Isoäiti käy unissani

Mummini kuoli elokuussa äkillisesti. Hän sairasti alzheimerin tautia ja kaatui kotonaan satuttaen lonkkansa. Leikkaus sujui kuitenkin hyvin ja mummi voi hyvin, hänen sanottiin pääsevän kotiin. Sain perjantaina kuvan mummista kännykkääni, hän oli hyvin skarppina siinä. Kyseli minua käymään sairaalassa. Pappanikin soitti, ja sanoi että mene ihmeessä kun ehdit, kertoi osastonkin. En mennyt kuitenkaan silloin, menin kavereiden kanssa ulos. Sovimme menevämme porukalla tulevalla viikolla. Seuraavana päivänä mummi kuoli. Leikkaus oli ilmeisesti kuitenkin liian raskas. Kannoin kauan huonoa omaatuntoa, etten mennyt heti käymään. Uutinen oli sokki.

Menin sairaalaan katsomaan ruumista. Pidin mummia kädestä, suukotin otsalle ja sanoin kaiken sanottavani. Tunsin läsnäolon ja rauhan. Päivät sen jälkeen oli sekaisin ja vain itkin. Tunsin läsnäoloa usein ja koin sen pelottavana. Se oli läsnä etenkin mummin ja papan yhteisessä kodissa. Toivoin monesti, että mummi kävisi unessa jättämässä edes hyvästit mutta hän ei tullut. Mummi uskoi henkimaailman asioihin ja näki itse paljon unia vainajista. Hän oli myös uskovainen. Puhuimme paljon hengellisistä asioista. Pienenä hän lupasi minulle, ettei säikyttäisi minua ilmestymällä. Olen miettinyt, ovatko uneni todella vain alitajunnan tepposia ja sitä, kun ajattelen mummia. Toinen puoli minusta haluaisi kuitenkin uskoa viesteihin ja mummin haluavan lohduttaa. Jos jollakin on kokemusta vastaavasta/enemmän tietoa unista ja vainajista niissä, toivoisin apua.

Unet ovat aina samankaltaisia. Itken ikävääni, mummi lohduttaa ja sanoo jotakin. Hän on poikkeuksellisen nuoren oloinen mutta täysin tunnistettava vaatteista ym. Hän oli ennen alzheimeria itsestään huolehtiva, hieno nainen ja on unissa taas sitä. Hän on kuin todellinen mutta poissaoleva ja tyyni, vaikka itken ja suren. Hän usein vain halaa.

Hautajaiset olivat rankka kokemus. Jokin aika niiden jälkeen näin unen, jossa mummi oli auton vieressä. Halasimme pitkään ja sitten hän lähti. Koin sen olevan hyvästit.

Viimeinen tapaamisemme oikeassa elämässä oli samankaltainen. Mummin vaatteetkin olivat samanlaiset unessa. Halasimme alaovella kauan, nauroimme ja mummi kertoi kuinka olen niin tärkeä. Sanoin hänelle, että hänkin on. Saatoin mummin autoon. Auton kaartaessa pihasta, mummi vilkutti minulle näyttäen surulliselta. Sen jälkeen minut valtasi outo lohduton ja surullinen olo siitä, että mummi on niin vanha. Koin sen jonkinlaisena enteenä. Sen jälkeen emme tavanneet. Mummi ehti soittaa vielä, että onhan minulla kaikki hyvin.

Tämän jälkeen olen usein nähnyt unia mummista ja papasta yhdessä. He istuvat penkillä ja mummi katsoo perään tai ovat valkoisessa lentokoneessa, jossa törmään heihin. Ehkä tämä on merkkinä siitä, että mummi on odottamassa pappaa mukaansa. Itse uskon, että hän ei lähde, ennen kuin pappa on valmis omaan matkaansa.

Autounen jälkeen näin unta, jossa istuimme valkoisessa huoneessa pöydän äärellä. Itkin ikävääni ja kyselin, miksi mummin piti kuolla. Mummi oli omanlaisensa tuttuine vaatteineen.
"Kuolema vei voiton", mummi vastasi myöhemmin. "Kuolema"-sana tosin assosioitui erääksi toiseksi sanaksi ennen nukahtamistani katsomasta televisiosarjasta, joten täydensin sen itse (Puhtaat valkeat lakanat, Raikas "Raikas vei voiton"). Olenkin miettinyt, onko koko unihömpötys vain assosiaatiota mielessä pyörivistä asioista vai onko mahdollista, että unen sekavuudet ja mummin vierailu vain sekoittuivat unessa.

Jokin aika sitten näin unen, jossa itkin mummille, että tunnen ja aistin hänet joka puolella. Mummi näytti minulle valokuvaa vaaleasta omakotitalosta. Sen ympärillä oli kesäisessä vehreydessä puita ja ruohoa. Kuvan keskellä oli valoilmiö. "Minä olen tuossa", mummi sanoi.
Oikeastikin aistin hänen läsnäolonsa yhä edelleen monesti ja olen miettinyt, onko se mielikuvitusta. Koin, että ehkä mummi vastasi aistimusten olevan totta.

Nyt olen kolmena yönä peräkkäin nähnyt hänestä unta.

Torstaina olin ystäväni kanssa kadulla, jossa oli postikortteja myynnissä. Mummi katseli niitä, kunnes huomasi ystäväni ja tervehti häntä iloisesti. Ystäväni katsoi mummia hämillään, että eikö tuon pitäisi olla kuollut. Mummi halasi ystävääni, joka sanoi, että:"Kiva kun vierailet usein Miran (minä, nimi muutettu) luona." Taisi selittää jotakin ikävöinnistänikin.
Hetken päästä istuimme pöydän äärellä, pidin mummia kädestä. Hänen tukkansa oli permanentattu kuin vielä skarppina vuosina ja huulilla punaista punaa, kuten myös ennen. Itkin, kuinka ruumishuoneella pidin häntä samalla tapaa kädestä.
Mummi puhui kuolemastaan tyynesti. "Minua väsytti kauheasti", hän sanoi. Unen todellisuutta rikkoi kommentti madosta silmässä. Ajattelin ensin, että se kertoi unien olevan hömppää. Sitten ajattelin, että se voi olla mummin hurttia huumoria, jota hän skarppeina vuosinaan harrasti. Kikattaen päälle. Ehkä hän yritti keventää tunnelmaa.