Kasa pelkkää tuhkaa

Olen valmis luopumaan kaikesta ja kuitenkaan en...ristiriitaista. Mutta tarkemmin ajateltuna elämä on luopumista, hidasta pientä kuolemista koko ajan. Me vanhenemme joka päivä. Jokainen päivä on pieni kuolema, mutta samalla syntymä. Tuhkasta versoaa aina jotain uutta.

Olennaista ei ole se, kuinka vähällä tulee toimeen, vaan se kuinka voimakkaasti on takertunut kaikkeen siihen mikä on. Onnellisin on kenties se, joka on valmis luopumaan kaikesta minä hetkenä hyvänsä, joka elää päivä ja jopa hetki kerrallaan takertumatta...olematta kuitenkaan vastuuton. Ihmisellähän ei lopulta ole muuta kuin tämä hetki ja rakkaus...kaikki muu on enemmän tai vähemmän harhaa. Me emme omista mitään, emme edes ruumistamme.

Mutta kaikilla soisi olevan riittävästi ruokaa ja juomaa, jonkilainen koti, perhe, muutama ystävä ja jotain mielekästä tekemistä. SEn soisin jokaiselle. Niin ja tietysti sitä rakkautta jossain muodossa.

minä pyrin siihen etten omistaisi mitään ns. ylimääräistä. jo senkin takia että kämppäni on pieni ja minua ahdistaisi, jos joka paikka olisi rojua täynnä. haluan joulu-ja synttärilahjoiksi vain käytännöllisiä tavaroita enkä itse osta turhaa krääsää. ja jos jostain syystä sellaista kertyy, myyn kirppiksellä. joku minulle tarpeeton tavara voi olla jollekin toiselle tarpeellinen. mitä minä sitten tarvitsen? tietysti pysyisin hengissä ilman harrastusvälineitä, telkkua, videoita, stereoita...mutta silloin elämä olisi aika tylsää. olen ihan tyytyväinen näin.

Kaikkien välttämättömien ruoka-aineiden lisäksi tarvitsen vaatteet tänne kylmään jäätävään pohjoseen. Kun kerran niitä niin monenlaisia on, niin miksen sitten hommaisi sopivia ja tyylikkäitä vaatteita. Kasvaessa leveyttä ne nyt vain sattuvat jäämään pieniksi.. ja on jälleen ostettava lisää niitä semmotteita. Vaatteilla on taipumusta viel kulua käytössä.. niin taas on pussukkaa raotettava.

En tulisi toimeen ilman tietokonetta ja kiinteetä nettiliittymää. Tosin tääkin kone sais olla hivenen tehokkaampi, niin useampien asioiden suorittaminen kerralla olisi vähän nopiampaa. ja muutamat kivat uudet pelit toimisivat tässä, mutta niillä nyt ei ole niin väliä.

Tämän lisäks loistava äänentoisto on mulle tärkeää. Eli iso mölymasiina on must.. tosin pitää viä hankkia 10 tuuman subbari ni olis ihan riittävä systeemi.

Jos en keräisi muuta roinaa niin sitten kerääntyisi sitä semmosta kahisevaa. jos sitä panttaisin, olisi sen tuoma hyve muille ihmisille olematon. Paitsi, jos tallettaisin ne pankkiin.
saa joku pankkihlö palkkaa palvellessaan minua.

Valitettavasti se krääsä työllistää ihmisiä. Vähintään jossain päin maailmaa. Ja raha pyörittää krääsää, muttei ihmisiä.

Ihmisen on vain opittava olevuutensa uudestaan kaiken sekasotkun keskeltä.

Olisin valmis luopumaan.. Voisin lahjoittaa huoneestani vaikka mitä hyväntekeväisyyteen. Paitsi tietokonetta (no joo jos saan tehokkaamman tilalle) ja stereot (sama juttu). Sängyssäkin on kiva nukkua ja vaatteet on mukavat päällä.

