Nyt tarvitaan vinkkejä selviytymiseen!

Todella moni parikymppinen kokee vähän samanlaisen eron syystä, että jompikumpi tai molemmat haluavat kokeilla vielä toisenlaista elämää tai yksinkertaisesti eivät enää sovi toisilleen. Ilman tai kera pettämisten.

Olen enemmän yllättynyt siitä, jos alle 20-vuotiaina sitoutuneet seurustelevat vielä 10 vuotta myöhemmin. Kuinka moni on ominaisuuksiltaan, arvoiltaan ja unelmiltaan samanlainen 18- ja 28-vuotiaana?

Olen eronnut kerran sulassa sovussa, mekin menimme nuorena yhteen. Vuoden päästä erosta alkoi vasta miesten tapailu kiinnostamaan. Olin ollut itsetuntoni kanssa liian riippuvainen eksästäni.

Eroaminen on usein henkisen kasvun paikka ja isojen asioiden käsittelemistä. Siinä joutuu käsittelemään monta vuotta omaa historiaa, joutuu miettimään, kuka nyt olen, millaista elämää haluan elää ym. Keskity omaan hyvinvointiisi. Tee kaikkea, mistä nautit, tulet hyvälle tuulelle, aloita vaikka uusi harrastus.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi erotessa ei voida puhua kaikkia asioita selviksi, jotta molempien olisi helposti jatkaa omaa elämää. No, se on sinun ja/tai eksäsi ratkaisu.

Tiedät nyt, miten seurustellaan, olet hyvä mies ja seuraava suhteesi voi olla tuhat kertaa parempi kuin ensimmäinen. Kun pahin vaihe erossa on ohi, yleensä näkee entisen kumppaninsakin uudessa valossa ja ero tuntuu hyvältä ratkaisulta.

Voimia Sinulle, aurinkoista ja uusien mahdollisuuksien kevättä!

Ok. Olitte molemmat siis hyvin nuoria sitoutuessanne.
Nyt vaimolle tuli tarve elää se nuoruus joka jäi"elämättä" kun olitte parisuhteessa.
Ei mitään uutta eikä kummallista.
Kohtalotovereita sinulla varmasti on, ja siitä jalollesi nouset, se on myös varmaa!
Nyt on tärkeintä keskittyä siihen omaan oloosi ja elämäsi uudelleen käynnistämiseen.
Missään tapauksessa ei kannata ajtellakaan syöksyä mihinkään deittailuun ja "uuden metsästykseen!"
Se tulee sitten, kun sen aika on, ja olet valmis Kuuntele itseäsi, älä anna pelkän yksinäisyydenpelon tai paineitten ulkopuolisten taholta vaikuttaa! Parhaiten onnistuu sitten joskus (jos niin valitset!) siinä mahd. uudessa suhteessa kun kaikki vanha on pesty ja tuuletettu pois.
Tapaile kavereita, käy ulkona ihmistenilmoilla. Älä eristäydy. Hoida työsi säntillisesti samoin kotisi. Se antaa raameja arkeen. Anna ajan kulua ja haavojen umpeutua. Älä jää katkeruuteen, se on kaikkein pahinta! Elämässä käy vain joskus näinkin, etkä taatusti ole ensimmäinen etkä viimeinen.
Kipua ei tarvitse pelätä. Sure rauhassa, itke jos sille tuntuu. Ole vihainen, tunne kaikki tunteet jotka mieleesi nousevat mutta älä jää niihin kiinni. Anna niitten tulla ja mennä. Tulet huomaamaan, että eräänä kauniina päivänä huomaat mielesi keventyneen ja kirkastuneen. Se ei käy äkkia eikä heti. Olet kokenut kovan kolhun ja sen pitää saada parantua. Ihan niinkuin ruumiillisenkin vamman.
Kaikista tärkeintä on, että älä sulje tunteita pois! Tunne ne, ja anna niitten sitten mennä. Katkeruus vain myrkyttää ihmisen ja pilaa elämän.
Olet nuori ja elämä edessä. Ole sille avoin! Ota rohkeasti vaan vastaan niin hyvä kuin pahakin, sitä just kutsutaan elämäksi!
Voimia ja rohkeutta sinulle! Juuri ennen päivänkoittoa ON pimeintä!

