Kaksinaismoralismia?

Kaikki (paitsi trollit) täällä suomi24:ssä ja muutenkin netissä vastustavat kiusaamista. Olen elämäni aikana nähnyt netissä vain kaksi (trolleja ei lasketa) (eikä "mestaria") henkilöä, jotka myöntävät olevansa/olleensa kiusaajia.
Lähes kaikki sanovat (valehtelevat?) puuttuvansa kiusaamiseen, kun sitä näkevät. Kun netissä kerrotaan jostain "tavallista pahemmasta" (en toki vähättele kenenkään kärsimystä, mutta useimmiten nämä eivät ole läheskään pahimmasta päästä) kiusaamisesta, kommentoivat useat jotain tyyliin: "Mä kyl hakkaisin noi kiusaajt jos tulis kadulla vastaan".
Kaikki vaikuttaa siis olevan täydellistä.

Entä IRL (in real life)

En ole koskaan nähnyt, tai kuullut, että kukaan olisi puuttunut kiusaamiseen.
Ihmiset katsovat sivusta. He jopa nauravat mukana.
En tuomitse "hiljaisia hyväksyjiä". He eivät todennäköisimmin uskalla puuttua kiusaamiseen. Yhtä hyvin voisimme syyttää kiusaamisesta kiusattuja, koska he eivät uskalla puolustautua. (ja sitähän emme tee, koska meillä on moraali) Kuitenkin, kun nämä "hiljaiset hyväksyjät" ja joskus jopa mukana naurajat (joita en todellakaan arvosta) tulevat puhumaan siitä, kuinka kiusaaminen on väärin, on jotain pielessä.

Mistä tämä johtuu?
Mielipiteitä?

Ja koska tästä syntyy todennäköisesti väittely, (kuten kaikista kiusaamiseen liittyvistä viesteistäni) kerron jo aluksi pari faktaa/mielipidettäni, jottemme tuhlaisi turhaan aikaa. :)
1. Kiusaaminen on väärin.
2. Olen ollut kiusattu.
3. Kiusaajan vahingoittaminen (pahastikin) kiusaamisen lopettamiseksi on oikein.
4. Kiusaajan vahingoittaminen kostoksi on väärin. (rangaistus on eri asia, koska se ehkäisee kiusaamista)
5. Viestini oli kysymys (Mistä tämä johtuu?) ja sen oli tarkoitus herättää keskustelua, paitsi kiusaamisesta, myös siitä, kuvitteleeko ihminen olevansa "parempi", kuin onkaan ja kertooko ihminen itsestään vääriä faktoja, vaikuttaakseen paremmalta.
6. En kyseenalaista juuri SINUN "hyvyyttäsi", vaan ihmisten kirjoituksia yleisesti. :)
7. En väitä itse olevani sen parempi.

Ja nyt (viimeinkin XD) : KESKUSTELU ALKAKOON!!!!!!

14

450

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nostaja

      Nostan.

      • Ei ole ajankohtaista enää. Täällä kun ei nykyään puhuta kiusaamisesta, tahi oikein mistään muustakaan.... Koko palsta täynnä paskoja trolleja.

      • vastaaja___
        jokutyyppi19 kirjoitti:

        Ei ole ajankohtaista enää. Täällä kun ei nykyään puhuta kiusaamisesta, tahi oikein mistään muustakaan.... Koko palsta täynnä paskoja trolleja.

        Kyllä voidaan puhua.

      • jokutyyppi19 kirjoitti:

        Ei ole ajankohtaista enää. Täällä kun ei nykyään puhuta kiusaamisesta, tahi oikein mistään muustakaan.... Koko palsta täynnä paskoja trolleja.

        Mikä saa sinut sitten täällä pysymään?
        Olet oikeassa, vähän yli vuosi sitten palstalla riitti juttua..

      • Söpöline kirjoitti:

        Mikä saa sinut sitten täällä pysymään?
        Olet oikeassa, vähän yli vuosi sitten palstalla riitti juttua..

        Odotan, että uudet kulta-ajat saapuvat.

      • jokutyyppi19 kirjoitti:

        Odotan, että uudet kulta-ajat saapuvat.

