Onko kenelläkään ollut tilannetta että samalla kun haluaisi pitää puolisosta ja perheestä huolta, haluaisi kuitenkin yrittää luoda itselleenkin uutta tulevaisuutta myös parisuhdeasioissa, jotta jaksaisi eteenpäin.
Ja tässä vaikeimpana kysymyksenä tosiaan merkittävästi muuttunut parisuhde ja uuden parisuhteen ja läheisyyden kaipuu. Liittyy tilanteeseen jossa puolisolla on merkittäviä persoonamuutoksiakin. Mitä vaihtoehtoja on olemassa jos jo vuosien ajan rankat ajat ovat muuttaneet parisuhteen väistämättäkin hyvin erilaiseksi ja enemmän hoitaja-potilas tyyppiseksi - ja haluaisi yrittää löytää oman jaksamisen kannalta uusia ihmissuhteita ja parisuhdettakin?
Onko ainoita vaihtoehtoja se että eroaa (jota ei toisaalta haluaisi tehdä kun toki välittää eri tavoin toisesta eikä halua murhetta toiselle) tai että hiljaisuudessa luo salasuhteen ilman eroamista.
Kaikki näkökulmat ja kommentit olisi tervetulleita
- ja ymmärrän jos tämä herättää ristiriitaisia ajatuksia mutta ei ole helppo asia.
Parisuhteen muutos: miten olette oman elämänne järjestäneet?
156
3746
Vastaukset
- Outo tapaus
Tälläinen tilanne:
Puoliso aavisti lähestyvän kuolemansa ja halusi turvata jäljellejäävän puolison selviämisen kuolemansa jälkeen ja hiljaisesti toivoi puolison löytävän uuden. Niin kävikin. Löytyi toinen, joka on monissa suhteissa enemmän samanlainen kuin olisi identtinen kaksonen.
Uusi suhde oli aluksi kuukausia salainen, mutta tuli sitten ilmi. Edellinen ja uusi tutustuivat toisiinsa ja viihtyivät hyvin yhdessä. Käytännössä kolmistaan yhdessäliikkumisessa tuli helposti kriisitilanteita. Kaikkien rauhan nimissä tilanne muuttui jatkumaan kahtena rinnakkaisena suhteena ilman eroja kenestäkään.
Vanhempi puoliso tekee kuolemaa omaishoidossa. Uudemman kanssa on tosiaan tarvittu vuosien hiljainen lähentyminen ja totuttelu vuosikymmenien totuttujen tapojen yhteensovittamisessa.
Tämä tilanne luultavasti on niin outo ja omituinen, että tätä mallia ei voine yleistää kenenkään muun tapaukseen.- Outo tapaus
Nämä omaishoidot vievät ajan niin tarkkaan seitsemänä päivänä viikossa, etten paljoa ehdi kirjoittelemaan ja tietokoneenkäyttö on tarkan silmälläpidon alaisena, mutta aikomus on vastata allaolevaan kysymykseen, kun aikaa sattuu irtoamaan.
- Outo-Tapaus
Työpaikan reaktioista kirjoitinkin tuolla huomattavasti alempana. Omat kotona asuvat aikuiset lapset eivät oikein sulattaneet tilannetta, joten kotitapaamiset jätettiin heidän rauhansa vuoksi pois. Tavattiin muutamia vuosia kolmestaan kodin ulkopuolella kaikkia osapuolia kiinnostavissa riennoissa. Mutta näkiväthän lapset, että yksi perheenjäsen menee päivittäin "jonnekin" ja varmaan aavistelivat tilanteen laidan, vaikkei asiasta puhuttu. Nyt kuoleman jälkeen tilannetta voinee hieman varovasti avata lapsillekin, saa sitten nähdä ymmärtävätkö ja sulattavatko uutta "satumaista" äitipuoltaan.
Muu suku ja tutut pidettiin tilanteesta informoimattomina ja tuntui, että he eivät tajunneet tilanteesta mitään, vaikka satunnaisesti näkivätkin
Puolison sitten kuoltua yli kymmenen vuotta alun suunnitelmia myöhemmin , tilanne oli niin vakaa ja turvallinen, kuin hän oli alunperin suunnitellutkin. Sujuva siirtyminen tapahtui vielä kuolinpäivän iltana kokonaisvaltaisemmin toiseen parisuhteeseen orjan ja palvelijan työteliääseen rooliin, ilman että olisi kaiken surun keskellä tullut tilaisuutta tarttua esimerkiksi pulloon ja sen turruttavaan lohtuun.
- Ymmärrän
Yksi kysymys noissa varmaan on että miten ulkopuoliset ja suku ymmärtää kun ei ole niin tilanteen sisällä eikä voi ymmärtää kuinka haastava asia kun kohdalle sattuu (jos suhde perustavalla tavalla muuttunut pakon edessä ja kova läheisyyden kaipuu, mitä tehdä)? MIten esim. tuossa ylläolevassa tapauksessa kävi?
- omaishoitaja 234
Hommasin miesystävän, ja suku saa olla ihan mitä mieltä haluaa! Rakensin oman, uuden elämän, nuori kun olen vielä! Tuskin nyt kukaan ymmärtää ja hyväksyy, paitsi ne, jotka on livenä seurannut tätä hoitajuutta! Tekee niin että itsellä on hyvä olla!
- dksrppsp
Minusta kukaan, kenellä ei ole omakohtaista kokemusta tuollaisesta tilanteesta, voi sanoa mielipidettään. Jokainen tapaus on myös varmasti erilainen. On tapauksia, joissa omaishoitaja ei missään nimessä edes halua toista kumppania, vaan on loppuun asti puolisonsa tukena tai hoitajana. Omaishoidetut ovat myös niin erilaisia. Jos on hyvin kommunikoiva läheinen tai etäinen, jopa persoonallisuushäiriöinen tms., ihminen, joka ei edes enää tunnista toista, tai on agressiivinen...Näitä on niin monenlaisia. Ei tähän voi kukaan neuvoa antaa, se pitää päättää itse. Itse ajattelen niin, että jos mieheni sairastuisi ja joutuisin omaishoitajaksi, en häntä jättäisi, koska hän on aina ollut niin hyvä mies. Minusta sairauden tultua elämään, en olisi hyvä ihminen, jos hänet hylkäisin, enkä sitä edes haluaisia. Lopultakin kyse voi olla pitkälti siitä, millainen suhde on elämän aikana ollut.
- Parhaani yritän
@ omaishoitaja 234 --> jep, vähän samaa ratkaisumallia itse olen miettinyt. Olen "nuorehko" mies ja mietin että pakko yrittää rakentaa jotain sellaista uutta millä jaksaa eteenpäin. Kuitenkin ilman että aiheuttaisi tahallaan pahaa mieltä kenellekään. Harmi että tästä ei saa yhteystietoja, olisi ollut mukava tuosta vaihtaa ajatuksia.
- omaishoitaja234
Voi, miksi pitää aina miettiä muiden mielipiteitä? Olet vastuussa itsellesi, ja varmasti meidän hoidettavat haluaa että elämme! Minun ainakin. Elämä valuu hukkaan jos ei saa nauttia siitä. AINA löytyy selkäänpuukottajia, mutta, muista, he eivät ole kävelleet mokkasiineissasi. Itse koen olevani vapaa, ja aion nauttia elämästäni. Elinhän kauhussa monta vuotta, koen että parhaani tein.
- hoitaa
olen itse myös omaishoitaja miehelleni ja en pidä sitä lainkaan huonona asiana jos kaipaa toista rinnalleen ja läheisyyttä. Itselläni on aika ajoin ihminen jonka kanssa voin viettää aikaa . Kannattaa liittyä FB:ssä Omaishoitajat foorumiin , sielläkin voi tavata meitä muitakin yksinäisiä omaishoitajia ja saada ainakin vertaistukea.
- Paljon rakastanut
Vastaan omasta puolestani alooitukseen,Kunpuolisoa rakastaa ei hänen elämänsä aikana tee edes mieli hakea uutta parisuhdetta,onko silloin itsellä hyvä olla jos pettää toista.Hoidin rakkaan puolisoni hautaan asti ja hoitosuhde oli vaikea ja pitkä.Ei minulla tullut mieleenikään hakea toista rakkaani eläessä.Puolison sanoi monesti "kun hän kuolee saat uuden puolison",hän aivankuin toivoi etten jäisi yksin.
En olisi luopunut hänestä ja se oli rankka kokemus ja rankka oli surutyö ja on vieläkin vaikka pian vuosi on kulunut.Siitä olen onnellinen että saimme ehyen elämän loppuun asti ja ehyen rakkauden joka kantoi vaikeiden aikojen yli.Jos eteeni tulee nyt ihminen jota pystyisin rakastamaan,tottakai minä otan mutta tiedän se rakkaus jota puolisoani kohtaan tunsin ei samanlaisena palaudu.- omaishoitaja234
Riippuu vähän, minkälainen hoidettava on, ja onko omaishoitaja nuori! Dementoitunut voi elää vuosia, laitoksessa, pitääkö silloin vaan elää sairaan ehdoilla ja unohtaa oma elämä? Elämässä muutakin kuin hoitamista, surun kanssa kun elää tarpeeksi pitkään, toisen riutuessa pois, tuntematta enää puolisoaan.Kukapa meistä on tuomitsemaan toista, minkälainen rakkaus on se oikea, riutuva ja takertuva, vai se että saa vapauden jatkaa elämää!? Rakkautta on niin monenlaista, kunhan unohtaa ne luterilaiset lasit, voi hengittää vapaasti, ja rakastaa.
- illalla
"Paljon rakastanut" kirjoitit täydellisen kuvauksen minunkin kokemuksestani. Vaikka meillä oli kuusitoista vuotta ikäeroa, niin ei tullut mieleenikään, että olisin etsinyt toista rakkaani tilalle hänen vielä eläessään. Nyt hänen kuolemastaan on yhdeksän kuukautta ja uusi rakkaus on astunut elämääni. Tapasin uuden puistossa viikkoa puolisoni kuoleman jälkeen ja syksyllä rakastuin. Puolisoni oli sairaalahoidossa kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta. Hoidin häntä siellä joka ikinen päivä. Olin paikalla, kun ensin hengitys loppui ja sitten sydän pysähtyi. Saadessani hoitaa rakastani koin sen etuoikeudeksi. Olen kiitollinen, että sain ja jaksoin hoitaa hänet loppuun asti. Sairaus oli vaikea neurologinen sairaus, kotona olimme niin kauan kuin se oli mahdollista. Yhteisiä vuosia meillä oli 33.
- SiisEiJuma
Oho. Nyt ei täsmää. Puolison eläessä ei tullut mieleenkään etsiä toista, olittehan yhdessä vitummoiset 33 vuotta. Mutta jo viikko puolison kuoleman jälkeen "tärppäsi". Miten ne 33 vuoden tunteet katsosi kuin hanhi hakkuuaukiolta? Kuolemastakin VASTA 9 kuukautta!
- aviobari
SiisEiJuma kirjoitti:
Oho. Nyt ei täsmää. Puolison eläessä ei tullut mieleenkään etsiä toista, olittehan yhdessä vitummoiset 33 vuotta. Mutta jo viikko puolison kuoleman jälkeen "tärppäsi". Miten ne 33 vuoden tunteet katsosi kuin hanhi hakkuuaukiolta? Kuolemastakin VASTA 9 kuukautta!
Avioliittovalassa sanotaan "kunnes kuolema erottaa", eli tarkoittaa myös että avioliitto päättyy kuolemaan ja sen jälkeen on vapaa avioitumaan uudelleen, jos haluaa. Minusta uusi rakkaus noinkin pian on vain merkki siitä, että kun on kantanut edellisen liittonsa vastuun esimerkillisesti, niin siunaus uuden muodossa voi tulla piankin. Ei ole estettä edetä elämässä. Ja tavata uusi puoliso viikko edellisen kuoleman jälkeen ei tarkoittanut varmaankaan, että ne tunteet siinä heti heräsivät. Näin ainakin itse ymmärsin, että tärppääminen tapahtui vasta myöhemmin.
- voi..voi
aviobari kirjoitti:
Avioliittovalassa sanotaan "kunnes kuolema erottaa", eli tarkoittaa myös että avioliitto päättyy kuolemaan ja sen jälkeen on vapaa avioitumaan uudelleen, jos haluaa. Minusta uusi rakkaus noinkin pian on vain merkki siitä, että kun on kantanut edellisen liittonsa vastuun esimerkillisesti, niin siunaus uuden muodossa voi tulla piankin. Ei ole estettä edetä elämässä. Ja tavata uusi puoliso viikko edellisen kuoleman jälkeen ei tarkoittanut varmaankaan, että ne tunteet siinä heti heräsivät. Näin ainakin itse ymmärsin, että tärppääminen tapahtui vasta myöhemmin.
Miten ihmeessä voit tietää parikymppisenä oikeasta kestävästä rakkaudesta? Mistä voit tietää rakastatko vielä 30 vuoden avioliiton aikana? "Kunnes kuolema erottaa"...tuntuu ainakin omassa tilanteessani tällä hetkellä elinkautiselta vankeudelta.
- psps9
Olipa mieltä avaava keskustelu. Itse olen 40-vuotias ja minusta on tulossa äitini omaishoitaja. Ajattelin että tässäpä tämä minun elämä nyt oli, minulla ei ole enää mitään mahdollisuuksia parisuhteeseen(olen eronnut vuosia sitten) niin kauan kuin äitini elää mahdollisesti kymmenenkin vuotta. Mutta jos puolisonkin omaishoitajana on mahdollisuuksia uuteen suhteeseen niin miksi ei minullakin?
Minun mielestäni jos kumppani on muuttunut persoonaltaan toiseksi sairauden vuoksi, niin on ihan ok uusi suhde, varsinkin jos kuitenkin vielä samalla aikoo hoitaa toisen loppuun asti. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi.
Kyllä tässä itsekin halausta ja kainaloa kaipaisi kipeästi, yksin on tuskallista yrittää jaksaa.
- Paljon rakastanut
En kyllä ymmärrä miten ihminen voi olla onnellinen jos heittäytyy toisen syliin ja itse hoitaa sairasta puolisoaan.Siihen hoitamiseen ainakin minun energiani kului kun hoidin vuodepotilaana puolisoani.Nyt voin valoisin mielin vaikka tämä suru on läsnä odottaa mitä elämä minulle vielä antaa.En halunnut varastettua onnea puolisoni sairastaessa.Ei kohdallani ollut mistään Luterilaisuudesta kysymys vaan puhtaasti psykologisesta asiasta.Rakastin puolisoani ja rakastan vieläkin vaikka multa peittää hänet.Ottaisin hänet takaisin jos vain olisi mahdollista,mut ei ole.Minun elämäni oli siinä hetkessä kun puolisoani hoidin enkä ole jäänyt mistään paitsi.
- omaishoitaja234
No se oli sinun valinta, joku muu haluaa hellyyttä ja ihmisen ihoa, seksiä ja nautintoa, kaiken karmeuden keskelle! Joku tarttuu pulloon, joku esittää olevansa laupias samarialainen, marttyyri, ehei! Yksi elämä, nautitaan!
- pikkumyyyy5
minä itse olen hoidettava ja olen pyörätuolissa. käyn jumpassa kaksi kertaa viikossa.pääsen laitosjaksolle huhtikuussa. se tulee tarpeeseen.
- ei karkkipäivä
On täällä ihmekirjoituksia.Sitä elämän vaihtelua saa kun osaa hakea monestakin asiasta.Ei mielestäni ainoa onni ole seksi onhan paljonkin yksinäisiä ihmisiä joilla ei ole hajuakaan seksistä.Eikö se hellyys kodistu omaan puolisoon vaikka hän olisi sairaskin.Pulloon jos tarttuu niin hoidettava on pin hoitolaitoksessa.Mielestni tuollaiset ajatukset ilmaisevat lapsen tasolle jämähtäneen persoonallisuuden jonka pitää saada "karkki heti" kuten omaishoitajan 234.
- ex-hoitaja
Miten sitä hellyyttä saa jos toinen on kasvina hoitolaitoksessa? On ihmisiä joille läheisyys ja seksi ovat tärkeitä, mitäpä heitä arvostelemaan! Jokainen tehköön niin, että itse jaksaa vaikeaa hoitajuutta! Minäkin olen nuori vielä, ja saan voimaa toisen ihosta ja lämmöstä. Jaksan paremmin. Ei kannata tuomita, nimim.ei karkkipäivää!
- omaishoitaja234
ex-hoitaja kirjoitti:
Miten sitä hellyyttä saa jos toinen on kasvina hoitolaitoksessa? On ihmisiä joille läheisyys ja seksi ovat tärkeitä, mitäpä heitä arvostelemaan! Jokainen tehköön niin, että itse jaksaa vaikeaa hoitajuutta! Minäkin olen nuori vielä, ja saan voimaa toisen ihosta ja lämmöstä. Jaksan paremmin. Ei kannata tuomita, nimim.ei karkkipäivää!
Vastuuni kannan, raskas hoitotaakka, kaiken menetin, paitsi uskoni hyvään! En koe olevani lapsen tasolla, olen sinut itseni kanssa, en katkera. Suljen yhden oven ja avaan toisen. Seesteinen ihana elämä odottaa, kaiken tuskan jälkeen. Ajatella, kurjuuden jälkeen odottaa elämä. Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen toiselle! Onneksi rakensin alusta asti, psykologin ja lääkärin tuella, oman uuden elämän. En jää tyhjän päälle, surukin on surtu...
- ****
omaishoitaja234 kirjoitti:
Vastuuni kannan, raskas hoitotaakka, kaiken menetin, paitsi uskoni hyvään! En koe olevani lapsen tasolla, olen sinut itseni kanssa, en katkera. Suljen yhden oven ja avaan toisen. Seesteinen ihana elämä odottaa, kaiken tuskan jälkeen. Ajatella, kurjuuden jälkeen odottaa elämä. Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen toiselle! Onneksi rakensin alusta asti, psykologin ja lääkärin tuella, oman uuden elämän. En jää tyhjän päälle, surukin on surtu...
Näin on. Itsekin olen elänyt elämääni hoitamisen ohella. Vaadin enemmän vapaata kuin lakisääteiset. Nyt hoidettavani on ollut jo kauan vuodeosastolla, ei palaa kotiin enää. Käyn usein syöttämässä ja katsomassa. kotona hoidin aivan liian kauan, oman terveyteni oli menettää.
En ymmärrä kuinka joku voi tuomita toisen ihmisen valintoja elämättä hänen saappaissaan.
