Aamulla haluaisi kuolla, illalla iloinen???

kokeile suklaata..mansikka marabow..jos olet kahvin ystävä niin ei muuta, kuin Fazerin sinistä suklaata reilusti..suklaa vaikuttaa positiivisesti aivoissa..ei mittään hätää..voidaan lisätä kahvin sekaan..iloisuutta elämääsi :)

Kiitos:)

Tuttua minulle ja jatkunut myös pitkään. Luulen sen johtuvan kohdallani siitä, että aamulla ahdistaa päivän toimet ja on jotenkin suuret odotukset päivästä jotka aiheuttavat ahdistusta. Olen siis kuntoutustuella, joten ei pitäisi olla stressiä. Jotenkin aamulla paineet ovat kovat. Taistelen joka aamu pitkään, että pääsen ylös. Monet taistot käyn päivän aikana, kunnes illalla helpottaa. Kai se johtuu siitä, että illalla antaa itselle luvan relata.

Vähän sama täällä. Yleensä tosin olen aamulla väsynyt, päivällä väsynyt mutta melko ok mieliala. Illalla taas ei väsytä, mutta olen välillä todella iloinen välillä, välillä taas haluaisin tehdä itsarin. Unettomuudella saattaa olla asiaan vaikutusta.

mulla on sama juttu aamulla ihan kauhea olo, pääsen just ja just sängystä ja itken ihan hirveästi, pelkään että joku tulee sisään ovesta sekä tekee mieli kuolla, mutta illalla kohtaus menee ohitse ja olo on parempi ja pystyn taas tekemään asioita mitä en ennen pystynyt tekee..yöt nukun suht hyvin eli siitä ei ole ongelmaa

Tuttu juttu minullekin,tuo mielialojen vaihtelu.Minulla Ketipinor ja Venlafaxin tasaa noita heittoja.

Jep, sama juttu. Kärsin masennuksesta ja aamut ovat yhtä helvettiä. Ei meinaa päästä ylös kun väsyttää ja tuleva päivä ahdistaa niin paljon. Kaikki negatiiviset ajatukset pulpahtelee mieleen aamuisin. Iltaa kohden olo alkaa kuitenkin melkein aina hieman helpottamaan. Pitäis vaan vängetä ittensä sieltä vällyjen alta kerralla vaikka väkisin ylös heti kun herää eikä jäädä vatvomaan asioita.

Helou! Minulla on juuri vasta päiväisesti. Aamulla oon pirtee ja hyvän tuulinen. Illalla iskee ihan kauhee ahistus ja olen toiminta kyvytön.vuosien oireilun jälkeen diagnosoitiin epävakaa. Lääkkeenä menee aamuisin voxra 300mg seromex 60 mg ja illalla opamox 30mg. Alkanut olo pikku hiljaa tasautumaan tällä lääkityksellä. Lisäksi käyn tietysti terapiassa. Epävakaa tasaantuu kun ikää tulee. Näin olen lukenut.

Mulla menee vähän toisin päin.

Syötkö hyvän aamupalan (proteiinia, hedelmiä ym.)? Mua ainakin kahvi piristää ja tekee iloiseksi. Myös liikunta kohottaa mielialaa, entä jos alkaisit aamuisin treenaamaan? Nukutko hyvin? Terveelliset elämäntavat liittyvät niin moneen asiaan, joten ne kannattaa laittaa kuntoon.

Aamut ovat itsellenikin tuskaisia. Ennen ne meni automaationa horkassa, mutta nykyisellään jään usein pohtimaan asioiden mielekkyyttä.

Olen joskus miettinyt, meneekö se näin:

aamulla iloinen, illalla ahdistunut -> alitajuista kuolemanpelkoa (päivän [elämän] päättyminen ahdistaa)
aamulla ahdistaa, illalla ei -> alitajuista kuolemantoivetta (päivän [elämän] päättyminen huojentaa oloa)

Mutta enpä tiedä, eipä taida olla noin yksinkertaista. Itsestä tuntuu vain niin vieraalta se, että joku kokee illan tai nukkumaanmenon ahdistavina, kun itsellä on aina ollut päinvastoin. Niinpä sitä on jotenkin hakenut jotakin syytä tuohon radikaaliin eroavaisuuteen. Kun itse ajattelen olevani aika valmis tämän elämän kanssa ja saisi minun puolestani päättyä jo pikku hiljaa.

Minulla on aamuahdistus hetkittäin niin kovaa, että syke on 150, vaikka edessä on ihan vain normaali työpäivä. Stressaavimpina aikoina olen aina ollut lähellä oksentaa. Illalla nukkumaan mennessä taas saatan parhaimmillaan vajota jopa jonkinlaiseen nirvanantapaiseen kun pääsen ihanaan, turvalliseen omaan sänkyyn eikä kukaan odota minulta mitään.

