Ls:n uudistuksista

Rva Rousulta on kuultu viimeisen 10 vuoden aikana jos jonkinlaisia mielipiteitä,
tässä uusimpia:

STM:n 13.8. asiantuntijoiden kuulemistilaisuudessa Säätytalon pyören pöydän ympärillä saimme tietää yleisellä tasolla millaista palautetta ja muutosehdotuksia lausuntokierroksella oli tullut. Hyvänä pidettiin mm.palvelutarpeen arviointia ja perheiden palvelujen saatavuutta ilman lastensuojelun asiakkuutta, ja mm. omatyöntekijän nimeämistä. Koska hallituksen lakiesitystä ei vielä ole, STM pyysi ettemme kirjoita keskeneräisestä valmistelusta. Siksi kirjoitan tässä yleisellä tasolla asioista.

Kuten lausunnolla olleessa lakiehdotuksessa oli, kiireelliseen sijoitukseen on tulossa tiukennuksia. Kiireellisen sijoituksen prosessia pitääkin täsmentää, sekä vahvistaa asiakastyön osaamista sekä muuttaa toimintakäytäntöjä. Haastetta kerrakseen, jotta yksikään lapsi ei jäisi ilman kiireellistä apua varsinkin tilanteessa, jossa on selkeä huostaanoton tarve, jonka valmistelun kuluessa lapsen turvallisuus tulee voida taata. Kiireellisen sijoituksen ehtona/edellytyksenä voisi olla, esim. että lapsen tilanteessa on tarve rajoitustoimenpiteisiin, tai tarve väliaikaismääräykseen lapsen hoidosta ja huollosta.

Oikea-aikaisesti saatavien tukipalvelujen ohella on tärkeää tehdä läheisten kanssa tavoitteellista ja suunnitelmallista yhteistyötä, joka alkaa jo asiakkuuden alussa, kun lapsen ja perheen tilannetta selvitetään. Lapsella ja perheellä tulisi mielestäni olla oikeus aina saada toteutettua läheisten kanssa tehtävä tilannekartoitus ja tukitoimien suunnitelma. Asiakkuuden alussa pitää jo selvitttää miten läheiset ovat olleet mukana lapsen ja perheen elämässä ja miten voivat olla mukana toimimassa lapsen hyväksi. Viranomaiselle tulisi antaa velvoite siitä, että asiakastyöntekijä tukee myös käytännössä läheisten ja lapsen välistä yhteistyötä - aina toki huomioiden lapsen etu. Monissa maissa on asiakkaalla ihan lakisääteinen oikeus saada järjestettyä läheisneuvonpito.

Yksi haaste jatkossa on SH-lain ja LS-lain yhteensovittaminen käytännössä, jotta lapsi ja perhe aidosti voisi saada tarvitsemansa tuen yleisenä sosiaalihuollon palveluna (lapsiperhepalveluna). Hyviä toiminamalleja tarvitaan siitä, miten palvelutarpeen arvointi kannattaa tehdä, jossa myös lasten tarve tulee arvioitua, ja milloin siirrytään lastensuojelulain tarkoittamaan selvitykseen.

Lapsiperheen tuen tarpeen selvittäjän tulee olla lasten ja lapsiperheiden tuen asiantuntija, mutta varhaisen tuen asiakkaita ei kannata laittaa ylikuormitettujen sosiaalityöntekijöiden päättymättömän pitkään jonoon? Keskeistä olisi, että palvelutarpeen arvioinnista käynnistyy samantien tarvittavat tukipalvelut.

SH-laissa ei pidä määritellä miten kunnissa organisoidaan käytännön asiakastyö ja millaisella osaamisella ja tehtävänimikkeellä mitäkin käytännön työtä tehdään - jos sellaista pitää ylipäätään määritellä, niin se pitää tehdä kelpoisuuslaissa tai vastaavassa. Kunnissa on kehitetty esimerkiksi ns. yhden oven lapsiperhepalveluja, jossa sovitut osaavat työntekijät selvittävät perheen tukipalvelujen tarvetta ja asiakas pääsee tarvitsemiensa palvelujen piiriin nopeasti ja joustavasti - esimerkiksi lapsi- ja perhetalot, perhekeskukset. Tässä on kovasti vielä kehitettävä kunnissa, lupaavia hyviä käytännön toteutuksia jo on mm. moniammatillisista lapsiperhepalvelujen tiimeistä.

Lakiterminologia on myös tärkeää: asiat tulisi sanottaa edistämään uudenlaista lapsi- ja perhekulttuuria. Esimerkiksi PALVELUtarpeen arvioinnin sijaan pitäisi puhua lapsen ja perheen TUEN tarpeiden arvoinnista. Kuten ex-lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoi: Lapselle palvelut ovat ihmisiä" - miten siis saada lapselle kohtaavien aikuisten aikaa ja tukea.

On hyvä, että lapselle/ asiakasperheelle nimetään omatyöntekijä, joka työskentelee heidän kanssaan. Roolitus lastensuojelussa asiakasprosessista vastaavan vastuutyöntekijän ja omatyöntekijän kanssa on hyvä olla selkeä.

Helsingin Sanomat raportoi 29.8.2014 Helsingin lastensuojelupalvelujen johtajan huolen lakimuutosten aikataulusta, lakihan on hallituksen budjettiriihen mukaan nyt menossa vauhdilla eteenpäin. Laille on annettu jopa nimi "Eerika-laki" korostamaan lain keskeistä päämäärää taata varhainen tuki lapselle, siten että lapsi tulee oikeasti myös kohdatuksi ja kuulluksi ja hänen tarpeensa selvitetään.

Hallitus satsaa hiukan rahaa lain toimeenpanoon ja lain sisäänajo-koulutukseen, ja laki tulee voimaan 1.1.2015. Helsinki kantoi huolta siitä, että asiakastyötä ei ehditä organisoimaan lain edellyttämällä tavalla siihen mennessä. Ei varmasti ehditäkään, mutta nyt on korkea aika aloittaa - jotkut kunnathan ovat muutokset jo tehneet ilman lakiakin. Lain ihanteiden ja tavoitteiden toteuttaminen vaatii aina pitkän ajanjakson.