Jaksamista kaikille. - EX-omaishoitaja
**** kirjoitti:
Näin on. Itsekin olen elänyt elämääni hoitamisen ohella. Vaadin enemmän vapaata kuin lakisääteiset. Nyt hoidettavani on ollut jo kauan vuodeosastolla, ei palaa kotiin enää. Käyn usein syöttämässä ja katsomassa. kotona hoidin aivan liian kauan, oman terveyteni oli menettää.
En ymmärrä kuinka joku voi tuomita toisen ihmisen valintoja elämättä hänen saappaissaan.
Jaksamista kaikille.Oman terveyden kustannuksella moni hoitaa toista. Se onkin liikaa vaadittu.
Kyllä pitää olla mahdollisuus myös itseään ainakin kun sellainen sairaus joka vaatii lepoa.
Omaishoitajana oleminen on rankkaa ja vie sairaalaan silloni toisenkin.
Siinä ei auta avioliittovala on oikeus myös päättää elämästään hoitajankin.
Itsemääräämisoikeus on myös hoitajalla. En ole enää omaishoitaja tuon hoidon raskauden takia. Se on raskasta ruumiillisesti ja henkisesti.
Voi muuttaa asumaan erilleen tai erota on rankkaa, mutta pakon edessä sekin tehtävä jos ei muu auta.
Avioliiton solmiminen ei tarkoita *olen valmis hoitamaan puolisoa, vaikka en jaksaisi*.
Ratkaisu tehtävä itse ja sitä ei kukaan muu voi määrätä.
Näin ajattelen asiaa jos tilanne tulee raskaammaksi.
Ihmisellä on vain yksi elämä ja oikeus elää elämäänsä! - Ex-omaishoitaja
EX-omaishoitaja kirjoitti:
Oman terveyden kustannuksella moni hoitaa toista. Se onkin liikaa vaadittu.
Kyllä pitää olla mahdollisuus myös itseään ainakin kun sellainen sairaus joka vaatii lepoa.
Omaishoitajana oleminen on rankkaa ja vie sairaalaan silloni toisenkin.
Siinä ei auta avioliittovala on oikeus myös päättää elämästään hoitajankin.
Itsemääräämisoikeus on myös hoitajalla. En ole enää omaishoitaja tuon hoidon raskauden takia. Se on raskasta ruumiillisesti ja henkisesti.
Voi muuttaa asumaan erilleen tai erota on rankkaa, mutta pakon edessä sekin tehtävä jos ei muu auta.
Avioliiton solmiminen ei tarkoita *olen valmis hoitamaan puolisoa, vaikka en jaksaisi*.
Ratkaisu tehtävä itse ja sitä ei kukaan muu voi määrätä.
Näin ajattelen asiaa jos tilanne tulee raskaammaksi.
Ihmisellä on vain yksi elämä ja oikeus elää elämäänsä!Ei myöskään ole puolison syy jos toinen sairastuu vakavasti, vaikka ikävää on kaikki vakavat sairaudet. Etenkin Alzheimer yksi vaikeimmista henkisesti ja ruumiillisesti. Sitä ei ymmärrä kenellä ei kokemusta sairaudesta.
On hyvä vaatia ihmiseltä enemmän kuin jaksaa kun ei tiedä mitä se on käytännössä. - irtikaikesta
**** kirjoitti:
Näin on. Itsekin olen elänyt elämääni hoitamisen ohella. Vaadin enemmän vapaata kuin lakisääteiset. Nyt hoidettavani on ollut jo kauan vuodeosastolla, ei palaa kotiin enää. Käyn usein syöttämässä ja katsomassa. kotona hoidin aivan liian kauan, oman terveyteni oli menettää.
En ymmärrä kuinka joku voi tuomita toisen ihmisen valintoja elämättä hänen saappaissaan.
Jaksamista kaikille.Kaikille omaishoitajille ei kuulu edes näitä lakisääteisiä vapaita.
Miten vapaat ja oma aika silloin hoidetaan.
Tekee niin, että itsellä on hyvä olla, ja jos voi hoidettavan kanssa sopia, sehän luksusta. Oma mieheni kärsi kovasti siitä, että hän on taakaksi minulle ja tyttärelle, halusi että elämme omaa elämää, ja pidämme huolta että hän saa hyvää hoitoa!
No niin olen tehnyt, omat harrastukset ja vapaata, kun mies intervallissa. Tanssin ja matkustan, ja nautin elämästä. Jaksan sitten tätä arkea, kun tiedän että, elämä ei lopu tähän, ja en jää yksin! Ei se helppoa ole ollut, jatkaa arkea yksin. Uusia kavereita olen saanut, myös miespuolisia.
Arvostelijoita löytyy aina, jotka on sitä mieltä, että oman terveytensä kustannuksella pitää uhrautua, että on hyvä omaishoitaja. Ei ne arvostelijat kyllä koskaan ole ojentaneet auttavaa kättä. Onneksi kerkesin jotenkin puhua asioista, hyvin vähän, ennen kuin mieheni katosi alzheimermaailmaan. Enää ei puhu. Hän ei halunnut että olen yksin suruni kanssa. Tiesi miten karmea sairaus Alzheimer on. Hieno elämä meillä oli, aina hän on aviomieheni, sydämessäni. Kiitollisuus on päällimmäisenä, kun irtaudun elämään joka jatkuu.
Kaikki on hyvästä, mitä tekee hyvää omaishoitajalle. Psykologi kysyi kerran, onko pakko rakastaa ja kärsiä kotona, kun voi rakastaa, vaikka toinen laitoksessa, ja itse elää normielämää ? No ei ole, levänneenä, ja iloisena, minusta on enemmän iloa miehelleni. Tuntuu että nyt kun mies on vaikeassa vaiheessa, elämä on seesteistä. Surullista, mutta toivoa täynnä. Kuin hyvä kirja, jota ei unohda, vaikka se loppuu, kun sulkee kannet. Tallessa on.!
Onnea toivon kaikille, surkaa surunne, ja jatkakaa elämää, niin että teillä on hyvä. Älkää välittäkö muiden mielipiteistä!- puolisoni lähti
Täällä kirjoituksia puolesta ja vastaan,pitääkö hakea toinen rakastaja/rakastajatar kun puoliso on sairas.Sanon oman mielipiteeni kauan omaishoitajana olleena.
Itse ei tuollainen ajatus edes käynyt mielessäni.Intervallijaksojen aikana tein sitä mikä ei työtäni koskenut ja jaksoin taas uusin voimin.Olen onnellinen siitä että jaksoin olla rakkaalleni uskollinen.Nyt minullakin on täysi vapaus kun olen arkun perässä kulkenut kukkapuskan kanssa.Tämä vapaus on ikävää vieläkin niinkuin joku kirjoitti netissä että rakkaus ei erota kuolemassakaan,ei se erota koskaan hän elää minussa ja minä hänessä.- puolisoni lähti
Jatkan vielä nyt on elämä avoinna minulle,jos uusi puoliso tulee eteeni mutta vasta sitten kun tämä suru on laimentunut.Nyt voin matkustella ja harrastaa ja tehdä mikä miellyttää tai olla tekemättä mitään.Olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä olen elämässäni saanut ja myös tästä raskaasta omaishoitajuuden ajastakin. Se opetti minulle paljon.Rakkaus ja suru kulkevat käsi kädessä.Jos kerran olet saanut rakkauden olet saava myös surun joka alkaa jo puolisosi sairastaessa ja jatkuu kuoleman jälkeen kellä kauemmin kellä lyhyemmän ajan.
- iloinen leski
puolisoni lähti kirjoitti:
Jatkan vielä nyt on elämä avoinna minulle,jos uusi puoliso tulee eteeni mutta vasta sitten kun tämä suru on laimentunut.Nyt voin matkustella ja harrastaa ja tehdä mikä miellyttää tai olla tekemättä mitään.Olen kiitollinen kaikesta hyvästä mitä olen elämässäni saanut ja myös tästä raskaasta omaishoitajuuden ajastakin. Se opetti minulle paljon.Rakkaus ja suru kulkevat käsi kädessä.Jos kerran olet saanut rakkauden olet saava myös surun joka alkaa jo puolisosi sairastaessa ja jatkuu kuoleman jälkeen kellä kauemmin kellä lyhyemmän ajan.
Jokainen taapertakoon tyylillään, niin hyvä. Puoliso voi maata vuosia laitoksessa, ja omainen elää sillä että tapertaa siellä päivittäin! Nuorille seksi tärkeä, ainakin minulle. Oma toyboy tärkeä !
- onko moraalia+
Miks seksistä tehdään elämän tärkein asia,sitä ilmankin pärjää ei siihen kuole.Tottakai omainen taapertaa päivittäin niin minäkin.Ei onni ole omien himojen mukaan elämistä siitä jää vain luu kouraan ja tyhjyys itselle puolison pettämisestä.Eikö teillä hyvät omaishoitajat ole minkäänlaista moraalia?
- :::::
Voihan läheisyyttä olla uuden ihmisen kanssa vaikka käy puolisoaan päivittäin katsomassa. En ole uhrautuja, mutta en hylkää sairasta laitokseen yksinään.
Kun uskaltaa elää, ei niin helposti tuomitse muitakaan. Pitkä omaishoitajuus päättyi jo aikoja sitten, mies sinnittelee vuodeosastolla.
En tästä nuorru, itse en olisi vaatinut puolisoa odottamaan kuolemaani, että voi elää elämääni kuten haluan, jos olisin hänen asemassaan.
- ex minäkin
Sinulle ex-hoitja ja iloinen leski,tehän olette vapaat solmimaan uuden suhteen,mikä teitä estää.Niin olen minäkin joka olen myös ex-hoitaja,mutta ilman tunnetta en solmi suhdetta,koko ajan odotan vain milloin tulee ihminen jota voisin rakastaa.Puolisoni eläessä en seksisuhteita solminut se oli aivan itsestään selvää niinkuin täällä edellä on jo tuotu mielipiteitä esille tuosta asiasta.Joku puhui ehyestä elämästä ja sen voin allekirjoittaa koska minulla on hyvä olla nyt ja elämä avoimena edessä.
Seksi on monelle tärkeä asia, ja minäkin olen nuori vielä. En mie kuole ilman sitä, mutta pidän siitä, toteutan haluni omalla tavallani. Aloittajalle sanoisin että jokaisella, se oma moraali ja raja, mitä pystyy tekemään ja minkä kanssa jaksaa elää. Kukapa täällä kirjoittajista näkee meidän sydämeen. 50 vuotiaan elämä on hyvin erilainen kuin eläkkeellä olevan omaishoitajan....Omaishoito on niin erilainen, riippuen siitä, pystyykö edes puhumaan omaisensa kanssa.
Viime vuonna luin ruotsalaisesta vikkolehdestä omaishoitajasta, jonka puoliso oli nopeasti dementoitunut ja joutunut laitokseen. Nooh, omaishoitaja meni vertaistukiryhmään ja tapasi miehen, joka samassa tilanteessa. Rakastuivat, ja elävät nyt yhdessä. Käyvät yhdessä tapaamassa puolisoitaan. Yhdessä taakka puolittuu. Oli muuten kaunis tarina, ja palaute oli positiivista. Kukaan ei jakanut puukkoja selkään! Lapsetkin olivat tutustuneet, ja tuli uusioperhe :)
Ei pidä olla niin jyrkkä kaikelle. Onnea on niin montaa eri sorttia, itse olen ainakin sen huomannut, että olen muuttunut ja kasvanut. Ehkä siksi etten katkeroitunut...- Miriamena
Tulin palstalle.Ristiina sinulla on hyvä ajatus tuo että jokaisella on oma moraali ja raja minkä kanssa jaksaa elää ja mitä pystyy tekemään
Minun ajatukseni on että vasta sitten etsin uuden taikka hän etsii minut kun pulisolleni sanon lopulliset jäähyväiset.
Ei kaikki jaksa elää sen kanssa että pettävät puolisoaan,se on monellekin raskas taakka kantaa vaikka puoliso olisi sairaalan vuodepotilaana.
Monen kanssa olen keskustellut asiasta ja usea on sitä mieltä että "yksi kerrallaan".Me elämme yksiavioisessa maassa ja onhan se itsensä hajottamista monen ihmisen kanssa jakaa tunteitaan koska se puoliso joka sairastaa on etusijalla monenkin elämässä. Niin, kertokaapa, elänkö tässä odottamassa, yksin, milloin vapaudun? Mieheni voi kuolla huomenna, tai sitten 5-10 vuoden päästä. Tällä hetkellä näyttää huonolta.
Hän ei tunne minua, ei puhu, ei osaa näyttää tunteitaan juuri ollenkaan, mitään ei ole oikeastaan jäljellä siitä miehestä, jonka kanssa menin naimisiin. Noh, kuori on.
Hän vaeltaa vaan, aamusta iltaan, edes takaisin, ei osaa syödä. pukea, käydä vessassa, kaikessa koitan arvailla mitä hän haluaa! Voimat käsissä tallessa, taistelee joka vaatekappaleesta ja vääntää..Onko minun rakkaus huonompaa jos luovun tästä, ja jatkan elämääni? Enkö ole jo tarpeeksi tehnyt? Kuka määrittää, mikä on minulle oikein? En usko jumalaan, en kuulu kirkkoon, olen vain ja ainoastaan vastuussa itselleni, ja tyttärelleni. Olen 49v, ja terve. Istunko tässä odottamassa muiden luomien moraalien ja sääntöjen mukaan? Tyttäreni, 16 v, sanoi että heitän elämäni hukkaan, hoitolaitoksessa sanovat, anna periksi jo, lääkärit sanovat, lopeta jo, psykologi ja psykiatri, geriatri, naapurit...kaikki, jopa vanha äitini, 84 v ja suvun vanhin 90 v, sanovat, lopeta hoitosuhde ja aloita uusi elämä. Olen rakastanut niin, että kipeetä tekee, surrut niin että saunan lattia oli märkä kyynelistä, kun itkin yöt. Valvonut ja elänyt helvetin! Luopunut 6 vuodesta elämästäni suuren rakkauteni takia. Ottanut iskut, ja vihan vastaan, kun hän oli aggressiivinen, suojellut lastamme. Missä se raja kulkee, miksi se rakkaus olisi loppu jos minä haluan elää ja tuntea vielä, pitääkö odottaa ja odottaa, ketä varten ? Mieheni ei tiedä tästä maailmasta enää yhtään mitään, hän ei olisi koskaan halunnut että kärsin ja istun päivät ja yöt yksin.
Minun moraalini sanoo, että se oli tässä nyt. Kaikki on tehty, annettu ja rakastettu sydän riekaleiksi. Niin paljon olen tuntenut, että omatunto ei soimaa enää mistään, yksin hoidin ja yksin lopetan tämän. Minulla ei ole tarvetta olla muiden silmissä hyvä, riittää että parhaani tein. Tämä helvetti on loppu nyt ! En aio enkä halua istua odottamassa kuolemaa, sitten kun se tulee, se on helpotus kaikille. Rakkauteni käärin paperiin, sanoin jo aikoja sitten hyvästit miehelleni, kiitin kaikesta, upeasta avioliitosta. Sanoin että pidän huolta ja rakastan , ja istun vierellä kun tarvis, mutta tämä tyttö jatkaa nyt elämää...Jos on varaa heittää se kivi, heittäkää, mutta muistakaa, että ette ole päivääkään kävelleet minun kengissä. Suon kaikille iloa ja onnea, olkoon se missä muodossa vaan.
Toivottavasti yksinäiset illat, yöt ja pyhät ovat loppu nyt.- etsivä-xx
Kun lukee tämän viestiketjun ja osasi siinä ihmettelen millä paikkakunnalla asut Ristiina. Lapsen edunkin pitäisi kuulua sosiaali ja terveystoimen velvoitteisiin. Pitäisi olla hänelläkin mahdollisuus elää rauhallista elämää eikä vain sitä kaaosta minkä dementikko tuo ympärilleen. Sitä ei voi kuvitella ennen kuin on sen keskellä, lyhyempi aikakin riittää jos otat sen omaishoitajan vastuun itsellesi vaikka silloin kun omaishoitaja itse joutuu sairaalaan. Täällä pääkaupunkiseudullakin on eroja kuntien välillä, toisissa kunnissa ymmärretään omaisten jaksaminen toisissa ei. Kaikkein vaikempia ovat pienen paikkakunnan toiminnat, eivät tunnut tuntevan lakiin perustuvaa vastuutaan että ihmistä ei saa jättää heitteille.
Onko teidän mahdollisuus saada asiantuntijalausunto siitä mitä tilanne lapselle vaikuttaa ja koittaa saada se hoitopaikka. Aikuisista ei aina niin kovasti välitetä sen olen todennut monta tilannetta nähneenä ja tilanteeseen puuttuneena.
- vapaus puhua ja kirj
Mitähän Ristiina tuolla kivellä tarkoittaa?Mitähän tarkoittaa jos luovun tästä ja jatkan elämää? Eikö se elämä ole tässä ja nyt,eihän kuolemaa tarvitse odottaa kyllä se aikanaan korjaa meidät kaikki.Tarkoittaako Ristiina eroa vai toista miestä ei muuten voi noin kirjoittaa.Miksi ei laita kokonaan miestä laitokseen ja luovuta jos ei jaksa.Hänellähän ovat vapaat kädet tehdä niin kun sanoo ettei jaksa hoitaa enää.
Täällä on niin monenlaisia mielipiteitä miksi Ristiina loukkaantuu niistä?
Jokaisellahan on mielipiteen ilmaisuvapaus meillä Suomessa,onneksi!- sivuosuma
Kahlitsevaa, kun toinen ei ihminen enää! Jatka ristiina elämää, yksin tai kaksin!
- huomioinsen
sivuosuma kirjoitti:
Kahlitsevaa, kun toinen ei ihminen enää! Jatka ristiina elämää, yksin tai kaksin!
Häpeä ensimmäistä lausettasi! Ihminen on ihminen niin kauan kunnes hän on kuollut!
Varmasti me kaikki puolisoitamme hoitaneet, ainakin nuoremmat, olemme kokeneet ja eläneet sen helvetintuskan jonka puolison sairaus edetessään on tuonut. Jo pelkkä seksin loppuminen parisuhteessa aiheuttaa hirvittävät vieroitusoireet. Halut terveelle jää vaikka ne aikaa myöden sitten hiipuvatkin, mutta kuitenkin.
- ketjunlukija
Luin koko ketjun.Aloittaja sanoi että kaikki näkökulmat ja kommentit ovat tervetulleita.
Tässä ketjussa on erilaisia mielipiteitä mut tuota en ymmärrä miksi Ristiina syyttää selkään puukottamisesta ja mitä hän sillä tarkoittaa,jospa hän sen itse selittäisi tähän ketjuun
Onhan meillä tosiaankin sananvapaus ilmaista mitä mieltä olemme asioista.Se vasta kauheaa olisi jos sellainen meiltä vietäisiin pois.
