Mikä helkkari mun puolisoa vaivaa?

Sitä ei vaan kiinnosta...onhan näitä.

Tiedän tuollaisen tapauksen ja matkassa oli muitakin ikäviä taipumuksia, jotka osoittivat suurta välinpitämättömyyttä ja piittamattomuutta läheisistä. Oma napa oli tärkein.

On olemassa ihmisiä, varmaan naisissakin, jotka eivät vain osaa olla vauvan kanssa, joka ei vielä seurustele eikä kommunikoi aikuisten tapaan. En tiedä, miten sitä pitäisi nimetä; sisällön vaje, tietämättömyys, taitamattomuus, yhteyden luomisen vaikeus ...

Sama ilmiö löytyy myös elämän loppupäästä, kun laitoksessa loppuaan odottavan vanhuksen luona ei käy kukaan tai käy hyvin harvoin. Vierelle on vaikea mennä, jos ei tiedä eikä osaa 'puhua, jutella, seurustella' toisenkin puolesta, joka ei enää sano mitään.

Tällaiset ihmiset pitäisi panna johonkin tunneälytestiin tai tunnevamman poistokurssille, joissa selvitetään, että muunkin laisia kommunikointitapoja on kuin sana ja puhe.

Käyttäydyin kuvaamallasi tavalla ensimmäisen vuoden aikana, pikku vauva tuntui jotekin vieraalta ja en kokenut osaavani hoitaa sitä. Ongelmaa ei helpottanut se, että tein vaimoni mielestä kaikki väärin.

Lapseni ollessa n. 1,5 v hänen kanssaan pystyi jo vähän touhuta ja innostuin leikkimään sekä hoitamaa häntä.

Tässä minun tarinani. Meillä miehillä ei hoivavietti tule niin helposti esiin kuin naisilla. Olen sitä mieltä, että miesten evoluutio ei ole täysin pysynyt naistenlehtien ihanteen perässä. Monille miehille perinteinen miehenrooli on helpompi ja hoivarooliin heittäytyminen on todella vaikeaa.

Se on vähän sama, kuin miten eläimen kanssa kommunikoidaan, ei niiden kanssa voi puhua, mutta niiden kanssa voi touhuta ja leikkiä. Itsellä oli ollut koira 10 vuotta kun sain ensimmäisen lapsen ja minusta oli hyvinkin luontevaa vauvan kanssa jutella, niinkuin juttelen koirankin kanssa, eikä kumpikaan puhu takaisin, mutta kumpikin reagoi puheeseen :) Itse kun en asu lapseni kanssa, niin näen muutaman kerran viikossa, mutta lapsi tuntuu läheiseltä, koska hoidan häntä, syötän häntä, leikin hänen kanssaan

Kaikki ei ehkä osaa olla luontevasti pienen lapsen kanssa. Ja usein taitaa juuri miehellä se sujuvan paremmin sitten kun lapsi on vähän isompi ja lapsen kanssa voi leikkiä vaikka autoilla tai viedä lapsi pelaan futista, ongelle tms.
Puolisoni veli esim. suorastaan pelkää lapsia, ei uskalla ottaa syliin tai koskea vaikka lapsi olisi vaarassa. Lapsenvahdiksi hänestä ei ole edes muutamaksi minuutiksi. Ja esim. vaipan vaihtamisesta ei varmasti tulis yhtään mitään. Hän ei osaa myöskään puhua lapselle vaikka olen koittanut sanoa, että vaikka lapsi ei itse osaa vielä puhua kuin pari sanaa, ymmärtää hyvin puhetta. Ja vaikka ei ymmärtäisikään niin silti voi puhua eikä olla ihan hiljaa...

Kyllähän se itsestäkin ehkä alkuun tuntui hassulta höpöttää kokoajan vauvalle, mutta kummallisemmalta olisi tuntunut olla ihan hiljaa.

Onko miehesi saanut olla lapsen kanssa kotona yksin? Eikö hän vaihda vaippaa syötä lasta sillä välin kun olet poissa? Voit neuvoa miestä, mutta älä sorru siihen, että olet kokoajan neuvomassa ja arvostelemassa. Tyyliin, että vain äiti osaa tehdä kaiken ja oikein. Se voi alkaa ärsyttää miestä.

