jotka rakastaa Raamatun totuutta, ja tyhmien evoluutioon uskovien kannattaa tehdä parannusta ja anoa viisautta ja ymmärrystä Jeesuksen nimessä. Ei kukaan ihminen valheisiin uskomalla voi olla lainkaan viisas ja valitettavasti nykyajassa paljon on tyhmyyttä ihmisten keskuudessa, toki myös aivopesu runsasta valheiden suhteen ja samoin rakkaus mammonaan sitä samaa ja myös seksuaaliset synnit runsaita ja moninaiset villitykset monissa asioissa.
Raamatussa on hyvä Jumalan tahto annettu meille ja vanhurskauttamisemme hyvään mielenlaatuun eli uudistuminen Jumalan tahdon tuntemiseen ja tekemiseen se yksi tärkeä asia. Rakkautta Jeesusta kohtaan on se, että teemme opetuksensa mukaan, ei vain huulten sanat mitään vielä osoita todellisesta rakkaudesta, ja hyvä ymmärtää.
Evoluutio on valhetta
23
167
Vastaukset
"Evoluutio on valhetta"
Tietysti kiukuttelet, koska evoluution takia Luomiskertomus ja ikuinen taivaspaikkasi ovat mahdollisesti valetta. Don't panic, voit kuitenkin harrastaa eskapismia ja elää mielessäsi kultaista 800-lukua - aikaa, jolloin vain mielikuvitus oli rajana.xxxxx Tietysti kiukuttelet, koska evoluution takia Luomiskertomus ja ikuinen taivaspaikkasi ovat mahdollisesti valetta. Don't panic, voit kuitenkin harrastaa eskapismia ja elää mielessäsi kultaista 800-lukua - aikaa, jolloin vain mielikuvitus oli rajana xxxxxx
Selitä ensin, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait saattoivat ilman Jumalaa luoda itse itsensä, ennen kuin ne olivat vielä olemassakaan?
Ota vasta sen jälkeen kantaa luomiseen ja evoluutioon.- >=3
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Tietysti kiukuttelet, koska evoluution takia Luomiskertomus ja ikuinen taivaspaikkasi ovat mahdollisesti valetta. Don't panic, voit kuitenkin harrastaa eskapismia ja elää mielessäsi kultaista 800-lukua - aikaa, jolloin vain mielikuvitus oli rajana xxxxxx
Selitä ensin, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait saattoivat ilman Jumalaa luoda itse itsensä, ennen kuin ne olivat vielä olemassakaan?
Ota vasta sen jälkeen kantaa luomiseen ja evoluutioon.Miten Jumala loi itsensä? Mieti vastausta tarkkaan, se voi kääntyä itseäsi vastaan hyvin helposti.
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Tietysti kiukuttelet, koska evoluution takia Luomiskertomus ja ikuinen taivaspaikkasi ovat mahdollisesti valetta. Don't panic, voit kuitenkin harrastaa eskapismia ja elää mielessäsi kultaista 800-lukua - aikaa, jolloin vain mielikuvitus oli rajana xxxxxx
Selitä ensin, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait saattoivat ilman Jumalaa luoda itse itsensä, ennen kuin ne olivat vielä olemassakaan?
Ota vasta sen jälkeen kantaa luomiseen ja evoluutioon."Selitä ensin, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait saattoivat ilman Jumalaa luoda itse itsensä, ennen kuin ne olivat vielä olemassakaan?"
Mitä sinä tiedän maailmankaikkeuden ja luonnonlakien alkuperästä? Sinä palvot noin 14 miljardia vuotta vanhassa maailmankaikkeudessa alle 2000 vuoden ikäistä Jumalaa. Sinun Raamattusi myöntää alkusanoista lähtien, ettei se ollut paikalla kun maailmankaikkeus syntyi. Se valehtelee sinulle päin naamaa, mutta et suostu uskomaan sitä. Emme tiedä varmuudella mahdollisesta singulariteetista, oliko siellä jumalia tai muita olentoja säätämässä namikoita. Mutta meillä on tieto lajien kehityksestä ja se tieto kumoaa sinun "silminnäkijäkertomuksen". Minä väitän, ettei teidän kreationistien kohdalla ole enää kyse uskosta, vaan kyse on valheesta. Elätte valheessa.
