Lasten kanssa filosofointi

En ehkä ihan filosofoimista tuossa mielessä ole lasteni kanssa harjoittanut, mutta esikoisen kanssa otin alusta alkaen sen asenteen, etten ikinä anna hänelle valmiita vastauksia.

Jos hän on kysynyt jotain, olen käskenyt hänen ensin miettiä, mitä mieltä hän on tai mitä hän luulee vastaukseksi. Olen esittänyt aiheesta lisäkysymyksiä ja antanut hänen itse oivaltaa vastauksen. Esim. hän kolmevuotiaana kysyi yhtäkkiä juhlissa: "äiti, mistä tuo haju tulee?" Vastasin: "Mistä luulet sen tulevan?" Hän alkoi tarkkailla ympäristöään ja huomasi, että joku oli puhaltanut kynttilän. Hän osoitti sitä ja kertoi vastauksen. Olisin yksinkertaisesti voinut kertoa vastauksen heti ja viedä häneltä oivaltamisen ilon.

Poika on nyt aloittanut ensimmäisen luokan ja tottunut siihen, että valmiita vastauksia ei ole ja kaiken voi kyseenalaistaa. Itse ajatteleminen on myös johtanut siihen, että hän laskee vaikeitakin laskuja päässä nopeasti. En koskaan vastannut, jos hän kysyi: "Äiti, paljon on 34 57?" Sanoin vain: "Mitä luulet, että se on?" Itselleni kaikki tarjoiltiin lapsena valmiiksi pureskeltuna ja asiat ovat näin, koska ne nyt ovat ja kysymykset ovat tyhmiä ja mielipiteet vääriä :) Siksi opetin lapsilleni heti alkuun, ettei tyhmiä kysymyksiä ole, on vain tyhmiä vastauksia.

Kuopus on vähän kovapäisempi. Hän vastaa "mitä luulet sen olevan?" -kysymykseen yleensä kymmenen kertaa "no, mitä?", mutta kyllä se tästä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lasten pitää osata ajatella itse. Jos oivaltaminen on liian hankalaa (esim. kysymys niin vaikea, ettei lapsi mitenkään voi keksiä oikeaa vastausta), olen antanut hänen ensin miettiä ja vastata, kertonut, että arvaus oli hyvä ja voisi se ehkä olla noinkin, mutta tässä tapauksessa se meneekin näin. Hän saattaa esittää lisäkysymyksiä, jolloin selitän tarkemmin.

Huomaan, että ajattelu ja rehellinen pohdiskelu on saanut esikoisen miettimään hyvinkin monimutkaisia asioita. Hän on erittäin kiinnostunut ihmisen elimistöstä, luista ja hengityksestä, avaruudesta, planeetoista, mitoista ja vertailuista. Opettajalta tuli palautetta, että pojallani on myös erikoinen tapa piirtää, siis hyvällä tavalla. Hänen piirustustensa tyyli ei ole sitä perustyyliä, jota lapset käyttävät vaan hyvin omintakeinen ja mielikuvituksekas. Meillä on suvussa paljon taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä ja poika piirtää hyvin, mutta tyylin ero muihin kertoo myös kyvystä kyseenalaistaa totuttu ja luoda jotain aivan omaa ja uutta.

Ehken minäkään varsinaisesti filosofoimista ajattele työssäni mutta kyllä me lapsia opetamme ja kannustamme käyttämään omaan ajatteluaan ja päätään emmekä vain syötä valmista. Kyllä nuo alle kouluikäset ovat hyvinkin ajattelevia ja maailmaa jäsenteleviä. Omallekaan lapselle en ole tarjoillut valmista vaan kannustanut ajattelemaan itse ja ratkomaan. Tämä on ollut koulussa esim hyödyksi oppiessa uusia asioita. Miettii, kokeilee ja pohtii. Etsii tietoa.

No ilman muuta pitäisi päiväkotilaisille (1-5) filosofiaa olla joka päivä. Olen ihmetellyt miksi niissä on niin paljon itsenäistä leikkiä, joissakin jopa tunti päivässä. Täytetään päivät kaikella mahdollisella ohjelmalla, niin ovat sitten reippaita illalla kotona. Se on sitten peruskoulun hapatusta, ettei alakoululaisilla olekaan 8-tunnin koulupäiviä.

Mitä on filosofointi?

Minä keskustelen lapsieni kanssa kaikista arkielämän asioista.
Puhumme luonnonsuojelusta, eläinten kohtelusta, kiusaajista ja kiusatuista.
Tv-ohjelmat katsotaan yhdessä ja mietitään syitä ja seurauksia. Tosin nyt on tv suljettava sotauutisten vuoksi. Mutta sodasta puhutaan ja samoin terroristeista. Ihmettelemme yhdessä, mikä meidän maailmassamme on niin vialla, että pitäisi ase kädessä sitä ruveta muuksi muuttamaan.
Moniin kysymyksiin etsimme vastauksia yhdessä netistä.

Lapset ovat viisaita. Heillä on tiukka oikeudentunto. He eivät kaihda kysyä kipakastikaan, joten maailman mahtajien pitää pysyä kaukana lapsialamaisistaan. Lasten asenteet saattaisivat olla kiusallisia itsetyytyväisille vallanpitäjille.