Mielipiteenne tästä.

kirjoita kappale teoksestasi. niin on faktaa. voimme antaa palautteen koje ajon perusteella. näinhän olet saanut maskut meiltä. emme peri kilommetri korvauksia. meinaatko kirjoittaa käsin vai koneella. näin mutu tuntumalla olen odottavalla kannalla.

näyte kirjoitti:

kirjoita kappale teoksestasi. niin on faktaa. voimme antaa palautteen koje ajon perusteella. näinhän olet saanut maskut meiltä. emme peri kilommetri korvauksia. meinaatko kirjoittaa käsin vai koneella. näin mutu tuntumalla olen odottavalla kannalla.

Lue lisää

... Microsof Word ohjelmalla sitä kirjoittelen. Yritän saada sen pienen näytteen tänne jossakin vaiheessa, oman perheen jäseniltä on kehuja ainakin tullut.

Tarinamies kirjoitti:

... Microsof Word ohjelmalla sitä kirjoittelen. Yritän saada sen pienen näytteen tänne jossakin vaiheessa, oman perheen jäseniltä on kehuja ainakin tullut.

Otin sen jostakin alun jälkeen jotta saisitte juonesta vähän selvää. (Saras on itse keksimäni nimi, Sarasin veljeskunta).


Kun tuo välähdys haihtui hän huomasi olevansa jossain muualla. Jonkinlaisessa isossa kivisessä huoneessa… josta lähti käytäviä vähän joka suuntaan. - Missä olemme? –Veljeskuntamme piilopaikassa. Joka on ollut käytössämme jo tuhansien vuosien ajan. Tänne ei pääse ilman siirtoloitsua sillä tänne ei ole ovia joista kulkea, tai itse asiassa on mutta niiden löytäminen on jo vähän toinen juttu. Seuraa minua. Muukalainen lähti kulkemaan yhtä käytävää pitkin ja Cale seurasi perässä, käytävät oli valaistu jonkinlaisilla hohtavilla kristalleilla jotka loivat ympärilleen himmeähköä valoa mutta se riitti mainiosti käytävissä suunnistamiseen. He kulkivat käytävissä jotka haarautuivat muihin suuntiin ja joidenkin tunneleiden päässä oli huoneita joiden tarkoitusta Cale ei vielä kuitenkaan tiennyt. – Nimeni on muuten Ashe, en muistanut kertoa sitä aiemmin.
–   No ihan kiva tavata. Ashe… harvinainen nimi mutta ei mikään ennenkuulumatonkaan Cale mietti. Hän oli kuullut elämänsä aikana tavernassa kunnon litanian mitä erilaisimpia nimiä mutta hänen uuden ystävänsä nimi oli tullut vastaan harva se päivä. He kulkivat vielä tovin ja Cale huomasi että seinät muuttuivat yhtäkkiä sileiksi ja kivinen pinta vaihtui seinämaalauksiin. Cale ei tiennyt mistä ne kertoivat mutta yhdessä maalauksista joka esitti jotakin valtaisaa taistelua oli kummallinen riimukuvio. Hän ei muistanut missä oli nähnyt sen mutta siitä huolimatta hän osasi tulkita sen leikiten. Se tarkoitti ”ikuista elämää ja kuolemattomuutta”. Tuo kuvio oli erään taistelevan ihmishahmon yläpuolella joka piteli suurta miekkaa valtaisan demonijoukon edessä. Cale katsoi tarkemmin ja huomasi miekan olevan yllättävän tutun näköinen, mutta ravisti ajatuksen nopeasti mielestään. Cale katsoi tuota maalausta ja kuuli täysin selvästi jonkinlaisen hiljaisen naisäänen kuiskaamana: Päästä meidät pahasta, kosta häpäisymme. Sinun täytyy elää sillä vain sinä olet… - Cale? Meidän on jatkettava. – Ainiin, anteeksi taisin uppoutua liiaksi noihin taideteoksiin. Ashe nauroi ja sanoi että niistä olivat taideteokset kaukana. Ne hädin tuskin olivat edes maalauksia vaikka olivatkin hienon näköisiä. Cale vilkaisi vielä ohimennen maalauksia ja kuuli saman äänen: Pelasta lapsemme. Cale oli tuosta sanomasta yllättynyt ja samalla peloissaan sillä hän epäili jo menettäneensä mielenterveytensä. Oli miten oli se tulisi enne pitkää selville tavalla tai toisella. He jatkoivat eteenpäin ja sitä mukaa käytävät laajenivat isommiksi joiden seinät oli muurattu jonkinlaisista savitiilistä tai muusta vastaavasta aineesta, ja lähemmän tarkastelun tuloksena kävi ilmi että ne tiilet oli hakattu tavallisista kivistä. He tulivat huoneeseen josta lähti käytäviä kolmeen suuntaan: Eteen ja sivuille. He seisoivat risteyksessä jossa valo oli himmeimmillään ja Ashe sanoi: - Kutsu neuvosto koolle, minulla on uutisia. Cale ihmetteli kenelle hän oikein puhui ja huomasi varjoissa toisen veljeskuntalaisen hahmon joka oli naamioitunut niin hyvin pimeään nurkkaukseen että sitä oli vaikea huomata vaikka tiesikin tarkalleen missä kohti hän seisoi. Tuo hahmo vastasi vaimealla äänellä ”Tapahtuu” ja katosi pimeyteen. Kuka hän oli? Yksi veljistäni(Veljenkunnassa kaikki olivat veljiä keskenään). Toki oli olemassa muitakin veljeskuntia mutta Sarasin veljeskunta oli itsenäisistä veljeskunnista tunnetuin ja pelätyin johon kuului vain kaksikymmentä jäsentä mutta silti he olivat tunnettuja kautta maailman. Kaikki heistä olivat kiertäviä ritareita jotka matkustivat ympäri maailmaa omin neuvoin ja kohtasivat monia taisteluita ja koitoksia jotka tekivät heistä vahvempia. Kaikkein päällimmäisin syy heidän maineeseensa oli luultavasti se että legendan mukaan heidät valittiin kuolemattomina johtamaan ihmisiä taistelussa pahuutta vastaan (jossa oli myös hiukan perääkin). He eivät olleet kuten tavalliset kuolemattomat vaan he eivät vanhentuneet kuten normaalit ihmiset. Monet uneksivat samanlaisesta elämäntavasta kuten Saraseilla oli: Kulkea omia teitään, mennä rohkeasti sinne minne kukaan ei koskaan ennen ollut uskaltanut mennä ja löytää uusia maailmoja… ja olentoja. Heidän elämänsä oli seikkailu josta monet unelmoivat mutta harvoilla oli kanttia siihen. Toki he kokoontuivat aina joka toinen vuosi piilopaikkaansa veljiensä pariin hengellisen johtajansa kutsumana, johon he käyttivät yleensä telepatiaa sillä he saattoivat joskus olla jopa toisella puolella maailmaa. Kokoontumiset eivät tietenkään olleet pakollisia mutta suositeltavia (Ashe ei ollut nähnyt veljiään yli viiteen vuoteen). Telepatia oli myös hyödyllistä jos joku oli saanut siivet selkäänsä mutta tähän mennessä he kaikki olivat kuitenkin elossa. Sarasin Veljeskunta oli edelläkävijä ja heitä pelättiin ja kunnioitettiin kaikkialla, niin vihollisten kuin omienkin keskuudessa. Ashe käveli vasemmalla olevaan käytävään Cale jalanjäljissään jossa he muutaman minuutin käveltyään tulivat puolisen metriä alempana olevaan suureen saliin jossa oli suuret koristellut näköala ikkunat. Se ilmeisestikin oli harjoittelu sali. Salissa oli kaksi pitkähiuksista ritaria ilman haarniskaa ja heillä oli päällään vain ruskeasta kankaasta tehdyt housut ja Ashen tavoin hekin olivat yli kaksi metrisiä. He näyttivät yläruumiinsa puolesta lähes kehon rakentajilta ja kasvoiltaan vain kaksikymppisiltä mutta Cale tiesi että he saattoivat hyvinkin olla vuosituhansien ikäisiä. He miekkailivat keskenään tehden mitä hienoimpia taistelu liikkeitä ja liikesarjoja joita Cale ehti ihailla lyhyen hetken ajan kunnes Ashe vihelsi kuuluvasti ja he molemmat kääntyivät häneen päin, miekat katosivat välähdyksen saattelemana ja toinen heistä sanoi yllättyneenä: Ashe! Sinua ei olekaan näkynyt aikoihin, mikä sinut tänne lennätti. Molemmat ritarit tulivat tervehtimään häntä ja taputtelemaan hänen olkapäitään ja eikä aikaakaan kun kysymykset täyttivät ilman: Miten menee, oletko oppinut mitään uutta, kuinka monta vuotta siitä oikein on, onko tullut kaatoja. Mutta kukas uusi ystäväsi on? Toinen heistä ojensi kätensä tervehtiäkseen ja Cale teki samoin. Cale on nimeni. Vastaus tuli nopeasti: Minä olen Thyrtan ja tuo hiljainen jätkä tuolla takana on Hale (joka oli rodultaan mustaihoinen). Ashe sanoi että hänen oli tavattava neuvosto mitä pikimmiten sillä hänellä oli tärkeää asiaa. Hale kysyi että mikäs nyt niin tärkeää on kun viime tapaamisestakin on niin kauan ja sai vastaukseksi lyhyen katseen josta Cale tiesi että hän puhui telepaattisesti. Vastausta ei selvästi oltu tarkoitettu Calen korville… ainakaan vielä. Halen silmät aukenivat suuriksi ja sanoi: Aivan mikset heti sanonut jätä hänet meidän huostaamme niin opetamme hänelle muutaman asian. Ashe meni takaisin samaa tietä jota oli tullutkin Calen katse selässään. Hale sanoi viimein:

–   Näytä mitä osaat.
–   Mitä osaan? Enhän minä mikään kokenut taistelija ole.
–   Osaatko ruumiista irtautumisen.
–   No se kyllä onnistuu. Onko teillä mitään erikoistaitoja.

Molemmat ritarit katsahtivat hymyillen toisiinsa ja Cale osasi kyllä tulkita nuo ilmeet joten hän alkoi katua kysymystään. Ne tarkoittivat: Eiköhän näytetä hänelle jotakin pelottavaa (tai jotain sinne päin), ja pian Cale saikin selville mitä he aikoivat. He molemmat seisoivat Calen edessä muutaman metrin päässä katsoen häntä suoraan silmiin ja yhtäkkiä heidän päälleen alkoi ”kasvaa” samanlainen haarniska kuten Ashella oli. Ensin metalli alkoi kietoutua heidän ruumiidensa ympärille ja sitten ilmestyi viitta josta kasvoi huppu heidän päänsä päälle ja heidän kasvonsa peittyivät pimeyteen, jonka jälkeen huone heidän ympärillään alkoi pimentyä kietoen ritarit kokonaan pois näkyvistä. Huone jossa he olivat oli jo täysin pimeän ja pelottavan usvan kietoma mutta Cale erotti kätensä ja muut ruumiin osansa aivan hyvin. Calen ympärillä kuului outoja ääniä jotka olivat ilmeisestikin sekoitus kuiskauksia ja jotakin kummallista puhetta. Cale kääntyili äänien suuntiin ja silloin tällöin kuului muitakin ääniä kuten etäisiä tuskan huutoja ja miekan kilahduksia. Sitten alkoi kuulua naurahduksia, läheisiä eläimen karjahduksia ja miehen ääni joka kuiskaili: kuole, pala, tunne vihani… nuo äänet pyörivät ympäri huonetta kuuluen kuiskauksina satunnaisista suunnista. Cale tiesi että hänen uudet ystävänsä eivät puhuneet sillä äänet eivät mitenkään voineet olla heidän omiaan ja hän tiesi myös että häntä ei satutettaisi mutta siitä huolimatta häntä pelotti sillä ihmisen itsesuojeluvaistolla oli usein tapana tulla esille juuri silloin kun sitä vähiten kaivattiin. Tuota samaa jatkui jonkin aikaa kunnes äänet kaikkosivat ja valo palasi huoneeseen. Cale katsoi liikkumatta eteensä, kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja näki ystäviensä olevan hänen edessään. He olivat liikkuneet mutta askelten ääniä eikä mitään liikkumiseen viittaavaa ollut tullut Calen korviin ja vaikka ääniä olisikin ollut vaikea kuunnella kun ne oudot äänet leijuivat ympärillä hänen olisi pitänyt vähintäänkin tuntea heidän liikkuvan mutta kumma kyllä mitään sellaista ei ollut tapahtunut. Thyrtan kysyi:

- No mitä tuumit.
-   Vaikuttavaa mutta onko sillä jokin tarkoitus
-   Kyllä vain. Se oli tavallinen silmänkääntö ja mielenhallinta temppu mutta joskus sekin riittää ottamaan vastustajalta hyökkäyshalut pois vaikka toimiikin parhaiten suljetuissa tiloissa.

Cale mietti hetken ja muisti haarniskat joten hän kysyi kiinnostuneena:

-   Kuinka oikein teette tuon haarniska tempun.
-   Se ei varsinaisesti ole mikään temppu vaan kutsumistaika (kyky kutsua maagisesti tai telepaattisesti aseita tai eläimiä luoden ne ”manaenergiasta” jotka saattoivat olla hyvinkin voimakkaita taistelussa kutsujan taidoista riippuen).
-   Mutta miten teillä on aina samat haarniskat.
-   Kun neljätuhatta vuotta sitten perustimme tämän pyhän veljeskunnan vannoimme omistavamme elämämme taisteluun vääryyttä ja pahuutta vastaan. Harjoittelimme ja kehitimme itseämme tarpeeksi jolloin pystyimme ottamaan vastaan pyhien voimien lahjoittamat muokkautuvat varusteet ja ne istutettiin meihin jolloin niistä tuli osa meitä. Niiden varusteiden voima asuu sydämissämme. Haarniska kestää hyvin vahingoittumatta ja vaikka se kärsisikin vahinkoja se korjautuu kutsuttaessa aina uudelleen, ja sama pätee aseisiimme paitsi että ne ovat täysin tuhoutumattomia joten demoneja piestessä ei tarvitse olla huolissaan niiden vahingoittumisesta vaikka isku osuisikin suoraan niiden luisiin panssareihin (joka saattoi joskus vastata jopa teräspanssaria).
Miekoissa ja haarniskoissa on myös se mainio puoli että ne kehittyvät kokemuksemme mukana joten kahdenkymmenenkin tason ritari on jo komea ilmestys. Vastaavanlaiset muokkautuvat haarniskat ja aseet ovat todella arvokkaita ja siksi ne ovat usein vain rikkaiden hupia. Kokemuksemme mitataan asteissa joten omien voimiemme arviointi tällöin myös helpottuu.

Cale kuunteli haltioituneena ja katseli samalla ympärilleen tutkien ympäristöään. Yksi asia tuossa huoneessa kuitenkin vielä ihmetytti häntä. Cale käveli suuren ikkunan luo ja katsoi ulos. Näky oli melko vaikuttava, sillä he olivat ilmeisesti jonkinlaisen vuoren sisässä ja ikkuna josta Cale katsoi ulos oli satojen metrien ellei jopa muutaman tuhannen metrin korkeudessa josta näkyi kauas alhaalla olevaan kaupunkiin…hänen kotikaupunkiinsa. Ulkona oli pimeää joten hän kykeni näkemään pelkät valot. Tämä on siis Sarasin veljeskunnan salainen piilopaikka… ja vieläpä varsin lähellä hänen kotikaupunkiaan Cale tuumi päättäen kysyä vielä toisen kysymyksen:

-   Kuinka tämä paikka oikein pysyy piilossa jos täällä on näin suuri ikkuna. Sen kokoinen ikkuna näkyi varmasti alhaalta käsin jos joku tarkkasilmäinen olisi sattunut vilkaisemaan sinne tai jos aurinko paistoi oikeasta kulmasta niin heijastus olisi varmasti herättänyt huomiota kansalaisissa.

-   Thyrtan avasi vuorostaan suunsa: Se on varsin yksinkertaista sillä se näyttää ulkoa käsin aivan tavalliselta kallion seinämältä. Yksinkertainen naamiointi taika ei sen enempää. Mutta nyt testaamme voimasi.

Molemmat ritarit menivät istumaan pienille tyynyille ristien jalkansa ja pyysivät Calea tekemään samoin joka totteli kyselemättä. Kun he kaikki olivat omilla paikoillaan he laskivat päänsä käsiensä varaan ja sukelsivat mielensä syvyyksiin.

Ensin Cale ei edes tajunnut missä oli mutta vähitellen hänen mielensä selkeni ja se mitä hän näki sai loksahtamaan hänen suunsa auki. He kaikki olivat valtavan areenan tapaisella korokkeella joka seisoi suunnattomien vesiputousten keskellä.

-   Tuota… missä olemme?

-   Suunnittelemassani paikassa jossa voimme vapaasti taistella ilman kuoleman vaaraa. Tätä tilaa kutsutaan mieli kytkökseksi. Olemme tavallaan toistemme mielissä, mutta sitä on melko hankala selittää joten kerron sen myöhemmin. Mutta nyt… ota aseesi.

Cale veti miekkansa vyöltään saaden aikaan metallisen narahduksen jolloin Cale sanoi: Aloittakaamme.
He molemmat seisoivat kaukana katsoen toisiaan silmiin. Hale tarkkaili tilannetta sivumpana mietteliään näköisenä. Thyrtan lähti juoksuun Calea kohti miekka valmiina ja juuri kun miekka oli osumaisillaan häneen Cale väisti iskun taidokkaasti jolloin hänen toverinsa vatsapuoli jäi suojaamattomaksi ja Cale tajusi käyttää tilanteen hyväksi. Cale huitaisi miekkansa Thyrtanin vatsaan josta kuului metallinen kilahdus ja Calen miekka vastasi iskuun hehkumalla sinistä valoa riimujen loistaessa pohjalla. Cale hyppäsi iskun lyötyään nopeasti taakse päin ja katsoi vastustajaansa joka sanoi: Ensikertalaiseksi osaat aika hyvin. Eihän se juurikaan ollut kummoinen ihme sillä Cale oli harjoitellut pienestä pitäen puumiekoilla ja ties millä leikkikaluilla siirtyen vähitellen raskaamman sarjan aseisiin joista oli tullut osa hänen elämäänsä. Jatkuva harjoittelu johon hän aina käytti lähes kaiken vapaa aikansa teki hänestä vuosien saatossa ketterän ja taidokkaan paitsi että Sarasin jäsenillä oli ollut tuhansia vuosia aikaa harjoitella ja kehittää itseään yhä vain karaistuneimmiksi ja vahvemmiksi. Tavallinen teini joka osaa taistella kokenutta soturia vastaan on jo pienoinen saavutus. –Nyt saatkin näyttää kuinka torjut iskut lähitaistelussa, johon Cale vastasi: –Tänne vain. Thyrtan lähti juoksuun ja löi miekkansa Calea kohti olkansa takaa jolloin hän otti iskun vastaan miekallaan joka alkoi taas hehkua tuota sinistä valoa. Pian tuon iskun jälkeen miekka tuli sivulta ja kimposi pois torjuttuna, siirtyen toiselle sivulle kimmoten samalla menestyksellä takaisin. Torjuttuaan sivulta tulevat iskut alkoi sadella kierre liikkeitä joita olikin jo hankalampi torjua. Miekat takoivat toisiaan iskien kipinöitä ja samalla luoden ympärilleen sinistä valoa joka toi taisteluun taianomaista tunnelmaa. Cale piti refleksinsä jännittyneinä ja mielensä avoimena mutta jatkuva torjuminen ja tarkkailu otti voimille syöden jatkuvasti hänen kuntoaan. Juuri kun Cale tunsi ettei hän enää jaksaisi hetkeäkään Thyrtan lopetti iskut. –Täytyy sanoa että pärjäät aika hyvin vaikka kuntosi ei olekaan mitään huippuluokkaa. Olen silti melko vaikuttunut. Mutta nyt katsotaan kuinka hyvin pärjäät taistelussa. Älä kuitenkaan ole huolissasi sillä emme voi kuolla täällä vaikka saisimmekin toistemme miekat lävitsemme. Valmiina? No taatusti. He molemmat lähtivät juoksuun toisiaan kohti miekat ojennettuina ja kun he pääsivät iskuetäisyydelle näky oli kuin jostakin kahden hullun tappelusta jossa kukaan ei edes välittänyt terveydestään. Harjaantunut silmä osasi kyllä erottaa yksittäiset liikkeet johon kuului myös useita väistö liikkeitä ja he molemmat osasivat sattumalta väistellä ja torjua tappavia iskuja jolla pärjäsi hyvin oikeassakin taistelussa. Juuri siksi ne kuuluivatkin taistelijan perusvarustukseen. Hale katseli tuota näytelmää jonkin aikaa arvioiden tuon nuoren sankarin taitoa ja tietämystä. Kun jonkin aikaa oli mennyt molemmat soturit näyttivät melko uupuneilta mutta se miten Cale oli pärjännyt näinkin pitkään oli arvoitus. Thyrtan kysyi: - No miten meni? – Molemmat taistelivat hyvin… siis jos ei oteta huomioon että te molemmat kuolitte ainakin kuusi kertaa. Thyrtan ja Cale mulkoilivat toisiaan hengästyneinä ja kummastuneina kunnes Hale alkoi hieroa päätään mietteliäänä ja sanoi lopulta: - Meidän taitaa olla aika lähteä. Thyrtan ja Hale haihtuivat hänen silmiensä edessä jolloin Cale tunsi tietoisuutensa siirtyvän aivan itsestään, luultavastikin siksi että tuo paikka jossa he harjoittelivat oli Thyrtanin itsensä tekemä ja ylläpitämä. Cale avasi silmänsä ja huomasi taas olevansa siellä missä hän aloitti ruumiista irtautumisensa. Veljeskunnan harjoittelu salissa jossa Ashekin oli tumma huppu kasvoillaan. Ashe aloitti keskustelun: - No olikos hauskaa. Cale vastasi että virkistäväähän se oli mutta en silti tiedä mitä ajatella siitä kaikesta. Hale lisäsi: - Tuo nuori soturi osaa hyvin taistelemisen perus tekniikat mutta niissäkin riittää paranneltavaa. Ashe oli hetken hiljaa kunnes sanoi mitä neuvosto oli sanonut: - Neuvosto päätti kouluttaa sinusta täysin itsenäisen taistelijan… ja se tehtävä annettiin minulle. Aloitamme huomenna. Cale oli järkyttynyt ja ilahtunut samaan aikaan. Jos joku Ashen kaltainen taistelu mestari kouluttaisi hänet hänestä tulisi varmasti kunnon miekkamies. Mutta sitten Cale ajatteli kaikkea sitä harjoittelua ja rasituksen sietokyvyn kasvattamista joka vaadittiin jos aikoi karaistua tulevia koitoksia varten. Se tulisi vaatimaan melkoisesti lihaskunnon kehittämistä, lämpötilojen sietoa ja vaikka mitä muuta. Vaikka Cale oli hiukan peloissaan siitä mitä se kaikki tulisi vaatimaan hän ei silti epäröinyt hetkeäkään suostuvansa ja tekevänsä sitä mikä vaadittiin sillä nyt hänellä oli mahdollisuus kehittyä mestareiden keskuudessa ja opetella se mitä tarvittiin. Hän tiesi että koulutus tulisi olemaan pitkä ja vaativa joten hän myöskin aikoi oppia kaiken kuten piti sillä koston himo ja taistelun tahto oli kova. Jonakin päivänä… hän olisi valmis ja näyttäisi kaikille niille paholais- armeijoille mistä ihmiset oikein on tehty.