Moikka, kohtalontoveri löytyy kolmekymppisestä naisesta, mutta erosta lyhyempi aika. Mekin oltiin yhdessä lähes 10 vuotta, miehelle tuli viime syksynä "en tiedä mitä haluan" -olo. Mihin osoitteeseen sulle voi kirjottaa? Pelkään että jään erosuruun vellomaan, vaikka tiedostan, että turha haikailla miehen perään, joka ei minua lopulta halunnutkaan.

Kiitos tosi paljon tähän asti vastanneille, arvostan sitä että täällä löytyy avuliaita ja fiksuja ihmisiä!

Ehkä eniten tässä harmittaa kaikkien unelmien särkyminen. Naimisiinmeno, lapsen saanti jne. jotka olisin halunnut tämän ihmisen kanssa kokea. Olla onnellinen ja vanheta yhdessä.

Kyllähän monesti kävi mielessä että eron riski on suuri koska niin nuorena mentiin yhteen, mutta halusin uskoa että meidän kohdalla ei ero toteudu. Rakastuttiin aikoinaan ensi silmäyksellä, ihan oikeasti. Hetkeäkään ei oltu epävarmoja toisistamme. Nyt sitten kaikki on ohi, surullista.

Toinen asia mikä harmittaa todella niin olen ymmärtänyt tässä puolen vuoden aikana täysin omat virheeni mitä tuli tehtyä, tehnyt töitä itseni kanssa todella paljon että olisin tulevaisuudessa parempi kumppani. Ja varmasti olen. Täytyy vaan olla realisti että en tule saamaan uutta mahdollisuutta hänen kanssaan ja tästä täytyy ottaa oppia elämään vaikka pahalta tuntuukin.

Ymmärrän että minussa ei ole kaikki vika mutta kyllähän jätetyksi tuleminen aiheuttaa sen että syyttää lähinnä itteesä vaan. Täytyy vaan taistella, uskon että selviän tästä ajallaan. Ehkä mulle on sitten tarkoitettu eri ihminen elämänkumppaniksi.

UnnaNuuk; voit kirjotella mulle tähän osoitteeseen: [email protected]

Mikko! 2010-luvu naiset ovat juuri tuollaisia. Eli "tämä ei vaan enää tunnu hyvälle jne". Ne on lukenut liikaa jotakin naisten lehtiä, joissa kerrotaan minkälainen se ihannemiehen pitäisi olla. Joten älä missään nimessä jää tuollaisen perään suremaan, mutta älä vielä suuremmalla syyllä ajaudu ainakaan mihinkään laastarisuhteeseen. Siitä tuskin seuraa muuta kuin hetken hurmia.

Kokoa itsesi kyllä sinä varmasti tästä yli pääset. Ja se muista ainakin, että jos mimmi tuleekin vielä "taas" katuma päälle, älä ota enää missään nimessä takaisin.

Ei miehen tarvitse olla jojo edes 2010-luvulla!!!

Vaimoni jätti minut 34 yhteisen vuoden jälkeen. Vaikea tästä on selviytyä kun välittää toisesta. Vaikka lapsemme ovat jo aikuisia ja lapsiakin heillä niin ihmetyttää kun pitää särkeä mummola/papan yhteys.

