Kiusaaminen tuhosi kaiken

Kyllä on kummaa, ja koteja syytetään ja lapsia otetaan huostaan , ei oo mitään ,vikaa muualla , mutta tsemppii , uskoa huomiseen

Kuinka hassulta kuulostaakaan, että tarina on aivan kuin omasta elämästäni. Mutta muutin heti peruskoulun jälkeen eri kaupunkiin, jotta minun ei tarvisi nähdä näitä kiusaajia enään että saisin aloittaa " alusta ". Mutta eihän ne päästä tunteet minnekkään häviä.
Kovasta haaveestani huolimatta että saisin uusia ystäviä uudelta paikkakunnalta, en ole vieläkään saanut niitä.

Päivän 8 tuntia menee koulussa ja loput tietokoneella, yritellen peitellä/paikata kohtia jossa tunnen yksinäisyyttä ja itseinhoa. Olen kaksi kertaa puolenvuoden aikana uskaltautunut kaupungille vapaaehtoisesti, mutta vastaan tulevat parit/kaveriporukat musertaa ja riistää mieltä.

Millaisia uusia ystäviä haluaisitte? Millaisia he olisivat luonteeltaan? Voi olla vaikea nykynuorista löytää aitoja persoonia, suomalaiset pyrkivät "kloonaamaan" itsensä uusiksi jonkun toisen kantasolusta, ja enää kelpaa vain pari, kolme ärsyttävää teinityyppiä, joita ulkopuoliset eivät jaksa kauaa katella. Ehkä joskus myöhemmin joistakuista rupeaa jotain sukeutumaan, tai katsele vanhempaa ikäluokkaa. Ne, joilla on jokin pitkäaikainen harrastus, kuten musiikki, taitavat olla keskimäärin fiksumpia kuin tyhjäntoimittajat, jotka keksivät ihan omia "harrastuksia" tappaakseen aikaa ja saadakseen suosiota toisilta ammosuilta.

Toivoisin että saisit apua ongelmaasi vaikkapa psykiatrilta. Et ole ainoa ihminen tuollaisen ongelman kanssa.

Tiedän miten vaikeaa on kun itsetunto on poljettu maahan täydellisesti, sitä on vaikea rakentaa uudelleen. Sosiaalisten tilanteiden pelot iskevät helposti ja ihmisiin on vaikea luottaa.
Suosittelisin että kävisit psykoterapiassa purkamassa noita asioita ja varmasti sosiaalisten tilanteiden pelkoihin tarkoitettu lääke hyödytttäisi sinua.
Lääke auttaa nousemaan ylös sieltä masennuksesta ja ahdistuksesta sekä antaa itseluottamusta kanssakäymisiin ihmisten kanssa.

Sillä tavoin voisit pikkuhiljaa rakentaa itsetuntoasi uudelleen ja saada itseluottamuksesi takaisin.

Olet vielä elossa joten ei tuhonnut kaikkea. Itsetuntos sai kolauksen mutta senkin pystyy korjaamaan. On itsestäs kiinni haluatko vai et.

Rohkeesti täältä niitä ystäviä hakemaan. Mulle voi lähettää viestiä, olen itekin yksinäinen vaikken kaikkea aikaa yksin olekaan - mutta suuren osan vietän täällä huulluuden partaalla "tyhjässä" kämpässäni. Olen parikymppinen mieshenkilö pk seudulta; kiinnostuksiin kuuluu esim metalli musiikki - ja muu musiikki. Ja myös monet muut asiat kiinnostavat, monen asian harrastamiseen tarvis vaan luotettavia kavereita eikä sellasia joita saa aina jännittää että saapuuko paikalle sovittuun aikaan vai syyskuussa 2016.

Onpa teidän koulun opettajat olleet törttöjä, kun eivät tarttuneet asiaan!
Entäs rehtori? Mitä vanhempasi sanoivat, kerroitko heille?

Sinä olet saanut kärsiä niin paljon asiasta, jotta on viimeistään nyt saatava tämä ongelma kuntoon ja että tästä lähtien sinun ei enää tarvitse kärsiä. Sinä olet arvokas ihminen ja sinulle tulee kuulua kaikki onni ja menestys elämässäsi. Voisit myös lainata "hyvän itsetunnon" kirjoja!