Hale ja Thyrtan katsoivat hölmistyneinä toisiinsa ja päästyään yli sekavasta mielentilastaan he onnittelivat uutta oppilastaan ja toivottivat hänet tervetulleeksi uuteen oppipaikkaansa. – Tervetuloa vain, ei mene aikaakaan kun jo pääset pitämään hauskaa niiden rumilusten kustannuksella. Cale oli otettu kaikista niistä sanoista jotka pyörivät hänen päänsä sisällä, sillä viimeinkin hän tunsi itsensä hyväksytyksi johonkin. Hänen ystävänsä olivat jättäneet hänet kun hän oli ollut pieni ja lopulta kääntyneet häntä vastaan. Mutta nyt hänen ympärillään oli ihmisiä jotka ottivat hänet joukkoonsa vaikkei se tosin tarkoittanut että hänestä tulisi veljeskunnan jäsen, se ei ollut tärkeää sillä hänestä tulisi aikanaan kokenut taistelija uusien ystäviensä avustuksella. Melkoinen päivä. Ashe lisäsi: - Huomenna alat valmistautua tuleviin koitoksiin mutta sitä ennen tutustutan sinut uuteen kotiisi ja ystäviisi. Calen vatsa murahti. - Aloitamme siis ruokasalista. Entäs te kaksi? – Ajattelimme jäädä hiomaan taitojamme vielä vähäksi aikaa, menkää te vain. – Hyvä on, tule Cale. He molemmat menivät takaisin tietä jota he olivat tulleet aiemminkin ja käytävässä kulkiessaan Cale kuuli takaansa vielä Thyrtanin sanat: - Mihin jäimmekään. Ennen pitkää he tulivat taas siihen risteykseen josta he olivat kääntyneet harjoittelu saliin mutta he kulkivat tällä kertaa vastakkaiseen käytävään joka jatkui hyvän matkaa kunnes se vähitellen laajeni yhä suuremmaksi. Kun käytävä laajeni onkaloksi Cale alkoi kuulla muiden ihmisten sekalaista puheen ääntä ja haistoi ruuan tuoksun joka sai hänet melko kärsimättömäksi. Eihän se ollut ihme sillä hän ei juurikaan ollut syönyt mitään tuona päivänä lukuun ottamatta sitä aamuista ateriaa joka oli pullo olutta ja kimpale villisikaa. Cale joka muutenkin oli hiukan laihaa sorttia tunsi nyt vatsassaan melkoista sekamelskaa joka kertoi siitä polttoaine alkoi olla lopussa, no se olisi varmaankin kohta ohi. He kävelivät kohti tuota tuoksua kohti ja pian he olivat taas jossakin suuressa salissa joka oli harjoittelu saliin verrattuna paljon laajempi ja koristeellisempi. Seinät oli peitetty joillakin maalauksilla joiden merkitystä Cale ei vielä tiennyt ja eniten hän kiinnitti huomiota koristeellisiin marmori pylväisiin jotka tukivat korkeaa kattoa. Noiden pylväiden välissä oli pitkä luultavasti tammesta tehty pöytä joka notkui jos jonkinlaisista herkuista kuten enimmäkseen lihaa mutta oli seassa omenoitakin ja monenlaisia muita joita Cale ei edes ollut ennen tiennyt olevan olemassakaan… ja tietysti olutta. Joku tyyppi seisoi pöydän päällä miekka osoittaen ylöspäin ja höpisten pienessä nousuhumalassa jotakin joka ilmeisesti kertoi jostakin oudosta tilanteesta: Minun tehtäväni on löytää se josta tarinat kertovat ja sen minä myös teen joten älkää pelätkö sillä minä löydän hänet, jolloin koko sali repesi nauruun mutta loppui äkisti kun Ashe aloitti suunvuoronsa: Olen kovin otettu tuosta näytelmästä jonka muistat niin hyvin… joskin melko väärin. Koko sali oli hiiren hiljaa. Ashe käveli viisi alas vievää porrasta mutta Cale jäi paikalleen. Yksi ruokailijoista nousi seisomaan ja yritti selittää: - Se oli pelkkä pila ei siitä kannata hermostua. – Miksi olisin hermostunut, emmehän me ole nähneet pitkään aikaan mutta huumorintajuni on edelleen tallella. En näe syytä pilata tätä hetkeä sellaisen asian takia. Tahdon esitellä teille erään joka tulee asumaan meille joksikin aikaa ja josta kaljaa kittaava veljemme jo kertoikin. Kaikki katsoivat hiljaisina portaiden yläpäässä seisovaa nuorta miestä jolla oli miekka vyötäröllään. Jonkin aikaa kestäneen ihmettelyn jälkeen yksi miehistä nosti tuoppinsa ilmaan ja sanoi kuuluvasti: - Eiköhän toivoteta hänet tervetulleeksi. Muut tekivät samoin ja lausuivat yhteen ääneen: Uudelle oppilaallemme! Cale seisoi tasanteen yläpäässä yllättyneenä tuosta toivotuksesta. Ashe sanoi lempeällä äänellä: - Käy pöytään, kyllä tästä riittää. Cale totteli empimättä ja kävi hänen viereensä. Ruokien huumaava tuoksu leijui kaikkialla hänen ympärillään ja Cale joka ei ollut syönyt juuri mitään tuona päivänä alkoi miettiä että pitäisikö hänen syödä vähän. Hänen edessään oli melkoinen määrä jos jonkinlaista purtavaa mutta jostain syystä hän epäröi koskea niihin, vaikka tuskin ne koristeinakaan siinä olivat. Ashe sanoi: - käy kiinni muuten nämä jäävät tähteiksi. Cale ei kauaa miettinyt vaan otti eteensä mitä hänen käteensä osui. Hän ahmi kuin mielipuoli ja muut pöydässä olijat mulkoilivat toisiaan mietteliäinä. Ashe söi hiukan hitaammin ja muut jatkoivat ruokailu puuhiaan pöydän ääressä. Yksi veljeskuntalaisista aloitti puheenvuoronsa kysyen: - No Ashe, missäs kaikkialla olet käynyt ja oletkos oppinut mitään uutta. – Onhan tuota tullut opiskeltuakin, maailman kiertäminen oli kyllä hauskaa mutta on silti mukava olla taas kotona. Ai niin, opin yhden uuden loitsun, kutsun sitä ”ketjusalamaksi”. Nimestäkin jo voi todeta että se on taistelu taika. Näytän sen joskus kun olemme mielikytköksessä sillä se on melko arvaamaton suljetuissa tiloissa. – Entäs se ylämaalainen ystäväsi, Thornielko hänen nimensä taas oli. – Hän voi ihan hyvin. Vaikka viettääkin kaikki päivänsä demoni jahdissa. Muistan vieläkin kun näitte hänet ensimmäisen kerran sillä ne ilmeet eivät helposti unohdu. Useimmat pöydässä olijat nauroivat vaisusti. Paitsi Cale jonka pää nuokkui puolelta toiselle, ja syykin oli varsin ilmeinen. Cale oli löytänyt jostakin ruokien seasta itselleen olut kannun joka oli nyt viimeistä pisaraa myöten tyhjä. Ei ollut ihme että Cale oli janoissaan unohtanut kyseisen juoman sivuvaikutukset eikä häntä sen vuoksi voinut moittia. Kaikki katsoivat häntä yllättyneinä ja joku sanoi: - En olekaan ennen nähnyt noin nuoren pitävän oluesta. Ei sillä että hän olisi jokin ”juopontaimi” sillä ei täällä kyllä muutakaan juotavaa näy. Paitsi tietysti viiniä jolla taitaa olla hiukan sama vaikutus. Ashe hymyili vaisusti ja sanoi: - Kymmenen kultarahaa vetoa että hän ihmettelee aamulla heti herättyään että minnekähän ne hevoskärryt olivat menossa kun piti päältä ajaa. Se on nimittäin melko yleinen kysymys kun heräät siihen tappavaan päänsärkyyn. Tosin oppilaamme saa olla onnellinen että joi vain sen verran että päässä heittää sillä jos hän olisi juonut itsensä sammuksiin päänsärky veisi hengen. (Vaikka melkoinen krapula oli siitä huolimatta odotettavissa). Joku ruokailijoista sanoi: luulen että hänet pitäisi viedä huoneeseensa toipumaan. Ashe vastasi sen olevan hyvä ajatus ja he molemmat nousivat pöydästä, Cale käveli vaappuen omin voimin opettajansa jäljessä. He molemmat kävelivät majoitus tiloihin ja Ashe opasti oppipoikansa huoneeseen joka tulisi olemaan hänen oma lepopaikkansa jonkin aikaa. Cale astui pimeään huoneeseen jonne Ashe sytytti valot sormien napsautuksella. Huoneessa oli valoa vaikka sen lähdettä ei näkynyt missään. Huone ei ollut järin iso. Ei iso muttei pienikään. Ashe käveli vastapäisen seinän luokse ja heilautti kättänsä sen pintaa pitkin jolloin seinä muuttui läpinäkyväksi mutta ei siitä paljon näkynyt sillä ulkona oli pilkkopimeää. Ashe poistui huoneesta ja jätti Calen yksin tutustumaan asumukseensa. Sisäpuolella tuo uusi asukki yritti heilutella kättään seinän edessä ilman mitään tulosta ja luovutti melko nopeasti jättäen näköalaikkunan läpinäkyväksi niille sijoilleen. Hän tarkkaili kiviseinäistä huonetta ja huomasi seinän vieressä kookkaan, kivestä tehdyn sängyn ja istui sille. Hän huomasi miten pehmeä se oli ja kävi pian selälleen. Ei mennyt aikaakaan kun hän nukahti vaikka huoneessa oli yhä tuo maaginen ”kattolamppu” päällä.

Cale näki tuona yönä outoa unta: Hän huomasi olevansa jollakin oudolla metsä aukiolla kuunvalon loisteessa. Oli pimeä syys-yö mutta kuu valaisi juuri sen verran että hän kykeni näkemään missä oli ja näkemään takanaan oman varjonsa. Hän vain seisoi siellä keskellä ”ei mitään” ja ajatteli jo että pitäisikö hänen yrittää herätä tuosta unesta mutta hänestä tuntui ettei se olisi paras mahdollinen ratkaisu. Hän tunsi että tuon unen tarkoitus oli ilmoittaa hänelle jotakin. Cale pälyili ympärilleen ja pian hän alkoi nähdä ympärillään kookkaita varjoja jotka kiertelivät hänen ympärillään. Ensin yksi sitten kaksi ja niitä tuli koko ajan lisää. Nuo hahmot… ne kävelivät kahdella jalalla mutta ihmisiä ne eivät olleet sillä niiden jalka terät olivat liian pitkät, kuten susilla tai koirilla joiden pidentynyttä jalkaterää kutsuttiin ”kintereeksi”. Niiden selkäkin oli melko kumarassa. Cale seisoi yhä paikallaan ja päätti lopulta sanoa jotakin: - Tulkaa esiin ja näyttäytykää! Ne tulivat lähemmäksi ja katsoivat häntä selkä matalana. Cale ajatteli yllättyneenä: Susi kansaa. Mystinen rotu joka oli pitkään ollut vain pelkkä myytti. Niiden kasvot olivat kuten tavallisilla susilla mutta ne kulkivat pystyasennossa ja niiden karvainen ruumis oli koristeltu erilaisin maalauksin ja koruin. Ne olivat niin ihmismäisiä että oli jopa vaikea uskoa niiden polveutuvan tavallisista susista. Heidän kasvoillaan näkyi mitä he ajattelivat kuten ihmisillä, ja ne puhuivat samaa kieltä kuten ihmiset silti ymmärtäen alempien susi veljiensä kieltä. Cale kysyi viimein:
-   miksi minusta tuntuu että teillä on minulle jotakin sanottavaa. Vastaus kuului oudolla murteella: Meillä ei ole sanottavaa… eräällä toisella on. Hänelle sinun puhuttava on, koskee sinua tavalla jota tiedä emme. Tuo ääni kuului lempeällä ja hiljaisella naisen äänellä. Kenellä on minulle asiaa? Onko hän lähettyvillä? Cale katsoi eteensä ja huomasi pimeydestä ilmestyvän toisenkin susimaisen matalan hahmon joka oli paljon koristellumpi: Turkki oli maalattu täyteen jonkinlaisia merkkejä, korvissa roikkui luusta tehtyjä koruja, hänen päästään roikkui ohuita lettejä jotka oli koristeltu pyöreillä helmillä. Ja hänen kädessään oli pitkä sauva jossa oli poppamiehen tai naisen tunnusmerkit: Siitä roikkui luusta tehtyjä kaulanauhoja ja sen ylä-päässä oli suuri kallo, ilmeisesti peuran sillä siinä oli yhä lyhyet sarvet tallella. Cale aloitti: - Sinulla siis oli jotakin asiaa.

-   Aivan, minulla sinulle puhuttavaa oli. Rotumme joutunut hyökkäyksen kohteeksi on. Olennot joita demoneiksi kutsutte tästä maailmasta meidät hävittää tahtovat.

-   No se nyt ei ole mitään uutta. Ne hirttämättömät ovat kautta aikain yrittäneet hävittää kaiken hyvän ja kauniin kotimaailmastamme. Miksi muuten kerrot tästä minulle?

-   Ihmiset luonnostaan lempeitä ovat ja ruumiinne taisteluun sopiva. Yksin petoja vastaan selviäisi emme ja tekään ette. Jos sinä ja ystäväsi rotumme tuholta pelastatte, ihmisveljienne rinnalle taisteluun pahaa vastaan liitymme. Taistella petoja vastaan molemmat osaamme mutta yksin liian heikkoja niille olemme, yhdessä vahvoja olemme ja voittomme ehkä saamme.

-   Mielenkiintoinen ehdotus mutta kuinka minä voi auttaa siinä asiassa. Olen pelkkä rääpäle joka tuskin selviäisi kovin pitkään edes heikoimpia demoneita vastaan.

-   Rääpäle olet, voimakas on sydämesi ja tahtosi rautainen. Valmis et ole mutta keskeneräinen. Kun valmis taisteluun olet, meidät ystävinesi käsiisi etsi ja meihin liittoudu. Niin alkavat ensi askeleet kohti vapautta. Siihen asti… näkemiin.

Cale näki tuon kainosti hymyilevän sympaattisen olennon muuttuvan eteerisemmäksi ja lopulta katoavan kokonaan. Maisemat ja koko ympäristö alkoi vähitellen kadota. Hän tiesi mistä oli kysymys, hänen ruumiinsa alkoi käynnistyä uudelleen eli toisin sanoen herätä. Cale oli harmissaan sillä hänellä olisi ollut vielä kysyttävää. Cale huomasi olevansa selällään kuten lukemattomia kertoja aiemminkin aamulla herätessään. Huoneessa oli valoisaa, ja Cale muisti mitä viime iltana oli tapahtunut. Ja unessa… (Cale nousi istumaan sängynlaidalle) susikansa, joita myös kuu-klaaniksi kutsuttiin. Hänen olisi opittava nopeasti ja harjoituksiin vaadittava aika sai hänet hermostuneeksi. Selviäisivätkö he tarpeeksi pitkään vai löytäisikö Cale perille päästyään vain luita ja pelkän muiston noista jaloista olennoista. Cale ei aikoisi sallia sitä, hän oppisi kaiken tarvittavan mahdollisimman nopeasti ja etsisi heidät kuten se outo hahmo oli pyytänyt. Hän nousi seisomaan ja tarkkaili huonetta. Hän katsoi ikkunaan päin ja näki jotakin mikä sai hänet lähes lankeamaan polvilleen. Hänen asuinsijansa oli todella korkealla. Kaukana näkyvistä suurista lumisista vuorista kimmelsi aamu- auringon kultaiset ensisäteet. Hän käveli lähemmäksi tuota ikkunaa ja katsoi tuota taivaallista maisemaa, hän katsoi vuorten pohjalla lepäävää kotikaupunkiaan ja mietti mitä Mort mahtoi tehdä sillä hetkellä. Luultavasti odotti asiakkaita, sillä välin pyyhki pöytiä ja järjesteli tavaroita. Sumua ei tuona aamuna ollut lainkaan, joka merkitsi sitä että ulkona oli pakkasta. Ainakin sen verran että siellä tuli vilu ilman kunnon vaatteita (harjaantunut silmä huomasi sen ilman ja lumen väristä). Cale tuumi hetken miten aloittaisi päivänsä. Hänen päänsärkynsä oli melko mitätön siihen verrattuna mitä hän oli odottanut. Hän muisti äkkiä miten valot olivat tulleet huoneeseen sormia napsauttamalla, hän napsautti sormiaan ja huoneeseen tuli aavistuksen verran himmeämpää. Cale tajusi yhtäkkiä nukkuneensa valot päällä ja häntä alkoi hävettää suunnattomasti. Nukkua nyt sen ikäisenä valot päällä. Hänellä oli siihen hyvä syy mutta siitä huolimatta nolouden tunne oli melkoinen. Cale mietti vielä miten aloittaisi koulutuksensa, mutta tajusi että eihän hänen tarvinnut sitä miettiä. Ashe oli vastuussa koko hommasta ja eikä Cale edes tiennyt miten voisi kehittää voimiaan tarpeeksi tehokkaasti. Hän ajatteli pitäisikö hänen kertoa unestaan Ashelle, sillä hänellä oli varmasti paljon enemmän tietoa vastaavista tilanteista joissa ihmisiin otetaan yhteyttä unien kautta. Cale meni ovesta ulos ja astui käytäviin, tarkkaili ympärilleen ja lähti kulkemaan vasempaan. Hän kulki parisenkymmentä askelta ja tuli portaiden luo jotka viettivät alaspäin. Cale tuumi että pitäisikö hänen mennä alaspäin vai etsiä jokin toinen tie. Hän valitsi portaat, käveli ne alas ja niiden alapäässä lähti vain yksi käytävä vastakkaiseen suuntaan mihin hän oli kävellyt. Cale yritti tarkkailla että näkyisikö matkalla mitään tuttua, mutta kaikki näytti täysin samalta. Ainoa vaihtoehto oli vain kävellä eteenpäin ja toivoa parasta, niin hän myös teki. Hän kulki tuossa käytävässä vähän aikaa ja tuli risteykseen josta lähti tunneleita vasemmalle ja oikealle. Hän valitsi jälleen vasemman. Hän jatkoi eteenpäin muutaman minuutin ja ilahtui huomatessaan että hän oli siinä risteyksessä missä Ashe oli käskenyt veljeään kutsumaan neuvoston koolle. Cale seisoi yksin tuossa hämäryydessä ja mietti minne menisi. Hän tuli kuitenkin nopeasti siihen tulokseen että harjoittelusali voisi olla hyvä paikka aloittaa. Hän kääntyi vasemmalle ja meni käytävään joka veisi hänet harjoittelusaliin. Hän käveli tuossa tunnelissa saman ajan kuten edellisenä iltanakin ja saapui tuohon saliin jossa Ashe istui jalat ristissä ja kasvot alas painettuina. Vasta nyt Cale näki opettajansa pitkät hiukset jotka roikkuivat hänen selkäänsä vasten. Tällä kertaa hänellä ei ollut haarniskaa vaan tavallinen asu joka oli ruskeasta kankaasta tehdyt housut, ja se oli ilmeisesti harjoittelua varten. Cale seisoi käytävän suu aukon edessä ja otti pari askelta kunnes Ashe sanoi:

-   Nukuitko hyvin uudessa asumuksessasi?