Minulla alkoi oireet uupumuksen yhteydessä paniikkioireilla, joka sitten lievittyi (käytin satunnaisesti beetasalpaajia ja Diapamia) ja muuttui ahdistuneisuudeksi ja masennukseksi. Nyt tilanne on sellainen, että aamulla saatan herätä ihan virkeänä,mutta n. puolen tunnin sisään siitä alkaa ahdistaa. Ahdistus kestää yleensä pari tuntia, jonka jälkeen alkaa helpottaa. Iltapäivällä saattaa tulla masennuksen, surun ja toivottomuuden tunteita. NIitä ei kuitenkaan aina tule. Illalla olenkin sitten ihan "normaali", mielialat saattavat olla jopa positiiviset ja pystyn nauttimaan läheistenkin seurasta. Aamulla taas sama kierto jatkuu.

Voiko Diapam aiheuttaa nuo oireet? En kyllä käyttänyt sitä kuin kaksi kertaa x 2,5 mg ja viimeisestä annoksesta on jo kolme viikkoa. Diapam sinänsä kyllä tehosi paniikkikohtaukseen ja sen jälkeen meni aina pari päivää paremmin. Muutama päivä siitä oli selviä vieroitusoireita, kohtauksittaista ahdistusta, päänsärkyä, hyperventilaatiota jne. Taustalla ei ole minulla mitään riippuvuuksia, ei alkoholiin, lääkkeisiin tai tupakkaankaan.

Minulle on määrätty sertraliinia, mutta en ole sitä vielä aloittanut. Pelottaa, että viekö se ne viimeisetkin hyvät hetket (illat) minulta pois.

Tässä sulle hoito-ohje:
1)Aamulla sexy time (you know what I mean)
2)illalla just relax

Jos olet terve, olet tämän hoidon jälkeen maailman onnellisin ihminen. Jos et ole, niin tsemppiä ja muista sexi!

Mulla heittelee kanssa. Ja mitä enemmän heittää toiseen suuntaan ni sen pahemmin potkasee myös toiseen suuntaan. Hyvähän se on sitten siinä euforisessa rakkauden tunteessaan miettiä että kohta oon taas siinä pisteessä et jos hengen sais lähtemään. En tosiaan tajua tätä. Ku jotain tasapainoa sais. Ja jatkunut jo niin monta vuotta ja saman päivän aikana tapahtuu vaihtelut.