Teepä nyt näin: - tilaa aika psykologilta tai joltain muulta ja käykää läpi tämä juttu, voit lukea myös kirjoista tästä aiheesta. Lue erikoisen tarkkaan miten selviytyä jatkossa. Luo uudet suhteet, liity johonkin uuteen yhdistykseen, seurakunnan piirissä ei varmaan kiusata ketään. Elä ole huomaavinasi entisiä kiusaajiasi, kasva heidän yli! Jos kiusaavat, niin tee poliisi-ilmoitus. Voit ottaa myös yheyttä heidän vanhempiinsa ja kertoa.

Ei kannata jäädä seinien sisään, - sillä tavalla sinä vieläkin vain antaisit entisten kiusaajien vaikuttaa itseesi!

Mieti mitä haluat tehdä elämässäsi, kirjoita luettelo paperille, - ja ryhdy toteuttamaan haaveitasi. Voit alkaa opiskella uusia mielenkiintoisia asioita tai vaihtaa työtä, jos olet jo työelämässä.

"Kukas sen kissanhännän nostaa pystyyn, jos ei kissa itse"?

Reippaasi vaan, kyllä sinä selviät!

Minä olen nyt 52 -v. ja vasta viime vuosina päässyt irti koulukiusaamisen aiheuttamista ongelmista.
Että näin se menee, ikävä kyllä.
Toisaalta voin sanoa,että kiusaamisen "ansiosta" olen ollut paljon vahvempi ihminen useimmissa asioissa.
Silti olisin mieluummin ollut heikko vaan eipä valintaa ollut....

Minulla on sama tilanne.

Olen ottanut asenteen: Elämä on taistelu, jossa ei saa ikinä luovuttaa. Ei edes sosiaalisissa suhteissa, jotka minunkin osaltani ovat lähes kadonneet.

Olen oppinut kehittämään itseäni. Kehitin myös menetelmiä, joilla voitin vuosien kovan kamppailun jälkeen masennuksen, joka oli kohdallani jatkunut koko lapsuuden ja teini-iän. En halua enää kuolla, vaikka elämä tuntuukin usein merkityksettömältä. Olen myös hyväksynyt sen tosiasian, että kiusaajani pääsivät kuin koira veräjästä. He eivät ikinä pyydä minulta anteeksi, eikä heitä rankaista.

Uskon kaikesta huolimatta tulevaisuuteeni. Niin moni asia on kääntynyt päälaelleen pelkällä yrittämisellä, itsensä jatkuvalla voittamisella, ja sillä että hokee varman tappion edessä: "sinä onnistut, sinä voitat". Ja sitten kun tappio tulee, katsot sitä ilman tunteita, analysoit sen kylmästi ja otat opiksesi. Joka kerta tulet hieman vahvemmaksi, oli asia sitten mikä tahansa.

Uskon että pienin askelin ja lähes yli-inhimillisellä kärsivällisyydellä voi voittaa myös sosiaaliset ongelmat ja kiusaamisen aiheuttamat traumat. On pakotettava itsensä sosiaalisiin tilanteisiin, joita ennen pelkäsi. On analysoitava omaa ajatteluaan - mitä ihmiset oikeasti tarkoittavat sanoessaan jotain, ja mikä on omaa kuvitelmaani. Luultavasti tulkitsen myös normaaleja puheita pilkaksi, koska minusta on tullut vainoharhainen kuin Stalin.

Tämä kaikki ei ole pelkkää tyhjää sanahelinää. Olen saavuttanut tuloksia noudattamalla näitä ohjeita. Lähes täydellisestä yksinäisyydestä olen kavunnut jonkinlaiseen sosiaalisen elämän uuteen aamunkoittoon.

Ongelmana ovat yhä sosiaaliset taidot, jotka vuosien yksinäisyys surkastutti olemattomiin. Siksi sanon välillä jotain tökeröä, lakkaan kuuntelemasta, vaivun ajatuksiini, en ymmärrä mitä toinen tarkoittaa tai olen "out" joistain yleisesti tunnetuista asioista. Olen oppinut hyväksymään myös sosiaalisen "tyhmyyteni", jonka uskon olevan parannettavissa. Lisäämällä sosiaalista kanssakäymistä voi mahdollisesti murtaa sekä tunteeseen, että taitoon liittyvät muurit. Se täytyy tehdä rauhallisesti, hiljaa totuttelemalla, jotta ei loukkaisi itseään ja muita liian pahasti.

Jonain kauniina päivänä nämä ongelmat ovat kohdallani historiaa. Toivottavasti niin käy myös tämän ketjun aloittajalle.