- Totuudentorvettaja
"Evoluutio on valhetta"
Miksi kaikki näyttö sopii sen kanssa niin hyvin yhteen? Ovatko kaikkien maiden kaikki tiedemiehet mielestäsi jossain mystisessä salaliitossa? Mikseivät nämä tutkijat piilota todisteitaan ja havaintojaan, vaan ne julkaistaan?xxxx Miksi kaikki näyttö sopii sen kanssa niin hyvin yhteen? Ovatko kaikkien maiden kaikki tiedemiehet mielestäsi jossain mystisessä salaliitossa? Mikseivät nämä tutkijat piilota todisteitaan ja havaintojaan, vaan ne julkaistaan? xxxxx
Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua.".- >=3
Jaakob kirjoitti:
xxxx Miksi kaikki näyttö sopii sen kanssa niin hyvin yhteen? Ovatko kaikkien maiden kaikki tiedemiehet mielestäsi jossain mystisessä salaliitossa? Mikseivät nämä tutkijat piilota todisteitaan ja havaintojaan, vaan ne julkaistaan? xxxxx
Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua."."Missä on näyttö evoluutiosta?"
Kato googlesta. - piugpuvyou
Jaakob kirjoitti:
xxxx Miksi kaikki näyttö sopii sen kanssa niin hyvin yhteen? Ovatko kaikkien maiden kaikki tiedemiehet mielestäsi jossain mystisessä salaliitossa? Mikseivät nämä tutkijat piilota todisteitaan ja havaintojaan, vaan ne julkaistaan? xxxxx
Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua."."Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!"
Tuhannet evoluutiotutkijat ovat eri mieltä kanssasi. He kuitenkin ovat alan asiantuntijoita.
Onko sinun kohdallasi kyse tästä?
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://images.uncyc.org/commons/1/1f/3wisemonkeys.jpg&imgrefurl=http://hikipedia.info/wiki/Kolme_apinaa&h=460&w=550&tbnid=8a2LOVeSLgUCAM:&zoom=1&docid=op1kvcUH8mXwQM&ei=IBFdVJCPCJPraLzfgYAJ&tbm=isch&client=firefox-a&ved=0CCMQMygFMAU&iact=rc&uact=3&dur=343&page=1&start=0&ndsp=15 Jaakob kirjoitti:
xxxx Miksi kaikki näyttö sopii sen kanssa niin hyvin yhteen? Ovatko kaikkien maiden kaikki tiedemiehet mielestäsi jossain mystisessä salaliitossa? Mikseivät nämä tutkijat piilota todisteitaan ja havaintojaan, vaan ne julkaistaan? xxxxx
Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua.".*Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua.".*
Kun puhutaan evoluutiosta, tarkoitetaan biologista evoluutioita. Ole hyvä ja vastaa väitteistäsi täällä:
http://keskustelu.y.fi/node/12875214/#comment-73099656
Jos haluat kritisoida alkuräjähdysteoriaa, kritisoi niitä fyysikkoja jotka ovat alkuräjähdysteorian kehittivät. Biologisella evoluutiolla ei ole mitään tekemistä alkuräjähdyjsen kanssa.
Jos haluat kritisoida elämän synnyn teorioita, kritisoi niitä kemistejä jotka ovat aiheesta teorioita kehittäneet. Biologisella evoluutiolla ei ole mitään tekemistä noiden teorioiden kanssa, koska se ei ota kantaa siihen miten elämä syntyi.
Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä.
Nyt Jaakob, mene antamani linkin kautta keskusteluun ja ota vastuuta väitteestäsi.
Kyllä sinä tähänkin ketjuun voit kertoa mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa.
Ei ole menetelmää havaita että evoluutio on todellinen ilmiö?
Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla.
Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta. Eli sinä, minä, jokainen ihminen. Jokainen suvullisesti lisääntyvän eliön jälkeläinen. Planeetallamme näitä todisteita on satoja miljardeja, ja joka hetki syntyy lisää.bg-ope kirjoitti:
*Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua.".*
Kun puhutaan evoluutiosta, tarkoitetaan biologista evoluutioita. Ole hyvä ja vastaa väitteistäsi täällä:
http://keskustelu.y.fi/node/12875214/#comment-73099656
Jos haluat kritisoida alkuräjähdysteoriaa, kritisoi niitä fyysikkoja jotka ovat alkuräjähdysteorian kehittivät. Biologisella evoluutiolla ei ole mitään tekemistä alkuräjähdyjsen kanssa.
Jos haluat kritisoida elämän synnyn teorioita, kritisoi niitä kemistejä jotka ovat aiheesta teorioita kehittäneet. Biologisella evoluutiolla ei ole mitään tekemistä noiden teorioiden kanssa, koska se ei ota kantaa siihen miten elämä syntyi.
Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä.
Nyt Jaakob, mene antamani linkin kautta keskusteluun ja ota vastuuta väitteestäsi.
Kyllä sinä tähänkin ketjuun voit kertoa mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa.
Ei ole menetelmää havaita että evoluutio on todellinen ilmiö?
Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla.
Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta. Eli sinä, minä, jokainen ihminen. Jokainen suvullisesti lisääntyvän eliön jälkeläinen. Planeetallamme näitä todisteita on satoja miljardeja, ja joka hetki syntyy lisää.Tuossa toimiva linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12875214/#comment-73099656- *JC
bg-ope kirjoitti:
*Mitkä näytöt? Missä on näyttö evoluutiosta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että evoluutio pitää paikkansa. Siten väite, että "evoluutio on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "evoluutio on satua.".*
Kun puhutaan evoluutiosta, tarkoitetaan biologista evoluutioita. Ole hyvä ja vastaa väitteistäsi täällä:
http://keskustelu.y.fi/node/12875214/#comment-73099656
Jos haluat kritisoida alkuräjähdysteoriaa, kritisoi niitä fyysikkoja jotka ovat alkuräjähdysteorian kehittivät. Biologisella evoluutiolla ei ole mitään tekemistä alkuräjähdyjsen kanssa.
Jos haluat kritisoida elämän synnyn teorioita, kritisoi niitä kemistejä jotka ovat aiheesta teorioita kehittäneet. Biologisella evoluutiolla ei ole mitään tekemistä noiden teorioiden kanssa, koska se ei ota kantaa siihen miten elämä syntyi.
Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä.
Nyt Jaakob, mene antamani linkin kautta keskusteluun ja ota vastuuta väitteestäsi.
Kyllä sinä tähänkin ketjuun voit kertoa mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa.
Ei ole menetelmää havaita että evoluutio on todellinen ilmiö?
Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla.
Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta. Eli sinä, minä, jokainen ihminen. Jokainen suvullisesti lisääntyvän eliön jälkeläinen. Planeetallamme näitä todisteita on satoja miljardeja, ja joka hetki syntyy lisää."Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä."
Biologinen evoluuto on satua silloin, kun se todistelee lajien muuttuvan toisiksi lajeiksi ja väittää mm. ihmisen esi-isien olleen apinoita.
"...mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa."
Se, että lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi. Että ne muka "kehittyvät" siitä, miksi Jumala ne aikojen alussa loi.
"Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla."
Nyt yrität tehdä lajinsisäisestä muuntelusta evoluutiota. Lapsi ei ole vanhempansa kopio, siitä ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Lajinsisäinen muuntelu on Jumalan tarkoitus, ilman sitä ihmisyhteisö olisi suorastaan kammottava.
"Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta."
Tämä on valhe ja yritys ottaa evoluution todisteeksi Jumalan luomistyön keskeinen osa.
Ja kannattaa bg-ope muistaa, että luomisoppi selittää myös ne asiat, joihin evolutionismi tunnustaa kykenemättömyytensä. Eli kaikkeuden alkuperän ja alkusynnyn. - Epäjumalienkieltäjä
*JC kirjoitti:
"Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä."