No mulla ei heittele mielialat,heitteliskin,niin olis edes toivoa,että hetkeksi helpottaisi.Ja mulla on ihan selkeä syy tähän alakuloon.Ensin tyrin itse elämäni,ja sitten elämäni mies jatkoi siitä mihin itse jäin. Kesällä 2013,jolloin hänet tapasin,tiesin,että siinä se nyt on,elämäni mies.Olimme 24/7 yhdessä,seurasin häntä päivittäin töihin,ja muutimme yhteen.Kunnes mieheni teki jotain todella lapsellista,minkä seurauksena on istunut nyt 1,5 vuotta vankilassa oikeudenkäyntiä odottamassa.Oikeudenkäyntiä seuraa aina vain uusi oikeudenkäynti,eikä mitään selvyyttä asiassa saada.Ei ole päivämäärää,mitä odottaa,minä tietäisi varmuudella mieheni tulevan kotiin.Päivä päivältä tuntuu rankemmalta,vaikka usein kohtalotoverit väittävät ensimmäisten kuuden viikon olevan pahimmat. No eivätpä olleet,nuo ensimmäiset kuusi viikkoa eivät ehtineet vetää minua näin pohjalle ja toivottomaksi vielä.Tässä kun masennus ehtii oikein kypsyä ja jalostua,strukturoitua ja komplisoitua,ja tuntuisi täyttävän jo masennuksen diagnostiset kriteerit.Aluksi olin sentään pitkään vielä toimintakykyinen. Vuosi sitten romahdin ja alkoi alamäki,minkä jälkeen sain uutta toivoa ja voimia,kunnes taas alkuvuodesta henkinen inferno sai täydellisen otteen,eikä loppua näy,yhtäjaksoinen masennus eikun vain jatkuu viikosta toiseen,ja nuo viikot vaihtuvat kuukausiksi. Aluksi olin kylmän rauhallinen,looginen ja toimintakykyinen,ja teinkin todella paljon työtä tämän mieheni casen eteen.Sitten tuli epätoivo,kun tuntui,että kaikkeni olin jo yrittänyt ja tehnyt,että mitä enää olisi tehtävissä.Nyt kun olen ihan diagnostisesti masentunut,en luota enää arvostelukykyyni,vaan pelkään ahdistuksen ja masennuksen vallassa sinkoilevani kuin palavassa talossa etsien sokeasti tietä ulos,joten en rohkene yrittää enää mitään ennen kuin pystyn rauhoittumaan.Masentuneena on paitsi vaikea ajatella selkeästi,niin myöskään tehdä ratkaisuja.Helposti myös masentuneena tulee tehtyä ratkaisuja,joista ei ole hyötyä,vaan jotka ehkä pahimmillaan jopa aiheuttavat lisää solmuja ongelmien vyyhtiin.Asiakirjojen laatiminen jo sinällään kärsii,kun älystä puuttuu terä masennusken vuoksi (toimintametodini on ollut nimenomaan kirjallista eri tahojen konsultaatiota ym. evidenssien oikeudelle laatimista). Tuntuu aivan kamalalta.En pysty edes siinä määrin rentoutumaan,että saisin nukahdettua iltaisin,joten joskus nukahdan vasta vuorokauden tai kaksikin valvottuani,eli sitten kun alkaa olla aivan pakko. Valintakoeluvuista ei tule mitään.Minulle on tarjottu töitä,mutta en kykene päättämään sitäkään,että onko minusta tällä hetkellä edes töihin.Ja kun itkeskelenkin milloin sattuu,niin entä jos sitten työpaikallakin pato murtuilee.Muutenkin aamulla ikävä mennä töihin,jos yön valvonut ja itkenyt silmänsä punaisiksi. Toisaalta haluaisin yrittää ottaa itseni niskasta kiinni,mutta toisaalta en haluaisi uskotella itselleni jaksavan enempää kuin jaksan,koska se voi kostautua lopullisena burning outina. Eikä tässä auta mikään itsensä psyykkaaminen positiivisin ja aurinkoisin ajatuksin,kun vaikka toivoa on,niin masennuksen syöveri ja tunneli on niin syvä ja pitkä,ettei toivon kipinä paljon pilkahtele. Lääkäriin en todellakaan hakeudu,koska ei niilläkään siellä mitään taikasauvaa ole,mitä heilauttamalla ongelmani ratkeaisivat.Muutoinkin terapeuttisempana koen vaikka seinälle juttelun,kuin jollekin joka nyökyttelee ja myötäilee,kelloa vilkuillen, "Nii-i,joo-o.Niin joo.Mmm."Satun varsin hyvin tietämään itsekin,että Rankkaa on,ja että minuna sinuakin ahdistaisi.Kuin myös,että nyt tuntuu pahalta,mutta se menee ohi,antaa tuntiden tulla,aina niille ei tarvitse edes tehdä mitään.Kyllä,aistin tätä skeidaa täysin siemauksin,ja tiedän täsmälleen mistä johtuu,ja että meneehän tämä ohi -- joskus (tietenkin varsinainen depression on sairaus,joka pitää hoitaa,ja pitkittyneenä vaikeampi ja vaikeampi hoitaa,ja voi jättää aivoihin pysyviä muutoksia,ja harvemmin varmaan itsekseen paranee).Rankkaa vain on kun ei jaksaisi hetkeäkään tämän olon kanssa,kun jokaisesta sekunnista on tullut yhtä selviytymistä ja taistelua.Olen kuitenkin päättänyt selvitä omin avuin,ja tässä minun tapauksessani uskon sen olevan mahdollistakin (kaikille muille kumminkin ohjenuorana sanoisin,että hakeutukaa hoitoon masennuksen jatkuessa yhtäjaksoisena yli 2 viikkoa.vaikka mielenterveyshuollon tasomme onkin mitä on.. mutta näin neuvotaan psykiatrian oppikirjoissa,joten ideana sinänsä se varmasti aivan oikea).Olin kerran aiemminkin elämässäni masentunut,kuten nyt,ja vaikka se muutaman vuoden ottikin,niin itse itseni ja ilman mitään lääkkeitä,sieltä silloinkin ylös kampesin.Mutta eiköhän hetikohta tapahtunut tämä,mitä nyt syksyllä 2013 taas tapahtui.

Tuollaiset ihmiset joilla "itä on hyvin kaukana lännestä" ovat jollakin elämän sektorilla hyvin lahjakkaita. Pitäisi saada nuo ääripäät yhdistymään.
Vahva lääkehoito tuhoaa nämä ihmiset. Sen sijaan meditatiiviset menelmät vahvistavat, koska kysymys on aivolohkojen hiukan alimittaisesta yhteistyöstä.

Suomeksi sanottuna aivojen välittäjäaineet eivät toimi notkean sulavasti näillä ihmisillä.

Olen 53-v neitsyt (horoskooppi) nainen. Syntynyt ILLALLA kello 23.10 , vaikuttaiskohan tämä siihen että aamupäivät surullinen , masentunut ja elämänhaluton mutta iltaisin elämä alkaa taas hymyillä ja olo kuin iloisella peipposella hih!? En syö mitään lääkkeitä , tottunut tähän ja tunnen jo itseni niin hyvin. Olen muuten erityisherkkä ihminen (Highly Sensitive Person , HSP) onko kenellekkään tuttu käsite? Eli luonnostani ILTA/YÖ-IHMINEN ja sitten vielä tämä ERITYISHERKKYYS. Ottakaa kantaa rakkaat sisarukset !

Eli tarkennan: Onko tämä joku luonnollinen synnynnäinen BIORYTMI juttu että kun on syntynyt iltayöstä niin tavallaan HERÄÄ ELOON ja elämään myös iltaa kohden , koska tämä ollut minulla jo pienestä pitäen.