Jos mies on oikeasti vaihtanut yli vuoden aikana vain kaksi vaippaa niin oletko koskaan sanonut miehelle, että "vaihtaisitko vaipan"? Jos olet, niin onko mies kieltäytynyt? Vai odotatko, että mies omaehtoisesti vaihtaa vaipan, etkä ikinä pyydä? Ehkä mies on vaan tottunut siihen, että sä hoidat aina vaipan ja se on ajatunut sun hommaksi. Meilläkin minäkin teen melkein aina tietyt hommat ja mies joskus oikein ärähti, että kerkiääkö se äiti vaikka olisi itse voinut sen tehdä.

Kyllähän lapsi kiintyy usein enemmän äitiin, jos äiti on paljon enemmän lapsen kanssa kuin isä.

Olen itse äiti ja voin myöntää, että sorrun neuvomaan miestä. Puutun lapsen pukemiseen (mies on pukenut mielestäni keliin nähden väärät vaatteet tai jonkin vaatekappaleen "väärin") ja milloin vaippa on huonosti tai ei vaihda heti vaippaa tai ala antaa ruokaa silloin kun pitäis. Koitan päästä eroon tavasta. Mies ihan syystä tuntee, että ei osaa tehdä mitään oikein. Vaikka ei se niin ole. Ja onko minun tapani oikein, se on vain minun tapani. En koe olevani kovin hyvä itsekään näissä hommissa moneen muuhun äitiin verrattuna.

Ei mies välttämättä ole huono isä, hän ei vain osaa olla lapsen kanssa. Ongelma voi poistua ajankin kanssa. Ja onko se, että ei vaihda vaippaa laiskuutta vai, että jotenkin pelkää, että ei osaa? Joittenkin miesten mielestä varsinkin kakkavaipan vaihtaminen voi kyllä olla vastenmielistä hommaa. Tiedän pari miestä, jotka ei vaihda kakkavaippaa vaan vaimo vaihtaa aina. En tosin tiedä, että mitäs sitten jos vaimo on kauemmin poissa.

No miksei sais lässyttää? Mä itse puhun meidän vauvalle ihan ihme "olet söpö"-äänellä. Oletko siis ollut koko vuoden hoitamassa vauvaa?? Etkö näe kavereita, käy kampaajalla tai lenkillä? Et anna äijäs edes olla vauvan kanssa. Vai eikö suostu? Halusiko hän lasta kanssasi? Eikö lattialla makaaminen ole ihan ok, jos se on hänelle luontevinta oloa lapsen kanssa..

Jätä heidät edes yhdeksi illaksi kaksin ja lähde vaikka baariin.. tai aloita siitä että käyt vaikka ostoksilla pari tuntia. Oma muija lähti kahville kun vauva oli 6 päivää, hyvin meni se pari tuntia, about kk niin muija halus tanssimaan mikä oli ihan ok. Oltiin aamuyöhön asti vauvan kanssa.. Musta olis älyttömän outoa jos nainen ei koskaan haluais tehdä mitään muuta kuin olla vauva kainalossa joka paikassa. Vietkö vauvan muualle hoitoon kun käyt vaikka salilla?

En mäkään vaihda vaippaa kun sillon kun oon kaksin vauvan kanssa, tai jos muija sanoo että voisin välillä vaihtaa. Miks vaihtaisin kun hän siitä harvoin valittaa.. En kuitenkaan kiellä menemästä ja ihan kivaa on olla kaksinkin lapsen kanssa.

Voisit myös tsempata sitä puolisoa. En usko että on huono isä kun sellasta miettii, ennemminkin epävarma. Voisit sanoa että kyllä hän osaa, ja kehua ja sanoa että lapsi tykkää hänestä yms.

voipersus, jotain lukutaidottomuutta sulla? "En mäkään vaihda vaippaa kun silloin kun oon kaksin vauvan kanssa" eli silloin kun tyttöystävä ei ole paikalla niin hoidan kyllä lapsen.. Zzzz ämmät.

Mies on usein samanlainen isä kuin oma isä on ollut hänelle. Eli siis osallistuva ja hassutteleva tai poissaoleva ja välinpitämätön jne.

Miestä voisi pyytää pohtimaan omaa lapsuutta ja sitä, millainen oma isä oli ja haluaisiko tehdä jotain toisin..

Onko vika sittenkään miehessä?