-   Uni maittoi, ja olen pahoillani että join sitä olutta muistamatta sen vaikutusta. Olen silti valmis aloittamaan koulutukseni koska tahansa.

Ashe katsoi oppilastaan hieman kummastuneena ja kysyi lopulta:

-   Eikö päätäsi siis särje yhtään?

-   Hieman mutta se ei vaivaa lainkaan, olen tuntenut elämäni aikana paljon kovempiakin kipuja mutta tämä on melko mitätön niihin verrattuna.

-   Näyttää siltä että vastustuskykysi on hieman vahvempaa sorttia kuin luulin. Se on hyvä merkki.

-   Hauska kuulla että edes jotkin kyvyistäni ovat hyviä. Oletko muuten kuullut susikansasta.

-   Olen. Miksi muuten otit asian puheeksi.

-   No… viime yönä. Näin hiukan outoa unta, olin kyseisten tyyppien ympäröimänä jollakin metsäaukealla kuunloisteessa. Luokseni tuli niiden papitar tai jokin sen kaltainen ja hän kertoi minulle, että heidän rotunsa on vaarassa hävitä taistelun demoneita vastaan. Hän sanoi myöskin että kunnes olisin valmis minun tulisi etsiä heidän rotunsa ja auttaa lyömään heitä uhkaavat demonit jolloin he liittyisivät taistelemaan ihmisten rinnalle. Kukaan tätä maailmaa asuttavista olennoista ei voi lyödä niitä yksin mutta jos liittoutuisimme keskenämme meillä olisi hyvät mahdollisuudet.

-   Oletko varma siitä mitä näit? Susi- kansa on aina ollut epäileväistä porukkaa eikä asioita helpota että ihmisillä ja kuu-klaanilla on hiukan ikävä menneisyys.

-   Näin mitä näin. Pitkään olemme olleet sokeita ja vasta nyt minäkin tajusin mikä heidän kiero suunnitelmansa on: Teurastaa jokainen laji yksitellen sukupuuttoon. Heidän toimintansa on järjestelmällistä ja tehokasta, sillä niillä on ylivoima ja uudet joukot sikiävät helvetin syövereissä kaiken aikaa. He näännyttävät meidät hitaasti mutta varmasti koska ennen pitkää meitä on liian vähän ja ne jotka jäävät jäljelle elävät orjina kuolemaansa asti. Liittoutuminen voi olla ainoa mahdollisuutemme mitä meillä on, meidän täytyy saada muutkin unohtamaan vanhat kaunansa ja saada heidät elämään sovussa.

-   Ymmärrän mitä tarkoitat. Varmasti moni muukin on tajunnut sen mutta ei ole löytänyt tarpeeksi rohkeutta tai ei ole viitsinyt kiinnittää siihen tarpeeksi huomiota, tehdäkseen jotakin asian hyväksi. Olen kuitenkin varma että ihmiset eivät tajua pitää sitä niin suurena uhkana että menisivät pyytämään apua muilta kansoilta. Ja vaikka ihmiset, kuu-klaani, haltiat ja muut olennot liittoutuisivat keskenään tilanne on siitä huolimatta parhaassakin tapauksessa ”toivoton”.

-   Tämä sota on jo siis käytännössä hävitty. Meidän on tehtävä jotakin asian hyväksi, emme vain voi istua ja katsoa kun muut juoksevat kuolemaansa kohti vaikka he eivät voi voittaa. Mitä mahdollisuuksia meillä oikein on?

-   Tunnetko legendan valitun tarinasta.

-   Kyllä tunnen. Se taas on eri asia onko siitä mitään apua.

-   Onpa hyvinkin, sinä olet se josta ne tarinat kertovat. Yllätyitkö?

-   Et ole tosissasi! Miten minä muka voisin olla jotakin niin voimallista. Sehän on aivan älytön ajatus.

-   Oli miten oli mutta se voima on sinussa. Olet tavallinen ihmis- olento joten et ehkä koskaan voi saavuttaa sen täyttä voimaa. Sinut on tehty lihasta ja liha ei ole tarpeeksi voimakasta jotta yltäisit korkeampien voimien tasolle, mutta siitä huolimatta voima joka asuu sinussa tekee sinusta vahvimman ja mahtavimman olennon jonka tämä maailma on koskaan nähnyt. Yli viisi vuotta olen etsinyt sitä joka lunastaisi vapautemme ja karkottaisi pahuuden joka on niin kauan mädättänyt maailmaamme. Ja kaiken sen jälkeen löysin sinut. Koko tämän ajan olet ollut kättemme ulottuvilla ja minä kiersin koko tunnetun maailman ainakin kahdesti sen vuoksi. Ironista vai mitä? Vaikka voimasi ovat syvässä unessa ne voidaan herättää. Mutta sitä ennen sinun kehityttävä jotta osaat kohdistaa ja käyttää voimiasi oikein.

-   Mi… mikä se voima on joka asuu minussa.

Ashe katsoi oppilastaan silmiin hymyillen hieman ja sanoi lopulta asian jota Calen oli hankala käsitellä.

-   Voima joka lepää sinussa on nimeltään ”luomisvoima”. Aikanaan kykenet luomaan asioita tyhjästä.
Tulimeriä ja salamoita. Nostattamaan kuolleita vahvempina kuin he olivat eläessään ja avaamaan tähän
maailmaan portteja joiden kautta taivaan sota-joukot voivat astua meidän maailmaamme, jotka muuten lukeutuvat maailman vahvimpiin olentoihin.

Cale kuunteli silmät selällään kaikkea sitä mitä hänen ystävänsä selitti ja yritti tajuta mistä oikein oli kyse. Koko tämän ajan hän oli luullut olevansa vain pelkkä pentu joka ei tiedä mistään mitään mutta nyt näytti siltä että hän oli jotakin ihan muuta.

-   Kun koulutuksesi on suoritettu loppuun me lähdemme matkalle ja pelastamme ne ”susi ystäväsi”. Autamme heitä kuten parhaiten osaamme ja löylytämme niin monta demonia kuin sielumme sietävät.

-   No mitä me tässä enää odotamme, ruvetaan töihin.

Ashe oli yllättynyt nuorukaisen innosta aloittaa oppinsa ja sekin oli myös varsin hyvä merkki. Kun mieli oli avoimesti mukana ihminen pystyi kaikkeen. Ashe kommentoi siihen: - Ruvetaan hommiin sitten. Istu tuolle tyynylle. Cale totteli epäröimättä ja risti jalkansa kuten kouluttajansa. – Nyt alkajaisiksi nostamme energia kapasiteettiasi jota tulet tarvitsemaan runsaasti. Avaa mielesi ja yritä kommunikoida ruumiisi kanssa. Anna ruumiisi levätä ja vahvistua. Kun olet saavuttanut täydellisen transsitilan pääset käsiksi mielesi ja ruumiisi toimintoihin. He olivat tuossa huoneessa monta tuntia. Cale oppi nopeasti ja jatkuvasti kasvavalla mielenkiinnolla. Meditaatiota kesti useita päiviä jona aikana he molemmat vahvistuivat. Neljä päivää kestäneen meditaatio opintojen jälkeen he alkoivat harjoitella mielikytköksessä ja kehittivät taistelutaitojaan. Päivät kuluivat pää asiassa meditaatioon ja taistelu harjoitteluun, illalla he söivät ateriansa ja lepäsivät seuraavaa päivää varten. Vähitellen koulutukseen lisättiin uusia asioita jolloin opinnot tulivat haastavammiksi ja vaativimmiksi. Lihas kuntoa kasvatettiin punnertamalla ja muilla harjoituksilla. Ensin normaaliin tapaan ja lopulta painot päällä. Vuorten laella oli myös eräänlainen ”areena” joka sopi mainiosti vastustuskyvyn paranteluun. Cale meditoi tuntikaupalla ”kirkuvassa” pakkasessa tai paahtavassa helteessä pelkät ohuet housut jalassa. Hän juoksi ympyrää areenan reunoilla säässä kuin säässä lyijystä tehdyt jalkineet käytössään joista suurimmat painoivat kymmeniä kiloja ja pienemmät taas vähemmän. Hänen piti opetella ulkoa joitakin asioita joita hän tarvitsisi: Epäröinti on myrkkyä, kipu ja pelko ovat ystäväsi kun osaat pitää ne aisoissa eivätkä ne näy ulospäin, kipu pitää elossa ja tekee vahvaksi, pelko varoittaa sinua vaarasta, se mikä ei tapa se vahvistaa, älä koskaan herpaannu ja vaikka näkisitkin vastustajasi kokoajan kuuntele ja tarkkaile ympäristöäsi aina. Ashe valvoi jatkuvasti oppilaansa toimia ja edistymistä ilman epäröintiä että tämä luovuttaisi hetkeksikään. Hän kehittyi hyvää vauhtia koko ajan ja pian ei enää menisi kauaa kunnes tämä olisi valmis.

Tarinamies kirjoitti:

Otin sen jostakin alun jälkeen jotta saisitte juonesta vähän selvää. (Saras on itse keksimäni nimi, Sarasin veljeskunta).


Kun tuo välähdys haihtui hän huomasi olevansa jossain muualla. Jonkinlaisessa isossa kivisessä huoneessa… josta lähti käytäviä vähän joka suuntaan. - Missä olemme? –Veljeskuntamme piilopaikassa. Joka on ollut käytössämme jo tuhansien vuosien ajan. Tänne ei pääse ilman siirtoloitsua sillä tänne ei ole ovia joista kulkea, tai itse asiassa on mutta niiden löytäminen on jo vähän toinen juttu. Seuraa minua. Muukalainen lähti kulkemaan yhtä käytävää pitkin ja Cale seurasi perässä, käytävät oli valaistu jonkinlaisilla hohtavilla kristalleilla jotka loivat ympärilleen himmeähköä valoa mutta se riitti mainiosti käytävissä suunnistamiseen. He kulkivat käytävissä jotka haarautuivat muihin suuntiin ja joidenkin tunneleiden päässä oli huoneita joiden tarkoitusta Cale ei vielä kuitenkaan tiennyt. – Nimeni on muuten Ashe, en muistanut kertoa sitä aiemmin.
–   No ihan kiva tavata. Ashe… harvinainen nimi mutta ei mikään ennenkuulumatonkaan Cale mietti. Hän oli kuullut elämänsä aikana tavernassa kunnon litanian mitä erilaisimpia nimiä mutta hänen uuden ystävänsä nimi oli tullut vastaan harva se päivä. He kulkivat vielä tovin ja Cale huomasi että seinät muuttuivat yhtäkkiä sileiksi ja kivinen pinta vaihtui seinämaalauksiin. Cale ei tiennyt mistä ne kertoivat mutta yhdessä maalauksista joka esitti jotakin valtaisaa taistelua oli kummallinen riimukuvio. Hän ei muistanut missä oli nähnyt sen mutta siitä huolimatta hän osasi tulkita sen leikiten. Se tarkoitti ”ikuista elämää ja kuolemattomuutta”. Tuo kuvio oli erään taistelevan ihmishahmon yläpuolella joka piteli suurta miekkaa valtaisan demonijoukon edessä. Cale katsoi tarkemmin ja huomasi miekan olevan yllättävän tutun näköinen, mutta ravisti ajatuksen nopeasti mielestään. Cale katsoi tuota maalausta ja kuuli täysin selvästi jonkinlaisen hiljaisen naisäänen kuiskaamana: Päästä meidät pahasta, kosta häpäisymme. Sinun täytyy elää sillä vain sinä olet… - Cale? Meidän on jatkettava. – Ainiin, anteeksi taisin uppoutua liiaksi noihin taideteoksiin. Ashe nauroi ja sanoi että niistä olivat taideteokset kaukana. Ne hädin tuskin olivat edes maalauksia vaikka olivatkin hienon näköisiä. Cale vilkaisi vielä ohimennen maalauksia ja kuuli saman äänen: Pelasta lapsemme. Cale oli tuosta sanomasta yllättynyt ja samalla peloissaan sillä hän epäili jo menettäneensä mielenterveytensä. Oli miten oli se tulisi enne pitkää selville tavalla tai toisella. He jatkoivat eteenpäin ja sitä mukaa käytävät laajenivat isommiksi joiden seinät oli muurattu jonkinlaisista savitiilistä tai muusta vastaavasta aineesta, ja lähemmän tarkastelun tuloksena kävi ilmi että ne tiilet oli hakattu tavallisista kivistä. He tulivat huoneeseen josta lähti käytäviä kolmeen suuntaan: Eteen ja sivuille. He seisoivat risteyksessä jossa valo oli himmeimmillään ja Ashe sanoi: - Kutsu neuvosto koolle, minulla on uutisia. Cale ihmetteli kenelle hän oikein puhui ja huomasi varjoissa toisen veljeskuntalaisen hahmon joka oli naamioitunut niin hyvin pimeään nurkkaukseen että sitä oli vaikea huomata vaikka tiesikin tarkalleen missä kohti hän seisoi. Tuo hahmo vastasi vaimealla äänellä ”Tapahtuu” ja katosi pimeyteen. Kuka hän oli? Yksi veljistäni(Veljenkunnassa kaikki olivat veljiä keskenään). Toki oli olemassa muitakin veljeskuntia mutta Sarasin veljeskunta oli itsenäisistä veljeskunnista tunnetuin ja pelätyin johon kuului vain kaksikymmentä jäsentä mutta silti he olivat tunnettuja kautta maailman. Kaikki heistä olivat kiertäviä ritareita jotka matkustivat ympäri maailmaa omin neuvoin ja kohtasivat monia taisteluita ja koitoksia jotka tekivät heistä vahvempia. Kaikkein päällimmäisin syy heidän maineeseensa oli luultavasti se että legendan mukaan heidät valittiin kuolemattomina johtamaan ihmisiä taistelussa pahuutta vastaan (jossa oli myös hiukan perääkin). He eivät olleet kuten tavalliset kuolemattomat vaan he eivät vanhentuneet kuten normaalit ihmiset. Monet uneksivat samanlaisesta elämäntavasta kuten Saraseilla oli: Kulkea omia teitään, mennä rohkeasti sinne minne kukaan ei koskaan ennen ollut uskaltanut mennä ja löytää uusia maailmoja… ja olentoja. Heidän elämänsä oli seikkailu josta monet unelmoivat mutta harvoilla oli kanttia siihen. Toki he kokoontuivat aina joka toinen vuosi piilopaikkaansa veljiensä pariin hengellisen johtajansa kutsumana, johon he käyttivät yleensä telepatiaa sillä he saattoivat joskus olla jopa toisella puolella maailmaa. Kokoontumiset eivät tietenkään olleet pakollisia mutta suositeltavia (Ashe ei ollut nähnyt veljiään yli viiteen vuoteen). Telepatia oli myös hyödyllistä jos joku oli saanut siivet selkäänsä mutta tähän mennessä he kaikki olivat kuitenkin elossa. Sarasin Veljeskunta oli edelläkävijä ja heitä pelättiin ja kunnioitettiin kaikkialla, niin vihollisten kuin omienkin keskuudessa. Ashe käveli vasemmalla olevaan käytävään Cale jalanjäljissään jossa he muutaman minuutin käveltyään tulivat puolisen metriä alempana olevaan suureen saliin jossa oli suuret koristellut näköala ikkunat. Se ilmeisestikin oli harjoittelu sali. Salissa oli kaksi pitkähiuksista ritaria ilman haarniskaa ja heillä oli päällään vain ruskeasta kankaasta tehdyt housut ja Ashen tavoin hekin olivat yli kaksi metrisiä. He näyttivät yläruumiinsa puolesta lähes kehon rakentajilta ja kasvoiltaan vain kaksikymppisiltä mutta Cale tiesi että he saattoivat hyvinkin olla vuosituhansien ikäisiä. He miekkailivat keskenään tehden mitä hienoimpia taistelu liikkeitä ja liikesarjoja joita Cale ehti ihailla lyhyen hetken ajan kunnes Ashe vihelsi kuuluvasti ja he molemmat kääntyivät häneen päin, miekat katosivat välähdyksen saattelemana ja toinen heistä sanoi yllättyneenä: Ashe! Sinua ei olekaan näkynyt aikoihin, mikä sinut tänne lennätti. Molemmat ritarit tulivat tervehtimään häntä ja taputtelemaan hänen olkapäitään ja eikä aikaakaan kun kysymykset täyttivät ilman: Miten menee, oletko oppinut mitään uutta, kuinka monta vuotta siitä oikein on, onko tullut kaatoja. Mutta kukas uusi ystäväsi on? Toinen heistä ojensi kätensä tervehtiäkseen ja Cale teki samoin. Cale on nimeni. Vastaus tuli nopeasti: Minä olen Thyrtan ja tuo hiljainen jätkä tuolla takana on Hale (joka oli rodultaan mustaihoinen). Ashe sanoi että hänen oli tavattava neuvosto mitä pikimmiten sillä hänellä oli tärkeää asiaa. Hale kysyi että mikäs nyt niin tärkeää on kun viime tapaamisestakin on niin kauan ja sai vastaukseksi lyhyen katseen josta Cale tiesi että hän puhui telepaattisesti. Vastausta ei selvästi oltu tarkoitettu Calen korville… ainakaan vielä. Halen silmät aukenivat suuriksi ja sanoi: Aivan mikset heti sanonut jätä hänet meidän huostaamme niin opetamme hänelle muutaman asian. Ashe meni takaisin samaa tietä jota oli tullutkin Calen katse selässään. Hale sanoi viimein:

–   Näytä mitä osaat.
–   Mitä osaan? Enhän minä mikään kokenut taistelija ole.
–   Osaatko ruumiista irtautumisen.
–   No se kyllä onnistuu. Onko teillä mitään erikoistaitoja.