Krääsää on kertynyt, paljon tarpeetonta, aika vähällä tavaralla elämä käytännössä sujuu. Mutta enpä vaan luovu, vaikka kuinka päättäisin siivota pois jonnekin, olen museoija. Onneksi olen sentään älynnyt, ettei ihan kaikkea kivaa tarvitse hankkia, mm. käyttämättömiä näppäriä kodinkoneita rupesi olemaan liikaa kaapeissa. Vaikeinta on ollut pidättäytyä ostamasta kirjoja, päätöksessä pysymistä jelppaa karu todellisuus, hyllyt täynnä eikä uusia rakennelmia mahdu. Traagista tässä on se, että pidän tyhjän tunnusta, yksinkertaisuudesta, paikat ei saa pursuta. Joten ovien takana komerot yms. tilat ovat kamaa pullollaan. On perikunnalla hommaa joskus!

Jos vaikka evakkoon pitäisi lähteä, niin ottaisin mukaan kissat, piirustusvälineet, paksun muistikirjan, muutaman tärkeän kirjan, Raamatun ja pari CD-levyä. Nämä tietysti passin ja tarpeellisten vaatteiden kera. Siinä aineellisen elämän minimitarpeet.

Olen hirveän huono kasaamaan materiaa ympärilleni, koska se tuntuu aivan turhalta niiden asioiden rinnalla, joita pidän tärkeinä. Joku ajattelija on sanonut, että mitä enemmän keräät omaisuutta, sitä enemmän joudut puolustuskannalle suhteessa muihin. Aivan niin. Olen itse asiassa luopunut jo aika monesta asiasta
seuratakseni sitä minkä oikeaksi koen. Rahasta, turvatusta elämästä, omaisuudesta, mahdollisuudesta hankkia kaikkea mitä haluaisin tai jopa tarvitsisin, joistain suhteista, joistain ystävistä.. Silti tunnen itseni varsin onnekkaaksi ihmiseksi.

Tarvitsen aikaa, läheisyyttä, mahdollisuutta olla toisinaan yksin, naurua, suunnitelmia, paljon tekemistä, vapautta päättää itse asioistani mahdollisimman pitkälle, tilaisuuksia sanoa kyllä. Tarvitsen myös haasteita ja tilanteita, joista selviytyä. Luovaa ajattelua ja innovatiivisuutta. Viime aikoina olen tarvinnut myös paljon hoitoa ja lääkäreitä, joka on aivan uutta.

Tuosta evakkomaininnasta tuli mieleeni, että mummoni lähti Kannakselta mukanaan vihkisormukset, neljä pientä lasta ja repullinen vaatteita ja leipää. Vaari oli sodassa, mitään ei saatu mukaan. Ja siitäkin ihmiset selviytyivät. Joten miten ei me muka, ilman mieletöntä tavaran tulvaa?

Huomasimpa tuossa jokunen viikko sitten muuttaessa, kuinka paljon sitä tavaraa oli taas kertynyt..

Oli kaikenlaista krääsää, jota oli säilyttänyt vain, koska "sitä voisi vielä EHKÄ jonain päivänä tarvita.." ja joistan turhista tavaroista en vain yksinkertaisesti pysty luopumaan, koska niillä on niin paljon tunnearvoa..

Kyllähän minä tietysti ilman niitä pärjäisin, mutta en tahdo..

Eikä sen väliä, vaikka vähän turhaa tavaraa hamstraakin, tiedän kuitenkin mitkä asiat minulle todella merkitsevät ja ovat tärkeitä..

Itselläni on ihan liikaa kaikenlaista krääsää ympärilläni, joista taas kerran yritin heittää osan roskiin. Siihen kun pystyisinkin, että kodissamme olisi vain tarpeellisien tavaroiden lisäksi vain muutama ikäänkuin tarvittava "koriste-esine", mutta tämmöinen hamsteri kun olen, niin ei onnistu.
Todellista tahdonvoimaa tarvitsin isän kuoltua kesällä ja hänen kotiaan tyhjentäessä, etten halunnut kaikkea mahdollista ja mahdotonta itselleni. Onneksi veli on vielä enemmän hamstraaja ja yllätyksekseni vielä ahne, niin ei tarvinnut kaikkea meille kantaa. Mahdutaan lasten kanssa vielä jotenkin tänne sekaan.