Miksi pitää uuvuttaa hoidon kanssa itsensä jos on aivan piipussa vai eikö ne anna jatkuvaa laitospaikkaa? Ehkä käsitin että hänellä on jatkuva laitospaikkakin.
En vain ymmärrä mikä tässä mättää! Selkään puukottamisella tarkoitin sitä, että olen yrittänyt elää ja rakentaa omaa elämää, johon kuuluu uusia ystäviä, sekä miehiä että naisia. Ei siinä kauan mennyt kun harakat alkoi juoruilemaan, miten juoksen miehissä, vaikka mulla niin sairas kotona. Siis surkuhupaisaa! Kukaan ei kyllä ole kovasti tarjoutunut auttamaan, mutta auta armias jos jalkani lipeää muiden tekemältä polulta. Päätin että antaa ihmisten puhua, ei ne tiedä mitä minä olen kestänyt! Sekin tosi mukavaa, että mun uudet ystävät, auttavat! Juttuseuraa ja käytännön apua, kun on mökki ja vene. Metsätöitä yksikin teki ilmaiseksi! Miesystävä vie minut keilaamaan ja syömään, ja ah ihanaa, saan hetken olla ihan Nainen. Omatuntokin puhdas, oman määritelmän mukaan.
Uupunut olen, henkisesti ja fyysisestikin. Emme ole saaneet laitospaikkaa, 7 kk odotusta jo. Tämä on kait tätä uuttaa, hoidetaan kotona, kunnes omaishoitaja pisahtaa! Mies on kyllä ihan finito. Tytärkin kärsii, kiipeänkö eduskunnan katolle, jospa se auttais.- omaishoitajuus loppu
Ei muuta kuin viet miehesi päättäjien nenän alle ja sanot "hoitakaa" itae en jaksa.Mikä ihmeen kunta se tuollainen on joka pakottaa yli jaksamisen rajojen.Sitten olisit vapaa ja sulla olisi aikaa koota itseäsi mitä nyt kävisit tapaamassa miestäsi voimiesi mukaan.Sanot ole uupunut henkisesti ja fyysisesti,sen kyllä näkee kirjoituksistasikin.
Tottakai jokaisella ihmisellä pitää olla ystäviä niin oli itsellänikin raskaiden hoitovuosien aikana,tapasimme,puhuimme asioista mutta sanon vain ystäviä niin miehiä kuin naisia ja vertaistukiryhmiä myös.Älä ristiina hyvä loukkaannu jos täällä on erilaisia mielipiteitä elämästä ja parisuhteesta sillä me jokainen jotka olemme hoitaneet sairasta puolisoa niin kyllä me olemme kovan koulun käyneet. - Ketjun aloittaja
Olen ketjun aloittaja, "Parhaani yritän" nimimerkki.
Varmaan ylläolevasta keskustelustakin käy esiin että tilanteita on monia
- voi olla että parisuhde ei aina ole ennen sairastumistakaan ollut maailman paras
- sairaus voi muuttaa toisen AIVAN erilaiseksi ihmiseksi ja olla HYVIN raskasta
- myös ikä vaikuttaa varmasti asiaan, nelikymppisenä tilanne on eri kuin 70
- sokerina pohjalla, jos huollettavana on lisäksi lapsia, tulee tilanne että jossei itselle löydä jotain valoa tulevaisuudesta, ei jaksa eteenpäin ja pitää huolta muistakaan.
- läheisyys, rakkaus ja intohimokin, ovat elämän voimakkaimpia tunteita ja asioita,
toki vaihtelee ihmisittäin mutta ainakin allekirjoittaneelle asia josta hyvin vaikea luopua jo neljänkympin paikkeilla.
Olisipa JOKIN malli muuttaa avioliitto "hoitokumppanuudeksi" jossa ei tarvitsisi toisesta ottaa perinteistä avioeroa (kun se ei tunnu toisaalta reilulta vaikka suhde jo perustavalla tavalla onkin muuttunutkin - ja se olisi lapsillekin rankka). Eräänlainen huolenpidon sopimus niin että voisi kuitenkin kunniakkaasti jatkaa uutta elämää. Voi kun löytyisi jokin tapa, nyt tuntuu että on vain HUONOJA VAIHTOEHTOJA: 1) rutistun taakan alle ilman valoa tunnelinpäässä, 2) etsin uuden kumppanin rinnalle salaa ja saan vain paheksuntaa kaikilta, 3) otan avioeron puolisostani ja jatkan "kunniallisesti" uutta elämää mutta koen tekeväni väärin.
EIKÖ MITÄÄN muita ratkaisuja ole olemassa?! Kertokaa ihmeessä!- näin mennään.
Eräänlainen huolenpidon sopimus niin että voisi kuitenkin kunniakkaasti jatkaa uutta elämää. Voi kun löytyisi jokin tapa, nyt tuntuu että on vain HUONOJA VAIHTOEHTOJA
- omaishoitaja olin
En usko että kukaan täällä toisen asioihin puuttuu,jokainen kertoo omasta elämästään ja se ei ole aina hyvä sellaiselle joka haluaa elää vapaampaa elämää.Miksi se sattuu itsehän jokainen oman elämänsä kiemurat kulkee.
Avaaj kysyi eikö ole mitään ratkaisua olemassa?Kertokaa ihmeessä?
Kerron vain omasta elämästäni.Valitsin tuo vaihtoehdon 1) mutta en rutistunut taakan alle,Intervlliaikoina minulla oli paljon ohjelmaa,oli konsertteja,kutsuja yms.
Mitä muuta ratkaisua avaaja hakee,sitten nuo seuraavat ratkaisut ovat nuo kaksi joihin en itse päätynyt. Enämpi vaan vapaata,ainakin 2viikkoa jotka saa vuorohoidossa taikka jos uupuu kokonaan niin jatkuva hoitopaikka hoidettavalle.Itselläni oli erittäin vaikeasti hoidettava puoliso monien sairauksien kanssa kamppaileva ei ainoastaan muistisairas.
Kotisairaanhoito on myös tukena vaikeasti sairaalle,kylvetyset ym.Potilasnosturi on hyvä keksintö sillä saa kätevästi p-tuoliin ja monet apuvälineet kute suihkutuöli,meilllä oli paljon apuvälineitä käytössä.Kyllä apua saa että ei tule loppuunpalamista mutta ne kaikki täytyy itse järjstää,kukaan ei tule tyrkyttämään mitään.Sairaalasänky on hyvä keksintö sekin oli meillä käytössä.On myös ruokahuolto jos itse ei halua kokata.Kun oli tärkeä meno tuttavat kävivät puolisoani kurkkaamassa ja kotisairaanhoito tilanteen mukaan.Kerranjouduin turvautumaan yksityisen hoitajan apuun kun mielestäni oli niin tärkeä meno josta en voinut jäädä pois.Hehän ovat ammattitaitoisia ja vastuunsa tuntevia.Vaikka puolisoni oli kovin sairas järjestin syntymäpäiviä ja vieraitakin kävi,sanoin vaan että talo elää tapojaan tulkaa vaan.Tämä oli minun ratkaisuni ja nyt kun puolisoni nukkuu nurmen alla olen onnellinen että päädyin tähän ratkaisuun.Nyt minulla on hyvä olla kun se rakkkaus kantaa vieläkin vain ikävä on läsnä,ehk se aikaa myöten sekin helpottaa!- entinen-miesomaishoitaja
Olisikin ollut intervalli hoito käytössä,mutta lopetettu ainakin Tampereelta!Ainoa vapaa oli 3pv/kk omaishoitajan vapaa!Joita pidin parin kuukaden välein sen kuusi päivää.Pääsi irti jotenkin asiasta.Ja yksi puolipäiväinen vapaa/viikko kun oli päiväkeskuksessa hoidettavana.Nyt pitkäaikaispaikalla n.vuoden verran jossa pari henkilöä aina tarvis kun saadaan ylös sängystä ja takaisin nukkumaan illalla.Ei olisi tullut mitään kotihoidosta kun yksin hoitajana mies.Kaupungin henkilöstö jo puhui että kohta olette molemmat hoidettavina laitoksessa.Joku sentään käsitti asian laidan.Nyt olen selvästi pirteämpi muidenkin mielestä ja voin harrastaa mitä itse haluan.Ainoa haittapuoli yksityis hoitopuolella on jos vaimon tulot ei riitä niin olen maksuvelvollinen loppuosiosta.Näin on ilmoittanut kaupungin vanhusasiamies virallisessa tiedotteessaan.Vaikka asummekin täysin eri paikassa!Omiin menoihin ei lasketa auto menoja.Ja ruokamenotkin vain virallisen kaavan mukaan ei todellisia menoja.
- ristiina23
Minun valintani on alusta asti ollut se, että rakensin rinnakkaiselämän. Neurologin tuomion jälkeen, muutuin siltä seisomalta omaishoitajaksi ja vaimo siirtyi taaemmas. Onneksi tein niin, niin rajua tämä on ollut. Luojan kiitos on ollut intervallia jo vuosia, olisin varmaan Vuokseen mennyt muuten. Hoitokumppanuus tämä on, koska Alzheimer muutti mieheni persoonallisuutta jo ennen diagnoosia, tuli mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi, hoidan tuntematonta ihmistä, hyvyyttäni ja koska meillä OLI hyvä avioliitto.
Laitospaikkaa olen odottanut nyt 7-8 kk, 3 kk sitten soitin ja itkin, etten jaksa enää, eipä mitään ole kuulunut.
Nykyään koitan ajatella että olen 2 viikkoa tässä töissä, ja sitten 2 viikkoa vapailla. Sääliä tunnen, avioliitto oli ja meni, hienoa oli ja rakkautta piisasi, nyt odotan tämän Horrorshown loppua.
Minuun elämään kyllä puututtu, minua pidettiin pahan kun laitoin mieheni hoitoon ja vietin vapaita oman maun mukaan. Eipä tuo haittaa, he eivät tiedä omaishoidosta ja sairauksista mitään.
Vertaistuessa en käy, koska siellä vain iäkkäitä, haluan muuta. Kotipalvelu ei käy, tarjosivat vain 15 minuttia, ja aamulla menee 1,5 h.
Itse tässä olen oman elämäni valtiatar, jospa nilkkakahle kohta irtoaisi ja sais olla nuori ja nättinä, naisena vielä. 6 vuotta hoitajana syö hippusen... - omaishoitaja olin
johan sulla ristiina on paikkakunta,kaikki täällä suosittelivat minulle pitempää lomaa omaishoitajuudesta että jaksaisin ja jaksoin lomien turvin 6 vuotta.minulla oli vai viikko intelvallia.Puolisollani oli vielä vaikea kipusairaus tuon ajan joten 24t vrk tein töitä ja vielä dementia tuli hänelle.Tiedän mitä on hoitaa vaikeasti sairasta,nosti hänet nosturilla p-tuoliin ja tein vaikka mitä temppuja päivät pitkät että kipu hellittäisi,Lääkärit ku eivät edes lääkkeitä löytäneet kovaan kipuun,Mutta kuolema ei ollut minulle helpotus,olin niin kinni puolisossani ja tyhjyys tuli hänen lähdettyään.o
- omaishoitaja olin
Jatkan vielä kun tuli vähän kiire en ehtinyt kaikkea kirjoittaa,Kaiken lisäksi viimeisen puolen vuoden aikana tuli puolisolleni nielemisvaikeudt,usein smbulanssin soitin tukehtumisvaaran vuoksi ja mutka sairaalassa.Syötin häntä 3 tuntia päivässä.En kokenut sitä vaikeaksi,tuo kipu oli kaikista vaikeinta koska se koski myös minuunkin.Ne kaikki apuvälineet mitä meiilä oli erkoispatja,sairaalasänky,sähköinen nosturi,suihkutuoli sain kyllä melkein heti kun vain pyysin.Vaihtoivat jopa nostoliinatkin ku piti niska olla tuettuna.Kiitos meidän kunnan.
Kymmenet poliklinika käynnit teimme taxilla ja vuoden verran invataxilla.
Näistä huolimatta kaipaan puolisoani,tekisin kaiken uudestaan kun hän vain olisi lähelläni.En tunne uhrautuneeni vaan tämä kuului elämääni kuin Manulle illallinen.Rakkaus auttoi jaksamaan kaiken tämän! Minun täytyy sanoa, että en tekisi kaiken uudestaan, enkä aio koskaan enää omaishoitajaksi. Surullisinta tässä oli se että lapsi sai nähdä tätä kaikkea, 6 vuotta.
2 kuolemaa jo käyty läpi, nyt odotan lopullista. Geriatrin mukaan, meillä oli liian sairas mies kotona hoidettavana, ei ollut vastaavaa edes nähnyt. 3 vuotta sitten olisi pitänyt laitokseen laittaa, mutta kun on niin pässi. Luuli jaksavansa.
No niin tai näin, oli miten päin vaan. Odotan sitä päivää kun saan olla terveiden parissa, saan nukkua, herätä ja meen just sinne minne nenä näyttää, ja olen rakastettu NAINEN taas. Mieheni ei ole vuoteen puhunut, eikä tunnista minua enää.
Liikaa on menetetty.
Olipas hurja päivä, 4.30 -19.00 valvomista, kaupas vaan kävin äkkiä, puoli tuntia, ja KAIKKI oli mullin mallin, kissakin kauhuissaan kun tulin kotiin. Mies syö kaikkea mitä eteen tulee, jopa kissan ruuat ja kukat. Suurin osa hävitetty jo. Yksikään tavara ei pysy paikallaan. Koristeet , liinat poistettu, matot kait kohta,, huonekalut työnnetään ympäri taloa, syleksii lattialle... ihminenkö, minun mieheni? Mikä lie...
Koko ajan kävelen perässä, valvon, mitä työntää suuhunsa....
Ai hitsi kun odotan toimivaa ihmistä elämääni, joka edes kahvit keittäis.- omaishoitaja olin
Ristiina,jaksamista sinulle.Ehkä tämä ikävä puolisoni saa minut näin haikailemaan kun se työ loppui yhtäkkiä tuli kuin seinä vastaan ja kauhea tyhjyyden tunne.Mutta sen voin sanoa rakastan hätä vieläkin vaikka hän makaa kylmänä hautausmaalla.Tulee uskomaton tunne joskus miten hän voi olla siellä.Jaksoin kumma kyllä kaiken tuon raskaan ja vaikean,hän oli elämäni suuri rakkaus ja ainoa minulle.
Jospa vielä tulisi rakkaus vastaani mut etsimään en lähde.- ristiina taas
Omaishoito on kyllä raskain hoitotyö minkä tiedän, sen tulen aina muistamaan, varsinkin jos palaan joskus työhön takaisin. Varmasti pidän omaishoitajien puolta ja tuon asian esille missä vaan voin! Toivotaan että jaksetaan, oli tulevaisuus mikä vaan. Yksi toive mulla on, että sais juttukaverin, kissan kans höpissyt tässä tarpeeksi, ihmistä kaipaa! Nuo omaishoitoihmiset vois lähettää jonkun höpisemään kotiin, kun rahaa laittavat retkeilyyn sun muihin kesteihin! Tai jos pyytäis jonkun ohikulkijan kahville :-) ...
- Keskustelun aloittaj
Onko kukaan löytänyt mitään vertaisryhmää jossa me "nuoret/nuorehkot" voisimme nimenomaan näistä parisuhdeasioista jakaa ajatuksia? Se mistä sairaudesta tilanne johtuu voisi mielestäni olla erikin. Tämä asia vain on helposti sellainen TABU johon ei muistiliitot, sairaanhoitajat jne oikein näytä osaavan neuvoa tai edes kysyä miltä tuntuu. Tässäkin keskustelussa on hlöitä joiden näkemykset jo tässäkin ainakin itselle tuntuvat helpottavilta (kun joku muukin törmännyt samaan..).
- ei omaishoit.
En ole kuullutkaan että sellaisia olisi,emme me elä moniavioisessa yhteiskunnassa että joku voisi lähteä neuvomaan näissä asioissa.Miten omaishoitajat tuollaisia kyselevät?Ei yleisellä tasolla ole tähän neuvojia jokainen toimii oman moraalinsa mukaan.Avaaja ilmeisesti hakee yhteiskunnan ja hyväksyntää ajatuksilleen.
Onhan meillä paljon yksin eläviä,leskiä ym.joilla ei ole mitään parisuhdetta.
En ymmärrä mikä ihmeen kiire omaishoitajilla on toiseen suhteeseen kun entinenkin vielä elää vaikka on sairas.- olin omaishoitaja
voin sanoa rehellisesti että vaikka omaishoitajan työ oli raskas jakso 6v mutta sata kertaa raskaampi on surutyö,en uskonut että tälläistä olisi edes olemassakaan.Puoli vuotta itkin joka päivä joskus aivan aamusta iltaan.Kävin sururyhmässä vähän sieltä helpottusta tuli.Aika ainoastaan tuntuu helpottavan ja ajatus että rakkaalta puolisoltani ovat kivut nyt poissa.
- Outo tapaus
Yhteiskunnallisvirallisesti moniaviosuhde törmää kaikenmaailman lakipykäliin joka instanssissa. Se on parasta pitää visusti piilossa ja näkymättömissä, eikä mennä julkaisemaan ainakaan lehdistössä, kuten se iltalehtityyppi teki kahden yhtäaikaisen kihlausilmoituksensa kanssa.
Ja kyllä sivulliset puhuu ja repostelee asiaa ainakin selän takana joka tapauksessa, mutta sille on vain oltava kuuro.
Käytännönkokemuksellisesti asia toimii jotenkuten hyvin näkymättömästi eläen, ilman julkisuuksia. On toiminut jo vajaa kymmenen vuotta.
Suhde oli jo ennen omaishoitajuuden perusteellisempaa alkamista. Mitään kiirettä tai edes tarvetta uuteen suhteeseen ei olisi ollut omaishoitajuuden puolelta, vaan tarve ja kiire tuli uuden suhteen toisen osapuolen taholta. Siinä oli varsin akuutti hengenpelastustapaus kysymyksessä. - Outo tapaus
Outo tapaus kirjoitti:
Yhteiskunnallisvirallisesti moniaviosuhde törmää kaikenmaailman lakipykäliin joka instanssissa. Se on parasta pitää visusti piilossa ja näkymättömissä, eikä mennä julkaisemaan ainakaan lehdistössä, kuten se iltalehtityyppi teki kahden yhtäaikaisen kihlausilmoituksensa kanssa.
Ja kyllä sivulliset puhuu ja repostelee asiaa ainakin selän takana joka tapauksessa, mutta sille on vain oltava kuuro.
