synkempi syys on laskeutunut pohjoiselle pallonpuoliskolle, sanoo vanha historian opettaja, joka vielä on esikunnassa vaikka hänen piti jo viikko sitten lähteä. Mutta siellähän hän vain istuu ja jahkuu. Sama kaveri, josta joskus kerroin sinullekin. Sotilasvirkamies, hieman hilsettä aina kauluksella, silmissä harittava katse. Ja sinä niin nauroit, kun matkin häntä DEUTSCHLAND DEUTSCHLAND ÜBER ALLES ÜBER ALLES IN DER WELT - entä nyt, kyyneleet tulvivat silmiini mutta minähän en saa itkeä. Sinähän sanoit aina että niksnuut kyyneleet.

(Veren ikävä -romaanin alku, ss. 7-8)

Veren ikävässä Marja muistelee kuinka saksalaisen Josefin rakkaus teki hänestä, onnettomasta ja eristäytyneestä, itsensä rumaksi kokeneesta naisesta rakastetun, kauniin. Häntä jopa kadehdittiin... Kaikki olisi ollut hyvin, rakkaus olisi kasvanut ja juurtunut ellei kohtalo aseveljeyden purkautumisen muodossa olisi iskenyt väkivaltaista kouraansa pohjoisen ihmisten elämään, julmasti särkenyt vaikeissa olosuhteissa kudottuja, hauraita unelmia.

- Hilleri - sinäpä sen sanoit että hilleri, se on julmin peto pikkuelukoista luomakunnassa, se saattaa pureutua joutsenenkin kurkkuun ja tappaa ison linnun kuin kissa hiiren - sitä nyt kerrotaan 'herrahillerin' olevan siitä kun on tullut tieto nyt myös tuon Tornion maihinnousun yhteydessä että saku on laittanut keittokattilat juutalaisia varten niillä keskitysleireillä ja päineen häntineen keittää jutkuja eikä malta edes nylkeä, mutta maha pystyssä olevilta juutalaistytöiltä halkaistaan maha ensin ja otetaan sikiö irti ja se nakataan pää edellä.
- Onhan sika!
- Että oikein joutsenen kurkkuun onkin siis hilleri tarttunut kun valittuun kansaan mitäs siitä sanotte - kamalaa on jos totta on, mutta kuka sitä uskoo häh?
Ne ovat hirveitä puheita.
Niin ne nakkelevat kompia toisilleen siinä Martan muonituspöydän äärellä. Se tuntuu irvokkaalta. Rakas, yritän olla ajattelematta mitä ne puhuvat, mutta ne puhuvat paljon ja isolla äänellä. Minusta on alkanut tuntua siltä että osa ei olekaan enää niin ystävällinen minuakaan kohtaan kuin mitä on ollut. Ei tässä ryhmässä ole muita kuin minä, joka olen tässä kunnossa. Aino lähestyy minua. - Kuuletko sinä mitä ne puhuvat? Sanonko minä että ei saa puhua? Olet ihan kalpea, hän huolehtii. - Ei se kannata, emme anna heidän huomata mitään, kyllä ne rauhoittuvat kun me naiset emme ole kuulevinamme.
- Miltä sinusta tuntuu?
- Ei miltään - olen kuin unessa, ei sitä jaksa olla muuten, auto töyssyyttää, olethan huomannut. Kun tulee huonoja kohtia tiessä, se on hirveintä.
Painan vatsaani. Se ei ole kipua siellä, mutta sielussa.
- Niin onkin, kuule ei sinusta huomaa oikeastaan että olet raskaana.
- Älä puhu, kyllä minä itse tiedän että tottakai se näkyy, mutta mistähän se johtuu että miehiä ärsyttää kun ne näkevät raskaana olevan naisen, sitäkin olen tässä miettinyt. Ikäänkuin se olisi joku kauhea asia, vaikka sen pitäisi olla maailman hienoin.
- Niin kait, mutta kun ne ajattelevat että siellä on saksalainen käynyt, sehän se siinä.