Molemmat ritarit katsahtivat hymyillen toisiinsa ja Cale osasi kyllä tulkita nuo ilmeet joten hän alkoi katua kysymystään. Ne tarkoittivat: Eiköhän näytetä hänelle jotakin pelottavaa (tai jotain sinne päin), ja pian Cale saikin selville mitä he aikoivat. He molemmat seisoivat Calen edessä muutaman metrin päässä katsoen häntä suoraan silmiin ja yhtäkkiä heidän päälleen alkoi ”kasvaa” samanlainen haarniska kuten Ashella oli. Ensin metalli alkoi kietoutua heidän ruumiidensa ympärille ja sitten ilmestyi viitta josta kasvoi huppu heidän päänsä päälle ja heidän kasvonsa peittyivät pimeyteen, jonka jälkeen huone heidän ympärillään alkoi pimentyä kietoen ritarit kokonaan pois näkyvistä. Huone jossa he olivat oli jo täysin pimeän ja pelottavan usvan kietoma mutta Cale erotti kätensä ja muut ruumiin osansa aivan hyvin. Calen ympärillä kuului outoja ääniä jotka olivat ilmeisestikin sekoitus kuiskauksia ja jotakin kummallista puhetta. Cale kääntyili äänien suuntiin ja silloin tällöin kuului muitakin ääniä kuten etäisiä tuskan huutoja ja miekan kilahduksia. Sitten alkoi kuulua naurahduksia, läheisiä eläimen karjahduksia ja miehen ääni joka kuiskaili: kuole, pala, tunne vihani… nuo äänet pyörivät ympäri huonetta kuuluen kuiskauksina satunnaisista suunnista. Cale tiesi että hänen uudet ystävänsä eivät puhuneet sillä äänet eivät mitenkään voineet olla heidän omiaan ja hän tiesi myös että häntä ei satutettaisi mutta siitä huolimatta häntä pelotti sillä ihmisen itsesuojeluvaistolla oli usein tapana tulla esille juuri silloin kun sitä vähiten kaivattiin. Tuota samaa jatkui jonkin aikaa kunnes äänet kaikkosivat ja valo palasi huoneeseen. Cale katsoi liikkumatta eteensä, kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja näki ystäviensä olevan hänen edessään. He olivat liikkuneet mutta askelten ääniä eikä mitään liikkumiseen viittaavaa ollut tullut Calen korviin ja vaikka ääniä olisikin ollut vaikea kuunnella kun ne oudot äänet leijuivat ympärillä hänen olisi pitänyt vähintäänkin tuntea heidän liikkuvan mutta kumma kyllä mitään sellaista ei ollut tapahtunut. Thyrtan kysyi:

- No mitä tuumit.
-   Vaikuttavaa mutta onko sillä jokin tarkoitus
-   Kyllä vain. Se oli tavallinen silmänkääntö ja mielenhallinta temppu mutta joskus sekin riittää ottamaan vastustajalta hyökkäyshalut pois vaikka toimiikin parhaiten suljetuissa tiloissa.

Cale mietti hetken ja muisti haarniskat joten hän kysyi kiinnostuneena:

-   Kuinka oikein teette tuon haarniska tempun.
-   Se ei varsinaisesti ole mikään temppu vaan kutsumistaika (kyky kutsua maagisesti tai telepaattisesti aseita tai eläimiä luoden ne ”manaenergiasta” jotka saattoivat olla hyvinkin voimakkaita taistelussa kutsujan taidoista riippuen).
-   Mutta miten teillä on aina samat haarniskat.
-   Kun neljätuhatta vuotta sitten perustimme tämän pyhän veljeskunnan vannoimme omistavamme elämämme taisteluun vääryyttä ja pahuutta vastaan. Harjoittelimme ja kehitimme itseämme tarpeeksi jolloin pystyimme ottamaan vastaan pyhien voimien lahjoittamat muokkautuvat varusteet ja ne istutettiin meihin jolloin niistä tuli osa meitä. Niiden varusteiden voima asuu sydämissämme. Haarniska kestää hyvin vahingoittumatta ja vaikka se kärsisikin vahinkoja se korjautuu kutsuttaessa aina uudelleen, ja sama pätee aseisiimme paitsi että ne ovat täysin tuhoutumattomia joten demoneja piestessä ei tarvitse olla huolissaan niiden vahingoittumisesta vaikka isku osuisikin suoraan niiden luisiin panssareihin (joka saattoi joskus vastata jopa teräspanssaria).
Miekoissa ja haarniskoissa on myös se mainio puoli että ne kehittyvät kokemuksemme mukana joten kahdenkymmenenkin tason ritari on jo komea ilmestys. Vastaavanlaiset muokkautuvat haarniskat ja aseet ovat todella arvokkaita ja siksi ne ovat usein vain rikkaiden hupia. Kokemuksemme mitataan asteissa joten omien voimiemme arviointi tällöin myös helpottuu.

Cale kuunteli haltioituneena ja katseli samalla ympärilleen tutkien ympäristöään. Yksi asia tuossa huoneessa kuitenkin vielä ihmetytti häntä. Cale käveli suuren ikkunan luo ja katsoi ulos. Näky oli melko vaikuttava, sillä he olivat ilmeisesti jonkinlaisen vuoren sisässä ja ikkuna josta Cale katsoi ulos oli satojen metrien ellei jopa muutaman tuhannen metrin korkeudessa josta näkyi kauas alhaalla olevaan kaupunkiin…hänen kotikaupunkiinsa. Ulkona oli pimeää joten hän kykeni näkemään pelkät valot. Tämä on siis Sarasin veljeskunnan salainen piilopaikka… ja vieläpä varsin lähellä hänen kotikaupunkiaan Cale tuumi päättäen kysyä vielä toisen kysymyksen:

-   Kuinka tämä paikka oikein pysyy piilossa jos täällä on näin suuri ikkuna. Sen kokoinen ikkuna näkyi varmasti alhaalta käsin jos joku tarkkasilmäinen olisi sattunut vilkaisemaan sinne tai jos aurinko paistoi oikeasta kulmasta niin heijastus olisi varmasti herättänyt huomiota kansalaisissa.

-   Thyrtan avasi vuorostaan suunsa: Se on varsin yksinkertaista sillä se näyttää ulkoa käsin aivan tavalliselta kallion seinämältä. Yksinkertainen naamiointi taika ei sen enempää. Mutta nyt testaamme voimasi.

Molemmat ritarit menivät istumaan pienille tyynyille ristien jalkansa ja pyysivät Calea tekemään samoin joka totteli kyselemättä. Kun he kaikki olivat omilla paikoillaan he laskivat päänsä käsiensä varaan ja sukelsivat mielensä syvyyksiin.

Ensin Cale ei edes tajunnut missä oli mutta vähitellen hänen mielensä selkeni ja se mitä hän näki sai loksahtamaan hänen suunsa auki. He kaikki olivat valtavan areenan tapaisella korokkeella joka seisoi suunnattomien vesiputousten keskellä.

-   Tuota… missä olemme?

-   Suunnittelemassani paikassa jossa voimme vapaasti taistella ilman kuoleman vaaraa. Tätä tilaa kutsutaan mieli kytkökseksi. Olemme tavallaan toistemme mielissä, mutta sitä on melko hankala selittää joten kerron sen myöhemmin. Mutta nyt… ota aseesi.

Cale veti miekkansa vyöltään saaden aikaan metallisen narahduksen jolloin Cale sanoi: Aloittakaamme.
He molemmat seisoivat kaukana katsoen toisiaan silmiin. Hale tarkkaili tilannetta sivumpana mietteliään näköisenä. Thyrtan lähti juoksuun Calea kohti miekka valmiina ja juuri kun miekka oli osumaisillaan häneen Cale väisti iskun taidokkaasti jolloin hänen toverinsa vatsapuoli jäi suojaamattomaksi ja Cale tajusi käyttää tilanteen hyväksi. Cale huitaisi miekkansa Thyrtanin vatsaan josta kuului metallinen kilahdus ja Calen miekka vastasi iskuun hehkumalla sinistä valoa riimujen loistaessa pohjalla. Cale hyppäsi iskun lyötyään nopeasti taakse päin ja katsoi vastustajaansa joka sanoi: Ensikertalaiseksi osaat aika hyvin. Eihän se juurikaan ollut kummoinen ihme sillä Cale oli harjoitellut pienestä pitäen puumiekoilla ja ties millä leikkikaluilla siirtyen vähitellen raskaamman sarjan aseisiin joista oli tullut osa hänen elämäänsä. Jatkuva harjoittelu johon hän aina käytti lähes kaiken vapaa aikansa teki hänestä vuosien saatossa ketterän ja taidokkaan paitsi että Sarasin jäsenillä oli ollut tuhansia vuosia aikaa harjoitella ja kehittää itseään yhä vain karaistuneimmiksi ja vahvemmiksi. Tavallinen teini joka osaa taistella kokenutta soturia vastaan on jo pienoinen saavutus. –Nyt saatkin näyttää kuinka torjut iskut lähitaistelussa, johon Cale vastasi: –Tänne vain. Thyrtan lähti juoksuun ja löi miekkansa Calea kohti olkansa takaa jolloin hän otti iskun vastaan miekallaan joka alkoi taas hehkua tuota sinistä valoa. Pian tuon iskun jälkeen miekka tuli sivulta ja kimposi pois torjuttuna, siirtyen toiselle sivulle kimmoten samalla menestyksellä takaisin. Torjuttuaan sivulta tulevat iskut alkoi sadella kierre liikkeitä joita olikin jo hankalampi torjua. Miekat takoivat toisiaan iskien kipinöitä ja samalla luoden ympärilleen sinistä valoa joka toi taisteluun taianomaista tunnelmaa. Cale piti refleksinsä jännittyneinä ja mielensä avoimena mutta jatkuva torjuminen ja tarkkailu otti voimille syöden jatkuvasti hänen kuntoaan. Juuri kun Cale tunsi ettei hän enää jaksaisi hetkeäkään Thyrtan lopetti iskut. –Täytyy sanoa että pärjäät aika hyvin vaikka kuntosi ei olekaan mitään huippuluokkaa. Olen silti melko vaikuttunut. Mutta nyt katsotaan kuinka hyvin pärjäät taistelussa. Älä kuitenkaan ole huolissasi sillä emme voi kuolla täällä vaikka saisimmekin toistemme miekat lävitsemme. Valmiina? No taatusti. He molemmat lähtivät juoksuun toisiaan kohti miekat ojennettuina ja kun he pääsivät iskuetäisyydelle näky oli kuin jostakin kahden hullun tappelusta jossa kukaan ei edes välittänyt terveydestään. Harjaantunut silmä osasi kyllä erottaa yksittäiset liikkeet johon kuului myös useita väistö liikkeitä ja he molemmat osasivat sattumalta väistellä ja torjua tappavia iskuja jolla pärjäsi hyvin oikeassakin taistelussa. Juuri siksi ne kuuluivatkin taistelijan perusvarustukseen. Hale katseli tuota näytelmää jonkin aikaa arvioiden tuon nuoren sankarin taitoa ja tietämystä. Kun jonkin aikaa oli mennyt molemmat soturit näyttivät melko uupuneilta mutta se miten Cale oli pärjännyt näinkin pitkään oli arvoitus. Thyrtan kysyi: - No miten meni? – Molemmat taistelivat hyvin… siis jos ei oteta huomioon että te molemmat kuolitte ainakin kuusi kertaa. Thyrtan ja Cale mulkoilivat toisiaan hengästyneinä ja kummastuneina kunnes Hale alkoi hieroa päätään mietteliäänä ja sanoi lopulta: - Meidän taitaa olla aika lähteä. Thyrtan ja Hale haihtuivat hänen silmiensä edessä jolloin Cale tunsi tietoisuutensa siirtyvän aivan itsestään, luultavastikin siksi että tuo paikka jossa he harjoittelivat oli Thyrtanin itsensä tekemä ja ylläpitämä. Cale avasi silmänsä ja huomasi taas olevansa siellä missä hän aloitti ruumiista irtautumisensa. Veljeskunnan harjoittelu salissa jossa Ashekin oli tumma huppu kasvoillaan. Ashe aloitti keskustelun: - No olikos hauskaa. Cale vastasi että virkistäväähän se oli mutta en silti tiedä mitä ajatella siitä kaikesta. Hale lisäsi: - Tuo nuori soturi osaa hyvin taistelemisen perus tekniikat mutta niissäkin riittää paranneltavaa. Ashe oli hetken hiljaa kunnes sanoi mitä neuvosto oli sanonut: - Neuvosto päätti kouluttaa sinusta täysin itsenäisen taistelijan… ja se tehtävä annettiin minulle. Aloitamme huomenna. Cale oli järkyttynyt ja ilahtunut samaan aikaan. Jos joku Ashen kaltainen taistelu mestari kouluttaisi hänet hänestä tulisi varmasti kunnon miekkamies. Mutta sitten Cale ajatteli kaikkea sitä harjoittelua ja rasituksen sietokyvyn kasvattamista joka vaadittiin jos aikoi karaistua tulevia koitoksia varten. Se tulisi vaatimaan melkoisesti lihaskunnon kehittämistä, lämpötilojen sietoa ja vaikka mitä muuta. Vaikka Cale oli hiukan peloissaan siitä mitä se kaikki tulisi vaatimaan hän ei silti epäröinyt hetkeäkään suostuvansa ja tekevänsä sitä mikä vaadittiin sillä nyt hänellä oli mahdollisuus kehittyä mestareiden keskuudessa ja opetella se mitä tarvittiin. Hän tiesi että koulutus tulisi olemaan pitkä ja vaativa joten hän myöskin aikoi oppia kaiken kuten piti sillä koston himo ja taistelun tahto oli kova. Jonakin päivänä… hän olisi valmis ja näyttäisi kaikille niille paholais- armeijoille mistä ihmiset oikein on tehty.

Hale ja Thyrtan katsoivat hölmistyneinä toisiinsa ja päästyään yli sekavasta mielentilastaan he onnittelivat uutta oppilastaan ja toivottivat hänet tervetulleeksi uuteen oppipaikkaansa. – Tervetuloa vain, ei mene aikaakaan kun jo pääset pitämään hauskaa niiden rumilusten kustannuksella. Cale oli otettu kaikista niistä sanoista jotka pyörivät hänen päänsä sisällä, sillä viimeinkin hän tunsi itsensä hyväksytyksi johonkin. Hänen ystävänsä olivat jättäneet hänet kun hän oli ollut pieni ja lopulta kääntyneet häntä vastaan. Mutta nyt hänen ympärillään oli ihmisiä jotka ottivat hänet joukkoonsa vaikkei se tosin tarkoittanut että hänestä tulisi veljeskunnan jäsen, se ei ollut tärkeää sillä hänestä tulisi aikanaan kokenut taistelija uusien ystäviensä avustuksella. Melkoinen päivä. Ashe lisäsi: - Huomenna alat valmistautua tuleviin koitoksiin mutta sitä ennen tutustutan sinut uuteen kotiisi ja ystäviisi. Calen vatsa murahti. - Aloitamme siis ruokasalista. Entäs te kaksi? – Ajattelimme jäädä hiomaan taitojamme vielä vähäksi aikaa, menkää te vain. – Hyvä on, tule Cale. He molemmat menivät takaisin tietä jota he olivat tulleet aiemminkin ja käytävässä kulkiessaan Cale kuuli takaansa vielä Thyrtanin sanat: - Mihin jäimmekään. Ennen pitkää he tulivat taas siihen risteykseen josta he olivat kääntyneet harjoittelu saliin mutta he kulkivat tällä kertaa vastakkaiseen käytävään joka jatkui hyvän matkaa kunnes se vähitellen laajeni yhä suuremmaksi. Kun käytävä laajeni onkaloksi Cale alkoi kuulla muiden ihmisten sekalaista puheen ääntä ja haistoi ruuan tuoksun joka sai hänet melko kärsimättömäksi. Eihän se ollut ihme sillä hän ei juurikaan ollut syönyt mitään tuona päivänä lukuun ottamatta sitä aamuista ateriaa joka oli pullo olutta ja kimpale villisikaa. Cale joka muutenkin oli hiukan laihaa sorttia tunsi nyt vatsassaan melkoista sekamelskaa joka kertoi siitä polttoaine alkoi olla lopussa, no se olisi varmaankin kohta ohi. He kävelivät kohti tuota tuoksua kohti ja pian he olivat taas jossakin suuressa salissa joka oli harjoittelu saliin verrattuna paljon laajempi ja koristeellisempi. Seinät oli peitetty joillakin maalauksilla joiden merkitystä Cale ei vielä tiennyt ja eniten hän kiinnitti huomiota koristeellisiin marmori pylväisiin jotka tukivat korkeaa kattoa. Noiden pylväiden välissä oli pitkä luultavasti tammesta tehty pöytä joka notkui jos jonkinlaisista herkuista kuten enimmäkseen lihaa mutta oli seassa omenoitakin ja monenlaisia muita joita Cale ei edes ollut ennen tiennyt olevan olemassakaan… ja tietysti olutta. Joku tyyppi seisoi pöydän päällä miekka osoittaen ylöspäin ja höpisten pienessä nousuhumalassa jotakin joka ilmeisesti kertoi jostakin oudosta tilanteesta: Minun tehtäväni on löytää se josta tarinat kertovat ja sen minä myös teen joten älkää pelätkö sillä minä löydän hänet, jolloin koko sali repesi nauruun mutta loppui äkisti kun Ashe aloitti suunvuoronsa: Olen kovin otettu tuosta näytelmästä jonka muistat niin hyvin… joskin melko väärin. Koko sali oli hiiren hiljaa. Ashe käveli viisi alas vievää porrasta mutta Cale jäi paikalleen. Yksi ruokailijoista nousi seisomaan ja yritti selittää: - Se oli pelkkä pila ei siitä kannata hermostua. – Miksi olisin hermostunut, emmehän me ole nähneet pitkään aikaan mutta huumorintajuni on edelleen tallella. En näe syytä pilata tätä hetkeä sellaisen asian takia. Tahdon esitellä teille erään joka tulee asumaan meille joksikin aikaa ja josta kaljaa kittaava veljemme jo kertoikin. Kaikki katsoivat hiljaisina portaiden yläpäässä seisovaa nuorta miestä jolla oli miekka vyötäröllään. Jonkin aikaa kestäneen ihmettelyn jälkeen yksi miehistä nosti tuoppinsa ilmaan ja sanoi kuuluvasti: - Eiköhän toivoteta hänet tervetulleeksi. Muut tekivät samoin ja lausuivat yhteen ääneen: Uudelle oppilaallemme! Cale seisoi tasanteen yläpäässä yllättyneenä tuosta toivotuksesta. Ashe sanoi lempeällä äänellä: - Käy pöytään, kyllä tästä riittää. Cale totteli empimättä ja kävi hänen viereensä. Ruokien huumaava tuoksu leijui kaikkialla hänen ympärillään ja Cale joka ei ollut syönyt juuri mitään tuona päivänä alkoi miettiä että pitäisikö hänen syödä vähän. Hänen edessään oli melkoinen määrä jos jonkinlaista purtavaa mutta jostain syystä hän epäröi koskea niihin, vaikka tuskin ne koristeinakaan siinä olivat. Ashe sanoi: - käy kiinni muuten nämä jäävät tähteiksi. Cale ei kauaa miettinyt vaan otti eteensä mitä hänen käteensä osui. Hän ahmi kuin mielipuoli ja muut pöydässä olijat mulkoilivat toisiaan mietteliäinä. Ashe söi hiukan hitaammin ja muut jatkoivat ruokailu puuhiaan pöydän ääressä. Yksi veljeskuntalaisista aloitti puheenvuoronsa kysyen: - No Ashe, missäs kaikkialla olet käynyt ja oletkos oppinut mitään uutta. – Onhan tuota tullut opiskeltuakin, maailman kiertäminen oli kyllä hauskaa mutta on silti mukava olla taas kotona. Ai niin, opin yhden uuden loitsun, kutsun sitä ”ketjusalamaksi”. Nimestäkin jo voi todeta että se on taistelu taika. Näytän sen joskus kun olemme mielikytköksessä sillä se on melko arvaamaton suljetuissa tiloissa. – Entäs se ylämaalainen ystäväsi, Thornielko hänen nimensä taas oli. – Hän voi ihan hyvin. Vaikka viettääkin kaikki päivänsä demoni jahdissa. Muistan vieläkin kun näitte hänet ensimmäisen kerran sillä ne ilmeet eivät helposti unohdu. Useimmat pöydässä olijat nauroivat vaisusti. Paitsi Cale jonka pää nuokkui puolelta toiselle, ja syykin oli varsin ilmeinen. Cale oli löytänyt jostakin ruokien seasta itselleen olut kannun joka oli nyt viimeistä pisaraa myöten tyhjä. Ei ollut ihme että Cale oli janoissaan unohtanut kyseisen juoman sivuvaikutukset eikä häntä sen vuoksi voinut moittia. Kaikki katsoivat häntä yllättyneinä ja joku sanoi: - En olekaan ennen nähnyt noin nuoren pitävän oluesta. Ei sillä että hän olisi jokin ”juopontaimi” sillä ei täällä kyllä muutakaan juotavaa näy. Paitsi tietysti viiniä jolla taitaa olla hiukan sama vaikutus. Ashe hymyili vaisusti ja sanoi: - Kymmenen kultarahaa vetoa että hän ihmettelee aamulla heti herättyään että minnekähän ne hevoskärryt olivat menossa kun piti päältä ajaa. Se on nimittäin melko yleinen kysymys kun heräät siihen tappavaan päänsärkyyn. Tosin oppilaamme saa olla onnellinen että joi vain sen verran että päässä heittää sillä jos hän olisi juonut itsensä sammuksiin päänsärky veisi hengen. (Vaikka melkoinen krapula oli siitä huolimatta odotettavissa). Joku ruokailijoista sanoi: luulen että hänet pitäisi viedä huoneeseensa toipumaan. Ashe vastasi sen olevan hyvä ajatus ja he molemmat nousivat pöydästä, Cale käveli vaappuen omin voimin opettajansa jäljessä. He molemmat kävelivät majoitus tiloihin ja Ashe opasti oppipoikansa huoneeseen joka tulisi olemaan hänen oma lepopaikkansa jonkin aikaa. Cale astui pimeään huoneeseen jonne Ashe sytytti valot sormien napsautuksella. Huoneessa oli valoa vaikka sen lähdettä ei näkynyt missään. Huone ei ollut järin iso. Ei iso muttei pienikään. Ashe käveli vastapäisen seinän luokse ja heilautti kättänsä sen pintaa pitkin jolloin seinä muuttui läpinäkyväksi mutta ei siitä paljon näkynyt sillä ulkona oli pilkkopimeää. Ashe poistui huoneesta ja jätti Calen yksin tutustumaan asumukseensa. Sisäpuolella tuo uusi asukki yritti heilutella kättään seinän edessä ilman mitään tulosta ja luovutti melko nopeasti jättäen näköalaikkunan läpinäkyväksi niille sijoilleen. Hän tarkkaili kiviseinäistä huonetta ja huomasi seinän vieressä kookkaan, kivestä tehdyn sängyn ja istui sille. Hän huomasi miten pehmeä se oli ja kävi pian selälleen. Ei mennyt aikaakaan kun hän nukahti vaikka huoneessa oli yhä tuo maaginen ”kattolamppu” päällä.