Meitä on monta saman kohtalon kokeneita. Nykymaailmassa tää on niin yleistä..ei löydy enää sitä taistelutahtoa pitää kiinni suhteesta. Helpompi luovuttaa ja yrittää uudelleen jonkun toisen kanssa tai sit riutua itsekseen.
Itselläni on kohta pari vuotta erosta. 14 vuotta yhteiseloa ja pari lasta, velka-asunto ja auto yms..sit yks kaunis päivä toinen ilmoittaa että ei tää tunnu enää hyvälle, en rakasta sua. Toki vaikeita aikoja elettiin tuolloin...lapset pieniä, lomautuksia töistä, rahahuolia jne..kaikki vaan kasaantui ja toiselle se riitti. Terapiassa käytiin mutta yhtä tyhjän kanssa kun toinen on päätöksensä tehnyt.
Se ero tuli yllätyksenä ja olin ihan palasani reilun vuoden..En oikeastaan muista tuosta ajasta mitään.
Mutta samalla siinä on joutunut käymään itsensä kanssa pitkät pohdiskelut. Välillä elämä on näyttänyt niin synkältä, välillä taas on osannut nauttia niin pienistä asioista.
En voi sanoa olevani vielä täysin kuivilla asian suhteen mutta tasapainossa elämä on, ollut jo hyvän aikaa. Lapset nauttivat suunnattomasti kun ovat luonani, niin myös minäkin. Elämään myös ilmaantui uusi nainen jonka kanssa on ollut mielettömän mukavaa ja helppoa kaikki. Olemme kuitenkin varovaisia ja etenemme hitaasti. Hänellä myös haavat menneestä elämästä.
Lopujen lopuksi ero ja sen jälkeinen itsetutkiskelu on muovannut minusta täysin uuden ihmisen. Ja se on ollut pelkkää hyvää. Katson elämää nykyään aivan eri näkökulmasta. Se että kauan tämän prosessin läpiviemiseen menee niin on arvoitus..mutta se päivä koittaa vielä.

Hienoa että olet päässyt alkushokista jo eteenpäin, se on jo askel parempaan. Ja liuta hyviä neuvoja on aiemmissa viesteissä.
Elämä välillä ottaa kovalla kädellä, mutta tulee se päivä vielä kun saat takaisinkin.
Kevättä kohti ja kaikkea hyvää jatkoon!

Hei elämäalkaaalusta, kävin eilen laittamassa sinulle sähköpostia. Olisi kiva jutella kahden kesken, on niin samat fiilikset.

Hei sinulle elämäalkaaalusta ja teille muillekin!

Monilla paikkakunnilla järjestetään eroryhmiä, usein seurakuntien perheasiain neuvottelukeskusten toimesta. Niissä on vertaistuen voimaa! Moni ihminen pystyy jäsentämään asiat sekä kuunnellessaan muiden tarinoita että kertoessaan omaansa. Eroryhmään ei suositella menemään eron tapahtduttua aivan hiljattain, sillä silloin ihminen on niin kriisissä, ettei pysty vielä ottamaan muita ryhmäläisiä huomioon. Noin puoli vuotta erosta alkaa olla jo erilaiset mahdollisuudet toipumiseen. Eron jälkeen alkaa uudelleenrakennusvaihe; mitä minä olen nyt, kun tuo toinen on poissa. Siihen sinulle voimia ja toivoa lähettäen

Meiju, diakoni

Hei,
Vähän samanlainen tilanne täällä sillä erolla, että yritän mukamas jatkaa suhdetta niinkuin ennenkin, mutta tulen tekemään sen pahimman eli annan tuudittautua lämpöön ja läheisyyteen ja sitten isken takaisin.
Hän halusi tavata kavereita ja auttaa ystäviä hädässä painoarvolla MINÄ saan tehdä näin ja se oli mielestäni ok mikäpä siinä jos haluaa olla tukena yms, varsinkin yhdelle oli tukena ja kaikki aika meni sitä ystävää "tukiessa", kunnes alkoi hälytyskellot soimaan ko tapauksesta, ettei kaikki ole kohdallaan.
Näinkin kerran vahingossa tälläisen ystävän "tukemis episodin" ja siinä oli kysymys ihan muusta noin sivusta katsottuakin.
Jonkin aikaa seurattuani tätä ystävän "tukemista" otin puheeksi, että olen tullut siihen tulokseen, että tässä on nyt jostain muustakin kysymys ja kerroin nähneeni tämän "tukemis episodin", halusin saada vain rehellisen vastauksen, mutta ei, kirkkain silmin ilmekkään värähtämättä väitti ettei ole mistään sellaisesta kysymys, eikä ole mitään kerrottavaa/ tunnustettavaa.
Eipä siinä, epäluulo oli kylvetty ja aloin ottamaan asioista selvää ja sieltähän se selvisi eli salasuhde, ystävän tukeminen on ymmärtääkseni kaikkea muuta kuin ikuisen rakkauden tunnustamista, kosketusta paljaalla iholla, voivottelua yhteisen ajan puutteesta, että pääsis koskettelemaan ja riisuutumaan sekä hyväilemään, yms.
Hän ei tiedä, että minä tiedän nämä asiat, väittää rakastavansa ja suunnittelee tulevaisuutta, mutta ei näin rikottuna pysty jatkamaan tässä suhteessa, joten olen alkanut hakemaan aktiivisesti sitä toista osapuolta ja hyvin on ollut vientiä ja tapaamisia yms. Ja näin hänkin saa sitä omaa aikaa, sitä ystävän "tukemis" aikaa.
Siinä olis nyt pieni vinkki siihen selviytymiseen, eli ei pdä jäädä tuleen makaamaan, eli näillä mennään, ja niin tosiaan suhdetta tuli täyteen kuitenkin 20v.