        Luulen että niitä emme saa...

      • Wonders

        Ehkei ole ajankohtaista, mutta sanonpa silti.

        Philip Zimbardo todisti Stanfordin vankilakokeella, miten täysin kunnolliset yliopisto-opiskelijat voivat muuttua hirviöiksi oikeissa olosuhteissa. Vikaa on yleensä etsitty joko henkilöstä itsestään ("syyllinen on tynnyrissä") tai ympäristöstä ("syy on tynnyrissä"), mutta Zimbardolla on tarjolla kolmas, sekä kiusaamisen että karut vankilaolosuhteet selittävä attribuutti - vika on meidän järjestelmässä ("syyllisiä ovat tynnyrin rakentajat").

        Ihmisistä täysin piittaamaton poliittinen infrastruktuurimme on ongelman ydin. Ihan sama mistä täällä koitat valittaa/kritisoida/ilmaista jumalauta mieltäsi, vastuuta kikkaillaan muille johtoportaille ja pestään omat kädet liasta, kunnes kaiku lopulta lakkaa. Asia vain unohdetaan sen jälkeen, kun jokainen siihen liittyvä taho on ilmoittanut "olevansa huolissaan tilanteesta" ja siitä, miten "asiaa tutkitaan parhaillaan". Osasyynä toimii myös kapitalismi - onnellisuus on joukkoilmiö, eikä jatkuvalla kuluttamisella ja fiktiivisella paremmuudella saatava asia, siinä mietittävää.

        Lyhyesti - selkärangattomuus, vastuun laiminlyönti ja läpimätä systeemi. Eikä se valitettavasti lopu, kunnes joku vierailee kiväärin kanssa opetusministeriön kokouksessa.

      • Wonders
        Wonders kirjoitti:

        Joo, semmoset tuli sitten pilvessä väsättyä. Siinä siis syy itse kiusaamiselle ja miksi kiusaamiseen ei puututa aikuisten toimesta, muttei tilanne ole puuttumattomien nuortenkaan kohdalla eri - vääristyneitä arvoja kauempaa ei syytä tarvitse hakea. Niiden taustalla ovat samat tekijät - kilpailuyhteiskunta ja sukupolvesta toiselle periytyvä illuusio siitä, että onnellisuus on täysin ympäröivistä ihmisistä riippumatonta, omaa ja materiaalista hyvinvointia.

      • OzzyOsbourne
        jokutyyppi19 kirjoitti:

        Odotan, että uudet kulta-ajat saapuvat.

        Niitä ei tule. Internetkulttuuri ei ole enää sama, varsinkaan täällä.

    • Äksdeeeiijumamakeeikmitä

      Aika huonot kskustelut ollu xd

    • en jaksa lukee liian pitkä

      • KeittiöPsykologi_

        Et jaksa lukee mutta jaksat kirjoittaa?

      • KeittiöPsykologi_ kirjoitti:

        Et jaksa lukee mutta jaksat kirjoittaa?

        Kirjoittamani teksti oli monta kertaa lyhyenpi kuin teksti joka olisi pitänyt lukea.

    • jmnhjhjhbjgbhjg

      Kiusaaminen on erittäin haitallista hyvin monen ihmisen elämälle.
      On ihan sama kenen vika se on, kunhan asian saa loppumaan.
      Opettajan on hyvin vaikea puuttua kiusaamiseen koska kiusaaja ei yleensä ihmeemmin kunnioita opettajaa. Sen sijaan jos kaveriporukka tuomitsee kiusaamisen - joko kaveriaan kohtaan tai yleisesti - se loppuu hyvin äkkiä.

      Voimme loputtomati syytellä kiusaajaa kiusattua tai vieressä naurajia, mutta se vaan on ihan turhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1089
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      194
      785
    3. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      715
    4. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      205
      692
    5. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      178
      678
    6. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      101
      636
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      38
      585
    8. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      43
      552
    9. Pidin siitä miten

      Rauhallinen olit. Et menetä hermojasi kovin herkästi
      Ikävä
      24
      518
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      36
      504
    Aihe