Biologinen evoluuto on satua silloin, kun se todistelee lajien muuttuvan toisiksi lajeiksi ja väittää mm. ihmisen esi-isien olleen apinoita.
"...mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa."
Se, että lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi. Että ne muka "kehittyvät" siitä, miksi Jumala ne aikojen alussa loi.
"Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla."
Nyt yrität tehdä lajinsisäisestä muuntelusta evoluutiota. Lapsi ei ole vanhempansa kopio, siitä ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Lajinsisäinen muuntelu on Jumalan tarkoitus, ilman sitä ihmisyhteisö olisi suorastaan kammottava.
"Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta."
Tämä on valhe ja yritys ottaa evoluution todisteeksi Jumalan luomistyön keskeinen osa.
Ja kannattaa bg-ope muistaa, että luomisoppi selittää myös ne asiat, joihin evolutionismi tunnustaa kykenemättömyytensä. Eli kaikkeuden alkuperän ja alkusynnyn."Se, että lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi"
Et tiedä missä lajirajat menevät mutta tiedät, että ne ovat ylittämättömiä. Jos väität, että selviähän lajirajat ovat, niin montakos Jumalan luomaa pajulajia Suomessa kasvoikaan? - tieteenharastaja
*JC kirjoitti:
"Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä."
Biologinen evoluuto on satua silloin, kun se todistelee lajien muuttuvan toisiksi lajeiksi ja väittää mm. ihmisen esi-isien olleen apinoita.
"...mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa."
Se, että lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi. Että ne muka "kehittyvät" siitä, miksi Jumala ne aikojen alussa loi.
"Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla."
Nyt yrität tehdä lajinsisäisestä muuntelusta evoluutiota. Lapsi ei ole vanhempansa kopio, siitä ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Lajinsisäinen muuntelu on Jumalan tarkoitus, ilman sitä ihmisyhteisö olisi suorastaan kammottava.
"Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta."
Tämä on valhe ja yritys ottaa evoluution todisteeksi Jumalan luomistyön keskeinen osa.
Ja kannattaa bg-ope muistaa, että luomisoppi selittää myös ne asiat, joihin evolutionismi tunnustaa kykenemättömyytensä. Eli kaikkeuden alkuperän ja alkusynnyn.Tarkoittanet tuolla epäselitystä "Jumala loi":
"..luomisoppi selittää myös ne asiat, joihin evolutionismi tunnustaa kykenemättömyytensä. Eli kaikkeuden alkuperän ja alkusynnyn."
Uskontunnustuksena se on onnistunut, mutta muun luonto itse selittää paljon paremmin. *JC kirjoitti:
"Jos väität että biologinen evoluutio on satua, silloin saat olla minun, biologin, kanssa tekemisissä."
Biologinen evoluuto on satua silloin, kun se todistelee lajien muuttuvan toisiksi lajeiksi ja väittää mm. ihmisen esi-isien olleen apinoita.
"...mikä biologisessa evoluutiossa ei pidä paikkaansa."
Se, että lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi. Että ne muka "kehittyvät" siitä, miksi Jumala ne aikojen alussa loi.
"Evoluutio on muuntelua. Muuntelu on fakta. Evoluutio on faktuaalinen luonnonilmiö, ja sen toimintaa selitetään evoluutioteorialla."
Nyt yrität tehdä lajinsisäisestä muuntelusta evoluutiota. Lapsi ei ole vanhempansa kopio, siitä ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Lajinsisäinen muuntelu on Jumalan tarkoitus, ilman sitä ihmisyhteisö olisi suorastaan kammottava.
"Jokainen vanhemmistaan poikkeava jälkeläinen on todiste evoluutiosta."
Tämä on valhe ja yritys ottaa evoluution todisteeksi Jumalan luomistyön keskeinen osa.