Avomieheni jätti minut pari vuotta sitten. Takana oli 11 yhteistä vuotta ja oltiin oltu lukiosta asti yhdessä. Suhde kesti opiskelut eri paikka kunnilla ja luotin mieheen sataprosenttisesti. Luulin, että ensi rakkauteni olisi elämänkumppanini vanhuuteen asti. Ero tuli minulle täysin puun takaa. Olin onnellinen ja ehkä sen takia en huomannut, että jotain oli vialla. Sitten yksi päivä mies sanoi, ettei pysty enää tähän. Hän rakastaa minua, mutta ei näe yhteistä tulevaisuutta. Oli puoli vuotta miettinyt eroa, muuta ei sanallakaan maininnut minulle ajatuksistaan ja epävarmuudestaan meistä. Hän oli päätöksensä jo tehnyt, kun ilmoitti asiasta minulle. Aluksi väitti kiven kovaan, ettei ole kolmatta osapuolta. Tarpeeksi montaa, kun kysyin, niin myönsi olevansa ihastunut toiseen. Sitä ennen yritti vyöryttää syyn niskaani. Olin kuulemma niin avuton eikä hän saanut minulta tarpeeksi tukea. Näin jälkeen päin ajatellen kaikki oli vain tekosyitä. Tunsin turhaan syyllisyyttä pitkään. Ajattelin, etten yrittänyt tarpeeksi. Miten olisikaan voinnut, kun toinen ei kertonut, että jotain oli vialla?!?

Olin ihan palasina pitkään. Tuntui pahalta, että mies heitti vaan syrjään eikä edes yrittänyt pelastaa, meitä. Toisaalta hänellä oli jo uusi odottamassa, joten ei kai vanhan suhteen pelastaminen ollut ihan ykkösprioriteetti. Jossain vaiheessa tajusin, että turhaan on sellaisen perään itkeä. Sitä miestä, jota rakastin tai rakastan ei ole enää olemassa. Rakastamani mies ei olisi ikinä kohdellut minua tällä tavalla. Hän on periaatteessa kuollut minulle. Nähtiin jotain viitisen kertaa eron jälkeen.

Olen täällä hetkellä aika lailla jo yli erosta. Uskon, että iso tekijä on se ettei nähdä. Tottakai tulen vieläkin välillä surulliseksi. Huomaan kuitenkin kaipaavani enemmän, mitä olisi voinut olla kuin itse miestä. Hän oli teoillaan vienyt pohjan meidän suhteelta eikä takaisin ole paluuta.

Siinä on tarinani, jonka halusin jakaa sinulle. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti löydät tavan päästä erosta yli. Älä kuitenkaan syyttele itseäsi liikaa. Virheistä oppii, mutta älä ole liian ankara itsellesi.

MIKKO HOI ! tärkeetä on että et jää tuleen makamaan.... Tiedän että on vaikeaa, mutta ehtosi toipumiselle ja ehetymisellesi on,että nouset ylös ja jatka omaa polkuasi...Eron tarkoitus on vain kasvattaa sinua, ja sillä on myös oma genre sille mitä tulevaisuudessa sinulle tapahtuu. Nyt olet jo vahvempi kuin eilen.. muista se ja jalostut joka päivä,,,,,, Sinä olet nuori,elämäsi on edessäsi,monia vuosikymmeniä,jotka vain odottavat sinua elämäsi janalla.....

