Kyllästynyt, mistä löytäisi toisia ystäviä äideistä tai isistä?

Nyt pöytähopeat ja muut lusikat jakoon. Eipä näytä äijää kiinnostavan...taikka sitten häntä pelottaa. Yrittäkää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. (Vauvallakin on nimi. Mun on Inka. Joskus se on Se).Ymmärrän että olet väsynyt olemaan koko ajan vauvan kanssa, siinä ei paljon mielipiteitä vaihdella...mutta antaa se paljon kuitenkin sulle vanhempana. Mieti vaikka kokemusta omasta äidistäsi...leikittiinkö, laulettiinko, piirrettiinkö...?)Miten on välit nykyään äitisi kanssa...? Niistä peilikuvista mä ammennan ja peilaan oman tyttöni kanssa, vaihtelevalla menestyksellä ;D Ei kaikki mene niinkun ohjekirjoissa sanotaan...Tsemppiä sulle ja vauvalle isälle myös jos saisit sille puhuttua järkeä....vastuu on teidän molempien 50/50 jos yhdessä asutte...vaihtoehtoja on. En kehota ketään suunapäänä tekemään eroratkaisuja tms mutta kannattaa miettiä juttuja monilta eri kanteilta...jotkut ratkaisut/muutokset elämässä tekevät ihmeitä...:)

Yksinäiset sudet ei ole ratkaisu mihinkään. ENkä vaihtaisi lapsen isää kehenkään. =)

Ja puhu miehelles näistä tuntemuksista. Kerran viikossa ilta, jolloin hän lähtee johonkin, kerran viikossa ilta jolloin sinä lähdet. Ja vauva jää sen kotiin jäävän hoitoon.

Jos mies ei koskaan jää vauvan kanssa kotiin vaan ramppaa muualla illat läpeensä, laittaisin vaihtoon ellei järkipuhe tehoa. Johan siinä seinät kaatuu päälle jos ei itse pääse mihinkään.

Jos ei ole muita tuttuja kenen kanssa lähtisit johonkin, aloita vaikka joku oma harrastus, niiden äiti-lapsi-harrasten ja lapsen omien kerhojen lisäksi. Jotain ihan muuta kuin perhe-elämään ja lapseen liittyvää. Työväenopistolta löytyy halvempia kursseja, kuntosalilla ja tanssi- ja jumppatunneillakin on kiva purkaa paineitaan liikkumiseen.

Yhteistä aikaa saa miehen kanssa illalla kotona, kun lapsi nukkuu, ainakin siinä vaiheessa kun lapsi on vauvavuodesta kasvanut. Jos mies ei yhtenäkään iltana ole kotona sinun kanssasi koko viikkoon, puhu tästä. Ei ole normaalia että toinen jatkaa menojaan ja toinen hoitaa vanhemmuuden toisenkin puolesta.

Lapsi tuo paljon muutoksia ja niihin sopeutuminen vie oman aikansa, ymmärrä toisaalta miestäsikin, jos karsisi menojaan pikku hiljaa. Oma mies rutisi tästä ensi alkuun mutta on nyt tajunnut että elämä on valintoja ja on tyytyväinen tähän tekemäänsä valintaan, ja alkanut tajuta että omat jutut lisääntyvät taas sitten lapsen kasvaessa. Se tajuaminen on tullut hänellä pikku hiljaa, joten avioeron partaalle asti tästä(kään) asiasta ei mielestäni kannata kinastella.

Tee sinä se minkä voit ja onnittele ainakin itseäsi siitä että jaksat, olet järkevä ja viisas ja jaksat pitää lipun korkealla ja tsempata että olet niin hyvä vanhempi omalle lapsellesi kuin vain suinkin osaat (aina ei mene putkeen kenelläkään mutta se ei tarkoita että pitäisi lakata yrittämästä), hymyillä ja nauraa ja suhtautua elämään positiivisesti. Välillä sitä asennetta täytyy vähän hakea, mutta kun on päivän jaksanut hyvin, huomaa yhtäkkiä miten paljon on saanut aikaan tai miten tyytyväinen ja iloinen lapsi sen seurauksena on, voi olla itseensä todella tyytyväinen illalla, vaikkei kukaan kehuja tulisikaan antamaan. :) Ja usein ei tule. ;)

Ehdotus3 kirjoitti:

Ja puhu miehelles näistä tuntemuksista. Kerran viikossa ilta, jolloin hän lähtee johonkin, kerran viikossa ilta jolloin sinä lähdet. Ja vauva jää sen kotiin jäävän hoitoon.

Jos mies ei koskaan jää vauvan kanssa kotiin vaan ramppaa muualla illat läpeensä, laittaisin vaihtoon ellei järkipuhe tehoa. Johan siinä seinät kaatuu päälle jos ei itse pääse mihinkään.

Jos ei ole muita tuttuja kenen kanssa lähtisit johonkin, aloita vaikka joku oma harrastus, niiden äiti-lapsi-harrasten ja lapsen omien kerhojen lisäksi. Jotain ihan muuta kuin perhe-elämään ja lapseen liittyvää. Työväenopistolta löytyy halvempia kursseja, kuntosalilla ja tanssi- ja jumppatunneillakin on kiva purkaa paineitaan liikkumiseen.

Yhteistä aikaa saa miehen kanssa illalla kotona, kun lapsi nukkuu, ainakin siinä vaiheessa kun lapsi on vauvavuodesta kasvanut. Jos mies ei yhtenäkään iltana ole kotona sinun kanssasi koko viikkoon, puhu tästä. Ei ole normaalia että toinen jatkaa menojaan ja toinen hoitaa vanhemmuuden toisenkin puolesta.

