Heippa!
Olemme seurustelleet mieheni kanssa nyt n. 4v. Muutimme yhteen seurusteltuamme alle 6kk. Alkuun kaikki oli hyvin. Loistavasti. Nyt viimeisen vuoden aikana on alkanut vaivata että rakastanko häntä. Tai siis, rakastan, mutta rakastanko tavalla jonka hän ansaitsee? Pari kertaa on puheeksi tullut ero, muttei se ole ollut aikaisemmin vaihtoehto ja olemme päättäneet yrittää uudestaan. Nyt olo on outo, en tiedä tulisiko tähän jäädä. Rakastan häntä, mutta tuntuu, että en niin paljon kun tarvitsisi, tai edes sillä tavalla.
Neljän vuoden aikana olemme kokeneet paljon. Todella paljo. Meillä on yhteinen elämä. Kaikki on yhteistä. Paitsi, koska mieheni on työssäkäyväja minö opiskelija, on lähestulkoon kaikki hänen hankkimaansa. Näin ollen jo pelko siitä että jään ilman häntä, näen hänet onnellisena toisen kanssa, pelkona on myös miten pärjään yksin. Ystäviä tässä kaupungissa ei minulla ole. Opiskelen, rahaa ei ole siis liikaa. Tämän kodin huonekaluista vain pari on minun. Jäisin tyhjänpäälle. Ilman ketään ja satuttaisin sitä ainoaa joka minusta on vaikeinakin aikoina huolehtinut. Kuinka tälläisessä tilanteessa tai sen jälkeen pärjää? Miten oppii elämään yksin ja pärjäämään omillaan. :/ jos siis ero tulee vielä ajankohtaiseksi. Ennen näin tulevaisuuden, kihlat, kaiken, nyt en näe enää niin pitkälle.
Erotako? Miten pärjään yksin?
5
162
Vastaukset
- Itsekinpelkään
Sun tilanne kuulostaa tosi samalta ku mun. Pohdin itekkin, etten todennäköisesti rakasta poikaystävääni samoin kuin ehkä pitäisi (ehkä rakastan kuten ystävää ja tunnen syvää kiintymystä?) mekin olemme seurustelleet 3,5 vuotta ja asumme yhdessä. Itse kans oon opiskelija ja poikakaveri käy töissä. Lähes kaikki huonekalut on hänen. Meillä on kyllä myös ongelmana, joka varmasti vaikuttaa mun rakkauden puuttumisen tunteisiin, ettei me mun mielestä yksinkertaisesti kuuluta yhteen.
Itse ajattelin kuitenkin tässä nyt erota, sillä en halua/voi toista muuttaa niin paljon että voisimme olla yhdessä onnellisena aina, enkä haluaisi myöskään itse muuttua niin paljoa että tämä onnistuisi (iso ongelma esim puhumattomuus). Minuakin pelottaa yksin jääminen, mutta toisaalta ajattelen että minun olisi yksin olo hyvä kokea sillä en ole koskaan päässyt asumaan yksin ja elämään omaan elämää, sillä aloimme seurustella kun olin 16. Pelkään myös että tulen ikävöimään ihan sairasti, sillä meillä on myös paljon hyviä asioita suhteessa ja toki toisen ihmisen läheisyys tuntuu aina hyvältä. Pyrin kuitenkin ajattelemaan myös eron hyviä puolia ja sitä yksistään vapaana elämistä jolloin ei koko ajan tarvitse huolehtia toisesta. Uskon myös että itse kyllä hyvin pärjään kun asenne on oikea ja perhe ja ystävät tukevat.
Tsemppiä elämääsi ja päätöksen tekoon! Jos rakkaus epäilyttää tuossa vaiheessa, saattaa eropäätös olla se oikea:)- Whattodo
Kiitos :) kyllä, tuntuu että tää mun mies on nyt enemmänkin parasystävä... Jota rakastan kuin parasta ystävää... Mutta erotessa menetän myös ainoan ystävän, parhaan ystävän :/ ja tässä vielä se, että mieheni selkeästi rakastaa minua, paljon.... Tuntuu jo pahalta kirjottaa näitä asioita hänen seläntakanaan....
- Itsekinpelkään
Whattodo kirjoitti:
Kiitos :) kyllä, tuntuu että tää mun mies on nyt enemmänkin parasystävä... Jota rakastan kuin parasta ystävää... Mutta erotessa menetän myös ainoan ystävän, parhaan ystävän :/ ja tässä vielä se, että mieheni selkeästi rakastaa minua, paljon.... Tuntuu jo pahalta kirjottaa näitä asioita hänen seläntakanaan....
