Runollista pohdintaa

Minä kirjoitan, jos olen sillä päällä,
en muilta kysele lupaa luistella järven jäällä.
Hyvinhän sinä sanoilla leikit,
ei sitä peitä mitkään meikit.

Sanojen leikki on parasta hupaa,
niillä voi kukin koristaa tupaa.
Samainen touhu vahvistaa aivoja,
samalla estää monia vaivoja.

Jatketaan, kun jaksetaan,
aivoillemme taksa maksetaan.
Pienestä pitäen on runoilu ollut mieleen,
auttanut varmasti käytettyyn kieleen.

Kankkunen ja minä

Mul oli tuttava , Kankkunen,
etunimiltään Yrjö Karmea.
Oli kaltaiseni ystävä kaljojen,
ryyppyveikko ahkera.

Kuppikumarassa usein kuljettiin
ja pulloja tyhjeni monta,
sitten krapulan huomaan vaivuttiin
oli olo niin onnetonta.

Oli nimensä mukainen ystävä
Yrjö Karmea Kankkunen.
liikaakin seurassain viihtyvä,
kuin paraskin Pullonen.

Oli Yrjöllä pullo taskussa
kun tansseissakin kulki
ja tanssiessa tangonkin,
tuli salaisuus tuo julki.

Kas kysyi tyttö tanssiessaan,
kuule Yrjö, onko tämä tanko,
reisi sattui kohtaamaan
ja kysyä näin saanko.

Ei ole se tanko ollenkaan
vaan viinapullo ihan.
Se taskuuni jäi sattumaltaan
ryypyltä takapihan.

Mistä nyt kiikastaa,
kai kysyä nyt saa
onhan se tosi mukavaa
kun runoilla valloittaa

minäkin yritän rustata
kaunista runoa sorvata
liekö enää muistissa
runosuonia matkassa.

mikä on jonkun syy
siitäkin runo syntyy
ei aihetta kummempaa
kun hoksottimet pelaa.

Runoja syntyy aina vaan,
vaikka muille antaa
siis kaikki mukaan kirjoittamaan
runoilla valloittamaan.

Täällä on monia taitavia
jotka ovat runoniekkoja
kutsu kuuluu kaikille
tulkaa runoketjulle......

Yllytyshullu minäkin aina
mukaan lähden
ei kritiikki paina.

Muut konkareita näköjään
toisin oon minä
kun vasta tään,
kokeilun palstalla tein
ja joukkohon riimini vein.

Aika rauhassa täällä saa
runoinensa tuhertaa,
ihmetellen itsekin
mahdun tänne minäkin.

Ei tarvi kompleksia kärsiä
ja kynsillä päätä järsiä,
Ei sensuuria minkään laista,
tule, kokeile ja maista.

Täytyykös runojen rimmata
jotta ne runoilta kuulostaa
niistä vois vähän pinnata
antaa aatosten lentää vaan .

Nykyrunoissa muoto on vapaa
toki rytmi ja ytimekkyys tärkeää
harvoin täällä riimitöntä tapaa
kuin pinnisteltäis niihin järkeä.

Runojen olemus on tunnetta
kielen luovaa leikkiä, vertauskuvia
kuvittelu ei tunne rajaa, ei puutetta
voi totistakin olla ...tai pelkää huvia.

Itsehoitoa

Tuo tunne sydämessä
se painaa ja tukahduttaa
miksi toisesta niin huolta kantaa
että rauhan itseltään luovuttaa.
Se unen silmistä vie ja ahdistaa
kun ei auttaa voi, voi vaan kannustaa
jaksa, jaksa, kestä, lepää toki.

Hoida itseäs, ajattele itseäs.
Sanoo ystävä, ei tällaista kokenut.
Tiedän luonto hoitaa ja voimaa antaa.
Siks' metsä kutsuu polkuineen,
keloineen ja kanervineen.
Metsän asukitkin tuolla minua tervehtii,
linnut huoletonna, pitäisi niistä oppia ottaa.
Yritän.

Virkeitä ovat eläkeläiset
terveet taikka kärsiväiset
toiset kirmaa auringossa
jotkut rämpii räntäsäässä.

