Joko tunnet olevasi vapaa?

Tämänpäiväisellä lenkilläni tulin ajatelleksi, että tunnen olevani vapaa kuin lintunen.
Ei enää minkäänlaisia ulkopuolelta tulevia velvoitteita, ei kiirettä, stressiä eikä tuhansia "minun täytyy"-pakotteita.
Olen irroittanut otteen kaikesta siitä, mikä ennen oli pakollista ja minkä uskoi olevan omalle hyvinvoinnilleen ja onnelleen välttämätöntä.

Vapauden tunne korostuu myös tietyissä maisemissa, tunturimaisemassa missä näköalat avautuvat silmän kantamattomiin tai meren rannalla tai jossakin hiekka-aavikolla.

Joko te toisetkin tunnette olevanne vapaita vai onko vielä sellaisia velvoitteita että tuntuu olevansa sidoksissa, ei omaan vaan toisten elämään?

8

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ullapulla

      huolehtia ,eikä ole aihetta ;(;Ajattelen ja murehdin pojan tyttöä joka odotta toista tyttöä heille --kaikki on ihan hyvin ,mutta kuitenkin.
      Aikuisia lastenlapsia joilla on jo oma "elämä"!
      Murehdin kaikkia asunnottomia ,joilla ei ole kattoa pään päällä ja talvi on tulossa---murehdin loputtomiin -----
      Mutta samalla huomaan kuinka hyvin minulla on asiat .

      • ellumari

        että sitten kun pääsen eläkkeelle, olen vapaa kaikista huolista. Nukun aamulla pitkään, matkustelen ,satsaan ystävyyssuhteisiin, hoidan itseäni erittäin huolellisesti ja teen tuhat asiaa, mitä en nyt viitsi ja mielestäni ehdi tehdä.
        Sitten aloin ajatella, että minullahan olisi oiva mahdollisuus tässäkin elämän tilanteessani tehdä tuota kaikkea.
        Voisin nukkua aamulla pitkään, mutta kun on aamuvirkuksi luotu, niin olen vapaapäivinänikin hereillä kukon laulun aikaan.
        Ystäville olisi kyllä nykyäänkin enemmän aikaa, mutta usein jään tähän tietokoneen eteen "seurustelemaan."
        Nuorten sukulaisteni asioista kyllä huolehdin ja yritän autella heitä kykyjeni mukaan.
        Heidän kiintymyksensä on puolestaan ilo ja valo elämässäni.

      • Ingalil
        ellumari kirjoitti:

        vasta kiiruut alkavakkin,pitää ehtiä tehä sellaiset asiat mitkä on jääny tekemättä.
        Näin mie sen kuvittelen.

      • Ingalil kirjoitti:

        vasta kiiruut alkavakkin,pitää ehtiä tehä sellaiset asiat mitkä on jääny tekemättä.
        Näin mie sen kuvittelen.

        Almanakka oli täynnä kaikkia kivoja harrastuksia:
        3 x viikossa kuntosalilla, kerran viikossa uimahallilla, lenkillä joka päivä, lat.amerikkalaisilla tanssikursseilla, bugg-kursseilla, taidepiireissä, kirjastossa, säännölliset konsertti- ja teatteri-illat, kielikurssit ym.

        Joinakin iltoina tuli mieleen, että olisi ihanaa vaan pysyä kotona ja löhötä TV:n ääressä, mutta on pakko mennä sinne ja sinne...
        Sitten ajattelin, etteihän minun tarvitse harrastaa kaikkea yhdellä kertaa, voin valita syyskaudeksi muutamia asioita ja kevätkaudeksi jotakin toista, koska nyt on AIKAA.
        Alkoi tuntua siltä että olen samassa hamsterinpyörässä kuin töissä käydessäni ja sehän ei ole eläkepäivien tarkoitus, että stressi jatkuu.

        Nyt olen löytänyt sopivan rytmin levon ja tekemisten välillä.

      • MUMMELI1
        MdK-MdK kirjoitti:

        Olen aikalailla vapaa tekemään mitä huvittaa. Mutta olen minäkin kuntoni ja terveydenhoidon kannalta aikatauluissa kiinni,kun on jumpat ,fysioter. vesijumppa -kävely tiettyinä kellon aikoina ja tiettynä viikonpäivänä.
        Pari muuta harrastusta vielä niin jokapäivälle on lähtö,mutta en ota sitä rasitteena. Tiedän suunnitella päiväni sen mukaisesti.
        Matkustelua yms. rajoittaa hieman se ,että puoliso on vielä työelämässä ja enimmäkseen laitan ruuan hänen tahtinsa mukaan.
        Mikään ei kuitenkaan estä lähtemästä ja liikunkin paljon yksin.
        Rahahan se on yksi mikä rajoittaa,ettei tässä ihan huimaksi pysty ryhtymään.

    • Maalaismies*

      Olet aikamoinen filosofitaiteilija kyetäksesi kuvaamaasi vapauteen, MdK. Se merkitsee vetäytymistä, erakoitumista, vaikka annatkin itsestäsi kuvan seurallisena hauskan pitäjänä.

      Pyrin minäkin vapauteen, mutta huomaan sen merkitsevän erakoitumista. Minut tunnetaan monipuolisena toiminnan miehenä, ts. jos liityn johonkin yhteisöön, minut halutaan aktiiviksi "sinähän olet tehnyt sitä ja sitä, ollut mukana siinä ja tässä", sanotaan. Mitä vapautta se on, jos on kaulaansa myöten mukana kaikenlaisissa luottamustoimissa!

      Tunnen itseni kohtalaisen vapaaksi. Hintana on vain eristäytyminen. Tämä virtuaalitodellisuus sopii minulle, (näkyy sopivan sinullekin,MdK).Olen mielelläni yleismies Jantusena SkillaNin baarissa.

    • Helena04

      Varhaiseläkkeelle pääsy aikanaan oli valtavan vapauttavaa elämässäni. Ihmettelin silloin usein sitä, kuinka toisilla tutuillani, eläkeläisillä oli edelleen jatkuvia kiireitä, oli niitä ja näitä menemisiä.
      Minulla ei vaan. Kuin seinä olisi ne katkaissut. Minun mittani oli kaiketi täyttynyt.

      Samaa kiireetöntä aikaa vietän edelleenkin, 14 vuoden jälkeen. Myös velvoitteetonta, paitsi mitä nyt itseään kohtaan... Niin ja pienessä sidoksessa tunnen olevani lapsiini nähden. On "tilaa" olla ja elää mieltymystensä mukaisesti.

      • että jos joku asia vielä sitoo niin tietysti oma lapsi, niin aikaihminen kuin onkin ja omaa elämäänsä elävä, mutta kaikki vanhemmat ovat varmaankin samanlaisia: iloitaan lasten hyvinvoinnista ja ollaan huolestuneita jos lapsilla on huolia.
        Sidonnaisuutta toisen elämään se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      92
      6290
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      310
      5618
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      56
      3435
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3265
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2749
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      10
      1730
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1700
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1614
    9. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      187
      1182
    10. Toksinen ja negatiivinen kansa

      Samaan muottiin valetut
      Suomussalmi
      89
      1059
    Aihe