Ymmärrän, minunkin poikaystäväni haluaisi jatkaa (tiedän, sillä kerroin pohdintojani hänelle tammikuussa) ja hänkin rakastaa minua paljon. Tammikuun keskustelussa toin kyllä melko selvästi esille että en ole varma rakkaudestani, mutta hän sai minut ympäri puhuttua jäämään. Jäin osin säälistä, sillä pelkään miten epäsosiaaliselle poikaystävälleni käy, ja osin siksi koska ajattelin pääseväni tästä tunteesta yli. Tunteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet tässä miksikään, joten nyt parin viikon päästä ajattelin erota ja tehdä kaikkeni ettei minua ylipuhuta jäämään, sillä jos saman keskustelun joutuu uusimaan kovin monesti, se satuttaa vain enemmän molempia. Kannattaa ajatella, että teet vain ikävän tempun poikakaverillesi, jos hän olisi mukana täysillä ja sinä et tunteittesi vuoksi siihen pystyisi. Te molemmat, kuten mekin, voitte/voimme löytää sen oikean ihmisen joskus myöhemmin, jolloin ero varmasti ei enää kaduta.
Minunkin poikaystäväni on minulle ikään kuin paras ystävä, sydänystävä, mutta uskon että teen oikean ratkaisun jos eroan, sillä hänellä varmasti odottaa jossain oikeampi ihminen hänelle. Ja älä huoli, löydät varmasti ystäviä ajan kanssa, ehkä jopa helpommin kuin nyt kun poikaystävä ei ole sitomassa ja uusia ihmissuhteita on tavallaan pakko luoda:)
Itsekin olen elänyt elämäni helvetillisimmän kevään kun olen eron vaihtoehtoa nyt tosissani punninnut. Minuakin harmittaa suunnitella eroa kun en voi sitä ainakaan vielä hänelle kertoa. Hänen menettämisensä tulee olemaan hirveää, mutta meidän molempien tulevaisuuden onni menee nyt valitettavasti edelle:/
- eronn
Hei.
Erosin n. kuukaus sitten myös 4 vuotta kestäneestä suhteesta. Mulla oli myös se tunne, että rakastanko poikaystävääni tarpeeksi ja onko oikein olla suhteessa jossa mietin vähän väliä haluanko tätä vai en. Nyt muutin omilleni ja olen myös todella yksinäinen. Pari ystävää on ja perhe, mutta kaikilla on aina kiireitä mm. töissä. Mutta oloni on kuitenkin helpottunut erosta, ikävä ei vaan ole helpottanut eikä itkut loppuneet. Rupesimme seurustelemaan kun olin 19v, eli en ole oikeastaan koskaan täysi-ikäisenä kokenut sitä sinkkuelämää. Mummini sanoikin minulle, että näin nuorena ei edes kannata seurustella vakavasti, kannattaa mielummin katsella ympärille. Varmasti joskus löytää sellaisen ihmisen kenen kanssa kaikki on ihanaa ja sujuu.
Kaikista vaikeinta on nytten olleet nämä illat, en malta rueta nukkumaan kun mietin koko ajan "millonhan poikaystäväni tulee kotiin", vaikka emme enää asu yhdessä. Mutta toivon ja olen varma että jossain välin tämä helpottaa. En vaan tiedä milloin.. Hei Whattodo,
Jäin miettimään viestisi pohjalta sitä, että parisuhteen sekä rakkauden kuuluukin muuttua vuosien varrella. Tunteiden ei tarvitse olla samanlaisia nyt kuin mitä ne olivat muutama vuosi sitten. Rakkaus on erilaista eri elämänvaiheissa.
Toisaalta aina välillä on hyvä miettiä sekä yhdessä että erikseen sitä, miten suhteellanne menee, mitä kumpikin kaipaa parisuhteelta ja miten se nyt toteutuu.
Mieleeni tuli myös tämä vanha Cityn Suhdeklinikan artikkeli. Herättäisikö tämä jotain ajatuksia?
http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka/tama tuntuu enemman kaverisuhteelta/125439
Vilppu H.
pappi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1201777
Noniin rakas
Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi991588Lasten hyväksikäyttö netissä - Joka 3. nuori on saanut seksuaalisen yhteydenoton pedofiililtä
Järkyttävää! Lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö verkossa on yhä pahempi ongelma. Ulkolinja: Lasten hyväksikäy481109Kumpi vetoaa enemmän sinuun
Kaivatun ulkonäkö vai persoonallisuus? Ulkonäössä kasvot vai vartalo? Mikä luonteessa viehättää eniten? Mikä ulkonäössä?441000Multa sulle
Pyörit 24/7 mielessä, kuljet mun mukana, mielessä kyselen sun mielipiteitä, vitsailen sulle, olen sydän auki, aitona. M29929Nainen, olen tutkinut sinua paljon
Salaisuutesi ei ole minulle salaisuus. Ehkä teimme jonkinlaista vaihtokauppaa kun tutkisimme toisiamme. Meillä oli kumm50856Mies, eihän sulla ole vaimoa tai naisystävää?
Minusta tuntuu jotenkin, että olisit eronnut joskus, vaikka en edes tiedä onko se totta. Jos oletkin oikeasti edelleen s44822Olet myös vähän ärsyttävä
Tuntuu, että olet tahallaan nuin vaikeasti tavoiteltava. En tiedä kauanko jaksan tätä näin.37790Okei nyt mä ymmärrän
Olet siis noin rakastunut, se selittää. Onneksesi tunne on molemminpuolinen 😘56778Onko sulla empatiakykyä?
Etkö tajua yhtään miltä tämä tuntuu minusta? Minä ainakin yritän ymmärtää miltä sinusta voisi tuntua. En usko, että olet37760