kun heitä kutsutaan "ruotsalaisiksi" tai kun tälläkin palstalla puhutaan ruotsalaisista ja Ruotsista, kun on kyse juuri "heistä"?
Puolueen nimi on RUOTSALAINEN kansanpuolue. Eivätkö todellakaan RKP:set tunne suomen kieltä edes sen verran, että ymmärtävät sanan "ruotsalanen" viittaavan juuri kansallisuuteen
pääasiallisesti??
Miksi RKP:set ihmettelevät,
SverigesTelevision
2
<50
Vastaukset
- 850
Esim.Mikaela Nylander aloittaa eduskunnassa puheenvuoron sanoilla:me
ruotsalaiset.
Mikä sinänsä kuulostaa aika kornilta kun on sentään kyse Suomen
eduskunnasta Me emme ihmettele että meitä sanotaa "ruotsalaisiksi" kun koskee kieltä. Mutta ihmettelemme suuresti että todella uskotte että olemme riikin-ruotsalaiset emmekä olisi kotutuneet tänne. Kansainvlisissä tutkimuksissa on todettu että suomenruotsalaiset ovat elävät vahvasti Suomen yhteiskunnassa mukana ja se johtuu siitä että tunnemme tämä olevan kotimaamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1482597Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1791548Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1031403- 1131330
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721197- 1691122
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil411108- 961085
- 491077
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia73986