+22 ja +30

Daradevil

Iltamiapa hyvinkin..
Olin menossa jo nukkumaan, kun puhelin piippasi ja sain elämäni ensimmäisen viestin käynnykkääni jonka numero on salainen ja sitä harva tietää, koskien 22 chattia.. Voi pojat piti elää näin kauas että tämäkin päivä vielä tulee..

Ihan ensiksikkin. Minä olen täällä Suomi 24:sella ollut jo vuodesta 99 saakka milloin mitenkin.

Minut tunnetaan paremmin ihan toisella nimellä kuin tällä mutta silti tunnen lukuisia kanssa kirjottelijoita vuosien varrelta.

Tämä tulee nyt sinulle arvon: emrys-warlock ja muutkin virkaintoiset kaverit.

On surullista että sinne sen tinanapin kanssa tullaan heilumaan ja leikkimään jumalaa näillä muutamilla ylläpidon suomilla pienillä napeilla joita me omaamme.
MEIDÄNHÄN tarkoitus olisi luoda kivaa ilmapiiriä ja olla osa keskustelua eikä olla siellä pamputtamassa ulos ja hiljentämässä sakkia ensisijaisesti.

Emrys valitettavasti sinusta on tullut lukuisia valituksia molemmista huoneista sekä 22 ja 30.. Minä olen siellä ollut vuosikausia ja kautta aikain seriffeillä on siellä ollut hento ja löysä ote mikä on sopinut hyvin linjaukseen.

Olin poissa tovin ja sillä välin sinä olet tupsahtanut kuvoihin pistänyt huoneen sekaisin ja kaikki ovat surullisia kun sinä päivät pitkät heittelet sakkia ulos ja olet aika kovasanainen sen tinanappisi kanssa.

Ymmärrän että sinulla on intoa ja tarmoa olla seriffin (sori luotsihan se tätä nykyä olikin) roolissa mutta se että otat tuollaisen oman kovan linjauksen omin päiten ei ole sopivaa.. Etenkin kun sinä et tunne porukkaa millään tavalla.

Tarkoitukseni ei ole hyppiä varpaille eikä olla ilkeä , muuten vaan vähän keppiä antaa, koska ei ole kiva että mukavat vanhanlinjan sättärit sinusta valittaa ja jopa keskellä yötä ja puhelimeen.

Hällääppäs vähän sitä pantaa siellä päässä ja asetu ja tutki hetken aikaa näitä ihmisiä ennenkuin hutkit ja pihalle heittelet :)

Ihan vaan sen takia että siellä on jo moni lähtenyt pois ja moni lähdössä vain ja ainoastaan siksi että sinä olet siellä keppiäisi heilutellut illta päivät pitkät :)

Että nyt jäitä hattuun kaveri ja muutkin virkaintoiset uudet kaverit..

Meidän ensisijainen tehtävä on olla osa keskustelua ja luoda sinne mukavaa tunnelmaa ja toki puuttua häiriköintiin, mutta liian ankara ja neuroottinen puuttuminen asioihin ei paranna kyllä kenenkään mieltä..

Minä puollan nyt koko 22, sekä 30 joka minulle uudempi tuttavuus on.. Olenhan sentään ollut 22 huoneessa jo kohta 12 vuotta ja kynsin ja hampain siirtymässä 30 kun ikä alkaa jo painamaan.'
Mutta ymmärrän täysin että sinne 22 huoneeseen on jumittunut monta ja lukuista jopa yli 40 vuotiasta ihmistä sillä he ovat olleet siellä kautta aikojen alusta kuten minäkin.. Kun siellä on kaikki muutkin vanhat tutut hengailemassa iästä viis niin tottakait sinne takaisin menee. Tätä emrys sinä et ole vielä ymmärtänyt myöskään. :)

Mutta peace and love minä painun unille ( ja annan silti sitä keppiä ) :D

5

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tämähän ei taida olla se oikea paikka haukkua tai moittia luotseja, sen voi tehdä ylläpidolle