Meille kun ensimmäinen rakkauden hedelmä syntyi, vaimoni sanoi *kyllä minä itse lapseni hoidan*

Minun myös annettiin ymmärtää että teen kaikki väärin. No lapsi ei valittanut.
Öisiin itkuihinkin sain osallistua vasta kun puolisoni oli liian väsynyt. Onneksi oli iso koti, jotta pääsin silloin lapsen kanssa yläkertaan että äiti sai levätä.

Äidin suojeluvaisto piti minut lapsestani erillään, liekö mukana ollut myös mustasukkaisuutta. Itse kävin töissä, ja kotiin tultuani minut usein passitettiin asioille jotain lapsellemme hakemaan.
työkaveritkin nauroivat etten koskaan ollut kotona, kun yrittivät tavoittaa. Minähän yritin vain toteuttaa äidin toiveita.
Tottakai pukeminen kesti mulla kauemmin, koska en sitä vauvalle niin usein tehnyt. Tottahan mukana oli arkuuttakin. No siksi äiti halusi kuitenkin aina pukea lapsen, jos vain mahdollista. Samoin pyllynpesu ja vaippojenvaihto kesti minulla kauemmin, ja siksikin sen vaativan tehtävän suorittamiseen minut hyväksyttiin harvoin. Oli siis perhesovun kannalta parempi antaa äidille ja lapselle enemmän tilaa.

Sitähän en kiellä etteikö lasten äiti olisi ollut hyvä äiti lapsille. Hoiti hyvin ja vaivoja säästelemättä. Väsytti vain kovasti itsensä tavoittelemalla täydellisyyttä. Siitä mielestäni kyllä kärsi parisuhde, ja isän kontakti sekä lapseen että äitiin.

lasten leikki-iässä olin matkatöissä, ja lapset kyllä odottivat iskää aina innolla kotiin, kun tuliaisia oli luvassa. silloin heidän kanssaan toki oli mukavampi leikkiä, ainakin hurjemmat leikit jäivät iskän vastuulle. Toki leikkimökki myös rakennettiin, liukumäki, barbitalo yms, mikä milloinkin oli ajankohtaista. Siten sain toki osallistua lasteni elämään, mut rakennusjutut varmaan tuntuivat lapsista vain siltä että iskä on pois kotoa.

Tein kai minäkin väärin, kun en riidellyt itselleni mahdollisuutta hoitaa lapsiani niin hyvin kuin minä olisin osannut, kaikkine virheineenkin. Jotenkin vain ajattelin äidin olevan herkässätilassa, kun lapset olivat ihan pieniä. En tohtinut silloinkaan turhaan pahoittaa hänen mieltään.

Se että mies olisi samanlainen kuin oma isä oli, niin ei mun kohdalla pidä paikkaansa. Lapset ovat jo täysi-ikäisiä, eivätkä ole koskaan nähneet mua päihtyneenä. Eivätkä ole koskaan ruumillista kuritusta saaneet. Aina ovat hankinnoissa menneet muun perheen edelle, jos on pitänyt päättää mitä ostetaan. Kaikista asioista ollaan perheenkanssa neuvoteltu, ja yhdessä mietitty, miten joku toive on voitu toteuttaa. Lapset on saaneet paljon vapautuksia, mutta paljon vastuutakin. Molemmat vanhemmat on kyllä kannustaneet meillä lapsia omien unelmien täyttämiseen, ja haluamiensa harrastusten pariin.

Pienten lasten äideille sanoisin että antakaa isille edes mahdollisuus.

Kyllä meikäkin aikamoinen kanaemo on ollut näin jälkikäteen ajateltuna. Mutta jälkiviisaana olen sitä mieltä, että en olisi tässä aviossa enää, jos siippa ei olisi ollut niin hyvä isä lapsillemme. Äiti oli se järjestyksen yllä pitävä vääpeli ja isä se höveli heppu, jonka kanssa oli mukavaa ja turvallista mennä ja tehdä. Miehelle piti joskus sanoa, että sinä olet aikuinen ihminen ja voit mennä menojasi aivan yksinkin, ilman lapsia.

Naisia ei voi eikä tule syyttää siitä, että tämä yhteiskunta palvoo äitimyyttiä ja siitä syystä jotkut naiset haluavat olla marttyyreitä. Kaikkensa antaneita ja kaikkensa tehneitä, väsyneitä, innottomia, harmaita ja hauskanpidosta ymmärtämättömiä, identiteettinsä perheelle menettäneitä ja eksyneitä omassa elämässään.