1v 3kk raivokohtaukset miten toimitte/jaksatte?

Ei lapsi hajoa vaikka karjaisisitkin, ei edes saa henkisiä traumoja. Hyväksi ovat rajat. Tuovat turvallisuuden tunnetta. Karjasta voit kovastikkin, tai lyödä jopa nyrkillä pöytään. Ei meinaan ole tarkoitus, että auktoriteetti menetetään jo vaippaikäiselle.

Pitäis olla laissa, että ensin pitää kasvattaa iso koira, ja sen jälkeen lapsi. Maailma olis paljon parempi paikka.

Meidän äitien on pitänyt ja pitää kestää raivarit... ei sellaista lasta ole vielä tähän maaimaan tehty joka olisi enkeli 24/7. Annatko lapselle tarpeeksi huomiota esim. leikkimällä hänen kanssaan tai keksimällä muita virikkeitä? Yleensä isät on päivisin töissä ja näinollen häneen kotiintulonsa saattaa olla pienelle päivän kohokohta. Sinun pitää olla vaan kärsivällinen ja yrittää jaksaa, Aloituksesta ei selvinnyt minkä ikäinen pieni on. jokatapauksessa lapsen eri kehitysvaiheissa näitä uhmia tulee ja niillä koetellaan vanhempien kärsivällisyyttä. Jaksamista odotukseen ja yritä valmistaa ajoissa pienokaista tulevaan pikkusiskoon tai veljeen.

..olihan se ikä siellä.. alkaisikohan olla eka uhma.

Ei karjuminen lapselle helpota tilannetta yhtään, se vain pelottaa lasta eikä anna hyvää esimerkkiä.

Minusta sinä olet ratkaissut asian ihan hyvin, jos osaat poistua paikalta, kun se hermo alkaa pettää. En tiedä, ehkä on semmosia hyviä ja täydellisen pitkäpinnaisia äitejä olemassa, mutta minä ainakin kuulun siihen joukkoon, jonka on tarvinut hyväksyä se, että joskus se oma pinna vaan kiristyy äärimmilleen, eikä enää itsekään hallitse tilannetta. Ei se ole fiksua ja aikuismaista käytöstä karjaista lapselle, saati sitten huutaa enemmälti. Mutta ollaan me äiditkin ihmisiä ja minun mielestäni ei ole maailman pahin asia se, että lapsikin näkee erilaisia tunteita ja että jokaisella on oikeus näyttää tunteensa. Tietysti aikuisen pitää olla se fiksu, joka tajuaa, jos tilanne menee siihen, että pinna on kireällä jatkuvasti ja aikuinen räjähtelee turhasta lapselle, mutta ei se maailman kaatavaa ole jos joskus. Toki tämä on vain minun mielipide, ei perustu mihinkään psykologi-terveydenhoitaja-kasvatusalan ammattilainen juttuihin :D

Miten niitä sitten jaksaa... Välillä kannattaa antaa vetovastuu sille isukille, jos isän kanssa menee helpommin. Ja itse koita miettiä miksi lapsi kiukuttelee, miten voisit tilanteen hallita ja mitä jos se pinna meinaa palaa. Hyvä vinkki oli kerran jossain, että kun itsellä meinaa mennä hermot, kannattaa mennä juomaan lasi vettä. Ja sama tehoaa myös siihen kiukuttelijaan. Testattu on meidän 2v:llä :D Ja jos koko päivä on yhtä kiukuttelua, kannattaa sen kiukun vastaanottajan ottaa vaikka kävelylenkki yksikseen, kunhan se isämies saapuu kotiin. Saa vähän tuuletella ajatuksiaan, eikä ole niin pinna kireällä kokoaikaa!

Ja niistä syömisistä.... Meillä tuo esikoinen on hyvin hoikka ja pieniriuokainen, vaan hyvn on kasvanut omaa käyräänsä, vaikka tuossa 1v jälkeen otettiin käyttöön se, että jos ruokapöydässä menee hulinaksi, varoitetaan kerran ja jos ei onnistu vieläkään, poistutaan pöydästä. Toki hän söi itse jo tuossa iässä, koska juurikin menetti hermonsa syöttämisestä. Kyllä sinne suuhunkin alkoi hyvin pian mennä jotain omatoimisestikin. Kannattaa kokeilla, ei se lapsi kärsi jos pari päivää katot miten toimisi.

Jaksamisia, muista, että oikeasti se on tosi lyhyt aika, kun se minä itse-kausi alkaa taas helpottamaan!

Meilläkin tällainen herttainen 1v 1kk ja ruokailut etenkin hankalia "raivoamisen" takia ja kieltäähän ei saisi ollenkaan. Ymmärrän, että kuuluu ikään ja äidille eli läheisimmälle kiukutellaan, mutta välillä sitä todella uupuu.
Ennen vaavi oli tyytyväinen koko ajan ja nyt on riiviö.
Sitä 2v-uhmaikää odotellessa...
Jaksamista sulle!!

Meillä 1v8kk ja uhman oireet ilmaantunu..
Pyrin olemaan rauhallinen kun lapsi aloittaa huutamisen (meillä menee makaamaan maahan ja täys palosireenimökä), annan lapsen huutaa huutonsa ja olen vain vieressä (huuto pahenee jos kosken joten siksi olen koskematta). Saatan jutella lapselle rauhallisella äänellä ja kun itku tasottuu niin lapsi kipeää itse syliin hakemaan lohtua. Juttelen ja selitän lapselle asian mikä huudon aiheutti ja miksi se on kiellettyä. Näömä itkut on mielestäni vielä helppo kestää, vain kerran olen itse pillahtanut itkemään ja silloin lapsi oli huutanut jo 40minuuttia lattialla!
Pahemmin itsellä hermoyt palaa kun lapsi on suoraan tottelematon, nauraa käkättää ja kokeilee rajoja. Asiat mitkä on ollu kiellettyjä ja mitä ei ole tehty aikoihintehdään ja varsinkin iltasella nukutusaikaan temppuilut saa pinnan kireäksi. Välillä tulee karjastua ja sänkyyn olen lapsen lkaatanut useammin kun kerran mutta tiedän kyllä että siitä ei apua ole, lapsi vaa alkaa riehumaa pahemmin.. Valitettavasti meillä tuo tottelemattomuus/rajojenkokeilu päätyy lähes aina itkuun, olin itse rauhallinen tai en ja silloin onneksi äidin syli on turvapaikka johon saa tulla.

En tiedä mikä on tapa selvitä uhmasta ilman pinnan kireyttä mutta kannattaa miettiä jonkinmoinen toimintamalli jonka mukaan etenee. Kun itsellä on selkeä kuvio päässä niin pinna ei pala niin helposti (tai ainakaan minulla ei pala) ja tilanne rauhottuu nopeampaa :)