Käytännönkokemuksellisesti asia toimii jotenkuten hyvin näkymättömästi eläen, ilman julkisuuksia. On toiminut jo vajaa kymmenen vuotta.
Suhde oli jo ennen omaishoitajuuden perusteellisempaa alkamista. Mitään kiirettä tai edes tarvetta uuteen suhteeseen ei olisi ollut omaishoitajuuden puolelta, vaan tarve ja kiire tuli uuden suhteen toisen osapuolen taholta. Siinä oli varsin akuutti hengenpelastustapaus kysymyksessä.Huomaamaton hiljaiselotyyppisyys on ollut käytäntönä vasta myöhäisempinä vuosina. Alussa tilanteet olivat hyvin paljon railakkaampia. Työpaikka tuntui joutuvan kaaokseen moisesta elämänmuodosta ja työrauhan saamiseksi siitä seurasi henkilöstösiirroksia aluksi talon sisällä ja sitten toimipisteiden välillä ja minä otin vapaaehtoisesti kenkää mieluummin kuin suostuin pompoteltavaksi.
Siirtyminen ensin työttömyyteen ja siten varhennetulle eläkkeelle oli ihan hyvä juttu; en sitä kolmea yhtäaikaista vuoroa olisi pitkään jaksanutkaan hengissä pyörittää.
Sen verran julkisia henkilöitä kuitenkin oltiin, että oltiin vaihtelevina kombinaisuuksina hyvin näkyvinä ja lehdissä ja kirjoissakin ajoittain, mutta ei juuri suhdemuodon vuoksi, vaan muista syistä. Ja tämä nykyinen omaishoitokin on äärimmäisen salattu.
Jossakin suhteessa tämä omaishoidettavan tapaus on itsessään hyvin helppohoitoinen verrattuna vaikka tämän ketjun dementiatapauksiin. Syöpäpotilas säilyttää (ainakin tähän saakka) persoonallisuutensa ja kognitiivisia kykyjään, vaikka aisteja ja muisteja katoaakin vähitellen huomattavasti. Lisääntyvät elämänrajoitteet ovat fyysisen puolen asioita.
Lähes viisikymmenvuotinen yhteinen elämä on opettanut hieman toisen ymmärtämistä.
Jollakin tavoin varsinaista hoidettavaa vaikeampia tapauksia on tämän elätettävän "virtahepolauman" psykodynaamiset suhteet, joista olen hieman kirjoitellutkin siellä täällä.
Jollakin tavoin raskainta on oman ajankäytön minimaalisuus ja tarkka suunnittelu ja ajoitus, että elämä ylipäätään olisi mahdollista. Pitää rajoittaa kaikki ylimääräinen minimiin ja sen allekin. Tämäkin kirjoitus on mahdollinen vain, koska tänään sain lomaa Yhdestä Hoivasuhteesta. - Salahoitaja
Ikävää tämä S24:n uusi systeemi, ettei puoltavuottapidempään hiljaiseloa viettäneeseen ketjuun saa enää lisättyä kirjoituksia. Tapanani on ollut omien yksinpuhelujeni jatkaminen sujuvasti jopa kymmenen vuoden taukojenkin jälkeen.
Kokeillaan sitten sotkea ketjut keskenään uusin työkaluin. Jatkan siis tätä tarinaani:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11979571#comment-74044410
Yhdistettynä tämän ketjun aiheeseen.
Eli tuolla pelkäämäni konerikko tapahtui ja yksiperhe-elämässä tilanne olisi ollut umpikuja, mutta kaksiperhetilanteessa tilanne on ohitettavissa yhä syvemmällä vaipumisella kestovelkavankeuteen orjaksi. - Köyhälistöäkömuka
Laskeskelin näitä elämisen rahoja viimevuodelta ja arvioin tämän vuoden elämisen edellytyksiä.
Yhden henkilön päivässä kaikkeen elämiseen käyttämä rahamäärä (ruoka, terveys, puhtaus, matkustus, huvitukset, harrastukset ja kaikki muu sellainen) oli viime vuonna 4 (neljä) euroa.
Tänä vuonna kelan tukiaisminimisoinnin jälkeen pitäisi selvitä 3,16 eurolla päivässä.
Mikähän mahtaa olla suomalainen köyhyysprotokollanormisto?
Kahdella minimitakuueläkettäkin vähäisemmällä eläkkeellä elätetetään kaksi täysin tulotonta. Siis neljän hengen talous, joka saa asumistukea satasen kuussa vähemmän, kuin sai kolmen hengen talous. Kukaan ei saa toimeentulotukea. Ne jotka voisivat saada, eivät ole kykeneviä hakemaan. Vielä kahdeksankymmenluvulla perhe oli yksi yksikkö, jota käsiteltiin kokonaisuutena sosiaaliluukullakin. Elämä oli silloin tosi ylellistä toimeentulotuella verattuna nykyelämään.
Kukaan ei juo, kukaan ei polta, kukaan ei matkusta, eikä kolme oikeastaan koskaan poistu edes asunnosta. Ruoka on haettava enenevästi ilmaisjakelun arpajaisista ja koetettava keksiä oudoista ainesosista syötäviä ruokia.
Syöpäsairaan saattohoitovaihe tuntuu jatkuvan epämääräiseen tulevaisuuteen. - SalaJatkoKertomus
Salahoitaja kirjoitti:
Ikävää tämä S24:n uusi systeemi, ettei puoltavuottapidempään hiljaiseloa viettäneeseen ketjuun saa enää lisättyä kirjoituksia. Tapanani on ollut omien yksinpuhelujeni jatkaminen sujuvasti jopa kymmenen vuoden taukojenkin jälkeen.
Kokeillaan sitten sotkea ketjut keskenään uusin työkaluin. Jatkan siis tätä tarinaani:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11979571#comment-74044410
Yhdistettynä tämän ketjun aiheeseen.
Eli tuolla pelkäämäni konerikko tapahtui ja yksiperhe-elämässä tilanne olisi ollut umpikuja, mutta kaksiperhetilanteessa tilanne on ohitettavissa yhä syvemmällä vaipumisella kestovelkavankeuteen orjaksi.Tämäkin kirjoitus katosi maisemista uudistusten melskeissä, mutta toinen selausohjelma on juuttunut menneisyyteen.
>>>
Jatkokertomus
23.1.2015 15:22
Lueskelin vähän saattohoito-opasta:
http://etela--suomensyopayhdistys-fi-bin.directo.fi/@Bin/d0a81220d9ffe9e9e1b76082a4be21fb/1422017877/application/pdf/278048/Saattohoito-opas 13 uudistettu painos 2012 .pdf
Saattohoitokin on niin byrokratisoitu, että vain lääkäri voi tehdä päätöksen, missä vaiheessa lääketieteellisten hoitojen jatkamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, eli potilas vapautetaan hoidoista ja keskitytään vain oireiden lievitykseen ja yritetään järjestää mahdollisimman "mukavat" eli siedettävimmät viimeisten elinaikojen olot.
Teoreettisestihan tämä kyseessäoleva syöpäsairauden eteneminen voisi olla saattohoitoa, koska kaikista lääketieteellisistä hoidoista on luovuttu alusta alkaen ja pyritty järjestämään potilaan elämä olosuhteisiin nähden mahdollisimman mukavaksi.
Saattohoito-oppaassa on aika perusteellisesti käsitelty erilaiset kivunlievityskeinot, mutta ne eivät mitkään sovellu tähän tapaukseen.
Tavanomaiset kipulääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksena verenvuototaipumuksen lisääntymistä ja hoitamattoman kasvaimen runsaat verenvuodot voivat todennäköisesti olla se lopullinen kuolinsyy. Eli veren hyvä hyytyvyys on olennaisen tärkeätä. Toinen, voimakkaampi kivunlievitys perustuu morfiinipohjaisiin lääkkeisiin ja ne taas aiheuttavat ummetusta, mikä tässä tapauksessa on pahin luonnollinen oire muutenkin.
Tätä sairauden etenemistä on kuvattu vieressäeläjän ja omaishoitajan näkökulmasta jo yli vuoden ajan ja yli kolmenkymmenen kirjoituksen verran tuossa toisen aihealueen ketjussa.
Uusimpana oireena on elimistön jokin aineenvaihdunnallinen muutos, jonka seurauksena normaali aistittava reaalitodellisuus ja "unimaisemallinen" epätodellisuus sekoittuvat ajoittain.<<<
Jatkan tätä kertomustani syöpäosaston parhaan kuolemistavan ketjussa. - Ruokajonossa
Köyhälistöäkömuka kirjoitti:
Laskeskelin näitä elämisen rahoja viimevuodelta ja arvioin tämän vuoden elämisen edellytyksiä.
Yhden henkilön päivässä kaikkeen elämiseen käyttämä rahamäärä (ruoka, terveys, puhtaus, matkustus, huvitukset, harrastukset ja kaikki muu sellainen) oli viime vuonna 4 (neljä) euroa.
Tänä vuonna kelan tukiaisminimisoinnin jälkeen pitäisi selvitä 3,16 eurolla päivässä.
Mikähän mahtaa olla suomalainen köyhyysprotokollanormisto?
Kahdella minimitakuueläkettäkin vähäisemmällä eläkkeellä elätetetään kaksi täysin tulotonta. Siis neljän hengen talous, joka saa asumistukea satasen kuussa vähemmän, kuin sai kolmen hengen talous. Kukaan ei saa toimeentulotukea. Ne jotka voisivat saada, eivät ole kykeneviä hakemaan. Vielä kahdeksankymmenluvulla perhe oli yksi yksikkö, jota käsiteltiin kokonaisuutena sosiaaliluukullakin. Elämä oli silloin tosi ylellistä toimeentulotuella verattuna nykyelämään.
Kukaan ei juo, kukaan ei polta, kukaan ei matkusta, eikä kolme oikeastaan koskaan poistu edes asunnosta. Ruoka on haettava enenevästi ilmaisjakelun arpajaisista ja koetettava keksiä oudoista ainesosista syötäviä ruokia.
Syöpäsairaan saattohoitovaihe tuntuu jatkuvan epämääräiseen tulevaisuuteen.Laskin tuon kotikonerikon seurauksena tapahtuneiden laitteiden uusimisen lisävelkojen lyhennykset mukaan noihin elämiskustannuksiin, joten tälle vuodelle jää päivittäisiin henkilökohtaisiin tarpeisiin 3.08 €.
Selviämisstrategiana siirryin paikallisen ruuanjakelupisteen vakinaisjonottelijaksi. Siitä saattaakin kertyä vuoden mittaan aikamoisia tarinoita.
Jakelupisteen systeemi on sellainen, että muutamat avuliaat kansalaiset hakevat lähikaupan vanhenevat tuotteet jakopaikkaan ja valvovat jotenkin sitä jakotapahtumaa.
Jonoa on alkukuusta ja keskellä viikkoa vähemmän, alle 100 ja loppukuusta ja viikon päissä enemmän, yli sata. Minä ehdin näiltä omaishoidoiltani yleensä vain jonon hännille ja saan sitä, mikä ei ole kelvannut sadalle ensimmäiselle. - Gastronautti
Ruokajonossa kirjoitti:
Laskin tuon kotikonerikon seurauksena tapahtuneiden laitteiden uusimisen lisävelkojen lyhennykset mukaan noihin elämiskustannuksiin, joten tälle vuodelle jää päivittäisiin henkilökohtaisiin tarpeisiin 3.08 €.
Selviämisstrategiana siirryin paikallisen ruuanjakelupisteen vakinaisjonottelijaksi. Siitä saattaakin kertyä vuoden mittaan aikamoisia tarinoita.
Jakelupisteen systeemi on sellainen, että muutamat avuliaat kansalaiset hakevat lähikaupan vanhenevat tuotteet jakopaikkaan ja valvovat jotenkin sitä jakotapahtumaa.
Jonoa on alkukuusta ja keskellä viikkoa vähemmän, alle 100 ja loppukuusta ja viikon päissä enemmän, yli sata. Minä ehdin näiltä omaishoidoiltani yleensä vain jonon hännille ja saan sitä, mikä ei ole kelvannut sadalle ensimmäiselle.Perheen ruokalistoja viitteenomaisesti:
Tammikuussa oli pari kertaa joulunajan viimeiset lanttumuusit, joista kokkasin lanttulaatikot ja oli huikeasti parempaa kuin valmiseinekset. Jauhetun maksan kanssa oli sama juttu. Ei ruokajonokurjalisto tunnu osaavan tai viitsivän tehdä ruokaa, jos vielä sadantenakin jonossaolevalle riittää herkkuja. Omankin perheen kanssa kyllästymispiste tuli vastaan kolmannen maksalaatikon kohdalla, vaikka olisi kuinka hyvää. Makkaravalikoima on sellainen, että ei moisiin ylellisyyksiin ole koskaan ollut varaa oman rahatalouden puolesta, kuten samaten myös eksoottisten hedelmien osalta.
Paikallinen kauppa tuntuu massamurkinoitten ohessa panostavan harvinaisiin herkkuihin ja erikoistuotteisiin, joille ei lisääntyvässä lamakaudessa enää riitä ostovoimaa ja ihmeellisyydet päätyvät ilmaisjakelun kautta kaikkein köyhimmille. - Köyhänruokaa
Gastronautti kirjoitti:
Perheen ruokalistoja viitteenomaisesti:
Tammikuussa oli pari kertaa joulunajan viimeiset lanttumuusit, joista kokkasin lanttulaatikot ja oli huikeasti parempaa kuin valmiseinekset. Jauhetun maksan kanssa oli sama juttu. Ei ruokajonokurjalisto tunnu osaavan tai viitsivän tehdä ruokaa, jos vielä sadantenakin jonossaolevalle riittää herkkuja. Omankin perheen kanssa kyllästymispiste tuli vastaan kolmannen maksalaatikon kohdalla, vaikka olisi kuinka hyvää. Makkaravalikoima on sellainen, että ei moisiin ylellisyyksiin ole koskaan ollut varaa oman rahatalouden puolesta, kuten samaten myös eksoottisten hedelmien osalta.
Paikallinen kauppa tuntuu massamurkinoitten ohessa panostavan harvinaisiin herkkuihin ja erikoistuotteisiin, joille ei lisääntyvässä lamakaudessa enää riitä ostovoimaa ja ihmeellisyydet päätyvät ilmaisjakelun kautta kaikkein köyhimmille.Uusin aluevaltaus gastrokokkausten alalla ruokajonosta pyydettyä: tanskalaisia nilviäisiä, tarkemmin sinisimpukoita iso annos. Kaapin uumenista löytyi niiden valmistukseen soveliasta valkoviiniäkin. NAM!
- OutoTapaus
Köyhänruokaa kirjoitti:
Uusin aluevaltaus gastrokokkausten alalla ruokajonosta pyydettyä: tanskalaisia nilviäisiä, tarkemmin sinisimpukoita iso annos. Kaapin uumenista löytyi niiden valmistukseen soveliasta valkoviiniäkin. NAM!
Omaishoidettava potilas monikemikaaliyliherkkänä pysyttelee mieluummin kotitekoisen puhtaissa lisäaineettomissa ruuissa: peruna ja omalla reseptillä tehdyt lihapullat tavallisimpana tai keitto jossa on kaikenlaisia juureksia ja vihanneksia ja jotain lihaa vain perusmausteilla maustettuna. Toisen suhteen edustaja on kasvissyöjä ja lisäaineita sietävämpi, että lihan voi korvata liemikuutiolla, yrteillä ja mausteilla niin että makua löytyy reilusti.
- Salaeks-h
Salahoitaja kirjoitti:
Ikävää tämä S24:n uusi systeemi, ettei puoltavuottapidempään hiljaiseloa viettäneeseen ketjuun saa enää lisättyä kirjoituksia. Tapanani on ollut omien yksinpuhelujeni jatkaminen sujuvasti jopa kymmenen vuoden taukojenkin jälkeen.
Kokeillaan sitten sotkea ketjut keskenään uusin työkaluin. Jatkan siis tätä tarinaani:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11979571#comment-74044410
Yhdistettynä tämän ketjun aiheeseen.
Eli tuolla pelkäämäni konerikko tapahtui ja yksiperhe-elämässä tilanne olisi ollut umpikuja, mutta kaksiperhetilanteessa tilanne on ohitettavissa yhä syvemmällä vaipumisella kestovelkavankeuteen orjaksi.S-keskustelujen pahin pölvästiys, suljettuneisus, tuntuu poistuneen, joten täällä voi taas jatkaa näiden hoitosuhteiden kommervenkkisyyksien aukipurkailua.
Juuttumisesta ilmaisruokajakelun vakiasiakkaaksi tuli tapa ja sitäkautta monipuolisempaa ruokaa löytyy hieman vanhentuneena, kuin mihin olisi omasta takaa taloudellisia resursseja.
Muonavahvuudesta yksi henkilö poistui lopullisesti siirryttyään autuaallisempien ruokapöytien tarjoiluihin. Hänen loppuvaiheensa sairaalalaskuista tuli selviämätön ongelma, joten piti värvätä sossu apuun. Toinen lienee tilapäisesti lihotettavana sairaalan osastolla. - Outo-Tapaus
Salaeks-h kirjoitti:
S-keskustelujen pahin pölvästiys, suljettuneisus, tuntuu poistuneen, joten täällä voi taas jatkaa näiden hoitosuhteiden kommervenkkisyyksien aukipurkailua.
Juuttumisesta ilmaisruokajakelun vakiasiakkaaksi tuli tapa ja sitäkautta monipuolisempaa ruokaa löytyy hieman vanhentuneena, kuin mihin olisi omasta takaa taloudellisia resursseja.
Muonavahvuudesta yksi henkilö poistui lopullisesti siirryttyään autuaallisempien ruokapöytien tarjoiluihin. Hänen loppuvaiheensa sairaalalaskuista tuli selviämätön ongelma, joten piti värvätä sossu apuun. Toinen lienee tilapäisesti lihotettavana sairaalan osastolla.Suomen alamäki ja köyhälistön kurjistuminen tuntuu jatkuvan. Toimittuani tämän vuoden aikaisempaa aktiivisempana ilmaisruuan jonottelijana olen havainnut: ruokajonon keskimääräinen pituus tuntuu pikkuhiljaa kasvavan ja kaupat panostavat hävikin vähentämiseen, eli jaettavaa suuremmalle porukalle jää yhä vähemmän. Välikäsi, eli kirkon diakoniapoppoo toimii käytännön jakajana ja yrittää pitää tolkkua ja järjestystä yllä, että jokaiselle hakijalle riittäisi edes hieman, nuukimmillaan yksi leipä ja kaksi banaania. Venäläismummomafian rohmuaminenkin saatiin kuriin valituksilla.