Sinä joka kirjoitit
" Aika hullua että kiusaamisella voi olla tuhoisat seuraukset ja silti se on opettajien ja lakien mukaan ihan ok"
olet enemmän kuin oikeassa.

Epäilen, että koulukiusaajista tulee opettajia.
Sinänsä hyvin pitävä teoria,eikö?

Minulla sama tilanne tuntuu että en koskaan pääse yli kiusaamisen traumoista ja tutustua ihmisiin

mun mielen/luonteen mursi oma mutsi alle kouluikäisenä.mielipuoli narsisti.nyt olen 50 ja "elän" puolitehoilla enkä tykkää siitä.Hki kotipaikkana,onneksi,pikkukylässä kun pitäisivät omituisena höpöttäjänä ja joutuisi vain silmätikuksi kun silloin tällöin avautuisi lähikuppilassa.kaikkien näihin/tähän palstaan kirjoittaneiden olisi hyvä tavata.. mutta miten sen järjestäisi Turvallisesti! etteivät pahat ihmiset pääse kilttien kimppuun..."Yhdistytään,murskataan pahavalta..."

Kiusattuna olleen tuska ei unohdu koskaan. Olen 78 vuotias miespuolinen henkilö. Jatkosodan aikana tapahtuneet asiat koulussa ja koulumatkalla ovat pilanneet elämääni koko aikuisiänkin ajan. Kiusaajieni kanssa en ole aikuisena halunnut/voinut olla missään tekemisissä.

Kovin surullinen tarina ja näkökulma elämään. Minusta on hyvin traagista kun pienten ihmisten kohtaama ympäristö voi olla niin julma ja vaikuttaa elämään isompanakin. Turha menetys, ilman hyvää syytä "tuhottu" elämä.

Ihminen on sekä julma peto että intellektuelli ja tunteikas. Ihmiset syövät toisten lajien edustajien osia. Eivät tunne empatiaa kärsiviä eläimiä kohtaan. Eivät asetu toisen asemaan. Eivät välitä. Apatia.

Metsästäjä harrastuksenaan lopettaa harmittoman hirven taipaleen, miettimättä hirven elämää, ei tullut ajatelleeksi. Matkaa metsien ja hankien halki. Voitettuja vastoinkäymisiä ja täpäriä pelastumisia vaaroilta. Sarvipää lyhistyy hankeen, toisten syötäväksi. Kavereille kehuttavaksi. Vaimo odottaa kotona, kaunis hymy hehkuen, lämmittää pirtin hengen.

Eläimistä niitäkin, jotak ovat älykkäitä ja empaattisia, ihminen kasvattaa massatuotantolaitosten kopperoissa, joissa robotein niistä valmistetaan pieniä pakkauksia, joita kuluttaja voi kaupasta ostaa.

Tässä tallaisia hieman järkyttäviä näkökulmia ihmisen luonteesta.

Luulen että aloittajan surullinen tarina omaa tietynasteista itsesääliä ja asioiden liioittelemista. On helpompi tuudittautua ajatukseen, että on jokin ulkoinen syyllinen, joka ongelmat aiheuttaa. Henkilökohtaisilla valinnoilla on merkityistä. Itse voi vaikuttaa.

Huono itsetunto jakaa ihmiset. Itsetunto viimekädessä tulee ulkopäin, vaikka tyypillisesti väitetään juuri päinvastoin. Normaalisti ihmiset saavat sen lapsuudessa vanhemmiltaan, ehkä koulutovereiltaan, sisäisen uskon omasta hyvyydestä, omasta rakastettavuudesta. Äidin ehdoton rakkaus on se tekijä joka jää lapsuudessa elämään ihmisen sydämmeen. Ihminen kohtaa vastoinkäymiset, luottaen tunteidensa perustuksiin, jotka kestävät epäonnistumisissakin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta. Kun lapsuudessa rakentunut huono itsetunto puuttuu, tai on vahingoittunut, esim. koulukiusaamisen vuoksi, ihminen menettää kykynsä luottaa itseensä, vetäytyy kuoreensa, taikka yrittää rakentaa itsetuntonsa muiden ihmisten varaan.

