Minä kohta 18vuotta, mies 26 vuotta - onnellisesti parisuhteessa

Tässä teille minun ''ikäero'' -tarinani, jonka halusin jakaa.

Tässä ensiksi vähän ''pohjatietoa'':
Viime marraskuussa erosin 17-vuotiaasta pojasta. Olimme vuoden yhdessä. Se suhde oli onneton, minä olin kokoajan onneton. Toinen pelasi kokoajan pelikonsoleilla, kulutti kaikki rahansa peleihin, kävi kavereiden luona ryyppäämässä joka vklppu, ei huomioinut, eikä vain tultu enää toimeen. Enkä jaksanu enää. Silloin tajusin sen, että ihan turhaan ''kidutan'' itseäni etsimällä oman ikäisiä, kun ne ei vaan kiinnosta, enkä heidän kanssaan pysty onnellisessa parisuhteessa olemaan. Tässä en silti tietenkään yleistä. Ei kaikki tämän ikäluokan pojat ole lapsellisia, mutta suurin osa kylläkin. Silloin sitten päätin, että annan itselleni luvan katsella hieman vanhempia...

Sitten tapasin itseäni kahdeksan vuotta vanhemman miehen. Mies 25 vuotta, minä 17vuotta. Ihan näin suurta ikäeroa en olisi ehkä toivonut tai odottanut, mutta se vain kolahti. Me tutustuttiin miehen kanssa ensiksi muutama kuukausi vain juttelemalla tietokoneen ja puhelimen välityksellä. Ei tavattu samantien, vaikka molemmat pääkaupunkiseudulla asuttiinkin. Viime huhtikuussa sitten tavattiin.

Totta kai olin alussa todella varovainen. Kuulin varoituksia siitä, että ''mies haluaa vain nuorta lihaa, itsetunnon pönkittäjää'' yms. Ymmärsin kyllä läheisteni huolen. Mutta kuitenkaan niin tyhmä en ollut, että en olisi osannut itse seurata miehen käyttäytymistä. Ekoilla treffeillä me käytiin vain kävelyllä, seuraavilla ravintolassa syömässä. Tultiin tosi hyvin juttuun. Kemiat ja huumorintaju kohtasi, ja kun oltiin kahdestaan ei ikäeroa edes huomannut.

Tapailtiin muutama viikko rauhassa, sitten juteltiin tilanteestamme. Oltiin kummatkin ihastuneita. Keskusteltiin myös siitä, mitä ongelmia tämä ikäeromme voi joillekkin aiheuttaa. Kumpaakaan meistä se ei silti haitannut sen takia, että ikäeromme ei ollut enää mikään ongelma meille itsellemme. Senpä takia päätettiin jatkaa tutustumista ihan rauhassa. Ei välitetty muiden mielipiteistä. Tämä asenne oli se, mikä auttoi molempien läheisiäkin hyvääksymään tilanteen. Kun he näkivät, miten tosissaan me yhdessä ollaan. Perheeni tykästyi hyvin pian mieheen. Samoin miehen perhe minuun. Ja nyt kaikki onkin hyvin...


Minä täytän pian 18 vuotta, mies on 26 vuotta. Ollaan oltu onnellisesti yhdessä noin kahdeksan kuukautta. Meillä menee hyvin. Ei asuta yhdessä. Minä opiskelen itselleni ammattia, mies käy töissä. Kummallakaan ei ole perheen perustaminen suunnitelmissa. Molemmat huolehditaan omista raha-asioistamme. Vuorotellen ostetaan ruokaa toistemme luo. Silloin tällöin käydään leffassa, ravintolassa tai jossain muualla. Vietetään aikaa ystäväpariskuntien kanssa. Molemmat ollaan onnellisia. Itseasiassa olen onnellisempi kuin aikoihin. Ja olisinko osannut odottaa että tämä ''iso kuuluisa ikäero'' sattuu juuri minun kohdalleni ja olen melkein täysi-ikäisenä onnellisessa parisuhteessa kahdeksan vuotta vanhemman miehen kanssa? En olisi.

Jotkut varmasti tässäkin tilanteessa ajatteli, että pieni teinityttö etsii isähahmoa, elättäjää, tai muuten vaan alkaa seksiorjaksi vanhalle jätkälle? Tai että nuori tyttö haluaa vain leikkiä aikuista ottamalla vanhemman miehen? Tai varmasti moni miettii sitä kuuluisinta kysymystä, että mitä 26-vuotias näkee tämän ikäsessä?

En etsinyt, enkä etsi mitään noista. Oma iskäni on ollut maailman paras iskä ja olen saanut aina huomiota. Elättäjää en todellakaan etsinyt, sillä käyn opiskeluiden ohella töissä, enkä elä yli varojeni, vaan osaan säästää rahaa. Ja seksiorjaksi en ole ryhtynyt. En väitä, etteikö alussa olisi pieniä epäilyksiä ollut, mutta ne lähtivät samantien, kun mieheen tutustuin. Ja aikuista en halua leikkiä. Täytän vasta 18, mutta mua ei ole ikinä kiinnostanut alkoholi tai muut päihteet. Urheilen paljon, näen kavereita ja opiskelen.

Pääpointti tässä kirjoituksessa oli se, että monet miettii näitä ikäero -asioita. Monet arvostelee ikäeroja. Jos itse olisin silloin kahdeksan kuukautta sitten kuunnellut läheisiäni, en olisi tässä tilanteessa. Olen onnellinen, että en kuunnellut. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että läheiseni olivat huolissaan, mutta olen onnellinen siitä, että itse katsoin tilanteen. En antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa, vaikka otin ne huomioon.

Musta on pääasia, että on henkilön kanssa joka tekee onnelliseksi. Oli se sitten vuoden tai vaikka kymmenen vuotta vanhempi. Kunhan se on henkilö, joka kertoo että rakastaa, joka arvostaa ja kunnioittaa, on luottamuksenarvoinen, joka viitsii pitää kädestä kiinni julkisilla paikoilla, ja jonka kanssa sinulla on hyvä olla. Minulle tämän saavuttamiseksi vaadittiin se kahdeksan vuotta vanhempi.

En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kuinka kauan ollaan yhdessä tai mihin juttumme etenee. Mutta jos itsestä tuntuu hyvältä, niin silloin kannattaa ainakin antaa mahdollisuus ja katsoa tuleeko siitä mitään. Meillä tuli, kaikilla ei.
Mutta minä olen onnellinen.