Cale näki tuona yönä outoa unta: Hän huomasi olevansa jollakin oudolla metsä aukiolla kuunvalon loisteessa. Oli pimeä syys-yö mutta kuu valaisi juuri sen verran että hän kykeni näkemään missä oli ja näkemään takanaan oman varjonsa. Hän vain seisoi siellä keskellä ”ei mitään” ja ajatteli jo että pitäisikö hänen yrittää herätä tuosta unesta mutta hänestä tuntui ettei se olisi paras mahdollinen ratkaisu. Hän tunsi että tuon unen tarkoitus oli ilmoittaa hänelle jotakin. Cale pälyili ympärilleen ja pian hän alkoi nähdä ympärillään kookkaita varjoja jotka kiertelivät hänen ympärillään. Ensin yksi sitten kaksi ja niitä tuli koko ajan lisää. Nuo hahmot… ne kävelivät kahdella jalalla mutta ihmisiä ne eivät olleet sillä niiden jalka terät olivat liian pitkät, kuten susilla tai koirilla joiden pidentynyttä jalkaterää kutsuttiin ”kintereeksi”. Niiden selkäkin oli melko kumarassa. Cale seisoi yhä paikallaan ja päätti lopulta sanoa jotakin: - Tulkaa esiin ja näyttäytykää! Ne tulivat lähemmäksi ja katsoivat häntä selkä matalana. Cale ajatteli yllättyneenä: Susi kansaa. Mystinen rotu joka oli pitkään ollut vain pelkkä myytti. Niiden kasvot olivat kuten tavallisilla susilla mutta ne kulkivat pystyasennossa ja niiden karvainen ruumis oli koristeltu erilaisin maalauksin ja koruin. Ne olivat niin ihmismäisiä että oli jopa vaikea uskoa niiden polveutuvan tavallisista susista. Heidän kasvoillaan näkyi mitä he ajattelivat kuten ihmisillä, ja ne puhuivat samaa kieltä kuten ihmiset silti ymmärtäen alempien susi veljiensä kieltä. Cale kysyi viimein:
-   miksi minusta tuntuu että teillä on minulle jotakin sanottavaa. Vastaus kuului oudolla murteella: Meillä ei ole sanottavaa… eräällä toisella on. Hänelle sinun puhuttava on, koskee sinua tavalla jota tiedä emme. Tuo ääni kuului lempeällä ja hiljaisella naisen äänellä. Kenellä on minulle asiaa? Onko hän lähettyvillä? Cale katsoi eteensä ja huomasi pimeydestä ilmestyvän toisenkin susimaisen matalan hahmon joka oli paljon koristellumpi: Turkki oli maalattu täyteen jonkinlaisia merkkejä, korvissa roikkui luusta tehtyjä koruja, hänen päästään roikkui ohuita lettejä jotka oli koristeltu pyöreillä helmillä. Ja hänen kädessään oli pitkä sauva jossa oli poppamiehen tai naisen tunnusmerkit: Siitä roikkui luusta tehtyjä kaulanauhoja ja sen ylä-päässä oli suuri kallo, ilmeisesti peuran sillä siinä oli yhä lyhyet sarvet tallella. Cale aloitti: - Sinulla siis oli jotakin asiaa.

-   Aivan, minulla sinulle puhuttavaa oli. Rotumme joutunut hyökkäyksen kohteeksi on. Olennot joita demoneiksi kutsutte tästä maailmasta meidät hävittää tahtovat.

-   No se nyt ei ole mitään uutta. Ne hirttämättömät ovat kautta aikain yrittäneet hävittää kaiken hyvän ja kauniin kotimaailmastamme. Miksi muuten kerrot tästä minulle?

-   Ihmiset luonnostaan lempeitä ovat ja ruumiinne taisteluun sopiva. Yksin petoja vastaan selviäisi emme ja tekään ette. Jos sinä ja ystäväsi rotumme tuholta pelastatte, ihmisveljienne rinnalle taisteluun pahaa vastaan liitymme. Taistella petoja vastaan molemmat osaamme mutta yksin liian heikkoja niille olemme, yhdessä vahvoja olemme ja voittomme ehkä saamme.

-   Mielenkiintoinen ehdotus mutta kuinka minä voi auttaa siinä asiassa. Olen pelkkä rääpäle joka tuskin selviäisi kovin pitkään edes heikoimpia demoneita vastaan.

-   Rääpäle olet, voimakas on sydämesi ja tahtosi rautainen. Valmis et ole mutta keskeneräinen. Kun valmis taisteluun olet, meidät ystävinesi käsiisi etsi ja meihin liittoudu. Niin alkavat ensi askeleet kohti vapautta. Siihen asti… näkemiin.

Cale näki tuon kainosti hymyilevän sympaattisen olennon muuttuvan eteerisemmäksi ja lopulta katoavan kokonaan. Maisemat ja koko ympäristö alkoi vähitellen kadota. Hän tiesi mistä oli kysymys, hänen ruumiinsa alkoi käynnistyä uudelleen eli toisin sanoen herätä. Cale oli harmissaan sillä hänellä olisi ollut vielä kysyttävää. Cale huomasi olevansa selällään kuten lukemattomia kertoja aiemminkin aamulla herätessään. Huoneessa oli valoisaa, ja Cale muisti mitä viime iltana oli tapahtunut. Ja unessa… (Cale nousi istumaan sängynlaidalle) susikansa, joita myös kuu-klaaniksi kutsuttiin. Hänen olisi opittava nopeasti ja harjoituksiin vaadittava aika sai hänet hermostuneeksi. Selviäisivätkö he tarpeeksi pitkään vai löytäisikö Cale perille päästyään vain luita ja pelkän muiston noista jaloista olennoista. Cale ei aikoisi sallia sitä, hän oppisi kaiken tarvittavan mahdollisimman nopeasti ja etsisi heidät kuten se outo hahmo oli pyytänyt. Hän nousi seisomaan ja tarkkaili huonetta. Hän katsoi ikkunaan päin ja näki jotakin mikä sai hänet lähes lankeamaan polvilleen. Hänen asuinsijansa oli todella korkealla. Kaukana näkyvistä suurista lumisista vuorista kimmelsi aamu- auringon kultaiset ensisäteet. Hän käveli lähemmäksi tuota ikkunaa ja katsoi tuota taivaallista maisemaa, hän katsoi vuorten pohjalla lepäävää kotikaupunkiaan ja mietti mitä Mort mahtoi tehdä sillä hetkellä. Luultavasti odotti asiakkaita, sillä välin pyyhki pöytiä ja järjesteli tavaroita. Sumua ei tuona aamuna ollut lainkaan, joka merkitsi sitä että ulkona oli pakkasta. Ainakin sen verran että siellä tuli vilu ilman kunnon vaatteita (harjaantunut silmä huomasi sen ilman ja lumen väristä). Cale tuumi hetken miten aloittaisi päivänsä. Hänen päänsärkynsä oli melko mitätön siihen verrattuna mitä hän oli odottanut. Hän muisti äkkiä miten valot olivat tulleet huoneeseen sormia napsauttamalla, hän napsautti sormiaan ja huoneeseen tuli aavistuksen verran himmeämpää. Cale tajusi yhtäkkiä nukkuneensa valot päällä ja häntä alkoi hävettää suunnattomasti. Nukkua nyt sen ikäisenä valot päällä. Hänellä oli siihen hyvä syy mutta siitä huolimatta nolouden tunne oli melkoinen. Cale mietti vielä miten aloittaisi koulutuksensa, mutta tajusi että eihän hänen tarvinnut sitä miettiä. Ashe oli vastuussa koko hommasta ja eikä Cale edes tiennyt miten voisi kehittää voimiaan tarpeeksi tehokkaasti. Hän ajatteli pitäisikö hänen kertoa unestaan Ashelle, sillä hänellä oli varmasti paljon enemmän tietoa vastaavista tilanteista joissa ihmisiin otetaan yhteyttä unien kautta. Cale meni ovesta ulos ja astui käytäviin, tarkkaili ympärilleen ja lähti kulkemaan vasempaan. Hän kulki parisenkymmentä askelta ja tuli portaiden luo jotka viettivät alaspäin. Cale tuumi että pitäisikö hänen mennä alaspäin vai etsiä jokin toinen tie. Hän valitsi portaat, käveli ne alas ja niiden alapäässä lähti vain yksi käytävä vastakkaiseen suuntaan mihin hän oli kävellyt. Cale yritti tarkkailla että näkyisikö matkalla mitään tuttua, mutta kaikki näytti täysin samalta. Ainoa vaihtoehto oli vain kävellä eteenpäin ja toivoa parasta, niin hän myös teki. Hän kulki tuossa käytävässä vähän aikaa ja tuli risteykseen josta lähti tunneleita vasemmalle ja oikealle. Hän valitsi jälleen vasemman. Hän jatkoi eteenpäin muutaman minuutin ja ilahtui huomatessaan että hän oli siinä risteyksessä missä Ashe oli käskenyt veljeään kutsumaan neuvoston koolle. Cale seisoi yksin tuossa hämäryydessä ja mietti minne menisi. Hän tuli kuitenkin nopeasti siihen tulokseen että harjoittelusali voisi olla hyvä paikka aloittaa. Hän kääntyi vasemmalle ja meni käytävään joka veisi hänet harjoittelusaliin. Hän käveli tuossa tunnelissa saman ajan kuten edellisenä iltanakin ja saapui tuohon saliin jossa Ashe istui jalat ristissä ja kasvot alas painettuina. Vasta nyt Cale näki opettajansa pitkät hiukset jotka roikkuivat hänen selkäänsä vasten. Tällä kertaa hänellä ei ollut haarniskaa vaan tavallinen asu joka oli ruskeasta kankaasta tehdyt housut, ja se oli ilmeisesti harjoittelua varten. Cale seisoi käytävän suu aukon edessä ja otti pari askelta kunnes Ashe sanoi:

-   Nukuitko hyvin uudessa asumuksessasi?

-   Uni maittoi, ja olen pahoillani että join sitä olutta muistamatta sen vaikutusta. Olen silti valmis aloittamaan koulutukseni koska tahansa.

Ashe katsoi oppilastaan hieman kummastuneena ja kysyi lopulta:

-   Eikö päätäsi siis särje yhtään?

-   Hieman mutta se ei vaivaa lainkaan, olen tuntenut elämäni aikana paljon kovempiakin kipuja mutta tämä on melko mitätön niihin verrattuna.

-   Näyttää siltä että vastustuskykysi on hieman vahvempaa sorttia kuin luulin. Se on hyvä merkki.

-   Hauska kuulla että edes jotkin kyvyistäni ovat hyviä. Oletko muuten kuullut susikansasta.

-   Olen. Miksi muuten otit asian puheeksi.

-   No… viime yönä. Näin hiukan outoa unta, olin kyseisten tyyppien ympäröimänä jollakin metsäaukealla kuunloisteessa. Luokseni tuli niiden papitar tai jokin sen kaltainen ja hän kertoi minulle, että heidän rotunsa on vaarassa hävitä taistelun demoneita vastaan. Hän sanoi myöskin että kunnes olisin valmis minun tulisi etsiä heidän rotunsa ja auttaa lyömään heitä uhkaavat demonit jolloin he liittyisivät taistelemaan ihmisten rinnalle. Kukaan tätä maailmaa asuttavista olennoista ei voi lyödä niitä yksin mutta jos liittoutuisimme keskenämme meillä olisi hyvät mahdollisuudet.

-   Oletko varma siitä mitä näit? Susi- kansa on aina ollut epäileväistä porukkaa eikä asioita helpota että ihmisillä ja kuu-klaanilla on hiukan ikävä menneisyys.

-   Näin mitä näin. Pitkään olemme olleet sokeita ja vasta nyt minäkin tajusin mikä heidän kiero suunnitelmansa on: Teurastaa jokainen laji yksitellen sukupuuttoon. Heidän toimintansa on järjestelmällistä ja tehokasta, sillä niillä on ylivoima ja uudet joukot sikiävät helvetin syövereissä kaiken aikaa. He näännyttävät meidät hitaasti mutta varmasti koska ennen pitkää meitä on liian vähän ja ne jotka jäävät jäljelle elävät orjina kuolemaansa asti. Liittoutuminen voi olla ainoa mahdollisuutemme mitä meillä on, meidän täytyy saada muutkin unohtamaan vanhat kaunansa ja saada heidät elämään sovussa.

-   Ymmärrän mitä tarkoitat. Varmasti moni muukin on tajunnut sen mutta ei ole löytänyt tarpeeksi rohkeutta tai ei ole viitsinyt kiinnittää siihen tarpeeksi huomiota, tehdäkseen jotakin asian hyväksi. Olen kuitenkin varma että ihmiset eivät tajua pitää sitä niin suurena uhkana että menisivät pyytämään apua muilta kansoilta. Ja vaikka ihmiset, kuu-klaani, haltiat ja muut olennot liittoutuisivat keskenään tilanne on siitä huolimatta parhaassakin tapauksessa ”toivoton”.

-   Tämä sota on jo siis käytännössä hävitty. Meidän on tehtävä jotakin asian hyväksi, emme vain voi istua ja katsoa kun muut juoksevat kuolemaansa kohti vaikka he eivät voi voittaa. Mitä mahdollisuuksia meillä oikein on?

-   Tunnetko legendan valitun tarinasta.

-   Kyllä tunnen. Se taas on eri asia onko siitä mitään apua.

-   Onpa hyvinkin, sinä olet se josta ne tarinat kertovat. Yllätyitkö?

-   Et ole tosissasi! Miten minä muka voisin olla jotakin niin voimallista. Sehän on aivan älytön ajatus.

-   Oli miten oli mutta se voima on sinussa. Olet tavallinen ihmis- olento joten et ehkä koskaan voi saavuttaa sen täyttä voimaa. Sinut on tehty lihasta ja liha ei ole tarpeeksi voimakasta jotta yltäisit korkeampien voimien tasolle, mutta siitä huolimatta voima joka asuu sinussa tekee sinusta vahvimman ja mahtavimman olennon jonka tämä maailma on koskaan nähnyt. Yli viisi vuotta olen etsinyt sitä joka lunastaisi vapautemme ja karkottaisi pahuuden joka on niin kauan mädättänyt maailmaamme. Ja kaiken sen jälkeen löysin sinut. Koko tämän ajan olet ollut kättemme ulottuvilla ja minä kiersin koko tunnetun maailman ainakin kahdesti sen vuoksi. Ironista vai mitä? Vaikka voimasi ovat syvässä unessa ne voidaan herättää. Mutta sitä ennen sinun kehityttävä jotta osaat kohdistaa ja käyttää voimiasi oikein.

-   Mi… mikä se voima on joka asuu minussa.

Ashe katsoi oppilastaan silmiin hymyillen hieman ja sanoi lopulta asian jota Calen oli hankala käsitellä.

-   Voima joka lepää sinussa on nimeltään ”luomisvoima”. Aikanaan kykenet luomaan asioita tyhjästä.
Tulimeriä ja salamoita. Nostattamaan kuolleita vahvempina kuin he olivat eläessään ja avaamaan tähän
maailmaan portteja joiden kautta taivaan sota-joukot voivat astua meidän maailmaamme, jotka muuten lukeutuvat maailman vahvimpiin olentoihin.

Cale kuunteli silmät selällään kaikkea sitä mitä hänen ystävänsä selitti ja yritti tajuta mistä oikein oli kyse. Koko tämän ajan hän oli luullut olevansa vain pelkkä pentu joka ei tiedä mistään mitään mutta nyt näytti siltä että hän oli jotakin ihan muuta.

-   Kun koulutuksesi on suoritettu loppuun me lähdemme matkalle ja pelastamme ne ”susi ystäväsi”. Autamme heitä kuten parhaiten osaamme ja löylytämme niin monta demonia kuin sielumme sietävät.

-   No mitä me tässä enää odotamme, ruvetaan töihin.

Ashe oli yllättynyt nuorukaisen innosta aloittaa oppinsa ja sekin oli myös varsin hyvä merkki. Kun mieli oli avoimesti mukana ihminen pystyi kaikkeen. Ashe kommentoi siihen: - Ruvetaan hommiin sitten. Istu tuolle tyynylle. Cale totteli epäröimättä ja risti jalkansa kuten kouluttajansa. – Nyt alkajaisiksi nostamme energia kapasiteettiasi jota tulet tarvitsemaan runsaasti. Avaa mielesi ja yritä kommunikoida ruumiisi kanssa. Anna ruumiisi levätä ja vahvistua. Kun olet saavuttanut täydellisen transsitilan pääset käsiksi mielesi ja ruumiisi toimintoihin. He olivat tuossa huoneessa monta tuntia. Cale oppi nopeasti ja jatkuvasti kasvavalla mielenkiinnolla. Meditaatiota kesti useita päiviä jona aikana he molemmat vahvistuivat. Neljä päivää kestäneen meditaatio opintojen jälkeen he alkoivat harjoitella mielikytköksessä ja kehittivät taistelutaitojaan. Päivät kuluivat pää asiassa meditaatioon ja taistelu harjoitteluun, illalla he söivät ateriansa ja lepäsivät seuraavaa päivää varten. Vähitellen koulutukseen lisättiin uusia asioita jolloin opinnot tulivat haastavammiksi ja vaativimmiksi. Lihas kuntoa kasvatettiin punnertamalla ja muilla harjoituksilla. Ensin normaaliin tapaan ja lopulta painot päällä. Vuorten laella oli myös eräänlainen ”areena” joka sopi mainiosti vastustuskyvyn paranteluun. Cale meditoi tuntikaupalla ”kirkuvassa” pakkasessa tai paahtavassa helteessä pelkät ohuet housut jalassa. Hän juoksi ympyrää areenan reunoilla säässä kuin säässä lyijystä tehdyt jalkineet käytössään joista suurimmat painoivat kymmeniä kiloja ja pienemmät taas vähemmän. Hänen piti opetella ulkoa joitakin asioita joita hän tarvitsisi: Epäröinti on myrkkyä, kipu ja pelko ovat ystäväsi kun osaat pitää ne aisoissa eivätkä ne näy ulospäin, kipu pitää elossa ja tekee vahvaksi, pelko varoittaa sinua vaarasta, se mikä ei tapa se vahvistaa, älä koskaan herpaannu ja vaikka näkisitkin vastustajasi kokoajan kuuntele ja tarkkaile ympäristöäsi aina. Ashe valvoi jatkuvasti oppilaansa toimia ja edistymistä ilman epäröintiä että tämä luovuttaisi hetkeksikään. Hän kehittyi hyvää vauhtia koko ajan ja pian ei enää menisi kauaa kunnes tämä olisi valmis.