Itsellä sama ahdistus päällä, olen yksin pitkästä suhteesta. Ei ole vertaistukea aiheen tiimoilta ympärillä, joten juttelisin mielelläni tilanteesta jonkun kanssa. Nyt tuntuu että olen yksin ja kaikki kaatuu päälle. Jos joku haluaa jutella niin olisin erittäin kiitollinen.

Näitähän tässä taas on näitä tavallistakin tavallisempia tarinoita.

Muutaman sata kertaa lukenut/kuullut tuon, että puoliso kertoo haluavansa "omaa tilaa" tai "ei tiedä mitä elämältä haluaa". Hyvin monesti ko jutut tarkoittavat, että jossain muualla on jo toinen ja mitään ei ole enää tehtävissä.

Tuossa vaiheessa se jätetyksitulemisuhan alla oleva puoliso herää omasta ikuiseen suhteeseen tuudittautumisestaan ja rupeaakin huomioimaan puolisoaan ja ehdottamaan terapiaa tai saamaan mustasukkaisuuskohtauksia tms. Kuvioon kuuluu, että tässä vaiheessa jättäjä ikään kuin lupailee jotain tai antaa toivoa, mutta todellisuudessa valinta on jo tehty. EI vain haluta paljastaa, että toisaalla joku jo odottaa.

No elämää se kaikki vain on. Kaikki mikä ei tapa, se vahvistaa. Niin kauan kuin kuvioissa ei ole lapsia mielestäni voi tehdä aika pitkälle mitä haluaa, kunhan sen tekee toista kunnioittaen. Särkyneitä sydämiä ei voi aina välttää.

Kirjoitan itsekin tänne kun minut on jätetty 1,5kk sitten. Olo alkaa olla jo hieman parempi kylläkin kuin mitä se aluksi oli. Kiitos juoksulenkkien ja ihanien työkavereiden. Huomaan, että muilla on hyvin samanlaiset tunnevyöryt käyneet läpi pääkopan ja siitä selviää ajan kanssa. Minulla episoodi on ollut vähä sekava, sekä olen ollut "HIEMAN" sinisilmäinen, sekä varmaan liian kiltti. Olen eron jälkeen hakenut lohtua yhden yön suhteilla, mutta liikunta tuntuu auttavan eniten.

Tapasin naisystäväni pari vuotta sitten paikallisessa baarissa. Ihastuin häneen ja hän ihastui minuun, hän oli minua 9 vuotta vanhempi, mutta todella kaunis nainen. Hän pyysi baari-illan jälkeen minut kotiinsa, katsoin vain, että ovessa oli kaksi nimeä (toinen nimi oli ulkomaalaistaustainen), mikä minua hieman ihmetytti, mutta hän kertoi, ettei ole enää suhteessa vaan eroamassa, Olin hänen luonaan yötä, mitään ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä tapahtunut. Hän halusi minun puhelinnumeroni aamulla kun lähdin kotiin. Pari päivää tästä hän laittoi viestiä, että haluaa vielä nähdä minut ja vaikka kahvitella. Usein lainasi rahaakin minulta kun oli olevinaan huonot tulot, sekä vaikea tilanne kun on ero tulossa. Säälin häntä, joten päätin lainata kun itselläni oli hyvä tilanne. Suurin osa rahoista ei koskaan takaisin minulle päätynyt. Tapailimme naisen kanssa melkein päivittäin parin viikon ajan, sekä päädyimme sänkyynkin kerran, kunnes hän lopulta viestitti, että yrittää vielä uudestaan tämän aviomiehensä kanssa. Ajattelin, että en halua tuota naista enää koskaan nähdä ja yritin viestittää takaisin, että saa maksaa velkansa, sekä keskittyä omaan elämäänsä. Hän kuitenkin halusi pysyä vielä ystävänä. Itse kun olin muuttanut vasta hetki sitten paikkakunnalle niin ajattelin, että voin minä ystävä olla hänen kanssaan kun pidin kuitenkin hänestä ihmisenä, sekä olin hyvin yksinäinen. Yhteydenpito kuitenkin aina lakkasi melkein kuin seinään kun hänellä oli tämä mies kuvioissa.