Lapsi tuo paljon muutoksia ja niihin sopeutuminen vie oman aikansa, ymmärrä toisaalta miestäsikin, jos karsisi menojaan pikku hiljaa. Oma mies rutisi tästä ensi alkuun mutta on nyt tajunnut että elämä on valintoja ja on tyytyväinen tähän tekemäänsä valintaan, ja alkanut tajuta että omat jutut lisääntyvät taas sitten lapsen kasvaessa. Se tajuaminen on tullut hänellä pikku hiljaa, joten avioeron partaalle asti tästä(kään) asiasta ei mielestäni kannata kinastella.

Tee sinä se minkä voit ja onnittele ainakin itseäsi siitä että jaksat, olet järkevä ja viisas ja jaksat pitää lipun korkealla ja tsempata että olet niin hyvä vanhempi omalle lapsellesi kuin vain suinkin osaat (aina ei mene putkeen kenelläkään mutta se ei tarkoita että pitäisi lakata yrittämästä), hymyillä ja nauraa ja suhtautua elämään positiivisesti. Välillä sitä asennetta täytyy vähän hakea, mutta kun on päivän jaksanut hyvin, huomaa yhtäkkiä miten paljon on saanut aikaan tai miten tyytyväinen ja iloinen lapsi sen seurauksena on, voi olla itseensä todella tyytyväinen illalla, vaikkei kukaan kehuja tulisikaan antamaan. :) Ja usein ei tule. ;)

Lue lisää

Ja huomasin että kun lakkasin rutisemasta miehelle ja tsemppasin hänen suuntaansa, sitä apua on alkanut tulla häneltä pikku hiljaa ihan oma-aloitteisestikin. Näki että olen väsynyt tai oman ajan tarpeessa, vaikka yritin olla sitä näyttämättä, ja patisti lopulta minua omiin menoihini niin että hän katsoo lapsia. Siinä painaa paljon myös se, että yrittää olla mahdollisimman ihana puoliso toiselle, riippumatta siitä miten se toinen käyttäytyy tai harmittaako joku asia. Sitä mitä antaa, sitä saa. ;) Ei ehkä heti mutta pikku hiljaa ne miehetkin tajuavat.

Ehdotus3 kirjoitti:

Ja puhu miehelles näistä tuntemuksista. Kerran viikossa ilta, jolloin hän lähtee johonkin, kerran viikossa ilta jolloin sinä lähdet. Ja vauva jää sen kotiin jäävän hoitoon.

Jos mies ei koskaan jää vauvan kanssa kotiin vaan ramppaa muualla illat läpeensä, laittaisin vaihtoon ellei järkipuhe tehoa. Johan siinä seinät kaatuu päälle jos ei itse pääse mihinkään.

Jos ei ole muita tuttuja kenen kanssa lähtisit johonkin, aloita vaikka joku oma harrastus, niiden äiti-lapsi-harrasten ja lapsen omien kerhojen lisäksi. Jotain ihan muuta kuin perhe-elämään ja lapseen liittyvää. Työväenopistolta löytyy halvempia kursseja, kuntosalilla ja tanssi- ja jumppatunneillakin on kiva purkaa paineitaan liikkumiseen.

Yhteistä aikaa saa miehen kanssa illalla kotona, kun lapsi nukkuu, ainakin siinä vaiheessa kun lapsi on vauvavuodesta kasvanut. Jos mies ei yhtenäkään iltana ole kotona sinun kanssasi koko viikkoon, puhu tästä. Ei ole normaalia että toinen jatkaa menojaan ja toinen hoitaa vanhemmuuden toisenkin puolesta.

Lapsi tuo paljon muutoksia ja niihin sopeutuminen vie oman aikansa, ymmärrä toisaalta miestäsikin, jos karsisi menojaan pikku hiljaa. Oma mies rutisi tästä ensi alkuun mutta on nyt tajunnut että elämä on valintoja ja on tyytyväinen tähän tekemäänsä valintaan, ja alkanut tajuta että omat jutut lisääntyvät taas sitten lapsen kasvaessa. Se tajuaminen on tullut hänellä pikku hiljaa, joten avioeron partaalle asti tästä(kään) asiasta ei mielestäni kannata kinastella.

Tee sinä se minkä voit ja onnittele ainakin itseäsi siitä että jaksat, olet järkevä ja viisas ja jaksat pitää lipun korkealla ja tsempata että olet niin hyvä vanhempi omalle lapsellesi kuin vain suinkin osaat (aina ei mene putkeen kenelläkään mutta se ei tarkoita että pitäisi lakata yrittämästä), hymyillä ja nauraa ja suhtautua elämään positiivisesti. Välillä sitä asennetta täytyy vähän hakea, mutta kun on päivän jaksanut hyvin, huomaa yhtäkkiä miten paljon on saanut aikaan tai miten tyytyväinen ja iloinen lapsi sen seurauksena on, voi olla itseensä todella tyytyväinen illalla, vaikkei kukaan kehuja tulisikaan antamaan. :) Ja usein ei tule. ;)

Lue lisää

Kiitos neuvoista kaikille, kirjotin kyllä vähä turhautuneena tuon alkuviestin. täytyy alkaa ettii niitä toisia mammoi kerhoista ja tutustuu puistos, ni oma jaksaminen paranee. =) ja joo eihän tämä vaihe ole ikuista, kun lapsi kasvaa, ajat muuttuvat. joskus tää kaikki on vaan muisto vaan..jolle voin naureskella

Niin ja miestäkään en voi täysin moittia, on meillä paljon hyvääkin, joskus saa vaan vääntää rautalangasta näitä asioita toiselle, sitä kai se vanhemmuus on, varsinkin kun se on uutta.