(Veren ikävä, ss. 153-154)

Murros on Kariniemen romaanien usein toistuva aihe, se on historialliseen ajanjaksoon tai yksilön tragediaan, usein kumpaakin sijoittuva kriisi, joka ravistelee niin yhteisön kuin sen yksilöiden tilaa. Yhteiskunnalliset ja yksilölliset yllätykset pakottavat miettimään omaa olemista, ottamaan kantaa tapahtumien kulkuun.

Omassa elämässään Kariniemi joutui pohtimaan kuinka asennoitua uskonnon, kulttuurin ja isänmaallisuuden luomiin odotuksiin ja paineisiin.

Enemmän luen tietopuolista kuin kaunokirjallisuutta... 8/9

Kariniemen tunnetuimmissa romaaneissa yksilöiden kriisit liittyvät sotaan ja rakkauteen. Ristiriitaa tuo ennen muuta suhde saksalaisiin. Ennen jatkosotaa saksalaismielisyys edusti isänmaallisuutta, jatkosodan päättyessä siitä tuli isänmaallisuuden vastakohta.

Talvi- ja jatkosodan vaiheisiin sijoittuvien romaanien Veren kuva ja Veren ikävä aiheet Kariniemi ammensi työstään rajavartiossa, avioliitoistaan ja ihmissuhteistaan. Hän oli naimisissa Lapin rajavartion komentajan Oiva Willamon kanssa 1944-62 ja tutustui läheisesti myös saksalaisiin. Jääkärieversti Willamo (1887-1967) otti osaa jo ensimmäiseen maailmansotaan Saksan armeijan riveissä ja oli tunnettu saksalaismielisyydestään. Jatkosodassa hän toimi suomalaisten ja saksalaisten välisiä yhteyksiä hoitaneen yhteysesikunta Roi:n komentajana.

Kariniemen avioliitto itseään huomattavasti vanhemman Willamon kanssa kesti vuodesta 1944 vuoteen 1962. Avioliitto päättyi eroon. Kariniemi avioitui vielä kolmannen kerran vuonna 1963, tällä kertaa itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa: poika oli 19 vuotias ja Annikki 49. Liitto kesti viisitoista vuotta ja päättyi eroon vuonna 1979.

Willamon kuoltua julkaistu Erään avioliiton anatomia (1968) viitoitti tietä kirjailijan tuleville teoksille. Tämän jälkeen Kariniemen romaanien päähenkilöt ovat usein vahvoja, ympäristön tabuja ja normeja rikkovia, omaa tietään etsiviä naisia. Perspektiivi on naisen suhteessa hänelle läheisiin asioihin: mieheen, rakkauteen, seksuaalisuuteen, kotipaikkaan ja isänmaahan.

Erään avioliiton anatomian kautta Kariniemi purkaa suhdettaan suureen rakkauteensa, pettymystään ja kaipaustaan. Romaani ei kuitenkaan ole dokumentti. Se on ehkä psykologinen romaani ja varmasti suurelta osin omaelämäkerrallinen, mutta myös viihteellinen, myyvään muotoon rakennettu kuvaus kulissien takaisesta todellisuudesta, ihmisen haavoittuneisuudesta ja kyvyttömyydestä.

Selkeimmin Erään avioliiton anatomian aihepiiriä ja tematiikkaa, sodan ja rakkauden intohimoja ja traumoja, jatkavat romaanit Veren kuva (1971), Herttuan naiset (1973) ja Veren ikävä (1977).

Kirjailijan viimeisen romaanin (Lohivene, 1983) painotus on pohjoisen mystiikassa, lähellä luontoa elävien ihmisten vaistoissa, enteiden toteutumisessa:

Lompolon rannalla asuva Yrjänheikki lähtee lohiveneellään etsimään etelästä tullutta vaeltajaa, jonka näkee olevan vaarassa. Yrjänheikin mukana on poika Einari ja toisen pojan Aleksin raskaana oleva vaimo, joka pakenee miehensä raivoa. Vaikka kyseessä onkin vain romaani, sisältöä voidaan ajatella myös aatteellisena. Se on kirjailijan tunnustus pohjoisen legendojen ja myyttien takana olevalle herkkävaistoisuudelle, magiaa lähenevälle luonnonyhteydelle ja shamanismille.