Pari kuukautta tämän jälkeen tuli jälleen viestiä, että nyt avioliitto todella loppuu ja hän haluaa minun kanssa tavata uudestaan. Kävimme baarissa ja harrastimme mitä harrastimme, sekä hän lainasi taas minulta rahaa. Maksoi takaisin sen verran kun pystyi. Kävin myös tämän naisen perheen luona esittäytymässä. No tästä ei mennyt taas kuin ehkä kuukausi kun taas hän kertoi yrittävänsä aviomiehensä kanssa. Haukuin tämän naisen pystyyn ja olin todella paskana, sekä poistin hänet puhelimesta.

Kuitenkin tästä kului taas jokunen kuukausi ja nyt hän todella aikoi, erota. Päätin yrittää, koska olin tietyllä tasolla kiintynyt tähän naiseen. Tapailimme naisen kanssa päivittäin 2-3kk kunnes muutin hänen asuntoonsa. Avioerokin tuli voimaan tämän entisen miehen kanssa, sekä menimme kihloihin. Yhteiselo olikin sitten joka päivä sitä, että nainen pyysi jatkuvasti ostamaan jotain röökeistä lähtien, eikä hänellä itsellä ollut mitään halua tinkiä mistään. Välillä hän herätti minut yölläkin jos tupakka oli loppu vaikka olin menossa aikaisin töihin aamulla. Vuokraakaan hän ei useimmiten kyennyt hoitamaan omalta osuudeltaan, joka oli mitätön. Käytännössä maksoin kaiken pakollisen ruoista lähtien. Kotityöt hän kuitenkin hoiti ihan kiitettävästi.

Ehkäpä noin 6kk meidän yhteiselo oli suht rauhallista kunnes koko tilanne alkoi stressaamaan minua ja varmaan häntäkin julmetusti. Aloin käyttämään alkoholia normaalia enemmän, koska minulle tuli tunne, ettei tällaisen ihmisen kanssa voi rakentaa tulevaisuutta, mikäli en voita lotossa. Alkoholi myös pahensi meidän riitoja, sekä käyttäydyin aggressivisesti, mitä ei miltään osin voi puolustella. Olen siitä vieläkin harmissani. Haukuin naistani läskiksi ja rumaksi, vaikkei se pitänyt paikkansa. Silti nainen otti tästä eräänlaisen ponnahduslaudan sille, että en kohtele häntä oikein ja minun pitää korvata asioita hänelle, sekä hakea apua itselleni. Jälkikäteen tuntuu, että tämän naisen olisi pitäny hakea apua ITSELLEEN jo ajat sitten ennenkuin edes tapasi minut. Useimmiten jos hän ei saanut mitä halusi niin hän alkoi soittelemaan vanhoille mieskavereillen, sekä lainasi heiltä rahaa, joka taasen pahensi meidän yhteistä taloutta entisestään kun aina oltiin veloissa. Yhdessä baarissa ollessamme aloin katselemaan muita naisia, koska en ollut tyytyväinen tilanteeseen. Tästä hän myös sai ponnahduslaudan riitoihimme, että minussa olisi vikaa, koska en hyväksy häntä. En kuitenkaan ikinä pettänyt ja kyse ei ollut hänen ulkonäöstään vaan siitä, että hoitaisi normaalit asiat kuten aikuinen ihminen.

Tilanne eskaloitui tietyssä vaiheessa siihen, että nainen ystävystyi jonkun maahanmuuttajan kanssa. Ilmoitti jonkin ajan päästä minulle, että on ihastunut toiseen mieheen. Haki tavaransa, irtisanoi asuntonsa, antoi 2 viikkoa aikaa muuttaa pois. On nyt naimisissa tämän uuden miehen kanssa. Lähettelin ekat pari viikkoa viestejä ja anoin häntä takaisin. Yritin myös uhkailla, mikä oli typerää.

Psykologin kanssa jutellessani hän totesi, että on vaan hyvä kun suhteeni loppui.