Ja kannattaa bg-ope muistaa, että luomisoppi selittää myös ne asiat, joihin evolutionismi tunnustaa kykenemättömyytensä. Eli kaikkeuden alkuperän ja alkusynnyn.*Biologinen evoluuto on satua silloin, kun se todistelee lajien muuttuvan toisiksi lajeiksi ja väittää mm. ihmisen esi-isien olleen apinoita.*
Et ole tainnut lainkaan ymmärtää lajiutumisen mekanismia. Jotenkin tuolta kuultaa läpi se mielikuva siitä että karvainen apina synnytti jonakin päivänä yhtäkkiä karvattoman ihmisen. Ethän vain luule niin?
*Se, että lajit muuttuvat toisiksi lajeiksi. Että ne muka "kehittyvät" siitä, miksi Jumala ne aikojen alussa loi.*
Mailman ympäristöt muuttuvat. Fakta. Eliöiden on sopeuduttava muutoksiin jotta ne eivät kuolisi sukupuuttoon. Fakta. Evoluutioksi kutsuttu ilmiö on mekanismi tuohon jatkuvaan sopeutumiseen. Lisäksi erikoistumisesta / muuntelusta on hyötyä lajienvälisessä kilpailussa.
Evoluutio antaa selityksen myös sille miksi yksilöillä on tietty elinaika, emmekä elä ikuisesti. Toisin sanoen, vastauksen syntymän, elämän ja kuoleman merkitykselle.
*Nyt yrität tehdä lajinsisäisestä muuntelusta evoluutiota. Lapsi ei ole vanhempansa kopio, siitä ei ole kenelläkään epäselvyyttä. Lajinsisäinen muuntelu on Jumalan tarkoitus, ilman sitä ihmisyhteisö olisi suorastaan kammottava.*
Sinulla ei ole oikeutta määritellä sitä mikä on evoluutiota ja mikä ei. Ei minullakaan, enkä siksi määritelmiin kajoa.
Voit olla vapaasti sitä mieltä että muuntelu on Jumalan asettama asia. Silti se on evoluutiota, halusit tai et.
*Tämä on valhe ja yritys ottaa evoluution todisteeksi Jumalan luomistyön keskeinen osa.*
Sinä voit olla jumalastasi ja hänen tekosistaan mitä mieltä haluat. Ne ovat mielipiteitä. Evoluutio ja sen määritelmä eivät ole mielipiteitä.
Evoluution määritelmän mukaan evoluutio on muuntelua tietyin mekanismein. Havaittu muuntelu on todiste evoluutiosta.
Voit nimittää samaista ilmiötä miksi itse haluat, mutta silti se ei muuta eikä poista itse ilmiötä. Teoriasi ilmiön aiheuttajasta on muilta osin ihan pätevä, mutta väitetystä tekijästä ja kertaluontoisesta tekoprosessista ei ole mitään todisteita olemassa. Teoria on siis hypoteesi, ja se on tyhjän päällä. Lisäksi todisteet puhuvat vahvasti sitä (kertapläjäystä) vastaan.
*Ja kannattaa bg-ope muistaa, että luomisoppi selittää myös ne asiat, joihin evolutionismi tunnustaa kykenemättömyytensä. Eli kaikkeuden alkuperän ja alkusynnyn.*
Tuo on juuri yhtä fiksua kuin hihkua sitä ettei marjapiirakan resepti selitä kaikkeuden alkuperää ja alkusyntyä. Pitäisi ymmärtää, että jotain toista funkitota varten tehty asia ei yritäkään selittää asioita jotka eivät siihen kuulu.
Marjapiirakan resepti on silti ihan pätevä osa todellisuutta, aivan kuten evoluutiokin. Luomistarinoissa ei ole todellisuutta edes siteeksi.
- Pätäkätkehiin!
Miksi tämä Jeesus ei ole kerinnyt vielä tulla takaisin, vaikka lupasi jo opetuslastensa eläessä palata valtakuntansa kuninkaana ja maksaa kaikille tekojensa mukaan?
Ihmisiä alkaa jo olla niin paljon, että Jesselle lienee käynyt kuten eräälle Pekka Perälle tässä joku päivä sitten. Isot puheet ja pienet teot.xxxxx Miksi tämä Jeesus ei ole kerinnyt vielä tulla takaisin, vaikka lupasi jo opetuslastensa eläessä palata valtakuntansa kuninkaana ja maksaa kaikille tekojensa mukaan? xxxxx
"Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan Hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulisivat parannukseen." (2.Piet.3:9)
Ehkä Jeesus odottaa juuri sinua - että tulisit uskoon, niin, että voisi olla mukana siinä joukossa, jonka Hän tulee noutamaan Taivaaseen.- kiitos meni jo
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Miksi tämä Jeesus ei ole kerinnyt vielä tulla takaisin, vaikka lupasi jo opetuslastensa eläessä palata valtakuntansa kuninkaana ja maksaa kaikille tekojensa mukaan? xxxxx
"Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan Hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulisivat parannukseen." (2.Piet.3:9)
Ehkä Jeesus odottaa juuri sinua - että tulisit uskoon, niin, että voisi olla mukana siinä joukossa, jonka Hän tulee noutamaan Taivaaseen.Tulin jo 44 vuotta sitten. Toistakymmentä vuotta sitä jatkui, kunnes ajauduin sovittamattomaan älylliseen ristiriitaan uskovien oppien kanssa. Suuri kiitos henkisestä vapautumisestani kuuluu kaltaisillesi fanaatikoille.
- Vai mitä Jaakoppi?
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Miksi tämä Jeesus ei ole kerinnyt vielä tulla takaisin, vaikka lupasi jo opetuslastensa eläessä palata valtakuntansa kuninkaana ja maksaa kaikille tekojensa mukaan? xxxxx
"Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan Hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulisivat parannukseen." (2.Piet.3:9)
Ehkä Jeesus odottaa juuri sinua - että tulisit uskoon, niin, että voisi olla mukana siinä joukossa, jonka Hän tulee noutamaan Taivaaseen.Muutama kymmenen miljardia vähemmän olisi joutunut helvettiin jos jeesus olisi ollut sanansa mittainen ja palannut sen saman sukupolven aikana.
Jokaisesta sen jälkeen syntyneestä sukupolvesta on joutunut helkuttiin ehdoton enemmistö.
Huono hyötysuhde tuon vuorijumalan "pelastus-suunnitelmalla".
- jaakobjauskonkriisi
Mitkä näytöt? Missä on näyttö jumalasta? Ei missään!
Ei ole olemassa mitään menetelmää, millä voitaisiin todistaa, että raamattu pitää paikkansa. Siten väite, että "raamattu on fakta", on saman arvoinen väitteen kanssa, että "raamattu on satua. - lökjlkjlkjkl
" tyhmien evoluutioon uskovien kannattaa tehdä parannusta"
Oletko nyt ihan tosissasi. Luulen, että 99 % evoluutiotutkijoista on sinua älykkäämpiä, todennäköisesti jokainen heistä. Etkö ymmärä sahaavasi vain omaa oksaasi tuollaisilla väitteillä. - jkiju
Minkä ikäinen Aatami oli kun hänet luotiin? Hallitsiko hän luku- ja kirjoitustaidon? Kuka oli se henkilö jolle kerrottiin: "alussa Jumala loi..." ja milloin tämä tapahtui. Aatamilleko? Luulisi tämän tiedon olevan kirjattuna johonkin, sillä eihän se voi olla yli 6000 vuotta vanhaa.
- kadonnut kaupunki
Voisi myös kuvitella Eedenin, maailman ensimmäisen kaupungin, olevan tarkasti merkityn kaikkiin karttoihin...
- tieteenharrastaja
kadonnut kaupunki kirjoitti:
Voisi myös kuvitella Eedenin, maailman ensimmäisen kaupungin, olevan tarkasti merkityn kaikkiin karttoihin...
Hulluja kuvittelet. Moni muukin kaupunki on kadonnut kartalta, kun kaikki asukkaat ovat muuttaneet pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup323761- 1522337
Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene121947Juuri sinut kainaloon haluaisin nyt
Sydän sykkii vain sinulle Sinä olet se jota kaipaan Sinä olet se josta uneksin Jos sinun rinnallesi jäädä saan Tän koko171417Se meidän sydänyhteys
Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi731376J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen1091327Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR3881280- 671265
- 821191
- 631165