Hei! Olen 19-vuotias ja viimeiset 9 vuotta kotona ovat olleet kamalat.Vanhempani riitelevät jatkuvasti, tappelevat ja huutavat toisilleen.En ole kummankaan kanssa puheväleissä ja kumpikaan ei puhu minulle eikä välitä minusta tai mistään muustakaan yhtään.Olen todella väsynyt ja veikkaan,että minulla on jonkilainen masennus.En tiedä mitä tekisin.Olemme köyhiä,joten en koskaan saa rahaa mihinkään.Haluaisin muuttaa,mutta rahattomana ja ilman minkään näköistä apua tai tukea se on vaikeaa varsinkin,kun muutenkin olen jo luovuttanut elämän suhteen.Haluaisin puhua jollekkin ja haluaisin,että joku kuuntelisi minua,välittäisi minusta ja haluaisi auttaa.Olen miettinyt lääkärille menoa,mutta tosiaan minulla ei ole rahaa.Toinen huolenaiheeni on luottamus.Samalla kun haluan apua pelkään luottaa.Pelkään myös tämän vaikutusta tulevaisuuden kannalta,jos minulla sellaista edes on.Jääkö tämä tietoihini? Jos minulla esim. todetaan masennus.Haluaisin lastenohjaajaksi saanko jättää tälle ammatille hyvästit,jos papereissani on,että minulla on masennus? Tämä on ehkä tyhmä kysymys,mutta olen peloissani ja yksin ja todella väsynyt enkä enää tiedä mistä saisin voimaa jaksaa.Kiitos jos joku osaa neuvoa tai kertoa mitä itse on tehnyt vastaavanlaisessa tilanteessa.
Neuvoa tarvitseva
2
95
Vastaukset
- kaikkea hyvää sinull
Jos olet koulussa tai opiskelemassa, niin ensimmäinen auttaja tai apuun ohjaava voisi olla terveydenhoitja tai kuraattori.
Tietääkseni terveyskeksuksen lääkrissä käynti maksaa pienoisen maksun, olisiko noin 20 euroa? Jos soitat terveyskeskukseen ja pyydät saada mielenterveyspoliklinikalle, niin siellä asioiminen on ilmaista. Jos ihmisellä on nuorena masennusta niin se ei ole vielä este opinnoille ja ammattiin lastenohjaajaksi. Sinun kannattaa puhua hoitavan tahon kanssa myös tuosta huolestasi.
Ei ole ihme jos tuollaisissa kotioloissa masentaa ja psyyke horjuu. Kannattaa hankkia itselleen apua ja silloin jaksaa opiskella ja päästä työelämään.
Kysymyksi eivät ole mitenkään tyhmiä. Mistäpä sitä nuori elämäänsä aloittava ihminen kaikkea voisi teitää. Hei,
Kuulostaa siltä, että hyötyisit ajatustesi ja kokemustesi jakamisesta jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Kouluterveydenhoitaja on yksi hyvä vaihtoehto tähän. Jos kuitenkin haluat mieluummin keskustella jonkun täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa, keskusteluapua on saatavilla myös soittamalla Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä 15-07.
Jos koet, että haluat kertoa olostasi kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net).
Tukinet-live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, joilla on samankaltaisia kokemuksia.
Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.
Lämpimin terveisin,
SOS-kriisikeskus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?871893Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181186Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991165Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol801007- 94884
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs56779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51774Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv58735- 53694