Kun yksi päästää häppää
totisesti toinen läppää!
Täällä vaino aina asuu -
valittelee varsin kaino.
Mukavat jutut toiveissaan
joku vain hellii haaveissaan.

Ei toive kaikkien kohtaa
varmaan joku toista jahtaa
pirullista ihmisolo
vaivaantunut on jo elo.
Jos nyt kokee epäluulon
menee siinä melkein kuulo.
...
Niinpä tässä kuoroon yhdyin
reippaasti repimään ryhdyin.

Jutut nämä ynnämuun
hymyyn saavat täällä suun.
Sanat tarkat osuvaiset
löytää kohteet monenlaiset.

Ilo kulkee mukanamme
sanoja kun sijoitamme.
Mikäs meidän naputellessa
ruuan jälkeen lekotellessa.

Sänkyin siistin lakanat vaihdoin
enempää jo rehkimistä kaihdoin.
Ohjelmia seulon kaikenlaista
koti, sekä ulkomaista.

Aina jokin kiinnostaapi
uuden vireen silloin saapi.
Tutkii hakee, joskus kysyy
kärryillä nyt näinkö pysyy.

"Elämä on hieno juttu"
sanoi kansipoika isän tuttu.
Siks tuo poika uskovainen
maalas kipparilleen taivahaisen.

Oli kertoessaan hymy hellä isän
kukapa ei tahtois taivaslisän.

Palstalle kuuluisi iloinen henki,
täällä kun kukaan ei ole toisensa renki.
Ilo ja suru vaihtelee,
parhaasta paikasta taistelee.
Ei aina voi laulaa viestijän kieli,
jos silloin on apeena ihmisen mieli.

Tämmönen syksy nyt !



Syysilmoja ihmettelen
iloisena lenkillä raikasta ilmaa nuuhkien

maisemat hehku kauneuttaan
onpa vanhan mukava tallustaa
nauttia luonnon taiteesta

harvinaista
ei sada

nuoruus oikein mieleen tulvahtaa
muistat kai
kun salaa suudeltiin
hehkui metsä kuin tulipalo
silloin sydämemme suli

siitä kauan on

nyt yksin kuljen polkua kaitaa
muistelle ihanaa nuoruuden aikaa

ei palaa menneet
siispä eteenpäin mieli

jospa lauaisi vielä muutaman sanan kieli
joka kertoisi päivästä tästä

talvirenkaat jo mieltä painaa
vaikka ei liuksata ole lainkaa

mutt` varautumaan alkaa pitää
talvi sattaa nimittäin ylläättää

on ensin päivä kaunis aurinkoinen
huomenna sattaaki jo sataa räntää

tiet muuttuu yllättäin liukkaaksi
voi olla vanhalle vaaraksi,

laulan teille kuin lintunen

kun kylmyys ja pimeys saapuu
kieliki jäätyy

sitten ei laula lintunen
pois lähtee kauas lämpöhön

aurinko hyväilee röyhkeästi ihoa
häipelemättä lupaa kysymättä

lämmin hiekka lämmittää
kipeitä luita
parantaa

meri välkyy sinisenä lipattaen
vanha uinuu lämmössä teitä muistellen,

palaan jälleen keväällä kuin muutolintunen
se on merkki
tulee vielä uusi elämän kesä

jos luoja vielä sen suo,

Jokaisen avatun oven takana oli elämää,
jokainen suljettu ovi jätti jotain taaksensa,
mutta minuun ne kaikki piirsivät lähtemättömän elämän viivan.

Jokaisen suoran päässä on mutka,
sinne kun jaksaa jatkaa,
saa huomata,

mutka on takana
ja suora edessä
katsoopa kumpaan suuntaan tahansa.

En kadu oman mutkaisen ja mäkisen polkuni matkaa,
vaan jatkan
samoissa askelissa

elämäni tahtiin.