Tuotannossaan Kariniemi on kuvannut Lapin taikuuden ja kristinuskon välistä ristiriitaa, välillä hän on tuntunut kallistuvan kristinuskon puolelle ja välillä yhdistänyt näitä, tehnyt niistä tunteenomaista synteesiä. Lestadiolaisten käyttäytymistä ja kompleksista suhdetta seksuaalisuuteen Kariniemi kuvaa tavalla, joka antaa aihetta olettaa, että kirjailija näkee myös lestadiolaisuudessa, erityisesti sen hurmoksellisuudessa, pohjoisen ihmisten alkukantaisten vaistojen ilmentymisen. Kariniemelle kristinuskokin - tai ainakin jotkut sen pohjoiset ilmenemismuodot - on ekstaattista luonnontunnetta ja seksuaalimystiikkaa: länsimaisella sivistyksellä ja moraalilla, ehkä useimmiten nimenomaan kaksinaismoraalilla kuorrutettua, kristillisyyden muottiin muuntunutta intohimoa?

Jos tämä oli Kariniemen käsitys uskonnosta, se on psykologisten defenssien valossa ymmärrettävä. Olihan hän saanut lestadiolaisilta arvostelua vapaamielisyytensä vuoksi. Kariniemen osittain ironinen tulkinta lestadiolaisuudesta pyrkii taittamaan kärjen häneen kohdistuneelta kritiikiltä...

Ei ole yllätys, että tekijä viimeisessä teoksessaan kallistuu kristillisyyttä edeltäneiden perinteiden ja kristinuskon vaikutuksesta huolimatta elinvoimaisena säilyneiden uskomusten puoleen.

9/9

Kun tarkastellaan Kariniemen tuotannon henkistä sisältöä kokonaisuutena, merkillepantavaa on kirjailijan kaipaus oikeiden, kestävien elämänarvojen löytämiseen, arvokkuudesta kiinnipitämiseen, ja toisaalta tarve oikeuttaa omaehtoiset ratkaisut, esimerkiksi seksuaalisuuden toteuttaminen vallitsevista normeista piittaamatta.

Moraalin ja tunteiden joutuessa ristiriitaan kirjailija pyrkii selvittämään tai pikemminkin häivyttämään ristiriidan vetoamalla muun muassa rakkauteen. Ajattelutapa on hyvin nykyaikainen: avioliiton ulkopuolinen seksi, jopa aviorikos on arvokasta, jos se tapahtuu rakkaudesta, koska rakkaus on arvokasta. Emotionaalinen lähestymistapa todellisuuteen tuottaa mystiikan sävyttämää eroottisuutta, haureellisuuden glorifiointia.

Ajanvieteromaaniin sopiva pseudosyvällinen tunteikkuus lienee osasyy Kariniemen teosten kaupalliseen menestykseen. Romaanit eivät silti ole pelkästään pinnallisia. Ihmiskuvauksessa on paikoitellen psykologisesti onnistunutta jännitettä, ja ansiokasta on myös sodan vaikutusten kuvaaminen Lapin ihmisten elämään.

Aion hankkia teoksen KOLMANNEN VALTAKUNNAN VIERAAT. Se on mielenkiintoinen paitsi sisältämänsä näkökulman ja tärkeän informaation vuoksi myös tarkastelun kohteena: kuinka henkilöt tutkimaansa materiaalia esittävät, mitä puolia korostetaan ja millä tavalla. Millaisia tunteita ja ajatuksia se minussa herättää ja miksi. Kirja jää luultavasti sitten kotikirjastooni...

Maailmanpoliittiset tapahtumat tapahtuvat historiallisessa kontekstissaan, siinä ympäristössä ja asiayhteyksissä jotka kulloinkin vallitsevat, myös menneisyyden tulkinnoissa, joiden vaikutuksessa tietä eteenpäin etsitään. Niin myös minun tulkintani historiallisista tapahtumista ja historian vaiheista - aikaisemmin tapahtuneista ja nyt tapahtuvista maailmanpolitiikan ratkaisuista - tapahtuu siinä historiallisessa ja henkilöhistoriallisessa, kulttuurillisessa ja yksilöllisissä kontekstissa, jossa identiteettini kanssa tänään olen.