Sairaalan lihotuspotilaskin palaa jälleen kohtapuoliin muonavahvuuteen sopivasti pyöristyneenä. Saa nähdä kuinka omaishoitosuhde jatkuu hänen kohdallaan, vai saiko sairaalakeikka lääkityksineen potkittua itsenäistymiskehitystä liikkeelle.
...ja sitten on monia nuoria, omaishoitajia, joilla hellyyden ja toisen lämpöä, ihon ja läsnäolon kaipuuta! Kaikilla eri tilanne, ja sallittakoon jokaiselle se tie mikä on hyvä, ja itse jaksaa kantaa. Ymmärrän täysin aloittajaa, kun menetin mieheni Alzheimerille, onnemme ollessaan täydellinen. Eipä tässä kyse moniavioisuudesta, monet kaipaa toista ihmistä. Varsinkin ne joiden hoidettava ei osaa ilmaista itseään, saatikka hellyyttä antaa. Mitä pahaa siinä on? Kyllä neuvoja saa, psykologeilta ja jopa lääkäriltä, oma lääkärini sanoi minulle , unohda jo miehesi ja anna palaa :)
Muistan dokumentin, taisi olla Therouxn, joka käsitteli dementikkojen elämää, ja miten puolisot jaksoi.
Eräs laitoksessa asuva nuorehko mies oli ottanut itselleen toisesta dementikosta tyttöystävän. Vaimo vei molemmat aina syömään, kun kävi vierailulla, olivat niin rakastuneita. Vaimo sanoi, että minkäpäs tuolle mahtaa.
Ajat muuttuu, ja tulevaisuudessa, omaishoitajat ovat aivan eri sorttia kuin tänä päivänä, ainakin minä olen, nyt jo !- Outotapaus
ristiina1 kirjoitti:
Kuka tässä on naimisiin menossa, never again :)
Tietenkin on menossa! Hääpuku ostettiin kirpparilta jo reilu viisi vuotta sitten ja se on saanut seurakseen samasta vaatehtimosta frakinkin; silinterihattu ei vain ihan mallannut justiinsa päänuppiin. Vihkipappeja on ehditty mielessä valita jo useampiakin, mutta kun ne parempien virkojen toivossa ehtivät karkailla maan ääriiin.
- Outotapaus
Outotapaus kirjoitti:
Tietenkin on menossa! Hääpuku ostettiin kirpparilta jo reilu viisi vuotta sitten ja se on saanut seurakseen samasta vaatehtimosta frakinkin; silinterihattu ei vain ihan mallannut justiinsa päänuppiin. Vihkipappeja on ehditty mielessä valita jo useampiakin, mutta kun ne parempien virkojen toivossa ehtivät karkailla maan ääriiin.
Ongelma on vain siinä, että tässä rinnakkaisparisuhteen vaalimisesssa morsiamelle on kertynyt lisäkiloja viitisentoista, eikä hääpuku enää mahdu. Viisi kiloa ainakin pitäisi saada pois. Ja ne lisäkilot tuntuvan viihtyvän hyvin, eivätkä haluaisi millään irroittaa otettaan. Mitä hän katseli viidentoista kilon takaisia kuviaan, niin kauhistui sitä anorektista laihuuttaan, eikä halua ainakaan sinne saakka takaisin.
- Outotapaus
Outotapaus kirjoitti:
Ongelma on vain siinä, että tässä rinnakkaisparisuhteen vaalimisesssa morsiamelle on kertynyt lisäkiloja viitisentoista, eikä hääpuku enää mahdu. Viisi kiloa ainakin pitäisi saada pois. Ja ne lisäkilot tuntuvan viihtyvän hyvin, eivätkä haluaisi millään irroittaa otettaan. Mitä hän katseli viidentoista kilon takaisia kuviaan, niin kauhistui sitä anorektista laihuuttaan, eikä halua ainakaan sinne saakka takaisin.
Uutteralla yrittämisellä se viisi kiloa suostui häipymään ja prinsessahääpuku mahtui päälle ja sen sisällä pystyi hengittämäänkin. Kirittäjältä lähti kiloja vähän enemmänkin. Häävieraistoltaan minimaaliset satuhäät pidettiin pienessä kirkossa.
Taloudellisesti loppuvuosi ennen häitä meni pienesti miinuksella koko ajan vippirahaston turvin.
Kela juhlisti uutta avioliittoa leikkaamalla etuuksia pysyvästi viidelläsadalla kuussa.
Saas nähdä, kuinka nyt selvitään.
Hoivasuhteet jatkuvat, hieman vähentyneinä tosin. - Outo-Tapaus
Outotapaus kirjoitti:
Uutteralla yrittämisellä se viisi kiloa suostui häipymään ja prinsessahääpuku mahtui päälle ja sen sisällä pystyi hengittämäänkin. Kirittäjältä lähti kiloja vähän enemmänkin. Häävieraistoltaan minimaaliset satuhäät pidettiin pienessä kirkossa.
Taloudellisesti loppuvuosi ennen häitä meni pienesti miinuksella koko ajan vippirahaston turvin.
Kela juhlisti uutta avioliittoa leikkaamalla etuuksia pysyvästi viidelläsadalla kuussa.
Saas nähdä, kuinka nyt selvitään.
Hoivasuhteet jatkuvat, hieman vähentyneinä tosin.Mitä hieman lueskelin noita muita tämän omaishoitosuhteen kuolemaanpäättymisestä kertovia surutyöelämäntuntoja, niin tämä puolisoni minulle Taivaan Isältä tilaama malli kevensi leskeytymisen suremistaakkaa valtavasti. Kahden suhteen kymmenen vuotta kestänyt yhtäaikainen vaaliminen oli ajoittain hyvinkin raskasta ja sitä surutyötä tuli tehtyä etukäteisesti uutterammin viisi viimeistä vuotta, eli koko syöpäsairauden ajan.
Puolisoni kuoleman jälkeen siirryin vielä saman vuorokauden aikana toisen suhteen totaalisempaan vaiheeseen. Muistoissa edellinen puolisoni tulee elämään koko oman loppuelämäni ajan ja myöskin koko uuden puolisoni elinajan. Edellinen puolisoni oli intohimoinen keräilijä ja uusi puolisoni arvostaa samanlaisia tavaroita. Olen nyt pakannut tavaroita pitkälti yli puoli vuotta ja loppu alkaa häämöttää. Tilapäisvarastossa odottaa nelisenkymmentä kuutiota kamaa vielä tarkempaa analysointia, että mitä millekin tavaralle tekee.
- ei omaishoit.
Onko näin että omaishoitajien moraali on löysemmissä naruissa kuin ennen oli.Ei tuo ihmisen kaipuu nuoruudesta riipu se on niin kauan kuin ihminen elää.Vanhemmat ovat vain kasvatettu jo toisenlaiseen muottiin olemaan uskollisia omalle puolisolleen vaikka puoliso olisi kuinka sairas.Arvostan tälläisiä ihmisiä,ei se uusi "sivupersoona"aina onnea tuo vaikka itselleen yrittääkin todistella toista.
Sairas ihminen on aivan eri asia kuten tuo dementikko joka haki toisesta dementikosta tyttöystävän.Tiedän surullisia tapauksia tälläiseltä alueelta.Terveet omaishoitajat miettikääpä vastaava tapaus itsenne kohdalla.- kukkahattu räsäskä
Mietitty on! Hyvä ystävä josta tuli rakas, 7 vuotta yhdessä ja mies laitoksessa! Enkä kadu päivääkään! Moraali on joillakin niin tiukassa, jokainen on oman onnensa seppä!
- _______________
kukkahattu räsäskä kirjoitti:
Mietitty on! Hyvä ystävä josta tuli rakas, 7 vuotta yhdessä ja mies laitoksessa! Enkä kadu päivääkään! Moraali on joillakin niin tiukassa, jokainen on oman onnensa seppä!
En ymmärrä kuinka joku voi tuomita tuntematta olosuhteita. Ei avioliitto kaikilla ole ollut rakkaudentäyteistä auvoa.
Kyllä omaishoitajaksi voi alkaa niin monesta syystä, jopa säälistä. Kaikki on sallittua jos hoitaa ottamansa tehtävän mallikkaasti. Jos ei laiminlyö velvoitteitaan ei kenelläkään pitäisi olla valittamista.
Jos itse sairastuisin niin en vaatisi puolisoani vahtimaan koko aikaa vierelläni, se jos mikä olisi itsekästä.
Kyllä terveelläkin osapuolella on oikeutensa. Monesti tuntuu että vain hoidettavan hyvinvointi on tärkeää.
Kun omaishoitaja saa elää välillä normaaliakin elämää on hän hoitajanakin iloisempi ja jaksavampi.
Jokainen eläköön kuten itselle parhaiten sopii.
Vai löyhä moraali! Mieheni olisi antanut avioeron heti diagnoosin jälkeen, minusta se oli rakkautta, hän halusi että minulla ja tyttärellä olisi huoleton elämä, tytär kun oli silloin vasta 10. Minä hölmö ajattelin että tämä herra A olisi lempeästi etenevä sairaus, eipä ollutkaan, se oli niin julma että koko ajattelutapa meni uusiksi, jopa joidenkin viljelemä ns. moraali. Mitä se on, kun koittaa selvitä hengissä ja pitää lapsen elämä normaalina? Sanoja vaan!
Itse jos olisin ollut samassa tilanteessa, olisin hommannut hoitopaikan itselleni, ja sanonut miehelle että etsi uusi Nainen. Onneksi olen tehnyt hoitosopimuksen missä kiellän tytärtäni ryhtymästä omaishoitajakseni, jos sellainen tilanne tulee eteen. En halua koskaan sitä osaa hänelle, ja tuskin koskaan suostuisikaan, aitiopaikalla kun on lapsi ollut!
Elämä on vain yksi kappale, sen jälkeen mullan alla. Kannattaa elää, ja nauttia, silloin kun voi, jopa surussa ja ilossa.
Muistan aina miten mieheni, ollessaan terve, ja hän oli dementoituneen äitinsä omaishoitaja, ja isänsä. " Jos minusta tulee tuollainen, niin laita nappi otsaan"
No nyt olen moraalin mukaan antanut kaiken! Onneksi en ottanut kruunua päähän ja marttyyrin osaa. Rakkaus jossain 6 vuoden takana....nyt elän muistoilla.
Ai niin, mummoni sanoi viisaasti, ketään ei voi omistaa, lainassa ollaan vaan toinen toiselle! Se on minun moraali.- toinen räsäskä
Omaishoitajat taitaa olla niitä kaikkein moraalittomimpia kun katselee näitäkin kirjoituksia,ei on täällä todelliseen rakkauteen ja uskollisuuteen viittaavia mielipiteitä myös.
- olin omaishoitaja
Tulin sivulle,voi ristiina kun minäkin jaksaisin ajatella rakkaani kuoleman että se oli hänelle tuhat kertaa parempi kuin kivulias elämä mutta ei vaan ikävä kalvaa jokaikinen päivä,enkä osaa ajatella toista vielä hänen sijalleen vaikka nyt olen vapaa kuin taivaan lintu.
- mamikka
Toiselle Räsäskälle - Oletko ollut itse omaishoitajana kysyn? Epäilen.
Sitä on ihan omassa maailmassaan - kuplassa. Ja se jatkuu ja jatkuu. Ne pelot ja se yksinäisyys.
"toinen räsäskä", juu hyvä se on huudella siellä että olemme vailla moraalia ja rakkautta, piilossa nimimerkin takaa! Kyllä minä olen toistaiseksi ollut uskollinen ja rakastanut niin, että sydän murusina, 27 vuotta tuli nyt rakkautta täyteen, 6 vuotta olen elänyt toisen ehdoilla. Mikä on sinun mitta rakkaudelle?
Tervetuloa meille, voin antaa osoitteen, saat katsella rakkauttamme, varmaan vartin päästä häippäiset kyyneleet silmissä, niin kuin muutkin.
s-posti on [email protected] , voidaan sopia milloin tutustut oikeaan todelliseen rakkauteen. Tyttärelläni varmaan muutama mielipide, rakkaudesta!
nimi. olin omaishoitaja, kyllä se työtä vaatii se suru...sekä ennen että jälkeen, nyt vain toivon ettei mieheni tarvitsisi vegetatiivista tilaa kärsiä kovin kauan, alkaa jo mennä kippuraan, vasen puoli antaa periksi.
Ikävä on joka päivä, kun herään kunnes meen nukkumaan, mutta onneksi mulla tytär, haluaisin niin kovasti olla aina olemassa hänelle....kohta hän aikuinen, se harmittaa...kaikki aika meni isälle...
Minusta omaishoitajuudessa on kyse hengissä selviämisestä, omaishoitajan, ettei itse sairastu. Eilen luin omaishoitajasta joka joutui uupumuksen takia psykiatriseen hoitoon, meni psykoosiin, raukka....( Koitetaan jokainen sallia toiselle se, mikä auttaa häntä selviämään, ja tuetaan tässä raskaassa työssä.- ****
Älä Ristiina välitä.
Olet rehellinen ihminen, kunnioituksen arvoinen.
Sanot naulan kantaan, on kyse henkiinjäämisestä, myös hoitajalla. Tämä on niin raskasta että mikä hyvänsä asia joka auttaa selviytymään on hyväksi.
En usko että läheisen kumppanin löytäminen tekisi kenestäkään huonoa omaishoitajaa, päinvastoin. Jos itse haluaa olla uskollinen kuolemaan asti niin ok. Mutta se ei anna oikeutta tuomita muita. Muiden ihmisten tuomitseminen on mielestäni jopa pahempi asia kuin rakkauden ja läheisyyden tarpeen tyydyttäminen. Pahasti dementoinut ihminen ei kärsi, hän tarvitsee vain hyvän ja jaksavan hoitajan.
- olin omaishoitaja
kyllä minullakin oli niin raskaita ja kiireisiä vuosia että nyt ihmettelen miten olen selvinnyt,mutta tiedät sen ristiina miltä tuntuu kun rakas vain huononee kuten minunkin taantui vuodepotilaaksi ja irti en näköjään pääse omaishoitajuudesta kun roikun joskus tällä sivulla.Olinhan väsynyt hoidon jatkuessa kunnes se vapaa viikko koitti ja sain kerätä voimia milloin yksin milloin ystävien kanssa.
Voimia sinulle kyllä se aika koittaa sinullekin että elämä helpottaa hoitojen osalta vaikka itselläni surutyö on raskaampaa kuin oli hoidot kaiken kaikkiaan.On tipahtanut painoakin paljon alaspäin mutta ei se suinkaan ole pahasta,näytän nyt nuoremmalta kuin olenkaan.Tämä Luulen jaksavani, tuntuu että nyt roikkuu siinä pelastusrenkaassa. On se rankkaa seurata vierestä. Sääliä tunnen aivan valtavasti, aivan ihmisraunio miun aviomies.
Koko keho huutaa minulla, jokainen solu, että riittää jo, mutta tuskin nyt kaikki vielä tässä. Kyllä tässä jo polvillaan ollaan, kaikkea kestän, mut tuo ihmisraunio..se meinaa olla liikaa...
Onneksi palaudun suht nopeasti. Istun tunnin nojaris, kun mies sängyssä. Istun vaan ja hengitän. Yksi hengenveto kerrallaan. Siis olen aivan henkisesti loppu, kun tulee ilta. Aivan uskomaton tunne, kuin tyhjä paperipussi.
Huomenna taas herään 6.30, jos ei yöllä vaella...laitan puuroa, pesen ja puen.
11 päivää lomaan.....kova pakkanen, ei voi edes pyörätuolilla ulkoilla.
Kaikesta huolimatta, yksi hengenveto kerrallaan edetään.- olin omaishoitaja
ristiina,rankkaa on seurata tiedän tunteen aivan tarkalleen,olenhan itse käynyt kaiken läpi.Mieheni taantui parissa kk rollaattorilla kävelijästä vuodepotilaaksi,kädet koukistuivat ja nielemisvaikeudet tuli.Se ili kuitenki plussaa hän pystyi itseän ilmaisemaan loppuun asti.Silmieni edessä näen vieläkin miten hän roikkui sen nostovaatteessa nosturin kanssa kun p-tuoliin nostin hänet.Vaikeaa oli aluksi yksin saada hänet mutta opin senkin.Näin jälkeen päin ajattelen paljon minun täytyi kestää mutta ihmeesti sain voimia jokaiselle päivälle vaikka joskus sanoin tämä on kauheaa.Mieheni sanoi ei ole ihmekään.
Jospa saisit sen hoitopaikan pian.Olet ollut vahva ihminen kun olet kestänyt tähän saakka.Sitä monet sanoivat minusta mut ei he tiedä miten kärsin kun se kipu mikä hänellä oli koski myös minuun.Hänen lähtönsä jälkeen tuli raskas surutyö jota jatkuu vieläkin.Oli lääkäreitä jotka suoraan sanoen olivat ilkeitä ja sanoivat pahasti.Kaiken tälläisenkin joudun käymään läpi hyvät ja huonot asiat.Kirjoita kuulumisiasi tänne käyn täällä silloin tällöin. Jaksamista! - Ketjun aloittaja
Hyvä että keskustelua syntyy! Harmillista, joskin odotettavaa ja ymmärrettävää, että osa sitten leimaa moraalittomaksi vaikka ei voi ymmärtää eri tilanteita niissä itse olematta. Itse näkisin sen niin, että maailma on muuttunut viime aikoina joka tapauksessa: valitettavasti ihmiset eroaa, pettää ja osa romahtaa alkoholismiin tai muuhun vieläkin ikävämpään jo PALJON helpommissakin elämäntilanteissa. Toivosin ymmärrystä niille, Ristiina tai ehkä joskus allekirjoittanutkin, jotka yrittävät selviytyä hyvin hankalista ongelmista niin että yrittävät hakea koko porukan "selviytymisen" kannalta ratkaisuja. Joskus niihin liittyy se, että itselläkin on pakko olla jotain toivoa ja valoa edessä, kun kaikki muu tuntuu romahtavan hyvin rankasti.
Minulla kyllä hyvin rankkaa tällä hetkellä, monesti ihmettelen, miten omaishoitajat ovat tällaisesta hommasta selvinneet....Aivan uskomatonta, mitä vaaditaan puolisolta. Yhä enemmän kallistun siihen ajatukseen, että kyllä omaishoito pitää muuttua radikaalisti. Minkä takia tässä pitää uhrata itsensä ja lapsensa, yhteiskunnan takiako, sukulaisten, hoidettava ei tiedä mistään mitään enää, kunhan ruokaa ja perushoitoa saa.