    • ja toiseksikin, ylläpito itse on päättänyt tuostakin säännöstä

      tulit siis syyttä arvostelemaan tänne luotseja, varsinkaan minua

      • Itseasiassa, asiaa tarkemmin tutkittuani minä nimenomaan osoitan tämän viestin yhä sinulle. Luin tuolla tämän palstan tarkoituksia ja siellä pyydettiin täällä ratkomaan asioita sekä jos on asiaa toiselle luotsille osoittamaan asia täällä. Missäs muuallakaan minä sen tekisin. Joten pysyn yhä asiani takana ja olen samaa mieltä edelleenkin :) Eikä kannata hernettä vetää en minä ole sinua haukkunut välitin vain mitä mieltä muut chattailijat toimistasi ovat. Se on ihan tervettä kuulla kritiikkiä kun tuollaisen tinanapin omistaa.. Ja pohdiskella tosiaan sitä ns vallankäyttöä. Ja minunkin omasta mielestä sinulla on vähän liian ankarat tavat tulla sinen kesken kaiken jöpötä pitämään kun me muut olemme vuosia siellä olleet :)) Mutta jokatapauksessa hyvää kevättä silti ja mietippäs asiakkaiden palautetta..


      • Daradevil kirjoitti:

        Itseasiassa, asiaa tarkemmin tutkittuani minä nimenomaan osoitan tämän viestin yhä sinulle. Luin tuolla tämän palstan tarkoituksia ja siellä pyydettiin täällä ratkomaan asioita sekä jos on asiaa toiselle luotsille osoittamaan asia täällä. Missäs muuallakaan minä sen tekisin. Joten pysyn yhä asiani takana ja olen samaa mieltä edelleenkin :) Eikä kannata hernettä vetää en minä ole sinua haukkunut välitin vain mitä mieltä muut chattailijat toimistasi ovat. Se on ihan tervettä kuulla kritiikkiä kun tuollaisen tinanapin omistaa.. Ja pohdiskella tosiaan sitä ns vallankäyttöä. Ja minunkin omasta mielestä sinulla on vähän liian ankarat tavat tulla sinen kesken kaiken jöpötä pitämään kun me muut olemme vuosia siellä olleet :)) Mutta jokatapauksessa hyvää kevättä silti ja mietippäs asiakkaiden palautetta..

        Jöötä * hehe typon perhana..


    • Hei,

      Ikäryhmähuoneet ovat tunnetusti nostattaneet aaltoja täällä ja chatin puolella. Jotenkin ihmisillä on se käsitys että sääntö ikäryhmähuoneiden ikäryhmistä olisi jotenkin yhtäkkiä keksitty, vaikka no, nimihän sen jo sanoo että kyseessä on huone tietylle ikäryhmälle.

      On totta, että ihmiset vakiintuvat ja että he vanhenevat. Näiden vanhojen käyttäjien suhteen onkin ongelmallista chattailla ikäryhmähuoneessa, he kun saattavat olla jo 40 vaikka chattaavat kaksikymppisten huoneessa. Olisi toivottavaa, että kaikki chattaajat saavat chattailla siellä missä haluavat, mutta ikäryhmähuoneissa on se tietty juttu, jonka mukaan ihmiset sinne tulevat ja se on etsiäkseen oman ikäistä seuraa.

      Ehkä olisi aika pyytää näitä ikääntyneitä siirtymään ikäistensä huoneeseen? Kauniisti toki, mutta päättäväisesti. Kyseessä on kuitenkin Suomi24:n tarjoama palvelu, jossa on luvattu että tässä huoneessa on sinun ikäryhmääsi kuuluvia ihmisiä. Tästä syystä se ei ole sopivaa, että kaksikymppisille tarkoitetun huoneen täyttävät nelikymppiset. Meidän tulee tehdä tilaa uusille kaksikymppisille.

      Ja eihän tämä ole uusi sääntö, tai kirjoittamaton. Se lukee huoneiden kuvauksessa. Emme myöskään halua kiusata ketään tai olla mielivaltaisia, vaan tarjota kaikille käyttäjille samat säännöt, saman palvelun ja pitää yllä samoja oikeuksia. Tämä ei tarkoita sitä, että Helsinki-huoneeseen saa tulla vain helsinkiläiset tai että kaikkien käyttäjien tulisi paljastaa ikänsä, vaan sitä että Helsinki-huoneessa keskustellaan helsingistä ja ikäryhmään kuulumattomia opastetaan oman ikäryhmänsä huoneeseen.

      Ja muistakaa hyvät ihmiset, luotsit, ystävät, että ei käyttäjiä tarvitse potkia pois. Potkimista tulee käyttää viimeisenä keinona.

      Yllättävän paljon saa aikaan keskustelemalla, ihan vaan luotsienkin kesken. :)

      Terveisin,

      S24 - Martta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe