elämä on ihan turhaa

Mitä tehdä kun ei enää jaksa ja ajattelee toistuvasti vain kuolemaa. Olen ollut jo monta vuotta ahdistunut ja tämän takia myös masentunut. Nämä kaksi olotilaa kulkevat käsikädessa ja pysyvt minussa kuin liimattuna. Terapiaan ei tarvitse kehottaa sillä sitäkin on harrasteettu jo muutamia vuosia. Lääkityskin on mutten sitten tiedä onko se ihan kohdallaan sillä mitään hyötyä siitä ei ole. Minullakin nämä tällä palstalla kuuluisuuteen nousseet ssri lääkkeet käytössä muttai lmat mitään vaikutusta. Lääkkeet eivät kuitenkaan ole aiheuttaneet tätä henkistä paskaa mitä koen vaan tämä on ollut jo kauan ennen lääkkeiden aloittamista. Lääkkeistä ei vain ole minkään näköistä hyötyä.
En ole syrjäytynyt taikka sivussa työelämästä. Itseasiassa opiskelen ja teen osapäiväisesti töitä. Joku masentunut voi ajatella miten jaksan mutta en ole antanut itselleni muuta mahdollisuutta. Minuun on aikoinan istutettu häpeän tunne niin syvälle että pakotan itseni suorituksiin kunhan mun ei vain tarvitse hävetä, eli en kehtaa olla masentunut. Ahdistus ottaa joskus niskalenkin jolloin hakeudun sairaslomalle tjtn mutta totuutta en kerro. Mun ahdistus on hyvin usein ollut selän hajoaminen, viruskuume joka ei helpota, norovirus, influenssa jne... lista on pitkä en vain voi sanoa että mua ahdistaa. Tiedän kuitenkin itse mikä minua ahdistaa ja se on yksinkertaistettuna muut ihmiset. Pelkään sitä että musta puhutaan pahaa tai ajatellaan negatiivisesti. Tiedän että jokaisesta joskus puhutaan mutten osaa suhtautua siihen että olen itse puheiden kohde en sitten millään.

Lisäksi olen omasta mielestäni liian älykäs. Haluaisin olla tyhmempi niin etten edes kykenisi ajattelmaan asioita joita nyt kykenen. Muutama tuttuni ei ilmeisesti kykene samaan ajatteluun kuin itse ja heillä on huomattavasti helpompaa. Välillä tuntuu että ajatteluni menee sellaisiin sfääreihin että huhhu... ja olo on ihan tuskaisen ahdistunut. Ja tästä tunne älykkyydestä, en itse ikinä koskaan milloikaan tuomitse tai kyseenalaista ketään mutta miksi teen näin aina omalla kohdalla. Mua ei kiinnosta sitten pätkääkään jos joku ns. tyhmempi tuttuni ns nolaa itsensä, mutta miksi helvetissä se on minulle itselle omalla kohdalla maailman loppu......

ja kyllä ajattelen liikaa ja koko ajan. Muiden on helppo sanoa että lopeta, voin sanoa sen jopa itse... aivan yhtä turhaa. Sama ahdistuneisuuden kanssa. Ajatuksethan ne ovat juuri niitä jotka laukaisevat myös ahdistuneisuuden.

Jos lopotomia olisi laillinen ja niitä saisi pimeiltä markkinoilta voisin ostaa sellaisen.... ei tarvitsisi harkita sen enempää mitään muuta lopullista


Muutenki elämän asenteeni ja ajatukseni ovat niin negatiivisia kuin voivat ihmisellä olla. Välillä tulee näitä plan kummi juttuja yms. ryhdy kummiksi ja pelasta elämä. Minä ajattelen että tuonkin lapsen olisi parempi kuolla kuin jäädä tähän paskan blaneettaan elämään. Itse syyllistyn ajatukseen elämästä niin kurjissa oloissa että saisin ns kongreettisen syyn elämäni lopettamiseen