Tuli palstaa ikävä!

Miten saat muuton suoritetuksi, kun elämän varrella on kertynyt kuitenkin niin paljon välttämätöntä, josta ei voisi luopua? :)
Minäkin olen asunut samassa asunnossa kohta puoli vuosisataa. Kylmää ajatuskin, että pitäisi muuttaa puolta pienempään ja hävittää varmaankin 75 % tämän hetkisistä tavaroista.

Voi Makriina, minulle on helppoa luopua. Poimin vain ne tavarat joista pidän, valtaosa jää lapsille jaettavaksi, enkä edes puutu heidän valintoihinsa.
Miehenihän oli keräilijä, joten astiastoja ja laseja on paljon,...mitä minä niin paljolla teen? Toki on minulla oikeus ottaa ne esineet, joista pidän, mutta muun sisustuksen uusin täysin.
Täällä kun on 200 v. vanhat antiikkikalusteet, vain Satakunnan museossa on vastaavat.

Taidan jättää pesänselvityksen mieheni jälkipolville, loput saa kuolinpesän selvittäjät viedä mennessään. En jaksaisi itse olla siinä mukana:D eivätkä omat lapseni myöskään välitä antiikista.

Silloin kun niin pitkällä ollaan, on vain helpotus saada rakentaa oma pieni ja kodikas kotini!

Hei s-s! Olet kyllä varmaan meidän tuttujen mielissä ja ajatuksissa. Konkreettista apua ei monikaan pysty antamaan, mutta mukanaoloa ajatuksissa kyllä.

Olen kanssasi ihan "ikäsisar", kun ensi vuonna vaihdamme molemmat vuosikymmentä, jos elää saamme. Tuon loppukaneetin lisäsin varmuuden vuoksi.

Voimien vähenemisen huomaan ja sen huomaa niin fyysisesti kuin psyykisestikin. Eteenpäin kuitenkin porskuteaan.

Kannat ehkä turhaaakin huolta. Esimerkiksi sähkölämmitteisen keskuslämmityksen muuttaminen on nykyään rutiinihommaa ja sujuu nopeastikin.

Alentuneilla lmmityskustannuksilla tulevat korjauskustannukset hoidetuiksi muutamassa vuodessa. Kiinteistövälittäjien on asia tunnettava.

Kiitos Ruuneperi järkevistä mielipiteistäsi, ne rauhoittavat ihanasti!

Hyvää yötä, ja vielä kiitos kun Sinäkin vastasit.

Tässä funtsailin että jos olisin sinun asemassasi nyt, muuttaisin senioritaloon.
Yksinhän minäkin kaks vuotta sitten muuton tein, eikähän minulla tavaramäärä enää tässä ongelmana, kuten aikoinaan perheen vielä ollessa. Muuttomiehet kantoivat kyllä tavarat ulos ja tänne Hervantaan sisään, mutta kyllä minullakin siitä stressivaihe elämässä tuli, kun on niin yltiöpää, että avun pyytäminen on toisilta niin vaikeeta. Ja stressitkin kuuluu elämään, voi sitten taas tasottua uudelleen.

Nyt huvittaa jopa se Virosta tulokin vain yhen kapsäkin kanssa, sillon oli sentään vielä voimissaan. Siihen edelliseen asuntoon hissukseen hommasin tarvitsemani, ei ollut silloin autoakaan käytettävissä. Sänky oli sentään mukanani, kun sen asunnon otin vastaan.
Aina selviää kultaseni!

Meillä muutto nyt valmis, on kiva nyt katsella uutta asuntoa, vanhoja tuotiin , ja uutta ostettiin. Entinen rivitaloasuntomme oli 120 neliotä, kerrottalo osake 72 neliötä, nyt tämä 54 neliötä.
Aina on jostakin täytynyt luopua, ensin veljekset vieneet mitä halusivat niistä mitä meille ei mahtunut, sama nytkin. osa meni työttömien myyntipaikalle, jotain kaatopaikallekkin.
Osake nyt myynnissä, ei hulta varmaan se joskus menee, eipä jääty kahden asunnon loukkuun.
Minä himpunverran vanhempi kuin sinä, ihmeellisesti olen jaksanut hoitaa homman, Toki poikien ja heidän perheeidensä apu oli korvaamaton.
Voimia sinulle muutto hommiin. Late Vaan.