Lue lisää

Tekstiä olisi paljon helpompi lukea, kunhan kiinnität huomiosi joihinkin asioihin:
-Kappalejako
-Välimerkit
-Yhdyssanat
-Tarpeeton toisto
-Lauseenvastikkeet

Koopee kirjoitti:

Tekstiä olisi paljon helpompi lukea, kunhan kiinnität huomiosi joihinkin asioihin:
-Kappalejako
-Välimerkit
-Yhdyssanat
-Tarpeeton toisto
-Lauseenvastikkeet

Lue lisää

... korjaan asian.

Tarinamies kirjoitti:

... korjaan asian.

Tama tulee nyt asian vieresta, mutta harva se paiva ei tarkoita harvoin, vaan hyvin usein.

Tarinamies kirjoitti:

Otin sen jostakin alun jälkeen jotta saisitte juonesta vähän selvää. (Saras on itse keksimäni nimi, Sarasin veljeskunta).


Kun tuo välähdys haihtui hän huomasi olevansa jossain muualla. Jonkinlaisessa isossa kivisessä huoneessa… josta lähti käytäviä vähän joka suuntaan. - Missä olemme? –Veljeskuntamme piilopaikassa. Joka on ollut käytössämme jo tuhansien vuosien ajan. Tänne ei pääse ilman siirtoloitsua sillä tänne ei ole ovia joista kulkea, tai itse asiassa on mutta niiden löytäminen on jo vähän toinen juttu. Seuraa minua. Muukalainen lähti kulkemaan yhtä käytävää pitkin ja Cale seurasi perässä, käytävät oli valaistu jonkinlaisilla hohtavilla kristalleilla jotka loivat ympärilleen himmeähköä valoa mutta se riitti mainiosti käytävissä suunnistamiseen. He kulkivat käytävissä jotka haarautuivat muihin suuntiin ja joidenkin tunneleiden päässä oli huoneita joiden tarkoitusta Cale ei vielä kuitenkaan tiennyt. – Nimeni on muuten Ashe, en muistanut kertoa sitä aiemmin.
–   No ihan kiva tavata. Ashe… harvinainen nimi mutta ei mikään ennenkuulumatonkaan Cale mietti. Hän oli kuullut elämänsä aikana tavernassa kunnon litanian mitä erilaisimpia nimiä mutta hänen uuden ystävänsä nimi oli tullut vastaan harva se päivä. He kulkivat vielä tovin ja Cale huomasi että seinät muuttuivat yhtäkkiä sileiksi ja kivinen pinta vaihtui seinämaalauksiin. Cale ei tiennyt mistä ne kertoivat mutta yhdessä maalauksista joka esitti jotakin valtaisaa taistelua oli kummallinen riimukuvio. Hän ei muistanut missä oli nähnyt sen mutta siitä huolimatta hän osasi tulkita sen leikiten. Se tarkoitti ”ikuista elämää ja kuolemattomuutta”. Tuo kuvio oli erään taistelevan ihmishahmon yläpuolella joka piteli suurta miekkaa valtaisan demonijoukon edessä. Cale katsoi tarkemmin ja huomasi miekan olevan yllättävän tutun näköinen, mutta ravisti ajatuksen nopeasti mielestään. Cale katsoi tuota maalausta ja kuuli täysin selvästi jonkinlaisen hiljaisen naisäänen kuiskaamana: Päästä meidät pahasta, kosta häpäisymme. Sinun täytyy elää sillä vain sinä olet… - Cale? Meidän on jatkettava. – Ainiin, anteeksi taisin uppoutua liiaksi noihin taideteoksiin. Ashe nauroi ja sanoi että niistä olivat taideteokset kaukana. Ne hädin tuskin olivat edes maalauksia vaikka olivatkin hienon näköisiä. Cale vilkaisi vielä ohimennen maalauksia ja kuuli saman äänen: Pelasta lapsemme. Cale oli tuosta sanomasta yllättynyt ja samalla peloissaan sillä hän epäili jo menettäneensä mielenterveytensä. Oli miten oli se tulisi enne pitkää selville tavalla tai toisella. He jatkoivat eteenpäin ja sitä mukaa käytävät laajenivat isommiksi joiden seinät oli muurattu jonkinlaisista savitiilistä tai muusta vastaavasta aineesta, ja lähemmän tarkastelun tuloksena kävi ilmi että ne tiilet oli hakattu tavallisista kivistä. He tulivat huoneeseen josta lähti käytäviä kolmeen suuntaan: Eteen ja sivuille. He seisoivat risteyksessä jossa valo oli himmeimmillään ja Ashe sanoi: - Kutsu neuvosto koolle, minulla on uutisia. Cale ihmetteli kenelle hän oikein puhui ja huomasi varjoissa toisen veljeskuntalaisen hahmon joka oli naamioitunut niin hyvin pimeään nurkkaukseen että sitä oli vaikea huomata vaikka tiesikin tarkalleen missä kohti hän seisoi. Tuo hahmo vastasi vaimealla äänellä ”Tapahtuu” ja katosi pimeyteen. Kuka hän oli? Yksi veljistäni(Veljenkunnassa kaikki olivat veljiä keskenään). Toki oli olemassa muitakin veljeskuntia mutta Sarasin veljeskunta oli itsenäisistä veljeskunnista tunnetuin ja pelätyin johon kuului vain kaksikymmentä jäsentä mutta silti he olivat tunnettuja kautta maailman. Kaikki heistä olivat kiertäviä ritareita jotka matkustivat ympäri maailmaa omin neuvoin ja kohtasivat monia taisteluita ja koitoksia jotka tekivät heistä vahvempia. Kaikkein päällimmäisin syy heidän maineeseensa oli luultavasti se että legendan mukaan heidät valittiin kuolemattomina johtamaan ihmisiä taistelussa pahuutta vastaan (jossa oli myös hiukan perääkin). He eivät olleet kuten tavalliset kuolemattomat vaan he eivät vanhentuneet kuten normaalit ihmiset. Monet uneksivat samanlaisesta elämäntavasta kuten Saraseilla oli: Kulkea omia teitään, mennä rohkeasti sinne minne kukaan ei koskaan ennen ollut uskaltanut mennä ja löytää uusia maailmoja… ja olentoja. Heidän elämänsä oli seikkailu josta monet unelmoivat mutta harvoilla oli kanttia siihen. Toki he kokoontuivat aina joka toinen vuosi piilopaikkaansa veljiensä pariin hengellisen johtajansa kutsumana, johon he käyttivät yleensä telepatiaa sillä he saattoivat joskus olla jopa toisella puolella maailmaa. Kokoontumiset eivät tietenkään olleet pakollisia mutta suositeltavia (Ashe ei ollut nähnyt veljiään yli viiteen vuoteen). Telepatia oli myös hyödyllistä jos joku oli saanut siivet selkäänsä mutta tähän mennessä he kaikki olivat kuitenkin elossa. Sarasin Veljeskunta oli edelläkävijä ja heitä pelättiin ja kunnioitettiin kaikkialla, niin vihollisten kuin omienkin keskuudessa. Ashe käveli vasemmalla olevaan käytävään Cale jalanjäljissään jossa he muutaman minuutin käveltyään tulivat puolisen metriä alempana olevaan suureen saliin jossa oli suuret koristellut näköala ikkunat. Se ilmeisestikin oli harjoittelu sali. Salissa oli kaksi pitkähiuksista ritaria ilman haarniskaa ja heillä oli päällään vain ruskeasta kankaasta tehdyt housut ja Ashen tavoin hekin olivat yli kaksi metrisiä. He näyttivät yläruumiinsa puolesta lähes kehon rakentajilta ja kasvoiltaan vain kaksikymppisiltä mutta Cale tiesi että he saattoivat hyvinkin olla vuosituhansien ikäisiä. He miekkailivat keskenään tehden mitä hienoimpia taistelu liikkeitä ja liikesarjoja joita Cale ehti ihailla lyhyen hetken ajan kunnes Ashe vihelsi kuuluvasti ja he molemmat kääntyivät häneen päin, miekat katosivat välähdyksen saattelemana ja toinen heistä sanoi yllättyneenä: Ashe! Sinua ei olekaan näkynyt aikoihin, mikä sinut tänne lennätti. Molemmat ritarit tulivat tervehtimään häntä ja taputtelemaan hänen olkapäitään ja eikä aikaakaan kun kysymykset täyttivät ilman: Miten menee, oletko oppinut mitään uutta, kuinka monta vuotta siitä oikein on, onko tullut kaatoja. Mutta kukas uusi ystäväsi on? Toinen heistä ojensi kätensä tervehtiäkseen ja Cale teki samoin. Cale on nimeni. Vastaus tuli nopeasti: Minä olen Thyrtan ja tuo hiljainen jätkä tuolla takana on Hale (joka oli rodultaan mustaihoinen). Ashe sanoi että hänen oli tavattava neuvosto mitä pikimmiten sillä hänellä oli tärkeää asiaa. Hale kysyi että mikäs nyt niin tärkeää on kun viime tapaamisestakin on niin kauan ja sai vastaukseksi lyhyen katseen josta Cale tiesi että hän puhui telepaattisesti. Vastausta ei selvästi oltu tarkoitettu Calen korville… ainakaan vielä. Halen silmät aukenivat suuriksi ja sanoi: Aivan mikset heti sanonut jätä hänet meidän huostaamme niin opetamme hänelle muutaman asian. Ashe meni takaisin samaa tietä jota oli tullutkin Calen katse selässään. Hale sanoi viimein:

–   Näytä mitä osaat.
–   Mitä osaan? Enhän minä mikään kokenut taistelija ole.
–   Osaatko ruumiista irtautumisen.
–   No se kyllä onnistuu. Onko teillä mitään erikoistaitoja.

Molemmat ritarit katsahtivat hymyillen toisiinsa ja Cale osasi kyllä tulkita nuo ilmeet joten hän alkoi katua kysymystään. Ne tarkoittivat: Eiköhän näytetä hänelle jotakin pelottavaa (tai jotain sinne päin), ja pian Cale saikin selville mitä he aikoivat. He molemmat seisoivat Calen edessä muutaman metrin päässä katsoen häntä suoraan silmiin ja yhtäkkiä heidän päälleen alkoi ”kasvaa” samanlainen haarniska kuten Ashella oli. Ensin metalli alkoi kietoutua heidän ruumiidensa ympärille ja sitten ilmestyi viitta josta kasvoi huppu heidän päänsä päälle ja heidän kasvonsa peittyivät pimeyteen, jonka jälkeen huone heidän ympärillään alkoi pimentyä kietoen ritarit kokonaan pois näkyvistä. Huone jossa he olivat oli jo täysin pimeän ja pelottavan usvan kietoma mutta Cale erotti kätensä ja muut ruumiin osansa aivan hyvin. Calen ympärillä kuului outoja ääniä jotka olivat ilmeisestikin sekoitus kuiskauksia ja jotakin kummallista puhetta. Cale kääntyili äänien suuntiin ja silloin tällöin kuului muitakin ääniä kuten etäisiä tuskan huutoja ja miekan kilahduksia. Sitten alkoi kuulua naurahduksia, läheisiä eläimen karjahduksia ja miehen ääni joka kuiskaili: kuole, pala, tunne vihani… nuo äänet pyörivät ympäri huonetta kuuluen kuiskauksina satunnaisista suunnista. Cale tiesi että hänen uudet ystävänsä eivät puhuneet sillä äänet eivät mitenkään voineet olla heidän omiaan ja hän tiesi myös että häntä ei satutettaisi mutta siitä huolimatta häntä pelotti sillä ihmisen itsesuojeluvaistolla oli usein tapana tulla esille juuri silloin kun sitä vähiten kaivattiin. Tuota samaa jatkui jonkin aikaa kunnes äänet kaikkosivat ja valo palasi huoneeseen. Cale katsoi liikkumatta eteensä, kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja näki ystäviensä olevan hänen edessään. He olivat liikkuneet mutta askelten ääniä eikä mitään liikkumiseen viittaavaa ollut tullut Calen korviin ja vaikka ääniä olisikin ollut vaikea kuunnella kun ne oudot äänet leijuivat ympärillä hänen olisi pitänyt vähintäänkin tuntea heidän liikkuvan mutta kumma kyllä mitään sellaista ei ollut tapahtunut. Thyrtan kysyi:

- No mitä tuumit.
-   Vaikuttavaa mutta onko sillä jokin tarkoitus
-   Kyllä vain. Se oli tavallinen silmänkääntö ja mielenhallinta temppu mutta joskus sekin riittää ottamaan vastustajalta hyökkäyshalut pois vaikka toimiikin parhaiten suljetuissa tiloissa.

Cale mietti hetken ja muisti haarniskat joten hän kysyi kiinnostuneena:

-   Kuinka oikein teette tuon haarniska tempun.
-   Se ei varsinaisesti ole mikään temppu vaan kutsumistaika (kyky kutsua maagisesti tai telepaattisesti aseita tai eläimiä luoden ne ”manaenergiasta” jotka saattoivat olla hyvinkin voimakkaita taistelussa kutsujan taidoista riippuen).
-   Mutta miten teillä on aina samat haarniskat.
-   Kun neljätuhatta vuotta sitten perustimme tämän pyhän veljeskunnan vannoimme omistavamme elämämme taisteluun vääryyttä ja pahuutta vastaan. Harjoittelimme ja kehitimme itseämme tarpeeksi jolloin pystyimme ottamaan vastaan pyhien voimien lahjoittamat muokkautuvat varusteet ja ne istutettiin meihin jolloin niistä tuli osa meitä. Niiden varusteiden voima asuu sydämissämme. Haarniska kestää hyvin vahingoittumatta ja vaikka se kärsisikin vahinkoja se korjautuu kutsuttaessa aina uudelleen, ja sama pätee aseisiimme paitsi että ne ovat täysin tuhoutumattomia joten demoneja piestessä ei tarvitse olla huolissaan niiden vahingoittumisesta vaikka isku osuisikin suoraan niiden luisiin panssareihin (joka saattoi joskus vastata jopa teräspanssaria).
Miekoissa ja haarniskoissa on myös se mainio puoli että ne kehittyvät kokemuksemme mukana joten kahdenkymmenenkin tason ritari on jo komea ilmestys. Vastaavanlaiset muokkautuvat haarniskat ja aseet ovat todella arvokkaita ja siksi ne ovat usein vain rikkaiden hupia. Kokemuksemme mitataan asteissa joten omien voimiemme arviointi tällöin myös helpottuu.

Cale kuunteli haltioituneena ja katseli samalla ympärilleen tutkien ympäristöään. Yksi asia tuossa huoneessa kuitenkin vielä ihmetytti häntä. Cale käveli suuren ikkunan luo ja katsoi ulos. Näky oli melko vaikuttava, sillä he olivat ilmeisesti jonkinlaisen vuoren sisässä ja ikkuna josta Cale katsoi ulos oli satojen metrien ellei jopa muutaman tuhannen metrin korkeudessa josta näkyi kauas alhaalla olevaan kaupunkiin…hänen kotikaupunkiinsa. Ulkona oli pimeää joten hän kykeni näkemään pelkät valot. Tämä on siis Sarasin veljeskunnan salainen piilopaikka… ja vieläpä varsin lähellä hänen kotikaupunkiaan Cale tuumi päättäen kysyä vielä toisen kysymyksen:

-   Kuinka tämä paikka oikein pysyy piilossa jos täällä on näin suuri ikkuna. Sen kokoinen ikkuna näkyi varmasti alhaalta käsin jos joku tarkkasilmäinen olisi sattunut vilkaisemaan sinne tai jos aurinko paistoi oikeasta kulmasta niin heijastus olisi varmasti herättänyt huomiota kansalaisissa.

-   Thyrtan avasi vuorostaan suunsa: Se on varsin yksinkertaista sillä se näyttää ulkoa käsin aivan tavalliselta kallion seinämältä. Yksinkertainen naamiointi taika ei sen enempää. Mutta nyt testaamme voimasi.

Molemmat ritarit menivät istumaan pienille tyynyille ristien jalkansa ja pyysivät Calea tekemään samoin joka totteli kyselemättä. Kun he kaikki olivat omilla paikoillaan he laskivat päänsä käsiensä varaan ja sukelsivat mielensä syvyyksiin.

Ensin Cale ei edes tajunnut missä oli mutta vähitellen hänen mielensä selkeni ja se mitä hän näki sai loksahtamaan hänen suunsa auki. He kaikki olivat valtavan areenan tapaisella korokkeella joka seisoi suunnattomien vesiputousten keskellä.

-   Tuota… missä olemme?

-   Suunnittelemassani paikassa jossa voimme vapaasti taistella ilman kuoleman vaaraa. Tätä tilaa kutsutaan mieli kytkökseksi. Olemme tavallaan toistemme mielissä, mutta sitä on melko hankala selittää joten kerron sen myöhemmin. Mutta nyt… ota aseesi.