Kristittynä ajattelen, että se, millä tavalla identiteettiämme rakennamme ja kuinka siinä suhtaudumme toisiin ihmisiin, on riippuvainen henkilökohtaisesta suhteestamme Jumalaan.

Maailmanhistoria on kertomusta ihmisen suhteesta Jumalaan ja se on kertomus ihmisen suhteesta itseensä. Jos suhde Jumalaan puuttuu, silloinkin suhtaudumme Jumalaan, mutta kielteisesti, niin kuin ihminen luonnostaan, viettiensä vallassa suhtautuu. Kristillisessä evankeliumissa ja arvomaailmassa esiintyvä Jumala näyttää silloin silmissämme suvaitsemattomalta alistajalta.

Uskontokaan ei pelasta synnin hirmuvallalta ihmistä, tätä syntisyyden sokaisemaa luontokappaletta. Itsekkyys saattaa pukeutua hyvinkin hurskaalta näyttävään vaatteeseen - myös herkkyyteen, tunteellisuuteen. Uskonto voi olla alistamisen väline jopa silloin kun se saarnaa lähimmäisenrakkautta ja suvaitsevaisuutta.

Kristillisestä näkökulmasta pelastus ei ole uskonnossa, ei edes kristillisessä uskonnossa, kristillisten opinkappaleiden ja rituaalien harrastamisessa, koska ihminen luontaisessa tilassaan tulkitsee ja harjoittaa hyvääkin uskontoa itsestään käsin, siis syntisenä, pohjimmiltaan Jumalasta erossa olevana ihmisenä.

Tästä syystä sakramentit - laajemmassa merkityksessä kaikki Jumalan armoa, läsnäoloa ja vaikutuksia välittävät seurakunnalliset tapahtumat ja toimitukset - jäävät pelkiksi rituaaleiksi ja kääntyvät tarkoitustaan vastaan, ne tulevat osaksi inhimillistä, sielullista eli järki- ja tunneperäistä uskonnon harjoittamista - jos niitä suorittava kirkko pyrkii kiinnittämään ihmisen itseensä, instituutioon, sen sijaan että osoittaisi ja julistaisi Jeesusta ainoana pelastuksen lähteenä.

Raamatun mukaan, johon kristillinen seurakunta oppinsa ja elämänsä perustaa ja jonka mukaan sen kristillisyyden todenperäisyys on arvioitava, pelastus on vain henkilökohtaisessa yhteydessä Jumalaan, Jeesuksen kautta. Se on siinä hyvyydessä ja pyhyydessä, joka Hänen persoonassaan on. Tämän hyvyyden löytäminen ja siitä ammentaminen merkitsee ihmiselle aina ristiä: itsekkyyden ja minäkeskeisyyden murtumista antautumisessa Jeesukselle.

Telinevoimistelun oppaan kohdalla selaaminenkin voidaan määritellä lukemiseksi, koska kirjan ilmaisu perustuu kuviin, kuvien lukemiseen.

No niin... olihan tätä tässä. ANTEEKSI jos pilasin hyvän aloituksesi megatolkuttomalla jaarittelulla. Lähti lapasesta. Mutta...

Näin minä saan iloa tietokirjallisuudesta.

Luen tietokirjallisuutta satunnaisesti, yleensä päällekkäin jonkun kaunokirjallisen teoksen kanssa. Tällä hetkellä menossa on kirja Mossadin tunnetuimmista operaatioista.

Luin juuri todella hyvän tietokirjan. Harri Nykäsen. Likainen Harri.

Kertoo ison mediatalon sensuurista ja poliitikkojen painostuksesta sekä hyvä veli-kerhoista.

Sitä ennen luin kepuli-Korhosen Väyrysen valtakunnan, Sainion Kummolan kääntöpiirin ja Rana Husseinin Murha kunnian varjolla.

Nyt on luvussa kepun entisen puoluesihteerin Korhosen Maan tapa- kirja, jossa kerrotaan ainakin enemmän totuus vaalirahoituksesta kuin tähän mennessää..

Olen pettynyt joka kerta kun luen ns. fiktiota. Uuden kirjat ovat aika soosia. Vanha klassikot jyrää.