Adoptioon antaneet

Moi!

Löysin tämän ihan sattumalta. En oo varma, onko tämä just nyt sitä infoa mitä etsit tai haluat kuulla. Mutta siis itse haluaisin ja oon varma että moni adoptiolapsi haluaisi tavata ne biologiset vanhemmat- itse en ole vaan vielä kyennyt/uskaltanut, ottaa yhteyttä tai tehdä asialle mitään kun ei tiedä yhtään kuka odottaa vastassa.

Itse podin varsinkin teini-iässä tosi paljon juurettomuuden tunteita, tuntui( ja tuntuu) että olen kuin eri planeetalta adoptiovanhempieni kanssa. Heille oli tosi hankalaa tuolloin puhua mistään tai ilmaista mitään tunteita kun tuntui, ettei ne ymmärrä. Mulla on vielä suht ankarat adoptiovanhemmat joten teinarina tuli tosi paljon yhteenottoja kun aloin tajuta sen "oman mielipiteen voiman". Koen kuitenkin että musta on välitetty tosi paljon, vaikka monet asiat opetettiin väkisin ja usein olin psykologin juttusilla- tuntui ettei ne tajua samalla tavalla kuin ne bio vanhemmat, joilla varmana samanlaisia luonteenpiirteitä. Loppujen lopuksi sain/saan kuitenkin lähes kaiken tarvitsemani tuen.

Vaikka kuinka välitän adoptio vanhemmista ja varsinkin adoptio äiti on läheisin ihminen elämässäni, tulee niitä tosi yksinäisiä olotiloja. Pahin on se juurettomuuden ja pohjattomuuden tunne. Se meinasi estää kavereiden saamisenkin, kunnes opettelin väkisin tulemaan siitä kuoresta ulos, avautumaan ja juttelemaan ihmisille. Nykyään monet kaveri tuntuu ihan sisaruksilta ja heille on helppo puhua, samoin kun äitille.

Sori, en nyt tosiaan tiedä, helpottiko tai oliko tuossa nyt asioita joita edes osittain pohdit... mutta tiedän omalta osalta tuon tunteen, kun tuntuu että elämästä puuttuu sitä sisältöä, se joku henkilö-mulle ne on ne juuret, mistä oon kotoisin ja onko mulla samanhenkisiä sukulaisia. Vaikka periaatteessa menee tosi hyvin ja koen että oon monessa asiassa onnistunut, ollut tosi onnekas että sain välittävät adoptio vanhemmat, tuntuu silti usein että osa omaa itseä on jossain muualla.

Mutta voihan nuo yhteystiedot selvittää ja kysyä, haluaako lapsi tai vanhemmat tavata. Itse aioin, kunhan vielä vähän henkisesti valmistaudun, kysyä että haluaisivatko nähdä. Saisi vastauksen, mistä on tullut, mistä kaikki lähti, ym. Pystyisi jatkamaan eteenpäin kokonaisena.

Toivon että tuo olosi helpottaa, ota sinäkin ihmeessä yhteyttä adoptio lapseesi. Jos hän ei ole vielä ottanut, ei se tarkoita ettei haluaisi tai että olisi unohtanut- voi olla että pohtii samoja asioita ja olisi varmasti tooosi iloinen jos saisi kuullu että miten menee, ym.

Voimia ja tsemppiä sinne!

Hei

Olen antanut synnyttämäni lapsen adoptoitavaksi.
En tiedä, tietääkö lapsi tätä.
Lapsi on jo täysi-ikäinen, joten halutessaan saa ottaa minuun yhteyden, mutta sehän edellyttää, että lapsi on adoptiosta tietoinen (näin ei todellakaan aina ole, johtuen monistakin asioista).
Tämä asia seuraa minua koko elämäni, mutta en koe syyllisyyttä, enkä katumusta, en suruakaan, olen tyytyväinen ratkaisuun, joka tehtiin silloisissa olosuhteissa ja niillä tiedoilla, jotka silloin olivat käytössä. Tiedän, että lapsi oli adotioperheeseen toivottu ja odotettu ja sai parhaan mahdollisen alun elämälleen ko. perheessä.
Nykyaikana ei ole kovin vaikea myöskään selvittää henkilöstä tietoja. Eli vaikka virallista kautta en adoptoineena saakaan tietooni adoptoinutta perhettä, ei sen selvittäminen ollut kovinkaan vaikeaa, kun tiedän syntymäajan, kaikki etunimet jne.. Tiedän siis, missä 'lapsi', nykyisin jo aikuinen, elää ja vaikuttaa. En kuitenkaan katso oikeudekseni olla yhteydessä oma-aloitteisesti. Toki lapsen ottaessa mahdollisesti joskus yhteyttä tapaamiseen suostuisin. Lapsen äiti on henkilö, joka lapsen on kasvattanut ja lapsen kanssa elää. Itseni koen lähinnä synnyttäjäksi. Arvostan ja kunnioitan adoptioperhettä täysin ja kunnioitan myös heidän ratkaisujaan kaikissa lasta koskevissa/koskeneissa ratkaisuissa. Myös siinä, että eivät kenties ole adoptiosta lapselle kertoneet.

Vieläkö kirjoittanut etsii vertaistukea? Itse olen antanut myös ja olen toivonut löytäväni ihmisen kuka tietää millainen tunnemyrsky tilanne välillä on.

Hei! Olen jo muutaman vuoden ajan etsinyt jotain kaltaistani, -adoptioon antanutta. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia, tunteita yms. Minulle voi laittaa sähköpostia: [email protected]

Moikka! Olen Jo pitkään etsinyt vertaistukea joltain, joka on antanut lapselleen turvallisen elämän ja samalla kahdelle aikuiselle onnen ja rakkauden.
Annoin lapsen v. 2007 adoptioon. Oli sekavaa aikaa ja en osannut ajatella elämääni pidemmälle. Minulle annettiin vaihtoehtoja niukasti ja pelkäsin, etten tule pärjäämään. Olin nuori , elämän opit vasta tiedossa,mutta ei hallussa. Nyt vanhemmiten olen miettinyt asioita ja välillä kadun päätöstäni. Ajat muuttuvat ja kasvatti minusta kuitenkin vastuuntuntoisen aikuisen, pidän kyllä huolen rakkaistani ja kaikesta elämän tärkeistä asioista. Mutta, ajassa ei voi mennä taaksepäin. Siitä olen älyttömän onnellinen, että tiedän miten ihanassa perheessä lapsi on, olen nähnyt lapsen onnellisena ja terveenä. Tiedän, että tavallaan olen antanut tälle perheelle lahjan,mitä he eivät voi koskaan hyvittää, enkä minä voi hyvittää heille sitä, miten he pitävät lapsesta huolen!
Olen tehnyt pientä kirjaa, muistoja ja tunteita, valokuvia jne. Ajattelin antaa sen lapselle, jos joskus tapaamme ja jotenkin tiedän, että tapaamme ja ystävystymme vielä joskus.
Olisi kiva jutella asiasta enemmän jonkun kanssa. Minulle Voi laittaa sähköpostia: kuopiokaveri(a)Gmail.com