Kahteen viikkoon en ole muita tavannut kuin tytärtäni ja kaupan kassaa, tytär koulussa päivät. Puoli tuntia voin olla, ehkä poissa....
Yksin nojarissa istuessani, olen huomannut, että oma ajatusmaailma, moraali ja säännöt ovat täysin erit kuin ennen mieheni sairastumista. Nyt vain mietin miten selviän hengissä tästä, tunteiden ja muun puolesta...koko ajan, väsymättä , teen työtä psyykeni kanssa, jaksa , jaksa....ja aina näen tuota vaeltavaa zombieta, jota sanotaan miehekseni. Joskus voisin maksaa siitä hyvästä, että olisi seuraa, tai vaikka karjalainen itkijä, tuossa vieressä...
Enää en jaksa edes sote-piirin tanttojen kanssa vääntää, en jaksa heidän, "koita nyt jaksaa" -mantraa, kun eivät edes käy täällä.
Tyttäreni sanoi tänään, " äiti, en tiedä itkisinkö vai nauraisinko iskälle enää" kun isä söi kissanruuat....kyyneleet silmissä!
8 päivää vielä ennen kuin loma alkaa, joka aamu on raskas, joka yö nostan lattialta, tai käännän miestä, kun seisoo nurkassa, eikä pääse pois!
Minä olen hellyyden tarpeessa, olkapäätä ja silityksiä. Haluaisin olla tavallinen nainen, jolla tavallinen mies. En halua enää vaihtaa vaippoja ja syöttää, en halua pestä vartaloa, joka on sairauden runtelema, hauras. En halua olla vastuussa, toisesta, joka ei ole edes lapsen tasolla. Kaikki on nyt poissa. Finito.
Rakastin sydämeni rikki.
Onko se liikaa sitten vaadittu, jos haluaa ihmistä, jotta voisi vielä toimia ja olla ihminen toiselle? Ei minusta, sallin suurella kädellä, kaikille omaishoitajille. Heihin eivät päde enää normaalit säännöt, jotta selviytyy, on pakko rakentaa oma maailma, jossa on oma keidas. On pakko katsoa kaikki eri suunnasta, ja sulkea korvat, jotta ei kuule heitä, jotka eivät ole olleet omaishoitajia.
Mehän kannamme tätä, koko elämän, me jotka jäämme jälkeen. Se jättää meihin arven, mikään ei koskaan ole kuin ennen.
On vain hauta, ja muistot, ja jos....ja miksi....- ::**::
Voi kuinka hyvin osaan samaistua kirjoitukseesi Ristiina.
En arvosta sitäkään että uhraudutaan itsensä täysin unohtaen. Tuomitsijoilla ei ole varmaankaan ollut kovin vaikeaa ja pitkäaikaista hoidettavaa. Viisi vuotta vielä meni leikiten, mutta viimein alkoi pohja paistaa jaksamisessani. Itselläni oli onnea, tapsin lähes samassa tilanteessa olevan omaishoitajan, tavataan vapaillamme. Ilman tätä ystävää ja läheistä ihmistä olisin paljon huonompi hoitaja puolisolleni. - old_man
En edes teeskentele ymmärtäväni mitä kaikkea voi elämä sisältää. Uskomattomia uhrauksia ihmisiltä ja joku kehtaa vielä arvostella. Jos se ihminen on täysin poissa johon on rakastunut niin hän on silloin poissa. En ole omaishoitaja enkä enää naimisissa ja enkä varmasti haluaisi että esim lapseni hoitaisivat minua oman elämänsä kustannuksella. Saatte kaiken kunnioitukseni jotka jaksavat tehdä tuota työtä, mutta eläkää myös muutakin elämää. Ilman sitä on liian raskasta.
- olin omaishoitaja
Sitä maailmaa minäkin rakensin omaishoitajuuden ajan ja yritin välillä unohtaa tuskan jonka mieheni sairaus toi.Oli niin paljon työtä aamusta iltayöhön että päivä meni hujauksessa.Ei koskaan elämä ole sama kuin ennen omaishoitajuutta.Kun puoliso lähti niin stten oli kova surutyö vastassa ja nyt on jo hiukan helpottunut pian vuosi tulee.
Mielestäni tämän surun pitää vielä himmentyä ennenkuin olen valmis ottamaan vastaan uuden puolison ja uskon että sellainen vielä eteeni tulee.
Ajattelen kun en näin tunneihminen olisi niin kaikki tämä ei koskisi niin kipeästi mutta sitäkin pohdin kylläkai se kymmenien vuosien rakkaus on elämän voimavara ollut.
Ei he jotka eivät ole nähneet rakkaansa riutuvan tule koskaan ymmärtämään sitä tuskaa mitä omaishoitaja kantaa sydämessään. - mielipiteeni
Kirjoitat todella asiaa aloittaja. Moni kieltää edes ajattelevansa tulevaisuuttaan kun puoliso on vielä elossa.
Ei hoitaja potilas suhde ole miehen ja naisen välinen suhde, varsinkaan silloin jos hoidettava ei elä enää reaaliajassa vaan on vaipunut omaan yksinäiseen maailmaansa. Ei silti tarvitse erota, sekin vaatisi paljon kaikenlaisia järjestelyjä. Välittää voi ja huolehtia kieltämättä oikeutta omaan elämäänsä.- yksinäinenomaishoitaja
Taistelen saman asian kanssa kuin aloittajakin. Puolisoni on minua yli 10 v. vanhempi persoonallisuushäiriöinen ja psyykesairas. Nyt vanhemmiten hänelle on tullut narsistisia piirteitä. Olen kuin häkissä, hänen vankinaan. Omaa elämää ei ole, eikä mitään yksityisyyttä. Luoja, miten kaipaankaan sitä, että joku laittaisi kätensä ympärilleni ja pitäisi siinä lähellään...turvassa.
Avioliittomme, on pelkkä hoitosuhde. Ne tunteet joita vielä silloin naimisiin mennessä oli ovat kuolleet vuosia sitten. Yhteiselo on kuin sisko ja sen veli-sarjasta. Eri makuuhuoneet, eikä mitään yhteistä puheenaihetta. Eli toimin aamusta iltaan kuin robotti hoitaen omaishoidon velvoitukset.
Viime keväänä otin asian puheeksi puolisoa hoitavan terveydenhoitajan kanssa, terveyskeskuksessa. Olen omaishoitaja, jolla ei ole minkäänlaisia oikeuksia vaan velvollisuuksia huolehtia toisesta. Oma elämäni on valunut kuin hiekka sormien välistä. En ole kertaakaan nauttinut elämästäni...saanut elää itse omaa elämääni, vaan puoliso elää meidän molempien elämää. Näillä moraalisaarnoja pitävillä ja puolisoiden velvollisuuksista jauhavilla, ei taida olla kokemusta siitä miten hankalaa parisuhde voi olla sairaan henkilön kanssa. Miten hoidettavan luonne muuttuu vanhemmiten sairauksien ja lääkityksien myötä.
Ihmettelen myös sitä. että en saa häntä edes inttervallihoitoon tai minkäänlaiseen kuntoutukseen, että saisin itselleni edes vähän aikaa. Tuntuu kuin me omaishoitajat olisimme yhteiskunnan ilmaista työvöimaa, joilla ei saisi olla omaa elämää. On kuin meidät pakolla sisottaisiin rakkaudettomaan parisuhteeseen ja omaishoitoon sen myötä.
Avioero pyörii päässäni...pyörinyt jo kauan, mutta miten lähteä tuollaisen ihmisen luota jota ei saada valvottuun laitoshoitoon? Ei hän päästä minusta irti, vaan olisi eronkin jälkeen aina kintereilläni. Hänen mielestään parisuhteessamme ei ole mitään vikaa, siis hänellä onkin kaikki hyvin...palvelu pelaa ja kaikki on valmiina edessä. Hän ei edes ymmärrä sitä, että tunteet ovat kuolleet aikoja sitten.
Tosi asiassa tarvitsisin terveydenhuollosta sen verran apua, että saisin asiat aluilleen ja
pääsisin pois aloittamaan oman elämäni, ennen kuin se on myöhäistä. Samasta asiasta varmasti moni muukin omaishoitaja haaveilee. Eihän sellainen toimenpide vaatisi terveydenhuollolta isoakaan satsausta vaan olisi aluksi pelkkä järjestely kysymys, johon omaishoitaja ei yksin pysty.
Monessa tilanteessa hoidettavan sijoittaminen eri asuinpaikkaan tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle kuin se, että omaishoitaja väsyy henkisesti ja ruumiillisesti niin pahoin, että hänkin on pian hoidettavan asteella.
Jos joku teistä on päässyt "hoitosuhdeavioliitosta" terveydenhuollon järjestelyillä irti ja omaan elämään, Voisitko kertoa miten? - samassatilanteessa
yksinäinenomaishoitaja kirjoitti:
Taistelen saman asian kanssa kuin aloittajakin. Puolisoni on minua yli 10 v. vanhempi persoonallisuushäiriöinen ja psyykesairas. Nyt vanhemmiten hänelle on tullut narsistisia piirteitä. Olen kuin häkissä, hänen vankinaan. Omaa elämää ei ole, eikä mitään yksityisyyttä. Luoja, miten kaipaankaan sitä, että joku laittaisi kätensä ympärilleni ja pitäisi siinä lähellään...turvassa.
Avioliittomme, on pelkkä hoitosuhde. Ne tunteet joita vielä silloin naimisiin mennessä oli ovat kuolleet vuosia sitten. Yhteiselo on kuin sisko ja sen veli-sarjasta. Eri makuuhuoneet, eikä mitään yhteistä puheenaihetta. Eli toimin aamusta iltaan kuin robotti hoitaen omaishoidon velvoitukset.
Viime keväänä otin asian puheeksi puolisoa hoitavan terveydenhoitajan kanssa, terveyskeskuksessa. Olen omaishoitaja, jolla ei ole minkäänlaisia oikeuksia vaan velvollisuuksia huolehtia toisesta. Oma elämäni on valunut kuin hiekka sormien välistä. En ole kertaakaan nauttinut elämästäni...saanut elää itse omaa elämääni, vaan puoliso elää meidän molempien elämää. Näillä moraalisaarnoja pitävillä ja puolisoiden velvollisuuksista jauhavilla, ei taida olla kokemusta siitä miten hankalaa parisuhde voi olla sairaan henkilön kanssa. Miten hoidettavan luonne muuttuu vanhemmiten sairauksien ja lääkityksien myötä.
Ihmettelen myös sitä. että en saa häntä edes inttervallihoitoon tai minkäänlaiseen kuntoutukseen, että saisin itselleni edes vähän aikaa. Tuntuu kuin me omaishoitajat olisimme yhteiskunnan ilmaista työvöimaa, joilla ei saisi olla omaa elämää. On kuin meidät pakolla sisottaisiin rakkaudettomaan parisuhteeseen ja omaishoitoon sen myötä.
Avioero pyörii päässäni...pyörinyt jo kauan, mutta miten lähteä tuollaisen ihmisen luota jota ei saada valvottuun laitoshoitoon? Ei hän päästä minusta irti, vaan olisi eronkin jälkeen aina kintereilläni. Hänen mielestään parisuhteessamme ei ole mitään vikaa, siis hänellä onkin kaikki hyvin...palvelu pelaa ja kaikki on valmiina edessä. Hän ei edes ymmärrä sitä, että tunteet ovat kuolleet aikoja sitten.
Tosi asiassa tarvitsisin terveydenhuollosta sen verran apua, että saisin asiat aluilleen ja
pääsisin pois aloittamaan oman elämäni, ennen kuin se on myöhäistä. Samasta asiasta varmasti moni muukin omaishoitaja haaveilee. Eihän sellainen toimenpide vaatisi terveydenhuollolta isoakaan satsausta vaan olisi aluksi pelkkä järjestely kysymys, johon omaishoitaja ei yksin pysty.
Monessa tilanteessa hoidettavan sijoittaminen eri asuinpaikkaan tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle kuin se, että omaishoitaja väsyy henkisesti ja ruumiillisesti niin pahoin, että hänkin on pian hoidettavan asteella.
Jos joku teistä on päässyt "hoitosuhdeavioliitosta" terveydenhuollon järjestelyillä irti ja omaan elämään, Voisitko kertoa miten?Kirjoitat hyvin "yksinäinenomaishoitaja". Toivottavasti asiasi ovat järjestyneet, huomasin että viestisi on kirjoitettu jo alkuvuodesta.
- miryame
Kyllä mielestäni hoitajasuhde on ssamalla tavalla aviosuhde,se on vain sellainen sillä hetkellä jos olet aviopuoliso.Avopuolisothan voi tehdä miten haluaa ei heitä sido mikään sen kun vaan häippäsee..I
- näinmennään
Kyllä avioliitto voimassa on loppuun asti jos ei eroa.
Mutta hoitosuhteeksi muuttuneena se ei ole enää alkuperäisen tarkoituksen mukainen. En tarkoita tilapäistä sairautta, tarkoitan sellaista että omainen taantuu hoidettavan tasolle kunto huononee koko ajan, eikä paranemisesta ole toivoa. Näin voi pahimmassa tapauksessa jatkua jopa vuosikymmeniä. Ei ole sairastuneen elämä helppoa, mutta en kehota tervettä osapuolta elämään pelkästään sairaan osapuolen ehdoilla. Itse jaksoin kauan omaishoitajana juuri siksi että elin myös muuta elämää. vaadin vapaata enemmän kuin lakisääteiset. Se tuntui palkkiossa mutta raha ei merkitse kaikkea, omaishoitajan jaksaminen on tärkeintä, muuten ei mistään tule mitään.
- kyllä
Tuskin kukaan elää jaksaa elää sairaan osapuolen ehdoilla.Tiedän mistä puhun olen hoitanut mieheni hautaan asti,Sain vapaata niinkuin pyysin ja olisin saanut enemmänkin.Vapaa-aikoinani tein omia tehtäviäni niitä josta pidin ja rentouduin.
Mikäli oikein ymmärrän tmän palstan tässä vain haetaan vapautta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin kun mies tai vaimo on sairas. Avioliitto on voimassa edellen vaikka toinen osapuoli sairastuu mikäli haluaa olla uskoton se siitä mutta ei se kaikkien moraalille sovi.Niinkuin edellä Miryame sanoi että avoliitosta senkun vain häippäsee.
Vaikka olen nyt vapaa en silti ole hakenut toista osapuolta itselleni,katson mitä elämä tuo tullessaan.- ajattelenelämää
Jos löytää hyvän kumppanin vaikkapa toisesta omaishoitajasta, se auttaa jaksamaan. Jos omaishoito kestää lyhyen ajan ymmärrän ehdottomuuden, mutta kuten itselläni, 15 vuotta eikä loppua tiedossa. Voi olla hyvä hoitaja, parempikin kun saa kannustusta ja läheisyyttä mitä avioliitosta puuttuu. On kokonaan kiinni millainen hoidettava on. Jos hän on henkisesti läsnä niin voi kontaktia olla ja läheisyyttä, ei tässä pelkästä seksistä ole kyse vaikka sekään ei ole tuomittavaa mielestäni. Omaishoitajallakin on vain yksi elämä ainutkertainen.
- NaturalBoogie
Viisikymppisenä haluaisin "kevytsuhteen" 6-kymppisen rouvan kanssa. Jos hän olisi sidottu vaikkapa omaishoitajaksi, se ei haittaisi, koska itse en halua ns. palloa jalkaan ja 24/7-takertumista ystävättäreni taholta. Se olisi kuitenkin muistettava, että minä en edes kuvittele, että voisin tulla sen miehen tilalle, jonka kanssa on jaettu surut ja murheet vuosia tai vuosikymmeniä. Turha edes kuvitella minua sovitettavan sellaiseen paikkaan. Onneksi tällaisia korvikkeen etsijöitä lienee vähemmistö.
- PotilasKärsii
Omaishoito pitäisi kieltää lailla. Siitä on vain haittaa sairastavalle.
- Ex-omaishoitaja
Etenkin sairaalta omaishoitajalta. Oli joskus kaunis suunnitelma, että omaishoitajan terveyttä seurattaisiin myös jaksaako hoitaa ja on siinä kunnossa. Se suunnitelma ei koskaan toteutunut. Miksi ei?
- Ex-omaishoitaja
Varsinkin sairaalta omaishoitajalta tulisi kieltää omaishoito. Onhan siinä jo vaatimuksena fyysinen ja henkinen kunto. Miten sairaalla voi olla hyvä kunto. Sairastuu itsekin lisää. Ei voi auttaa ja nostella raskasta hoidettavaa .
Oli puhetta siitäkin jo , että omaishoitajille olisi terveystarkastus. Se vaan jäi jonnekin. Miksi? Vaaditaanhan hoitajilta terveystodistus.
Olin omaishoitajana siihen saakka kun tuli lisää sairauksia. Lopetin.
Avioliitto ei ole lupaus *hoidan sinua vaikka en jaksaisi*.
Vaihtoehto silloin muuttaa asumaan erilleen tai erota jos ei jaksa.
Tosin se on rankkaa, mutta ellei jaksa on pakko tehdä niin!
- montapuolta
Asiaa voisi miettiä myös tältä kantilta:Miltähän tästä uudesta kaverista mahtaa tuntua,jos hoidat kuitenkin samalla puolisoasi ?
Alkuun voi olla mukavaa pitää salasuhdetta, mutta kyllä kai sitä ihminen kuitenkin aina toivoo
olevansa toiselle se ainoa ja tärkein. Jossain vaiheessa tulee valinnan hetki ja se voi olla tosi raastavaa ja vaikeaa!- näinolentehnyt
Jos alkuun tekee selväksi että sairas puoliso hoidetaan hyvin, uusi suhde ei saa vaikuttaa hoitamiseen, en usko asian tuottavan ongelmia. Siksi onkin parempi että molemmat ovat omaishoitajia, ei omaishoitajaa ymmärrä kukaan muu kuin toinen samassa tilanteessa oleva.
Tapailemme toisen omaishoitajan kanssa vapaillamme. Joten nähdään melko harvoin. Se on antanut uskomattoman määrän voimaa ja virtaa, jaksaa jatkaa hoitamista.
En koskaan ota kumppania kotiin kun mies ei ole hoidossa, vaikka hän ei tajuaisikaan, se tuntuisi pahalta. On joskus vaikeaa saada vapaat yhtä aikaa. - näin.olen.tehnyt
En ymmärrä miksi muiden pitää huolehtia kuinka uusi kumppani suhtautuu omaishoitoon. Kai hän sen tiesi jo aloittaessaan suhteen.
