Tyttö ja pommi, Jari Järvelä

Veden paino-trilogiallaan kertojankyvyistään vakuutanut Järvelä on hypännyt aidan yli, vehreämmälle jännityskirjallisuuden kukkaniitylle. Jolla valitettavasti nykyisin rehottavat kaikenmoiset kasvit. Toki ruumiita on syntynyt ennenkin hänen teoksissaan, muun toiminnan sivutuotteena.

En ole aiemmin lukenut jännäriä, joka rakentuisi graffitimaalareiden ja vartioliikkeen väen keskinäisen taistelun pohjalle. Toisaalta, en edes minä ehdi lukea kaikkea mitä suomeksi lajityypin nimissä markkinoille suolletaan. Kyllä ennen oli kaikki paremmin, ei ollut kuin Sariola seurattavana.

Järvelän kerronta rakentuu kahden minäkertojan käyttöön. Vuorotellen kronologisesti ja hieman lomitellen maalarityttö Metro ja turvallisuusvalvoja Jere kertovat mitä tapahtui todella, heidän mielestään. Alku on hyytävän tarkka kuvaus mitä ratapihalla Kotkassa tapahtuu, kun Metro ja poikaystävänsä Rust lankeavat vartiointiliikkeen virittämään ansaan. Merimuseo Vellamossa käyneet tietävät miten käy, jos katon korkeimmalta kohdalta putoaa asfaltiin. Varsinainen tarina alkaa vasta tästä. Rakkainpansa menettäneelle Metrolle jää vain kosto. Metron ensimmäinen pommi on seinä, jolla voi iskeä ihmisten tajuntaan. On se sitten Merimuseon tai vartijan kotitalon seinä. Tarinan edetessä löytyy muitakin aseita.

Jere on hyvä perheenisä, esikoista leikittävä ja taloaan tulevalle vauvallekin muokkaava perussuomalainen. Henkilökohtaiseksi koettu graffiti-isku saa Jerenkin tajunnan keittämään yli. Toki taitava kirjoittaja saa ujutettua mukaan paljon muutakin kuin takaa-ajoja Kotkan yössä. Kuin huomaamatta lukijan ymmärrys graffititaidetta kohtaan laajenee. Samalla vartiobisneksen toimintatapoja läpivalaistaan sisältäpäin. "Eihän me niitä kaikkia kiinni oteta, työt loppuis."

Henkilökuvaus on Järvelällä aina vahvaa. Tosin välillä liikutaan uskottavan rajamailla, lähellä maagista realismia. Vaikka joku lukija tunnistaakin: Tuohan on just kuin mun käly! Graffitiporukan juurettomuus ja lapsuudenkokemukset toimintaa selittävänä tekijänä lie keittiöpsykologian kehittyneempi versio. Olennaista kirjassa on koston oikeutuksen puntaroinnin lisäksi lojaalisuuden ja luotettavuuden teema. Miten se koetaan turvallisuusliiketoiminnassa tai yön tuntien graffitikeikoilla. Kirjoittaja ei moralisoi eikä leiki kaikkitietävää, vastuu jää lukijalle ja niin on hyvä. Järvelän miljöökuvaus ja luontokokemuksen välittäminen toimii myös. Luontokokemus kaupungissa nimeltä Kotka? Kyllä se on mahdollista kun liikkuu jalan yöllä.

Kaikkiaan : Vuoden paras kotimainen jännäri. Tähän mennessä, Jokinen on vielä varausjonossa.