Cale veti miekkansa vyöltään saaden aikaan metallisen narahduksen jolloin Cale sanoi: Aloittakaamme.
He molemmat seisoivat kaukana katsoen toisiaan silmiin. Hale tarkkaili tilannetta sivumpana mietteliään näköisenä. Thyrtan lähti juoksuun Calea kohti miekka valmiina ja juuri kun miekka oli osumaisillaan häneen Cale väisti iskun taidokkaasti jolloin hänen toverinsa vatsapuoli jäi suojaamattomaksi ja Cale tajusi käyttää tilanteen hyväksi. Cale huitaisi miekkansa Thyrtanin vatsaan josta kuului metallinen kilahdus ja Calen miekka vastasi iskuun hehkumalla sinistä valoa riimujen loistaessa pohjalla. Cale hyppäsi iskun lyötyään nopeasti taakse päin ja katsoi vastustajaansa joka sanoi: Ensikertalaiseksi osaat aika hyvin. Eihän se juurikaan ollut kummoinen ihme sillä Cale oli harjoitellut pienestä pitäen puumiekoilla ja ties millä leikkikaluilla siirtyen vähitellen raskaamman sarjan aseisiin joista oli tullut osa hänen elämäänsä. Jatkuva harjoittelu johon hän aina käytti lähes kaiken vapaa aikansa teki hänestä vuosien saatossa ketterän ja taidokkaan paitsi että Sarasin jäsenillä oli ollut tuhansia vuosia aikaa harjoitella ja kehittää itseään yhä vain karaistuneimmiksi ja vahvemmiksi. Tavallinen teini joka osaa taistella kokenutta soturia vastaan on jo pienoinen saavutus. –Nyt saatkin näyttää kuinka torjut iskut lähitaistelussa, johon Cale vastasi: –Tänne vain. Thyrtan lähti juoksuun ja löi miekkansa Calea kohti olkansa takaa jolloin hän otti iskun vastaan miekallaan joka alkoi taas hehkua tuota sinistä valoa. Pian tuon iskun jälkeen miekka tuli sivulta ja kimposi pois torjuttuna, siirtyen toiselle sivulle kimmoten samalla menestyksellä takaisin. Torjuttuaan sivulta tulevat iskut alkoi sadella kierre liikkeitä joita olikin jo hankalampi torjua. Miekat takoivat toisiaan iskien kipinöitä ja samalla luoden ympärilleen sinistä valoa joka toi taisteluun taianomaista tunnelmaa. Cale piti refleksinsä jännittyneinä ja mielensä avoimena mutta jatkuva torjuminen ja tarkkailu otti voimille syöden jatkuvasti hänen kuntoaan. Juuri kun Cale tunsi ettei hän enää jaksaisi hetkeäkään Thyrtan lopetti iskut. –Täytyy sanoa että pärjäät aika hyvin vaikka kuntosi ei olekaan mitään huippuluokkaa. Olen silti melko vaikuttunut. Mutta nyt katsotaan kuinka hyvin pärjäät taistelussa. Älä kuitenkaan ole huolissasi sillä emme voi kuolla täällä vaikka saisimmekin toistemme miekat lävitsemme. Valmiina? No taatusti. He molemmat lähtivät juoksuun toisiaan kohti miekat ojennettuina ja kun he pääsivät iskuetäisyydelle näky oli kuin jostakin kahden hullun tappelusta jossa kukaan ei edes välittänyt terveydestään. Harjaantunut silmä osasi kyllä erottaa yksittäiset liikkeet johon kuului myös useita väistö liikkeitä ja he molemmat osasivat sattumalta väistellä ja torjua tappavia iskuja jolla pärjäsi hyvin oikeassakin taistelussa. Juuri siksi ne kuuluivatkin taistelijan perusvarustukseen. Hale katseli tuota näytelmää jonkin aikaa arvioiden tuon nuoren sankarin taitoa ja tietämystä. Kun jonkin aikaa oli mennyt molemmat soturit näyttivät melko uupuneilta mutta se miten Cale oli pärjännyt näinkin pitkään oli arvoitus. Thyrtan kysyi: - No miten meni? – Molemmat taistelivat hyvin… siis jos ei oteta huomioon että te molemmat kuolitte ainakin kuusi kertaa. Thyrtan ja Cale mulkoilivat toisiaan hengästyneinä ja kummastuneina kunnes Hale alkoi hieroa päätään mietteliäänä ja sanoi lopulta: - Meidän taitaa olla aika lähteä. Thyrtan ja Hale haihtuivat hänen silmiensä edessä jolloin Cale tunsi tietoisuutensa siirtyvän aivan itsestään, luultavastikin siksi että tuo paikka jossa he harjoittelivat oli Thyrtanin itsensä tekemä ja ylläpitämä. Cale avasi silmänsä ja huomasi taas olevansa siellä missä hän aloitti ruumiista irtautumisensa. Veljeskunnan harjoittelu salissa jossa Ashekin oli tumma huppu kasvoillaan. Ashe aloitti keskustelun: - No olikos hauskaa. Cale vastasi että virkistäväähän se oli mutta en silti tiedä mitä ajatella siitä kaikesta. Hale lisäsi: - Tuo nuori soturi osaa hyvin taistelemisen perus tekniikat mutta niissäkin riittää paranneltavaa. Ashe oli hetken hiljaa kunnes sanoi mitä neuvosto oli sanonut: - Neuvosto päätti kouluttaa sinusta täysin itsenäisen taistelijan… ja se tehtävä annettiin minulle. Aloitamme huomenna. Cale oli järkyttynyt ja ilahtunut samaan aikaan. Jos joku Ashen kaltainen taistelu mestari kouluttaisi hänet hänestä tulisi varmasti kunnon miekkamies. Mutta sitten Cale ajatteli kaikkea sitä harjoittelua ja rasituksen sietokyvyn kasvattamista joka vaadittiin jos aikoi karaistua tulevia koitoksia varten. Se tulisi vaatimaan melkoisesti lihaskunnon kehittämistä, lämpötilojen sietoa ja vaikka mitä muuta. Vaikka Cale oli hiukan peloissaan siitä mitä se kaikki tulisi vaatimaan hän ei silti epäröinyt hetkeäkään suostuvansa ja tekevänsä sitä mikä vaadittiin sillä nyt hänellä oli mahdollisuus kehittyä mestareiden keskuudessa ja opetella se mitä tarvittiin. Hän tiesi että koulutus tulisi olemaan pitkä ja vaativa joten hän myöskin aikoi oppia kaiken kuten piti sillä koston himo ja taistelun tahto oli kova. Jonakin päivänä… hän olisi valmis ja näyttäisi kaikille niille paholais- armeijoille mistä ihmiset oikein on tehty.

Hale ja Thyrtan katsoivat hölmistyneinä toisiinsa ja päästyään yli sekavasta mielentilastaan he onnittelivat uutta oppilastaan ja toivottivat hänet tervetulleeksi uuteen oppipaikkaansa. – Tervetuloa vain, ei mene aikaakaan kun jo pääset pitämään hauskaa niiden rumilusten kustannuksella. Cale oli otettu kaikista niistä sanoista jotka pyörivät hänen päänsä sisällä, sillä viimeinkin hän tunsi itsensä hyväksytyksi johonkin. Hänen ystävänsä olivat jättäneet hänet kun hän oli ollut pieni ja lopulta kääntyneet häntä vastaan. Mutta nyt hänen ympärillään oli ihmisiä jotka ottivat hänet joukkoonsa vaikkei se tosin tarkoittanut että hänestä tulisi veljeskunnan jäsen, se ei ollut tärkeää sillä hänestä tulisi aikanaan kokenut taistelija uusien ystäviensä avustuksella. Melkoinen päivä. Ashe lisäsi: - Huomenna alat valmistautua tuleviin koitoksiin mutta sitä ennen tutustutan sinut uuteen kotiisi ja ystäviisi. Calen vatsa murahti. - Aloitamme siis ruokasalista. Entäs te kaksi? – Ajattelimme jäädä hiomaan taitojamme vielä vähäksi aikaa, menkää te vain. – Hyvä on, tule Cale. He molemmat menivät takaisin tietä jota he olivat tulleet aiemminkin ja käytävässä kulkiessaan Cale kuuli takaansa vielä Thyrtanin sanat: - Mihin jäimmekään. Ennen pitkää he tulivat taas siihen risteykseen josta he olivat kääntyneet harjoittelu saliin mutta he kulkivat tällä kertaa vastakkaiseen käytävään joka jatkui hyvän matkaa kunnes se vähitellen laajeni yhä suuremmaksi. Kun käytävä laajeni onkaloksi Cale alkoi kuulla muiden ihmisten sekalaista puheen ääntä ja haistoi ruuan tuoksun joka sai hänet melko kärsimättömäksi. Eihän se ollut ihme sillä hän ei juurikaan ollut syönyt mitään tuona päivänä lukuun ottamatta sitä aamuista ateriaa joka oli pullo olutta ja kimpale villisikaa. Cale joka muutenkin oli hiukan laihaa sorttia tunsi nyt vatsassaan melkoista sekamelskaa joka kertoi siitä polttoaine alkoi olla lopussa, no se olisi varmaankin kohta ohi. He kävelivät kohti tuota tuoksua kohti ja pian he olivat taas jossakin suuressa salissa joka oli harjoittelu saliin verrattuna paljon laajempi ja koristeellisempi. Seinät oli peitetty joillakin maalauksilla joiden merkitystä Cale ei vielä tiennyt ja eniten hän kiinnitti huomiota koristeellisiin marmori pylväisiin jotka tukivat korkeaa kattoa. Noiden pylväiden välissä oli pitkä luultavasti tammesta tehty pöytä joka notkui jos jonkinlaisista herkuista kuten enimmäkseen lihaa mutta oli seassa omenoitakin ja monenlaisia muita joita Cale ei edes ollut ennen tiennyt olevan olemassakaan… ja tietysti olutta. Joku tyyppi seisoi pöydän päällä miekka osoittaen ylöspäin ja höpisten pienessä nousuhumalassa jotakin joka ilmeisesti kertoi jostakin oudosta tilanteesta: Minun tehtäväni on löytää se josta tarinat kertovat ja sen minä myös teen joten älkää pelätkö sillä minä löydän hänet, jolloin koko sali repesi nauruun mutta loppui äkisti kun Ashe aloitti suunvuoronsa: Olen kovin otettu tuosta näytelmästä jonka muistat niin hyvin… joskin melko väärin. Koko sali oli hiiren hiljaa. Ashe käveli viisi alas vievää porrasta mutta Cale jäi paikalleen. Yksi ruokailijoista nousi seisomaan ja yritti selittää: - Se oli pelkkä pila ei siitä kannata hermostua. – Miksi olisin hermostunut, emmehän me ole nähneet pitkään aikaan mutta huumorintajuni on edelleen tallella. En näe syytä pilata tätä hetkeä sellaisen asian takia. Tahdon esitellä teille erään joka tulee asumaan meille joksikin aikaa ja josta kaljaa kittaava veljemme jo kertoikin. Kaikki katsoivat hiljaisina portaiden yläpäässä seisovaa nuorta miestä jolla oli miekka vyötäröllään. Jonkin aikaa kestäneen ihmettelyn jälkeen yksi miehistä nosti tuoppinsa ilmaan ja sanoi kuuluvasti: - Eiköhän toivoteta hänet tervetulleeksi. Muut tekivät samoin ja lausuivat yhteen ääneen: Uudelle oppilaallemme! Cale seisoi tasanteen yläpäässä yllättyneenä tuosta toivotuksesta. Ashe sanoi lempeällä äänellä: - Käy pöytään, kyllä tästä riittää. Cale totteli empimättä ja kävi hänen viereensä. Ruokien huumaava tuoksu leijui kaikkialla hänen ympärillään ja Cale joka ei ollut syönyt juuri mitään tuona päivänä alkoi miettiä että pitäisikö hänen syödä vähän. Hänen edessään oli melkoinen määrä jos jonkinlaista purtavaa mutta jostain syystä hän epäröi koskea niihin, vaikka tuskin ne koristeinakaan siinä olivat. Ashe sanoi: - käy kiinni muuten nämä jäävät tähteiksi. Cale ei kauaa miettinyt vaan otti eteensä mitä hänen käteensä osui. Hän ahmi kuin mielipuoli ja muut pöydässä olijat mulkoilivat toisiaan mietteliäinä. Ashe söi hiukan hitaammin ja muut jatkoivat ruokailu puuhiaan pöydän ääressä. Yksi veljeskuntalaisista aloitti puheenvuoronsa kysyen: - No Ashe, missäs kaikkialla olet käynyt ja oletkos oppinut mitään uutta. – Onhan tuota tullut opiskeltuakin, maailman kiertäminen oli kyllä hauskaa mutta on silti mukava olla taas kotona. Ai niin, opin yhden uuden loitsun, kutsun sitä ”ketjusalamaksi”. Nimestäkin jo voi todeta että se on taistelu taika. Näytän sen joskus kun olemme mielikytköksessä sillä se on melko arvaamaton suljetuissa tiloissa. – Entäs se ylämaalainen ystäväsi, Thornielko hänen nimensä taas oli. – Hän voi ihan hyvin. Vaikka viettääkin kaikki päivänsä demoni jahdissa. Muistan vieläkin kun näitte hänet ensimmäisen kerran sillä ne ilmeet eivät helposti unohdu. Useimmat pöydässä olijat nauroivat vaisusti. Paitsi Cale jonka pää nuokkui puolelta toiselle, ja syykin oli varsin ilmeinen. Cale oli löytänyt jostakin ruokien seasta itselleen olut kannun joka oli nyt viimeistä pisaraa myöten tyhjä. Ei ollut ihme että Cale oli janoissaan unohtanut kyseisen juoman sivuvaikutukset eikä häntä sen vuoksi voinut moittia. Kaikki katsoivat häntä yllättyneinä ja joku sanoi: - En olekaan ennen nähnyt noin nuoren pitävän oluesta. Ei sillä että hän olisi jokin ”juopontaimi” sillä ei täällä kyllä muutakaan juotavaa näy. Paitsi tietysti viiniä jolla taitaa olla hiukan sama vaikutus. Ashe hymyili vaisusti ja sanoi: - Kymmenen kultarahaa vetoa että hän ihmettelee aamulla heti herättyään että minnekähän ne hevoskärryt olivat menossa kun piti päältä ajaa. Se on nimittäin melko yleinen kysymys kun heräät siihen tappavaan päänsärkyyn. Tosin oppilaamme saa olla onnellinen että joi vain sen verran että päässä heittää sillä jos hän olisi juonut itsensä sammuksiin päänsärky veisi hengen. (Vaikka melkoinen krapula oli siitä huolimatta odotettavissa). Joku ruokailijoista sanoi: luulen että hänet pitäisi viedä huoneeseensa toipumaan. Ashe vastasi sen olevan hyvä ajatus ja he molemmat nousivat pöydästä, Cale käveli vaappuen omin voimin opettajansa jäljessä. He molemmat kävelivät majoitus tiloihin ja Ashe opasti oppipoikansa huoneeseen joka tulisi olemaan hänen oma lepopaikkansa jonkin aikaa. Cale astui pimeään huoneeseen jonne Ashe sytytti valot sormien napsautuksella. Huoneessa oli valoa vaikka sen lähdettä ei näkynyt missään. Huone ei ollut järin iso. Ei iso muttei pienikään. Ashe käveli vastapäisen seinän luokse ja heilautti kättänsä sen pintaa pitkin jolloin seinä muuttui läpinäkyväksi mutta ei siitä paljon näkynyt sillä ulkona oli pilkkopimeää. Ashe poistui huoneesta ja jätti Calen yksin tutustumaan asumukseensa. Sisäpuolella tuo uusi asukki yritti heilutella kättään seinän edessä ilman mitään tulosta ja luovutti melko nopeasti jättäen näköalaikkunan läpinäkyväksi niille sijoilleen. Hän tarkkaili kiviseinäistä huonetta ja huomasi seinän vieressä kookkaan, kivestä tehdyn sängyn ja istui sille. Hän huomasi miten pehmeä se oli ja kävi pian selälleen. Ei mennyt aikaakaan kun hän nukahti vaikka huoneessa oli yhä tuo maaginen ”kattolamppu” päällä.

Cale näki tuona yönä outoa unta: Hän huomasi olevansa jollakin oudolla metsä aukiolla kuunvalon loisteessa. Oli pimeä syys-yö mutta kuu valaisi juuri sen verran että hän kykeni näkemään missä oli ja näkemään takanaan oman varjonsa. Hän vain seisoi siellä keskellä ”ei mitään” ja ajatteli jo että pitäisikö hänen yrittää herätä tuosta unesta mutta hänestä tuntui ettei se olisi paras mahdollinen ratkaisu. Hän tunsi että tuon unen tarkoitus oli ilmoittaa hänelle jotakin. Cale pälyili ympärilleen ja pian hän alkoi nähdä ympärillään kookkaita varjoja jotka kiertelivät hänen ympärillään. Ensin yksi sitten kaksi ja niitä tuli koko ajan lisää. Nuo hahmot… ne kävelivät kahdella jalalla mutta ihmisiä ne eivät olleet sillä niiden jalka terät olivat liian pitkät, kuten susilla tai koirilla joiden pidentynyttä jalkaterää kutsuttiin ”kintereeksi”. Niiden selkäkin oli melko kumarassa. Cale seisoi yhä paikallaan ja päätti lopulta sanoa jotakin: - Tulkaa esiin ja näyttäytykää! Ne tulivat lähemmäksi ja katsoivat häntä selkä matalana. Cale ajatteli yllättyneenä: Susi kansaa. Mystinen rotu joka oli pitkään ollut vain pelkkä myytti. Niiden kasvot olivat kuten tavallisilla susilla mutta ne kulkivat pystyasennossa ja niiden karvainen ruumis oli koristeltu erilaisin maalauksin ja koruin. Ne olivat niin ihmismäisiä että oli jopa vaikea uskoa niiden polveutuvan tavallisista susista. Heidän kasvoillaan näkyi mitä he ajattelivat kuten ihmisillä, ja ne puhuivat samaa kieltä kuten ihmiset silti ymmärtäen alempien susi veljiensä kieltä. Cale kysyi viimein:
-   miksi minusta tuntuu että teillä on minulle jotakin sanottavaa. Vastaus kuului oudolla murteella: Meillä ei ole sanottavaa… eräällä toisella on. Hänelle sinun puhuttava on, koskee sinua tavalla jota tiedä emme. Tuo ääni kuului lempeällä ja hiljaisella naisen äänellä. Kenellä on minulle asiaa? Onko hän lähettyvillä? Cale katsoi eteensä ja huomasi pimeydestä ilmestyvän toisenkin susimaisen matalan hahmon joka oli paljon koristellumpi: Turkki oli maalattu täyteen jonkinlaisia merkkejä, korvissa roikkui luusta tehtyjä koruja, hänen päästään roikkui ohuita lettejä jotka oli koristeltu pyöreillä helmillä. Ja hänen kädessään oli pitkä sauva jossa oli poppamiehen tai naisen tunnusmerkit: Siitä roikkui luusta tehtyjä kaulanauhoja ja sen ylä-päässä oli suuri kallo, ilmeisesti peuran sillä siinä oli yhä lyhyet sarvet tallella. Cale aloitti: - Sinulla siis oli jotakin asiaa.

-   Aivan, minulla sinulle puhuttavaa oli. Rotumme joutunut hyökkäyksen kohteeksi on. Olennot joita demoneiksi kutsutte tästä maailmasta meidät hävittää tahtovat.

-   No se nyt ei ole mitään uutta. Ne hirttämättömät ovat kautta aikain yrittäneet hävittää kaiken hyvän ja kauniin kotimaailmastamme. Miksi muuten kerrot tästä minulle?

-   Ihmiset luonnostaan lempeitä ovat ja ruumiinne taisteluun sopiva. Yksin petoja vastaan selviäisi emme ja tekään ette. Jos sinä ja ystäväsi rotumme tuholta pelastatte, ihmisveljienne rinnalle taisteluun pahaa vastaan liitymme. Taistella petoja vastaan molemmat osaamme mutta yksin liian heikkoja niille olemme, yhdessä vahvoja olemme ja voittomme ehkä saamme.

-   Mielenkiintoinen ehdotus mutta kuinka minä voi auttaa siinä asiassa. Olen pelkkä rääpäle joka tuskin selviäisi kovin pitkään edes heikoimpia demoneita vastaan.

-   Rääpäle olet, voimakas on sydämesi ja tahtosi rautainen. Valmis et ole mutta keskeneräinen. Kun valmis taisteluun olet, meidät ystävinesi käsiisi etsi ja meihin liittoudu. Niin alkavat ensi askeleet kohti vapautta. Siihen asti… näkemiin.

Cale näki tuon kainosti hymyilevän sympaattisen olennon muuttuvan eteerisemmäksi ja lopulta katoavan kokonaan. Maisemat ja koko ympäristö alkoi vähitellen kadota. Hän tiesi mistä oli kysymys, hänen ruumiinsa alkoi käynnistyä uudelleen eli toisin sanoen herätä. Cale oli harmissaan sillä hänellä olisi ollut vielä kysyttävää. Cale huomasi olevansa selällään kuten lukemattomia kertoja aiemminkin aamulla herätessään. Huoneessa oli valoisaa, ja Cale muisti mitä viime iltana oli tapahtunut. Ja unessa… (Cale nousi istumaan sängynlaidalle) susikansa, joita myös kuu-klaaniksi kutsuttiin. Hänen olisi opittava nopeasti ja harjoituksiin vaadittava aika sai hänet hermostuneeksi. Selviäisivätkö he tarpeeksi pitkään vai löytäisikö Cale perille päästyään vain luita ja pelkän muiston noista jaloista olennoista. Cale ei aikoisi sallia sitä, hän oppisi kaiken tarvittavan mahdollisimman nopeasti ja etsisi heidät kuten se outo hahmo oli pyytänyt. Hän nousi seisomaan ja tarkkaili huonetta. Hän katsoi ikkunaan päin ja näki jotakin mikä sai hänet lähes lankeamaan polvilleen. Hänen asuinsijansa oli todella korkealla. Kaukana näkyvistä suurista lumisista vuorista kimmelsi aamu- auringon kultaiset ensisäteet. Hän käveli lähemmäksi tuota ikkunaa ja katsoi tuota taivaallista maisemaa, hän katsoi vuorten pohjalla lepäävää kotikaupunkiaan ja mietti mitä Mort mahtoi tehdä sillä hetkellä. Luultavasti odotti asiakkaita, sillä välin pyyhki pöytiä ja järjesteli tavaroita. Sumua ei tuona aamuna ollut lainkaan, joka merkitsi sitä että ulkona oli pakkasta. Ainakin sen verran että siellä tuli vilu ilman kunnon vaatteita (harjaantunut silmä huomasi sen ilman ja lumen väristä). Cale tuumi hetken miten aloittaisi päivänsä. Hänen päänsärkynsä oli melko mitätön siihen verrattuna mitä hän oli odottanut. Hän muisti äkkiä miten valot olivat tulleet huoneeseen sormia napsauttamalla, hän napsautti sormiaan ja huoneeseen tuli aavistuksen verran himmeämpää. Cale tajusi yhtäkkiä nukkuneensa valot päällä ja häntä alkoi hävettää suunnattomasti. Nukkua nyt sen ikäisenä valot päällä. Hänellä oli siihen hyvä syy mutta siitä huolimatta nolouden tunne oli melkoinen. Cale mietti vielä miten aloittaisi koulutuksensa, mutta tajusi että eihän hänen tarvinnut sitä miettiä. Ashe oli vastuussa koko hommasta ja eikä Cale edes tiennyt miten voisi kehittää voimiaan tarpeeksi tehokkaasti. Hän ajatteli pitäisikö hänen kertoa unestaan Ashelle, sillä hänellä oli varmasti paljon enemmän tietoa vastaavista tilanteista joissa ihmisiin otetaan yhteyttä unien kautta. Cale meni ovesta ulos ja astui käytäviin, tarkkaili ympärilleen ja lähti kulkemaan vasempaan. Hän kulki parisenkymmentä askelta ja tuli portaiden luo jotka viettivät alaspäin. Cale tuumi että pitäisikö hänen mennä alaspäin vai etsiä jokin toinen tie. Hän valitsi portaat, käveli ne alas ja niiden alapäässä lähti vain yksi käytävä vastakkaiseen suuntaan mihin hän oli kävellyt. Cale yritti tarkkailla että näkyisikö matkalla mitään tuttua, mutta kaikki näytti täysin samalta. Ainoa vaihtoehto oli vain kävellä eteenpäin ja toivoa parasta, niin hän myös teki. Hän kulki tuossa käytävässä vähän aikaa ja tuli risteykseen josta lähti tunneleita vasemmalle ja oikealle. Hän valitsi jälleen vasemman. Hän jatkoi eteenpäin muutaman minuutin ja ilahtui huomatessaan että hän oli siinä risteyksessä missä Ashe oli käskenyt veljeään kutsumaan neuvoston koolle. Cale seisoi yksin tuossa hämäryydessä ja mietti minne menisi. Hän tuli kuitenkin nopeasti siihen tulokseen että harjoittelusali voisi olla hyvä paikka aloittaa. Hän kääntyi vasemmalle ja meni käytävään joka veisi hänet harjoittelusaliin. Hän käveli tuossa tunnelissa saman ajan kuten edellisenä iltanakin ja saapui tuohon saliin jossa Ashe istui jalat ristissä ja kasvot alas painettuina. Vasta nyt Cale näki opettajansa pitkät hiukset jotka roikkuivat hänen selkäänsä vasten. Tällä kertaa hänellä ei ollut haarniskaa vaan tavallinen asu joka oli ruskeasta kankaasta tehdyt housut, ja se oli ilmeisesti harjoittelua varten. Cale seisoi käytävän suu aukon edessä ja otti pari askelta kunnes Ashe sanoi:

-   Nukuitko hyvin uudessa asumuksessasi?