Eikä mitään salasuhdetta, kummaa puhetta, voi olla hienotunteinen eikä tuoda kotiin uutta kumppania kuin vapaillaan. Ei hoitosuhde ole avioliitto, terveen osapuolen pitää elää sen minkä pystyy hoitotyöltä. Kun toinen ei tajua tästä maailmasta mitään ei hän myöskään kärsi, päinvastoin, kun hoitajalla on muutakin elämää kuin omaishoito hän jaksaa olla parempi hoitaja terveytensä menettäneelle, siis molempien etu.
- Tärypumpuli
Hankala homma. Herra. armahda!
- Herrasi
En jaksa armahtaa pölöjä.
- puutteeIIinen
Meillä alzheimer tekee vasta tuloaan, mutta jo se on raskasta kun toinen kiukuttelee ja väittää, että ei ole unohtanut mitään.
En saa nukuttua käytännössä ollenkaan, koska hermoni ovat jo nyt riekaleina.
Näyttää siltä, että minusta ei edes ole omaishoitajaksi, koska jo nyt lyhyessä lieassa kulkeminen käy hermoille. Olemme kuin kaksi toisiinsa sidottua koiraa, toinen on aina metrin päässä ettei eksy. Edes vessassa en saa olla rauhassa, kun pitää kysyä jotain, yleensä samaa asiaa mitä on kysynyt jo monta kertaa.
Jos sovimme, että 'mennään teatteriin' ja sanon sitten, että käyn ostamassa liput, niin saan hölmistyneen kysymyksen 'Mitkä liput?', vaikka asiasta sovittiin viisi sekuntia sitten.
Olemme vielä aika nuoria ja seksi on ollut hyvää ja sitä on ollut paljon, mutta nyt ei enää oikein innosta, kun ei tiedä mitä toinen ajattelee, eikä ikinä enää tee aloitetta, kun ei taida muistaa, että sellainenkin asia on olemassa?
Nauti siinä sitten ihokosketuksesta http://areena.yle.fi/radio/2645470- mekkk
Oma äitini ei heti uskonut kun isääläni tupesi muisti pätkimään ja itse huomasin kun kysyi onko teillä uusi auto mutta ili ollut jo melkein 10v. Sanoin äidillesi että mahdollisimman pian tutkimuksiin koska mitä varhaisemmassa vaiheessa muistisairaus todetaan ja saadaan lääkitys niin se auttaa. Vasta sitten kun tilanne meni aika pahaksi niin äitini uskoi mistä on kyse ja huomautin että kun muistisairas jotain höpöttää ja vaikka se olisi jotain vanhoja muistelee niin sitä ei saa mennä korjailemaan vaan sanoa vaikka joo joo. Kun tyttäremme oli alle kouluikäinen ja touhusi jotain yläkerassa niin isä'ni tottesiettä mitäs ne pojat siellä touhuaa. Kuns e muisti oli ruvennut heikkenemään niin hän muista että siellä yläkerrassa olisi ollut mina ja veljeni lapsena ja se siitä. En suisittele omaishoitoa kenellekkään.
- fjkfjö
Alzheimerintauti on julma. Ihminen katoaa pikkuhiljaa ja vaikenta henkilölle itselleen on alkuvaiheessa, kun ei tiedosta olevansa sairas, ei ole sairauden tunnetta. Elokuvateatteriin on tulossa elokuva aiheesta, pääosassa Nicole Kidman. Suosittelen lämpimästi kaikille sen katsomista. Muistisairas elää joka päivä elämänsä eri vaiheissa, jonain hetkenä on lapsena ja toisena nuorena aikuisena tms. Mitä enemmän käsittelemättömiä asioita on esim. sota-ajalta, lapsuudesta, voi arki olla tosi vaikeaa kun niitä ei enää pysty käsittelemään. Kiltti äiti muuttuu vieraaksi kiroilevaksi naiseksi. Tuttu ympäristö ja tavarat rauhoittaa, kuvien katseleminen ja lapsuuden ajan ruokien syöminen tuovat lohtua. Joskus sekään ei auta, mutta yrittää voi. En tiedä miten itse jaksaisin jos puoliso pissisi pöydän alle, hangoittelisi pesulle mennessä tai karkailisi.
- Psykiatri-
Sairas ihminen kuuluu terveydenhuoltoalan palveluiden piiriin eli laitokseen. Omaishoitajat kuuluisivat myös laitokseen, koska vain itsensä jalustalle ja marttyyriksi haluava ryhtyy omaishoitajaksi. Kyse on persoonallisuushäiriöstä.
- ettiedämitään
Et näköjään tiedä mitään. Jos saat omaishoidettaville noin vain laitospaikan niin olet valmis ainakin pääministeriksi.
Omaishoitajia, pakon edessä on kymmeniä tuhansia, jos hoitaa vastentahtoisesti, se ei todellakaan ole hyväksi sairaalle, mutta ei myöskään hoitajalle.
Suurin osa hoitaa rakkaudesta, moni liiankin kauan oman terveytensä menettämisen uhalla.
- Muiden_arvostelu
Tuo muiden arvostelu on toisinaan raakaa ja julmaa.
Isäni hoiti äitiäni myös niin pitkään kuin jaksoi.
Hänellä oli itsellä pahat lonkkakulumat ja olkapään kulumat.
Siinä vaiheessa kun alzhaimer vei äitini arviointikuvyn/muistin niin pahasti että hän lähti vähissä vaatteissa hortoilemaan ei ollut juuri muuta vaihtoehtoa kuin hoitokoti josta sattui vapautumaan paikka.
Arvostelijat vertasivat alzhaimeria syöpäpotilaaseen ja ihmetteivät miksi ei hoideta kotona.
Isäni on yli 80 joten uutta suhdetta hän ei etsi mutta tuollaiset arvostelut pahoittavat pahasti hänen mielen.
Oli myös äitini etu että hän on nyt turvassa valvotussa ympäristössä.
Myös itse koin tuon arvostelun voiman.
Jäin 11 vuotta sitten leskeksi ja tuli läheisyyden kaipu.
Liian pian löysin kuulemma uuden.
Surutyötä tein kuitenkin uuden kumppanin kanssa ja tuo suhde on edelleen voimissaan.
Jotkut tekevät itsestän marttyyrin ja nostavat itsensä jalustalle.
Jotkut taasen haluavat vain elää ihmisenarvoista elämää.- näinmeillä
On se kumma kun ihmiset vaativat toiselta mahdottomia. Lause jota kuulin lapsena taitaa päteä vieläkin: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."
Minä päätin sulkea kovani ja silmäni naapureilta ja kylänmiehiltä. Hoidin mieheni hyvin mutta elin myös täysillä omaa elämääni vapaillani. Mies on nyt laitoksessa, minulla uusi viikonloppusuhde, jos olisin elänyt toisin olisin katkera vanha ämmä joka jatkuvasti on suupielet alhaalla vaatimassa kehumista uhrauksistaan. Käyn lähes joka päivä syöttämässä miehen, joten en ole häntä hyljännyt, olen ainoa joka käy, lapset asuvat kaukana ja miehen sukulaisia ei kiinnosta muu kuin haukkua elämäntapaani vaikka hoidin tunnontarkasti toistakymmentä vuotta. Eipä silti, en odota kiitosta, enkä myöskään perintöjä, sillä perinnön toivossa en hoitanut.
- mekkk
Sen verran läheltä seurasin omaishoitojuttua että olen naiselleni sanonut että minua et ala hoitamaan jos vanhuudenhöperöksi tulen ja saman olen naiselleni sanonut että minua ei tartte hoitaa ja se siitä. En ymmärrä ruota uhrautumista ollenkaan että pilataan oma elämä tosien hoitamiseen kun voisi nauttia alämästä ja muista jututita kun lapset saatu kasvatettua ja helpottaa. Tuo vanhanaikainen juttu ja aikansa elänyt homma.
Tässä mielipiteessä puhuu järjenääni.Eihän meidän tarvitse fossiileiksi muuttua,vaikka läheisemme sairastuu ja omasihoitajia olemme.
Olemme tuntevia,elämänhaluisia yksilöitä ja niinsanottu yksilönvapaus koskee myös meitä.Meille kaikille sukupuolivietti on annettu,eikä yksinomaan lisääntymistä varten.
Mieheni oli pakko sijoittaa laitokseen väkivaltaisen käytöksensä vuoksi yli vuosi sitten.Terveyskeskuksessa onneksi siellä sai raivarin ja kävi potilaisiin kiinni.Sain hänelle hyvän hoitopaikan,omat huonekalut,omat vaatteet ja niin edelleen.
Olin itse ihan puhki ja oli fyysisiä oireita,akupunktiolekurille kerrottuani ja kyseltyäni,että kuinka nyt jatkan,istunko kotona kädet raamatulla ja odotan ihmettä tapahtuvaksi,lääkärini joka tunsi mieheni ja minut sanoi ei,nyt sinä alat elämään omaa elämääsi ja haet seuraa ja uudistut ihmisenä
.Hän sanoi vielä,että näkee naamasta,kun lakkaa saamasta,hymyilin vielä kotonakin hänen kommenteilleen,mutta se oli ohjenuora ja siihen tartuin.
Mieheni oli minua kymmenen vuotta vanhempi ja meidän avioelämämme oli loppunut jo lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin.
Ei se kenenkään toisen onnesta ole pois jos elävänleski alkaa elämään ja hoitaa omaa terveyttään.
Kuorin rasvat vyötäröltäni ja painoni on nyt 52kg,olen liikkuva terveet elämäntavat omaava ihminen,minkätähden minun olisi itseni pitänyt elävältä haudata,kysyn vaan?
Haen avioeroa,vaikka samalla tavalla huolehdin miehestäni,kuin tähänkin asti,mutta käytännönasiat vaativa sitä,asunnon myynti esim.
Olen löytänyt ihmisen rinnalleni ja meillä on hyvä suhde,emme asu yhdessä,mutta tapailemme,kun se suinkin on mahdollista.
Emme me ole veljemme vartioita,vaikka heitä kyllä täälläkin on pilvinpimein,eletään ja annetaan toistenkin elää- exomaishoitajatar
Hyvä Rituliini! Oli ilo lukea viestisi.
- Ex-miesomaishoitaja
rituliini_38 kirjoitti:
Tässä mielipiteessä puhuu järjenääni.Eihän meidän tarvitse fossiileiksi muuttua,vaikka läheisemme sairastuu ja omasihoitajia olemme.
Olemme tuntevia,elämänhaluisia yksilöitä ja niinsanottu yksilönvapaus koskee myös meitä.Meille kaikille sukupuolivietti on annettu,eikä yksinomaan lisääntymistä varten.
Mieheni oli pakko sijoittaa laitokseen väkivaltaisen käytöksensä vuoksi yli vuosi sitten.Terveyskeskuksessa onneksi siellä sai raivarin ja kävi potilaisiin kiinni.Sain hänelle hyvän hoitopaikan,omat huonekalut,omat vaatteet ja niin edelleen.
Olin itse ihan puhki ja oli fyysisiä oireita,akupunktiolekurille kerrottuani ja kyseltyäni,että kuinka nyt jatkan,istunko kotona kädet raamatulla ja odotan ihmettä tapahtuvaksi,lääkärini joka tunsi mieheni ja minut sanoi ei,nyt sinä alat elämään omaa elämääsi ja haet seuraa ja uudistut ihmisenä
.Hän sanoi vielä,että näkee naamasta,kun lakkaa saamasta,hymyilin vielä kotonakin hänen kommenteilleen,mutta se oli ohjenuora ja siihen tartuin.
Mieheni oli minua kymmenen vuotta vanhempi ja meidän avioelämämme oli loppunut jo lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin.
Ei se kenenkään toisen onnesta ole pois jos elävänleski alkaa elämään ja hoitaa omaa terveyttään.
Kuorin rasvat vyötäröltäni ja painoni on nyt 52kg,olen liikkuva terveet elämäntavat omaava ihminen,minkätähden minun olisi itseni pitänyt elävältä haudata,kysyn vaan?
Haen avioeroa,vaikka samalla tavalla huolehdin miehestäni,kuin tähänkin asti,mutta käytännönasiat vaativa sitä,asunnon myynti esim.
Olen löytänyt ihmisen rinnalleni ja meillä on hyvä suhde,emme asu yhdessä,mutta tapailemme,kun se suinkin on mahdollista.
Emme me ole veljemme vartioita,vaikka heitä kyllä täälläkin on pilvinpimein,eletään ja annetaan toistenkin elääAvioero ja asunnon myynti nyt on turhaa.Ainakin jos puolisot omistaa asunnon yhdessä niin valtio ja kunta eivät pääse näihin käsiksi jos asutaan eri paikoissa.Vaimo hoitolaitoksessa reilut vuosi jo mennyt.Potilaan tulot nousisivat jos asunto myytäisiin ja toden näköisesti myöskin maksut nousisivat samalla?
Katsomassa käydään vaimoa kolmesti viikossa vaikka puhe kadonnut ja muukin yhteys huonoa.Mutta tuntuisi kuin tuntisi vielä,harventaa voi kun ei tunne enään kävijää.Olo keventynyt ja iloisempi kun tietää että hoito toimii eikä tarvitse olla huolestunut aina jos jossain kävi.Harrastukset voi vapaasti katsoa mille päivälle vain.Nyt läheinen toinen suhde meneillään.Tavataan satunnaisesti kun välimatka kohtalainen.Hänellä tiedossa missä mennään asiassa,mikä onkin oleellista suhteessa. Ex-miesomaishoitaja kirjoitti:
Avioero ja asunnon myynti nyt on turhaa.Ainakin jos puolisot omistaa asunnon yhdessä niin valtio ja kunta eivät pääse näihin käsiksi jos asutaan eri paikoissa.Vaimo hoitolaitoksessa reilut vuosi jo mennyt.Potilaan tulot nousisivat jos asunto myytäisiin ja toden näköisesti myöskin maksut nousisivat samalla?
Katsomassa käydään vaimoa kolmesti viikossa vaikka puhe kadonnut ja muukin yhteys huonoa.Mutta tuntuisi kuin tuntisi vielä,harventaa voi kun ei tunne enään kävijää.Olo keventynyt ja iloisempi kun tietää että hoito toimii eikä tarvitse olla huolestunut aina jos jossain kävi.Harrastukset voi vapaasti katsoa mille päivälle vain.Nyt läheinen toinen suhde meneillään.Tavataan satunnaisesti kun välimatka kohtalainen.Hänellä tiedossa missä mennään asiassa,mikä onkin oleellista suhteessa.Minä nyt satun olemaan kahden asunnon loukussa,enkä pienellä eläkkeelläni pysyisi hengissä,mutta kiitos neuvosta,jospa minä aivan itse saan päättää omista asioistani ja tiedoksi vielä että nämä kämpät ovat aivan omiani,eivät mieheni,evätkä mieheni sukulaisten.
Mieheni ei ole tuntenut minua enää vuoteen,huomasin kun kävin useimmin,hän hermostui,kaiketi muisti jotain,olisinko ollut persona non grataEx-miesomaishoitaja kirjoitti:
Avioero ja asunnon myynti nyt on turhaa.Ainakin jos puolisot omistaa asunnon yhdessä niin valtio ja kunta eivät pääse näihin käsiksi jos asutaan eri paikoissa.Vaimo hoitolaitoksessa reilut vuosi jo mennyt.Potilaan tulot nousisivat jos asunto myytäisiin ja toden näköisesti myöskin maksut nousisivat samalla?
Katsomassa käydään vaimoa kolmesti viikossa vaikka puhe kadonnut ja muukin yhteys huonoa.Mutta tuntuisi kuin tuntisi vielä,harventaa voi kun ei tunne enään kävijää.Olo keventynyt ja iloisempi kun tietää että hoito toimii eikä tarvitse olla huolestunut aina jos jossain kävi.Harrastukset voi vapaasti katsoa mille päivälle vain.Nyt läheinen toinen suhde meneillään.Tavataan satunnaisesti kun välimatka kohtalainen.Hänellä tiedossa missä mennään asiassa,mikä onkin oleellista suhteessa.Avioeroni peruin,lopullinen eroni tuli viime tiistaina,mieheni nukkui pois.Ei se ero Hänestä kolmekymmentävuotisen yhteiselämän kestäneestä myötäeläjästä niin helppoa ole.
Surutyön jokainen päättynyt suhde,päättyi se kuolemaan,päättyi se eroon tarvitsee.
En tunne syyllisyyttä,että tunsin jotain vetovoimaa pitkän selibaatin jälkeen vastakkaiseen sukupuoleen.
Hän,mieheni eli lapsuuttaan sairaudessaan ja minä elin omaa elämääni ja vain omani on vastuunkanto.
Minä tunsin tulleeni hylätyksi ja oletin,että minullakin on oikeus elää.
Ympäristön jotka nuoria täällä maalla,hyväksyntä on ollut positiivistä,
vain tällä keskustelukanavalla on henkilö,joka ei hyväksy että meikäläinen elää ja voi hyvin.
Kansantaloudellinen tappiohan se on jos ihminen sairastuu omiin myrkkyihinsä,minä en sairastunut,älkää tekään nauttikaa vieteistänne
- kflkldkgl
Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta ko. asiasta, mutta voi vaan kuvitella millaista sinulla on. Hoitotiimissä hoitajana olen seurannut sivusta kuinka se parisuhde hoidettavan ja hoitajan välillä voi kieroutua. Joskus olen nähnyt sen toimivan hyvinkin. Silloin varsinkin jos hoidettava muuttuu mieleltään esim. dementoitumisen tai muun sellaisen vuoksi, parisuhde kärsii. Siksi sanotaankin ettei omaisen pitäisi olla se joka hoitaa. Mielestäni on normaalia ajatella kuten teet. Avioero ei ole tarpeen, Olen kuullut henkilöistä joilla on ollut salasuhde jonkin aikaa puolison vielä eläessä. Jos onnistut sellaisen suhteen saamaan ja pitämään sen näkymättömissä plus että toinen osapuoli voi sen hyväksyä, anna palaa.
- ristiinasi
Nyt mieheni jää hoitokotiin.Mie paloin loppuun. Vaikea alzheimer meinas nujertaa minutkin. Marttyyri ? Kaukana siitä tässä surussa ja tuskassa. Tulin hoitokodista, syöttämässä kävin. Omaishoitajuus loppu nyt! Jospa tervehtyisin ja saisin taas olla nainen!
- haikeemieli
Eläkä ala ramppaamaan nyt siellä hoitokodissa liian usein,anna heidän hoitaa työnsä,keskity nyt itseesi.Miehesi ei muista sinua vaikket käykkään niin usein.Kaikkea hyvää sinulle,sinulla on vielä elämää elämättä,katse eteenpäin!
- annapalaa5
Aloittajalle.