" Kun vierii virta, aavikolla tuuli puhaltaa
niin päivistäni taas yksi katoaa.
Mut milloinkaan en ole murehtinut päivää kahta:
En päivää, joka jäi jo taa, en päivää tulevaa".
Omar Khaijam

Lokakuuta ikkunasta katsottuna

Istunpa tässä ja odotan
toivon jotain saavani aikaan
ajatustani johdatan
syksyiseen värien taikaan.
Sireenipuskan alta kurkkaa
punalehtinen puska
sieltä se seudulle väriä purkaa
ja nauttii kun nyt on ruska.
Nopea vilkaisu omenapuuhun
ja siellä se vielä keikkuu
punaposkista hedelmää pistelee suuhun
mustarastas ja oksassa roikkuu.
Auringon kukka loi siemenet
kun kukinta onnistui
nyt syksyllä pienet tinttiset
niiden kimpussa urakoi

Nyt antoikin Ruuneperi miettimistä
Aihekkin oli minulle liikaa-
Ollaan ihmiskunta , liikaa maanpäällä
Ei auta kondomit --ja kun muslimit ja lestaadiolaiset
pitää huolen ,että lisäännytää ja täytetään maa--

Olaan me vanhat jo saatu tarpeeksi pahaa aikaan
Tuhoutukoot mutta parempi kun mennään kaikki --
aina tulee joku uusi viirus ....
Ja järjenhituinenkin olis jo tarpeen minulle .
Taidankin nukkua koko asian unohduksiin -

Silakkamarkkinat


Nyt perkaan mä suolasilakkaa
ja taitan ruispalaa maittavaa.
Mä voilla leipäin voitelin
kalat riviin siihen hoitelin.
Viel' sipulirenkaat päälle kalan
jo siitä haukkaan mä iltapalan.

Taas kuunarit nähty on satamassa
ja kilissyt niissä on saariston kassa.
On sukkaa röijyä pipoja myyntiin
ne ystäväin käsissä joutui syyniin.
Mutta haitari soi, ja laulu raikaa
on silakkamarkkinain taattua taikaa.

Me penkillä istuimme muikkuja syöden
hymy ihmisten kasvoilla leikkiä lyöden.
Mun jalkaini juurehen istahti koira
en malttanut yksin mä syödä voida.
Se nappasi pyrstöt mi sille annoin
jo purkkini keräsin, ja autoon kannoin.

On pakko tehdä vielä toinen
niin maittaa tuo mausteinen silakka moinen.
Nyt kalaa on varalla muutama rasia
ei kummempi ollut tää illan asia.
Jo höyhensaaretkin houkuttelee
ja valssit ne korvissain lurittelee!

Kolme vuotta sitten runoiltua
Ihan kivaa runojuttua

Tuuleen kirjoitan
vie tuulki murhe multa
vei murhe kauas pois

totuus on
avaan silmät
tässä oon
en muuta voi

syksy jälleen tuo tummat pilvet
kipuu raastaa
väsyttää

pelko hiipii
leikkaus vaatii
rohkeutta kestämään

tämä syksy on toisenlainen
vanhan voimat vähenee
nyt ahdistaa

Yksin istuu soutaja veneessään
yksi määränpää hänen mielessään.
Myrskytuuli piiskaa järven selkää
väärään laituriin eksyvänsä pelkää.

Muistan vanhan tarinan soutajasta
puhui kertoja vanhasta postin jakajasta
joka souti järven yli joka arki aamu.
Tänä aamuna mukana souti haamu.

Perätuhdolla näki hahmon harmaan
sitä katsoen uskoi tuhoonsa varmaan,
kun tuo outo olio venettä vääntää
ihan väärään suuntaan keulan kääntää.

” Heitä se mela heti kädestäsi pois,
ilman sinua kevyempää meno olla vois,
jos et järven selälle ohjaisi minua.
En kutsunut kyytiin, en tunne sinua. ”

Rukoile, rukoile Jumalaa hyvä mies
tuo haluaakin hukuttaa sinut, kenties.
Huuda apua, rukoile, ehkä joku kuulee.
Haamu sinun yöhön eksyvän luulee…

Silloin välähti taivaalla kirkas valo.
Syttyi olion silmiin, kuin helvetin palo
ja se huusi, huusi henkensä edestä…
Kirkas valo heijastui tummasta vedestä.

Kotilaiturille aamulla kerääntyi väki
joka ainoa veneessä oudot merkit näki.
Soutaja nukkuu… soutaessaan uupunut
takatuhdolla haamu, tuhkaksi muuttunut.