Kuisma/Jokisipilä: Erehtymättömät

eli tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa

Mitä meillä oli ennen Nordeaa? Häh, ei ollu Nordeaa! Nuorimmat lukijat eivät muista KOPpia, SYPpiä tai Suomen työväen säästöpankkia PYPistä puhumattakaan. No, nöyrtyyttävän tietovajeen korjaa tarttumalla tiedemieskaksikon viissataasivuiseen taloushistoriaan. Aihe kuulostaa tappavan tylsältä, mutta kun osaa siitä voi kirjoittaa herkullisesti faktoista tinkimättä. Ja nämä pojat osaavat.

Keski-ikäiset muistavat, kuinka valtionrahaministeri Iiro Viinanen 1990-luvulla kiersi maailmaa hattu kourassa kerjäämässä lainaa konkurssin partaalla hoippuvalle Suomi-isänmaalle. Eipä ollut ensi kerta. Jo 1860-luvulla Suuriruhtinaskunnan edustaja kolkutteli Euroopan pankkien ovia saadakseen lainaa leipäviljan ostoon. Pari katovuotta, tyhjät aitat ja nälkävuosi edessä. Ei kiinnostanut Venäjän luoteiskolkka rahamaailmaa, tyhjin toivein maasta toiseen vaelsi nuori Nybom kunnes muuan Rothschild lopulta armahti ja lainasi omistaan leipärahoja Suomelle. Vaan aikaa oli kulunut liikaa, meri jo jäässä eikä lentokoneita oltu vielä keksitty. Joten viljalastit jäi matkalle ja muutama satatuhatta menehtyi nälkään. Samainen Nybom johti sitten Kansallis-Osake-Pankkia vuoteen 1914 asti. Aina ei muista, että Suomen pankit ovat vanhempia kuin Suomen valtio.

Tuolta alkuajoista poikien kirja lähtee ja etenee Nordean syntyyn ja Kalmarin pankkiunioniin, joka hallitsee koko Itämerta. Tai ainakin yrittää. Selkeän kuvan valtavan konttoriverkoston rakentamisen ja purkamisen syistä lukija saa. Samoin kuin johtavien pankkien, Kopin ja Sypin toistensa osakkeiden kilpaostopelistä. Jotka muistamme Kourikauppoina silloin kuumimman kasinopelin aikoihin. Silloisista keskeisistä toimijoista on tuoni korjannut muut, mutta Fryktman pompahti taas julkisuuteen vankilasta päästyään ja vieläpä Eurovaaliehdokkaana. Huh!

Toinen kaikille tuttu nimi on maanpakolainen B Wahlroos. Nokkela kaikkitietävä sai lähdöt Yhdyspankista 1992, vaan palaa takaisin Nordean johtoon kirjan viimeisillä sivuilla.

Jonkinlaisen viitteen tekijöiden tyylistä saa sisällysluettelon otsikoista. Vaikkapa:

Kerjuulla finanssimaailmassa
Keinottelijoiden suuri ruhtinaskunta
Roskapankkeja ja tuskapankkeja
Miljardi-Mika ja Tosi-on-Jaska
Lassilan kujanjuoksu
Punapääoma sinivalkoiseen syliin

Vaikka tyyli on selkeää ja hetkittäin jopa hauskaa, eivät kirjoittajat sorru lasselehtismäiseen historian pintaliitoon ja mutun toisteluun. Jos kriittinen lukija epäilee kirjoittajien tulkintoja niin aina voi tarkistaa lähteet. Viitteitä on listattu 12 sivua ja lähdeluetteloa kertyy liki yhtä paljon. Voin vain kuvitella työmäärää.

Rohkenen suositella.