Anna palaa, älä mieti muiden mielipiteitä. Jokainen on vastuussa vain omista teoistaan.
Itse hoidin muistisairasta puolisoani vuosikaupalla kotona. Parisuhde muuttui nopeasti hoitosuhteeksi. Rakkaus ja vahva tunneside säilyi loppuun asti, mutta kaipasin normaalia kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Löysin seuraa intervallijaksojen ajaksi ja en mitenkään piilotellut sitä, vaikka aluksi häpeilin toimintaani. Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin kaikkien hyväksyvän ja jopa kannustavan minua rinnakkaissuhteessani. Jopa tyttäremme piti toimintaani oikeana, koska läheisyys ja hyvä olo ei ole keneltäkään pois.
Kenelläkään, ei siis KENELLÄKÄÄN ole oikeutta tuomita ja besserwisseröidä toisten parisuhteita. Vielä neuvo teille tuomareille, menkää sinne omaishoitajan luokse muutamaksi päiväksi jynssäämään paskaa, pyyhkimään kuolaa, pyykkäämään, siivoamaan, kokkaamaan, syöttämään ja kuulemaan käyttäytymisinhäiriöisen muistisairaan jatkuvaa terroria. Nukkukaa muutama vuosi koiran unta pelätessänne harhoissaan toikkaroivan dementikon karkaavan tai satuttavan muuten itsensä. Vasta kun olette kokeneet tämän, aika on neuvoa muita.
Siis hae itsellesi seuraa, jos sitä kaipaat. Ole itsellesi armollinen.- Nuori_omaishoitaja
Kiitos tämän jakamisesta, saanko kysyä oliko jotain asioita mitkä auttoivat ystäviä ja läheisiä ymmärtämään ratkaisuasi? Olen itse nuori omaishoitaja ja luulen että jotta selviän, minun on pakko tehdä samanlainen ratkaisu (jonka koen olevan parempi kuin se että eroaisin vaikka suhteestamme ei sairauden vuosikausia vaikuttaneiden muutosten vuoksi olekaan paljon jäljellä).
- nuorienole
Niin mikäs potilastasi vaivaa kun nuori on?
- Nuori_omaishoitaja
harvinainen aivosairaus joka muuttaa myös personaa kovasti
- hoitanut
Kyllä olen kokenut ja vieläpä vuosikausia vuodepotilaana oli puolisoni vielä kauan aikaa.En hakenut toista suhdetta olihan rakkaani elossa.Kaikki nuo edellä mainitut olen tehnyt,ei mitään uutta.Vapaiden aikana tein sellaista mistä todella nautin,seurustelin ihmisten kanssa ja omat harrastukseni olivat tärkeitä. Ei se nyt ole ainoa onnellisen elämän tuoja mies tai nainen ja salasuhde.Seuran hakeminen on aivan eri asia kuin salasuhde vaikka puoliso olisikin sairas.Meillä oli syvä rakkaussuhde puolisoni kanssa vaikka vuosia hän oli taysin hoidettavanani,kuinka olisin voinut sotkea itseni toisen kanssa. Nyt olen vapaa hakemaan uuden puolison ja siitä olen onnellinen että on puhtaaat paperit"kohdata se uusi rakas jos sellainen eteeni vielä tulee.
- hoitanut
En halua enää sitoa itseäni kehenkään vaikka niin ajattelin puolisoni kuoltua kun tulis heti toinen.Elämä on vapaata saa tehdä mitä haluaa,Vain ystävänä haluan olla yksinäiselle..
- eivapaata
No kyllähän se riittämättömyyden tunne usein valtaa,kun aikaa pitäisi riittää avomiehen huomioimiseen,kehitysvammaisen aikuisen lapsen huolehtimiseen,ja iäkkään äidin hoivaamiseen.Kauankohan tätä jaksan,ajattelen usein.
- tiedän.tunteen
Eivapaata, sinulla on kovaa, en voi kun sanoa että koita oppia olemaan terveesti itsekäs, menetät terveytesi ja se ei ole huolehdittavienkaan etu. Jaksamista sinulle.
Heips vaan pitkästä aikaa. Hengissä ollaan. Raju uupuminen ja masennus takana. Elämä mallillaan, sain työpaikan. Mies käy vain kotilomilla. Ei tiedä enää paljon mistään mitään. Näköjään selvisin. :)
- auli-auli
Mukava kuulla sinusta, olen iloinen puolestasi kun vihdoinkin pääset normaaliin elämään. Näin meilläkin, käyn syöttämässä miestä vuodeosastolla, en voi kun ihmetellä miten jaksoin niin kauan. Kaikkea hyvää elämääsi.
Kiitos samoin auli-auli, itsekin ihmettelen miten sitä jaksoi. Tällä hetkellä tuntuu, että olisi pitänyt aikaisemmin luovuttaa, mutta hyvä näin. Nyt on ihanaa elää tavallista elämää, työkaverit ja tavallinen arki. Surua on taustalla, mutta sen kanssa tulee toimeen.
- arjenenkeleitä
Voi teitä,naiset mitä olettekaan joutunut kestämään!Luin ketjua ja ajattelin että mitä voimavaroja ihmisillä onkaan kun jaksavat huolehtia läheisistään!Sellainen ihminen joka ei ikinä ole joutunut teidän asemaanne ei voi kuvitellakkaan millaista elämää se on...omaishoitajana oleminen.ja muu läheisistä huolehtiminen!Voimia ja siunausta teille enkeleille,huolehtikaa jaksamisestanne,ja yrittäkää ottaa edes vähän pieniä omia hetkiä,jotta jaksatte arvokasta työtänne!
- jorma60
Laitanpa lusikan soppaan. Olen ollut vaimoni omaishoitaja 5 vuotta. Alzheimerin tauti todettiin jo 2007. Lääkityksellä pysynyt jonkinlaisessa kunnossa.
Kaksi vuotta sitten alkoi tää minun haukkuminen. Hän osaa kaiken eikä saa auttaa. mutta kun on pakko.
Läheisyys ja hellyys katosi elää omaa elämää. Tietysti minä aviomiehenä olen ja autan eli teen kaikki kotityöt.
Asumme paikkakunnalla jossa emme tunne ketään Ok ulkonältä joitain. Mutta niin sanottuja puhe kavereita ei ole. Entise kaverit välttelee ( Suoraan sanoen häpeävät vaimoani) Siis olemme omillaan joka suhteessa.
Nytten olen ajatellut hakea seuraa itselleni noilta treffi palstoilta. Mutta varmaan on vaikea löytää ketään koska olen naimisissa ja viellä omaishoitaja.
En tästä mihinkään pääse.
Jumissa ollaan.
Ero ei tule kysymykseen koska hän ei pärjää ilman apua. Joutuis hoito laitokseen. Siitä lapset riemastuis.
Oliskos jollain ratkasua tähän tilanteeseen.???
Vaikka olenkin jo 60v on minulla halut tarpeet ja kyvyt.- Ex-miesomaishoitaja
Jos tanssitaitoa niin päivätansseihin siellä pulaa näistä n. 60v miehistä.Tulee liikunta ja sosiaalinenkin puoli hoidettua samalla.Voi löytyä hyvässä lykyssä apua muuhunkin haluttavuuteen. Kuten itselläkin tanssikaveri ja muutakin apua löytyy.
Myös henkinen puoli helpottuu kun pääsee välillä rentoutumaan muitten seuraan. - Samassatilanteessa
Olen samassa tilanteessa, iältäni hieman nuorempi. Joskus olen miettinyt että varmasti ehkä vastaavassa tilanteessa olevia naisiakin on mutta vaikea tietää miten tavoittaa.
- soilikki1
Ihan ensin, kysymys on sinunkin elämästäsi,kukaan joka ei ole kulkenut näissä saappaissa ei voi tietää.Itselläni kesti yli seitsemäntoista vuotta.Viimeiset seitsemän vuotta ihan yksin,hellyydenkaipuu että kipeää teki.Jos olis edes joskus saanut kainaloon käpertyä.Eräs ystäväni sanoi kuoleman jälkeen mieheni vierottaneen minut itsestään.Lapsillasi ei ole oikeutta puuttua,pane heidät hoitamaan vaikka viikoksi.Jos haluat ottaa yhteyttä sähköposti [email protected] mutta muilta ei sitten törkyposteja.Olen kirjoitellut omaishoitaja sivustolla tällä samalla nimimerkillä.Mieheni saattelin 26.10.2015 sille viimeiselle rajalle.Jaksamista kaikille jotka näihin saappaisiin ovat jalkansa laittaneet.Rituliinille onnea ja Ristiinalle jaksamista.Käyn joskus näillä sivustoilla tuttuja katsomassa.
soilikki1 kirjoitti:
Ihan ensin, kysymys on sinunkin elämästäsi,kukaan joka ei ole kulkenut näissä saappaissa ei voi tietää.Itselläni kesti yli seitsemäntoista vuotta.Viimeiset seitsemän vuotta ihan yksin,hellyydenkaipuu että kipeää teki.Jos olis edes joskus saanut kainaloon käpertyä.Eräs ystäväni sanoi kuoleman jälkeen mieheni vierottaneen minut itsestään.Lapsillasi ei ole oikeutta puuttua,pane heidät hoitamaan vaikka viikoksi.Jos haluat ottaa yhteyttä sähköposti [email protected] mutta muilta ei sitten törkyposteja.Olen kirjoitellut omaishoitaja sivustolla tällä samalla nimimerkillä.Mieheni saattelin 26.10.2015 sille viimeiselle rajalle.Jaksamista kaikille jotka näihin saappaisiin ovat jalkansa laittaneet.Rituliinille onnea ja Ristiinalle jaksamista.Käyn joskus näillä sivustoilla tuttuja katsomassa.
soilikki1
Ajattele,mieheni kuoli 20.10.2015 jotenkin kolahti tämä viestisi.Minä kirjoitan Sinulle,
haleja rutistuksia ja voimia.Elämä jatkuu,pidetään huolta lähimmäisistämme ja tietenkin itsestämme.
Omaishoitajuus on valinta,ei pakote,mutta se pitkä avioliitto,ihmissuhde tai vain ystävyyssuhde luovat meille "velvoitteet"huolehtia.Meille naisille on se Äiti Teresa
luonne kaiketi annettu ja niin me naiset tunnemme velvolisuudeksemme huolehtia rakkaistamme.
En aliarvioi miehiä,heitäkin on yllättävän paljon omaishoitajina,vastuunkantajina,omasta rakkaastaan huolehtivina yhteiskunnalle
kuuluvan työn hiljaisina puurtajina.Haleja teille kaikille ja voimia,entinen omaishoitsu
- yxomaishoitaja
hohhoijaaa... olen täsmälleen samassa tilanteessa joten neuvoja en osaa antaa. Tuntuu että oma elämä menee ohi ja tietyllä tavalla pilalle. Kohdallani tämä alkoi vakavasti näkyä jo 2009... Kuitenkin vielä koen olevani nuori kun vasta jonkin verran yli 40 mies. Onneksi koirista saa seuraa.
- Eipidätuomita
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” - Eipidätuomita
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” - Eipidätuomita
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” - Eipidätuomita
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” - artikkeliasiasta
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” - eipidatuomita
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” - eipidatuomita
Lukekaa oheinen:
http://www.inhimillisiauutisia.fi/omaishoitaja-rakastui-toiseen/4152238
Ylläolevassa on erittäin hyvä artikkeli asiasta, suosittelen!
”Toivon, että ihmiset eivät suoralta kädeltä tuomitsisi, jos vaikeassa elämäntilanteessa oleva päätyy samanlaiseen ratkaisuun kuin minä. Toki suosittelen matalaa profiilia. Täydellisen ymmärtämättömiä ihmisiä on paljon enemmän kuin niitä, jotka edes haluaisivat keskustella tilanteesta tai yrittää ymmärtää sitä.” 35-vuotias puolisoni sairastaa kahdesti uusiutunutta rintasyöpää, nyt vaikuttaa että maksassa villintyneitä pesäkkeitä ei saada kuriin. Sairauden kanssa on rytmitetty elämää viimeiset vuodet. Hormonihoidot muuttaneet/kadottaneet kiinnostuksen läheisyyteen täysin. Totta kai haluaisin olla vahva ja rinnalla tukemassa 24/7, työtkin on kuitenkin hoidettava elannon vuoksi.
Välillä tunnen suurta syyllisyyttä omista seksuaalisista tarpeista, joiden kanssa olen omin käsin yrittänyt pärjätä. En missään tapauksessa halua jättää puolisoani, oma jaksaminen tuntuu kovin usein haastavalta. Vaikenenko asiasta vai pitäisikö uskaltaa puhua ääneen? Haluasiko joku vaihtaa ajatuksia?- OmaValintani
Ihmisiltä vaaditaan liikaa kun puoliso sairastuu. Hänen oletetaan muuttuvan yli-ihmiseksi joka hautaa omat tarpeensa.
Ymmärrän jos sairaus on ohimenevä, mutta monesti tilanne jatkuu vuosia samanlaisena.
Itse valitsin ystäviä ja kylänmiehiä rasittavan ratkaisun. Suhteeni on ollut villien arvailujen ja kuiskuttelun aiheena eikä loppua näy.
Itse olen hyvin tyytyväinen ratkaisuuni, olen parempi omaishoitajakin kun on jotain odotettavaa vapaapäivinäni.
Tämä on myös hoidettavani parhaaksi kun voin henkisesti paremmin.
Toivon että löydät ratkaisun pulmaasi esatre.
Sinulle esatre!
Olet terve mies,jollet kaipaisi läheisyyttä olisit joko kuollut tai henkselit löysällä.
Minä muuten muutin tänne korpeen mansesta ja lapseni kolme asustelevat siellä.
Sinä olet nuori,mene deittipalstoille ja hommaa apua läheisyysongelmaan.
Niin tein minäkin ja löysin saman kohtalon kokeneen leskimiehen ja meillä suhde voi todella hyvin minä 78v. ja Hän 81v.
Voimia ja ajattele elämä on elämistä varten!- salarakas-
Onko salarakkaan pitäminen paha asia?
Hellyyttä ja hyvää ystävää kaipaa, ei siitä mihinkään pääse.- Enkadu
Kaksikymmentä vuotta sitten mieheni sairastui. Avioliitto ei ollut hyvä, päinvastoin. Lupauduin omaishoitajaksi vähäksi aikaa, vähän aikaa olikin sitten yli kymmenen vuotta. Mies oli täysin autettava ei syönyt itse ja vaipoissa.
Minun valintani oli ottaa kumppani joka käy luonani silloin kun molemmilla on vapaata.
En olisi jaksanut muuten. Kaikki tietävät naapurit ja kylänmiehet kyllä näyttivät mitä miltä ovat, en välittänyt. Mies sai hyvän hoidon kun mieleni pysyi virkeänä.
Olin yli viisikymppinen kun aloin hoitamaan, olisiko pitänyt jättää elämättä hyvät hetket jotka auttoivat jaksamaan. Ihmisen elämässä kaksikymmentä vuotta on todella pitkä aika uhrata se toisen hyväksi.
Mies vietti loppuajan vuodeosastolla, kävin syöttämässä usein.
Nyt olen yli 70v terve ja hyväkuntoinen, sama kaveri käy vieläkin luonani.
- Rekparisuhde
Samaa mietin itse itse puolisolla alzhaimer 7v menossa olen vasta 53v ja puoliso 55v on sanonutkin että mene elä mutta älä hylkää tai laita laitokseen. Tämän pyynnön pidän ollaan oltu jo 27v yhdessä ja edessä voi olla toiset 10 v.En etsi ketään mutta jos joku minut löytää se on asia sitten erikseen ja avoimesti kerron vaimoni sairaudesta. Jotta parisuhde toimii on hyväksyttävä että on 3 ihmistä suhteessa.
- Tehkööntavallaan
Mun tädin mies meni uusiin naimisiin vuos tädin kuoleman jälkeen. Jotenkin sitten tajus miks tädin mies ei näyttänyt edes surevan vaimonsa kuolemaa ja hautajaiset oli sellaset pikaisesti läpi viety juttu. Joku taisi sanoakin kuultuaan uutisen uudesta avioliitosta, ett on täytynyt olla suhteissa jo silloin kun täti sairasti kuolemaan johtanutta sairautta. Sen mitä itse kuulin, niin lapsista osa ei ollut mukana häissä, eikä taida olla väleissä isänsä kanssa muutenkaan. Mutt jokainen taaplaa tyylillään. Ei tädin mies muutenkaan mikään lämminhenkinen henkilö ollut, joten ei ollut yllätys tuo uusiin naimisiin meno. Kai yli 70v. mies tarvitsee vakituisen parisuhteen vaikka oli aiemman kans yhdessä melkein 50 vuotta. Tiedä vaikka löytyi itseään nuorempi nainen, kun tädin mies ei mikään tyhjätasku ole ;)
- Gelkkel
Elämä jatkuu läheisen kuolemankin jälkeen. Miksi elämän pitäisi pysähtyä puolison kuoleman jälkeen.
Mitä pahaa siinä on jos uuden suhteen löytää ikään katsomatta.
On minullakin 10 vuotta nuorempi naisystävä, mitä se kenellekään moralisoijalle kuuluu, tämä meidän kahden välinen asia kumpikin rakastamme toisiamme.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tähdet, tähdet -tippuja Kake Randelin tilittää avoimena: "Tämä on viihdyttämistä, eikä sitä..."
ISO kiitos Kake lauluistasi!Nyt ei vaan studioyleisö lämmennyt. Olet legenda! Lue Kake Randelinin mietteet: https://w17923En koskaan
Aliarvoinut, nauranut/pitänyt pilkkana, tai ajatellut mitään negatiivista sinusta. Jos nämä asiat uskot ja luotat sen v47799Martinasta kiva haastattelu Iltalehdessä
Hyvän mielen haastattelu ja Martina kauniina ja raikkaan keväisenä kuvissa.222709Nainen, olet kaipaillut seuraani
Tiedän sen, kuulen sen. Sinulla ei ole muita joiden kanssa voisit niistä asioista keskustella joista keskustelet kanssan75700- 45692
Emme näe enää koskaan
Näin ainakin uskon. Mutta ei hätää, et menetä yhtään mitään minussa. Sen kai jo tiesitkin. Hyvää vappua ja kesää. Toivon33660- 105652
Vornanen alkaa olla kusessa
Kaikki vanhat synnit on kaiveltu esiin ja niitä tosiaan näyttää olevan. Poliisin asussa esiintyminen vaaliteltalla, työt78626- 34589
Olet tyylitajuton
Ja ruma. En ole ikinä pitänyt ulkonäöstäsi. Et ole minun tyyppiäni millään tavalla. Puheesi on sellaista mongerrusta ett25571