-   Uni maittoi, ja olen pahoillani että join sitä olutta muistamatta sen vaikutusta. Olen silti valmis aloittamaan koulutukseni koska tahansa.

Ashe katsoi oppilastaan hieman kummastuneena ja kysyi lopulta:

-   Eikö päätäsi siis särje yhtään?

-   Hieman mutta se ei vaivaa lainkaan, olen tuntenut elämäni aikana paljon kovempiakin kipuja mutta tämä on melko mitätön niihin verrattuna.

-   Näyttää siltä että vastustuskykysi on hieman vahvempaa sorttia kuin luulin. Se on hyvä merkki.

-   Hauska kuulla että edes jotkin kyvyistäni ovat hyviä. Oletko muuten kuullut susikansasta.

-   Olen. Miksi muuten otit asian puheeksi.

-   No… viime yönä. Näin hiukan outoa unta, olin kyseisten tyyppien ympäröimänä jollakin metsäaukealla kuunloisteessa. Luokseni tuli niiden papitar tai jokin sen kaltainen ja hän kertoi minulle, että heidän rotunsa on vaarassa hävitä taistelun demoneita vastaan. Hän sanoi myöskin että kunnes olisin valmis minun tulisi etsiä heidän rotunsa ja auttaa lyömään heitä uhkaavat demonit jolloin he liittyisivät taistelemaan ihmisten rinnalle. Kukaan tätä maailmaa asuttavista olennoista ei voi lyödä niitä yksin mutta jos liittoutuisimme keskenämme meillä olisi hyvät mahdollisuudet.

-   Oletko varma siitä mitä näit? Susi- kansa on aina ollut epäileväistä porukkaa eikä asioita helpota että ihmisillä ja kuu-klaanilla on hiukan ikävä menneisyys.

-   Näin mitä näin. Pitkään olemme olleet sokeita ja vasta nyt minäkin tajusin mikä heidän kiero suunnitelmansa on: Teurastaa jokainen laji yksitellen sukupuuttoon. Heidän toimintansa on järjestelmällistä ja tehokasta, sillä niillä on ylivoima ja uudet joukot sikiävät helvetin syövereissä kaiken aikaa. He näännyttävät meidät hitaasti mutta varmasti koska ennen pitkää meitä on liian vähän ja ne jotka jäävät jäljelle elävät orjina kuolemaansa asti. Liittoutuminen voi olla ainoa mahdollisuutemme mitä meillä on, meidän täytyy saada muutkin unohtamaan vanhat kaunansa ja saada heidät elämään sovussa.

-   Ymmärrän mitä tarkoitat. Varmasti moni muukin on tajunnut sen mutta ei ole löytänyt tarpeeksi rohkeutta tai ei ole viitsinyt kiinnittää siihen tarpeeksi huomiota, tehdäkseen jotakin asian hyväksi. Olen kuitenkin varma että ihmiset eivät tajua pitää sitä niin suurena uhkana että menisivät pyytämään apua muilta kansoilta. Ja vaikka ihmiset, kuu-klaani, haltiat ja muut olennot liittoutuisivat keskenään tilanne on siitä huolimatta parhaassakin tapauksessa ”toivoton”.

-   Tämä sota on jo siis käytännössä hävitty. Meidän on tehtävä jotakin asian hyväksi, emme vain voi istua ja katsoa kun muut juoksevat kuolemaansa kohti vaikka he eivät voi voittaa. Mitä mahdollisuuksia meillä oikein on?

-   Tunnetko legendan valitun tarinasta.

-   Kyllä tunnen. Se taas on eri asia onko siitä mitään apua.

-   Onpa hyvinkin, sinä olet se josta ne tarinat kertovat. Yllätyitkö?

-   Et ole tosissasi! Miten minä muka voisin olla jotakin niin voimallista. Sehän on aivan älytön ajatus.

-   Oli miten oli mutta se voima on sinussa. Olet tavallinen ihmis- olento joten et ehkä koskaan voi saavuttaa sen täyttä voimaa. Sinut on tehty lihasta ja liha ei ole tarpeeksi voimakasta jotta yltäisit korkeampien voimien tasolle, mutta siitä huolimatta voima joka asuu sinussa tekee sinusta vahvimman ja mahtavimman olennon jonka tämä maailma on koskaan nähnyt. Yli viisi vuotta olen etsinyt sitä joka lunastaisi vapautemme ja karkottaisi pahuuden joka on niin kauan mädättänyt maailmaamme. Ja kaiken sen jälkeen löysin sinut. Koko tämän ajan olet ollut kättemme ulottuvilla ja minä kiersin koko tunnetun maailman ainakin kahdesti sen vuoksi. Ironista vai mitä? Vaikka voimasi ovat syvässä unessa ne voidaan herättää. Mutta sitä ennen sinun kehityttävä jotta osaat kohdistaa ja käyttää voimiasi oikein.

-   Mi… mikä se voima on joka asuu minussa.

Ashe katsoi oppilastaan silmiin hymyillen hieman ja sanoi lopulta asian jota Calen oli hankala käsitellä.

-   Voima joka lepää sinussa on nimeltään ”luomisvoima”. Aikanaan kykenet luomaan asioita tyhjästä.
Tulimeriä ja salamoita. Nostattamaan kuolleita vahvempina kuin he olivat eläessään ja avaamaan tähän
maailmaan portteja joiden kautta taivaan sota-joukot voivat astua meidän maailmaamme, jotka muuten lukeutuvat maailman vahvimpiin olentoihin.

Cale kuunteli silmät selällään kaikkea sitä mitä hänen ystävänsä selitti ja yritti tajuta mistä oikein oli kyse. Koko tämän ajan hän oli luullut olevansa vain pelkkä pentu joka ei tiedä mistään mitään mutta nyt näytti siltä että hän oli jotakin ihan muuta.

-   Kun koulutuksesi on suoritettu loppuun me lähdemme matkalle ja pelastamme ne ”susi ystäväsi”. Autamme heitä kuten parhaiten osaamme ja löylytämme niin monta demonia kuin sielumme sietävät.

-   No mitä me tässä enää odotamme, ruvetaan töihin.

Ashe oli yllättynyt nuorukaisen innosta aloittaa oppinsa ja sekin oli myös varsin hyvä merkki. Kun mieli oli avoimesti mukana ihminen pystyi kaikkeen. Ashe kommentoi siihen: - Ruvetaan hommiin sitten. Istu tuolle tyynylle. Cale totteli epäröimättä ja risti jalkansa kuten kouluttajansa. – Nyt alkajaisiksi nostamme energia kapasiteettiasi jota tulet tarvitsemaan runsaasti. Avaa mielesi ja yritä kommunikoida ruumiisi kanssa. Anna ruumiisi levätä ja vahvistua. Kun olet saavuttanut täydellisen transsitilan pääset käsiksi mielesi ja ruumiisi toimintoihin. He olivat tuossa huoneessa monta tuntia. Cale oppi nopeasti ja jatkuvasti kasvavalla mielenkiinnolla. Meditaatiota kesti useita päiviä jona aikana he molemmat vahvistuivat. Neljä päivää kestäneen meditaatio opintojen jälkeen he alkoivat harjoitella mielikytköksessä ja kehittivät taistelutaitojaan. Päivät kuluivat pää asiassa meditaatioon ja taistelu harjoitteluun, illalla he söivät ateriansa ja lepäsivät seuraavaa päivää varten. Vähitellen koulutukseen lisättiin uusia asioita jolloin opinnot tulivat haastavammiksi ja vaativimmiksi. Lihas kuntoa kasvatettiin punnertamalla ja muilla harjoituksilla. Ensin normaaliin tapaan ja lopulta painot päällä. Vuorten laella oli myös eräänlainen ”areena” joka sopi mainiosti vastustuskyvyn paranteluun. Cale meditoi tuntikaupalla ”kirkuvassa” pakkasessa tai paahtavassa helteessä pelkät ohuet housut jalassa. Hän juoksi ympyrää areenan reunoilla säässä kuin säässä lyijystä tehdyt jalkineet käytössään joista suurimmat painoivat kymmeniä kiloja ja pienemmät taas vähemmän. Hänen piti opetella ulkoa joitakin asioita joita hän tarvitsisi: Epäröinti on myrkkyä, kipu ja pelko ovat ystäväsi kun osaat pitää ne aisoissa eivätkä ne näy ulospäin, kipu pitää elossa ja tekee vahvaksi, pelko varoittaa sinua vaarasta, se mikä ei tapa se vahvistaa, älä koskaan herpaannu ja vaikka näkisitkin vastustajasi kokoajan kuuntele ja tarkkaile ympäristöäsi aina. Ashe valvoi jatkuvasti oppilaansa toimia ja edistymistä ilman epäröintiä että tämä luovuttaisi hetkeksikään. Hän kehittyi hyvää vauhtia koko ajan ja pian ei enää menisi kauaa kunnes tämä olisi valmis.

Lue lisää

Joopa joo palautteissa joku kertoi ihan heti että tarina on kuultu: Ei kannata antaa kateellisten masentaa niin on monessa poliisilevffassa samantyypinen pohja pahat ja hyvät polliisisedät. Mutta niitä on kuvattu vuosikausia ja katsojaluvut on isoja. Tässä sinunkin tarinassasi on ihan oma juoni ja omat käänteet jatka kirjoittamista ja tekstin ja juonen syventämistä ja tee tarinasta pitkä. Kierros kansojen ja eri tapojen joukossa. Kerronta on ainakin sinulla hanskassa. Kirjoita nyt 5000 sivua ja sitten toinenmokoma lisää kun alkupäätä julkaistaan. eipä muuta kuin tsemppiä ja lisää kirjoittamaan.

... onkin melko omalaatuinen. Demonit hävittää maailman, henkiijääneet elää orjina kuolemaansa saakka ja kunnes mitään ei ole maailmastamme tulee uusi helvetti joka kautta ne voivat tuhota muita löytämiään maailmoja. Ja saadakseen voimat käyttöönsä, päähenkilön on löydettävä muinaisjäänne joka herättää tämän uinuvat voimat voidakseen taistella pahaa valittua vastaan (siis päähenkilö on hyvien valittu). Ja voitettuaan jompikumpi valittu menettää voimansa jotta muinaisesine voi luovuttaa korvaavan voiman jonka ansiosta voitto on mahdollinen muttei varma.

Auttoiko tarkennus?

Tarinamies kirjoitti:

... onkin melko omalaatuinen. Demonit hävittää maailman, henkiijääneet elää orjina kuolemaansa saakka ja kunnes mitään ei ole maailmastamme tulee uusi helvetti joka kautta ne voivat tuhota muita löytämiään maailmoja. Ja saadakseen voimat käyttöönsä, päähenkilön on löydettävä muinaisjäänne joka herättää tämän uinuvat voimat voidakseen taistella pahaa valittua vastaan (siis päähenkilö on hyvien valittu). Ja voitettuaan jompikumpi valittu menettää voimansa jotta muinaisesine voi luovuttaa korvaavan voiman jonka ansiosta voitto on mahdollinen muttei varma.

Auttoiko tarkennus?

Lue lisää

Toi juonihan oli melkein ku Mallorean tarusta. Valitut yms. Taikaesine, Aldurin kivi. jne

Wilian kirjoitti:

Toi juonihan oli melkein ku Mallorean tarusta. Valitut yms. Taikaesine, Aldurin kivi. jne

... olekaan kuullu koko kirjasta. Pitänee muokata omaa juonta hiukan.

Tarinamies kirjoitti:

... onkin melko omalaatuinen. Demonit hävittää maailman, henkiijääneet elää orjina kuolemaansa saakka ja kunnes mitään ei ole maailmastamme tulee uusi helvetti joka kautta ne voivat tuhota muita löytämiään maailmoja. Ja saadakseen voimat käyttöönsä, päähenkilön on löydettävä muinaisjäänne joka herättää tämän uinuvat voimat voidakseen taistella pahaa valittua vastaan (siis päähenkilö on hyvien valittu). Ja voitettuaan jompikumpi valittu menettää voimansa jotta muinaisesine voi luovuttaa korvaavan voiman jonka ansiosta voitto on mahdollinen muttei varma.

Auttoiko tarkennus?

Lue lisää

Juoni on kyllä kaikkea muuta kuin omalaatuinen. Tolkienhan tuon teki jo. Samoin Eddings. Ja ties kuka muu. Mikä tahansa juoni jossa esine x pitää hakea paikasta y jotta tavoite z saadaan suoritettua on loppuun kaluttu.

Fantasia on varmaan vaikein aihealue mistä voi kirjoittaa. Omasta mielestä on saattanut keksiä jotain valtavan mullistavaa kun on piirtänyt kartan paperille ja siihen vähän paikkoja ja sunnitellut hahmoja. Ja heittänyt jonkin sortin juonenpätkän siihen päälle.

Mutta sitten tulee ongelma. Ehkä sen huomaa itse kypsyessä, tai sitten kun joku asiasta huomauttaa. Siitä omasta valtavan sensaatiomaisesta maailmasta puuttuu kaikki syvyys. Historia, kulttuuri, taide, arkkitehtuuri, kielet, ideologiat, valtasysteemi(t)...

Fantasia on paljon muuta kuin vain taikaa, demoneita, sankareita, kuninkaita, lohikäärmeitä ja mystisiä esineitä. Fantasian kirjoittaminen on pitkä, vaativa ja hermoja raastava projekti. Ainakin jos haluaa tehdä hyvää sellaista. Varatkaa hyvät ihmiset ensi alkuun viitisen vuotta maailman, hahmojen ja tarinan kehittämiseen. Älkää juuttuko yhteen ajatukseen ja yhteen tapaan, älkääkä sutaisko vain jotain ensimmäistä ideaa kiveen. Mitä ilmeisimmin homma alkaa jossain vaiheessa maistua puulta ja se on hyvä, silloin voi alkaa itse kriittisesti tarkastella omaa luomustaan.

Pääpointtina tässä on se, että fantasiaa ei saa vain sutaista. Kuka tahansa pystyy siihen. Jos haluaa luoda jotain hyvää ja omalaatuista se vie aikaa. Pyrkikää luomaan jotain mistä todella voi olla ylpeä. Luokaa oma Maapallonne.

Yara-ma-yha-who kirjoitti:

Juoni on kyllä kaikkea muuta kuin omalaatuinen. Tolkienhan tuon teki jo. Samoin Eddings. Ja ties kuka muu. Mikä tahansa juoni jossa esine x pitää hakea paikasta y jotta tavoite z saadaan suoritettua on loppuun kaluttu.

Fantasia on varmaan vaikein aihealue mistä voi kirjoittaa. Omasta mielestä on saattanut keksiä jotain valtavan mullistavaa kun on piirtänyt kartan paperille ja siihen vähän paikkoja ja sunnitellut hahmoja. Ja heittänyt jonkin sortin juonenpätkän siihen päälle.

Mutta sitten tulee ongelma. Ehkä sen huomaa itse kypsyessä, tai sitten kun joku asiasta huomauttaa. Siitä omasta valtavan sensaatiomaisesta maailmasta puuttuu kaikki syvyys. Historia, kulttuuri, taide, arkkitehtuuri, kielet, ideologiat, valtasysteemi(t)...

Fantasia on paljon muuta kuin vain taikaa, demoneita, sankareita, kuninkaita, lohikäärmeitä ja mystisiä esineitä. Fantasian kirjoittaminen on pitkä, vaativa ja hermoja raastava projekti. Ainakin jos haluaa tehdä hyvää sellaista. Varatkaa hyvät ihmiset ensi alkuun viitisen vuotta maailman, hahmojen ja tarinan kehittämiseen. Älkää juuttuko yhteen ajatukseen ja yhteen tapaan, älkääkä sutaisko vain jotain ensimmäistä ideaa kiveen. Mitä ilmeisimmin homma alkaa jossain vaiheessa maistua puulta ja se on hyvä, silloin voi alkaa itse kriittisesti tarkastella omaa luomustaan.

Pääpointtina tässä on se, että fantasiaa ei saa vain sutaista. Kuka tahansa pystyy siihen. Jos haluaa luoda jotain hyvää ja omalaatuista se vie aikaa. Pyrkikää luomaan jotain mistä todella voi olla ylpeä. Luokaa oma Maapallonne.

Lue lisää

... tarinan alussa on miten se maailma syntyi ja miten sota demoneja vastaan alkoi. Kutsun sitä maailmaa nimellä "Azares". Olen kirjoittanut kirjaa jo aika paljon mutta korjauksia pitää tehdä vielä sinne tänne. Taikaesineitä siinä ei juuri ole paitsi se muinaisjäänne ja liuta tuhoutumattomia taikamiekkoja. Miekoista saadaan tuhoutumattomia riimutaonnan avulla ja pääsankareilla on "sulautettava" haarniska joka on helppo kuljettaa mukana, no jaa käyhän se siitä näytteestäkin ilmi. Kuitenkin, pitää vielä ruveta työstämään tarinaa jotta sen saisi parempaan muotoon, kiitos neuvoistasi.

... se olla että se onnistuu. Ikääkin kirjoittajalla on vain 17 vuotta joten aika ei ainakaan pitäisi loppua kesken. Olen kehitellyt maailmaani jo jonkin aikaa ja keksinyt useita olentoja.

Tarinamies kirjoitti:

... se olla että se onnistuu. Ikääkin kirjoittajalla on vain 17 vuotta joten aika ei ainakaan pitäisi loppua kesken. Olen kehitellyt maailmaani jo jonkin aikaa ja keksinyt useita olentoja.

Lue lisää

Kuinkas tarina on luonnistunut, kun aikaa on kulunut 5 vuotta viimeisestä kommentoinnista? Hitti vai huti, valmista vai ei?

fsgrtts kirjoitti:

Kuinkas tarina on luonnistunut, kun aikaa on kulunut 5 vuotta viimeisestä kommentoinnista? Hitti vai huti, valmista vai ei?

Eipä tainnut olla tarinamiehellä kärsivällisyyttä! Ei ainakaan kaupassa ole vastaan tullut mitään kuvaillun tapaista suomifantasiaa. Jos hyvä tuuri on käynyt, tarina on vielä kesken, ja ilmestyy ehkä kymmenen vuoden päästä??