Minulla ainakin on huono itsetunto, mutta tosiaalta myös hyvä itsetunto. Olen yksinäinen ja löydän paljon syitä ulkomaailasta, mutta löydän syitä myös itsestänikin. Yritän löytää sellaista välimaastoa, jolla voisin selvitä. Mutta kohtaamani esteet ovat sellaisia, etten voi niitä ylittää. Minulla on luottamusta oikeudenmukaisuuteen, usko hyveelliseen pyrkimykseen, rationaaliseen ja puolueettomaan asioiden ymmärtämiseen, idealistinen maailmankuva. En voi löytä seuraa naisista maailmassa, kun naiset halveksuvat yksinäisiä ihmisiä, löytävät paljon helpommin seuraa kuin miehet, kun sukupuolet eivät ole tasaveroisia. Joutuisin luopumaan niistäkin asioista, joita pidän hyvänä, ylittääkseni huonoon itsetuntoon liittyvät haasteet. Mutta yritän silti omalla tavallani, vaikka se onkin hyvin epätoivoista, ja tiedän ettei se tuota tuloksia. Kohtaloni on matemaattisesti ennalta selvä.

Haluaisin sanoa kaikille yksinäisille: Yrittäkää luottaa omaan hyvyyteenne, pitäkää itseänne hyvänä ihmisenä, kaikista virheistä ja vastoinkäymisistä huolimatta. Hieman teennäistä mutta menköön... :)

Niille jotka sanoo että kiusaamisesta voi päästä yli, niin miten muka? Miten voin koskaan luottaa ikäisiini kun ennenkin edes mitään sanomatta hakattiin huvin vuoksi. Olette joskus olleet 500 oppilaan koulussa ja ollut melkein koko koulun sylkykuppi ja naurunalainen?

On jo ihme että olen vielä edes elossa sillä itsemurha oli ennen päivittäin aamusta iltaan mielessä, mutta ei onneksi nykyään kun ei juuri tarvitse nähdä ikäisiäni.

Kyllä on hurjia kokemuksia. Ja niin yleistä. Edelleenkään monet aikuiset, mukaan lukien opettajat, eivät tajua kiusaamisen ja henkisen väkivallan vakavuutta ja kuinka pitkälle se vaikuttaa elämään.
Minua kiusattiin lyhyen aikaa koulussa. Mutta paljon pahempaa oli koko lapsuuteni kestänyt kotikiusaaminen. Toinen vanhemmistani oli narsistinen, lähes psykopaattinen sadisti. En pidä näistä nimikkeistä, koska ne ova turhan psykiatrisia ja toisaalta haukkumasanoja, ja tavallaan ne peittävät sen todellisuuden. Elin väkivaltaisen ja vihaavan ihmisen lähellä, pakotettuna olemaan hänen kohteensa, silloin kun yritin kasvaa. Tai ennen kaikkea selvitä hengissä.
Koulukiusaaminen yhden lukuvuoden aikana oli kohtalaista, moni on kokenut pahempaa ja pitempään. Kyllä se teki silti kouluunmenon sietämättömäksi ja vaihdoinkin koulua sen takia. Ajattelin kuitenkin niinä aikoina, että kunpa voisin puhua jossain kotikiusaamisestani. Sellaista termiähän ei edes ole. Kukaan ei olisi uskonut että minua kiusasi toinen vanhemmistani sillä tavalla.
Koulukiusatut menettävät luottamuksensa ihmisiin, ehkä eniten siinä vaiheessa kun aikuiset eivät usko heitä. Se taitaa olla heillekin melkein pahempaa kuin itse kiusaaminen. Menee luottamus koko maailmaan, kun ne joiden pitäisi auttaa kääntävätkin selän. Minulle se kävi kotiporukan vuoksi. Joutuu elämään kuin toisessa maailmassa, kuin jonkinlaisen lasin takana, muista ihmisistä, koska he eivät koskaan ymmärrä eivätkä haluakaan ymmärtää mitä on kokenut se joka on elänyt kasvuvuotensa väkivallan kohteena.

Toivottavasti olet löytänyt edes hieman uskallusta luottaa muihin.Ikävä kyllä maailma täynnä inhottavia ihmisiä. Mutta on myös olemassa kilttejä ja hyviä ihmisiä jotka eivät naura sinulle. Yritä vaikka netissä tutustua ihmisiin. Joku sosiaalinen kanssakäyminen jo auttaa. Itsekin tiedän miltä tuntuu niin pelätä ja olla naurun ja pilkan kohteena. Ei niitä koskaan unohda. Kuitenkin elämä menee eteenpäin ja löytyy uusia ihmisiä jotka arvostavat kun vain etsii. Mutta älä täällä etsi tämä tuntuu olevan kiusaajien valtakunta.