Ekö se ole kahden asunnon loukku, jos entinen on vielä myymättä ja uusi ostettu ?

Hienoa kun olette tuossa vaiheessa:D On minunkin ajatukseni olleet mukananne, paljon liittyy työtä jo kaappien ja laatikoiden purkamiseen ja selvittämiseen.
Vielä ei ole täällä ajankohtaista muutto, kun vasta myynnin jälkeen vapautuu tämä asunto.

Onnea ja iloa kotiinne

Koetahan piristyä, sini-sirkku! Vähän alakuloiselta kirjoittamisesi tuntui. Ymmärrän kyllä kiireesi.

Olethan ollut pirteä valopilkku palstalla, myös hyvin rakentava kiperissäkin tilanteissa. Tämän sanon lukijana, jota mieluummin teen kuin kirjoittelua.

Tässä ketjussahan on jo varttuneeseen ikään ehtineitä. Ruuneperikin on jo aika vanha. Minä olen sentään kuukauden nuorempi, joten nuorena höpöttelen.
Eikun eteenpäin, vaikka nokka maata viistäis!

Olen vuosien varrella lukenut puutarhatöistäsi Kesäheinässä ja rivitalokodissasi, kuvaustesi perusteella melkein näen kukkasi, pensaasi, havukasvisi ja yrttisi. Sinulla on kokemusta jopa maatalon emäntänä ja muutenkin läheinen kosketus luontoon. Olet pärjännyt härän sarvissa ja fiskarin ruorissa myrskyssä, vaikea nuortesi varmaan täysin käsittää pihatöiden rasitukset ja ison huushollin hoidon vaatimukset. Varmaan rivitaloasuminen vaatii jotain talkoihin osallistumistakin.

Selvästi kodistasi luopuminen tuntuu sinusta raskaalta, miehesi henki elää varmasti vahvana siellä. Vähiten minä täällä palstallakaan osaan neuvoa tai ehdottaa ratkaisuja. Toivon, että saat tulevaisuudessa keskittää voimasi itsesi kuunteluun ja toteuttamiseen, koska Sinulla on kuvataiteellinen lahja ja palo ottaa tieteellisistäkin asioista selvää. Olet aina ollut myös kunnianhimoinen kestitsijä, eikö nyt olis aika nauttia olosta muiden hellittävänä.

Sinulla ei ole varmaankaan kiirettä kodin myymiseen, voit rauhassa katsella uutta , vähitellen luopua liioista tavaroista. Onneksi asenteesi puolesta et ole tavaraan kiintynyt, voisi olla paljon hankalampi purkaa kotiaan, jos joka esineestä tahtoisi kiinni pitää ja luopuminen tuntuisi menetykseltä.

Alakuloa olen minäkin huomannut kirjoituksissasi, eikä mikään ihme. On luottamuksenosoitus, että kerrot meille vaiheistasi ja tunnoistasi. Toivon Sinulle rauhallisia joulun odotuspäiviä, anna haikeuden tulla jos on tullakseen, turhan reipasta ei tarvitse esittää.

Ootte te ihania kiitos hyvät ihmiset, kun noin olette huomanneet pienen alakulon viestinnässäni! Ramoona osui ihan oikeaan tuosta kestitsijän roolista, sitähän eivät lapset ensin osanneet tajuta, lienekö olleet hieman hemmoteltuja.

Tuo siskon poismeno vaikutti osaltaan myös, --- tänä syksynä koin surumielisyyttä jäädessäni ainoana kotiväestäni.

Muuten en yleensä esitä mitään, jos olen innostunut jostakin en sitä pysty hillitsemäänkään, vaan kaipa se otteissani ilmenee.
Nyt on tämä sopeutumisen aika meneillään, kyllä intoa riittää mielenkiintoisiin asioihin taas, kun saa käytännön asiat kuntoon, välivaihehan tämä vaan on, heippa!

PS.
Käväisin juuri terveyskeskuksessa, näyttämässä ihomuutosta, j siellä oli nuorella kandineidolla pisimmät silmäripset mitä olen ikinä nähnyt. "Sukuvika" sanoi sen olevan:D